SONACAST
Hanki se Google PlaystaLataa App Storesta

Tarina

Sateen rapinaa ja pomppivia tassuja

15 min5-7-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Kuuntele koko tarina sovelluksessa
Lataa App Storesta

Tarina

Johdanto

Tervetuloa mukaan pieneen seikkailuun, jossa tutustumme Miuku-nimiseen kissaan ja hänen jännittävään päiväänsä. Miuku asuu keltaisessa talossa, jossa on pehmeitä mattoja ja aurinkoisia ikkunoita. Tänään taivas on kuitenkin täynnä harmaita pilviä, ja ulkoa kuuluu erikoisia ääniä. Miuku ei ole varma, haluaako hän mennä ulos sateeseen. Ota mukava asento ja kuuntele, mitä tapahtuu, kun ensimmäiset sadepisarat alkavat pudota maahan ja puutarha muuttuu.

Sateen rapinaa ja pomppivia tassuja (1/3)

Miuku oli pieni ja oranssi kissa, joka rakasti lämpimiä ja pehmeitä paikkoja olohuoneessa. Hän asui suuressa keltaisessa talossa, jonka ympärillä oli valtavan suuri ja vehreä puutarha. Miuku piti eniten kirkkaasta auringonpaisteesta, joka teki lattialle lämpimiä ja kultaisia laikkuja nukkumiseen. Nuo valoisat kohdat olivat Miukun mielestä maailman parhaita paikkoja pitkiä ja rauhallisia päiväunia varten. Kun aurinko paistoi, Miuku saattoi kehrätä onnellisena monta tuntia putkeen olohuoneen paksulla matolla. Matto tuntui tassujen alla melkein yhtä pehmeältä kuin Miukun oma tuuhea ja pörröinen häntä. Hän sulki usein silmänsä ja antoi auringon lämmön helliä turkkiaan, kunnes uni viimein tuli. Mutta yhtenä aamuna taivas ei ollutkaan enää sininen, vaan se muuttui täysin ja synkän harmaaksi. Suuret ja painavat pilvet purjehtivat hitaasti metsän ylle ja peittivät lämpimän auringon kokonaan näkyvistä. Miuku katsoi ulos ikkunasta ja tunsi pienen vapisun kulkevan pitkin hänen pörröistä ja pehmeää selkäänsä. Miuku todella kammoksui sadetta, mikä tarkoitti sitä, että hän todella inhosi märkää ja kylmää vettä. Kammoksua on sana, jota käytetään silloin, kun jokin asia tuntuu lapsesta todella pelottavalta. Hän ei halunnut, että hänen kaunis ja oranssi turkkinsa kastuisi yhtään tuon märän sateen takia. Miuku tiesi, että vesi teki turkista painavan ja se tuntui aina ikävältä pientä ihoa vasten. Kun ensimmäinen pieni sadepisara kopsahti kirkkaaseen ikkunalasiin, Miuku säpsähti ja perääntyi kauemmas kylmästä lasista. Sitten kuului uusi ja kova ääni, kun useita pisaroita alkoi rummuttaa kattoa ja ikkunapeltejä vasten. Miuku juoksi nopeasti keittiön läpi ja piiloutui olohuoneen suuren ja valtavan pehmeän sohvan alle suojaan. Siellä oli pimeää ja turvallista, eikä vesi voinut yltää hänen pieniin ja tarkkoihin tassuihinsa asti. Miuku painoi korvansa taaksepäin ja yritti tehdä itsestään mahdollisimman pienen ja huomaamattoman tuolla hämärässä. Sohvan alla Miuku kuunteli, kuinka sade voimistui ja tuuli humisi talon nurkissa välillä hyvin vihaisesti. Hän tunsi olonsa hieman surulliseksi, koska hän ei päässyt ulos leikkimään puutarhan vikkelien hiirien kanssa. Pian olohuoneen suuri ovi aukesi, ja sisään asteli Viiru, joka oli vanha ja viisas kissa. Viiru oli suuri ja harmaa, ja hänen turkkinsa oli aivan märkä tuon ulkona olevan sateen jäljiltä. Viiru ravisteli itseään niin kovaa, että vesipisarat lentelivät ympäriinsä kuin pienet ja kirkkaat timantit huoneessa. Miuku katseli sohvan alta, kun Viiru alkoi puhdistaa itseään rauhallisesti pitkällä ja karkealla kielellään. Miuku ihmetteli kovasti, miten Viiru uskalsi olla ulkona, vaikka taivaalta satoi niin valtavasti kylmää vettä. Viiru näytti siltä, ettei märkänä oleminen haitannut häntä tai pilannut hänen hyvää ja rauhallista tuultaan. Viiru istahti matolle ja alkoi pestä korvaansa, samalla kun hän seurasi Miukua viisailla keltaisilla silmillään. "Miksi taivaalta sataa vettä juuri tänään, kun haluaisin leikkiä ulkona?" Miuku kysyi hiljaa sohvan alta. Viiru lopetti peseytymisen hetkeksi ja katsoi pientä ystäväänsä hyvin lempeästi ja samalla myös kovin viisaasti. "Sade on luonnon tapa antaa janoisille kukille ja puille raikasta juotavaa," Viiru vastasi rauhallisella äänellä. Hän selitti, että ilman sadetta puutarhan kauniit kukat lakastuisivat ja puut muuttuisivat lopulta kokonaan ruskeiksi. Lakastua tarkoittaa sitä, kun kukka väsyy ja sen terälehdet alkavat hitaasti nuokahtaa kohti maata. Miuku mietti tätä hetken ja yritti kuvitella, miltä janoisesta ja heikosta kukasta mahtaisi oikein tuntua. Hän ymmärsi nyt paremmin, miksi vesi oli tärkeää, mutta silti se tuntui hänestä vielä pelottavalta. Viiru sanoi, että sade ei ole vaarallista, jos vain oppii nauttimaan sen tuomista uusista leikeistä. "Miksi pilvet ovat noin harmaita ja miksi ne peittävät meidän kauniin aurinkomme?" Miuku vielä tiedusteli. Viiru vastasi, että pilvet keräävät vettä ja harmaa väri tarkoittaa niiden olevan jo aivan täynnä.

Sateen rapinaa ja pomppivia tassuja (2/3)

Silloin ikkunan takana näkyi jotain pientä ja nopeaa, joka liikkui sateen keskellä erittäin vauhdikkaasti ja iloisesti. Se oli Piippa, pieni ja rohkea lintu, joka asui puutarhan suuressa omenapuussa joka ikinen kesä. Piippa ei näyttänyt välittävän sateesta ollenkaan, vaan hän hyppi innokkaasti oksalta toiselle laulaen omaa lauluaan. Piippa laskeutui suuren kuralätäkön reunalle, joka oli muodostunut aivan talon ulko-oven eteen tummaan ja märkään maahan. Miuku kurkisti varovasti sohvan alta ja seurasi tarkasti, mitä pieni lintu aikoi seuraavaksi siellä tehdä. Piippa levitti pienet siipensä ja hyppäsi suoraan keskelle syvää ja ruskeaa vesilätäkköä niin että vesi roiskui. Hän heilutti siipiään ja kasteli itsensä kokonaan, samalla kun hän visersi onnellisena ja todella kovaa. Piipan mielestä vesi oli selvästi parasta, mitä hän tiesi koko maailmassa juuri sillä kyseisellä hetkellä. Oletko sinä koskaan nähnyt, kuinka sade tekee pieniä ja hienoja ympyröitä veden tyyneen ja kirkkaaseen pintaan? Miuku katseli niitä lumoutuneena, vaikka hän olikin vielä hieman epäluuloinen tuon sateen suhteen syvällä sisimmässään. Hän alkoi miettiä, voisiko vesi todella olla niin hauskaa kuin Piippa-lintu antoi leikillään ymmärtää. Mitä sinä tekisit, jos olisit pieni kissa ja näkisit ystäväsi leikkivän ulkona sateessa ja lätäköissä? Miuku tunsi pienen uteliaisuuden heräävän vatsassaan, vaikka hänen tassunsa tuntuivat yhä hieman epävarmoilta ja raskailta. Mitä sinä ajattelet, miltä sade tuntuu pienen kissan mielestä, jos hän ei ole sitä kokeillut? Viiru rohkaisi Miukua nousemaan ylös ja kävelemään hitaasti kohti suurta ja avointa ulko-ovea puutarhan puolella. Miuku nousi varovasti ja venytteli selkäänsä oikein kunnolla, kunnes hän oli valmis ottamaan ensimmäisen pienen askeleen. Kun Miuku pääsi ulko-ovelle, hän tunsi kasvoillaan kostean ja viileän ilman, joka tuoksui puhtaalta mullalta. Puutarha näytti aivan erilaiselta nyt, kun vesi kimmelsi jokaisella vihreällä lehden pinnalla todella upeasti. Miuku näki, kuinka suuret pisarat valuivat pitkin omenapuun runkoa ja katosivat pehmeään ja vihreään sammaleeseen. Ensimmäinen este Miukun tiellä oli oven edessä oleva kynnys, joka tuntui valtavan ja ylittämättömän korkealta. Hän ojensi pienen etutassunsa, mutta kylmä ilmavirta sai hänet vetäytymään heti takaisin sisälle turvaan ovelle. Miuku epäröi ja katsoi taakseen Viirua, joka nyökkäsi hänelle kannustavasti olohuoneen lämpimästä ja pehmeästä nurkasta. Mitä luulet, uskaltaako Miuku laittaa tassunsa ulos ovesta vai jääkö hän sisälle taloon koko päiväksi? Miuku katseli taas Piippaa, joka kylpi lätäkössä ja näytti nauttivan jokaisesta pisarasta, joka häneen osui. Miuku päätti yrittää uudelleen, koska hän halusi olla vähintään yhtä rohkea kuin pieni Piippa-lintu puutarhassa. Hän otti pienen askeleen ja laski oikean etutassunsa varovasti kuistille, joka oli onneksi vielä melko kuiva. Sitten hän otti toisen askeleen ja tunsi, kuinka raikas ulkoilma ympäröi hänen koko pienen ja oranssin vartalonsa. Hän seisoi nyt katoksen alla, missä vesi ei päässyt suoraan satamaan hänen pehmeän turkkinsa päälle. Siellä hän tunsi olonsa jo hieman varmemmaksi, vaikka sade rummutti yhä kovaa ja tasaista ääntä yllä. Piippa lensi Miukun luo ja istahti kuistin puiselle kaiteelle ravistellen pieniä ja harmaita sulkiaan hyvin nopeasti. "Tule mukaan, Miuku, vesi on tänään aivan valtavan ihanaa ja pehmeää!" Piippa visersi innoissaan ja iloisesti. Miuku katsoi pientä lintua ja tunsi sydämensä lyövän hieman nopeammin kuin tavallisesti tällaisessa tilanteessa. Miuku katsoi maassa olevaa suurta lätäkköä, joka näytti aivan pieneltä ja kirkkaalta järveltä hänen silmissään. Hän halusi kokeilla siihen koskemista, mutta hän pelkäsi edelleen, että hänen tassunsa kastuisivat aivan liikaa. Miuku ojensi tassunsa ja yritti kurottaa veteen, mutta hän menetti tasapainonsa ja melkein kaatui suoraan maahan. Hän säikähti tuota horjahtamista ja perääntyi nopeasti takaisin kuistin perälle, missä hän tunsi olevansa taas turvassa. Miuku tunsi itsensä hieman pettyneeksi, koska hän ei ollut onnistunut ensimmäisellä kerralla ollenkaan niin kuin toivoi. Hänen korvansa lopsahtivat hieman alaspäin, ja hän katseli omia tassujaan, jotka olivat vielä melkein kuivat ja puhtaat. Mutta sitten hän muisti, mitä Viiru oli sanonut sateen tärkeydestä ja puutarhan kukkien janoisista juurista. Hän todella halusi nähdä ne kukat läheltä ja nähdä, miten ne joivat raikasta sadevettä suoraan taivaalta.

Sateen rapinaa ja pomppivia tassuja (3/3)

Miuku keräsi kaiken rohkeutensa ja hyppäsi alas kuistilta suoraan pehmeälle ja vihreälle ruohikolle, joka tuntui märältä. Se ei tuntunutkaan niin pahalta kuin hän oli kuvitellut, vaan se oli oikeastaan aika raikasta ja mukavaa. Hän käveli hitaasti kohti suurta lätäkköä, joka odotti häntä polun mutkassa suuren ja harmaan kiven vieressä. Kun Miuku pääsi lätäkön reunalle, hän pysähtyi ja katsoi omaa kuvaansa, joka heijastui veden kirkkaasta pinnasta. Hän näki omat korvansa, pienen nenänsä ja suuret silmänsä, jotka katselivat häntä takaisin sieltä veden alta. Sitten hän nosti toisen tassunsa korkealle ilmaan ja valmistautui tekemään jotain, mitä ei ollut ikinä tehnyt. Hän sulki silmänsä hetkeksi, veti syvään henkeä ja pudotti tassunsa voimalla suoraan keskelle sitä suurta lätäkköä. Loiskis! Vesi roiskui joka suuntaan, ja Miuku tunsi pieniä ja viileitä pisaroita jopa omilla herkillä viiksillään asti. Se tuntui aivan mahtavalta, ja Miuku alkoi kokea suurta ylpeyttä itsestään, koska hän oli viimein uskaltanut. Hän kokeili toisella tassulla ja teki vielä suuremman loiskauksen, joka kasteli hänen vatsansa ja rintansa melkein kokonaan. Piippa-lintu alkoi hyppiä suuresta riemusta Miukun ympärillä, ja yhdessä he alkoivat tanssia sateessa kovaa vauhtia. Miuku hyppi lätäköstä toiseen ja huomasi, että märkänä oleminen ei ollutkaan yhtään niin pelottavaa kuin aikaisemmin. Hänestä tuntui siltä, kuin hän olisi oppinut aivan uuden ja jännittävän kielen sateen kanssa leikkiessä. Puutarha ei ollutkaan enää pelottava ja kylmä paikka, vaan se oli täynnä uusia ja ihmeellisiä mahdollisuuksia. Puutarha oli täynnä erilaisia ääniä, kun pisarat osuivat lehtiin ja Miukun tassut läpsyivät rytmikkäästi maata vasten. Hän juoksi vauhdilla suurten saniaisten alle ja huomasi, kuinka ne tarjosivat hänelle pienen ja vihreän sateenvarjon. Miuku katseli, kuinka pienet muurahaiset kantoivat ruuan palasia koloihinsa suojaan sateelta ja tuulelta, jotka nekin kiirehtivät. Hän ymmärsi nyt, että jokaisella eläimellä oli oma tapansa elää sateen keskellä ja nauttia siitä täysillä. Miuku tunsi olonsa onnelliseksi ja vapaaksi, kun hänen ei enää tarvinnut piiloutua sohvan alle sateen tullessa. Hän oli löytänyt uuden ystävän sateesta, ja se teki puutarhasta entistä mielenkiintoisemman paikan asua ja leikkiä. Hän juoksi vielä kerran ympäri omenapuuta ja tunsi, kuinka märkä ruoho kutitti mukavasti hänen vatsaansa. Lopulta sade alkoi vähitellen heiketä, ja harmaat pilvet alkoivat väistyä kirkkaan ja keltaisen auringon tieltä pois. Miuku oli aivan märkä ja kurainen, mutta hänellä oli leveä ja tyytyväinen hymy pienillä kissan kasvoillaan. Hän käveli hitaasti takaisin sisälle taloon, missä Viiru odotti häntä edelleen samalla pehmeällä matolla olohuoneessa. Viiru katsoi märkää Miukua ja kehräsi kovaa, mikä oli hänen tapansa sanoa, että hän oli ylpeä ystävästään. Miuku alkoi puhdistaa itseään, ja tällä kertaa se tuntui palkinnolta mukavan ja jännittävän leikkipäivän jälkeen. Hän tiesi, että kun seuraavan kerran sataisi, hän ei enää pelkäisi, vaan juoksisi heti ulos lätäköihin. Seikkailu oli opettanut hänelle, että uudet asiat voivat olla hauskoja, vaikka ne aluksi tuntuisivatkin hieman pelottavilta. Miuku käpertyi Viirun viereen ja tunsi, kuinka aurinko alkoi taas lämmittää hänen oranssia ja puhdasta turkkiaan ikkunasta. Hän nukahti nopeasti ja näki unta suuressa puutarhassa, missä satoi hopeisia ja kirkkaita vesipisaroita suoraan taivaalta. Piippa-lintu visersi vielä hetken aikaa omenapuun oksalla, ennen kuin sekin nukahti omaan pieneen ja lämpimään pesäänsä. Kaikki oli taas hyvin keltaisessa talossa, ja puutarhan kukat kiittivät sateesta kääntämällä terälehtensä kohti aurinkoa. Miuku oli oppinut, että rohkeus voi löytyä pienestäkin kissasta, kunhan vain uskaltaa kokeilla jotain uutta ja erilaista. Seikkailu oli ollut pitkä, mutta se oli opettanut hänelle, että maailma on täynnä hauskoja yllätyksiä säästä riippumatta. Hän tiesi olevansa nyt valmis kaikkiin tuleviin päiviin, olivat ne sitten aurinkoisia tai täynnä sateen rapinaa.

Lopetus

Miuku nukkuu nyt syvää unta takan edessä, ja hänen pienet oranssit tassunsa nykivät hieman unessa. Ehkä hän näkee unta suuressa kuralätäkössä tanssimisesta ja niistä hopeisista vesipisaroista, jotka kimmelsivät puutarhassa. Sade on lakannut, mutta pieni vesi kimmeltää vielä vihreillä lehden kärjillä hiljaa. Metsän takana on vielä monta muuta tarinaa, jotka odottavat omaa vuoroaan tulla kerrotuksi. Maailma on täynnä ihmeellisiä asioita, ja jossain toisessa paikassa uusi seikkailu on juuri alkamassa.

Lisää tarinoita