SONACAST
Hanki se Google PlaystaLataa App Storesta

Tarina

Saapasjalkakissa

15 min7-9-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Kuuntele koko tarina sovelluksessa
Lataa App Storesta

Tarina

Johdanto

Tiedättekö, joskus pienin ja vaatimattomin lahja voi kätkeä sisäänsä suurimman taian. Mitä tapahtuisi, jos tavallinen kissa saisi saappaat ja pussin? Voisiko se muuttaa kokonaisen elämän? Tänään sukellamme ikivanhaan ja rakastettuun tarinaan Saapasjalkakissasta, ovelasta ja hurmaavasta ystävästä, joka todistaa, että nokkeluus ja rohkeus ovat paljon arvokkaampia kuin mikään aarre. Valmistaudu kuulemaan uskomaton seikkailu, jossa kissa tekee ihmeitä ja löytää onnen!

Köyhän myllärin poika ja yllättävä perintö

Olipa kerran vanha mylläri, jolla oli kolme poikaa. Kun mylläri tuli hyvin, hyvin vanhaksi ja tiesi aikansa olevan ohi, hän kutsui poikansa luokseen jakamaan omaisuutensa. Vanhin poika sai myllyn, jolla perhe oli jauhanut viljaa vuosikymmeniä. Keskimmäinen poika sai aasin, joka oli ollut uskollinen apuri pelloilla ja kuljettanut säkkejä kylästä toiseen. Mutta mitä sai nuorin poika? Hän sai vain – kissan. Nuorimmainen, Jacques, oli surullinen. "Mitä minä tällä teen?" hän ajatteli. "Veljeni saivat hyödyllisiä asioita, mutta minulla on vain kissa! Kun syön sen, olen kohta taas nälkäinen. Minulla ei ole mitään, millä elättää itseäni." Hän istui yksin, huolestuneena tulevaisuudestaan. Mutta kissa oli kuullut kaiken. Se katsoi Jacquesta kirkkailla silmillään ja sanoi: "Älä huoli, isäntäni. Anna minulle vain pussi ja saappaat, niin näytän sinulle, mitä voin tehdä. Tulet olemaan onnellisempi kuin uskotkaan!" Jacques oli ällistynyt. Kissa puhui! Ehkä kaikki ei ollutkaan niin toivotonta.

Ovela kissa ja kuninkaan hovi

Tulet olemaan onnellisempi kuin uskotkaan!" Jacques oli ällistynyt. Kissa puhui! Ehkä kaikki ei ollutkaan niin toivotonta. "Aivan oikein, Jacques," sanoi kissa, ja sen viikset värisivät kevyesti. "Minä puhun, ja minä osaan pitää sinusta huolta. Mutta jotta voisin tehdä sen, tarvitsen muutaman asian. Pieniä, mutta hyvin tärkeitä asioita." Jacques oli yhä hieman pöllämystynyt, mutta kuunteli tarkkaavaisesti. "Minä tarvitsen parin hyviä, tukevia saappaita," kissa selitti, "ja ison, vahvan säkin. Saatko ne minulle, rakas Jacques?" Jacques raapi päätään. Saappaat kissalle? Ja säkki? Se kuulosti varsin hassulta, mutta koska kissa oli puhunut niin vakuuttavasti, Jacques päätti luottaa siihen. Hän kaivoi komerosta vanhat, mutta vielä käyttökelpoiset saappaansa ja löysi nurkasta myös ison kankaisen säkin. "Tässä, kissa," sanoi Jacques. "Toivottavasti ne kelpaavat." Kissa hypähti innoissaan saappaisiin. Ne olivat sille hieman isot ja kolhottivat aluksi, mutta pian kissa tottui niihin ja asteli aivan kuin ne olisivat olleet mittatilaustyönä tehdyt. Sitten se tarttui säkkiin, heitti sen toiselle olalleen ja heilautti häntäänsä tyytyväisenä. "Nyt alkaa se hauska osa!" kissa mutisi ja hipsi ulos ovesta. Saapasjalkakissa tassutteli metsään, askel kevyenä, saappaat rapisten kuivilla lehdillä. Se oli todellinen metsästäjä, vaikka saappaat jalassa olivatkin hieman erilainen kokemus. Kissa löysi hyvän paikan, pani säkin auki maahan ja levitti sinne muutamia herkullisia porkkanoita ja meheviä salaatinlehtiä. Sitten se piiloutui tarkkaavaisesti pusikon taakse ja odotti aivan hiljaa, vain silmät kiiluen. Eikä mennyt kauaakaan, kun metsän laidasta hypähti esiin pieni, pörröinen jänis. Se nuuski ilmaa, näki herkut ja ajatteli, että voi miten mukavaa, ilmainen ateria! Jänis hypähti säkkiin syömään, ja *hulah!* Kissa veti narusta kiinni ennen kuin jänis ehti kissaa sanoa! Jänis oli loukussa, turvallisesti säkin sisällä. "Hihhii!" nauroi kissa hiljaa itsekseen. "Ensimmäinen saalis kuninkaalle on valmis!" Saapasjalkakissa kipitti sitten suoraan kuninkaan loistokkaaseen linnaan. Se käveli rohkeasti porttien läpi, ohitti ällistyneet vartijat ja pyysi päästä puhumaan itse kuninkaalle! Vartijat eivät olleet koskaan nähneet puhuvaa kissaa, saati sitten sellaista, joka pyysi audienssia kuninkaalta. He olivat aivan haltioissaan ja melkein pudottivat kypäränsä hämmästyksestä. Mutta kissa oli niin vakuuttava ja niin arvokkaan oloinen, että vartijat päättivät kysyä kuninkaalta. Ja arvatkaa mitä? Kuningas, joka oli hieman tylsistynyt päivän rutiineihinsa, suostui! Kissa asteli sisään kuninkaan suureen saliin, kumarsi syvään ja sanoi: "Teidän Ylhäisyytenne, minulla on suuri kunnia tuoda teille tämä tuore ja nuori jänis. Se on lahja herraltani, Carabas’n Markiisilta." Kuningas oli todella hämmästynyt. Puhuva kissa! Ja Markiisi Carabas! Hän ei ollut kuullut tällaisesta Markiisista koskaan! Mutta lahja oli hieno, ja kissa oli niin kohtelias. "Kiitos, kissa," sanoi kuningas. "Kerro Markiisillesi, että arvostan suuresti hänen anteliaisuuttaan." Ei mennyt montakaan päivää, kun Saapasjalkakissa oli taas liikkeellä. Tällä kertaa se sai kiinni kaksi pulleaa peltopyytä pellolta. *Hups!* taaskin! Ja taas se kipitti linnaan, suoraan kuninkaan eteen, ja esitteli lahjat. "Teidän Ylhäisyytenne," kissa sanoi, "Herrani, Carabas’n Markiisi, lähettää teille nämä herkulliset peltopyyt. Hän toivoo, että ne maistuvat teille kuninkaallisella aamiaisella." Kuningas oli jo tottunut puhuvaan kissaan, mutta tämä Carabas’n Markiisi alkoi herättää hänen mielenkiintonsa entisestään. "Tuo Markiisi on todella antelias," kuningas mietti. "Hän lähettää lahjoja niin usein, ja aina niin hienoja." Viikkojen kuluessa kissa toi kuninkaalle mitä ihmeellisimpiä ja herkullisimpia lahjoja: tuoreita kaloja joesta, joita se oli taitavasti onkinut, herkullisia sieniä metsästä, ja jopa pienen pussillisen kypsiä metsämarjoja, jotka se oli kerännyt varovasti. Jokainen lahja oli aina Carabas’n Markiisilta. Kuninkaan hovissa alettiin puhua tästä salaperäisestä Markiisista. Kuka hän oli? Mistä hän tuli? Oliko hän niin rikas ja mahtava kuin hänen lahjansa antoivat olettaa? Kuningatar ja kaunis prinsessa olivat myös hyvin uteliaita kuulemaan lisää tästä mystisestä herrasmiehestä. Varsinkin prinsessa kuunteli tarkkaan, kun kissa kertoi Markiisista. Eräänä päivänä kuningas sanoi Saapasjalkakissalle: "Kissa, minun on pakko tavata tämä Carabas’n Markiisi. Hän on niin antelias ja miellyttävä herra. Pyydä häntä vierailemaan linnassani mahdollisimman pian. Haluan tutustua tähän jalomieliseen Markiisiin." Kissa: "Minä välitän viestin heti, Teidän Ylhäisyytenne! Markiisini on varmasti iloinen kunniasta." Ja niin, Saapasjalkakissa lähti kiireesti takaisin Jacquesin luo, sen pienessä päässä pyöri jo seuraava, entistäkin ovelampi suunnitelma. Se oli saanut kuninkaan huomion! Ja nyt oli aika toiselle askeleelle, joka muuttaisi Jacquesin elämän ikiajoiksi!

Markiisi de Carabas kohtaa kuninkaan

Saapasjalkakissa juoksi takaisin Jacquesin luo, sen häntä heilui edestakaisin. "Jacques, Jacques, minulla on uskomattomia uutisia!" se sähisi. "Kuningas tuntee nyt Markiisi de Carabas'n nimen! Mutta tämä on vasta alkua. Nyt sinun täytyy tehdä juuri niin kuin sanon, ilman kyseenalaistamista!" Jacques katsoi kissaansa hämmentyneenä. "Mitä tällä kertaa, Saapasjalkakissa? Eikö olisi aika palata kalastamaan?" "Ei, ei, paljon tärkeämpää!" Saapasjalkakissa nauroi. "Kuuntele tarkasti. Huomenna kuningas ja hänen kaunis tyttärensä, prinsessa, ajavat vaunuillaan joen rantaa pitkin. Sinun tehtäväsi on mennä uimaan juuri siihen kohtaan, missä vesi on syvää ja kirkasta. Kun kuulet minun huutavan, sinun on teeskenneltävä, että olet suuressa pulassa!" Jacques oli ymmällään. "Uimaan? Ja teeskennellä pulassa oloa? Miksi?" "Luota minuun!" Saapasjalkakissa vinkkasi silmää. "Tämä on osa suurta suunnitelmaani. Ole valmis jo aamusta." Niin seuraavana päivänä, kun aurinko alkoi nousta kirkkaana taivaalle ja kimaltaa joen pinnalla, Jacques meni sovitulle paikalle. Hän riisui vaatteensa, jotka olivat vanhat ja kuluneet, ja astui viileään veteen. Vesi tuntui raikkaalta iholla. Hän katseli, kuinka Saapasjalkakissa piiloutui pajupensaikon taakse, sen korvat pystyssä tarkkaillen tietä. Eikä aikaakaan, kun kaukaa alkoi kuulua vaunujen pyörien kolinaa ja hevosten kavioiden kopsetta. Kuninkaan upeat vaunut lähestyivät, kullatut reunat hohtivat auringossa. Kuningas istui sisällä, ja hänen vieressään istui nuori prinsessa, jolla oli yllään kaunis, sininen silkkiasu, joka oli kuin suoraan sadusta. Saapasjalkakissa näki heidät. Juuri kun vaunut olivat tasalla sen kohdan kanssa, missä Jacques oli vedessä, kissa hyppäsi piilostaan ja alkoi huutaa kaikin voimin, niin että sen ääni kaikui joen yli! "APUA! APUA! HÄTÄ! Markiisi de Carabas on hukkumassa! Vaatteet varastettiin! APUA!" Kuninkaan palvelijat pysäyttivät vaunut. Kuningas kurkisti ulos ja näki kissan, joka hyppi edestakaisin ja osoitti jokeen. "Mitä täällä tapahtuu?" kuningas kysyi. "Herra kuningas!" Saapasjalkakissa vastasi, "Markiisi de Carabas, uskollinen palvelijanne, oli käymässä virkistävässä uinnissa, kun ilkeät varkaat varastivat kaikki hänen vaatteensa ja jättivät hänet pulaan! Hän on hukkumassa! Pelastakaa hänet!" Kuningas muisti heti sen jalomielisen Markiisi de Carabas'n, joka oli lähettänyt hänelle niin upeita lahjoja. "Voi ei! Palvelijat! Auttakaa Markiisiamme heti! Ja tuokaa hänelle parhaat vaatteeni, mitä linnalta löytyy! Ei sovi, että niin jalo herrasmies jää ilman!" Niin kuninkaan vartijat ja palvelijat riensivät joen rantaan. He auttoivat Jacquesin ylös vedestä, joka teeskenteli vapisevansa kylmästä ja häpeästä. Saapasjalkakissa katseli tyytyväisenä, kun Jacques vietiin kuninkaallisten vaunujen luo. Pian yksi palvelija palasi mukanaan toinen. Tämä palvelija toi suuren, pehmeän pyyhkeen ja sitten mitä komeimmat vaatteet: samettiset housut, silkkisen paidan, hienon takin ja jopa kengät, jotka kimaltelivat aivan kuin ne olisi tehty auringonsäteistä. Jacques pukeutui vaatteisiin. Kuninkaalliset asut istuivat hänelle täydellisesti, aivan kuin ne olisi tehty hänelle mittatilaustyönä. Ja kas kummaa! Yhtäkkiä Jacques ei enää näyttänyt köyhältä myllärinpojalta, vaan todella ylhäiseltä markiisi de Carabas'lta. Hänen ryhtinsä suoristui, ja hän tunsi itsensä itsevarmemmaksi kuin koskaan. Kuningas ja prinsessa odottivat. Kun Jacques, nyt hienoihin vaatteisiin pukeutuneena, asteli heidän luokseen, heidän silmänsä laajenivat ihailusta. "Ah, Markiisi de Carabas!" kuningas sanoi. "Olen pahoillani tästä ikävästä välikohtauksesta. Onneksi ehdimme paikalle. Näytät upealta näissä vaatteissa!" Prinsessa hymyili Jacquesille. Hänen silmänsä olivat ystävälliset ja hän näytti olevan hieman ihastunut. Jacques punastui hieman, mutta muisti Saapasjalkakissan ohjeet: "Ole ystävällinen ja kohtelias, mutta myös salaperäinen." "Teidän Majesteettinne, prinsessa," Jacques sanoi, "Kiitos teidän armollisuudestanne. Olen teille ikuisesti kiitollinen." Kuningas oli tyytyväinen Jacquesin ystävälliseen käytökseen. "No niin, Markiisi, älä jää seisomaan siinä. Tule kyytiin kanssamme! Pääset jatkamaan matkaa meidän seurassamme." Jacques ei ollut koskaan aiemmin istunut kuninkaan vaunuissa. Hän tunsi olonsa hieman epävarmaksi, mutta Saapasjalkakissan rohkeus tarttui häneen. Hän nousi vaunuihin prinsessan ja kuninkaan viereen. Vaunut jatkoivat matkaansa pehmeästi, ja Jacques jutteli kohteliaasti kuninkaan ja prinsessan kanssa. Prinsessa vaikutti todella viehättävältä, ja Jacquesin sydän alkoi lyödä hieman nopeammin. Sillä välin Saapasjalkakissa, joka oli tyytyväinen tähän uuteen edistysaskeleeseen, ei jäänyt laiskottelemaan. Se tiesi, että nyt oli aika edetä suunnitelmassa. Kun kuninkaan vaunut jatkoivat hitaasti joen rantaa pitkin, Saapasjalkakissa singahti jo edellä, tassut vipaten vauhdissa. Sen mielessä oli jo seuraava, entistäkin suurempi temppu, joka tekisi Jacquesista, köyhästä myllärinpojasta, vieläkin todellisemman markiisin! Se juoksi ja juoksi, pieni kissa suurten suunnitelmien kanssa, kohti tuntematonta…

Linnan herra ja maaginen muodonmuutos

Saapasjalkakissa juoksi hurjaa vauhtia. Sen pienet tassut lähes lensivät maan pinnan yläpuolella, nostaen pieniä pölypilviä jälkeensä. Se jätti kuninkaalliset vaunut kauas taakseen, sen mielessä vain yksi tavoite: seuraava askel mestarillisessa suunnitelmassaan. Se oli kuin pieni, oranssi tuulenpuuska, joka kiiti läpi vehreän maaseudun. Yhtäkkiä se näki suuren, auringonpaisteessa kylpevän pellon, jossa ahkerat maanviljelijät olivat leikkaamassa kypsää heinää. Heinä oli korkeaa ja tuoksui makealta. Saapasjalkakissa hyppäsi ketterästi kivimuurin yli ja juoksi suoraan heidän luokseen, sen turkki kiiltäen auringossa. "Hei te siellä, rehelliset työläiset!" kissa huusi, sen ääni kantautui pellon yli. "Kuunnelkaa tarkkaan, mitä minä teille sanon, sillä se on tärkeää!" "Jos kuningas ja hänen seurueensa kysyvät teiltä, kenelle kaikki tämä kaunis, viljava maa ja nämä pellot kuuluvat, teidän täytyy sanoa, että ne kaikki kuuluvat suurelle ja mahtavalle Markiisi de Carabasille! Jos ette sano niin, teidät hakataan hienoksi hakkelukseksi ja teidän peltonne poltetaan! Ymmärsittekö?" Maanviljelijät olivat niin hämmentyneitä ja pelästyneitä tästä puhuvasta, uhkaavasta kissasta, jolla oli saappaat jaloissaan, että he nyökkäsivät nopeasti ja lupasivat totella. He katselivat toisiaan silmät pyöreinä: 'Puhuva kissa! Ja uhkailee meitä!' Pian sen jälkeen, kun Saapasjalkakissa oli jo jatkanut matkaansa, kuninkaan vaunut saapuivat pellon laidalle. Kuningas oli utelias ja kutsui maanviljelijät luokseen, viitaten ystävällisesti. "Kertokaapa, hyvät ihmiset," kuningas kysyi, katse pyyhkäisi yli laajan pellon, "Kenelle kaikki tämä kaunis ja hyvin hoidettu maa kuuluu? Se on todella upea näky!" "Ah, Teidän Majesteettinne," maanviljelijät vastasivat, kyyristellen kunnioittavasti, "Tämä kaikki kuuluu rikkaalle ja jalolle Markiisi de Carabasille! Hän on todella antelias herra!" "Kuningas oli erittäin tyytyväinen ja nyökkäsi hyväksyvästi. Hän ajatteli: 'Markiisi de Carabas omistaa todella valtavia maita! Hän on paljon rikkaampi, kuin osasin odottaa!' Hän oli yhä vakuuttuneempi Jacquesin arvosta. Saapasjalkakissa ei tietenkään jäänyt odottamaan kiitosta. Sen suunnitelma oli vasta puolitiessä. Se juoksi jo seuraavaan paikkaan, vieläkin syvemmälle metsään, kohti suurta, pimeää siluettia horisontissa. Se tiesi, että seuraava ja viimeinen este oli todella suuri ja vaarallinen. Se oli jättimäinen linna, jonka synkät kivimuurit kurottuivat kohti taivasta ja joka kuului ilkeälle jättiläiselle! Linnan nimi oli Koiranhampaan linna, ja se oli kuuluisa siitä, että sen isäntä oli pelätty maagi, joka osasi muuttaa muotoaan. Kukaan ei uskaltanut mennä sinne ilman kutsua, sillä jättiläinen tunnettiin huonosta luonteestaan ja tavastaan syödä tunkeilijat. Saapasjalkakissa marssi rohkeasti linnan portille, joka oli tehty paksuista rautatangoista, ja koputti siihen tassullaan, tehden pienen kolahduksen. Jättiläinen, joka oli valtavan kokoinen ja näytti erittäin pahalta – sillä oli pörröiset kulmakarvat ja terävät hampaat – avasi oven, jolloin maa tärähti. "Mitä sinä täällä teet, pieni kissa?" jättiläinen murisi, sen ääni kuulosti kuin ukkonen kaukana. "Oletko tullut ruoakseni, vai ehkä leikkikalukseni?" "Voi ei, Teidän Ylhäisyytenne," Saapasjalkakissa vastasi, sen silmät sädehtivät vähäsen. "Tulin vain kuulemaan niistä uskomattomista taikatempuista, joita kerrotaan teidän osaavan! Koko valtakunta puhuu niistä! Sanotaan, että te voitte muuttaa itsenne miksi tahansa eläimeksi, olipa se kuinka suuri tai pieni tahansa. Onko se totta, vai onko se vain pelkkää huhua?" "Ha haa!" jättiläinen nauroi, sen maha hytkyi. "Minä osaan muuttua miksi vain! Minä olen suurin maagi, mitä on koskaan ollut! Esimerkiksi, pystyn muuttumaan valtavaksi, hurjaksi leijonaksi!" Ja samassa, silmänräpäyksessä, jättiläinen muuttui valtavaksi, karjuvaksi leijonaksi! Sen hurja karjunta sai Saapasjalkakissan sydämen lyömään nopeasti, ja linnan ikkunat helisivät. Leijonan turkki oli paksu ja sen kynnet terävät, mutta kissa ei näyttänyt pelkäävänsä, vaikka se otti pienen askeleen taaksepäin. "Vau! Se oli todella vaikuttavaa!" Saapasjalkakissa sanoi, esittäen hämmästynyttä. "Mutta se on helppoa, kun on jo valmiiksi iso ja vahva. Pystyisittekö te muuttumaan johonkin pikkuruiseen, johonkin niin pieneen, että se olisi todella vaikeaa, kuten vaikkapa hiireksi? Vain todella taitava maagi osaisi tehdä sen!" Jättiläinen, joka oli hyvin ylpeä taidoistaan ja nautti kehusta, mietti hetken. Pieni hiiri? Mikä pilkallinen pyyntö! Mutta jos hän ei onnistuisi, kissa ajattelisi, ettei hän ollutkaan niin mahtava. "Hiireksikö? Totta kai! Sehän on minulle lastenleikkiä! Katso nyt!" Ja, maagisessa välähdyksessä ja savunpurkauksessa, jättiläinen muuttui pieneksi, piipittäväksi hiireksi, joka juoksi pitkin lattiaa. Se yritti piiloutua, mutta oli liian myöhäistä! Tämä oli juuri se, mitä Saapasjalkakissa oli odottanut! Se hyökkäsi salamannopeasti, nappasi hiiren tassuihinsa ja nielaisi sen! Ei enää jättiläistä. Ei enää pahaa maagia. Koiranhampaan linnalla oli uusi herra, tai oikeammin, se odotti uutta herraa! Ei mennyt kauaakaan, kun kuninkaan vaunut saapuivat linnan portille. Kuningas ja prinsessa olivat valtavan linnan edessä. Se oli suurin ja kaunein linna, mitä he olivat koskaan nähneet, ja sen tornit hipoivat pilviä. Mutta kuka voisi omistaa niin upean linnan? "Voi, kuninkaani!" Saapasjalkakissa huudahti, rynnätessään vaunujen luo ja kumartaen kunnioittavasti. "Tervetuloa Markiisi de Carabasin linnaan!" "Markiisi de Carabasin linnaan?" kuningas toisti, hänen suunsa loksahti auki. "Tämäkö on sinun linnasi, nuori markiisi? Se on todella upea!" Jacques, joka oli yhä märkä ja ymmällään kaikesta, nyökkäsi ujosti. Hän ei ollut koskaan nähnytkään niin suurta ja hienoa paikkaa, mutta hän luotti täysin kissaansa. Hän tunsi olonsa ylpeäksi, vaikka ei aivan ymmärtänytkään miksi. "Astukaa sisään, Teidän Majesteettinne, ja syökää kanssamme!" Saapasjalkakissa kutsui, heiluttaen tassuaan linnaan päin. Se oli jo kutsunut kaikki jättiläisen palvelijat esiin, jotka olivat onnellisia päästessään eroon ilkeästä isännästään ja saivat uuden, paljon ystävällisemmän. Kuningas oli erittäin vakuuttunut Markiisi de Carabasin rikkaudesta ja jalomielisyydestä. Hänellä oli valtavat pellot, upea linna ja niin ystävällinen, älykäs kissa! Jacques, joka oli nyt pukeutunut palvelijoiden tuomiin hienoihin, lainattuihin vaatteisiin, mutta näytti nyt todella hienolta ja arvokkaalta, istui kuninkaallisten kanssa juhlapöydässä. Hänestä oli tullut todellinen herra, ja kaikki tämä oli Saapasjalkakissan uskomattoman oveluuden ansiota!

Lopetus

Kiitos, että kuuntelit Saapasjalkakissan uskomattoman seikkailun alusta loppuun! Toivottavasti nautit tästä tarinasta ja Saapasjalkakissan oveluudesta. Muista, että voit itsekin keksiä ihan omia jännittäviä tarinoita, tai etsiä uusia seikkailuja kuunneltavaksi. Maailma on täynnä ihmeitä! Jos sinulla on palautetta tai ajatuksia, kerrothan niistä Sonacastille. Me toivomme sinulle oikein mukavaa päivää ja kauniita unia! Nähdään taas seuraavassa tarinassa.

Lisää tarinoita