SONACAST
Hanki se Google PlaystaLataa App Storesta

Tarina

Serpentiinisekasorto ja siman salaisuus

15 min7-9-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Kuuntele koko tarina sovelluksessa
Lataa App Storesta

Tarina

Johdanto

Heräävä kevätaamu. Aurinko pilkistää puiden lomasta, ja ilmassa tuoksuu jotain makeaa. Mutta mikä se on? Kuuletko sen? Ilmapallojen suhinaa ja ehkä pientä, kaukaisen pillin vinkunaa. Kaikki tuntuu heräävän eloon, mutta miksi? Onko tänään jokin aivan erityinen päivä? Tervetuloa mukaan Serpentiinisekasortoon ja siman salaisuuteen, jossa selvitämme, mitä ihmettä Vappu oikein tarkoittaa!

Olli Orava ihmettelee

Niinpä niin! Mikä ihmeen päivä tämä on? Metsän siimeksessä asui pieni, pörröinen Olli Orava, jolla oli aina tuhat ja yksi kysymystä. Tänä aamuna, kun Olli heräsi tammenkolostaan, hän huomasi, että jokin oli erilaista. Ei vain ilma, joka tuoksui keväältä ja heräileviltä kukilta. Ei, vaan jotakin muuta! Olli kipitti uteliaana puunrunkoa alas ja kurkisti pensaan takaa. Mitä ihmettä? Kadut olivat täynnä värikkäitä pilkkuja! Ihmiset hymyilivät leveästi ja pitelivät käsissään kirkkaanvärisiä ilmapalloja, jotka tanssivat tuulessa kuin iloiset tanssijat. Ja mikä hauskinta, monilla oli päässään valkoisia lakkeja, jotka näyttivät aivan pehmeiltä pilviltä! Olli ei ollut koskaan nähnyt tällaista. Hän rapsutti korvansa takaa ja mietti syvään. Miksi kaikki olivat niin iloisia? Ja mistä kaikki nämä hassut hatut ja leijuvat pallot olivat tulleet? Hän päätti ottaa selvää. Tämä oli aivan liian jännittävää ohitettavaksi! Olli aikoi selvittää Serpentiinisekasorron ja siman salaisuuden, ihan itse!

Lakit, pillit ja iloa!

Olli Orava hiipi eteenpäin, sydän jyskyttäen innosta. Jokainen puunrunko, jokainen pensas tuntui kätkevän jotain uutta ja jännittävää. Hän kurkisti paksujen kuusenoksien välistä ja haukkoi henkeään. Puiston penkeillä istui suuri joukko ihmisiä, mutta he eivät olleet aivan tavallisia ihmisiä! Melkein kaikilla oli päässään jokin valkoinen lakki! Ne olivat pyöreitä, samettisia ja niissä oli usein musta lyyra, pieni merkki, joka kiilteli auringonpaisteessa kuin pieni, kultainen tähti. Ne näyttivät todella juhlallisilta. Mikähän niiden tarkoitus oli? Olli oli niin utelias! Hän ei ollut koskaan nähnyt niin monta samanlaista hattua samassa paikassa. Ne olivat niin erikoisen näköisiä! Ne tuntuivat kertovan tarinaa, mutta minkä tarinan? Hän halusi selvittää sen. Hän toivoi, että joku kertoisi hänelle salaisuuden. Kenties ne olivat jotain maagisia? En usko, että oravilla olisi käyttöä tuollaisille hatuille, mutta ne näyttivät niin ylväältä. Mitä ihmeen hattuja nuo ovat? Olli pohti, rapsuttaen pientä kuonoaan. Ovatko ne kenties jonkinlaisia taikurinhattuja, joilla voi loihtia esiin herkullisia pähkinöitä? Tai ehkä ne tekevät kantajastaan erityisen viisaan? Olli toivoi, että ne olisivat täynnä pähkinöitä, mutta se vaikutti epätodennäköiseltä. Hän tarkkaili ihmisiä, joilla oli lakki päässä. Ne kaikki hymyilivät ja näyttivät iloisilta. Lakki taisi olla jokin iloisen päivän symboli. Kylläpä vain! Tämä on juhlan päivä. Eräs vanhempi nainen, jolla oli päässään juuri sellainen valkoinen lakki, huomasi Ollin uteliaat silmät. Hän hymyili ja sanoi ystävällisesti: Nämä ovat ylioppilaslakkeja, pieni ystävä. Ne kertovat, että olemme käyneet koulumme loppuun ja oppineet paljon uusia asioita. Ne ovat meidän tapamme juhlia tiedon iloa ja uusia alkuja Vappuna! Kun joku saa tällaisen lakin, se tarkoittaa, että hän on ollut oikein ahkera ja fiksu opiskelija. Silloin voi tuntea itsensä oikeasti fiksuksi. Olli nyökkäsi ymmärtävänsä, vaikka puolet sanoista meni yli hänen pienen oravan päänsä. Tiedon ilo kuulosti kyllä mukavalta. Ja uudet alut! Ehkä se tarkoitti, että voisi alkaa syödä vieläkin enemmän pähkinöitä, kun oppii uusia tapoja löytää niitä! Ehkä lakki voisi auttaa häntä löytämään suurimmat ja parhaimmat pähkinäkätköt. Se olisi vasta mahtavaa. Hän jatkoi matkaansa, ja pian hän huomasi jotain, mikä sai hänet melkein pyörimään ilosta. Ilma oli täynnä värikkäitä ilmapalloja! Ne olivat punaisia kuin mansikat, sinisiä kuin kesätaivas, keltaisia kuin auringonkukat, vihreitä kuin tuorein sammal – kaikkia sateenkaaren värejä ja vielä enemmän! Jotkut leijuivat korkealla taivaalla, kuin pienet, pyöreät pilvet, jotka olivat karanneet pilvivarastosta, ja toiset tanssivat tuulessa, kiinni naruissa lasten pienissä käsissä. Ne vetelivät perässään pitkiä, ohuita nauhoja, jotka väreilivät kauniisti. Lapset nauroivat ja hypähtelivät ilmapallojen perässä, ja niiden kirkkaat värit saivat koko puiston näyttämään entistä juhlavammalta. Ilmapallot olivat niin keveitä ja onnellisen näköisiä, että Olli melkein halusi itsekin hypätä yhden kyytiin. Niin paljon ne toivat iloa ympärilleen. Vau! Olli huudahti, unohtaen hetkeksi olevansa salaisella tutkimusmatkalla. Ne ovat kuin saippuakuplia, mutta eivät poksahda! Ja ne ovat paljon isompia! Voisikohan niillä lentää Kuuhun asti? Hän kuvitteli, miltä tuntuisi tarttua kiinni yhden sellaisen naruun ja leijua metsän yllä, nähdä koko puisto ylhäältä päin. Hän näki mielessään itsensä pienessä valkoisessa ylioppilaslakissaan, lentämässä punaisen ilmapallon kyydissä, pähkinä kädessä. Se olisi vasta seikkailu, jollaista edes kaikkein rohkeimmat oravat eivät olleet kokeneet! Sitten jostain kuului outo ääni, joka sai Ollin pienet korvat kohoamaan pystyyn. Se oli kuin pienen linnun viserrys, mutta paljon kovempi ja iloisempi, melkein kuin sirkus olisi saapunut paikalle! Piiit, piiit, piiiiit! Sitten taas: piiiiiiiiiiit! Ja sitten useampi ääni yhtä aikaa: pii-pii-pii-pii! Se oli aivan hurjaa! Olli kääntyi ympäri ja näki pienen pojan, joka puhalsi pitkään keltaiseen pilliin. Pilli venyi pitkäksi ja sen päässä oleva paperikiehkura värähti hassusti. Poika nauroi, ja hänen äitinsäkin nauroi, peittäen suunsa kädellä. Kaikkialla näkyi ihmisiä, jotka puhalsivat tällaisia hauskoja, pitkiä, usein paperista tai muovista tehtyjä pillejä. Kun niihin puhalsi, ne venyivät pitkiksi ja tekivät hassun äänen, ja kun lopetti puhaltamisen, ne vetäytyivät takaisin rullalle pienen jousen voimasta. Ne olivat vappuhuiskuja, vaikka Olli kutsui niitä mielessään hassunhauskoiksi äänenvempaimiksi. Hän mietti, miten pilli mahtaisi toimia oravan suussa. Olisiko se liian iso? Voisiko sen kanssa syödä pähkinöitä? Ne olivat kiinnostavia kysymyksiä. Ne ovat vappupillejä! kuului vierestä. Olli katsoi ylös ja näki ylioppilaslakki päässä istuvan tytön, jolla oli kädessään kaksi pilliä, toinen punainen ja toinen sininen. Niillä voi tehdä hauskaa ääntä ja juhlistaa Vappua! Eikös olekin tosi hauskaa? Olli tuijotti pilliä lumoutuneena. Olisipa hänelläkin sellainen! Hän voisi piipata kaikille metsän asukkaille ja kertoa, että nyt on juhlapäivä! Kuka tietää, ehkä joku muu orava ilmestyisi paikalle pilli suussaan ja he voisivat järjestää oravien oman vappubileet, joissa tanssittaisiin pähkinärytmissä ja puhallettaisiin pilleihin kilpaa! Se olisi vuoden paras päivä metsässä! Koko ilma tuntui olevan täynnä iloa ja naurua. Ihmiset juttelivat, söivät herkkuja ja pitivät hauskaa. Puiston pensaat oli koristeltu värikkäillä serpentiineillä, jotka kiemurtelivat ja heiluivat tuulessa kuin iloiset nauhat, joita joku jättiläinen oli heitellyt ympäriinsä. Se oli juuri sitä serpentiinisekasortoa, jota Olli oli aivan aluksi ihmetellyt! Ne eivät olleetkaan mitään vaarallisia käärmeitä, vaan hauskoja juhlanauhoja, jotka toivat iloa kaikkialle! Mikä helpotus! Olli tunsi pienen hymyn leviävän kasvoilleen. Vappu ei ollutkaan pelkkää mysteeriä, vaan se oli iloa, värejä, hauskoja ääniä ja kaikenlaisia jännittäviä lakkeja! Hän oli jo selvittänyt osan salaisuudesta. Valkoiset lakit kuuluivat koulunsa päättäneille, ja pallot ja pillit tekivät ihmiset iloisiksi. Mutta mitä oli vielä jäljellä? Mitä herkkuja he söivät? Hän oli nähnyt lasten pitävän kädessään outoja, rinkelinmuotoisia leivonnaisia ja juovan jotain kuplivaa. Ja mikä oli se siman salaisuus, josta hän oli kuullut? Olli nuuhkaisi ilmaa. Miten ihmeellisen makealta ja raikkaalta se tuoksui! Seuraavaksi hän päättäisi selvittää, mistä se ihana tuoksu tuli ja mitä muuta herkullista Vappu vielä tarjoaisi. Hänen vatsansa kurni jo odotuksesta! Ehkä hän löytäisi sen siman salaisuuden ja saisi maistaa sitä itsekin!

Herkkuja vatsan täydeltä

Olli Oravan nenä värisi innosta! Se ihana, makea tuoksu johdatti häntä eteenpäin, kohti värikästä ja iloista vilinää. Hän hyppeli ja pomppi pienten tassujensa varassa pitkin katua, kunnes päätyi aivan uskomattoman näköiseen paikkaan! Se oli kuin suuri, herkullinen puutarha, mutta pensaiden ja puiden sijaan siellä kasvoi kaikenlaisia Vappu-herkkuja! "Voi sentään!" Olli huokaisi, katsellen ympärilleen silmät suurina. Ilmassa leijaili paistetun sokerin ja sitruunan suloinen tuoksu, joka sai veden herahtamaan hänen kielelleen. Tori oli täynnä pieniä kojuja, joista jokaisesta kantautui houkuttelevia tuoksuja ja ääniä. Ensimmäisenä Olli näki jotain pyöreää ja pulleaa, kinteän kullan väristä, täynnä tomusokeria kuin lumihuntu! Ne olivat vappumunkkeja eli vappuhuuteja! Niitä paistettiin suurissa, kuplivissa öljykattiloissa, ja Olli näki, kuinka ne muuttuivat taikinapalleroista ihanan rapeakuorisiksi, pehmeäsydämisiksi herkuiksi. Yksi täti ojensi hänelle pienen palasen. "Maista vain, pikku ystävä", hän sanoi. Olli nappasi palan ja haukkasi. Voi sitä suloisuutta! Munkki oli päältä hieman rapea, sisältä ihanan kuohkea ja lämmin, ja tomusokeri suli kielellä kuin unelma. "Nam-nam-nam", Olli mumisi suu täynnä. "Tämä on parasta, mitä olen koskaan syönyt!" Mutta ei siinä vielä kaikki! Hieman etempänä Olli näki jotain vieläkin erikoisempaa. Ne näyttivät kultaisilta nauhoilta tai ehkä pikkuisilta kiharoilta, jotka olivat paistettu kauniin rapeiksi. Nämä olivat tietysti vappuna perinteisesti syötäviä tippaleipiä! "Mitä ihmettä nuo ovat?" Olli kysyi uteliaana. "Nämä ovat tippaleipiä", ystävällinen myyjä vastasi. "Ne tehdään ohuista taikinasäikeistä ja paistetaan öljyssä rapeiksi, ja sitten päälle sirotellaan sokeria." Olli otti varovasti yhden. Se tuntui hauraalta ja kevyeltä hänen tassussaan. Kun hän haukkasi, se rouskahti herkullisesti! Se oli makeaa ja rapeaa, ja se suli suuhun jättäen jälkeensä ihanan, kevyen tunteen. "Nämäkin ovat aivan uskomattomia!" Olli huudahti, pyörähdellen ilosta. Hän ehti jo ajatella, ettei mikään voisi enää olla herkullisempaa, kunnes tuuli toi hänen nenäänsä jälleen sen lumoavan tuoksun. Se oli se sama, ihana, sitruunainen ja hieman kupliva tuoksu, jonka hän oli tuntenut jo aamulla! Tuoksu johdatti hänet suuren puisen tynnyrin luo, jonka ympärillä lapset ja aikuiset jonottivat pienine mukeineen. Tynnyrin kyljessä luki: "SIMA". "Sima! Sehän se on!" Olli hihkaisi. Hän kurkisti varovasti tynnyriin. Siellä se poreili, vaaleanruskea, hieman samea juoma, jonka pinnalla näkyi pieniä kuplia tanssimassa. Se näytti aivan kuin auringonsäteitä olisi vangittu pulloon. Ystävällinen myyjä huomasi Ollin ja kaatoi hänelle pienen pisaran lasiin. Olli nuolaisi. Se oli makeaa, mutta samalla raikasta ja hieman kirpeää! Pieniä kuplia kutitti hänen nenäänsä ja sai hänet naurahtamaan. "Tämä on taikajuomaa!" Olli iloitsi. "Se on juuri niin hyvää, kuin tuoksu antoi odottaa!" Myyjä selitti: "Simaa tehdään vedestä, sokerista, sitruunasta ja hiivasta. Se saa käydä rauhassa, ja siitä tulee tällainen kupliva, virkistävä juoma. Se on Vapun tärkein juoma!" Olli kuunteli tarkasti. Hän oli löytänyt siman salaisuuden! Se ei ollutkaan taikuutta, vaan ihan tavallisia aineksia, jotka yhdessä loivat jotain aivan erityistä. Olli Orava oli nyt vatsa täynnä herkkuja ja mieli täynnä iloa. Hän oli maistanut vappumunkkeja, rouskuttanut tippaleipiä ja juonut kuplivaa simaa. Hänen pieni sydämensä oli täynnä lämpöä ja kiitollisuutta. Vappu oli todellakin herkkujen juhla! Hän ei ollut ainoastaan selvittänyt siman salaisuutta, vaan löytänyt monta muutakin ihanaa asiaa Vappu-päivästä. Mutta oliko Vappu tarjonnut kaikki yllätyksensä? Olli arveli, että se oli vasta alkua. Hän tunsi olonsa virkeäksi ja valmiiksi seuraaviin seikkailuihin. Mitähän vielä oli luvassa?

Suuri Vappu-kulkue

Olli Orava siristi silmiään. Hänen korviinsa kantautui uusia, iloisia ääniä. Ne olivat erilaisia kuin linnunlaulu tai tuulen humina. Ne olivat kuin kaukainen juhla, joka kutsui häntä luokseen! Olli hyppäsi ketterästi puusta toiseen, seuraten ääniä, jotka tuntuivat kasvavan koko ajan. Hän kurkisti pensaiden lomasta ja hänen silmänsä pyöristyivät ihmetyksestä. Hänen edessään avautui uskomaton näky: tie oli täynnä väriä, naurua ja liikettä! Se oli Vappu-kulkue! Pitkä jono iloisia ihmisiä ja jopa joitakin eläimiä, kuten pieni pupu tanssihousuissaan ja hauskasti pomppiva siili, marssi eteenpäin. Oli kuin koko metsä ja kaupunki olisivat kokoontuneet juhlimaan yhdessä. Kulkueen kärjessä käveli suuri karhuorkesteri, joka soitti riemukasta Vappu-marssia. Torvet törähtelivät iloisesti, rummut paukkuivat rytmikkäästi, ja pikkuruiset triangelit kilisivät kuin tähtien putoillessa taivaalta. Olli heilutti häntäänsä tahdissa, niin että se hipaisi melkein hänen omaa nenäänsä. Hän ei ollut koskaan nähnyt mitään näin jännittävää! Ihmisillä oli päässään valkoisia ylioppilaslakkeja, aivan kuten Olli oli nähnyt aiemmin! Mutta tällä kertaa niitä oli satoja, ehkä tuhansia! Ne loistivat auringonpaisteessa kuin pienet pilvet. Lapset kantoivat kädessään valtavia, kirkkaanvärisiä ilmapalloja: punaisia, sinisiä, keltaisia, vihreitä! Jotkut ilmapalloista olivat niin suuria, että ne tuntuivat vetävän pieniä lapsia melkein taivaalle. Olli kuvitteli, miltä tuntuisi leijua ilmapallon mukana pilvien yläpuolella. Hän nauroi ajatukselle. "Mikä tämä oikein on?" Olli kysyi ohi lipuvalta vanhalta, viisaan näköiseltä pöllöltä, joka seisoi kulkueen reunalla ja tuijotti kaikkia lasiensa yli. "Tämä, rakas Olli", pöllö vastasi, "on Vapun suurkulkuetta! Perinne, jolla juhlitaan kevättä ja iloa. Katso, kuinka kaikki ovat pukeutuneet parhaimpiinsa ja jakavat hyvää mieltä!" Pöllö osoitti siivellään kulkueeseen. Ihmiset heittelivät toisilleen värikkäitä serpentiinejä, jotka kiemurtelivat ilmassa kuin sateenkaaren hännät. Ne laskeutuivat iloisesti nauravien kasvojen päälle, puihin ja jopa pöllön lasien reunoille! Olli hypähti pois, kun yksi sininen serpentiini melkein kietoutui hänen tassunsa ympärille. Hän nauroi niin makeasti, että melkein unohti pitää kiinni puun oksasta. "Serpentiini!" pöllö selitti. "Se on Vapun yksi hauskimmista tavoista tehdä kaikesta vieläkin värikkäämpää ja sotkuisempaa!" Sitten Olli kuuli jotain aivan uutta. Kulkueessa olevat ihmiset, erityisesti nuoret, huusivat välillä yhdessä suuria, iloisia huutoja. "Vappu! Vappu! Vappu!" kaikuivat äänet. Tai "Ylioppilasjuhlat!" ja sitten kaikki hurrasivat ja heittivät ylioppilaslakkejaan hetkeksi ilmaan ennen kuin nappasivat ne takaisin. Se oli kuin salainen kieli, joka kuului vain Vappuun. "Ne ovat Vappuhuutoja!" pöllö kuiskasi. "Ne ovat ilon ja yhteishengen huutoja. Ne saavat sydämen sykkimään nopeammin ja posket punoittamaan riemusta!" Olli näki myös, että monilla oli kädessään tuttuja herkkuja. Jotkut pureskelivat rouskuvia tippaleipiä, jotka näyttivät aivan kullanvärisiltä kiehkuroilta. Toiset joivat kuplivaa simaa lasiensa pohjasta. Olli muisti, kuinka hyvältä sima oli maistunut ja kuinka se oli saanut hänet tuntemaan olonsa pirteäksi. Se oli kuin juhlajuoma, joka sai kaikki hymyilemään vieläkin leveämmin. Kulkue jatkoi matkaansa, ja Olli huomasi, että hän ei enää vain katsellut, vaan hän oli jo osa sitä! Hän pomppi oksalta oksalle, seuraten kulkuetta, ja silloin tällöin hän jopa uskaltautui hyppäämään maahan ja juoksemaan pienen matkan ihmisten rinnalla. Hänen pieni sydämensä sykähteli ilosta ja hän tunsi olevansa osa jotain suurta ja upeaa. Yksi pieni tyttö huomasi Ollin. Hänellä oli sininen ilmapallo ja keltainen serpentiini päässään. Tyttö hymyili Ollille ja heitti pienen palan serpentiiniä hänen suuntaansa. Olli pyörähti ympäri iloisesti ja heilautti häntäänsä kiitokseksi. Hän tunsi olonsa niin hyväksi, niin vappuisaksi! Kulkueen äänet ja värit täyttivät koko maiseman. Se oli kuin unelma, joka oli tullut todeksi. Olli Orava ymmärsi, että Vappu ei ollut vain päivä, jolloin syötiin ja juotiin herkkuja. Se oli päivä, jolloin kaikki kokoontuivat yhteen juhlimaan kevään tuloa, ystävyyttä ja elämän iloa. Se oli päivä, jolloin sai olla lapsellisen iloinen ja heittää serpentiiniä kaikkialle. Hän näki viimeisen kulkueen osan katoavan mutkan taakse, mutta Vapun iloinen kaiku jäi leijailemaan ilmaan. Olli tunsi itsensä onnelliseksi ja mietti, kuinka monta iloa yksi päivä voikaan tuoda. Hän oli nähnyt ylioppilaslakkeja, heittänyt serpentiiniä, kuullut Vappuhuutoja ja maistanut simaa ja tippaleipää. Mitä ihmettä tämä mahtava päivä vielä tarjoaisi hänelle? Hän tunsi jo pienen väsymyksen hiipivän, mutta samalla odotti innolla, mitä seuraava Vapun hetki toisi tullessaan.

Lopetus

Kiitos, että kuuntelit Serpentiinisekasorron ja siman salaisuuden tarinaa! Toivottavasti seikkailu oli yhtä jännittävä kuin serpentiinituulahdus. Muistathan, että oma mielikuvitus on paras taikuri – voit keksiä ihan omia tarinoita ja seikkailuja joka päivä. Jos sinulla tai vanhemmillasi on jotain sanottavaa tai palautetta, kerrothan Sonacastille. Olisi ihanaa kuulla sinusta! Nähdään taas seuraavassa tarinassa, kun taika kutsuu. Hei hei!

Lisää tarinoita