SONACAST
Hanki se Google PlaystaLataa App Storesta

Tarina

Reino ja Vihreä Kutsu

15 min5-7-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Kuuntele koko tarina sovelluksessa
Lataa App Storesta

Tarina

Johdanto

Reino-jänis asui isossa kaupungin puistossa. Siellä oli paljon vihreää ruohoa ja korkeita puita. Jokainen päivä tuntui kuitenkin melko samanlaiselta. Reino haaveili usein jostakin kaukaisemmasta paikasta. Hän näki lehdissä kuvia valtavista metsistä. Niissä oli tiheitä puita ja tuoksuvia sammalmättäitä. Puiston aidat tuntuivat pitävän häntä paikoillaan. Reino tunsi sydämessään pienen kaipuun tuntemattomaan. Hän pohti, miten pääsisi sinne suurten puiden luo.

Reino ja Vihreä Kutsu (1/3)

Reino istui lempipaikoillaan vanhan syreenipensaan alla. Aurinko lämmitti hänen selkäänsä mukavasti. Hän oli juuri löytänyt lehdestä kuvan syvästä metsästä. Kuva oli aivan lumoava – se tarkoitti niin kaunis, että se melkein veti Reinoa puoleensa. Metsässä oli korkeita kuusia ja sammalpeitteisiä kiviä. Reino kuvitteli pehmeän sammalen tuntuvan tassujen alla. Hän haistoi mielessään märän maan ja havupuiden tuoksun. Puiston hajut olivat tuttuja: pöllähtänyttä nurmikkoa ja pakokaasuja kaupungilta. Nämä tuoksut tuntuivat hänestä hieman tylsiltä. Eräänä iltapäivänä Reino päätti yrittää. Hän halusi nähdä, miltä kaupungin ulkopuolella näytti. Hän hiipi varovasti puiston portin suuntaan. Portin takana odotti suuri, meluisa tie. Autot huristelivat ohi kovaa vauhtia. Ihmiset kävelivät kiireisinä jalkakäytävillä. Äänet olivat niin kovia, että Reinon korvat menivät lukkoon. Torven sointi sai hänet säikähtämään. Hän tunsi pientä pelkoa ja jännitystä. Reino tunsi itsensä yhtäkkiä niin pieneksi ja hauraaksi. ”Huh, mikä mökä!” sanoi Reino itsekseen hiipiessään takaisin pensaan suojaan. Hän oli hieman turhautunut. Miten hän voisi koskaan löytää metsän? Puiston tuttu kolina ja lasten nauru tuntuivat nyt rauhoittavilta. Silloin vanha Sulo-orava hyppäsi viereiseen tammeen. Sulo oli tunnettu kaupungin parhaana tietäjänä. Hän oli nähnyt kaiken ja kuullut kaiken. ”No niin, pikkujänis”, Sulo virkkoi, ”mikä sinua vaivaa? Näytät aivan eksyneeltä.” Reino huokaisi syvään. ”Haluan metsään, Sulo. Mutta kaupunki on liian suuri ja pelottava. Miten kaupunki voi olla näin meluisa?” Sulo istahti oksalle ja mutusteli käpyä. ”No, Reino, kaupunki on kuin suuri kone. Siinä on monia liikkuvia osia. Autot ajavat tietä pitkin, ja niiden moottorit pitävät ääntä. Ihmiset puhuvat ja huutavat. Rakennuksilla työstetään uusia taloja. Siksi täällä on paljon erilaista ääntä, joka sekoittuu yhdeksi suureksi huminaksi.” Sulo katsoi Reinoa silmiin. ”Metsä on erilainen paikka. Siellä äänet ovat pehmeämpiä. Lehtien havinaa, lintujen laulua, pienten purojen solinaa. Mutta sinne ei ole helppo mennä.” Reino katsoi maahan. ”En minä tiennyt, että kaupunki oli näin vaikea. Minä haluan silti löytää sen metsän. Minun on pakko.” Hän tunsi sisällään pienen toivonkipinän. Hän päätti olla antamatta periksi. Sulo nyökkäsi ja jatkoi käpynsä syömistä. Reino tiesi, että hänen oli löydettävä oma tapansa.

Reino ja Vihreä Kutsu (2/3)

Seuraavina päivinä Reino tarkkaili kaupunkia uusin silmin. Hän yritti ensin seurata raitiovaunua. Raitiovaunu kiemurteli pitkin katuja. Sen kolina oli todella kovaa. Reino juoksi pienen matkaa sen perässä. Mutta raitiovaunu oli liian nopea. Reino menetti sen pian näkyvistään. Hän tunsi pienen pettymyksen. ”Ei taida onnistua noin”, Sulo sanoi, kun Reino palasi puistoon. ”Raitiovaunut vievät sinut vain toisiin kaupunginosiin. Ne eivät vie metsään.” Sulo heilutti häntäänsä. ”Minä kuulen usein lintujen juttelevan. Ne lentävät aina tiettyyn suuntaan. Ne tietävät, minne ovat menossa.” Reino katsoi Suloon toiveikkaana. ”Lintujen perässäkö?” hän kysyi hiljaa. Niinpä Reino alkoi seurata lintuja. Hän katsoi, mihin suuntaan varpuset ja rastaat lensivät aamuisin. Ne tuntuivat aina suuntaavan kohti kaukana näkyvää vihreää pilkkuja. Pilkku oli siellä, missä kaupunki muuttui ohuemmaksi. Reino päätti lähteä seuraamaan niiden reittiä. Eräänä aurinkoisena aamuna hän hiipi ulos puistosta. Hän seurasi lintujen reittiä pitkin hiljaisia sivukatuja. Askel askeleelta hän uskalsi mennä pidemmälle. Yhtäkkiä hän löysi itsensä valtavalta torikadulta. Siellä oli paljon ihmisiä ja tavaroita. Ihmiset puhuivat äänekkäästi. Ilmassa leijui paistetun leivän ja kukkien tuoksuja. Myyjät huutelivat tarjouksiaan. Reino tunsi pientä ahdistusta. Torikadulla oli todella paljon jalkoja. Reino joutui väistelemään niitä vikkelästi. Hän piiloutui hetkeksi vanhan vihanneskojun alle. Hän tunsi sydämensä tykyttävän nopeasti. Hän oli todella peloissaan. ”Mitä luulet, miten Reino löytää perille, kun kaupunki on näin suuri ja täynnä vaaroja?” Reino sulki silmänsä hetkeksi. Kun hän avasi ne, hän huomasi jotain. Kojusta lähti kapea, vähän kasvillisuuden peittämä polku. Se kulki kahden vanhan rakennuksen välistä. Polku oli tummempi ja hiljaisempi kuin torikatu. Sulo oli joskus puhunut ”salaisista poluista”. Ne olivat vihreitä käytäviä kaupungin keskellä. Reino päätti kokeilla tätä polkua. Hän hiipi varovasti eteenpäin. Polku oli täynnä pienten kivien rapinaa. Seiniltä tippui pientä sammalta. Polku tuntui vievän häntä syvemmälle kaupungin uumeniin. Mutta sitten polku päättyi. Sen edessä oli korkea, vanha tiiliseinä. Se esti kaiken pääsyn eteenpäin. Reino tunsi pienen toivottomuuden tunteen. Tämäkin tie oli umpikujassa. Hän kiersi seinän reunaa pitkin. Hän etsi epätoivoisesti reittiä. Mutta seinä oli liian korkea. Sulo ei mahtuisi siitä läpi. Reino huomasi kuitenkin pienen raon seinän alareunassa. Se oli juuri ja juuri tarpeeksi suuri jänikselle. Reino epäröi hetken. Sitten hän päätti olla reipas. Hän puski itsensä raosta läpi tiiliseinän toiselle puolelle.

Reino ja Vihreä Kutsu (3/3)

Tiiliseinän toisella puolella polku jatkui. Se oli edelleen kapea ja kasvien peitossa. Täällä oli kuitenkin paljon hiljaisempaa. Kaupungin äänet vaimenivat. Reino pystyi kuulemaan omien tassujensa rapinaa. Hän jatkoi matkaansa reippaasti. Hän näki yhä harvempia rakennuksia. Sen sijaan alkoi näkyä enemmän nurmikkoa ja pieniä puita. Ilma alkoi tuoksua erilaiselta. Se oli kuin kostean maan ja puiden tuoksua. Reino tunsi pientä iloa sydämessään. Hän oli todella lähellä. Polku johti pienen puron rantaan. Puro solisi iloisesti pienten kivien yli. Reino muisti Sulo-oravan sanat. Sulo oli kertonut, että vesi usein johdattaa vihreämpiin paikkoihin. Kasvit tarvitsevat vettä elääkseen. Puro oli kuin pieni johtolanka. Se osoitti oikeaan suuntaan. Reino päätti seurata puroa. Hän hyppeli sen rantaa pitkin. Puro mutkitteli kauniisti eteenpäin. Reino tunsi ilman raikkauden kasvoillaan. Kaupungin pöly oli poissa. Puut kasvoivat yhä tiheämmin. Niiden lehdet kahisivat tuulessa. Lintujen laulu kuului nyt paljon selvemmin. Se ei ollut kaupungin vaimea huminaa. Se oli oikeaa, kirkasta laulua. Reino näki edessään jotain ihanaa. Hän näki todellisen metsän reunan! Puut olivat korkeita ja vanhoja. Niiden oksat ylsivät taivaaseen asti. Reino juoksi metsän sisään. Hän tunsi pehmeän sammalen tassujensa alla. Hän haistoi syvän metsän tuoksun. Se oli juuri sellainen, josta hän oli unelmoinut. Hän juoksi vähän matkaa syvemmälle. Hän löysi pian turvallisen ja viihtyisän paikan. Se oli suuren kuusen juurella. Kuusen oksat suojasivat häntä. Hän tunsi valtavaa ylpeyttä itsestään. Hän oli löytänyt sen itse. ”Mitä sinä tekisit, jos löytäisit yhtäkkiä niin kauniin ja rauhallisen paikan?” Reino katseli ympärilleen. Täällä oli niin paljon tutkittavaa. Hän saattoi aina palata puistoon. Hän osasi nyt reitin. Mutta juuri nyt hän halusi nauttia metsästä. Se oli hänen uusi, salainen paikkansa. Reino tunsi olonsa todella onnelliseksi. Hän tiesi, että seikkailuja oli vielä paljon edessä. Hän oli löytänyt tien kotiin, sellaiseen kotiin, josta hän oli aina haaveillut.

Lopetus

Reino-jänis istui tuoksussa, jossa yhdistyivät sammal ja ikivanhat puut. Pehmeä sammal tuntui hänen tassujensa alla. Metsä huokaili ympärillä salaisuuksia. Puro solisi hiljaa kaukana. Seikkailu oli päättynyt, mutta uusia odotti jo. Metsä piti muita salaisuuksiaan piilossa. Niitä Reino voisi etsiä toisena päivänä.

Lisää tarinoita