SONACAST
Hanki se Google PlaystaLataa App Storesta

Tarina

Safiirivuoren pieni ja viileä sankari

15 min5-7-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Kuuntele koko tarina sovelluksessa
Lataa App Storesta

Tarina

Johdanto

Tervetuloa mukaan matkalle korkealle Safiirivuoren huipulle, missä pilvet ovat pehmeitä kuin pumpuli. Täällä asuu pieni lohikäärme nimeltään Pipa, jonka suomut kimaltelevat kauniin sinisinä auringossa. Pipa on muuten aivan tavallinen lohikäärme, mutta hänellä on yksi suuri ja erikoinen salaisuus. Hän nimittäin pelkää tulta enemmän kuin mitään muuta koko maailmassa. Tänään saamme kuulla, miten Pipa löytää oman tapansa loistaa ystäviensä joukossa.

Safiirivuoren pieni ja viileä sankari (1/3)

Kaukana korkeiden vuorten takana sijaitsi paikka, jota kutsuttiin Safiirivuoreksi sen kimmeltävien kivien vuoksi. Vuoren uumenissa asui suuri joukko lohikäärmeitä, jotka olivat tunnettuja upeista ja kuumista tulenlieskoistaan. Pieni Pipa-lohikäärme katseli usein ihaillen, kun hänen ystävänsä harjoittelivat tulipallojen puhaltamista taivaalle. Pipa oli kuitenkin erilainen kuin muut, sillä hänen suomunsa olivat viileät ja siniset. Hän oli hyvin arka, mikä tarkoittaa sitä, että hän pelkäsi helposti uusia asioita. Erityisesti tuli sai Pipan sydämen pamppailemaan pelosta ja hänen pienet jalkansa tärisemään. Kun muut lohikäärmeet hönkäisivät ilmoille keltaisia liekkejä, Pipa puhalsi nenästään vain pieniä, läpinäkyviä saippuakuplia. Pipan äiti yritti lohduttaa häntä ja sanoi, että jokainen lohikäärme löytää oman liekkinsä aikanaan. Pipa ei kuitenkaan uskonut äitiään, vaan hiipi mieluummin vuoren varjoisiin ja viileisiin luoliin. Hän rakasti syödä kylmiä mustikoita, jotka maistuivat hänen suussaan makeilta ja raikkailta metsän antimilta. Vuorella valmisteltiin parhaillaan suurta Valon juhlaa, joka järjestettiin aina vuoden pisimpänä ja pimeimpänä yönä. Kaikkien nuorten lohikäärmeiden piti osallistua juhlaan sytyttämällä suuri kokko vuoren korkeimmalla huipulla. Pipa tunsi olonsa hyvin surulliseksi, koska hän tiesi, ettei pystyisi puhaltamaan tulta kokkoon. Hän istui kallion reunalla ja katseli, kuinka aurinko laski hitaasti purppuranvärisen taivaanrannan taakse. Oletko sinä koskaan tuntenut itsesi hieman erilaiseksi kuin kaikki muut ympärilläsi olevat ystävät? Pipa huokaisi syvään ja toivoi, että hänellä olisi edes yksi pieni ja lämmin kipinä. Hän yritti puristaa silmänsä tiukasti kiinni ja keskittyä vatsassaan tuntuvaan pieneen ja kutittavaan lämpöön. Kun hän lopulta avasi suunsa ja yritti karjaista kovaa, sieltä tuli vain hiljainen pihahdus. Pipa tunsi olevansa epäonnistunut ja päätti lähteä kävelemään kohti vuoren pimeää ja hiljaista pohjoisrinnettä. Rinne oli täynnä hopeisia sammaleita, jotka pehensivät jokaisen hänen pienen ja tarkan askeleensa äänen. Ilma täällä oli raikasta ja tuoksui puhtaalle lumelle, vaikka alhaalla laaksossa oli vielä kesä. Pipa löysi pienen luolan suun, josta kuului kummallista ja rytmikästä suhinaa kuin tuuli humisisi. Hän kurkisti varovasti sisään ja näki vanhan lohikäärmeen, jonka suomut olivat harmaat kuin kivi. Vanha lohikäärme istui rauhallisena ja piti kädessään suurta, kirkasta kristallia, joka loisti pehmeää valoa. Pipa astui askeleen lähemmäs ja huomasi, että vanhan lohikäärmeen ympärillä oli ihmeellisen tyyni olo. Vanha lohikäärme avasi toisen silmänsä ja hymyili Pipalla niin ystävällisesti, että pelko väistyi. Pipasta tuntui ensimmäistä kertaa pitkään aikaan siltä, että joku saattaisi ymmärtää hänen suurta huoltaan. Hän istui alas viileälle kivilattialle ja alkoi kertoa vanhalle viisaalle lohikäärmeelle kummallisesta pelostaan.

Safiirivuoren pieni ja viileä sankari (2/3)

Vanha lohikäärme, jonka nimi oli Arvo, kuunteli Pipan kertomusta hyvin tarkasti ja nyökkäili välillä. Arvo kysyi Pipalta, miksi hän uskoi, että lohikäärmeen täytyy välttämättä osata puhaltaa juuri kuumaa tulta. Pipa mietti kysymystä hetken ja vastasi, että niin kaikki muutkin lohikäärmeet olivat aina tehneet. Arvo nauroi hiljaa ja osoitti luolan katossa riippuvia jääpuikkoja, jotka kimaltelivat kuin kalliit ja kirkkaat timantit. Hän selitti Pipalle, että maailmassa on monenlaista voimaa, ja kaikki voima ei suinkaan ole kuumaa. Arvo antoi Pipan kokeilla pientä harjoitusta ja pyysi tätä puhaltamaan kohti jäätynyttä ja kylmää vesiputousta. Pipa yritti ensin puhaltaa kovasti, mutta hän pelästyi omaa ääntään ja sulki suunsa heti alkuunsa. Arvo kehotti Pipaa yrittämään uudestaan ja tällä kertaa ajattelemaan jotain todella kaunista ja hyvin kirkasta. Pipa mietti talven ensilunta ja sitä, miltä se tuntuu poskilla kylmänä ja raikkaana talvipäivänä. Hän veti syvään henkeä ja puhalsi kohti vesiputousta niin lujaa kuin hänen pienistä keuhkoistaan vain lähti. Vesiputous ei syttynyt palamaan, mutta se alkoi loistaa ihmeellistä, sinistä valoa, joka valaisi koko luolan. Mitä luulet, että Pipa mahtaa tehdä seuraavaksi tämän uuden ja hienon taitonsa kanssa vuorella? Pipa oli aivan hämmästynyt ja katsoi omia pieniä käsiään, jotka tuntuivat nyt kihelmöivän mukavalla tavalla. Arvo kertoi Pipalle, että hänen voimansa oli nimeltään *hohde*, joka tarkoittaa pehmeää ja kylmää valoa. Se oli harvinainen taito, jota vain harvat ja valitut lohikäärmeet saattoivat koskaan oppia käyttämään oikein. Pipa harjoitteli koko yön Arvon opastuksella ja oppi ohjaamaan valoaan erilaisiin hienoihin ja uusiin suuntiin. Hän oppi tekemään valopalloja, jotka leijuivat ilmassa kuin pienet kuut ja valaisivat pimeimmätkin nurkat luolassa. Samaan aikaan vuoren toisella puolella muut lohikäärmeet kantoivat suuria puunrunkoja huipulle Valon juhlaa varten. He eivät tienneet, että suuri lumimyrsky oli nousemassa mereltä ja suuntaamassa kovaa vauhtia kohti Safiirivuorta. Taivas muuttui harmaaksi ja tuuli alkoi ulvoa vuoren jyrkillä rinteillä ja kapeissa, mutkaisissa solissa. Nuoret lohikäärmeet yrittivät sytyttää kokkoa, mutta puut olivat märkiä ja lumi sammutti jokaisen pienen kipinän. He olivat hyvin peloissaan, sillä ilman juhlan tulta he eivät löytäisi tietään takaisin kotiin luoliinsa. Pipa huomasi myrskyn Arvon luolan suulta ja tiesi, että hänen ystävänsä olivat nyt suuressa vaarassa. Hän ei enää miettinyt omaa pelkoaan, vaan halusi auttaa muita kaikin mahdollisin ja käytettävissä olevin keinoin. Arvo antoi Pipalle pienen kristallin muistoksi ja rohkaisi häntä luottamaan omaan uuteen ja erikoiseen voimaansa. Pipa lähti juoksemaan kohti vuoren huippua, ja hänen siniset suomunsa loistivat kirkkaasti pimeän myrskyn keskellä.

Safiirivuoren pieni ja viileä sankari (3/3)

Myrsky oli yltynyt niin kovaksi, että lohikäärmeet eivät nähneet enää edes omia häntiään tiheän lumipyryn seasta. Pipa saavutti huipun ja näki ystävänsä, jotka kyyhöttivät kylmissään suuren ja märän puukasan vieressä pelokkaina. Suuri ja vahva lohikäärme nimeltään Roihu yritti puhaltaa tulta, mutta liekki sammui heti kosteassa ja kylmässä ilmassa. Pipa astui esiin ja sanoi ystävilleen, että ehkä tällä kertaa he tarvitsivatkin jotain aivan muuta kuin tulta. Hän asettui kokon eteen ja sulki silmänsä, muistaen Arvon opettaman rauhan ja kirkkaan, kauniin talvisen lumen. Pipa alkoi puhaltaa, mutta ensimmäisellä kerralla hänen äänensä hukkui kovaan tuuleen eikä mitään näkyvää tapahtunut. Hän ei kuitenkaan luovuttanut, vaan kokeili uudelleen ja keskittyi entistä kovemmin vatsassaan tuntuvaan viileään ja kirkkaaseen voimaan. Toisella yrittämällä Pipan suusta lensi suuri määrä sinisiä tähtiä, jotka tarttuivat märkiin puunrunkoihin ja jäisiin kiviin. Kokko ei syttynyt liekkeihin, mutta se alkoi loistaa niin voimakasta sinistä valoa, että myrsky tuntui väistyvän. Valo oli niin kirkas, että se näkyi alas laaksoon asti ja valaisi tien takaisin turvallisiin kotiluoliin. Muut lohikäärmeet katsoivat Pipaa ihaillen, sillä kukaan heistä ei ollut koskaan nähnyt mitään niin kaunista ja ihmeellistä. Roihu tuli Pipan luokse ja pyysi anteeksi, että oli joskus nauranut Pipan pienille ja viattomille saippuakuplille. He tajusivat, että Pipan hohde oli aivan yhtä tärkeä kuin heidän tulensakin, varsinkin tällaisina vaikeina ja pimeinä hetkinä. Pipa tunsi olevansa hyvin ylpeä itsestään, ja hänen sydämensä täyttyi lämmöstä, vaikka hänen suomunsa olivatkin viileät. Valon juhlasta tuli kaikkien aikojen hienoin, vaikka perinteistä nuotiota ei sinä vuonna sytytettykään vuoren huipulla kertaakaan. Kaikki lohikäärmeet tanssivat sinisessä valossa ja söivät Pipan tuomia jäisiä mustikoita, jotka maistuivat juhlaillallisella aivan erinomaisilta. Pipa tiesi nyt, ettei hänen tarvinnut enää koskaan pelätä tulta tai hävetä omaa erilaista ja viileää luontoaan. Hän oli löytänyt oman paikkansa ja oman tapansa auttaa muita, ja se oli kaikkein tärkein asia maailmassa. Juhlan jälkeen lohikäärmeet lensivät yhdessä takaisin koteihinsa, ja Pipa lensi aivan ensimmäisenä näyttäen kaikille turvallista suuntaa. Safiirivuoren yllä loisti vielä pitkään sininen kajo, joka muistutti kaikkia siitä pienestä lohikäärmeestä, joka uskalsi olla erilainen. Pipa nukahti sinä yönä omaan pehmeään pesäänsä ja näki unta tuhansista kimaltelevista tähdistä, jotka tanssivat hänen ympärillään. Hän ei ollut enää se pieni lohikäärme, joka pelkäsi, vaan hän oli Safiirivuoren oma ja rohkea valonkantaja. Ja vaikka myrsky ulvoi ulkona, Pipan sisällä oli rauha ja tieto siitä, että hän oli juuri sellainen kuin pitikin.

Lopetus

Pipa loikoilee nyt omassa luolassaan, missä seinät kimaltelevat yhä pehmeää, sinistä valoa kuin muistona juhlayöstä. Hänen pieni kristallinsa hohtaa yöpöydällä, ja vuoren huipulla lumi on muuttunut Pipan hohdon voimasta kauniin timanttiseksi. Safiirivuoren asukkaat nukkuvat rauhallista unta, tietäen että jokainen liekki ja jokainen valo on tärkeä. Maailmassa on vielä monta muuta vuorta ja monta muuta tarinaa odottamassa löytäjäänsä, aivan kuten tämäkin pieni sininen ihme.

Lisää tarinoita