SONACAST
Hanki se Google PlaystaLataa App Storesta

Tarina

Sammaleinen ystävä omenapuun alla

15 min5-7-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Kuuntele koko tarina sovelluksessa
Lataa App Storesta

Tarina

Johdanto

Tervetuloa mukaan seikkailuun, joka tapahtuu aivan tavallisen ja villin puutarhan takanurkassa. Tänään tapaamme tytön nimeltä Oona, joka rakastaa tutkia kaikkea pientä ja jännittävää. Puutarhassa kasvaa suuria omenapuita ja siellä kukkii monia erivärisiä ja tuoksuvia kukkia. Mutta puiden varjossa piilee jotain sellaista, mitä kukaan muu ei ole vielä huomannut. Valmistaudu kuulemaan tarina ystävyydestä, joka alkaa eräänä aurinkoisena ja lämpimässä kesäpäivänä.

Sammaleinen ystävä omenapuun alla (1/3)

Oona käveli hitaasti vanhan puutarhan perälle, missä ruoho oli jo erittäin pitkää. Aurinko paistoi lämpimästi hänen selkäänsä ja linnut lauloivat iloisesti korkealla puissa. Puutarhan ilmassa tuoksui makea minttu ja kostea multa edellisen yön sateen jäljiltä. Oona piti kovasti tästä paikasta, koska täällä saattoi löytää vaikka mitä mielenkiintoista. Pihalla kasvoi suuria ja varjoisia omenapuita, joiden oksat taipuivat raskaasti maata kohti. Hän näki sinisiä lehdokkeja ja kirkkaan keltaisia voikukkia polun molemmin puolin. Hän huomasi suuren kasan vanhoja kukkaruukkuja, jotka olivat aivan täynnä hämähäkinseittejä. Ruukut olivat pinossa ison omenapuun alla, joka varjosti maata ja piti sen viileänä. Hämähäkinseitit kimaltelivat auringossa kuin hieno ja ohut hopeinen lanka kukkien välissä. Oona pysähtyi suuren ja halkeilleen saviruukun eteen, joka oli aivan vinoon kääntynyt. Hän mietti, miksi kukaan ei ollut siivonnut näitä ruukkuja pois pitkään aikaan. Yhtäkkiä Oona kuuli pienen äänen, joka kuulosti aivan hiljaiselta ja matalalta hymilyltä. Hän pysähtyi heti ja kallisti päätään, jotta hän voisi kuulla äänen paremmin. "Kuka täällä laulaa noin hiljaa?" Oona kysyi itseltään ja alkoi siirtää ruukkuja. Hän nosti varovasti päällimmäisen ruukun pois ja näki jotain harmaata sen suuressa alla. Sieltä paljastui kivi, joka oli melkein kokonaan vihreän ja pehmeän sammaleen peitossa. Kivi avasi kaksi pientä ja kirkasta silmäänsä ja katsoi Oonaa hyvin ihmeissään. "Oletko sinä todellakin kivi, joka osaa puhua ja laulaa noin kaunista laulua?" Oona kysyi kuiskaamalla, sillä hän ei ollut ikinä nähnyt mitään vastaavaa puutarhassa. Kivi naurahti matalalla äänellä ja sanoi nimekseen Sammal, koska se oli niin pehmeä. Sammal kertoi Oonalle, että hän oli odottanut jotakuta uutta ystävää jo monta vuotta. Oona oli aluksi todella epäluuloinen, mikä tarkoittaa, että hän ei oikein uskonut korviaan. Hän kuitenkin huomasi, että kivi todella liikutti pientä suutaan, kun se puhui. "Olen asunut tässä varjossa niin kauan, etten enää muista aurinkoa kunnolla," Sammal sanoi. Oona silitti kiven päällä kasvavaa sammalta, joka tuntui sormien alla kuin pehmeä matto. Sammal-kivi kertoi, että hänen mielensä oli hyvin virkeä, vaikka hänen kehonsa oli kiveä. Sammal sanoi olevansa täysin jähmettynyt, mikä tarkoittaa, ettei hän voi liikkua ilman apua. Kivi kertoi Oonalle suuren toiveensa, joka oli päästä katsomaan puutarhan toisessa päässä olevaa lampea. Oona katsoi kiveä ja mietti, miten ihmeessä hän voisi auttaa noin painavaa ystävää. Mitä sinä tekisit, jos löytäisit puhuvan kiven omasta pihastasi eräänä tavallisena päivänä? Oona päätti heti, että hän aikoo viedä Sammalen katsomaan lampea ja sen kaloja. Hän tiesi, että matka lammen rannalle olisi pitkä ja täynnä monia vaikeita esteitä. Ensin Oona yritti nostaa Sammalen syliinsä, mutta kivi oli aivan liian suuri ja painava. Hänen kätensä tärisivät hieman, kun hän koetti nostaa kiven ylös märästä maasta. "Oletpa sinä todella raskas!" Oona sanoi ja pyyhki hien pois otsaltaan hyvin nopeasti.

Sammaleinen ystävä omenapuun alla (2/3)

Kivi pahoitteli tilannetta ja sanoi, että kaikki kivet painavat aina aika paljon. Sitten Oona päätti kokeilla kiven pyörittämistä pitkin pehmeää ja vihreää ruohikkoa eteenpäin. Sekään ei onnistunut, sillä kivi jäi heti jumiin pieneen ja mutaiseen kuoppaan maassa. Oona työnsi kiveä molemmin käsin ja puhisi, mutta Sammal ei liikkunut enää senttiäkään. "Voi ei, tämä kivi taitaa olla liian tiukasti kiinni tässä mudassa," Oona sanoi. Hän tunsi itsensä hieman neuvottomaksi ja katseli ympärilleen etsien jotain hyvää apuvälinettä. Hän muisti nähneensä vanhan ja punaisen puuvaunun, joka lojui rikkinäisen hiekkalaatikon vieressä. Vaunun maali oli halkeillut monesta paikasta ja se näytti kaipaavan vähän uutta rakkautta. Oona juoksi nopeasti hakemaan vaunua ja toi sen mukanaan omenapuun suuren rungon luo. Mitä luulet, saako Oona nostettua kiven vaunuun ja vietyä sen perille asti lammelle? Vaunun pyörät olivat hieman ruosteiset, mutta ne pyörivät kuitenkin vielä kohtuullisen hyvin. Oona kokeili vetää vaunua tyhjänä, ja se piti kovaa ja kitisevää ääntä ruohikossa. Oona löysi maasta pitvän ja vahvan oksan, jota hän aikoi käyttää kiven nostamisessa. Hän tiesi, että hänen täytyi olla varovainen, ettei hän riko vaunun puista pohjaa. Oona asetti oksan kiven alle ja painoi sitä kovaa, jotta kivi nousisi ylös. Kivi keikkui hetken ja sitten se kierähti vihdoin vaunun kyytiin ruohon päälle. Sammal asettui sinne mukavasti makaamaan ja huokaisi helpotuksesta, kun hän oli vihdoin vaunussa. "Nyt me voimme vihdoin lähteä matkaan kohti sitä suurta ja sinistä lampea," Oona hudahti. Oona tarttui vaunun puiseen aisaan ja alkoi vetää sitä eteenpäin kovaa vauhtia. Matka puutarhan halki oli jännittävä, sillä he ohittivat monia mielenkiintoisia ja kauniita paikkoja. He kulkivat ohi raparperipenkin, missä suuret ja vihreät lehdet heiluivat hiljaa lämpimässä tuulessa. Raparperien varret olivat punaisia ja ne näyttivät hyvin paksuilta ja erittäin vahvoilta maassa. Sammal-kivi katseli kaikkea ympärillään ja hihkui välillä innosta, kun hän näki jotain uutta. Hän ei ollut nähnyt puutarhaa tästä kulmasta moneen kymmeneen vuoteen. "Miksi sinun silmäsi ovat noin kirkkaat, vaikka olet todella vanha kivi?" Oona kysyi. Sammal vastasi, että hän oli kerännyt niihin tuhansia kauniita auringonlaskuja monen vuoden aikana. Hän kertoi myös, että kivet näkevät maailman vähän eri tavalla kuin pienet ihmiset. Oona kuunteli tarinoita ja ihmetteli, kuinka paljon viisautta yksi pieni sammalkivi voi sisältää. Matka jatkui ohi vanhan vadelmapensaan, joka oli aivan täynnä makeita ja punaisia marjoja. Puolivälissä matkaa he kohtasivat suuren ja syvän mutalamikon, joka peitti koko kapean polun. Eilinen sade oli tehnyt polusta hyvin pehmeän ja sieltä nousi kostean mullan tuoksu. Oona yritti vetää vaunua lamikon yli, mutta pyörät upposivat syvälle harmaaseen ja liukkaaseen mutaan. Hän veti ja työnsi kaikin voimin, mutta vaunu ei liikkunut enää mihinkään suuntaan. Oona alkoi tuntea itsensä hyvin turhautuneeksi, koska hän halusi onnistua tässä tärkeässä tehtävässä. Hän istahti mättäälle ja mietti, miten he voisivat päästä tämän suuren esteen yli. "Älä murehdi Oona, me keksimme varmasti jonkin tavan päästä tämän mudan yli," Sammal sanoi. Oona katseli ympärilleen ja etsi jotain, mitä hän voisi käyttää vankkana ja pitkänä siltana. Hän huomasi vanhan laudan, joka makasi hiekkalaatikon vieressä ja sai siitä loistavan uuden idean. Oona haki laudan ja asetti sen mutalamikon päälle, jotta vaunu voisi kulkea sitä pitkin. Hän varmisti, että lauta oli tukevasti paikoillaan, eikä se keikkunut yhtään mutaisessa vedessä. Hän ohjasi vaunun varovasti laudalle ja piti tiukasti kiinni aisasta molemmin käsin.

Sammaleinen ystävä omenapuun alla (3/3)

Onneksi lauta kesti vaunun painon ja he pääsivät vihdoin kuivalle maalle polun toiselle puolelle. Oona hymyili leveästi ja taputti Sammal-kiveä, joka näytti olevan todella ylpeä tytön kekseliäisyydestä. Sammal kiitti Oonaa ja sanoi, että hän oli todella rohkea ja kekseliäs pieni tyttö. Polku mutkitteli nyt suurten karviaispensasoiden välistä, ja vesi kimalteli jo puiden lehtien takaa. Ilma tuntui täällä raikkaammalta, ja kaskaat sirisivät kovaa lämpimässä ja kirkkaassa auringonpaisteessa. Lopulta he saapuivat lammen rannalle, missä vesi kimalteli kauniisti kirkkaassa ja lämpimässä auringonvalossa. Rannalla kasvoi keltaisia kurjenmiekkoja ja pieniä sudenkorentoja lenteli vauhdikkaasti veden pinnan yläpuolella. Sudenkorennot olivat sateenkaaren värisiä ja niiden siivet rätisivät hiljaa, kun ne lentelivät veden yllä. Oona auttoi Sammalen varovasti pois vaunusta ja asetti hänet aivan veden rajaan kiviin. Kivi huokaisi onnellisena, kun hän näki vilkkaita kaloja, jotka uivat hopeisina parvina vedessä. "Tämä on kaunein paikka, jonka olen koskaan nähnyt elämäni aikana," Sammal sanoi hiljaa. Oona kyykistyi kiven viereen ja katsoi, kuinka pienet aallot huuhtoivat rannan hienoa hiekkaa. Vedessä kellui myös suuria lumpeenlehtiä, joiden päällä istui muutama vihreä ja hyvin hiljainen sammakko. Sammal sanoi, että kalojen liike vedessä muistutti häntä kaukaisista ja muinaisista tansseista vuorten takana. Oona näki veden pinnalla oman heijastuksensa, eli oman kuvansa, joka heijastui kirkkaasta vedestä. He istuivat rannalla pitkään ja kuuntelivat, kuinka vesi liplatti hiljaa rannan pieniä kiviä vasten. Sammal alkoi laulaa tarinaa muinaisista ajoista, jolloin puutarha oli vasta nuori ja täynnä seikkailuja. Hän lauloi suurista puista, jotka puhuivat tuulelle, ja kukista, jotka tanssivat kuun valossa. Oona kuunteli tarinaa lumoutuneena ja silitti kiven viileää ja hieman karheaa pintaa omalla kädellään. Hän oli onnellinen siitä, että hän oli löytänyt uuden ja näin erikoisen ystävän. Puutarha ei tuntunut enää ollenkaan samalta kuin ennen, vaan se oli täynnä taikaa. "Oona, tiedätkö miksi minä rakastan tätä lampea niin paljon vaikka olen kivi?" Sammal kysyi. Oona mietti hetken ja sanoi sitten, että ehkä se johtui veden rauhallisesta ja kauniista äänestä. Sammal vastasi, että vesi kertoo tarinoita kaikista paikoista, joissa se on joskus matkallaan käynyt. Oona sulki silmänsä ja yritti kuvitella kaikki ne joet ja purot, joita vesi oli nähnyt. Hän tunsi itsensä hyvin pieneksi mutta samalla hyvin tärkeäksi osaksi tätä suurta ja ihmeellistä maailmaa. Kun aurinko alkoi laskea puiden taakse, Oona tiesi, että hänen oli aika palata kotiin. Taivas muuttui hitaasti oranssiksi ja purppuraiseksi, ja varjot pitenivät taas nurmikolla lammen rannalla. Hän lupasi Sammalelle, että hän tulisi käymään lammen rannalla taas heti huomenna aamulla. Sammal sulki silmänsä tyytyväisenä ja lupasi odottaa Oonaa juuri siinä samassa paikassa rannalla. Oona veti tyhjän vaunun takaisin omenapuun alle ja tunsi sydämessään suurta ja lämmintä iloa. Hän tiesi, että parhaat ystävät voivat joskus olla hyvinkin hiljaisia ja sammaleen peitossa.

Lopetus

Aurinko painui puiden taakse ja puutarha hiljeni odottamaan uutta ja jännittävää huomispäivää. Oona muisti vielä pitkään Sammalen iloisen laulun ja kiven pinnan pehmeän sammaleen. Pieni vaunu seisoi tyhjänä omenapuun alla, mutta sen pyörät olivat vielä vähän kuraiset. Puutarha on täynnä ihmeellisiä asioita, kunhan vain muistamme katsoa ja kuunnella tarpeeksi tarkasti. Ja jossain muualla, uudet tarinat alkavat juuri nyt heräillä hiljaa eloon.

Lisää tarinoita