SONACAST
Hanki se Google PlaystaLataa App Storesta

Tarina

Sammaleinen kivi ja puutarhan suuri salaisuus

15 min5-7-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Kuuntele koko tarina sovelluksessa
Lataa App Storesta

Tarina

Johdanto

Tervetuloa pieneen seikkailuun puutarhan syvään syliin missä omenapuut kuiskailevat tuulessa. Tänään aurinko paistaa juuri oikeassa kulmassa ja kaikkialla tuoksuu kostea vihreä sammal. Tuulikellot kilisevät hiljaa ja saavat sinut tuntemaan että jotain taianomaista on tapahtumassa. Oletko koskaan miettinyt mitä kaikkea mahtavia salaisuuksia puutarhan kivet saattavat kätkeä? Tässä tarinassa tapaat pojan nimeltä Leo joka löytää jotain todella ihmeellistä. Valmistaudu kuulemaan tarina kivestä jolla on paljon kerrottavaa ja sydän täynnä muistoja. Anna mielikuvituksesi lentää sinisen sudenkorennon lailla vadelmapensaiden yli ja nauti tästä hetkestä.

Vadelmapensaan salaisuus

Leo konttasi syvemmälle vadelmapensaiden alle ja tunsi kuinka kostea multa tarttui hänen polviinsa. Hänen punainen pallonsa oli vierinyt jonnekin näiden korkeiden varsien ja suurten lehtien kätköihin. Puutarhan tässä kolkassa vadelmapensaat kasvoivat niin tiheinä, että ne muodostivat vihreän ja hämärän tunnelin. Ilmassa leijui ihana, sateen jälkeinen kostean sammaleen tuoksu, joka kutitti mukavasti Leon nenää. Yhtäkkiä jokin pieni ja sininen suhahti hänen silmiensä ohi se oli sudenkorento. Se laskeutui hetkeksi keinumaan ohuen oksan kärkeen ja näytti tarkkailevan pojan etsintöjä. Leo työnsi sivuun suuren lehden ja pysähtyi, sillä hän kuuli jotain outoa. Se oli vaimea, hidas ja hieman käheä ääni, joka nousi aivan mullan rajasta. Kuka täällä on, Leo kysyi ja katsoi tarkasti ympärilleen varjoihin. Auta minua, minulla on niska ihan väärässä asennossa, ääni vastasi todella hitaasti. Leo kumartui vielä alemmas ja huomasi maassa ison, pyöreän ja vihreän sammaleen peittämän kiven. Kivi ei näyttänyt tavalliselta murikalta, vaan siinä oli kaksi pientä koloa kuin silminä. Leo oli hämmästynyt, sillä hän ei ollut koskaan aiemmin kuullut kiven puhuvan. Hän oli hieman epäluuloinen, eli hän ei oikein uskonut korviaan ja mietti näkikö unta. Mitä sinä oikein tekisit, jos löytäisit puhuvan ja sammaleisen kiven omasta kotipuutarhastasi? Leo ojensi kätensä ja kosketti varovasti kiven viileää ja pehmeää sammalpintaa sormillaan. Sinäkö siellä puhut, Leo kysyi ja tunsi samalla vatsassaan pientä ja jännittävää nipistystä. Kivi piti pitkän tauon ja vastasi sitten niin hitaasti, että sanat melkein venyivät. Nimeni on Kuiska ja olen maannut tässä asennossa jo monta viikkoa. Tuo röyhkeä mäyrä potkaisi minua ja nyt katselen vain pimeää multaa ja matoja. Kuiska kuulosti surulliselta, koska se rakasti katsella aurinkoa ja tuntea sen lämpimän valon. Kivi selitti, että se kaipasi kovasti auringon keltaista paistetta, joka saisi sen sammaleen kukoistamaan. Kuiska kysyi Leolta, miksi ihmiset aina kiirehtivät niin kovasti, etteivät he ehdi kuunnella kiviä. Leo selitti, että ihmisillä on usein paljon tekemistä, mutta hänellä oli nyt aikaa. Poika halusi auttaa uutta ystäväänsä, mutta kivi näytti olevan todella syvällä pehmeässä mullassa. Mitä luulet, saako Leo käännettyä painavan Kuiskan ympäri ja nostettua sen takaisin valoon?

Oravan neuvo ja painava kivi

Leo laski kätensä Kuiska-kiven molemmille puolille ja valmistautui nostamaan. Hän veti syvään henkeä ja yritti kääntää kiven varovasti pois märästä mullasta. Poika huohotti ja hänen kasvonsa muuttuivat punaisiksi kun hän jännitti kaikki pienet lihaksensa. Kivi oli kuitenkin juuttunut todella tiukasti kiinni harmaaseen ja sitkeään saveen. Se ei hikahtanutkaan vaikka Leo työnsi ja veti niin kovaa kuin vain pystyi. Mitä sinä tekisit jos yrittäisit nostaa jotain todella painavaa joka ei hievahda? Leo tunsi pientä turhautumista ja hänen sormensa alkoivat tuntua hieman kipeiltä kovaa kiveä vasten. Yhtäkkia ylhäältä kuului nopeaa ja kovaäänistä rapinaa joka säikäytti pojan hetkeksi. Hei sinä poika mitä sinä oikein mahdat siellä oikein puuhailla, kuului ääni. Se oli orava nimeltä Nopsa joka loikkasi alas ja pysähtyi omenapuun paksulle oksalle. Nopsa oli todella puhelias ja hän heilutti pörröistä häntäänsä edestakaisin kovaa vauhtia. Kivi on jumissa ja minä yritän vain auttaa sitä näkemään auringon, Leo sanoi. Nopsa naurahti ja pyörähti ympäri oksalla niin että kävyn palat vain lentelivät. Sinun pitää tietenkin kutittaa sitä mullan alta jotta se nauraa itsensä irti. Tai ehhkä sinun pitäisi vain puhaltaa siihen todella kovaa jotta se nousee lentoon. Nopsa antoi monia ristiriitaisia eli toisensa kumoavia ja kummallisia neuvoja joista ei ollut apua. Leo katsoi kiveä ja sitten oravaa ja tunsi itsensä hieman neuvottomaksi juuri nyt. Miksi luulet että Nopsa antoi Leolle niin hassuja ja mahdottomia ohjeita avun sijaan? Leo huomasi maassa pitkän ja paksun omenapuun oksan joka oli pudonnut talven aikana. Hän muisti nähneensä miten isoisä käytti rautakankea nostaessaan suuria kiviä kasvimaan laidalla. Hän päätti kokeilla käyttää tuota tukevaa oksaa vipuna eli apuvälineenä jolla voi nostaa painavia asioita. Leo työnsi oksan kärjen varovasti Kuiska-kiven alle ja etsi sille hyvän tukikohdan. Nyt minä kokeilen tätä, Leo sanoi ja alkoi painaa oksan toista päätä alas. Oksa alkoi narista ja kivi alkoi hitaasti nousta ylös imevästä ja märästä savesta. Noin se nousee hienosti poika, Nopsa hihkaisi ja hyppi innoissaan puun rungolla ylös. Leo painoi koko painollaan ja tunsi kuinka kivi lopulta irtosi kokonaan maasta. Kuiska päästi pienen ja vaimean huokauksen kun se kääntyi vihdoin oikein päin. Oi kuinka ihanaa on nähdä taas muutakin kuin vain ne matojen kolot, Kuiska sanoi. Kivi näytti nyt paljon onnellisemmalta kun sen kasvot olivat kääntyneet kohti valoisaa taivasta. Leo pyyhki multaisia käsiään housuihinsa ja tunsi suurta ylpeyttä siitä että hän keksi ratkaisun. Nopsa-orava pysähtyi hetkeksi ja katsoi Leoa ihaillen vaikka hän ei sitä ääneen myöntänytkään. Poika katseli kiveä ja mietti minne se haluaisi seuraavaksi päästä nauttimaan päivän lämmöstä. Pohdi hetki millainen paikka olisi kaikkein paras puhuvalle kivelle joka rakastaa lämmintä aurinkoa.

Suuri aurinkokallio

Leo katseli ympärilleen ja huomasi puutarhan toisella laidalla pienen kirkkaan lammikon. Sen rannalla lepäsi suuri ja leveä aurinkokallio, joka loisti lämpimän harmaana auringonpaisteessa. Sinne me menemme, Leo sanoi ja nosti Kuiskan varovasti syliinsä molemmin käsin. Kivi tuntui painavalta ja sen sammalpinta oli yhä hieman kostea ja viileä pojan vatsaa vasten. Leo alkoi kävellä hitaasti vadelmapensaiden läpi ja yritti pitää askeleensa mahdollisimman tasaisina. Matka tuntui pitkältä, sillä mullan alla piileskelevät liukkaat omenapuun juuret tekivät kävelemisestä vaikeaa. Yhtäkkiä Leon jalka lipesi märällä ruohikolla ja hän horjahti pahasti sivulle päin. Poika puristi Kuiskaa tiukasti rintaansa vasten, koska hän pelkäsi kiven putoavan ja kenties halkeavan. Leo sai kuitenkin pidettyä tasapainonsa viime hetkellä ja huokaisi helpotuksesta seisoessaan taas tukevasti. Hän oli hyvin määrätietoinen eli hän halusi viedä tehtävän loppuun asti ja onnistua siinä. Mitä sinä tekisit, jos kantaisit jotain todella tärkeää ja polku muuttuisi yllättäen vaaralliseksi? Leo jatkoi matkaansa varovaisemmin ja tunsi kuinka aurinko lämmitti jo hänen omia selkälihaksiaan. Lampi kimalteli edessä kuin kirkas peili ja sininen sudenkorento lensi heidän edellään. Nopsa-orava seurasi heitä hyppien puusta toiseen ja katseli pojan hidasta kulkua uteliaana. Viimein he saapuivat litteän ja suuren kallion luo, joka tuntui hohkaavan ihanaa lämpöä. Leo laski Kuiska-kiven pehmeästi kallion korkeimmalle kohdalle, missä aurinko paistoi kaikkein kirkkaimmin. Kivi oli hetken aivan hiljaa ja nautti vain siitä, miten lämpö alkoi kuivattaa sen kosteaa sammalta. Kiitos Leo, tämä on juuri se paikka mistä olen nähnyt unia, Kuiska sanoi hitaasti. Koska olit niin kiltti, minä kerron sinulle salaisuuden jota kukaan muu ei tiedä. Kivi alkoi muistella vanhoja aikoja ja kertoi miten puutarha näytti kymmeniä vuosia sitten. Se kertoi tarinan kätketystä marjapaikasta, joka sijaitsee aivan vanhan ja vinoon kasvaneen kriikunapuun takana. Siellä kasvaa metsämansikoita, jotka ovat makeampia kuin mikään muu marja koko maailmassa, Kuiska kuiskasi. Leo kuunteli tarkasti ja mietti miksi kivi halusi kertoa juuri tämän salaisen muiston hänelle. Kuiska selitti, että kivet säilyttävät muistoja niille, jotka osaavat pysähtyä ja kuunnella luonnon ääntä. Leo kysyi miksi mansikat kasvoivat juuri siellä, ja Kuiska vastasi että siellä maa on kaikkein rikkainta. Poika katsoi kohti vanhaa puuta ja tunsi suurta onnea siitä, että oli auttanut ystäväänsä. Hän istui hiljaa kalliolle ja kuunteli kuinka tuulikellot helisivät vaimeasti jossain kaukana omenapuiden katveessa. Leo ojensi kätensä ja silitti kiven pehmeää pintaa, joka ei enää tuntunut kylmältä vaan lämpimältä.

Loppu

Leo istuu vielä hetken litteällä aurinkokalliolla ja kuuntelee lammen veden hiljaista liplatusta. Hänen sormensa lepäävät lämpimällä sampaleella ja hän tuntee olonsa hyvin rauhalliseksi ja tyytyväiseksi. Jossain kauempana omenapuun oksalla Nopsa-orava nakertaa käpyä ja heilauttaa vielä kerran pörröistä häntäänsä pojan suuntaan. On mielenkiintoista miettiä, mitä kaikkea ihmeellistä sinun omasta pihastasi tai lähimetsästäsi saattaisi tänään löytyä. Ehkä sielläkin jokin kivi odottaa kertojaa tai sininen sudenkorento opastaa sinut uuden salaisuuden äärelle. Tuulikellojen vaimea kilinä kantaa mukanaan monta muuta tarinaa, jotka odottavat hetkeään tulla kuulluksi.

Lisää tarinoita