SONACAST
Hanki se Google PlaystaLataa App Storesta

Tarina

Sammalisen kiven suuri ja salainen matka

15 min5-7-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Kuuntele koko tarina sovelluksessa
Lataa App Storesta

Tarina

Johdanto

Tervetuloa mukaan aurinkoiseen puutarhaan, missä ruoho tuoksuu raikkaalta ja tammipuu humisee hiljaa. Leo on pieni poika, joka rakastaa tutkia pihan salaisimpia kolkkia ja leikkiä vanhan tammen juurilla. Eräänä päivänä hän löytää jotain aivan erikoista, mitä kukaan muu ei ole huomannut. Astutaan nyt yhdessä Leon maailmaan ja katsotaan, kuka sieltä oikein kutsuu häntä nimeltä. Tästä alkaa suuri seikkailu, joka muuttaa Leon tavan katsoa jokaista pientä kiveä maassa.

Sammalisen kiven suuri ja salainen matka (1/3)

Leo konttasi hitaasti vanhan tammen paksujen ja kyhmyisten juurten välissä puutarhan perällä. Hän etsi parasta paikkaa pienen sinisen leikkiauton hurjaa ja salaista piilopaikkaa varten. Hän oli hyvin perusteellinen, mikä tarkoittaa sitä, että hän teki työn todella huolellisesti. Puutarhan tässä osassa ruoho kasvoi pitkäksi ja ilma tuoksui kostealta mullalta ja mintulta. Leo siirsi ison voikukan lehden sivuun ja näki jotain, mikä kiilteli himmeästi auringonvalossa. Se oli pyöreä ja harmaa kivi, jonka pintaa peitti pehmeä ja kirkkaanvihreä sammal. Leo ojensi kätensä ja aikoi siirtää kiven pois autonsa tieltä kauemmas sivuun. Juuri kun hänen sormensa koskettivat kiveä, hän kuuli pienen ja matalan äänen kuiskaavan. ”Varovasti siellä, minulla on juuri menossa erittäin tärkeät ja makeat päiväunet tammen alla.” Leo veti kätensä nopeasti takaisin ja tuijotti kiveä silmät suurina ja pyöreinä hämmästyksestä. ”Sanoitko sinä jotain?” Leo kysyi ja hänen sydämensä tykitti nopeasti kuin pienen linnun siivet. Kivi liikahti hieman mullassa ja sanoi sitten syvällä, hiekkaisella äänellään: ”Tietenkin minä sanoin.” Leo istui alas nurmikolle ja katseli puhuvaa kiveä, joka näytti aivan tavalliselta metsäkiveltä. ”Minun nimeni on Leo, kuka sinä olet ja miten ihmeessä sinä osaat puhua?” poika kysyi. Kivi piti pienen tauon ja tuntui miettivän vastaustaan hyvin tarkasti ja rauhallisen oloisesti. ”Minua kutsutaan Muruksi, ja osaan puhua, koska olen asunut täällä jo satoja vuosia.” Muru kertoi, että kaikki kivet osaavat puhua, mutta ne tekevät niin vain hyvin harvoin. Leo mietti tätä hetken ja kysyi sitten, miksi Muru päätti puhua juuri hänelle tänään. ”Koska sinä siirsit lehden ja annoit auringon lämmittää minun kylmää ja sammaloitunutta selkääni.” Muru kertoi Leolle, että se oli joutunut eroon perheestään suuren ja kovaäänisen ruohonleikkurin vuoksi. Se halusi takaisin Suurelle Kivikasalle, joka sijaitsi puutarhan toisessa päässä marjapensaiden ja kompostin luona. Muru oli kovin surullinen, koska kivet eivät pysty liikkumaan paikoiltaan ilman jonkun toisen apua. Leo tunsi suurta myötätuntoa pientä kiveä kohtaan, koska hän tiesi, miltä eksyminen tuntui. ”Minä voin auttaa sinua pääsemään takaisin kotiin muiden luokse”, Leo lupasi ja hymyili. Muru selitti Leolle, miksi kotiin pääseminen oli sille niin valtavan tärkeää ja merkityksellistä juuri nyt. Kivet tuntevat olonsa yksinäisiksi, jos ne eivät saa koskettaa toisiaan ja vaihtaa vanhoja tarinoita. Ne lataavat voimiaan toisistaan ja pitävät maan vakaana ja turvallisena paikkana kaikille pienille eläimille. Ilman ystäviään Muru pelkäsi, että se unohtaisi kaikki ne tuhannet tarinat, joita se tiesi. Leo nosti Murun varovasti syliinsä ja tunsi kiven pinnan olevan yllättävän lämmin ja karhea. ”Pidetään tiukasti kiinni, nyt me lähdemme matkaan kohti suurta seikkailua”, Leo sanoi päättäväisesti.

Sammalisen kiven suuri ja salainen matka (2/3)

Ensimmäinen este heidän matkallaan oli valtava mutainen lammikko, joka oli syntynyt eilisen kovan sateen jälkeen. Leo yritti ensin hypätä lammikon yli, mutta hänellä oli syli täynnä kiveä ja leikkiautoja. Hän melkein liukastui liukkaaseen mutaan ja joutui ottamaan tukea vanhasta ja huterasta puun oksasta. Leo huomasi, että lammikon yli oli päästävä jotain muuta tietä kuin vain hyppäämällä suoraan yli. Hän löysi vanhan laudanpätkän, mutta se oli aivan liian lyhyt yltääkseen kuivalle maalle asti. Hän ei luovuttanut, vaan etsi toisen laudan ja asetti ne peräkkäin mudan päälle sillaksi. Kun Leo käveli varovasti huteralla lautojen muodostamalla sillalla, hän tunsi itsensä todella ylpeäksi ja taitavaksi. Hän oli selvinnyt vaikeasta paikasta, vaikka polvet hieman tärisivätkin matkan aikana mudan yllä kulkiessa. ”Hienosti tehty, Leo, olet todellinen mestari löytämään reittejä”, Muru kehui poikaa matalalla ja rauhallisella äänellään. Leo hymyili leveästi ja puristi kiveä hieman lähemmäs rintaansa, jotta se ei vain pääsisi putoamaan. Aurinko porotti kuumasti ja sai Leon otsan hieman hikiseksi, mutta hän jatkoi matkaansa kohti pensaita. Mitä sinä tekisit, jos löytäisit kiven, joka osaisi kuiskailla sinulle salaisuuksia omassa puutarhassasi? Se olisi varmaan aika jännittävää ja ehkä hieman hassuakin, jos kivi alkaisi kertoa vanhoja vitsejä. Leo jatkoi matkaansa ja saapui pian naapurin suuren ja kultaisen koiran, Pörrön, aidan viereen saakka. Pörrö oli erittäin energinen koira, mikä tarkoittaa, että se tykkäsi juosta ja hyppiä ympäriinsä kovaa. Se huomasi Leon ja alkoi haukkua innokkaasti, koska se luuli kiveä uudeksi ja hienoksi palloksi. ”Pörrö, rauhoitu, tämä ei ole pallo, vaan minun uusi ja puhuva ystäväni”, Leo sanoi koiralle. Pörrö ei kuitenkaan ymmärtänyt, vaan yritti kurottaa tassullaan Leo-poikaa kohti aidan raosta hyvin innokkaasti. Leo pelästyi, että koira saattaisi viedä Murun ja piilottaa sen maahan syvälle koloon ikuisiksi ajoiksi. Hän joutui miettimään nopeasti, miten hän pääsisi ohi ilman, että koira saisi napattua kiveä itselleen. Mitenköhän Leo selviää koiran ohi, ja mitä luulet hänen keksivän päästäkseen turvallisesti jatkamaan matkaansa? Leo huomasi maassa vanhan ja rikkinäisen tennispallon, jonka hän heitti kauas puutarhan toiseen kulmaan saakka. Pörrö lähti välittömästi pallon perään häntä heiluen, ja Leo pääsi livahtamaan nopeasti vadelmapensaiden taakse piiloon.

Sammalisen kiven suuri ja salainen matka (3/3)

Matka jatkui ja seuraavaksi heidän edessään kohosi valtava Työkaluvuori, joka koostui puutarhurin unohtamista haravista ja ämpreistä. Leo yritti ensin kiivetä suoraan ruosteisen haravan yli, mutta sen varsi ponnahti ylös ja kolautti ämpäriä. ”Klonk!” kuului kova ääni, ja Leo joutui pysähtymään ja odottamaan, että melu lakkasi ja rauhoittui. Hän kokeili astua varovasti haravan lavan päälle, jotta se pysyisi maassa, kun hän nosti toisen jalkansa. Leo onnistui tasapainoilemaan haravan varren yli, mutta sitten hän huomasi, että tie oli tukossa ison ämpärin vuoksi. Hän joutui laskemaan Murun hetkeksi pehmeälle sammaleelle, jotta hän sai molemmat kätensä vapaaksi ämpärin siirtämiseen. Ämpäri oli täynnä vettä ja hämähäkinverkkoja, mutta Leo sai vedettyä sen sivuun tieltään suuren vaivan avulla. Hän nosti Murun takaisin syliinsä ja tunsi kiven olevan kiitollinen siitä, ettei se jäänyt yksin vuorelle. ”Olemme melkein perillä, näen jo Suuren Kivikasan tuolla marjapensaiden takana”, Leo sanoi ja osoitti kasan suuntaan. Hän tunsi olonsa päättäväiseksi, vaikka aurinko alkoi jo laskea ja taivas muuttui kauniin oranssiksi ja purppuraiseksi. Kivikasa näytti upealta illan valossa, ja siellä asui satoja erikokoisia ja erivärisiä kiviä suuressa ja hiljaisessa joukossa. Kun Leo saavutti vihdoin Suuren Kivikasan, hän katseli ympärilleen ja etsi Murulle kaikkein parasta ja sopivinta paikkaa. Muru alkoi kuiskailla innostuneesti, kun se näki omat veljensä ja siskonsa pitkän ja rankan eron jälkeen. ”Laita minut tuohon keskelle, tuon suuren valkoisen kiven ja tuon pienen harmaan kiven väliin kiinni”, Muru pyysi. Leo asetti Murun varovasti juuri siihen kohtaan, ja heti kun kivi kosketti muita, se tuntui huokaisevan tyytyväisyydestä. Leo näki, miten kiven pinnalla oleva sammal alkoi hehkua pehmeää valoa illan hämärtyvässä ja viilenevässä säässä. ”Kiitos Leo, sinä olet todella rohkea ja ystävällinen poika, kun autoit minut takaisin kotiin”, Muru sanoi hiljaa. Leo istahti hetkeksi kivikasan viereen ja kuunteli, miten muutkin kivet alkoivat kuiskailla tervetulotoivotuksia pienelle ystävälleen. Hän ymmärsi nyt, että puutarha oli täynnä elämää, jota hän ei ollut aikaisemmin osannut edes kunnolla kuvitella. Vaikka kivet näyttivät hiljaisilta, niillä oli omia salaisuuksia ja tarinoita kerrottavanaan kaikille niille, jotka osasivat kuunnella. Leo tunsi suurta onnea siitä, että hän oli saanut auttaa Murua löytämään tiensä takaisin omien luokse. Aurinko laski lopulta kokonaan puiden taakse, ja äiti huusi Leoa tulemaan sisälle syömään iltapalaa ja pesemään käsiään. Leo nousi ylös, taputti Murua vielä viimeisen kerran hellästi ja lupasi tulla tervehtimään sitä taas huomenna päivällä. ”Näkemiin Muru, nuku hyvin muiden kivien kanssa täällä tähdenlennon alla”, Leo kuiskasi ja lähti juoksemaan kohti taloa. Hän vilkutti vielä kerran kivikasalle, ja hänestä tuntui siltä, että kivet vilkuttivat hänelle takaisin hienoisella liikkeellä. Puutarha jäi hiljaiseksi, mutta Leo tiesi, että tammen alla ja kivikasassa asui nyt onnellisia ja tyytyväisiä ystäviä.

Lopetus

Leo astui sisälle kotiin, ja hänen taskussaan tuntui vielä pieni murunen pehmeää, vihreää sammalta muistona päivän seikkailusta. Puutarhan suuri kivikasa jäi nukkumaan kuunvaloon, missä sadat kivet kuiskailevat toisilleen tarinoita maailman alusta saakka. Ja siellä jossain, marjapensaiden varjossa, Muru on vihdoin kotonaan ystävien ympäröimänä. Maailma on täynnä hiljaisia kuiskaajia, jotka odottavat, että joku pysähtyy kuuntelemaan. Ja tuolla ulkona, aivan pimeän rajalla, lisää tarinoita heräilee hiljaa henkiin.

Lisää tarinoita