SONACAST
Hanki se Google PlaystaLataa App Storesta

Tarina

Tuktuk-kaahaus ja tulisin ruoka ikinä

15 min7-9-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Kuuntele koko tarina sovelluksessa
Lataa App Storesta

Tarina

Johdanto

Hei kaikki seikkailijat! Oletteko valmiina matkalle kauas, kauas pois? Kuvitelkaa paikka, jossa aurinko paistaa aina, ruoka on herkullista ja vastaan tulee mitä hauskimpia yllätyksiä. Tänään kuulemme suomalaisen perheen matkasta Thaimaahan. He kokivat vauhdikkaan tuktuk-ajelun, söivät ehkä vähän liian tulista ruokaa ja tapasivat jopa jättimäisiä norsuja! Valmistautukaa nauramaan ja ihmettelemään. Tämä on Tuktuk-kaahaus ja tulisin ruoka ikinä!

Saapuminen ja Tuktuk-hulluttelu

Heti kun Nelli ja Niko perheineen astuivat ulos lentokoneesta Thaimaassa, heitä ympäröi lämmin, uudenlainen ilma. Aurinko paistoi kirkkaana, ja ilmassa tuoksui vähän eri tavalla kuin kotona – ehkä kukilta ja mausteilta. He katselivat ympärilleen silmät suurina. Kaikkialla oli värejä ja liikettä! Ja sitten he näkivät sen! Pienen, kolmipyöräisen ajoneuvon, joka näytti aivan avonaiselta autolta, mutta oli paljon hauskemman näköinen. Se oli tuktuk! Ja heidän oli pakko päästä kyytiin. Kuljettaja hymyili leveästi ja kutsui heidät mukaan. Nelli ja Niko hyppäsivät kyytiin, ja sitten alkoi vauhti! Tuktuk sujahteli ketterästi muiden autojen ja moottoripyörien seassa. Tuuli pörrötti Nellin hiuksia ja Nikon hattu meinasi lentää tiehensä. He nauroivat niin, että mahaan sattui! Se oli kuin vuoristorata, mutta ilman raiteita, suoraan kaupungin sydämessä. Tämä oli vasta alkua heidän seikkailulleen, ja se tuntui jo nyt aivan maagiselta!

Tulisia makuja ja yllättäviä tuoksuja

Tuktuk pysähtyi lopulta vauhdikkaasti värikkään torin laidalle. Moottorin ääni vaimeni, ja sen tilalle tulivat sadat uudet äänet: iloisia huutoja, kellojen kilinää ja puheensorinaa. Ilmassa leijui niin monta erilaista tuoksua, että Nellin ja Nikon nenät alkoivat kutista iloisesti. Oli paistettua kanaa, makeaa hedelmää, jotain kukkien tuoksua, ja sitten se… se ihanan eksoottinen, mutta samalla vähän pistävä, salaperäinen tuoksu, joka sai Nellin ja Nikon miettimään: ”Mitä ihmettä tämä on?” Tori oli kuin jättimäinen maalaus, jossa oli satoja, tuhansia erilaisia värejä! Siellä oli kirkkaanpunaisia chilejä pinoittain, vihreitä limejä kuin pieniä smaragdeja, keltaisia mangoja, jotka tuoksuivat auringolta, ja pinkkejä lohikäärmehedelmiä, jotka näyttivät suoraan sadusta revityiltä. Myyjät huutelivat iloisesti ja hymyilivät leveästi, kutsuen perhettä maistamaan kaikkea. Isä ja äiti olivat innoissaan. ”Nyt saamme varmasti maistaa jotain todella erilaista”, isä sanoi, ja äiti nyökkäsi hymyillen. ”Tämä on aivan uusi maailma meidän suillemme!” He kävelivät pienen, vilkkaan ruokakojun luo, jossa täti paistoi nuudeleita valtavassa wokkipannussa. Öljy sihisi ja savu nousi pannusta kuin taianomainen verho, tuoksui taivaalliselta ja suussa sulavalta. ”Mitä täällä syödään, äiti?” Niko kysyi, katsoen isoja kasoja erilaisia vihanneksia, yrttejä ja mausteita, joita täti heitteli nuudeleiden sekaan. Äiti selitti, että tämä on thaimaalaista ruokaa, ja se voi joskus olla aika tulista. Nelli rypisti otsaansa. ”Tulista? Niinkuin lohikäärmeen hengitystä? Vai kuin takan hiilet?” Äiti nauroi. ”No, melkein! Mutta ei hätää, pyydämme heitä tekemään sen meille miedommin, eli ilman niin paljon niitä tulisia pippuroita.” Perhe istuutui pienille, värikkäille muovijakkaroille pienen pöydän ympärille ja tilasi nuudeleita. Täti kojussa hymyili ja toi heille värikkäät annokset. Nuudeleiden päällä oli herkullisen näköisiä katkarapuja, rapeita vihanneksia ja jotain pientä, punaista. Ne olivat niin kauniita, että niitä olisi voinut tuijottaa ikuisuuden. ”Nämä pienet punaiset ovat chilejä”, isä sanoi ja osoitti. ”Ne antavat makua, mutta kannattaa olla varovainen. Ne ovat kuin pieniä tulenhenkiä.” Nelli ja Niko olivat niin nälkäisiä jännittävän tuktuk-seikkailun jälkeen, että he sukelsivat ruuan kimppuun heti. Niko otti ison haarukallisen nuudeleita ja puraisi onnellisena. Sitten… hänen silmänsä pyöristyivät jättimäisiksi, niin isoiksi kuin pingispallot. Hänen suunsa aukesi. ”Huuuuuuh!” hän huudahti, ja alkoi sitten huitoa käsiään kuin olisi yrittänyt karkottaa mehiläisiä. ”Tämä on tulista! Todella, todella tulista! Lo-hi-käär-mee-tul-is-ta! Suuni on tulessa!” Hän hyppeli penkillään kuin pieni, palava pomppupallo. ”Apua, apua!” Nelli, utelias kun oli, oli jo ehtinyt ottaa oman suupalansa, ennen kuin Niko ehti varoittaa. Hän ei huutanut, mutta hänen poskensa muuttuivat punaisiksi, niin punaisiksi kuin kypsä tomaatti kesäkuumalla. Hän alkoi puhaltaa suutaan ja heiluttaa kieltään edestakaisin, kuin yrittäisi sammuttaa pienen tulipalon kaukosäätimellä. ”Vesi! Vesi! Tarvin vettä!” hän piipitti, ja hänen silmänsä olivat täynnä pieniä kyyneleitä. Hän tunsi kuin pieniä neuloja olisi tanssinut hänen kielensä päällä. Isä ja äiti nauroivat makeasti lasten kommelluksille, mutta kiirehtivät antamaan lapsille juotavaa. ”Muistakaa, jos ruoka on tulista, juokaa vettä tai syökää riisiä”, äiti neuvoi lempeästi, samalla kun ojensi Nikolle kokonaisen vesipullon. ”Tai makeaa hedelmää, se auttaa aina. Se sammuttaa tulen kuin taikasieni.” He saivat nopeasti lasilliset kylmää vettä ja pienen kulhollisen valkoista riisiä. Niko kauhoi riisiä suuhunsa, ja pian lohikäärmeen tuli sammui. Nelli nautiskeli makeasta, keltaisesta mangopalasta, joka viilensi hänen suutaan ihanasti ja sai kaikki pienet neulat katoamaan. ”Mmmm, mango on paras tulensammuttaja ikinä!” hän mutisi suu täynnä. Vaikka ensikosketus thaimaalaiseen ruokaan oli ollut hieman tulinen, se ei pilaanut heidän iloaan tai seikkailumieltään. Päinvastoin! Se oli hauska ja opettavainen seikkailu ruoan parissa. He oppivat, että uudet maut voivat olla yllättäviä ja joskus jopa vähän pelottavia, mutta ne ovat aina osa seikkailua. Loppujen lopuksi he söivät nuudelinsa loppuun, varoen tällä kertaa punaisia chilejä. Äiti tilasi heille vielä jälkiruoaksi sticky rice with mangoa, joka oli ihanan makeaa ja kermaista, ja se sai kaikki maut tasapainoon. Se oli täydellinen päätös tulisten nuudelien seikkailulle! Täti kojussa nauroi lasten kommelluksille ja näytti heille, miten papaijaa leikattiin veitsellä niin, että siitä tuli kauniita, kukkien näköisiä koristeita. Se oli todella taianomaista ja kauniin näköistä! Perhe vietti pitkän tovin torilla, maistellen eksoottisia hedelmiä, haistellen mausteiden tuoksuja ja ihaillen kaikkia kauniita, käsityönä tehtyjä esineitä, joita myytiin pienten kojujen hyllyillä. He tiesivät, että Thaimaa oli täynnä yllätyksiä ja että heidän seikkailunsa oli vasta alussa. Ja kuka ties, ehkä huomenna he uskaltautuisivat maistamaan jotain ihan pikkiriikkisen tulisempaa – tai sitten ainakin pyytäisivät tuplasti mangoa sammutusaineeksi!

Norsujen iloinen tervehdys

Seuraavana aamuna aurinko kurkisti verhojen raosta kuin salaa, mutta Mika ja Aino olivat jo hereillä. Heidän mielessään ei ollut tällä kertaa tulinen ruoka tai värikkäät markkinat, vaan jotain vielä paljon suurempaa ja jännittävämpää! Tänään he pääsisivät tapaamaan Thaimaan kuuluisimmat asukit: valtavat, ystävälliset norsut! "Äiti, iskä, lähdetään jo!" Mika hihkaisi, hyppien sängyllään kuin pieni apina. Aino nyökkäili innokkaana vieressä, pitäen tiukasti kiinni pehmolelunorsustaan. Vanhemmat nauroivat lastensa intoilulle. He olivat varanneet paikan eettiseltä norsujen suojelualueelta, jossa norsut saivat elää rauhassa ja jossa vierailijat pääsivät tutustumaan niihin kunnioittavasti. Matka norsujen luo oli jo itsessään seikkailu. Perhe istui avolava-auton lavalla, tuuli puhalsi hiuksia ja ohimenneet maisemat vilisivät silmissä. Riisipellot heiluivat vihreinä, palmujen latvat huojuivat tuulessa ja välillä näkyi pieniä bambumajoja. Mika ja Aino yrittivät laskea, kuinka monta kanaa ja koiraa he näkivät matkan varrella. He unohtivat nopeasti laskea, koska nähtävää oli niin paljon! Kun auto vihdoin pysähtyi, he kuulivat ensin. Sellaisen äänen, jota he eivät olleet koskaan ennen kuulleet. Se oli matala, syvä törähdys, joka tuntui tulevan suoraan maan syvyyksistä. "Mikä tuo oli?" Aino kysyi kuiskaten, puristaen äidin kättä. "Se oli norsun tervehdys, pikkuinen," iskä vastasi hymyillen. "Olemme perillä." Astuttuaan autosta heidän eteensä avautui rehevä laakso. Siellä, puiden varjossa ja joen rannalla, vaelsi useita norsuja. Ne olivat valtavia! Paljon suurempia kuin Mika tai Aino olivat osanneet kuvitella. Niiden iho oli ryppyinen ja harmaa, mutta ne näyttivät niin lempeiltä. Korvat läpsähtelivät hitaasti, ja pitkät kärsät tutkivat maata. Erityisesti yksi nuori norsu herätti lasten huomion. Se oli nimeltään Mali. Malin silmät olivat suuret ja ystävälliset, ja se heilutti kärsäänsä iloisesti. Alueen hoitaja, ystävällinen mies nimeltä Somchai, selitti, että norsut olivat pelastettuja ja saivat nyt elää vapaana. Mika ja Aino saivat syöttää Malille banaaneja! Somchai antoi heille kokonaisen korillisen keltaisia herkkuja. "Ojenna banaani kärsän päähän," Somchai neuvoi. "Mali ottaa sen varovasti." Mika tarttui banaaniin, kämmenet hieman hikisinä jännityksestä. Hän ojensi sen kohti Malia. Norsun kärsä venyi kohti Mikkaa, se oli pehmeä ja yllättävän taitava. Se nappasi banaanin Mikka kädestä ja sujautti sen suuhunsa. Mika hihitti ilosta. Sitten oli Ainon vuoro. Hän oli aluksi vähän arka, mutta kun Mali töräytti ystävällisesti ja heilautti korviaan, Aino uskalsi ojentaa oman banaaninsa. "Se on niin pehmeä!" Aino huudahti, kun norsun kärsä kosketti hänen kättään. He syöttivät Malille banaanin toisensa jälkeen, ja Mali näytti nauttivan jokaisesta suupalasta. Sen silmät tuikkivat tyytyväisyyttä. Mika uskalsi jopa silittää Malin ryppyistä ihoa. Se tuntui karkealta, mutta samalla lämpimältä. Norsu nojasi hetken Mikkaa vasten, kuin kiitokseksi. Vanhemmat katsoivat tätä kohtaamista hymyillen. Oli uskomatonta nähdä, kuinka lapset ja nämä valtavat eläimet saivat yhteyden. He oppivat Somchailta, että norsut olivat erittäin älykkäitä ja tunteellisia eläimiä. Ne muistivat ihmisiä ja paikkoja pitkään. Hetken kuluttua Somchai kutsui heidät joelle. Siellä odotti toinen yllätys! Useat norsut olivat menneet jokeen uimaan ja virkistäytymään. Ne olivat niin onnellisen näköisiä, ruiskuttaen vettä kärsistään kuin pienet suihkulähteet. Pläts, pläts, kuului joesta, kun ne piehtaroivat mudassa ja vedessä. Mika ja Aino olivat aivan haltioissaan! He saivat jopa auttaa hoitajia pesemään erästä nuorta norsua nimeltä Sombat. Pienillä harjoilla he harjasivat Sombatin ihoa, joka oli täynnä mutaa. Norsu näytti nauttivan siitä kovasti, sulkien silmänsä tyytyväisenä. Sen kärsä tarttui hellästi Mikka takapuoleen, kuin pieni leikkisä nykäisy. Mika kikatti. Aika lensi kuin siivillä norsujen parissa. Mika ja Aino olivat oppineet paljon näistä upeista eläimistä ja siitä, kuinka tärkeää oli suojella niitä. He olivat tunteneet niiden lämmön, kuulleet niiden törähdykset ja nähneet niiden lempeät silmät. Se oli ollut päivä, joka jäisi heidän mieleensä ikuisesti. Paluumatkalla avolava-auton lavalla Mika ja Aino olivat hiljaisia, mutta heidän silmänsä loistivat. He pitelivät tiukasti kädessään pieniä, puusta veistettyjä norsupatsaita, jotka Somchai oli antanut heille lahjaksi. "Norsut ovat parhaita kavereita," Mika mutisi unisena, nojaten äidin olkapäätä vasten. "Kyllä, ne ovat," äiti kuiskasi takaisin, silittäen poikansa hiuksia. "Ja muistakaa, jokainen eläin ansaitsee kunnioituksen ja ystävällisyyden." Heidän Thaimaan-seikkailunsa oli täynnä ihmeitä, ja norsut olivat ehdottomasti yksi suurimmista. Mitäköhän jännittävää huominen toisi tullessaan? Ehkä jotain, mikä kelluu veden päällä? Kuka tietää!

Kelluvien markkinoiden salaisuudet

Seuraavana aamuna aurinko paistoi kirkkaana, ja Eeva ja Onni heräsivät jo kukonlaulun aikaan, vaikka he olivatkin lomalla. He olivat niin innoissaan, sillä tänään oli luvassa jotain aivan erilaista ja todella jännittävää. Jotain, mikä tosiaan kellui veden päällä! He olisivat menossa kelluville markkinoille! Äiti ja isä olivat kertoneet niistä jo eilen, ja Eevan mielikuvitus oli pyörinyt koko yön. Mitä ihmettä ne mahtaisivat olla? Karkkikauppoja veneissä? Leluveneitä, joita myytiin toisista veneistä? Mahdollisuudet olivat rajattomat! Se kuulosti seikkailulta. Eeva kuvitteli heti mielessään sateenkaaren värisiä veneitä, täynnä kaikkea kivaa. Onni taas toivoi, että sieltä löytyisi hyvää syötävää. Kun isä ja äiti selittivät, että kelluvat markkinat olivat kuin ihan tavalliset kaupat, mutta ne olivat kaikki pienissä veneissä, jotka seilaavat pitkin joen mutkaisia uomia, heidän silmänsä pyöristyivät. Ajatelkaa! Kauppoja veden päällä, jotka liikkuvat ja vaihtavat paikkaa! Se kuulosti uskomattomalta. Perhe nousi pieneen, pitkähäntäveneeseen, joka odotti heitä joen rannassa, keinuen kevyesti veden pinnalla. Vene oli pitkä ja kapea, maalattu kirkkaan siniseksi ja vihreäksi, ja sen perässä oleva moottori hurisi hauskasti kuin unelias mehiläinen. Se tuntui vähän kuin olisi hypännyt satukirjan sivuille! Kun vene lähti liikkeelle, Eeva ja Onni pitivät tiukasti kiinni penkin reunoista. Vesi roiskui iloisesti, ja lämmin tuuli leyhytti heidän hiuksiaan. He vilkuttivat ohikulkeville kalastajille, jotka heittivät verkkojaan jokeen, ja joen rannalla leikkiville lapsille, jotka hyppivät innokkaasti. Kaikki hymyilivät takaisin, ja Thaimaan ystävällisyys tuntui ympäröivän heidät. Heidän matkansa vei heidät syvemmälle vihreän luonnon keskelle. Joen rannoilla kasvoi korkeita palmuja, joiden latvat huojuivat tuulessa, ja värikkäät kukat kurottivat kohti aurinkoa. He näkivät pieniä, perinteisiä puutaloja, jotka oli rakennettu paalujen päälle suoraan veteen, ja lapsia uimassa joen virrassa. Oli niin kaunista ja rauhallista, melkein kuin salainen puutarha. Mutta sitten! Yhtäkkiä heidän eteensä avautui aivan uusi maailma. He alkoivat nähdä yhä enemmän veneitä. Ensin yksi, sitten kaksi, sitten kymmenen, ja pian niitä oli joka puolella! Joki oli aivan täynnä veneitä, jotka olivat lastattu täyteen ties mitä ihmeellisiä aarteita ja tavaroita. Tämä oli se kuuluisa kelluva markkinapaikka, josta he olivat kuulleet! Eeva huokaisi ihastuksesta ja puristi Onnin kättä. Siellä oli veneitä, jotka notkuivat painosta, täynnä keltaisia banaaneja, punaisia mangostaneja, joiden kuori oli violetinpunainen ja sisus lumivalkoinen, ja vihreitä vesimeloneita, jotka olivat niin pyöreitä ja kiiltäviä. Toisissa veneissä oli kasapäin kukkia, jotka tuoksuivat makealta ja houkuttelevalta, levittäen ihanaa tuoksupilveä ilmaan. Jotkut veneet myivät pieniä, käsin veistettyjä puupatsaita, kimaltelevia koruja, jotka säihkyivät auringonvalossa, ja värikkäitä kankaita, joihin oli kudottu monimutkaisia kuvioita. Se oli kuin taianomainen satumetsä, mutta veden päällä, ja jokainen vene oli oma pieni aarteensa! Onni haistoi veneen, josta leijaili niin herkullinen tuoksu, että hänen vatsansa murahti.

Lopetus

Ja niin Onnin vatsa murahti nälästä! Mitähän herkullista hän mahtoi löytää siitä veneestä? Se jää sinun oman mielikuvituksesi varaan. Ehkä Onni löysi maailman makeimmat mansikat tai sitten kaikkein juustoisimman pizzan! Kiitos, kun olit mukana Onnin seikkailussa. Muista kertoa Sonacastsille, mitä tykkäsit tästä tarinasta, ja minkälaisia juttuja sinä haluaisit kuulla lisää. Nähdään taas seuraavassa seikkailussa! Hei hei!

Lisää tarinoita