Tarina

Vihreä kutsu

15 min5-7-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Tarina

Johdanto

Ruska-jänis asui kaupungin vilkkaassa sydämessä. Siellä oli aina paljon ääntä. Korkeat rakennukset hipoivat pilviä taivaalla. Ruska kuitenkin unelmoi jostain aivan muusta. Hän kaipasi paikkaa, jossa puut olivat oikeasti suuria. Siellä tuoksui multa ja sammal. Hän halusi kuulla puron solinaa. Se oli paikka, jota hän kutsui Metsäksi. Mutta miten pieni kaupunkijänis voisi löytää tien sellaiseen ihmeelliseen paikkaan? Se vaati rohkeutta ja uudenlaista seikkailumieltä.

Vihreä kutsu (1/3)

Ruska-jänis asui pienessä, viihtyisässä puistossa. Puisto oli aivan suuren kaupungin keskellä. Korkeat rakennukset nousivat ylös kuin jättimäiset harmaat puut. Bussit jyräsivät ohi kaduilla. Autot tööttäilivät torviaan tasaisella, kovalla äänellä. Ruska istui usein korkean ruusupensaan vieressä. Hän katseli kaupungin vilinää ympärillään. Muut jänikset rakastivat puiston meheviä apiloita. He juoksivat toistensa perässä leikkisissä ympyröissä. Ruska tunsi olevansa heistä hieman erilainen. Hän katsoi usein puiston vihreän aidan yli. Hän mietti, mitä kaupungin laidalla oli. Mikä odotti häntä kaiken tämän takana? Eräänä aurinkoisena iltapäivänä, vanha harmaa varpunen laskeutui hänen lähelleen. Sen höyhenet olivat pörröiset ja viisaat. "Oi, Ruska", sanoi varpunen. "Eikö sinua ikinä kyllästytä tämä pikkuruinen puisto?" Ruska nyökkäsi hitaasti. "Kyllästyttää vähän. Haluan nähdä jotain muuta." "No, kaukana täältä on Metsä", varpunen visersi. "Suuri, vihreä ja villi paikka." Ruska ei ollut koskaan kuullutkaan Metsästä. "Metsä? Mikä se on?" Varpunen kuvaili paikkaa. Siellä kasvoi valtavia puita. Niiden oksat huojuivat tuulessa. Siellä oli pehmeää sammalta tassujen alla. Siellä virtasi puroja. Ne lauloivat hiljaisia lauluja kivien välissä. Siellä asui monenlaisia eläimiä. Ne tanssivat ja leikkivät vapaasti. Varpunen kertoi, että Metsä oli paikka, missä kaikki tuoksui tuoreelta mullalta. Siellä kuului vain luonnon ääniä. Ruska sulki silmänsä ja kuvitteli sen kaiken. Hän tunsi kutkuttavan tunteen vatsassaan. Se oli seikkailun kutsu. Ruska oli vakuuttunut. Hän halusi löytää Metsän. Hän yritti heti seuraavana päivänä. Hän hiipi ulos puistosta. Hän seurasi pientä polkua. Polku johti vilkkaalle kadulle. Autot vilistivät ohi lujaa vauhtia. Niiden ääni oli pelottavan kova. Ruska hypähti säikähtäneenä takaisin. Hän piiloutui roskakorin taakse. Roskakorista leijui outoja hajuja. Se ei ollut ollenkaan Metsän tuoksu. Hän vilkuili ympärilleen varovasti. Korkeat rakennukset tuntuivat saartavan hänet. Minne hän voisi mennä? Kaikki kadut näyttivät samanlaisilta. Niillä oli vain kovaa asfalttia. Ruska tunsi pienen pettymyksen. Se oli kiusaava tunne. Hän oli pettynyt, koska Metsä tuntui niin kaukaiselta. "Hei siellä! Mitä jänis tekee roskakorin takana?" Ruska säpsähti. Hän näki oravan. Orava roikkui mainostaulun reunassa. Sen turkki oli pörröinen. Sen häntä huiskui iloisesti. Se näytti erittäin energiseltä. Tämä oli Harri, kaupungin nopein orava. Harri tunsi kaikki kaupungin piilopaikat. Hän tiesi jokaisen oikopolun. "Minä... minä etsin Metsää", Ruska kuiskasi. Hänen äänensä oli tuskin kuultava. Harri purskahti nauruun. "Metsää? Täällä? Ei täällä ole metsää!" "Vanhin varpunen kertoi siitä", Ruska selitti. "Se on suuri ja vihreä." Harri hyppäsi alas. Hän istahti Ruskan viereen. "Minä tiedän kaiken kaupungista. Tiedän kaikki puiden oksat. Tunnen kaikki parvekkeiden nurkat. Mutta metsää en ole koskaan nähnyt. Tämä on sinun metsäsi, Ruska!" Harri viittoi puistoon. Ruska katsoi puistoon. Se oli kaunis, mutta ei se ollut Metsä. Hän halusi oikeaa seikkailua. Hän halusi kuulla puron laulavan. Hän halusi tuntea sammalta tassujen alla. Harri näki Ruskan murheen. "Tiedätkö, Ruska", hän sanoi. "Kaupungissa on monia salaisuuksia. Voin näyttää sinulle muutamia. Ne voivat viedä sinut kauemmas kuin koskaan ennen." Ruska tunsi pienen toivon pilkahduksen. Kenties Harri voisi auttaa häntä. Vaikka Harri ei tuntenutkaan Metsää. Hän tunsi ainakin tiensä kaupungissa. Se oli alku. Ruska nyökkäsi. "Näytä sitten!" Yhdessä he tutkivat. He löysivät pieniä puutarhoja talojen takaa. He löysivät kapeita kujia. Kujat olivat täynnä jännittäviä tuoksuja. Mutta Metsää he eivät löytäneet. Ruska alkoi tuntea itsensä yhä turhautuneemmaksi. Hän oli turhautunut, koska Metsä pysyi piilossa. Hän oli melkein valmis luovuttamaan.

Vihreä kutsu (2/3)

Ruska ei kuitenkaan antanut periksi. Hän oli päättänyt löytää Metsän. Hän alkoi kysellä joka eläimeltä. Hän kysyi jokaiselta vastaantulevalta. Hän kysyi hiiriltä, oravilta ja jopa kissoilta. Kukaan ei tiennyt varmasti. Kukaan ei osannut neuvoa. Jokainen vain kohautteli olkapäitään. He sanoivat, että Metsä oli vain vanha tarina. Se oli juttu, jota ei ollut olemassa. Ruskan sydän painui alas. Hän mietti, oliko varpunen vain unelmoinut. Eräänä aamuna, kun aurinko nousi korkealle. Ruska istahti puiston penkille. Penkki oli vanha ja kulunut. Sen puu oli sileä sateesta. Hän kuuli siipien havinaa. Iso, valkoinen pulu laskeutui hänen eteensä. Se oli Helmi, kaupungin vanhin pulu. Helmi oli nähnyt paljon maailmaa. Hän oli lentänyt korkealla. Helmi oli nähnyt kaupungin ylhäältä. Hän näki, kuinka pieniä asiat olivat. "Kuulin sinun etsivän Metsää, pieni Ruska", Helmi sanoi. Hänen äänensä oli rauhallinen. Se oli täynnä viisautta. Ruska nyökkäsi innokkaasti. "Kyllä! Tiedätkö sinä sen paikan?" Helmi hymyili vähän. "Tietysti tiedän. Olen nähnyt sen monta kertaa. Se on suuri vihreä aarre. Se on kaupungin rajalla." Ruska hypähti pystyyn. "Kerro! Miten sinne pääsee?" Helmi kuvaili Metsää. "Sieltä löytyy hiljaisuutta. Siellä on raikkaita tuoksuja. Se on täynnä elämää. Se on täysin erilainen kuin kaupunki. Kun lennän korkealla, näen sen reunalla. Siellä on sellainen punainen tiilitorni. Tornin vierestä alkaa polku. Se vie suoraan Metsään." Ruska kääntyi Harrin puoleen. Harri oli piiloutunut penkin alle. Hän kuunteli tarkkaavaisesti. "Punainen tiilitorni! Oletko sinä nähnyt sellaisen?" Harri raaputti päätään. "Olen minä nähnyt paljon torneja. Mutta punainen tiilitorni... Hmm. Pitää miettiä." "Mutta miten me pääsemme sinne?" Ruska kysyi Helmiä. "Kaupungissa on niin monta estettä." Helmi pudisti päätään. "Siihen en voi vastata. Teidän on löydettävä se itse. Mutta muistakaa. Sydän tietää tien. Silmät näkevät merkit. Nenä haistaa polun." Hän nousi ilmaan. Hän leijui hetken. Sitten hän katosi pilvien sekaan. Ruska ja Harri katsoivat toisiinsa. Nyt heillä oli edes pieni vihje. Heidän oli alettava etsiä. He kävelivät ja juoksivat. He hiipivät ja kurkkivat. He etsivät punaista tiilitornia. He ylittivät katuja varovasti. Harri osoitti oikopolkuja. He löysivät pieniä puutarhoja. Ne olivat piilossa talojen seinien takana. He kulkivat kapeita kujia pitkin. Kujat olivat täynnä jännittäviä hajuja. Mutta tornia he eivät löytäneet. He törmäsivät korkeaan aitaan. Aita oli heidän tiensä tukkeena. Harri yritti kiivetä. Hän putosi alas takaisin maahan. Ruska tunsi pienen huolen. Hän oli huolissaan, koska aikaa kului. Tornin löytäminen tuntui vaikealta. Hän alkoi kuunnella tarkemmin. Hän kuunteli kaupungin ääniä. Hän kuunteli myös omia aistejaan. Hän haistoi mullan tuoksun. Se oli heikko, mutta selkeä. Se oli tuttu tuoksu puistosta. Se tuli jostain suunnasta. "Mullan tuoksu!" Ruska kuiskasi. Se oli kuin Metsän pieni viesti. Harri käytti ketteryyttään. Hän etsi reittiä aidan alta. Hän löysi pienen reiän. Reikä oli juuri ja juuri heidän kokoisensa. "Tästä!" Harri sanoi. He hiipivät reiästä läpi. He pääsivät toiselle puolelle. He olivat päässeet kadulle. Katu oli täynnä ihmisiä. Siellä oli myös kovia ääniä. Ihmiset myivät hedelmiä ja vihanneksia. Heidän huutonsa olivat meluisia. Ruska tunsi olevansa aivan hukassa. Hän tunsi itsensä pieneksi ja pelokkaaksi. Harri hyppäsi Ruskan olkapäälle. Hän katsoi ympärilleen. "Mihin tästä? Kaikki näyttää samalta!" Ruska puristi silmänsä kiinni hetkeksi. Hän muisti Helmin sanat. Sydän tietää tien. Hän avasi silmänsä. Hän katsoi taivaalle. Hän yritti löytää jotain tuttua. Mitä sinä tekisit, jos olisit eksyksissä näin vilkkaassa paikassa? Helmi oli sanonut, että Metsä oli kaupungin rajalla. Hän oli sanonut, että siellä olisi punainen tiilitorni. Ruska etsi korkeimpia rakennuksia. Hän koitti löytää sen, minkä Helmi oli maininnut.

Vihreä kutsu (3/3)

Ruska katsoi ylös. Hän tiirasi kauas horisonttiin. Yhtäkkiä hän näki sen. Kaukana, kaupungin äärimmäisellä laidalla. Siellä oli punainen tiilitorni. Se nousi ylväänä muiden rakennusten yläpuolelle. "Siellä! Punainen tiilitorni!" Ruska huudahti. Hänen äänessään oli aitoa riemua. Se oli aivan kuin Helmi oli kuvannut. Torni oli kuin majakka heidän seikkailussaan. Harri katseli tarkkaan. "No niin, minä tiedän!" Harri sanoi. "Olen nähnyt sen. Se on lähellä sitä vanhaa mainostaulua. Sen ison, jossa on värikäs jäätelökuva." Harri muisti, että mainostaulun alla oli vanha, unohdettu käytävä. Se oli vähän piilossa. Se oli paikka, jonne ei usein menty. Hän oli nähnyt sen kerran. Hän oli etsinyt pudonnutta pähkinää. Se oli hänen kaupunkiin liittyvä tietonsa. Se voisi nyt auttaa heitä. He juoksivat kohti mainostaulua. Mainostaulu oli valtava. Se oli täynnä kirkkaita värejä. Harri hyppäsi edellä. Hän osoitti mainostaulun alareunaa. Siellä oli pieni, pimeä aukko. Se oli melkein kokonaan piilossa. Se oli kuin salainen ovi. "Täältä!" Harri visersi innoissaan. Ruska epäröi hetken. Aukko näytti vähän pelottavalta. Se oli pimeä ja ahdas. Mutta hän muisti Metsän. Hän muisti sen tuoksut ja äänet. Hän halusi päästä sinne. Hän halusi tuntea sen kaiken. Ruska otti syvän henkäyksen. Hän seurasi Harria aukkoon. Sisällä oli pimeää ja kosteaa. Kuului veden tippumisen ääniä. Käytävä oli pitkä ja mutkikas. Ruska käytti nenäänsä. Hän haisteli ilmaa tarkasti. Tuoreen mullan ja havujen tuoksu. Se vahvistui askel askeleelta. Se oli kuin Metsä kutsui heitä. Hän alkoi tuntea toivoa. Hän tunsi toivoa, koska tuoksu oli niin ihana. Lopulta he näkivät valoa. Se oli kirkasta ja vihreää. He kömpivät ulos käytävästä. He olivat kaupungin laidalla. Edessä avautui näkymä. Se oli satumaisen kaunis. Siellä oli valtavia puita. Ne levittivät oksiaan ylväänä. Aurinko siivilöityi lehtien lomasta. Se muodosti kauniita kuvioita maahan. Ilma tuoksui puhtaalta ja raikkaalta. Se oli täynnä elämää. Linnut lauloivat iloisesti. Kuului puron hiljainen solina. Ruska tunsi sammalta tassujensa alla. Se oli pehmeää ja viileää. Se oli aivan kuin varpunen oli kuvaillut. Se oli Metsä. Se oli suuri vihreä aarre. Ruska katsoi ympärilleen. Hän oli saapunut perille. Hän oli löytänyt Metsän. Hän ei ollut vain seurannut muiden neuvoja. Hän oli käyttänyt omia aistejaan. Hän oli kuunnellut sydäntään. Hän oli ollut rohkea. Hän oli luottanut omaan seikkailunhaluunsa. Hän tunsi suurta iloa. Hän oli ylpeä itsestään. Hän oli ylpeä siitä, mitä hän oli tehnyt. Helmi oli oikeassa. Sydän tiesi tien. Hän ei ollut mennyt vielä syvälle Metsään. Hän seisoi sen reunalla. Hän katseli kaikkea ihmeissään. Se oli vasta alkua. Se oli vasta ensimmäinen askel. Se oli ensimmäinen askel moniin uusiin seikkailuihin. Hän kääntyi Harrin puoleen. Harri tuijotti Metsää suu auki. "Tämä... tämä on paljon suurempi kuin puisto!" Harri kuiskasi. Ruska hymyili. Hän tiesi sen. Hän tunsi sen jokaisessa solussaan.

Lopetus

Ja niin Ruska seisoi Metsän laidalla. Aurinko lämmitti hänen turkkiaan. Raikas tuuli leikki hänen korvissaan. Siellä tuoksui niin puhtaalta mullalta ja havupuilta. Puro lauloi kaunista laulua kivien välissä. Ruska tunsi iloa koko kehossaan. Kaukana kaupungin melun takana, Metsä odotti häntä. Siellä oli paljon uusia polkuja kuljettavaksi. Siellä oli paljon uusia seikkailuja koettavaksi. Metsä kuiski salaisuuksiaan, valmiina paljastamaan ne seuraavalla kerralla.

Tarina

Johdanto

Vihreä kutsu (1/3)

Vihreä kutsu (2/3)

Vihreä kutsu (3/3)

Lopetus

Lisää tarinoita