SONACAST
Hanki se Google PlaystaLataa App Storesta

Tarina

Punaisen planeetan tutkimusretki

15 min7-9-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Kuuntele koko tarina sovelluksessa
Lataa App Storesta

Tarina

Johdanto

Kuinka monta tähteä näet yötaivaalla? Entä oletko koskaan miettinyt, mitä kaukaisissa, punaisissa maailmoissa piilee? Tänään lähdemme uskomattomalle matkalle! Pieni astronautti nimeltä Aino pakkaa reppunsa ja suuntaa kohti Marsia, Punaista planeettaa. Luvassa on jännittävä tutkimusretki pölymyrskyjen, valtavien tulivuorten ja ehkä jopa salaperäisen veden jäljille. Valmistaudu seikkailuun, joka vie sinut kauas, kauas pois!

Saapuminen Marsiin ja Ensiaskeleet

Aino-astronautin alus laskeutui pehmeästi Marsin punaiselle pinnalle. Kuului vain pieni humahdus, kun raketin moottorit hiljenivät. Aino vilkaisi ulos ikkunasta. Maisema oli aivan kuin unesta! Kaikkialla levittäytyi oranssinpunainen hiekkameri, ja kaukana horisontissa näkyi outoja, tummia kumpuja. Tämä oli Mars, punainen planeetta! Hän puki päähänsä kiiltävän kypäränsä ja tarkisti, että kaikki oli kunnossa. Sitten, syvään henkeä vetäen, Aino avasi avaruusaluksensa luukun. Ulkoa tulvi sisään viileää, kuivaa ilmaa. Hän laski jalkansa varovasti ulos, sitten toisenkin. Hänen saappaansa upposivat pehmeään, oranssinpunaiseen pölyyn. Se tuntui hassulta, kuin kävelisi jauheen päällä! Aino katsoi ympärilleen silmät suurina. Yläpuolella taivas oli kauniin lohenpunainen, ei sininen kuten Maassa. Ei lintuja, ei puita, vain valtava, hiljainen avaruusmaisema. Hän hymyili. Tämä oli vasta alkua hänen suurelle seikkailulleen!

Pölymyrskyt ja Mahtavat Tulivuoret

Reipas Eliel asteli eteenpäin Marsin punaisella maaperällä. Hän tunsi pienen, jännittävän kutituksen vatsassaan. Tämä oli todellakin hänen suuri seikkailunsa! Yläpuolella taivas oli edelleen kauniin lohenpunainen, eikä täällä näkynyt ainuttakaan puuta tai pensasta, vain loputon, hiljainen avaruusmaisema. Mutta mitä oli tuolla kaukana? Eliel katsoi tarkemmin. Horisontissa, aivan kaukana, näytti olevan jokin punainen pilvi. Se ei näyttänyt Maan pilveltä, joka on valkoinen ja pehmeä. Tämä pilvi oli oranssinpunainen ja se liikkui nopeasti! Elielin pieni mönkijä, Rohkea Rane, piippasi varovasti. 'Mikä se on, Rane?' Eliel kysyi. Rane väläytti valojaan ja näytti näytöllään kuvan pyörteestä. 'Ai, se on pölymyrsky!' Eliel huudahti. Mars on kuuluisa pölymyrskyistään. Täällä ei ole paksua ilmaa kuten Maassa, joka pidättäisi pölyn maassa. Niinpä pienikin tuulenhenkäys voi nostattaa hienoa punaista pölyä ilmaan ja luoda jättimäisiä pyörteitä. Tämä myrsky ei ollut sellainen paha myrsky, joka veisi kaiken mukanaan. Ei, tämä oli pikemminkin tanssiva, pyörivä seinä punaista hiekkaa, joka liikkui majesteettisesti maiseman poikki. Se oli kuin Marsin oma, suuri, oranssi tanssiesitys! Eliel ja Rane pysähtyivät turvallisesti katsomaan. He näkivät, kuinka pölymyrsky pyöri ja pyöritti hienoa punaista hiekkaa ilmaan. Se oli upea näky! Myrsky peitti auringon hetkeksi, ja maisema muuttui vieläkin salaperäisemmäksi, kunnes se tanssi ohi, jättäen jälkeensä puhtaamman, mutta ehkä vieläkin punaisemman pinnan. 'Vau, se oli hienoa!' Eliel sanoi. 'Näitkö tuon, Rane?' Rane piippasi hyväksyvästi. Kun pölymyrsky oli hiljentynyt ja taivas selkiytynyt, Eliel päätti jatkaa matkaansa. Hän ohjasi Ranea kohti uutta suuntaa. Ja siellä, kaukana edessäpäin, jotain aivan valtavaa alkoi kohota. Se oli niin suuri, että se näytti peittävän koko taivaanreunan! Eliel pysäytti Ranen ja katsoi suu auki. 'Mikä… mikä tuo on?' hän kuiskasi. Se ei ollut pilvi eikä pölymyrsky. Se oli valtava vuori! Ei mikään tavallinen vuori, vaan niin suuri, että Eliel ei ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa Maassa. Sen huippu ulottui niin korkealle, että se melkein kosketti taivasta ja tummia tähtiä. Se oli valtavan kokoinen tulivuori, mutta se nukkui. Se oli nukkunut jo miljoonia ja miljoonia vuosia, kuin jättiläinen, joka vain lepää. Täällä Marsissa on monia tällaisia suuria, nukkuvia tulivuoria. Ne ovat paljon suurempia kuin Maan tulivuoret, koska Marsissa ei ole samanlaisia mannerlaattojen liikkeitä kuin meillä. Se tarkoittaa, että laava pääsee purkautumaan aina samasta kohdasta, rakentaen vuoren yhä korkeammaksi ja korkeammaksi. Tämä particularinen vuori oli niin jättimäinen, että se olisi peittänyt kokonaisen maan Maapallolla! Eliel kuvitteli, kuinka valtavia laavavirtoja sieltä joskus oli tullut, muovaten Marsin pinnan punaiseksi ja rypyläiseksi. Nyt se oli vain hiljainen jättiläinen, joka vartioi Marsin salaisuuksia. Hän ajatteli, kuinka monia tarinoita tällainen vanha vuori voisikaan kertoa, jos se osaisi puhua. Kenties se tiesi, mitä kaikkea Marsin pinnalla oli tapahtunut tuhansia, jopa miljoonia vuosia sitten! 'Mars on todella täynnä yllätyksiä, Rane,' Eliel sanoi hymyillen. 'Ensin tanssivat pölymyrskyt, sitten nukkuvat jättiläistulivuoret!' Hän päätti ajella lähemmäs tulivuorta, ei tietenkään sen huipulle asti, vaan katsomaan sitä upeaa maisemaa sen juurella. Ehkäpä sieltä löytyisi jotain mielenkiintoista. Hän tunsi pienen jännityksen vatsassaan. Mitä muuta Mars voisi tarjota hänelle? Seuraavaksi hän halusi etsiä jotain, mistä hän oli kuullut paljon puhuttavan Maassa... jotain, mitä ilman mikään elämä ei voisi selvitä.

Veden Etsintä ja Salaiset Jäljet

Jotain niin tärkeää kuin vesi! Niin, Aada tiesi, että Marsissa oli aikoinaan ollut paljon vettä. Mutta minne se oli kadonnut? Ja voisiko sitä löytyä vielä jostain piilosta? Tämän Aada halusi selvittää! Hän otti repustaan pienen, hohtavan laitteen, joka näytti hieman lelupistoolilta, mutta oli paljon, paljon hienompi. Se oli Aadan oma 'vesitutkain', jonka oli rakentanut hänen Maan tiedemiesisänsä. Tämä tutkain osasi etsiä veden jälkiä, jopa niin pieniä, ettei niitä silmällä erottaisi. Kun tutkain löysi vettä, se alkaisi vilkkua sinisenä ja soittaa pientä, iloista melodiaa. Aada käynnisti tutkaimen. Se pörähti hiljaa ja alkoi skannata punaista maaperää. Ensin se vilkutti vain punaista valoa. 'Ei mitään täällä', Aada mutisi. Hän käveli eteenpäin, skannaten samalla ympäristöä. Marsin pinta oli kuiva ja pölyinen, täynnä kiviä ja outoja, oransseja kumpuja. Siellä täällä näkyi teräviä harjanteita, jotka näyttivät siltä kuin joku olisi raapinut planeetan pintaa valtavalla kynnellä. Kaikki oli niin kaunista, mutta niin kuivaa. 'Ehkä täältä ei löydy vettä ollenkaan', Aada huokaisi. Mutta hän ei antanut periksi! Hän tiesi, että tiedemiehet olivat löytäneet Marsista todisteita muinaisista joista ja järvistä. Niiden täytyi jossain olla! Hän kiipesi pienen kukkulan päälle. Sieltä avautui upea näkymä. Edessäpäin näkyi laaja, tasainen alue, jota halkoi syvä, mutkitteleva uurros. 'Hei, tuohan näyttää aivan joenuomalta!' Aada huudahti. Se oli leveä ja pitkä, ja vaikka se oli nyt kuiva ja täynnä punaista pölyä, se näytti juuri sellaiselta kuin Maan joet, silloin kun ne ovat kuivuneet. Aada lähti juoksemaan kohti vanhaa joenuomaa. Hänen pienet, avaruussaappaat tömähdelivät pehmeästi punaiseen pölyyn. Vesitutkain heilahteli hänen kädessään. Mitä lähemmäksi hän pääsi, sitä jännittyneemmäksi hän tuli. Kun hän oli aivan joenuoman reunalla, hän pysähtyi ja alkoi skannata tarkemmin. Tutkain vilkutti edelleen punaista. 'Ei kai sittenkään?' hän mietti. Hän alkoi kävellä joenuomaa pitkin, seuraten sen mutkia. Pieniä kiviä rullasi hänen jalkojensa alla. Yhtäkkiä, tutkain päästi pienen pörähdyksen! Sitten se vilkutti VIHREÄÄ valoa! Ja kuului se iloinen, pieni melodia! 'Vettä! Vettä!' Aada huusi iloisesti. Hän kumartui ja skannasi maata. Vihreä valo vilkutti pienen, terävän kiven kohdalla. Aada kaivoi varovasti kiven alta. Pölyn alta paljastui jotain, mikä sai Aadan haukkomaan henkeä. Se ei ollutkaan nestemäistä vettä, sellaista, jota juomme lasista. Se oli pientä, kimaltelevaa, jäätynyttä jäätä! Aivan kuin tuhansia pieniä timantteja olisi piilotettu kiven alle! 'Voi vau!' Aada kuiskasi. 'Jäätä! Eli vettä on sittenkin!' Hän otti pienen näytteen jäästä tutkainta varten, joka vahvisti, että kyseessä oli tosiaan vettä. Tämä jää oli todennäköisesti ollut piilossa kiven alla vuosimiljoonia, suojassa Marsin ohuelta ilmakehältä ja auringon säteiltä. Aada istui alas vanhan joenuoman partaalle, katsellen kimaltelevaa jäätä. Hän mietti, kuinka uskomatonta oli löytää jotain niin tärkeää tältä vieraalta planeetalta. Vesi oli elämän perusta, ja vaikka tämä oli vain pientä, jäätynyttä jäätä, se oli todiste siitä, että Marsilla oli ollut aikoinaan paljon enemmän elämää ja ehkä vielä tulevaisuudessa. Hän ajatteli, kuinka moni ihminen Maassa unelmoi tällaisesta löydöstä. Ja nyt hän, pieni Aada, oli löytänyt sen! Se oli kuin olisi löytänyt aarteen, joka oli ollut piilossa ikuisuuden. Hän sulki silmänsä hetkeksi, kuvitellen, miltä vanha joenuoma olisi näyttänyt silloin, kun siinä virtasi vesi. Ehkä pieniä kaloja uiskenteli, tai ehkä outoja marskasveja kasvoi sen rannoilla. Vesi tekee kaiken mahdolliseksi! Tämä löytö antoi Aadalle uutta intoa jatkaa tutkimuksiaan. Jos vettä oli täällä, mitä muuta Mars piilotteli? Hän pakkasi jäänäytteen varovasti erikoisastiaan ja laittoi vesitutkaimen takaisin reppuunsa. Aurinko alkoi jo laskea, maalaten taivaan purppuran ja oranssin sävyillä. Mutta Aadan mielessä vilkkuivat vain vihreät valot ja pieni, iloinen melodia. Hän tiesi, että tämä ei ollut viimeinen kerta, kun hän etsisi vettä Marsista. Ja ehkä, joku päivä, ihmiset voisivat palata Marsiin ja löytää tarpeeksi vettä, jotta planeetasta voisi tulla uusi koti. Aada nousi ylös ja katsoi ympärilleen. Vanhan joenuoman yli puhalsi lempeä tuuli, joka pyöritteli punaisia hiekanjyviä. Hän tunsi olonsa pieneksi ja suureksi samaan aikaan. Pieni ihminen valtavalla planeetalla, mutta suuren löydön tehnyt tutkija. Hän hymyili. Hän oli löytänyt veden jälkiä, salaisia jälkiä, jotka kertoivat tarinaa Marsin menneisyydestä. Mitä seuraavaksi? Hän tunsi jo vatsassaan pienen kutkutuksen seuraavaa seikkailua varten.

Yllättävä Löytö ja Kotiinpaluu

Lumi hyppeli iloisena hiekan peittämällä maalla, jalat kevyinä kuin pilvenhattarat. Veden jäljet olivat johtaneet hänet pienen, syvän rotkon partaalle. Heti kun hän kurkisti alas, jotain kiinnitti hänen huomionsa. Rotkon pohjalla, varjossa mutta silti hohtaen, oli pieni kasvi. Se oli kuin kukka, mutta ei sellainen kuin Maapallolla. Sen terälehdet olivat syvän siniset, ja ne hehkuivat vaaleanpunaisella valolla, aivan kuin pimeässä loistavat tähdet. Lumi laskeutui varovasti rotkon pohjalle, jokainen askel harkiten, ettei vain rikkoisi pientä ihmettä. Hän kumartui lähemmäs. Kasvin ympärillä leijaili kevyt, makea tuoksu, kuin hunaja ja sammal yhdessä. Se oli kauniimpi kuin mikään, mitä hän oli Marsissa nähnyt. Oli kuin se olisi odottanut häntä juuri täällä, keskellä punaista autiomaata. Tämä oli todella yllättävä löytö! Lumi muisti Maapallon kasvit, jotka tarvitsivat vettä kasvaakseen. Entä tämä? Hän otti pienen pisaran vettä repustaan ja tiputti sen varovasti yhdelle kasvin terälehdestä. Heti kun vesipisara kosketti sitä, kasvi alkoi hehkua entistä kirkkaammin! Sen siniset terälehdet sykkivät valoa, ja vaaleanpunainen hohde voimistui, melkein kuin kasvi olisi hymyillyt. Lumi oli mykistynyt. Se oli kuin kasvi olisi juonut vettä ja kiittänyt häntä valollaan. Hän istuutui kasvin viereen ja tarkkaili sen loistetta. Se oli kuin pieni, elävä lyhty keskellä Marsin hiljaisuutta. Miten se oli selvinnyt täällä, pölyn ja myrskyjen keskellä? Ehkä juuri täällä, syvällä rotkossa, oli ollut suojaisa paikka, minne vanhat vesijärvet olivat jättäneet kosteutta. Lumi mietti, oliko tällaisia kasveja ollut Marsissa miljoonia vuosia sitten, kun siellä oli vielä paljon vettä. Ne olivat salaisuuksia, joita hän ei ehkä koskaan täysin ymmärtäisi, mutta niiden löytäminen teki hänestä onnellisen. Yhtäkkiä Lumin rannekellosta kuului pehmeä piippaus. Se oli muistutus. Aika palata avaruusalukselle! Vaikka Lumi olisi halunnut jäädä kasvin viereen ikuisiksi ajoiksi, hän tiesi, että hänen oli lähdettävä. Hän nousi ylös ja silitti hellästi kasvin terälehtiä.

Lopetus

Ja niin, punaisen planeetan tutkimusretki päättyi tällä kertaa. Kiitos, että olit mukana tässä jännittävässä seikkailussa avaruudessa! Toivottavasti tarinamme herätti mielikuvituksesi lentoon ja keksit nyt omia upeita seikkailuja. Voit kertoa Sonacastille, jos sinulla on palautetta tai haluaisit kuulla lisää. Muista aina, että mielikuvitus vie sinut minne vain, tähtiin ja takaisin. Nähdään taas pian seuraavassa tarinassa! Hei hei!

Lisää tarinoita