SONACAST
Hanki se Google PlaystaLataa App Storesta

Tarina

Sammalposken suuri puutarhan salaisuus

15 min5-7-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Kuuntele koko tarina sovelluksessa
Lataa App Storesta

Tarina

Johdanto

Tervetuloa pieneen ja salaiseen puutarhaan, joka on täynnä ihmeellisiä asioita ja hiljaista suhinaa. Tänään seuraamme Eliasta, joka löytää jotain hyvin erikoista piilosta suurten raparperinlehtien alta. Se ei ole mikään tavallinen lelu tai kadonnut pallo, vaan jotain paljon vanhempaa. Valmistaudu kuulemaan tarina ystävyydestä, joka alkaa eräänä aurinkoisena aamuna kasteen vielä kimaltaessa ruohikossa. Astutaan nyt yhdessä portista sisään ja katsotaan, mitä kaikkea puutarha oikein kätkee sisäänsä.

Sammalposken suuri puutarhan salaisuus (1/3)

Elias astui ulos punaisesta talosta ja veti syvään henkeensä raikasta ja puhdasta ilmaa. Aurinko paistoi kirkkaasti omenapuiden lehtien läpi ja teki maahan pieniä valoisia täpliä leikkimään. Hän tunsi kasteen kasteleman ruohon viileyden varpaissaan, kun hän lähti tutkimaan suurta pihaa. Pihalla tuoksui kostea multa ja vasta auenneet kukat, jotka käänsivät kasvonsa kohti lämmintä aurinkoa. Hän kulki ohi vanhan ja ruosteisen kastelukannun, joka makasi hylättynä suuren pensaan alla. Elias rakasti tätä puutarhaa, koska siellä saattoi aina löytää jotakin uutta ja jännittävää. Hän suuntasi kohti pihan kaukaisinta nurkkaa, missä suuret ja leveät raparperit kasvoivat villinä. Raparperien varret olivat punaisia ja niiden lehdet olivat valtavia kuin metsän peikkojen sateenvarjot. Elias tunsi seikkailun alun kutittavan vatsassaan, kun hän lähestyi puutarhan salaperäisintä ja tiheintä kohtaa. Hän konttasi hitaasti raparperin suurten ja vihreiden lehtien alla, kun hän näki jotain erikoista. Siellä makasi kivi, joka oli osittain peittynyt pehmeään ja vihreään sammaleeseen siellä varjossa. Elias ojensi kätensä ja aikoi nostaa sen ylös nähdäksseen kiven paremmin siinä valossa. Yhtäkkiä hän kuuli pienen ja vaimean äänen, joka kuulosti aivan kuin joku olisi huokaissut. Hän veti kätensä nopeasti takaisin ja jäi katselemaan kiveä silmät suurina ja kovin ihmetellen. Se kivi ei näyttänyt tavalliselta, vaan se tuntui jotenkin elävältä ja hyvin salaperäiseltä. Elias katsoi kiven pintaa ja huomasi siinä kaksi pientä syvennystä, jotka näyttivät aivan silmiltä. Sydän pamppaillen hän kumartui vielä hieman lähemmäs ja yritti nähdä, liikkuiko kivi yhtään siinä paikallaan. Maa kiven alla oli kosteaa ja siellä asui pieniä koppakuoriaisia, jotka juoksivat karkuun valoa. Elias kumartui lähemmäs ja kysyi hyvin hiljaa, oliko se kivi todellakin sanonut jotakin hänelle. Kivi ei vastannut heti, mutta hetken kuluttua se päästi pienen ja hiekkaisen äänen uudestaan. Se kuulosti siltä, kuin kaksi pientä kiveä olisivat hankaantuneet toisiaan vasten siinä hiljaisessa puutarhassa. Elias oli vaitonainen, mikä tarkoittaa, että hän ei puhunut mitään, vaan kuunteli todella tarkasti. Hän halusi tietää, oliko hän todellakin löytänyt puhuvan kiven sieltä suuren puutarhan siimeksestä. Mitä sinä tekisit, jos löytäisit puhuvan kiven omalta pihaltasi keskellä aurinkoista kesäpäivää? Ehkä sinäkin jäisit paikoillesi ja odottaisit, että kivi sanoisi sinulle jotain oikein mukavaa tai tärkeää. Elias ei uskaltanut edes räpäyttää silmiään, jotta hän ei pelästyttäisi tätä uutta ja ihmeellistä tuttavuuttaan. Kivi puhui lopulta ja sanoi nimensä olevan Sammalposki, koska se oli asunut siellä varjossa. Se kertoi Eliakselle, että se oli menettänyt oman laulunsa ja oli siksi kovin surullinen. Elias katsoi kiveä ja näki, että sen pinnalla oli pieniä halkeamia ja harmaata pölyä. Hänestä tuntui kurjalta nähdä kivi niin onnettomana, ja hän halusi heti auttaa uutta ystäväänsä. Sammalposki kertoi, että kerran se oli osannut laulaa yhdessä tuulen ja sateen pisaroiden kanssa. Nyt se oli kuitenkin unohtanut, miltä puutarhan kaunein ja kirkkain sävel oikein oikeasti kuulosti. Elias mietti, miten kivi voisi laulaa, mutta sitten hän muisti, miltä rannan kivet kuulostavat. Aallot saavat ne kolisemaan ja soimaan kauniisti, ja ehkäpä Sammalposki tarvitsi vain vähän apua herätäkseen. Elias päätti heti, että hän aikoo auttaa Sammalposkea löytämään tuon kadonneen ja hienon laulun. Hän kysyi Sammalposkelta, miksi kivet oikein asuvat maassa ja miksi ne eivät koskaan liiku. Kivi vastasi, että ne asuvat maassa, jotta ne voisivat kuunnella mullan alla asuvia matoja. Madot kertovat kiville tarinoita siitä, mitä syvällä pimeässä maassa tapahtuu joka päivä ja yö. Ne kertovat kukkien juurista ja siitä, miten vesi kulkee syvällä maan uumenissa pienissä puroissa. Se oli Eliaksen mielestä todella mielenkiintoista, ja hän halusi kuulla niitä tarinoita itsekin joskus. Ensin heidän piti kuitenkin löytää se kadonnut laulu, jotta Sammalposki voisi taas olla iloinen. Elias uskoi, että jokaisella asialla puutarhassa oli oma paikkansa ja oma erityinen äänensä.

Sammalposken suuri puutarhan salaisuus (2/3)

Elias nousi ylös ja lähti hakemaan apua pihalla asuvalta harakalta, joka tiesi lähes kaiken. Harakka istui vanhan ja korkean omenapuun oksalla ja katseli alas maahan päin hyvin tarkasti. Sen sulat kimaltelivat sinisinä ja vihreinä auringossa, ja se suki itseään pitkällä ja terävällä nokallaan. Elias kysyi harakalta, oliko se kuullut Sammalposken laulua puutarhassa viimeaikoina tai ehkäpä kauan sitten. Harakka kallisti päätään ja raakkui kovaa, mutta se ei muistanut kuulleensa kiven laulua pitkään aikaan. Se hyppäsi toiselle oksalle ja heilautti pitkää pyrstöään niin, että muutama omenapuun lehti putosi maahan. Se sanoi, että ehkäpä kiven laulu oli hukkunut suuren ja äänekkään kesäsateen kohinan alle. Elias palasi Sammalposken luo ja kokeili ensimmäistä ideaansa, jolla hän voisi auttaa tätä pientä kiveä. Hän alkoi laulaa itse kauneinta lauluaan, jonka hän oli oppinut kotona jo kauan aikaa sitten. Se oli laulu keltaisesta linnusta, joka lensi korkealla pilvien yläpuolella ja näki koko maailman kerralla. Hän toivoi, että hänen laulunsa saisi kiven muistamaan oman sävelensä ja alkamaan laulaa taas mukana. Sammalposki kuunteli hiljaa, mutta se ei osannut vieläkään sanoa mitään muuta kuin pienen ja vaimean huokauksen. Elias lauloi vielä kovemmin ja yritti matkia tuulen huminaa, joka kulki puiden latvustojen läpi hiljaa. Eliasta turhautti, koska hän halusi niin kovasti auttaa ja nähdä kiven olevan taas todella onnellinen. Seuraavaksi Elias päätti kantaa Sammalposken puutarhan keskellä olevalle linnun kylpypaikalle, joka oli täynnä puhdasta vettä. Hän ajatteli, että ehkäpä vesi pesisi pois pölyn ja saisi kiven äänen taas kirkkaaksi. Hän yritti nostaa kiven ylös, mutta se olikin yllättävän painava ja tuntui liukkaalta hänen käsissään. Hän yritti uudestaan ja uudestaan, mutta kivi ei hievahtanutkaan paikoiltaan siellä pehmeässä ja kosteassa mullassa. Elias oli neuvoton, mikä tarkoittaa, että hän ei tiennyt lainkaan, mitä hänen pitäisi tehdä seuraavaksi. Miten Elias mahtaa saada kiven piristymään ja muistamaan oman kauniin ja tärkeän laulunsa? Hän pyyhki hikeä otsaltaan ja katsoi kiveä, joka näytti niin pieneltä ja avuttomalta siellä varjossa. Sitten hän keksi, että hän tarvitsisi jonkinlaisen työkalun siirtääkseen kiven pois sen kolosta. Hän muisti nähneensä vanhan oksan linnunpöntön lähellä, jota hän voisi käyttää apunaan kiven siirtämisessä. Elias haki oksan ja asetti sen kiven alle, aivan kuten hän oli nähnyt joskus tehtävän. Hän käytti oksaa vipuna, joka tarkoittaa työkalua, jolla voi nostaa todella painavia asioita helpommin. Hän painoi oksaa alas koko voimallaan, ja hitaasti kivi alkoi nousta ylös sieltä syvästä kuopastaan. Se oli raskasta työtä, mutta Elias ei halunnut antaa periksi, koska Sammalposki oli hänen ystävänsä. Lopulta hän sai kiven kierähtämään ylös ja pystyi nostamaan sen varovasti syliinsä asti siinä. Hän kantoi sen kylpypaikalle ja laski sen hitaasti veteen, joka kimalsi kirkkaana siinä auringon valossa. Kivi nautti vedestä ja sen pinta alkoi loistaa kauniin harmaana ja vihreänä siellä kirkkaassa vedessä. Sammalposki sanoi, että vesi tuntui hyvältä, mutta se ei vieläkään löytänyt omaa kadonnutta ja kaunista lauluaan. Vesi vain virtasi kiven pintaa pitkin ja kimalteli kuin pienet timantit, kun aurinko osui siihen. Se kertoi, että laulun täytyi olla jossakin muualla, ehkäpä puutarhan vanhimman ja suurimman puun juurella. Elias tiesi heti, mitä kivi tarkoitti, ja hän lähti kulkemaan kohti pihan suurta ja vanhaa tammea. Se tammi oli niin suuri, että sen oksat ulottuivat melkein taivaaseen asti siellä ylhäällä. Elias otti kiven syliinsä ja tunsi, kuinka sen pinta oli vieläkin märkä ja viileä. Matka tammen luo oli pitkä, ja ruoho oli siellä todella pitkää ja se kutitti Eliaksen sääriä. Hän kantoi Sammalposkea varovasti ja puhui sille koko matkan ajan, jotta kivi ei tuntisi oloaan yksinäiseksi. Hän kertoi kivelle kaikista niistä seikkailuista, joita hän oli kokenut puutarhassa aikaisemmin sinä samana kesänä. Hän kertoi, miten hän oli kerran löytänyt siilin pesän ja miten hän oli nähnyt oravan. Sammalposki kuunteli tarkasti ja tuntui olevan hieman kevyempi kantaa, kun he juttelivat mukavia asioita matkan varrella. Elias oli ylpeä, koska hän jaksoi kantaa painavan kiven perille asti ilman mitään suurempia taukoja. Matkan varrella he ohittivat kukkia, jotka olivat niin punaisia, että ne näyttivät melkein palavan auringossa.

Sammalposken suuri puutarhan salaisuus (3/3)

Kun he pääsivät suuren tammen juurelle, Elias laski Sammalposken pehmeälle sammaleelle, joka kasvoi puun ympärillä. Tammi suhisi tuulessa ja sen lehdet tuntuivat kuiskailevan vanhoja ja salaperäisiä tarinoita kaikille, jotka kuuntelivat. Tammen runko oli valtava ja sen kaarna oli täynnä syviä uurteita, joissa pienet muurahaiset juoksivat. Elias kysyi kiveltä, tuntuiko tämä paikka tutulta ja saiko se kiven muistamaan jotain sellaista, mitä se kaipasi. Sammalposki oli hetken hiljaa ja kuunteli tammen huminaa, joka täytti koko puutarhan sen valtavalla ja rauhoittavalla äänellä. Sitten kiven pinnalla alkoi näkyä pientä värinää, ja Elias tiesi, että jotain ihmeellistä oli juuri tapahtumassa siinä. Maa heidän allaan tuntui lämpimältä ja tammen suuret juuret näyttivät tarjoavan turvallisen paikan lepoa varten. Yhtäkkiä Sammalposki alkoi hymistä matalalla ja kauniilla äänellä, joka kuulosti aivan kuin puutarhan oma unilaulu. Se oli löytänyt laulunsa, kun se kuuli tammen huminan ja tunsi maan voiman siellä juurien välissä. Elias istui kiven viereen ja sulki silmänsä, jotta hän voisi kuulla kiven laulun mahdollisimman hyvin. Se oli laulu sateesta, auringosta ja kaikista niistä eläimistä, jotka asuivat tässä suuressa ja ihmeellisessä puutarhassa. Elias tunsi, kuinka laulu täytti hänen koko kehonsa ja sai hänet tuntemaan olonsa todella rauhalliseksi ja hyväksi. Elias oli todella onnellinen, koska hän oli onnistunut auttamaan Sammalposkea löytämään sen, mikä oli sille kaikista tärkeintä. Mikä on sinun mielestäsi kaunein ääni, jonka olet koskaan kuullut luonnossa tai kotonasi omassa huoneessasi? Kivi kiitti Eliasta ja sanoi, ettei se olisi koskaan löytänyt lauluaan ilman Eliaksen apua ja suurta ystävällisyyttä. Elias sanoi, että ystävät auttavat aina toisiaan, olivatpa he sitten ihmisiä tai pieniä ja sammaleisia kiviä. He istuivat tammen alla pitkän aikaa ja nauttivat yhdessä puutarhan rauhasta ja lämpimästä kesäpäivän lempeästä tuulesta. Elias katseli, miten pienet valopisteet tanssivat tammen lehtien välissä ja tekivät maahan kauniita ja monimutkaisia kuvioita. Elias tunsi, että puutarha oli nyt entistäkin taianomaisempi paikka, koska hänellä oli siellä uusi ja laulava ystävä. Hän tiesi, että he tulisivat viettämään vielä monta hauskaa päivää yhdessä leikkien ja uusia asioita tutkien. Kivi lupasi kertoa Eliakselle lisää tarinoita maanalaisesta maailmasta, kunhan heillä olisi taas riittävästi aikaa. Aurinko alkoi hitaasti laskea ja taivas muuttui kauniin oranssiksi ja punaiseksi puiden latvojen takana siellä kaukana. Elias tiesi, että hänen oli pian aika mennä takaisin sisälle ja syödä illallista oman perheensä kanssa. Hän lupasi Sammalposkelle, että hän tulisi takaisin heti huomenna aamulla, kun kaste olisi taas maassa. Kivi hymisi tyytyväisenä ja asettui mukavasti tammen juurelle, missä se voisi nukkua rauhassa koko pitkän yön. Elias jätti kiven sinne ja lähti kävelemään kohti punaista taloa tuntien suurta iloa omassa sydämessään. Hän vilkuili vielä taakseen ja näki, kuinka tammen valtava hahmo suojasi pientä kiveä nousevalta ja hämärältä illalta. Matka takaisin tuntui lyhyemmältä, koska Eliaksen mieli oli täynnä onnea ja monia uusia ja tärkeitä ajatuksia. Puutarha tuntui nyt erilaiselta, koska Elias tiesi sen kätkevän sisäänsä vielä monta muuta pientä ja suurta salaisuutta. Hän vilkutti vielä kerran tammen suuntaan, ennen kuin hän astui sisälle kotiin ja sulki perässään oven. Sisällä tuoksui tuore leipä, ja Elias tiesi olevansa turvassa ja rakastettu omassa kodissaan kaiken tämän jälkeen. Hän nukahti sinä iltana nopeasti ja näki unta puhuvista kivistä ja laulavista puista suuressa puutarhassaan. Kaikki oli hyvin, ja uusi seikkailu odotti häntä taas seuraavana päivänä, kunhan aurinko vain nousisi uudestaan. Elias näki unessaan, kuinka hän ja Sammalposki lensivät harakan selässä yli koko valtavan ja vihreän puutarhan. Elias oppi sen päivän aikana, että joskus pitää kuunnella todella tarkasti, jotta voi kuulla kaikkein hiljaisimmat äänet. Hän oppi myös, että auttaminen tekee itsellekin hyvän mielen ja saa maailman tuntumaan paljon paremmalta paikalta. Sammalposki oli nyt turvassa tammen alla ja se lauloi omaa lauluaan tähdille, jotka syttyivät taivaalle. Puutarha nukkui, mutta sen sisällä asui tarina, joka ei unohtuisi koskaan Eliaksen mielestä tai sydämestä. Yöllä kuu nousi korkealle ja valaisi koko pihan hopeisella valollaan, tehden kaikesta vieläkin kauniimpaa katsella. Ja niin päättyi Eliaksen ensimmäinen suuri seikkailu Sammalposken kanssa siellä kauniissa ja vihreässä kesäisessä puutarhassa.

Lopetus

Elias muistaa vieläkin, miltä Sammalposken viileä ja sammaleinen pinta tuntui hänen pienissä käsissään sinä aurinkoisena päivänä. Se matala ja hiekkainen laulu kaikuu yhä hiljaa vanhan tammen juurella, kun tuuli puhaltaa sopivasti oksien läpi. Puutarha on nyt hiljainen, ja aurinko on painunut levolle puiden taakse pimeän tultua. Mutta muista, että jossain muualla uudet tarinat heräilevät juuri nyt omaan elämäänsä. Puutarha pitää muut salaisuutensa piilossa vielä hetken aikaa.

Lisää tarinoita