SONACAST
Hanki se Google PlaystaLataa App Storesta

Tarina

Sammalpeiton alla asuva salainen kuiskaus

15 min5-7-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Kuuntele koko tarina sovelluksessa
Lataa App Storesta

Tarina

Johdanto

Leo oli pieni ja hyvin utelias poika, joka rakasti tutkia vanhaa puutarhaa. Eräänä aurinkoisena aamuna hän löysi jotakin sellaista, mitä kukaan muu ei ollut huomannut. Puutarhan perällä, suuren omenapuun suojassa, asui salaisuus, jolla oli oma pieni ääni. Tämä tarina kertoo ystävyydestä, rohkeudesta ja matkasta puutarhan halki suuren suihkulähteen luo. Valmistaudu kuulemaan, miten tavallinen päivä voi muuttua aivan upeaksi ja ihmeelliseksi seikkailuksi.

Sammalpeiton alla asuva salainen kuiskaus (1/3)

Leo käveli hitaasti pitkin vanhaa ja kapeaa polkua, joka johti aivan pihan perälle asti. Hänellä oli jalassaan keltaiset kumisaappaat, jotka lätisivät mukavasti kosteassa ja hyvin pehmeässä maassa. Hän piti kädessään pitkää ja sileää puista keppiä, jota hän käytti upeilla tutkimusmatkoillaan. Aurinko paistoi kirkkaasti puiden lehtien läpi ja teki maahan pieniä, iloisesti tanssivia valoläiskiä. Puutarha oli tänään aivan smaragdinvihreä, mikä tarkoittaa todella kirkasta ja loistavan vihreää väriä. Ilmassa tuoksui raikas multa ja sateen jälkeen tuoksuva, vihreä ja todella pehmeä sammal. Leo kyykistyi suuren omenapuun alle ja siirsi syrjään muutaman suuren ja kostean lehden. Yhtäkkiä hän kuuli pienen ja heikon äänen, joka kuulosti aivan hiljaiselta kuiskauselta taskussa. Leo hätkähti ja katsoi ympärilleen, mutta hän ei nähnyt ketään muuta suuressa puutarhassa. Hän katsoi alas ja huomasi pienen, harmaan kiven, joka nökötti keskellä pehmeää sammalta. Kivi oli aivan tavallisen näköinen, mutta sen pinnassa oli pieniä ja kimaltavia hiukkasia. ”Auu, varo vähän, sinä melkein astuit minun pienille varpailleni”, kivi sanoi hiljaisella äänellä. Leo hypähti nopeasti taaksepäin ja hänen silmänsä pyöristyivät suuremmiksi kuin kaksi isoa lautasta. Hän oli todella hämmästynyt, eli hän oli hyvin yllättynyt ja täysin ihmeissään tapahtuneesta. ”Puhuiko tuo kivi oikeasti minulle?” Leo mietti ja uskalsi lopulta kumartua hieman lähemmäksi. ”Anteeksi kovasti, pieni kivi, en tiennyt, että sinä osaat puhua näin hienosti”, Leo vastasi. Kivi huokaisi ja sen harmaa pinta tuntui hehkuvan hetken aikaa hieman vaalean sinisenä. ”Ei se mitään, kaikki luulevat minua aina vain tavalliseksi ja hiljaiseksi kiveksi”, se sanoi. ”Minun nimeni on Sora, ja olen asunut tämän saman puun alla jo monta vuotta.” Sora näytti kovin pieneltä suuren omenapuun alla ja se katseli Leoa kimaltavilla silmillään. Leo istui risti-istuntaan pehmeälle nurmikolle ja katseli Soraa hyvin tarkasti ja todella uteliaasti. ”Miten sinä oikein osaat puhua, vaikka olet vain pieni ja harmaa kivi?” Leo kysyi. Sora piti pienen tauon ja tuntui miettivän vastaustaan hyvin tarkasti ennen kuin aloitti. ”Söin kerran taikapölyä, jota putosi suuren suihkulähteen kirkkaasta ja puhtaasta vedestä”, Sora selitti. ”Se tapahtui kauan sitten, kun asuin vielä suihkulähteen reunalla muiden kivien kanssa.” Nyt Sora kuitenkin näytti hieman surulliselta, sillä sen kimaltavat hiukkaset eivät enää loistaneet. ”Miksi sinä olet täällä omenapuun alla, etkä siellä hienon suihkulähteen luona?” Leo kysyi. Sora kertoi, että kova ja kylmä tuuli oli kerran vierittänyt sen kauas pois kotoaan. Se oli ollut pimeä yö ja kivi oli vierinyt alas mäkeä aivan yksinään asti. Nyt kivi halusi palata takaisin kotiin, mutta se ei osannut liikkua itse minnekään. Leo tiesi heti, että hänen täytyi auttaa uutta ja pientä ystäväänsä pääsemään kotiin. ”Minä voin kantaa sinut suihkulähteelle, se on tuolla puutarhan toisessa päässä”, Leo ehdotti. Sora oli niin onnellinen, että se melkein loikkasi ilmaan, vaikka kivi ei voinut. ”Se olisi aivan mahtavaa, mutta matka on pitkä ja täynnä vaarallisia esteitä”, Sora varoitti. Leo nosti Soran varovasti kämmenelleen ja tunsi, miten kivi oli hieman lämmin ja sileä. Kivi painoi vain vähän ja se tuntui mukavalta pienen pojan lämpimässä ja pehmeässä kädessä. Hän laittoi Soran taskuunsa, jotta kivi pysyisi turvassa koko pitkän ja vaikean matkan. Sitten he aloittivat suuren seikkailun kohti puutarhan keskellä sijaitsevaa vanhaa ja hienoa suihkulähdettä.

Sammalpeiton alla asuva salainen kuiskaus (2/3)

Leo ja Sora saapuivat pian suuren ja piikkisen pensaan luo, joka esti heidän kulkunsa. Pensaan oksat olivat täynnä teräviä piikkejä, jotka näyttivät pelottavilta ja todella pistäviltä Leoista. Leo yritti ensin työntää oksia sivuun paljain käsin, mutta piikki pisti häntä heti sormeen. ”Auts, tämä pensas ei selvästikään halua päästää meitä menemään tästä läpi”, Leo sanoi. Leo tunsi itsensä hieman turhautuneeksi, koska hän ei päässyt heti jatkamaan matkaa ystävänsä kanssa. Hän muisti kuitenkin puisen keppinsä, jonka hän oli ottanut mukaan heti retken alussa. Leo käytti keppiä nostaakseen piikkiset oksat ylös, jotta hän voisi ryömiä niiden alitse. Se onnistui lopulta hienosti, ja pian he olivat päässeet vaarallisen pensaan toiselle puolelle saakka. ”Sinä olet todella kekseliäs poika, Leo”, Sora kehui ja kimmelsi hieman pojan taskun pohjalla. Mitä sinä luulet, että Leo aikoo seuraavaksi oikein tehdä tällä jännittävällä ja pitkällä matkalla? He jatkoivat matkaa, kunnes he tulivat leveän ja hitaasti virtaavan pienen puutarhapuron rantaan asti. Puron yli ei mennyt siltaa, ja vesi näytti Leon mielestä aivan liian syvältä kahlata. Leo istui rannalle ja mietti hetken aikaa, miten he pääsisivät turvallisesti veden yli. Mitä sinä tekisit, jos löytäisit puhuvan kiven ja joutuisit ylittämään syvän puron sen kanssa? Yhtäkkiä suuri ja pörröinen mehiläinen lensi heidän luokseen ja jäi pörräämään Leon korvan viereen. ”Pörr, miksi te istutte täällä rannalla, ettekä jatka matkaanne kohti hienoa ja suurta suihkulähdettä?” Sora selitti mehiläiselle, että he tarvitsivat apua päästäkseen puron yli ilman, että kumpikaan kastuisi. Mehiläinen kertoi heille, että hieman kauempana oli suuri lumpeenlehti, jota he voisivat käyttää laivana. Leo löysi lehden ja asetti Soran sen päälle, ja sitten hän työnsi lehden varovasti virtaan. Leo itse loikkasi suurten kivien päältä puron yli, kun lehti lipui hiljaa ja rauhallisesti eteenpäin. Puron vesi kimalteli kuin timantit ja se tuntui viileältä, kun Leo kosketti sitä varpaillaan. Matka jatkui, mutta pian he kohtasivat puutarhan suurimman ja ehkä kaikkein pelottavimman asukkaan. Mirri-kissa nukkui juuri keskellä polkua, ja se oli suuri kuin valtava, pörröinen ja pehmeä tiikeri. Leo oli hieman huolissaan, sillä kissa saattaisi herätä ja luulla Soraa pieneksi ja kivaksi leluksi. Hän tunsi vatsassaan pienen jännityksen, koska hän halusi suojella ystäväänsä ja päästä turvallisesti perille. ”Meidän täytyy olla todella hiljaa, ettei Mirri herää ja ala leikkiä meidän kanssamme”, Leo kuiskasi. Sora oli aivan hiljaa taskussa, ja Leo alkoi hiipiä varpaillaan kissan ohi hyvin hitaasti. Jokainen askel tuntui kestävän ikuisuuden, ja kuivat lehdet vain rapisivat Leon pienten kenkien alla. Yhtäkkiä Mirri avasi toisen silmänsä ja haukotteli niin leveästi, että sen terävät hampaat näkyivät. Leo pysähtyi aivan paikalleen ja pidätti hengitystään, kunnes kissa sulki silmänsä ja jatkoi uniaan. He olivat päässeet taas yhden suuren esteen yli ja olivat nyt lähempänä suihkulähdettä.

Sammalpeiton alla asuva salainen kuiskaus (3/3)

Lopulta puiden takaa alkoi kuulua ihanaa solinaa, ja suuri suihkulähde ilmestyi heidän silmiensä eteen. Se oli tehty valkoisesta kivestä, ja vesi suihkusi korkealle ilmaan kimaltaen kirkkaassa ja lämpimässä auringossa. Leo otti Soran taskustaan ja tunsi, miten kivi alkoi täristä innostuksesta ja aidosta onnesta. ”Olemme perillä, me teimme sen ihan oikeasti yhdessä!” Sora huudahti niin kovaa kuin voi. Leo käveli aivan suihkulähteen reunalle ja katsoi sen kirkasta vettä, jossa ui pieniä kaloja. Hän näki vedessä myös satoja muita pieniä kiviä, jotka näyttivät aivan samalta kuin hänen ystävänsä. Sora pyysi Leoa laskemaan sen suoraan veteen, jotta se voisi taas juoda taikapölyä ja puhua. Leo kuitenkin epäröi hetken, sillä hän oli alkanut pitää tästä pienestä ja hauskasta puhuvasta kivestä. Jos hän laskisi Soran veteen, kivi saattaisi unohtaa hänet tai jäädä sinne aivan ikuisiksi ajoiksi. Leo tiesi kuitenkin, että ystävän auttaminen oli tärkeämpää kuin se, että hän saisi pitää kiven. ”Tässä sinä olet, Sora, olet vihdoinkin kotona ja voit taas tavata kaikki vanhat ystäväsi.” Leo sanoi tämän rauhallisesti ja laski kiven varovasti veden alle, missä se alkoi loistaa kirkkaasti. Kiven kimaltavat hiukkaset muuttuivat kullanvärisiksi ja se alkoi nauraa iloista ja todella kevyttä naurua. ”Kiitos, Leo, sinä olet maailman rohkein ja paras ystävä, jonka kukaan kivi voisi koskaan saada.” Sora kertoi vielä, että se muistaisi Leon aina, vaikka se jäisikin asumaan suihkulähteen kirkkaaseen pohjaan. Leo hymyili ja heilutti kädellään hyvästiksi, vaikka hänestä tuntui hieman haikealta jättää uusi ystävänsä. Hän tiesi, että hän voisi tulla katsomaan Soraa aina, kun hän vain halusi kävellä puutarhassa. Aurinko alkoi jo laskea puiden taakse, ja puutarha muuttui hiljalleen kullanväristen sävyjen täyttämäksi paikaksi. Leo käveli takaisin kotiin päin ja kuunteli, miten suihkulähteen solina jäi kauas hänen taakseen puutarhaan. Hänellä oli taskussaan nyt vain tyhjää, mutta hänen sydämensä oli täynnä suuria ja upeita muistoja. Matka oli opettanut hänelle, että pieninkin ystävä voi olla suuri, jos sille antaa mahdollisuuden kertoa. Kun hän pääsi kotinsa ovelle, hän katsoi vielä kerran taakseen ja hymyili hämärtyvälle ja kauniille puutarhalle. Seikkailu oli ohi tältä päivältä, mutta Leo tiesi, että puutarha kätki sisäänsä vielä monta muuta salaisuutta. Hän meni sisälle taloon ja nukahti pian omaan pehmeään sänkyynsä uneksien puhuvista kivistä ja kaloista. Puutarha jäi nukkumaan kuunvaloon, ja Sora-kivi loisti tyytyväisenä suihkulähteen pohjalla muiden kivien kanssa. Kaikki oli taas hyvin, ja suuri suihkulähde jatkoi rauhallista ja kaunista lauluaan yön hiljaisessa syleilyssä. Se oli paras päivä, jonka pieni ja utelias poika saattoi koskaan kuvitella kokevansa omassa puutarhassaan. Onneksi puutarhassa on aina tilaa uusille tarinoille, jotka odottavat vain löytäjäänsä pienten lehtien alla. Leo tiesi sen, ja ehkä sinäkin tiedät nyt, että ihmeitä voi löytyä aivan läheltäsi, jos katsot. Hyvää yötä ja kauniita unia kaikille pienille seikkailijoille, jotka uskaltavat kuunnella kiviä ja tuulta ja puita. Tarina päättyy tähän, mutta seikkailut jatkuvat aina, kun aurinko nousee uuteen ja kirkkaaseen päivään taas huomenna. Sora-kivi kimmeltää edelleen siellä jossain, kaukana omenapuun takana olevassa suuressa ja hienossa suihkulähteessä asti. Loppu on vasta uuden alun alku, ja puutarha odottaa taas hiljaa uusia löytöretkiä ja nauravia ystäviä. Leo sulki silmänsä ja tunsi olevansa todella onnellinen ja valmis uusiin, upeisiin seikkailuihin omassa suuressa maailmassaan. Kaikki oli täydellistä juuri näin, tässä pienessä ja ihmeellisessä puutarhassa, joka oli täynnä taikaa ja kuiskaavia ystäviä. Kivi oli löytänyt kotiin, ja poika oli löytänyt ystävän, ja se oli kaikkein kaunein asia koko maailmassa. Ja niin puutarha vaipui uneen, kantaen mukanaan kaikki ne pienet ja suuret salaisuudet, joita se suojeli. Se oli todellakin hyvä päivä, Leo ajatteli vielä viimeisen kerran ennen kuin hän nukahti sikeään uneen asti. Hyvää yötä, Sora, ja hyvää yötä koko maailma, Leo kuiskasi peittonsa alta hiljaa ja rauhallisesti hymyillen. Sitten kaikki oli hiljaa, vain tuuli humisi vaimeasti omenapuun oksissa ja suihkulähde solisi kaukaisuudessa kimaltaen kirkkaana.

Lopetus

Leo muistaa vielä pitkään sen pienen loiskauksen, kun Sora-kivi koskettaa vihdoin suihkulähteen kirkasta ja puhdasta vettä. Se oli ääni, joka kertoi kotiinpaluusta ja suuresta, todellisesta ystävyydestä puutarhan siimeksessä. Nyt kivi lepää onnellisena muiden kivien joukossa, kimmeltäen kilpaa auringon kanssa. Ja tuolla jossain, kasteisen ruohon ja vanhojen puiden välissä, odottaa vielä monta muuta tarinaa löytäjäänsä. Puutarha säilyttää salaisuutensa vielä toistaiseksi, kunnes on uuden seikkailun aika.

Lisää tarinoita