SONACAST
Hanki se Google PlaystaLataa App Storesta

Tarina

Saapasjalkakissa

15 min7-9-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Kuuntele koko tarina sovelluksessa
Lataa App Storesta

Tarina

Johdanto

Kuvittele kissa, joka ei vain naukua maidosta, vaan juonii tiensä linnaan ja tekee isännästään rikkaan markiisin! Kuulostaa uskomattomalta, eikö? Tervetuloa Saapasjalkakissan lumoavaan maailmaan, missä pieni, nokkela kissa muuttaa myllärin pojan kohtalon täysin. Valmistaudu tarinaan, jossa oveluus ja saappaat vievät kohti kuninkaallista onnea. Oletko valmis seikkailuun?

Myllymiehen perintö

Niinpä niin! Oli kerran vanha mylläri, jolla oli kolme poikaa. Hän teki ahkerasti töitä myllyssään jauhaen viljaa leiväksi kaikille kyläläisille. Mutta kuten kaikki vanhat asiat, myös myllärin elämä alkoi lähestyä loppuaan. Eräänä surullisena päivänä, hän nukkui pois, jättäen jälkeensä vain vähän omaisuutta ja paljon surua. Poikien oli jaettava perintö keskenään. Vanhin poika sai myllyn, joka oli perheen ylpeys ja työn lähde. Keskimmäinen poika sai vahvan aasin, jolla kuljetettiin säkkejä ja tavaroita. Mutta mitä sai nuorin poika? Hän sai vain kissan. "Voi ei!" huokasi nuorin poika. "Mitä minä tällä kissalla teen? Veljeni voivat elättää itsensä myllyllä ja aasilla, mutta minä kuolen nälkään tämän turkinpallon kanssa!" Kissa istui hiljaa ja kuunteli, sen silmät välkkyivät ovelasti. Nuori poika ei vielä tiennyt, että tämä kissa ei ollutkaan ihan tavallinen kissa. Ei todellakaan!

Saapasjalkakissan oveluus

Älä sure, rakas isäntäni", kissa sanoi, sen ääni kehräävä ja silmät välkkyen kuin pienet smaragdit. "Sinun ei tarvitse elää köyhyydessä. Minä osaan auttaa sinua, jos vain annat minulle mahdollisuuden." Poika katsoi kissaa epäuskoisesti. Miten ihmeessä kissa, pelkkä eläin, voisi auttaa häntä? "Miten niin auttaa?" poika kysyi, mutta oli samalla kiinnostunut. "Mitä sinä muka voisit tehdä?" Kissa hyppäsi pojan syliin, kehräsi ja katsoi tätä suoraan silmiin. "Tarvitsen vain pienen säkin", kissa sanoi, "ja yhdet kauniit saappaat jalkaani. Niiden avulla minä teen sinusta rikkaan ja onnellisen miehen!" Poikaa nauratti. Kissa saappaissa? Se oli niin hassu ajatus, mutta samalla niin jännittävä. Hän oli kuullut satuja puhuvista eläimistä, mutta ei ollut koskaan uskonut niihin. Nyt hänen oma kissansa istui hänen sylissään ja pyysi saappaita! Ehkä, vain ehkä, kissa tiesi jotain. Poika mietti hetken. Mitä hänellä oli hävittävää? Hänellä oli muutama vanha saapas, jotka olivat kuuluneet hänen isälleen, ja myllystä löytyi aina pieniä, järeitä säkkejä. "No, olkoon menneeksi", poika sanoi, mutta hänen silmissään oli jo pientä toivoa. "Haen sinulle saappaat ja säkin." Hän kaivoi esiin vanhan saapasparin ja löysi pienen, kestävän säkin viljalaarista. Kun kissa sai saappaat jalkaansa, se ei näyttänyt enää ollenkaan tavalliselta kissalta. Saappaat olivat sille hieman suuret, mutta se käveli niin ylväästi, että näytti siltä kuin ne olisivat tehty juuri sille. Kissa tasapainoili varpaillaan, sen häntä viuhahti iloisesti, ja sen pienet tassut kopisivat lattialla. Se sitoi säkin kaulansa ympärille, ja nyt se oli valmis. Se vilkaisi isäntäänsä ja vinkkasi tälle silmäänsä. "Kohta näet", se näytti sanovan ääneti. Saapasjalkakissa lähti metsään. Se oli paikka, missä monet eläimet asuivat. Kissa oli tarkkaavainen ja osasi piiloutua täydellisesti puiden ja pensaiden sekaan. Se täytti säkkinsä herkullisilla porkkanoilla ja tuoreilla viljanjyvillä, jotka tuoksuivat vastustamattomilta. Sitten se asetti säkin auki maahan, niin että sen suu oli sopivasti ylhäällä, ja meni itse piiloon pusikkoon, odottaen. Ei kauaakaan, kun nälkäinen nuori jänis tuli nuuskimaan. Se ei ollut koskaan nähnyt tällaista herkkua! Uteliaana se kurkisti säkkiin, sitten varovaisesti asteli sisään syömään. Hop! Kissa hyppäsi esiin, nykäisi säkin suun kiinni ja nappasi jäniksen! Jänis oli loukussa, eikä se voinut paeta. Kissa oli ylpeä saaliistaan. Tämä oli vasta alkua! Säkin olalla, kissa suuntasi askeleensa suoraan kohti kaukaista, jylhää linnaa, joka kohoili puiden yläpuolella. Siellä asui kuningas hoveineen. Kissa käveli reippaasti, sen saappaat kopisivat jokaisella askeleella pitkin kivisiä polkuja. Kun se saapui linnan valtaville porteille, valtavat vartijat katsoivat sitä hämmästyneinä. "Mitä täällä tapahtuu?" he mumisivat toisilleen. Mutta kissa oli niin itsevarmasti pukeutunut ja käveli niin, että vartijat antoivat sen mennä ohi. Kuka sitä olisi voinut estää? Saappaat jalassa kulkeva kissa ei ollut jokapäiväinen näky! Kissa asteli suoraan kuninkaan valtaistuinsaliin. Salissa oli paljon ihmisiä, kaikki hienosti pukeutuneita ja puheliaita. Kuningas istui suurella valtaistuimellaan, kruunu päässään ja valtikka kädessään. Kissa kumarsi syvään, niin syvään, että sen viikset melkein koskettivat maata. "Teidän majesteettinne", kissa sanoi, sen ääni oli kohtelias mutta samalla täynnä itseluottamusta. "Minun isäntäni, Carabas-markiisi, lähetti teille tämän lahjan. Tuoreimman ja pulleimman jäniksen, jonka hän on koskaan metsästysmailtaan pyydystänyt!" Se avasi säkin ja näytti ylpeänä jäniksen kuninkaalle. Kuningas oli todella yllättynyt. Ensinnäkin, kuka oli tämä puhuva ja saappaat jalassaan kulkeva kissa? Toiseksi, kuka oli tämä Carabas-markiisi, josta hän ei ollut koskaan kuullut? Kuningas oli utelias. "Carabas-markiisi, sanotko?" kuningas mutisi, silitellen pitkää partaansa. "Kiitos sinulle ja isännällesi, hyvä kissa. Kerro hänelle, että kuningas arvostaa lahjaa suuresti. Se on todella kaunis jänis." Myös kuningatar ja heidän kaunis prinsessansa olivat kiinnostuneita. "Carabas-markiisi", prinsessa toisti, hänen silmänsä välkkyivät uteliaisuudesta. Jos hänellä oli tällainen älykäs kissa, hänen täytyi olla todella jalo ja kiehtova mies! Ja niin kissa jatkoi. Se ei tyytynyt yhteen jänikseen. Se vei kuninkaalle lahjoja säännöllisesti, useita kertoja viikossa, kuukaudesta toiseen. Milloin se toi kuninkaalle pulleita peltopyitä, milloin meheviä fasaaneja, milloin jopa makeita marjoja metsästä. Aina se esitteli ne ylväästi Carabas-markiisin lahjoina, jotka oli kerätty hänen "laajoilta mailtaan". Kuningas ja hovi tottuivat kissan vierailuihin. Itse asiassa, he jopa odottivat niitä innolla! He alkoivat puhua Carabas-markiisista kuin hän olisi heidän paras ystävänsä, vaikka kukaan linnassa ei ollut nähnyt häntä. He kuvittelivat hänet rikkaaksi, mahtavaksi ja anteliaaksi herraksi, jolla oli uskomattoman älykäs kissa. Sillä välin nuori myllärin poika eli edelleen yksinkertaista elämää pienessä mökissään. Hän hoiti puutarhaansa ja yritti tulla toimeen myllyltä jääneillä muutamilla kolikoilla. Hän ihmetteli yhä, minne hänen kissansa aina katosi. Kissa tuli ja meni, salaperäisesti ja iloisena, mutta ei koskaan kertonut tarkkaan, mitä se teki. Poika ei osannut kuvitella, että hänen kissansa oli jo alkanut punoa suurta suunnitelmaa, joka muuttaisi hänen elämänsä täysin. Hänellä ei ollut aavistustakaan, että kohta hänen kohtalonsa olisi täysin toisenlainen kuin hän oli koskaan unelmoinut. Kaikki tämä oli ovelan ja uskomattoman Saapasjalkakissan ansiota.

Markiisi de Carabas

Niinpä eräänä kirkkaana, kevätaamuna, kun ensimmäiset auringonsäteet vasta kurkistivat puiden lomasta, Saapasjalkakissa heräsi varhain. Sen ovelat silmät välähtivät, sillä se tiesi, että tänään oli se suuri päivä, jolloin heidän onnensa kääntyisi. Kissa hiipi hiljaa myllärin pojan sängyn viereen ja alkoi kutitella tämän nenäänsä tassullaan. Poika ähkäisi ja pyörähti. "Nyt, isäntäni", kissa kuiskasi, äänessään salaperäistä kiihkeyttä, "on aika nousta! Meillä on edessämme seikkailu, jollaista et ole koskaan kokenut!" Myllärin poika hieroi unisia silmiään. "Seikkailu? Mihin me menemme, Kissa?" hän kysyi. "Joelle, tietysti!" Kissa sanoi päättäväisesti, "Ja siellä me teemme jotain todella ihmeellistä." Poika, tottuneena kissan kummallisiin mutta aina mielenkiintoisiin pyyntöihin, nousi ylös ja seurasi uskollisesti kissaansa kohti aamunkoittoa. He kävelivät joen rantaa pitkin, puiden varjojen piirtäessä hauskoja kuvioita maahan. Yhtäkkiä Kissa pysähtyi, sen korvat nykivät ja silmät tarkkailivat. Se kurkisti tiheän pusikon takaa ja sen katse kiinnittyi kauemmas tielle. "Shhh!" kissa kuiskasi. "Katso tuonne!" Myllärin poika kurkisti uteliaana ja hänen suunsa loksahti auki hämmästyksestä. Kauempana tiellä lähestyi upea, kultaisin kaiverruksin koristeltu vaunu, jota veti kuusi ylväästi askeltavaa, valkoista hevosta. Vaunujen ikkunoista näkyi hymyilevä kuningas, jonka kaulassa kimalteli timanttikaulakoru, ja hänen vieressään istui nuori, suloinen prinsessa, jonka vaaleita hiuksia koristi pieni, kimalteleva kruunu. Vaunut olivat kuninkaalliset, siitä ei ollut epäilystäkään! Kissa kääntyi pojan puoleen, sen silmät kiiluivat nyt todella ovelasti ja sen hännänpää nytkähteli jännityksestä. "Nyt, isäntäni, sinun täytyy tehdä juuri niin kuin sanon, ja tarkasti. Riisu kaikki vaatteesi ja hyppää suoraan tuohon virtaavaan jokeen. Sitten sinun täytyy roiskuttaa vettä ja teeskennellä olevasi todella, todella suuressa hädässä – niin kuin olisit hukkumassa!" Poika oli täysin ymmällään. "Hukkumassa? Mutta Kissa, minä osaan uida! En halua teeskennellä hukkumista!" hän vastusti, hänen äänensä oli täynnä epäilyä. "Älä kysele, tee vain, kuten käsken!" Kissa sanoi tiukasti, sen pieni, musta nenä nyki. "Tämä on tärkeämpää kuin mikään muu, mitä olemme koskaan tehneet! Ja muista, kun minä aloitan huutamaan, sinun täytyy huutaa myös, niin kovaa kuin jaksat!" Myllärin poika epäröi pitkään, katsellen jokea ja sitten kissaansa. Hän oli aina luottanut kissaan, vaikka sen teot olivatkin usein hieman kummallisia. Huokaisten hän alkoi riisua vaatteitaan ja hyppäsi sitten vilvoittavaan jokeen. Juuri sillä hetkellä, kun kuninkaalliset vaunut olivat saapumassa kohdalle, Saapasjalkakissa aloitti uskomattoman teatraalisen esityksensä. Se juoksi tien keskelle, heilutti etutassujaan iloisesti ja huusi niin kovaa kuin vain pieni kissa saattoi huutaa: "Apua! Apua! Markiisi de Carabas on hukkumassa! Voi kauhistus, hänen vaatteensa varastettiin! Apua, kuningas! Minun ylväs isäntäni, Markiisi de Carabas, on vedessä ja hän on hukkumassa! Pelastakaa hänet!" Kuningas, joka istui vaunuissaan, kuuli heti tämän hätkähdyttävän huudon ja pysäytti vaunut. Hän katsoi ulos ja näki pienen, tutun kissan, joka hyppi ja huitoi paniikissa. Kissa osoitti kiihkeästi jokeen, missä myllärin poika nyt roiskutti vettä ja teeskenteli olevansa todella suuressa hädässä, juuri niin kuin Kissa oli käskenyt. Kuningas, joka oli hyväsydäminen ja tunsi Saapasjalkakissan aiemmista metsästyssaaliista, ymmärsi heti tilanteen vakavuuden. "Voi hyvä luoja!" kuningas huudahti. "Sehän on Markiisi de Carabasin kissa! Pelastakaa hänen isäntänsä heti! On kauheaa, että tällainen jalo herra on joutunut pulaan!" Kuninkaan vartijat, jotka olivat tottuneet tottelemaan kuningasta välittömästi, hyppäsivät vaunuista ja ryntäsivät jokeen. He vetivät myllärin pojan kuiville. Poika oli paleleva ja alaston, mutta samalla helpottunut. Hän ei ollut tiennyt, kuinka jännittävää ja pelottavaa teeskennellä hukkumista voisi olla. Saapasjalkakissa selitti kuninkaalle hyvin vakuuttavasti ja murheellisella äänellä, kuinka rosvojoukko oli yllättänyt hänen isäntänsä, Markiisi de Carabasin, ja ryöstänyt kaikki tämän hienot matkustusvaatteet, jättäen hänet pulaan jokeen. Kuningas tunsi syvää sääliä. "Voi, sentään!" kuningas sanoi, hänen kulmansa kurtistuivat. "Tuo on todella hirveää! Tuokaa heti vaatekaapistani hienoimmat vaatteet tuolle nuorelle, uljaalle miehelle! Ei ole sopivaa, että markiisi on ilman vaatteita!" Hän käski palvelijoitaan hakemaan parhaat ja loistokkaimmat vaatteet suoraan kuninkaallisesta vaatehuoneesta. Pian palasivat palvelijat mukanaan upeat, silkkiset vaatteet. Siinä oli samettinen takki, joka hohti auringossa, hienot housut, pitsikaulus, joka oli ylellinen, ja kiiltävät saappaat, jotka sopivat täydellisesti. Myllärin poika pukeutui niihin kuningasparin ja prinsessan katsoessa. Ja voi, mikä muutos! Kun uudet, hienot vaatteet olivat yllään, myllärin poika näytti aivan toiselta ihmiseltä. Hän ei ollut enää tavallinen myllärin poika, vaan komea ja ylväs markiisi, kuin suoraan sadusta! Hänen ryhtinsä parani, ja hän näytti todella arvokkaalta ja tyylikkäältä. Hän tunsi itsensä itsevarmaksi ja jopa hieman rohkeaksi. Nyt hän oli todellinen Markiisi de Carabas. Prinsessa, joka katseli tätä kaikkea vaunuista, oli heti ihastunut nuoreen "Markiisi de Carabasiin". Hänellä oli niin hyvät tavat ja hän oli niin komea uusissa vaatteissaan. Prinsessan posket punastuivat hieman, kun heidän katseensa kohtasivat. Kuningaskin oli tyytyväinen. Hän ajatteli, että tämä markiisi olisi oivallinen sulhanen hänen kauniille tyttärelleen. Prinsessa hymyili ujosti "markiisille", ja "markiisi" hymyili takaisin, hänen sydämensä tykyttäen. Se oli kuin unelma, joka oli tullut toteen! Kuningas kutsui "Markiisi de Carabasin" ystävällisesti vaunuihinsa. "Nouskaa kyytiin, arvoisa markiisi!" hän sanoi lämpimästi. "Voitte matkustaa kanssamme ja toipua tästä ikävästä kokemuksesta. Toivottavasti ette vilustunut pahasti." Myllärin poika, eli nyt "Markiisi de Carabas", nousi vaunuihin. Hän istui prinsessan viereen, ja he alkoivat jutella. Hän oli onnellinen, mutta myös hieman jännittynyt ja ihmeissään siitä, kuinka nopeasti kaikki oli tapahtunut. Hän ei olisi koskaan uskonut, että kissa voisi muuttaa hänen elämänsä näin. Saapasjalkakissa, joka oli tehnyt kaiken tämän mahdolliseksi, oli tietenkin todella ylpeä itsestään. Se kumarsi kuninkaalle ja prinsessalle kunnioittavasti, vilkaisi myllärin poikaan – joka oli nyt todellakin markiisi – ja istahti sitten tien reunaan. Kun kuninkaan vaunut lähtivät liikkeelle ja jatkoivat matkaansa, Kissa nousi ylös. "Tämä on vasta alkua!" se ajatteli mielessään. "Nyt on aika jatkaa matkaa ja valmistella seuraava, vieläkin suurempi yllätys!" Ja niin Saapasjalkakissa juoksi metsään, paljon ennen kuninkaan vaunuja, valmiina seuraavaan ovelaan suunnitelmaansa. Se tiesi, että sen täytyi päästä perille ennen kuin muut ehtisivät paikalle. Sen seuraava tehtävä oli vieläkin suurempi ja vaati paljon juoksemista!

Linnan valloitus ja jättiläinen

Saapasjalkakissa juoksi metsässä niin nopeasti, että sen saappaat melkein lentelivät. Sen mielessä oli vain yksi asia: päästä perille ennen kuningasta ja prinsessaa. Minne? No, tietysti mahtavaan linnaan, joka kuului ilkeälle jättiläiselle! Kissa tiesi, että tämä oli sen kaikkein suurin temppu, ja se vaati suurta rohkeutta ja nokkeluutta. Viimein, pusikon takaa, siinsi valtava, tumma linna. Sen tornit olivat niin korkeita, että ne näyttivät koskettavan pilviä. Linnan pihaa vartioi jättiläinen, joka oli tunnettu siitä, että se pystyi muuttumaan miksi eläimeksi tahansa. Mutta Saapasjalkakissa ei pelännyt. Se oli kuullut huhuja tämän jättiläisen mahtavista voimista, mutta myös sen turhamaisuudesta. Turhamaisuus oli heikkous, jonka kissa aikoisi hyödyntää. Saapasjalkakissa hiipi sisään linnan muurien varjoista, aivan kuin pieni, oranssi salapoliisi. Se kurkisti suuresta oviaukosta, ja siellä, valtavan takan ääressä, istui jättiläinen! Se oli valtavan kokoinen, niin suuri, että sen pää melkein kosketti kattoa. Sillä oli yllään likaiset vaatteet ja sen parrakas naama näytti murjottavalta. Jättiläinen söi luultavasti kokonaisen paistetun sian yhdellä haukulla! Kissa keräsi rohkeutensa ja astui sisään, saappaat kopisten kivilaatoilla. "Hyvää päivää, mahtava jättiläinen!" sanoi Saapasjalkakissa kohteliaasti kumartaen. Jättiläinen irvisti. "Kuka sinä olet, pieni karvainen otus? Mitä sinä täällä teet minun linnassani?" Sen ääni oli kuin ukkosen jyrinä. "Olen vain Saapasjalkakissa, ja olen tullut kuulemaan maineestasi, herra jättiläinen", vastasi kissa rauhallisesti. "Minulle on kerrottu, että olet maailman mahtavin olento, sillä osaat muuttua miksi tahansa eläimeksi." Jättiläinen rypisti kulmiaan, mutta sen kasvoille alkoi hiipiä tyytyväinen virne. Se piti kehusta. "Totta kai osaan!" jättiläinen murahti ylpeänä. "Minä voin muuttua vaikka leijonaksi!" "Voi, en oikein usko sitä", Saapasjalkakissa sanoi, pudistaen päätään. "Leijona on niin suuri ja pelottava. Et varmasti pysty siihen. Olet toki suuri, mutta..." "Et usko?" Jättiläinen nousi seisomaan, sen varjo täytti koko huoneen. "Minä näytän sinulle! Katso tätä!" Ja sillä samalla hetkellä, _puff!_ Jättiläinen muuttui valtavaksi, karjuvaksi leijonaksi! Sen harja hulmusi, ja sen silmät paloivat kuin kaksi hiiltä. Leijona karjui niin kovaa, että linnan ikkunat helisivät. Se oli niin pelottava näky, että Saapasjalkakissa joutui hetkeksi hyppäämään piiloon tuolin taakse. Mutta se oli vain osa suunnitelmaa. Kun leijona oli karjunut tarpeeksi ja palannut takaisin jättiläiseksi, Saapasjalkakissa hiipi esiin. "Uskomatonta!" sanoi kissa silmät pyöreinä. "Se oli todella vaikuttavaa! Mutta... eikö ole helppoa muuttua suureksi eläimeksi? Todellinen taituruus olisi muuttua oikein, oikein pieneksi eläimeksi. Esimerkiksi... hiireksi?" Jättiläinen naurahti ivallisesti. "Hiireksi? Se on ihan liian helppoa! Miksi minun pitäisi vaivautua?" "No, koska kaikki väittävät, ettet pysty siihen", sanoi Saapasjalkakissa. "He sanovat, että voit muuttua vain suuriksi, pelottaviksi asioiksi. Mutta pieneksi? Ei, siihen et pystyisi." Jättiläisen turhamaisuus roihahti liekkiin. Kukaan ei saisi epäillä sen voimia! "Minä näytän sinulle, kuka tässä on taitava!" se huusi. "Hiiri, sanotko? Hyvä on, hiiri minä olen!" Ja _poksahtaa!_ Jättiläinen kutistui silmänräpäyksessä pienenpieneksi, harmaaksi hiireksi, joka kipitti lattialla. Se oli niin pieni, niin hauras ja niin... herkullinen! Saapasjalkakissa ei ollut aikaillut. Samassa sekunnissa kun hiiri ilmestyi, Saapasjalkakissa hyppäsi sen kimppuun. _Naps!_ Hiiri oli mennyt! Jättiläistä ei enää ollut. Se oli kadonnut Saapasjalkakissan vatsaan. Kissa nuoli viiksiään tyytyväisenä. Sen temppu oli onnistunut! Nyt linna oli vapaa ja valmiina kuninkaallisia vieraita varten. Mutta kissa tiesi, että sen piti toimia nopeasti. Kuningas ja prinsessa olivat jo matkalla, ja niiden saapuminen oli aivan nurkan takana. Saapasjalkakissa juoksi takaisin ulos ja alkoi ohjailla kuninkaan vaunuja kohti linnaa, aivan kuin se olisi ollut linnan isäntä. Se avasi suuren portin ja toivotti heidät tervetulleeksi. Kuninkaan vaunut saapuivat pian linnan eteen. Kuningas, prinsessa ja myllärin poika, joka nyt oli "markiisi de Carabas", nousivat vaunuista. He katselivat ympärilleen ihmeissään. Edessään oli upea linna, jonka piha oli siisti ja kutsuva. "Tervetuloa, teidän Majesteettinne, prinsessa ja herra markiisi!" sanoi Saapasjalkakissa, seisten linnan ovella, aivan kuin se olisi odottanut heitä. "Tervetuloa markiisi de Carabas'n linnaan!" Kuninkaan ja prinsessan silmät laajenivat. He olivat täysin hämmästyneitä. "Onko tämä sinun linnasi, nuori markiisi?" kysyi kuningas. Myllärin poika nyökkäsi, hieman hämmentyneenä mutta onnellisena. Hän ei ollut tiennyt tästä linnasta mitään, mutta Saapasjalkakissa oli niin vakuuttava! Kissa johdatti heidät sisään valtavaan juhlasaliin, joka oli nyt tyhjä jättiläisestä. Se oli siisti ja komea, täynnä kauniita maalauksia ja hienoja huonekaluja. "Tämä on todella vaikuttavaa!" huudahti kuningas. "Ja kaikki tämä kuuluu sinulle, markiisi!" Prinsessa katsoi markiisia ihailevasti. Hän oli jo entuudestaan pitänyt tästä nuoresta miehestä, ja nyt hänellä oli vielä upea linna! Kuka olisi voinut vastustaa sellaista? Saapasjalkakissa hyrisi tyytyväisenä. Se oli tehnyt työtä, mutta palkinto oli ollut valtava. Myllärin pojasta oli tullut markiisi, ja nyt hänellä oli linna, jonka hän peri ilman minkäänlaista vaivaa! Mutta tarinamme ei pääty vielä tähän. Mitä seuraavaksi tapahtui tälle ovelalle kissalle ja onnelliselle markiisille? Se selviää pian!

Lopetus

Ja niin päättyy Saapasjalkakissan seikkailu tällä kertaa! Kiitos, että olit mukana kuuntelemassa. Toivottavasti nautit tarinasta yhtä paljon kuin mekin. Muistathan, että maailma on täynnä ihmeitä ja uusia seikkailuja – ehkä seuraavan kerran keksit itse oman jännittävän tarinan! Jos haluat jakaa ajatuksesi, kerro Sonacastsille, mitä mieltä olit. Nähdään taas pian, pieni seikkailija! Hei hei!

Lisää tarinoita