SONACAST
Hanki se Google PlaystaLataa App Storesta

Tarina

Sammakkoprinssi

15 min7-9-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Kuuntele koko tarina sovelluksessa
Lataa App Storesta

Tarina

Johdanto

Kuvittelepa kultainen pallo, joka kimaltelee auringossa, kauniimpi kuin mikään lelu, jonka olet koskaan nähnyt. Eräänä päivänä, kun nuori prinsessa leikkii sillä iloisena, pallo vierii syvään kaivoon. Voi, miten surulliseksi prinsessa tulee! Mutta sitten pinnalle nousee pieni sammakko, silmät pyöreinä ja ystävällisinä. Sammakko lupaa auttaa, jos prinsessa suostuu yhteen asiaan. Mikä se mahtaa olla? Ja voisiko sammakko todella pitää lupauksensa?

Kaivon salaisuus

Sammakko katsoi prinsessaa suurilla silmillään ja sanoi: "Jos otat minut ystäväksesi, syötät minua kultalautaseltasi ja annat minun nukkua sängyssäsi, silloin autan sinua." Prinsessa kuunteli tarkkaan. Hän mietti, kuinka outo pyyntö se oli! Pikkuinen, limainen sammakko hänen hienossa sängyssään? Ei ollut puhettakaan! Mutta hänen kultainen pallonsa oli kadonnut ja hän oli niin surullinen. Hän tarvitsi apua nyt. "Totta kai", prinsessa vastasi nopeasti, ajatellen, ettei sammakko kuitenkaan pääsisi koskaan linnaan. "Lupaan kaiken, mitä pyydät!" Sammakko hymyili ja sukelsi kaivon syvyyteen. Hetken kuluttua se nousi pinnalle, kultainen pallo suussaan, kiiltäen auringossa. Oi, miten onnellinen prinsessa olikaan!

Lupaus ja pako

Oi, miten onnellinen prinsessa olikin! Kun kultainen pallo oli taas hänen kädessään, hän unohti sammakon kokonaan. Hän juoksi pois kaivon reunalta, kohti kuninkaan linnan suuria portteja. Pallo pomppi iloisesti hänen mukanaan. Hän ajatteli vain kultaista palloaan ja sitä, kuinka ihanaa oli taas leikkiä sillä. Pieni sammakko jäi yksin kaivon partaalle. Se katsoi prinsessan perään, kun tämä katosi puiden siimekseen. Sammakko oli luottanut prinsessan lupaukseen. "Mutta lupasit!" se kurnutti surullisena. Sammakko oli nyt todella yksin ja sen sydän oli vähän murtunut. Mutta sammakko ei ollut helposti luovuttava. Se muisti prinsessan lupauksen hyvin. "Odotas vain", sammakko mutisi. "Minä tulen perässäsi!" Se päätti seurata prinsessaa. Hitaasti, hypähdellen ja välillä pitkiä taukoja pitäen, sammakko lähti matkaan. Se kulki nurmikolla, varjojen suojassa, kohti suurta linnaa. Se toivoi, että prinsessa muistaisi heidän sopimuksensa. Prinsessalla oli kyllä kiire, mutta sammakko oli päättänyt, että se ei antaisi periksi. Sen pienet silmät etsivät prinsessaa, ja se aikoi muistuttaa häntä lupauksesta. Se oli matkalla kohti linnaa, askel askeleelta, varmasti. Vaikka matka oli pitkä ja sammakon pienet jalat väsyivät, se ei luovuttanut. Linnan korkeat muurit näyttivät yhä kauempana, mutta sammakon sydän oli täynnä toivoa. Se hypähti ohi kukkien ja kivien, aina eteenpäin. Se muisti prinsessan lupauksen ja tiesi, että sen täytyi päästä perille. Linnan valot alkoivat jo näkyä hämärässä illassa.

Kuninkaan viisaus

Sammakko, pienillä jaloillaan, oli vihdoin saapunut linnan valtaville portille. Se tuijotti suuria tammipuusta tehtyjä ovia, jotka näyttivät niin paljon korkeammilta kuin se itse. Miten se pääsisi sisään? Mutta sammakko oli luvannut, ja sammakko aikoi pitää lupauksensa. Se kurkisti ovien raosta, etsi onneksi pienen kolon, josta se pääsi pujahtamaan linnan pihalle. Linnan jykevät kiviseinät kohosivat ylväänä sitä vasten, mutta pientä sammakkoa se ei pelottanut. Hän oli päättänyt nähdä prinsessan. Seurasihan häntä suuri lupaus! Linnan käytävät olivat pitkiä ja hämäriä, täynnä kaikuja ja outoja hajuja – ehkä vanhaa puuta ja kukkia. Sammakko hypähteli eteenpäin, kuunnellen tarkasti, mistä ääniä kuului. Lopulta se kuuli iloisia puheita ja naurua, ja se osasi päätellä, että ne tulivat linnan suuresta ruokasalista. Siellä oli varmasti prinsessa! Sammakko keräsi rohkeutensa ja hyppäsi muutaman kerran ovea vasten – – pienillä etutassuillaan. Sen pieni sydän tykytti innostuneesti. Prinsessa istui pöydän ääressä isänsä, viisaan kuninkaan, kanssa ja nautti herkullista illallista. Hopeiset astiat kilisivät kevyesti, ja herkullisten ruokien tuoksut leijuivat ilmassa, täyttäen salin. Silloin kuului pieni koputus, niin pieni, että se oli melkein kuulumaton. ”Kuka siellä mahtaa olla näin myöhään?” prinsessa ihmetteli hieman ärtyneenä ja kävi avaamassa. Ja siellä, aivan oven edessä, istui… sammakko! Silmät kiiluivat odotusta täynnä. Prinsessan kasvot vääntyivät inhoon. ”Voi ei!” hän huudahti, yrittäen sulkea oven nopeasti. Mutta sammakko oli nopea. Se ujutti päänsä oven väliin ja sanoi: ”Prinsessa! Muistatko lupauksesi kaivolla? Minä olen tullut pitämään sinua siitä kiinni!” Kuningas, joka oli nähnyt prinsessan reaktion ja kuullut oudon äänen, kysyi: ”Mikä sinua vaivaa, rakas tyttäreni? Miksi olet noin hätääntynyt?” Prinsessa punastui voimakkaasti ja yritti selittää nopeasti. ”Isä, kaivolla ollessani, kultainen palloni putosi veteen. Tämä sammakko toi sen minulle takaisin, ja minä… minä lupasin sille, että se saisi syödä samalta lautaselta kanssani ja nukkua sängyssäni.” Hän katsoi sammakkoa ja jatkoi: ”En tietenkään tarkoittanut sitä oikeasti! Se on vain limainen sammakko!” Kuningas katsoi sammakkoa, sitten tytärtään. ”Tytär rakas,” hän sanoi vakavasti, ”sinun ei pidä koskaan halventaa sitä, joka on auttanut sinua hädässä. Ja mikä tärkeintä, sinun tulee aina pitää lupauksesi. Lupaus on lupaus, ja kuninkaan tytär ei koskaan riko sanaansa.” Kuningas pyysi tytärtään päästämään sammakon sisään. Hän tiesi, että rehellisyys ja sanan pitäminen olivat tärkeimpiä hyveitä. Prinsessa oli surullinen ja vihainen. Hän ei halunnut antaa sammakon syödä samalta lautaselta, saati istua pöydässä, mutta hän tiesi, ettei voinut kieltäytyä isänsä käskystä. Hän nosti sammakon varovasti lattialta ja asetti sen pöydälle, aivan omalle paikalleen. Sammakko hypähti iloisena tuolille ja katsoi prinsessaa suurilla, pyöreillä silmillään. Se näytti tyytyväiseltä. ”Nyt, prinsessa,” sammakko sanoi, ”työnnä lautaseni lähemmäksi, jotta voimme syödä yhdessä. Minulla on nälkä pitkän matkan jälkeen!” Prinsessa teki niin, vaikka hänen kätensä vapisi inhosta. Sammakko alkoi syödä, mutustellen jokaista ruokalajia suurieleisesti. Prinsessa yritti olla katsomatta sammakon ahnaaseen syöntiin, mutta sammakko oli sinnikäs. ”Syöppäs, prinsessa! Eikö maistu? Nämä porsaanleikkeet ovat ihania!” se kysyi. Prinsessa söi vain vähän, mutta sammakko mässäili iloisesti, aivan kuin se olisi ollut kuninkaan pöydässä joka päivä.

Prinssin tarina ja onnellinen loppu

Kun illallinen oli ohi, oli aika mennä nukkumaan. Prinsessa nousi pöydästä ja sammakko hyppeli iloisesti hänen perässään aivan makuuhuoneen ovelle. Prinsessa yritti livahtaa sisään huoneeseensa, mutta sammakko oli vikkelämpi ja hypähti sisään. Se katseli prinsessaa suurilla, pyöreillä silmillään. Kun prinsessa oli pukeutunut pehmeään yöpaitaan ja pujahtanut lämpimään sänkyynsä, sammakko hyppäsi jälleen ja sanoi: ”Olen väsynyt. En voi nukkua tuolla kylmällä lattialla. Nosta minut ylös, jotta voimme nukkua yhdessä sängyssäsi!” Prinsessan mitta tuli täyteen! Hän oli ollut kiltti jo niin monta kertaa, mutta nyt riitti. ”Minä kyllästyin sinuun, ällöttävä sammakko!” hän huudahti, ja hän tarttui sammakkoon. ”En voi sietää sinua enää hetkeäkään!” Ja sitten, koko raivollaan hän heitti sammakon vasten huoneen seinää! Sen sijaan, että sammakko olisi pudonnut takaisin lattialle tai liiskautunut – voi kauhistus! – tapahtui jotain aivan uskomatonta! Kun sammakko osui seinään, kuului outo *poksaus*! Ja sitten, aivan prinsessan silmien edessä, sammakko alkoi muuttua! Sen vihreä, limainen iho alkoi hohtaa ja muuttua kirkkaaksi valoksi. Se kasvoi suuremmaksi ja suuremmaksi. Kun hohto vaimeni, sammakon paikalla ei enää ollutkaan limaista otusta. Sen sijaan siinä seisoi komea nuori prinssi! Hänellä oli yllään kauniit, siniset kuninkaalliset vaatteet ja silmät, jotka loistivat ystävällisyyttä ja kiitollisuutta. Prinsessa oli aivan mykistynyt. Hän ei voinut uskoa silmiään. ”Kuka sinä olet?” hän kuiskasi, tuskin uskaltaen hengittää. Prinssi kumarsi syvään ja sanoi lämpimällä äänellä: ”Olen prinssi ja minut on kirottu. Paha noita muutti minut sammakoksi monta, monta vuotta sitten. Hän sanoi, että vain kuningaslinnan kauneimman prinsessan apu ja hänen ystävällisyytensä voisi murtaa tämän kamalan kirouksen.” Hän jatkoi: ”Sinä et aluksi halunnut auttaa minua, mutta lupasit kuitenkin. Ja kun sinä heitit minut seinään, se oli viimeinen teko, joka rikkoi kirouksen kokonaan!” Prinssi katsoi prinsessaa lämpimästi. ”Kiitos, että vapautit minut. Nyt olen vihdoin vapaa.” Prinsessa tunsi sydämensä pakahtuvan ilosta ja helpotuksesta. Hän oli auttanut prinssiä, vaikka olikin ollut aluksi niin vihainen ja vastahakoinen. Hän ymmärsi, että oli todella tärkeää pitää lupauksensa, vaikka se olisi kuinka vaikeaa tai ikävää. Prinssi kysyi: ”Haluaisitko tulla kanssani valtakuntaani ja tavata vanhempani? Minä haluaisin sinun olevan minun kuningattareni.” Prinsessan silmät loistivat kirkkaina. ”Kyllä, todellakin haluaisin!” hän vastasi iloisena. Seuraavana aamuna kun aurinko nousi kirkkaana ja linnunlaulu täytti ilman, kuului linnan pihalta hevosten kavioiden iloista kopsetta ja upeiden vaunujen pyörien narinaa. Prinssin uskollinen palvelija, vanha Henrik, oli saapunut hakemaan prinssiä ja prinsessaa. Henrik oli ollut niin surullinen prinssin kohtalosta, että hänen sydämensä oli sidottu kolmella rautavanteella, jotta se ei olisi särkynyt kokonaan surusta. Nyt kun prinssi oli vihdoin vapaa ja palannut ihmiseksi, Henrikin rautavanteet putosivat yksi toisensa jälkeen ilosta ja helpotuksesta. Prinssi ja prinsessa astuivat upeisiin, kimaltaviin vaunuihin. Vaunut olivat koristeltu kauniisti kullalla ja hohtavilla helmillä, ja niitä veti kuusi ylväättä, valkoista hevosta. He istuivat tiiviisti vierekkäin, ja prinsessa tunsi olonsa onnelliseksi, turvalliseksi ja rakastetuksi. Matka prinssin kaukaiseen valtakuntaan kesti koko päivän, mutta se oli täynnä iloa ja toivoa. He ajoivat tiheiden metsien läpi, pienten idyllisten kylien ohi ja yli kuplivien purojen. Prinssi kertoi prinsessalle tarinoita valtakunnastaan ja lupasi, että he eläisivät onnellisina yhdessä ja rakastaisivat toisiaan aina. Kun he saapuivat perille, koko valtakunta juhli prinssin paluuta. Ihmiset huusivat ilosta ja heittivät kukkia heidän tielleen. Prinssi ja prinsessa menivät naimisiin ja elivät onnellisina elämänsä loppuun asti. Ja kaikki tämä tapahtui pienen kultaisen pallon ja rohkean prinsessan ansiosta, joka oppi pitämään lupauksensa ja löysi rakkauden. Loppu.

Lopetus

Kiitos että kuuntelit Sammakkoprinssin tarinan loppuun asti! Toivottavasti pidit tästä jännittävästä seikkailusta. On aina mukava jakaa tarinoita kanssasi. Jos sinulla on ajatuksia tai haluat kertoa meille jotain, anna Sonacastsille palautetta – kuulemme mielellämme! Ehkä voit itse keksiä lisää uusia tarinoita tai piirtää Sammakkoprinssille uuden linnan? Maailma on täynnä ihmeitä! Nähdään taas pian. Moi moi!

Lisää tarinoita