SONACAST
Hanki se Google PlaystaLataa App Storesta

Tarina

Tom Kissan tarina

15 min7-9-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Kuuntele koko tarina sovelluksessa
Lataa App Storesta

Tarina

Johdanto

Oletko koskaan tavannut kissanpentuja, jotka ovat niin tuhmia, että heidän äitinsä joutuu luopumaan toivosta? Tänään sukellamme Beatrix Potterin lumoavaan maailmaan, jossa tapaamme Tom Kissan ja hänen sisaruksensa. Heidän äitinsä, rouva Tabitha Twitchit, yrittää saada heistä kunnollisia, mutta nämä kolme pientä veijaria ovat täynnä kepposia. Valmistaudu tarinaan, jossa hienot vaatteet katoavat ja rottaherrat tekevät yllättävän löydön. Tämä on Tom Kissan tarina.

Valmistelut teekutsuille

Rouva Tabitha Twitchit oli päättänyt järjestää teekutsut, ja kutsunut kolme erittäin hienoa ystäväänsä: rouva Ribbyn, rouva Puddockin ja rouva Tittlemousen. Tämä oli valtava ja tärkeä tapahtuma! Siksi Tom Kissan ja hänen kahden siskonsa, Mitinsin ja Moppetin, täytyi olla erityisen sieviä ja siistejä. Heidän äitinsä pesi ja kampasi heidät huolellisesti, vaikka se ei ollutkaan helppoa, sillä kissanpennut olivat aina täynnä elämää ja pientä pörhistelyä. Sen jälkeen hän puki heidät upouusiin, juhlavampiin vaatteisiin. Tom-kissa sai päälleen sinisen samettipuvun, jossa oli kauniit messinkinapit ja leveä, valkoinen kaulus. Hän näytti melkein pieneltä herrasmieheltä, aivan kuin olisi menossa todella tärkeään tapaamiseen! Mitins ja Moppet taas saivat ylleen puhtaat, tärkätyt mekot ja kirkkaanpunaiset essut. Heidän päässään oli myös pienet, söpöt hatut, jotka oli koristeltu sinisillä nauhoilla. Rouva Twitchit oli hyvin ylpeä lapsistaan, kun he olivat valmiit. Hän varoitti heitä olemasta sotkematta vaatteitaan, koska teekutsut olivat pian alkamassa ja vieraat olisivat jo ovella.

Katoavat asut

Mutta olivatko Tom Kissa ja hänen siskonsa Mitins ja Moppet todellakin kuunnelleet tarkasti äitinsä varoitusta? Ei ehkä ihan. Heti kun rouva Twitchit oli kääntänyt selkänsä, Tom Kissa alkoi tuntea itsensä hirveän uteliaaksi. Ulkona oli niin kaunis päivä! Aurinko paistoi, ja pihalla oli niin paljon jännittävää nähtävää. Tom Kissa päätti lähteä pienelle seikkailulle, aivan vain puutarhan poikki. Hän ajatteli, että pystyisi kyllä pitämään vaatteensa puhtaina, jos vain olisi erityisen varovainen. "Tulkaa sisaret!" hän huikkasi Mitinsille ja Moppetille. "Katsotaan, mitä pihalla tapahtuu!" Pikkuiset kissanpennut livahtivat ulos takaovesta, yksi kerrallaan, kuin pienet varjot. Puutarhassa oli kukkia ja perhosia, mutta Tom Kissan silmät kiinnittyivät heti kauniiseen, vanhaan tiiliseinään. Se oli korkea ja sammalen peittämä, ja siinä kasvoi villiruusuja. "Minäpäs kiipeän tuon seinän yli!" Tom julisti. Hän oli juuri saanut ylleen aivan uuden sinisen takin ja kiiltävät napit, ja ruskeat, raidalliset housut. Ne olivat niin hienot! Tom Kissa alkoi kiivetä. Hän nosti tassunsa varovasti ylös, tarttui tiilenreunaan, sitten toinen. Ylös, ylös hän kiipesi. Mutta seinä olikin tosi vanha, ja tiilet olivat löysällä ja sammal peitti kaiken. Samalla tavalla kuin sinä saatat takertua piikkipensaaseen, Tom Kissan uusi takki tarttui yhteen terävään ruusunoksaan. "Hups!" Tom tokaisi. Hän yritti irrottaa takkiaan, mutta mitä enemmän hän sätki ja yritti päästä irti, sitä tiukemmin takki takertui! Ja sitten – revitty takki jäi roikkumaan oksaan, ja Tom Kissa jatkoi matkaansa ylöspäin, mutta ilman takkia! Eikä siinä kaikki! Kun hän yritti potkaista jalkojaan vapaaksi, hänen hienot raidalliset housunsa luiskahtivat alas! Ne jäivät roikkumaan seinän märkään sammaleeseen. Tom Kissa istui nyt seinän päällä, ilman takkia ja ilman housuja, vain pienissä alusvaatteissaan. Hänen pieni hattu, sekin sinisillä nauhoilla koristeltu, oli pudonnut päänauhasta ja vierinyt alas ruusupensaaseen. "Voi ei!" hän huudahti. "Mitä minä nyt teen? Miten minä menen teekutsuille näin?" Mitins ja Moppet, jotka olivat seuranneet hänen kiipeilyään alhaalta, eivät kuitenkaan ottaneet opikseen. He vain nauroivat makeasti nähdessään veljensä menettävän vaatteensa. "Nyt on meidän vuoromme!" Mitins sanoi. "Me osaamme olla varovaisempia!" Heillä oli yllään puhtaat, tärkätyt mekot ja kirkkaanpunaiset essut. Ja ne pienet, söpöt hatut, joissa oli siniset nauhat. He alkoivat kiivetä seinää ylös, yksi tassu kerrallaan, aivan kuten Tom oli tehnyt. Mutta samalle seinälle kiipeäminen oli vaarallista hienoille vaatteille. Ensiksi Mitinsin kirkkaanpunainen essu tarttui kiinni! Se repesi pienestä reiästä ja pian se leijaili tuulen mukana alas maahan. Sitten hänen hieno mekkonsa tarttui myös, ja sekin jäi roikkumaan ruusunoksaan. Aivan kuten Tom, Mitinskin päätyi seinän päälle vain pienissä alusvaatteissaan, hattu pudonneena ruusupensaaseen. Ja Moppetille kävi aivan samoin! Hänenkin essunsa tarttui, ja sitten hänen mekkonsa. Pian myös Moppet istui seinän päällä veljensä ja siskonsa kanssa, pelkissä alusvaatteissa. Heidän kolmen hienot teekutsuvaatteensa olivat kaikki kadonneet seinän toiselle puolelle tai riippuivat rähjääntyneinä ruusunoksissa. Tom Kissa ja hänen siskonsa katselivat toisiaan. He olivat aivan alasti! No, siis, pelkissä alusvaatteissaan, mikä oli melkein sama asia. Ja teekutsut olisivat pian alkamassa! Mitä heidän äitinsä sanoisi? "Meidän täytyy löytää vaatteemme!" Tom sanoi. He hyppäsivät seinältä alas ja alkoivat etsiä. He kurkistelivat ruusupensaiden alle, katselivat jokaisen kiven taakse ja tutkivat sammalen täyttämiä koloja. Mutta vaatteita ei löytynyt. Ei takkia, ei housuja, ei mekkoja, ei essuja, eikä hattujakaan! He etsivät ja etsivät, käänsivät lehtiä ja raapivat maata, mutta vaatteet olivat kadonneet kuin tuhka tuuleen. Ne olivat vain poissa. Minne ne olivat menneet? Oliko joku vienyt ne? Vai olivatko ne vain haihtuneet? Pienet kissanpennut olivat nyt todella surullisia ja hieman peloissaan. Heidän piti olla siisteinä ja hienoina, mutta nyt he olivat alastomina pihalla, ilman juhla-asujaan. Ja mikä oli pahinta, he tiesivät, että rouva Twitchit olisi hyvin pettynyt. He eivät voineet mennä teekutsuille tällaisena! He olivat pulassa, ja heidän pienet mielensä olivat täynnä hämmennystä. Minne vaatteet oikein olivat voineet kadota? Se selviää pian.

Rotat ja vaatteet

Minne vaatteet oikein olivat voineet kadota? Se selviää pian. Tom, Mittens ja Moppet seisoivat siinä, aivan pyjamissaan, keskellä huonetta, ja heidän pienet mielensä yrittivät ymmärtää tätä suurta ja outoa mysteeriä. Miten heidän hienot, uudet vaatteensa olivat voineet kadota aivan jälkiä jättämättä? Ne olivat olleet juuri tässä, hetki sitten! Heidän täytyi löytää ne, tai Rouva Kissa olisi todella surullinen ja heidän olisi mahdotonta mennä teekutsuille. Teekutsut olivat jo aivan nurkan takana! Aika kävi vähiin. Niinpä kissanpennut alkoivät etsiä. He etsivät todella perusteellisesti. Tom kurkisti sängyn alle, tarkistaen jokaisen pienen pölypallon. Mittens tutki ison kaapin takaa, missä Rouva Kissa säilytti talvisia peittojaan. Moppet puolestaan penkoi villalankakerien ja nukkekotilelujen seasta, toivoen löytävänsä edes yhden myssyn. Mutta ei mitään! He etsivät keittiöstä, tuolien alta ja pöydän ympäriltä. He kurkistivat jopa pihan puolelta ikkunan alta pensaiden sekaan. Ei missään näkynyt merkkiäkään sinisistä takeista, punaisista hameista tai suloisista myssyistä. Heidän pienet, pörröiset sydämensä alkoivat tuntea pientä pettymystä ja epätoivoa. Mitä he tekisivät? Heidän oli pakko löytää vaatteet! Sitten, aivan yhtäkkiä, Tom kuuli jotain. Se oli aivan hiljaista rapinaa, pienen pientä risahdusta, aivan kuin joku olisi raapinut tai nakerrellut aivan lattianrajassa. Mittens ja Moppet kuuntelivat myös tarkasti. Kyllä, ääni kuului! Se oli niin heikko ääni, että sen oli pakko kuulua jostakin piilosta. Ääni tuntui tulevan vanhan, painavan lipaston takaa. Siellä, seinässä, oli pieni, melkein huomaamaton reikä, niin pieni, että tuskin kissanpentu olisi mahtunut siitä. Mikä siellä voisi piileskellä ja rapista? Kissanpennut hiipivät varovasti, tassunjälkiä jättämättä, lipaston luo. He työnsivät nenänsä aivan reiän suulle ja kurkistivat sisään, pidättäen hengitystään. Ja mitä ihmettä he siellä syvällä pimeässä näkivät! Kolme pientä, mustaa ja hieman likaisen näköistä rottaa! Niillä oli ilkikuriset, kirkkaat silmät ja pitkät, terävät hampaat, jotka näkyivät hassusti. Rottien nimet olivat Samuel Whiskers, Silas ja Thomas. Ja ne olivat tekemässä jotain aivan uskomatonta – jotain, joka sai kissanpentujen turkit nousemaan pystyyn! Rottien luona oli!... kissanpentujen vaatteita! Oi ei, ei voi olla totta! Samuel Whiskers yritti juuri vetää Tomin sinistä, napitettua takkia päälleen. Takki oli hänelle aivan liian suuri ja roikkui, niin että Samuel kompuroi siinä huvittavasti. Hän näytti aivan pieneltä siniseltä nyytiltä takin sisällä! Silas puolestaan oli pujottanut Moppetin pörröisen, punaisen hameen päänsä ympärille kuin hatun. Hame roikkui hänen silmilleen, ja hän yritti epätoivoisesti tähystää sen alta, pyörien ympäri. Ja sitten oli Thomas. Hän oli pukenut Mittensin suloisen, kukkakuvioisen myssyn päähänsä. Myssy oli hänelle aivan liian suuri ja roikkui toisella korvalla, tehden hänestä aivan hassun näköisen pikkunoidan! He olivat selvästi käyttäneet vaatteita leikkeihinsä, rypistäneet ja sotkeneet ne. Rottat nauroivat "Piip, piip, piip!" ja pyörittelivät vaatteita ympäriinsä kuin leluja. He rypistivät kauniita kankaita ja astelivat pienten kenkien päällä, jopa nuolivat niitä likaisilla tassuillaan. Heidän mielestään tämä oli aivan mahtavaa leikkiä ja hauskaa pilailua kissanpentujen kustannuksella! Mutta kissanpentujen mielestä se ei ollut hauskaa ollenkaan. Heidän upouudet juhla-asusteensa olivat pilalla! "Antakaa takaisin meidän vaatteemme!" Tom huusi niin kovaa kuin vain pystyi. Hän astui askeleen eteenpäin, yrittäen tavoittaa Samuelin, joka oli juuri kaatumassa Tomin takkiin kietoutuneena. Mittens ja Moppet nyökkäsivät kiukkuisesti ja sähisivät pieniä, mutta päättäväisiä sähinöitä. Mutta rotat olivat nopeita, erittäin nopeita! Ne vilistivät ja juoksivat, ja hetkessä ne olivat kadonneet pienestä reiästä seinään. Ne sujahtivat syvälle seinän sisään, ja mukanaan ne veivät kaikki kissanpentujen kauniit ja puhtaat vaatteet. Yhtäkään ei jäänyt. Rotat olivat tehneet temppunsa, ja nyt ne olivat piilossa. Kissanpennut jäivät seisomaan siihen, ilman takkeja, ilman myssyjä, ilman hameita. Heidän teekutsunsa olivat todellakin pilalla. Tai niin he ainakin ajattelivat. Heidän äitinsä, Rouva Kissa, olisi todella surullinen ja ehkä jopa hieman vihainen. Miten he selittäisivät tämän sotkun? Ja mitä he sanoisivat Rouva Norsulle, kun tämä tulisi teelle? Mutta Tom Kissa ei ollut mikään luovuttaja. Hän katsoi sisaruksiaan, Mittensiä ja Moppettia, ja hänen silmiinsä syttyi pieni kipinä. "Meidän on saatava vaatteemme takaisin!" hän sanoi. "Emme voi antaa rottien pitää niitä!" Mittens ja Moppet nyökkäsivät päättäväisesti. Heidän pienet tassunsa olivat valmiina seikkailuun. Mutta miten he saisivat vaatteensa takaisin seinän sisältä, rottien piilopaikasta? Se onkin jo toinen tarina... tai oikeastaan, se selviää seuraavassa osassa!

Tuhmat kissat ja rotat

Niinpä niin, pikkukissat – Tom, Möykky ja Varpu – olivat aivan pulassa. Heidän kauniit, juhlavat vaatteensa olivat kadonneet syvälle seinän sisään, rottien pesään! Mitä he nyt tekisivät? Heidän täytyi saada ne takaisin, ennen kuin heidän äitinsä, Rouva Tupuna, huomaisi mitään. Teekutsut olivat jo ovella, ja oli aivan ehdottoman tärkeää olla siisti ja edustava. Ja ilman vaatteita se ei onnistuisi! Mutta miten he uskaltaisivat mennä pimeään ja pelottavaan rottien luolaan? Se oli suuri kysymys. Tom Kissa, joka oli veljeksistä rohkein, mutta ehkä myös vähän uhkarohkein, kuiskasi: "Meidän on mentävä perään! Meidän on pelastettava juhla-asumme!" Möykky, joka oli aina hieman varovaisempi ja mietti aina seurauksia, mumisi: "Mutta sinne on niin pimeää ja ahtaata! Entä jos rotat eivät pidä meistä? Tai entä jos ne purevat?" Möykyn ääni oli hieman pelokas. Ja Varpu, pienin ja uteliain, kiljahti: "Eihän se haittaa! Minä haluan nähdä, mitä rotat tekevät meidän liiveillämme! Ne ovat varmasti tehneet niistä hienot koristeet!" Varpu oli aina valmis pieneen seikkailuun, kunhan se ei ollut liian pelottavaa. Niin, päätös oli tehty. Pienet, uteliaat kissanpennut päättivät tunkeutua seinän sisään, sinne missä rotat asuivat. Se oli hurja ajatus, oikea salainen tehtävä! Heidän vaatteensa olivat pelastettava, ja nopeasti! He löysivät pienen raon lattialistan takaa, juuri sellaisen, mistä rotatkin pääsivät kulkemaan. Reikä oli juuri ja juuri tarpeeksi suuri kissanpennuille. Tom työnsi ensin päänsä sisään. Siellä haisi vähän tunkkaiselta ja vanhalta puulta, sekoittuneena outoon, hieman makeaan hajuun. Sitten hän hivuttautui kokonaan sisään. Möykky seurasi perässä, vähän empien ja kuunnellen tarkasti. Ja viimeisenä, tietenkin, Varpu, joka melkein jäi jumiin pörröisestä hännästään. Sisällä seinässä oli kapeita käytäviä ja pieniä luolia, kuin pieni labyrintti. Oli pimeää, mutta kissojen silmät näkivät hyvin myös hämärässä. Jokaisella askeleella heidän tassunsa hipaisivat pehmeää pölyä ja pientä roinaa. Kuuluiko tuolta jotain? Jotain pientä rapinaa ja kikatusta? Kuulosti melkein siltä kuin joku nauraisi oikein makeasti! He hiipivät hiljaa eteenpäin, tassu kerrallaan, sydämet jyskyttäen pienissä rinnoissa. Käytävät kapenivat ja levenivät, ja ilma muuttui lämpimämmäksi. Lopulta he saapuivat avoimempaan tilaan, joka oli selvästi rottien päämaja. Ja mitä he siellä näkivätkään! Siellä oli melkoinen juhla käynnissä! Kymmenittäin, ehkä jopa satoja pieniä rottia hypelteli ja kirmasi ympäriinsä. Ne tanssivat ja nauroivat ja söivät pieniä murusia. Ja mitä heillä oli yllään? Aivan oikein! Tomin, Möykyn ja Varvun vaatteet! Ne olivat levittäneet vaatteet kuin hienot matot lattialle ja käyttivät niitä leikkeihinsä. Yksi rotta oli pukenut ylleen Tomin sinisen takin, ja se laahasi maata sen perässä kuin pitkä, komea viitta, jonka helmat olivat aivan lian peitossa. Toinen rotta yritti ujuttautua Möykyn liiveihin, mutta ne olivat sille aivan liian suuret ja roikkuivat huvittavasti sen harteilla, tehden siitä entistäkin koomisemman näköisen. Pieni rotta tanssi Varvun nutun hihassa, ja näytti siltä kuin nuttu tanssisi itsekseen, pyörähdellen ja hyppien iloisesti! Joku oli laittanut Tomin napit hattuun, ja yksi rotta käytti sitä pienenä veneenä ja seilasi vesilätäkössä, jota oli syntynyt vuotavasta putkesta! Se oli niin hassua ja samalla niin tuhmaa, että Tomin oli vaikea pidätellä nauruaan ja suuttumustaan! Vaatteet olivat pilalla! Rotat eivät olleet huomanneet pikkukissoja lainkaan. Ne olivat niin uppoutuneita omaan juhlaansa ja vaatteiden ihmettelyyn. Ne kokeilivat hattuja, käyttivät sukkia säkkeinä ja pyörivät villapaitojen sisällä kuin pyörremyrskyt. Ilmassa leijui pienen leikkisän kaaoksen tunnelma. Tom Kissa astui esiin. "Hei!" hän sanoi kovaan ääneen. "Mitä te teette meidän vaatteillamme? Ne ovat meidän!" Rotat pysähtyivät. Kaikki. Niiden pienet, mustat silmät pyörähtivät kohti kolmea kissanpentua, jotka seisoivat käytävän suulla. Hetken oli aivan hiljaista. Vain pienten rottien hengityksen vinkuna kuului. Sitten vanhin rotta, jolla oli Tomin kaulus ja rusetti kaulassaan, astui esiin. "Vaatteillanneko?" se virnisti, sen pienet viikset värähtelivät. "Nämä ovat nyt meidän! Löysimme ne ulkoa ja ne olivat aivan liian hienoja jättää sinne! Ne olivat vain lojumassa nurmikolla!" "Mutta ne ovat meidän!" Varpu kiljahti. "Äiti teki ne meille juhlia varten! Meidän täytyy saada ne takaisin heti!" Tom tiesi, että rottien kanssa ei kannattanut riidellä pitkään. Ne olivat vikkeliä ja niitä oli paljon. Ja ne olivat nyt jo vähän tuhmia, kun olivat vaatteet varastaneet ja sotkeneet. Hänellä oli parempi idea. "Kuulkaa", Tom aloitti, "Miten olisi sopimus? Annatteko meille takaisin vaatteemme, ja me emme kerro äidillemme, että teillä on täällä salainen rottajuhla? Hän ei pidä rotista, ja jos hän saisi tietää tästä..." Rotat katselivat toisiaan. Ne tiesivät, että Rouva Tupuna, isojen kissojen äiti, ei pitänyt rotista. Ja jos hän saisi tietää tästä juhlasta... se ei olisi kivaa. Vanhin rotta raapi leukapartaansa, joka oli valmistettu Tomin hihansuusta. "No niin", se sanoi lopulta. "Mutta me pidämme hauskat asut! Emme me voi olla ilman näitä ihania koristeita!" "Ei käy!" Möykky huudahti. "Ne ovat meidän! Ja ne ovat nyt likaisia ja ryppyisiä!" Tom tiesi, että hänen täytyi toimia nopeasti. Hän katseli ympärilleen ja huomasi jotain. Eräässä nurkassa oli iso kasa villalankaa, joka näytti olevan peräisin heidän ommelluista vaatteistaan. Ja siinä vieressä, pieni reikä, joka johti ulos – tai ainakin johonkin muuhun paikkaan kuin takaisin Rouva Tupunan taloon. "Katsokaa!" Tom sanoi äkkiä, osoittaen lankakerää ja reiän suuntaan. "Mitä tuo on? Onko tuolla lisää teidän aarteitanne? Entä se tuolla pimeässä! Siellä on varmasti jotain vielä hienompaa!" Rotat kääntyivät katsomaan lankakerää ja pimeää reikää. Ne olivat aina kiinnostuneita uusista asioista ja mahdollisista uusista aarteista. Ne alkoivat rapistella kohti reikää, unohtaen vaatteet hetkeksi. Kun rottien huomio oli toisaalla, Tom antoi Möykylle ja Varvulle merkin. "Nyt!" hän kuiskasi. Pikkukissat syöksyivät vaatteidensa kimppuun. Ne nappasivat omat nuttunsa, liivinsä ja housunsa rottien kynsistä. Jotkut rotat yrittivät pitää kiinni, mutta kissat olivat nopeampia ja ketterämpiä. He nyhtivät ja vetivät, kunnes saivat vaatteensa irrotettua. "Ha haa!" huusi Tom. "Nyt meillä on vaatteet! Ja teillä ei ole mitään!" Rotat olivat yllättyneitä ja vihaisia. Ne eivät olleet osanneet odottaa tällaista temppua. "Odottakaa!" vanhin rotta sanoi, sen pienet silmät kiiluivat. "Tämä on epäreilua! Ottakaa kiinni nuo varkaat!" Mutta pikkukissat eivät kuunnelleet. Heillä oli mielessään vain yksi asia: päästä pakoon vaatteineen! He juoksivat samaa reittiä takaisin, minkä olivat tulleetkin. Rotat yrittivät seurata perässä, mutta kissat olivat ketterämpiä ja nopeampia kapeissa käytävissä. Ne hivuttautuivat ulos lattiapaneelin raosta, yhtä kapeasti kuin olivat menneetkin. He olivat takaisin keittiön lattialla! Vaatteet olivat ryppyisiä ja pölyisiä, mutta ne olivat heillä! Huh, mikä seikkailu! Mutta sitten he kuulivat ääntä. Portaita pitkin oli tulossa Rouva Tupuna! Hän oli tulossa alas tarkistamaan, olivatko pikkukissat valmiina teekutsuille! Tom, Möykky ja Varpu tiesivät, että heidän täytyi pukeutua nopeasti. Mutta miten he selittäisivät ryppyiset ja likaiset vaatteensa? Ja sen, että he olivat olleet rottien pesässä? Se oli pulma, joka vaati nopeaa ajattelua. He tiesivät, että heidän äitinsä ei pitänyt heidän tuhmuuksistaan yhtään. Itse asiassa, hän saattaisi olla hyvin, hyvin vihainen. Mitä siis tapahtui seuraavaksi, kun Rouva Tupuna saapui ja näki tuhmat kissanpennut ja heidän vaatteensa? Se selviää viimeisessä osassa!

Lopetus

Ja niin Tom Kissan tarina päättyy tällä erää! Kiitos, että olit mukana seuraamassa hänen jännittävää matkaansa. Toivottavasti seikkailunne jatkuvat sinunkin mielikuvituksessasi! Kuka tietää, vaikka sinäkin keksisit omia uusia tarinoita ystävistä ja ihmeellisistä paikoista? Muista kertoa Sonacastsille, jos sinulla on palautetta tai haluat kuulla lisää vastaavanlaisia tarinoita. Me kuulemme sinua! Kiitos vielä kerran, ja kuulemiin!

Lisää tarinoita