SONACAST
Hanki se Google PlaystaLataa App Storesta

Tarina

Tipu joka ei mahtunut munaan

10 min5-7-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Kuuntele koko tarina sovelluksessa
Lataa App Storesta

Tarina

Johdanto

Hei kaikki pienet seikkailijat! Oletteko koskaan miettineet, mitä pääsiäismunan sisällä piilee? Yleensä sieltä kuoriutuu pörröinen pieni tipu. Mutta entä jos tipu onkin niin iso, ettei se mahdukaan munaansa? Tänään tapaamme Tipun, joka on juuri sellainen! Hän on suloinen, mutta valtava, ja hänellä on suuri pulma. Lähdemme yhdessä Tipun kanssa jännittävälle matkalle etsimään uutta, täydellistä kotia. Tule mukaan kuulemaan, miten Tipu oppii, että jokainen on juuri sopivan kokoinen.

Tipun suuri yllätys

Eräänä kevätaamuna, kun aurinko pilkisteli puiden takaa ja linnut lauloivat iloista sävelmäänsä, Tipu heräsi munansa sisällä. Hän venytteli ja haukotteli, aivan kuten pikku tiput tapaavat tehdä. Mutta jotain oli vialla. Hän yritti heilauttaa pientä siipeään, mutta se osui seinään! Hän yritti potkaista jaloillaan, mutta nekin osuivat heti! Tipun muna oli aivan liian ahdas! Siinä ei ollut tilaa! Tipu yritti puhjeta munasta, aivan kuten kaikki muutkin tiput tekevät. Hän koputti, hän potki, hän jopa työnsi pienellä nokallaan. Mutta muna ei hievahtanutkaan. Se oli kuin pieni, tiukka pesä, joka ei antanut periksi. Tipun sydän alkoi tykyttää nopeasti. Mitä hän nyt tekisi? Hän oli niin iso, että muna oli hänelle aivan liian pieni. Hän ei mahtunut ulos! Siitäpä se suuri yllätys sitten alkoikin.

Seikkailu metsässä

Mutta kuinka hän sitten pääsi ulos? Voi, se vaati vähän taikuutta ja paljon ponnistelua! Tipu ei mahtunut ulos perinteisellä tavalla, joten hän päätti yrittää jotain muuta. Hän venytteli, väänsi ja sitten... *naps!* Munankuori antoi periksi! Se ei haljennutkaan kauniisti kahtia, vaan pikemminkin poksahti auki kuin pieni pommi, päästäen Tipun vapauteen. Keltainen, pehmeä Tipu seisoi nyt munankuoren palasten keskellä, aivan ymmällään. Hän oli paljon, paljon suurempi kuin mitä oli kuvitellut. Hän oli jättiläinen pienessä munassa! Miten tällainen oli edes mahdollista?

Ystävyyden lämpö

Miten tällainen oli edes mahdollista? Tipu huokaisi syvään. ”Mitä minä nyt teen?” se mietti, pieni, keltainen pää kenossa. Sen unelma omasta pienestä, täydellisestä munasta oli särkynyt, aivan kuten nuo munankuoren palaset sen jalkojen juuressa. Se tunsi pienen ikävän pistoksen sydämessään, kun se muisti kuinka innoissaan se oli ollut kuoriutumisesta. Mutta sitten, sen uteliaisuus heräsi. Maailma sen ympärillä oli niin valtava ja uusi! Se haistoi mullan ja kukkien tuoksun, kuuli pienten hyönteisten surinan ja näki auringon tanssivan lehtien lomasta. Se ei voinut jäädä tähän. Sen oli pakko lähteä etsimään paikkaa, joka olisi sille sopiva, ja ehkä myös selvittämään, miksi se oli niin jättiläismäinen. Minne se menisi? Se ei tiennyt. Mutta se tiesi, että sen oli mentävä eteenpäin. Se nosti toisen pienen, pehmeän jalkansa ja otti ensimmäisen, varovaisen askeleen tuntemattomaan. Jokainen askel oli kuin uusi seikkailu. Metsän pohja tuntui pehmeältä sen jalkojen alla, täynnä sammalta, pudonneita lehtiä ja pieniä risuja. Aurinko pilkisti puiden oksien välistä, piirtäen tanssivia valopilkkuja maahan ja Tipun keltaisiin untuviin. Linnut lauloivat iloisesti, ja Tipu kuunteli niiden iloista viserrystä, miettien, olivatko nekin joskus olleet munien sisällä. Vain ehkä vähän pienemmissä. Tipu katseli ympärilleen. Puut olivat valtavia, niiden rungot niin paksuja, että Tipu ei olisi millään saanut niitä halattua. Se kulki pienten, värikkäiden kukkien ohi, jotka heiluttivat päitään kevyessä tuulessa, ja Tipu kuvitteli niiden tervehtivän sitä. Maailma oli täynnä värejä ja ääniä, ja jopa jännittäviä tuoksuja! Mutta minne se kuuluisi? Se jatkoi matkaansa, varovaisesti nokkien maasta pienen madon ja sitten maiskuttaen tyytyväisenä. Se tuntui jännittävältä ja hieman yksinäiseltä. Yhtäkkiä, pienen pensaan takaa vilahti jotain ruskeaa. Se oli Olli Orava! Olli juoksi edestakaisin, posket pullollaan pähkinöitä, ja näytti todella kiireiseltä kerätessään talvivarastojaan. ”Hei!” huudahti Tipu, hieman ujosti, mutta uteliaisuuttaan pidättelemättä. Olli pysähtyi niin äkkiä, että melkein pudotti yhden suurimmista pähkinöistään. ”Voi, anteeksi!” Olli sanoi, suu pullollaan ja silmät pyöreinä. ”Minulla on niin paljon tekemistä ennen talvea. Mikä sinä olet? En ole koskaan nähnyt näin isoa tipua!” Tipu tunsi taas pienen surun piston, kun sen koko mainittiin. ”Minä olen Tipu”, se sanoi. ”Ja minä taidan olla liian iso. En mahtunut omaan munaani. Nyt etsin uutta kotia.” Olli Orava katseli Tipua tarkkaan, pyöritellen pähkinää tassujensa välissä. ”Liian iso? Minusta sinä olet juuri sopivan kokoinen! Ajattelepa! Pääset paljon paremmin kurottamaan ylös niihin isoihin, meheviin marjoihin puskista! Eikä sinun tarvitse pelätä, että jäät jumiin johonkin pieneen koloon tai eksyt minun pähkinävarastojeni sekaan.” Olli naurahti ja jatkoi pähkinöiden keräämistä. ”Parempi olla vähän suurempi kuin liian pieni!” Tipu tunsi pienen, lämpimän hymyn nousevan huulilleen. Olli ei ollutkaan ilkeä. Ehkä sen koko ei ollutkaan vain haitta. Tipu jatkoi matkaansa, ajatellen Ollin sanoja. Ehkä sen koko ei ollutkaan niin paha asia? Pian se kuuli pienen rapinaa ja sieltä hyppäsi esiin valkoinen pupu, jolla oli pitkät korvat ja tupsuhäntä. Se oli Pupu Pikku-Pirkko! Pirkko nypersi maasta mehevän voikukanlehden ja mutusteli sitä tyytyväisenä. ”Moi!” sanoi Pirkko ystävällisesti. ”Oletko sinä eksynyt? En ole ennen nähnyt näin keltaista tipua näillä kulmilla, ja oletpa sinä reippaan kokoinen!” ”Minä olen Tipu”, se vastasi. ”Ja minä etsin kotia. Olen liian iso munalleni, enkä tiedä, minne kuulun.” Pirkko katseli Tipua ystävällisesti, sen suuret silmät täynnä lämpöä. ”Liian iso munalle? No, sehän on harmi, että sinun munasi ei ollut tarpeeksi suuri niin hienolle tipulle. Mutta”, Pirkko sanoi, ”ei sinun tarvitse olla munassa ollenkaan! Maailma on täynnä paikkoja, joissa olla ja seikkailla. Minäkin asun puiden juurakon alla, enkä minä munaan mahtuisi! Eikä kukaan ole koskaan minulle sanonut, että olisin väärän kokoinen.” Pirkko taputti Tipua pehmeällä tassullaan. ”Tärkeintä on, että olet ystävällinen ja utelias. Minusta sinä olet juuri sopiva, juuri sellaisena kuin olet.” Tipu katseli Olli Oravaa, joka kiipesi puuhun ketterästi, ja Pupu Pikku-Pirkkoa, joka nyhti mehevää ruohoa. Nämä uudet ystävät eivät välittäneet siitä, että Tipu oli liian iso munalleen. He eivät arvostelleet sen kokoa tai kysyneet, miksi se oli erilainen. He välittivät Tipusta itsestään. Sen sydämessä tuntui lämmin, pehmeä tunne, aivan kuin aurinko olisi paistanut suoraan sisälle. Se ei ollut enää yksin. Se oli saanut uusia ystäviä, jotka näkivät sen juuri sellaisena kuin se oli, eikä sellaisena kuin sen olisi pitänyt olla. Ehkä oli ihan hyvä olla vähän erilainen. Ehkä se teki siitä erityisen. Tipu hymyili leveästi. Tämä metsä alkoi tuntua melkein kodilta. Se ei ehkä mahtunut munaan, mutta se mahtui ystävien sydämiin. Ja se oli paljon, paljon parempi.

Lopetus

Kiitos kun kuuntelit tarinaa Tipusta, joka ei mahtunut munaan. Toivottavasti tämä seikkailu oli mukava ja täynnä yllätyksiä! Maailma on täynnä ihmeellisiä asioita ja uusia tarinoita, odottaen löytäjäänsä. Ehkä sinäkin voit keksiä tänään oman, ihanan seikkailun? Jos sinulla on palautetta tai vaikka uusi tarinaidea, kerrothan siitä Sonacastsille! Kuulemme mielellämme. Mukavaa päivää ja uusia, iloisia hetkiä toivotellen, nähdään taas!

Lisää tarinoita