SONACAST
Hanki se Google PlaystaLataa App Storesta

Tarina

Riimihirviö irti!

10 min5-7-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Kuuntele koko tarina sovelluksessa
Lataa App Storesta

Tarina

Johdanto

Kuuntele tarkkaan! Kuuletko sen? Se on pientä rapinaa, kuin joku hiipisi varpaillaan. Se ei ole mikään tavallinen ääni. Se on ääni, joka syntyy, kun sanat leikkivät keskenään, hypähtävät ja törmäävät toisiinsa. Tänään on aivan erityinen päivä, sillä tänään on maailman runouden päivä! Ja meillä on vieraana... Riimihirviö! Se rakastaa riimejä yli kaiken. Tule mukaan, niin kuulet, miten hauskoja ja hassuja runot voivat olla. Valmistaudu riimihirviön riemukkaaseen seikkailuun!

Riimihirviö herää

Riimihirviö, se olikin syvällä unessa, pehmeässä riimien pilvessä. Yhtäkkiä, ihan pieni kilinä kuului jostain kaukaa. Kil, kil, kil, kuului ääni. Mikä se on? Riimihirviö raotti toista silmäänsä. Kilinä oli kevyt kuin tuulen humina, tai pienten keijujen nauru. Se ei ollutkaan mikä tahansa kilinä. Se oli RIIMIÄ! Riimihirviön korvat heilahtivat. Sen vatsassa alkoi kutittaa, ja sen pieni, vihreä häntä naputti rytmikkäästi lattiaan. Riimit tekivät sen niin iloiseksi! Se pomppasi ylös ja alkoi itsekin kilisyttää omia, hassuja riimejään. Puussa kukkuu varpunen, nurmella pomppii pupunen! Joo! Se oli herännyt, valmiina leikkiin! Riimihirviö rakasti kaikkea, mikä riimitteli. Sen mielestä se oli maailman hauskinta! Sen silmät välähtelivät kuin tähdet, ja se hymyili niin leveästi, että sen kaikki kymmenen hammasta näkyivät. Nyt Riimihirviö oli valmis, ja se etsi seikkailua, joka oli täynnä runoja!

Runo seikkailee!

Riimihirviö hihkaisi iloisesti ja loikkasi ulos piilopaikastaan. Sen pörröinen turkki heilahti ilmassa, ja sen pienet silmät tuikkivat. Se tunsi vatsassaan kutitusta, sellaista, joka tulee, kun on lähdössä suureen seikkailuun! Seikkailuun, joka oli täynnä runoja ja loruja, ja se tiesi, että tänään oli täydellinen päivä niiden etsimiseen, sillä olihan Maailman runouden päivä! Se odotti innolla, mitä kaikkea hauskaa ja yllättävää runot toisivat tullessaan tänään. Se oli valmis! Riimihirviö käveli metsän siimeksessä, jossa aurinko pilkotti puiden lehtien lomasta. Se pysähtyi kuuntelemaan lintujen iloista laulua, joka kuulosti melkein kuin pieneltä laulurimiltä tai viserryksen pätkältä. Sitten se näki pienen, surullisen oravan. Orava istui vanhan, sammaleisen kannon nokassa, nenä nyyhkytti ja sen pieni, tuuhea häntä oli aivan lysyssä. Sen silmät olivat täynnä suuria, kosteita kyyneliä, jotka vierivät sen poskia pitkin. "Miksi itket, pikku orava?" Riimihirviö kysyi, kumartuen lähemmäs, jotta orava kuuli varmasti. Sen suuret, keltaiset silmät olivat täynnä myötätuntoa. Orava nyyhkytti: "Olen kadottanut kaikki talven pähkinäni! Ne ovat niitä parhaita, pyöreitä ja kiiltäviä pähkinöitä, jotka keräsin syksyllä varastoon, ja nyt en löydä niitä mistään! Ilman niitä, minulla ei ole ruokaa koko pitkänä talvena! Nyyh!" Riimihirviö mietti hetken, pyöräytteli suuria silmiään. "Hmm, ehkäpä runo auttaisi meitä muistamaan, minne ne pähkinät ovat kätkeytyneet? Runot ovat hyviä piilopaikkojen paljastajia ja muistuttajia! Kokeillaanpa!" Se hieraisi pörröistä päätään ja alkoi riimitellä, taputtaen tassujaan kevyesti rytmin mukaan: "Orava pieni, onko sieni? Ei, pähkinät ne hukassa, piilossa ovat nurmikossa!" "Kiven alla, on pähkinöiden kalla! Siellä ne makaavat suuressa pinossa, talven varalle, pieni orava, ihana!" Orava katsoi Riimihirviötä, sen nyyhkytykset loppuivat. "Nurmikon alla? Kiven alla? Olenko minä niin pähkähullu, etten ole tajunnut?" se mutisi, pyyhkien nenäänsä. Riimihirviö naurahti. "Ei suinkaan! Mutta katsohan tuota isoa, sammaleista kiveä tuossa, melkein kuin pieni mökki. Mitä jos kokeilisimme, onko sen alla todella jotain? Runot ovat joskus kuin pieniä karttoja!" Ne menivät kiven luo. Riimihirviö, joka oli paljon vahvempi kuin miltä näytti, työnsi ja nosti kiveä. Ja sieltä paljastui! Ei vain yksi pähkinä, vaan iso kasa kiiltäviä, ruskeita pähkinöitä, aivan kuten runo oli kertonut! Orava hihkaisi ilosta! "Vau! Runo todella auttoi!" orava hihkaisi, pomppien ilosta. Sen pienet käpälät alkoivat vikkelästi kerätä pähkinöitä omaan, uuteen piilopaikkaansa. "Kiitos, Riimihirviö! Olet paras runonikkari ja pähkinänlöytäjä!" Riimihirviö hymyili. "Runot ovat kuin pieniä taikaloitsuja, eikö vain? Ne voivat auttaa meitä löytämään asioita ja tekemään mielen iloiseksi! Ja joskus ne jopa antavat meille vihjeitä, joita emme muuten huomaisi, jos vain kuuntelemme tarkasti!" Riimihirviö jatkoi matkaansa, sydän täynnä lämpöä. Se kulki pellon laitaa, jossa suuri, mustavalkoinen mäyrä mökötti suu mutrussa. Mäyrä istui vesisateessa, mutta ei näyttänyt välittävän pisaroista. Se vain murahti ja tuijotti maahan, sen viikset olivat alaspäin. "Hei mäyrä, miksi olet noin surullinen?" Riimihirviö kysyi. "Päivä on kyllä harmaa, mutta miksi sinäkin?" Mäyrä murahti, ja sen ääni kuulosti kuin ukkoselta: "Päivä on tylsä, sade ropisee, ja minulla ei ole mitään, ei yhtään mitään hauskaa tekemistä! Kaikki on märkää ja ankeaa ja märän hajuista!" "No mutta, sitten on aika keksiä runo, joka saa sateen kuulostamaan hauskalta!" Riimihirviö julisti, ja sen silmät välähtelivät ovelasti. "Sade voi olla myös iloinen ja kutkuttava, jos vain osaa kuunnella!" "Minä aloitan, ja sinä jatkat! Kokeile, se on hauskaa!" Riimihirviö ehdotti mäyrälle. "Sade tippuu kattoon, mäyrä hymyilee lausuntoon!" Mäyrä nosti päätään. "Lausuntoon? Ööö... entä sitten? Mitä muuta sade voi tehdä?" Se mietti syvään. "Sade kastelee puut ja pensaat," Riimihirviö jatkoi, osoittaen ympärilleen. Mäyrä mietti, sen pienet mustat silmät tuijottivat pisaroita. Sitten sen naama kirkastui! "Ja mäyrä tanssii ja hassuttelee taas!" se hihkaisi yhtäkkiä, ja sen suu vääntyi hymyyn! "Juuri niin! Aivan loistavaa!" Riimihirviö taputti käsiään. "Katsos, runo saa sinutkin iloiseksi!" Mäyrä alkoi hymyillä, sitten sen hymy levisi suureksi. "Tuo on totta! Sade onkin itse asiassa ihan mukava, kun sitä kuuntelee noin! Plink plonk! Whoosh! Ja voi tosiaan tanssia! Katso!" Ja mäyrä nousi ylös ja alkoi heilua ja tanssia sateessa, pyörien ympäri ja polkien jalkojaan niin, että lätäkät roiskuivat. Sen mökötykset olivat tipotiessään. Se jopa keksi toisen oman riimin: "Sade pirskahtelee, mäyrä piristelee, tanssiin se innostelee!" Riimihirviö oli niin iloinen, että runot toivat iloa muille. Se ajatteli, että tämä on juuri sitä, mitä Maailman runouden päivä on! Päivä, jolloin kaikki voivat pitää hauskaa runojen ja riimien kanssa, ja käyttää niitä pieniin taikuuksiin arjessa. Runot ovat joka paikassa, meidän ympärillämme ja sisällämme, ja ne odottavat, että me keksimme ne! "Tiedättekö mitä?" Riimihirviö sanoi, katsellen ympärilleen, aivan kuin se olisi puhunut suoraan sinulle. "Teidänkin korvissanne on pieni runonurkka, ja päässänne on täynnä hauskoja sanoja, jotka odottavat päästä riimittelemään!" "Voitte keksiä omia riimejä ihan mistä vain! Kokeilkaa vaikka omasta nimestänne! Tai lempilelustanne! Tai ehkäpä siitä, mitä söitte aamupalaksi, puuro-muuro, juuro-buuro!" "Runoja voi keksiä kaikesta! Niistä voi tulla hauskoja, hassuja, tai vaikka vähän salaperäisiä, tai jopa ihan höpsöjä! Ja mikä parasta, runot voivat auttaa meitä näkemään maailman uudella tavalla. Ne voivat muuttaa surun iloksi, tai löytää kadonneen aarteen, aivan kuten oravan pähkinät!" Riimihirviö tunsi sydämessään lämpöä. Sen suuri seikkailu oli vasta alussa. Se oli tavannut oravan ja mäyrän, ja runot olivat tehneet ihmeitä. Mutta Riimihirviö tiesi, että edessä oli vielä monta, monta hauskaa riimiä ja loruja, jotka odottivat löytäjäänsä! Se oli valmis jatkamaan matkaansa, ja toivoi, että tekin olette! Mitähän seuraavaksi tapahtuu, kun runo lentää ilmassa?

Omat runot lentoon!

Riimihirviö jatkoi matkaansa, sen vatsa jo hieman kumisi uusista, hauskoista riimeistä ja loruista. Se leijui leppoisasti puiden yllä, katsellen alas metsän asukkaita. Aurinko pilkisti puiden lomasta, ja ilma oli täynnä kevään tuoksuja. Riimihirviö mietti, että runot ovat kuin pieniä auringonsäteitä – ne voivat valaista päivää ja tuoda iloa. Yhtäkkiä, se näki jotain erikoista. Pienen puron rannalla, suuren kiven takana piileskeli ujo sammakko. Sammakko oli vihreä ja sillä oli valtavat, pyöreät silmät, jotka vilkuilivat uteliaasti ympärilleen. Se näytti hieman surulliselta. Riimihirviö laskeutui lähemmäs, aivan puron rantaan. "Hei, pieni sammakko!" se sanoi, sen ääni oli kuin pehmeä kuiskauksen ja laulun sekoitus. "Miksi olet niin piilossa?" Sammakko hypähti pelästyneenä, mutta kun se näki Riimihirviön ystävälliset silmät, se rauhoittui. "Minä... minä haluaisin kovasti osata laulaa tai kertoa loruja, kuten muutkin," sammakko sanoi. "Kuulin, kuinka orava ja mäyrä kertoivat upeita runoja. Mutta minä en osaa. Minun sanani eivät ikinä riimaa." Riimihirviö hymyili. "Voi sammakko, tiedätkö mitä? Jokainen voi olla runoilija! Sinäkin!" Sammakko pudisti päätään. "Ei, ei minä. Yritin kerran sanoa: 'Minä olen sammakko, hypin laatikkoon...' mutta sitten en keksinyt, mikä riimaisi laatikkoon!" se sanoi. "No, laatikko ja vaatikko, tai vaikka matikko!" Riimihirviö ehdotti. "Tai mitäs jos keksimme ihan uudenlaisen runon? Ei tarvitse aina rimmata täydellisesti. Tärkeintä on, että sanat leikkivät yhdessä ja kertovat jotain hauskaa tai kaunista. Kuuntele vaikka tätä:" Riimihirviö otti syvän henkäyksen ja aloitti: "Vihreä sammakko, puron rannalla, napsii pikkukärpäsiä, ihan iloisella tuulella. Sen suuret silmät, ne tuikkivat kirkkaasti, kun se hyppää, ploink, veteen, niin ripeästi!" Sammakko katsoi hämmästyneenä. "Ploink! Tuo on hauska! Ja nuo sanat... ne sopivat yhteen, vaikka eivät ihan rimmaakaan perässä!" "Juuri niin!" Riimihirviö sanoi. "Tärkeintä on kokeilla ja pitää hauskaa. Runot voivat olla lyhyitä tai pitkiä, hassuja tai vakavia. Ne voivat kertoa ystävyydestä, auringosta, sateesta tai vaikka omista lempileluista." "Miten minä sitten aloittaisin?" kysyi sammakko, sen silmät alkoivat jo tuikkia toiveikkaammin. "Aloita jostain, mistä pidät!" Riimihirviö neuvoi. "Mitä sinä rakastat tehdä?" "Minä rakastan uida, ja hypellä, ja syödä kärpäsiä!" sammakko vastasi. "Upeaa! Keksitään siitä!" Riimihirviö sanoi. "Mitä riimaa uidaan kanssa? Tai hyppelen? Tai kärpäsiä?" "Uidaan – puidaan? Hyppelen – koppelen? Kärpäsiä – parpäsiä?" Sammakko mietti. Riimihirviö naurahti. "Ihania ajatuksia! Mutta entä jos emme etsikään täydellistä riimiä, vaan sanoja, jotka sopivat tunnelmaan? Esimerkiksi: Minä olen sammakko, hyppelen kiveltä lammikkoon. Uin ja polskutan, iloa pursuan!" Sammakon suu aukesi. "Se on... se on minun runoni! Se on totta! Minä voin tehdä sen!" Se hyppäsi ympäriinsä innoissaan. "Kiitos Riimihirviö, kiitos!" "Eipä kestä!" Riimihirviö sanoi. "Ja tiedätkö, kaikki runot ovat erilaisia, aivan kuten mekin. Ei ole yhtä oikeaa tapaa tehdä runoa. Tärkeintä on, että käytät omaa mielikuvitustasi ja annat sanojen lentää vapaasti." Riimihirviö katsoi teitä, kuuntelijoita. "Aivan kuten sammakko, tekin voitte kokeilla! Miettikää vaikka omaa nimeänne tai lempileluistanne. Minkälaisia sanoja tulee mieleen?" "Runot voivat olla kuin pieniä tarinoita, jotka mahtuvat muutamaan riviin. Tai ne voivat olla hassuja loruja, jotka saavat sinut nauramaan. Voit kuvitella, että sinulla on pieni maaginen kynä, joka kirjoittaa runoja suoraan sydämestäsi paperille tai ilmavirtaan. Ne ovat sinun omia, ainutlaatuisia runojasi." "Muistakaa, että runon tekeminen on kuin leikkimistä sanoilla. Ei haittaa, jos kaikki eivät rimmaa tai jos se tuntuu aluksi vähän hassulta. Jokainen uusi sana, jokainen uusi rivi, on pieni askel kohti omaa runoa. Ja kun olette saaneet valmiiksi runon, se on kuin olisitte saaneet sen lentoon! Se voi lentää tuulen mukana, ystävän korviin tai jopa pilviin asti. Ajatelkaa, kuinka monta kaunista tai hauskaa runoa maailmaan syntyisikään, jos jokainen keksisi omansa!" Sammakko, joka oli nyt täynnä intoa, hyppäsi Riimihirviön olkapäälle. "Minä aion keksiä runon jokaisesta kärpäsestä, jonka syön!" se hihkaisi. Riimihirviö naurahti iloisesti. "Se kuulostaa aivan upealta, pieni ystäväni! Ja te kaikki, siellä kuuntelemassa, älkää unohtako: teidänkin sisällänne asuu pieni runoilija, joka vain odottaa pääsevänsä valloilleen." "Maailman runouden päivänä, joka on 21. maaliskuuta, me juhlimme kaikkia runoja – niitä vanhoja ja niitä aivan uusia. Ja tiedättekö, mikä on parasta? Kaikkein paras tapa juhlia on keksiä ja jakaa omia runoja. Antakaa siis mielikuvituksenne lentää korkealle, aivan kuin runot lentävät, ja luokaa jotain aivan omaa ja ihanaa." "Riimihirviö tunsi, kuinka sen vatsa pullistui ilosta ja inspiraatiosta. Se oli saanut sammakon, ja toivottavasti myös teidät, uskomaan omiin runoidentekokykyihinne. Runot ovat kuin taikaa, ja jokaisessa meistä asuu pieni taikuri, joka voi luoda sanoista jotain uutta ja kaunista. Muistakaa tämä, kun kuuntelette seuraavaa seikkailuamme."

Lopetus

Kiitos kun olitte mukana Riimihirviön jännittävässä seikkailussa! Onpa ollut ilo jakaa tämä tarina teidän kanssanne. Jos teillä on mielessänne hauskoja ideoita tai palautetta, kertokaa Sonacastille, kuulemme mielellämme! Keksikää tekin omia upeita tarinoita ja hassuja riimejä. Nähdään pian taas – muistakaa unelmoida ja pitää hauskaa! Heippa!

Lisää tarinoita