SONACAST
Hanki se Google PlaystaLataa App Storesta

Tarina

Prinsessa ja herne - Andersenin satu

12 min5-7-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Kuuntele koko tarina sovelluksessa
Lataa App Storesta

Tarina

Johdanto: Pieni herne, suuri salaisuus

Hei ihanat lapset! Tänään sukellamme tarinaan, joka vie meidät kauas, kauas pois, satujen maahan. Siellä asui kerran prinssi, jolla oli kaikki, mitä nuori sydän saattoi toivoa: upea linna, kimalteleva kruunu ja jopa oma jousiammunta-rata! Mutta jotain tärkeää puuttui. Prinssi halusi löytää itselleen aidon prinsessan, sellaisen, joka olisi todellinen prinsessa jokaisella solullaan. Mutta kuinka tunnistaa sellainen? Se onkin suuri salaisuus, joka kätkeytyy uskomattoman pieneen asiaan. Niin, aivan oikein – pieneen, vihreään herneeseen! Miten ihmeessä pieni herne voi paljastaa suuren salaisuuden? Kuunnellaanpa tarkkaan...

Prinssin epätoivoinen etsintä

Ja tämä salaisuus, se liittyi erääseen prinssiin. Prinssiin, joka asui suuressa linnassa, jossa oli paljon torneja ja syviä vallihautoja. Hän oli kiltti ja komea, mutta hänellä oli yksi suuri toive: hän halusi löytää oikean prinsessan. Ei ihan mitä tahansa prinsessaa, vaan *oikean* prinsessan. Sellaisen, joka olisi juuri hänelle tarkoitettu, sydämeltään kultainen ja ymmärtäväinen. Prinssi oli kasvanut aikuiseksi, ja oli tullut aika löytää vaimo, joka jonain päivänä hallitsisi hänen rinnallaan. Mutta ei ollut helppoa löytää oikeaa prinsessaa. Kuinka niin, mietitkö? No, maailmassa oli kyllä prinsessoja vaikka kuinka paljon! Prinssi ratsasti hevosellaan kauas pois, yli korkeiden vuorten ja vehreiden laaksojen, kaukaisille rannoille, joilla meri humisi salaisuuksia. Hän kulki ohi vilisevien kaupunkien, joissa oli korkeita taloja ja paljon ihmisiä, ja syvien, pimeiden metsien läpi, joissa kuului vain pöllöjen huhuilu. Hän matkusti moniin kuningaskuntiin, joiden nimet olivat melkein kuin lauluja: Aurinkokiven maa, Hopeajoen valtakunta, Tuuliruusun kuningaskunta. Hän tapasi prinsessoja, joiden hiukset olivat kuin sulatettua kultaa, ja prinsessoja, joiden silmät olivat kuin syvimmät siniset järvet, jotka heijastivat taivasta. Hän tapasi prinsessoja, jotka osasivat ratsastaa kilpaa tuulen kanssa niin nopeasti, että heidän värikkäät huivinsa vain vilahtivat. Ja prinsessoja, jotka osasivat leipoa maailman herkullisimpia pikkuleipiä, jotka tuoksuivat vaniljalta ja kanelilta. Mutta jokaisessa heissä tuntui olevan jokin pieni asia, joka ei ollut aivan kohdallaan. Jotkut prinsessat olivat liian äänekkäitä ja nauroivat liian kovaa, niin että prinssin korviin sattui melkein. Heidän naurunsa kaikuivat linnan seinillä, mutta se ei tuntunut tulevan sydämestä. Kun taas toiset olivat niin hiljaisia, että heitä tuskin huomasi istuvan samassa huoneessa. He eivät sanoneet sanaakaan, vaikka prinssi kertoi heille jännittäviä tarinoita. Jotkut olivat kiinnostuneita vain uusista, kimaltavista mekoistaan ja pitivät peiliä kädessään koko ajan, eivätkä kuunnelleet prinssin tarinoita seikkailuista tai unelmistaan. Toiset taas olivat niin ylpeitä omasta kauneudestaan tai rikkaudestaan, että he eivät edes katsoneet prinssiä silmiin, vaan pitivät nenäänsä pystyssä. Vaikka he ulkonäöltään näyttivät aivan prinsessoilta, heidän sydämensä eivät tuntuneet olevan *oikeita* prinsessan sydämiä. Ne tuntuivat olevan täynnä jotain muuta kuin lämpöä ja ystävällisyyttä. Viikkoja ja kuukausia kului. Aurinko nousi ja laski satoja kertoja prinssin matkojen aikana. Hän ajoi halki sateen ja tuulen, yli kuumien hiekka-aavikoiden ja kylmien lumihuippuisten vuorten. Hänen hieno silkkiviittansa kului ja hänen ratsuhevosen harja takkuuntui. Prinssi huokaisi yhä syvemmin. Hän oli niin *väsynyt* ja niin *pettynyt*. Hän oli etsinyt ja etsinyt, käyttänyt kaiken aikansa ja tarmonsa, mutta ei ollut löytänyt sitä, mitä etsi – sitä aitoa, oikeaa prinsessaa. 'Onko siellä todella olemassa yhtäkään oikeaa prinsessaa tässä suuressa maailmassa?' hän mietti, katsellen kauas horisonttiin. Hän tunsi olonsa niin kovin yksinäiseksi, vaikka ympärillä oli ihmisiä, hovimiehiä ja prinsessoja. Hän halusi jonkun, jonka kanssa jakaa kaikki ne ihmeelliset asiat, joita hän oli nähnyt. Jonkun, jonka kanssa jakaa ilot ja surut, jonkun, joka ymmärtäisi häntä ilman sanoja. Mutta tähän mennessä jokainen tapaamansa prinsessa oli vain lisännyt hänen epätoivoaan. Hänen sydämensä oli täynnä surua ja pientä pientä toivon kipinää, joka oli jo sammumassa. Niinpä prinssi, raskain mielin ja hyvin väsyneenä, käänsi hevosensa kohti omaa kuningaskuntaansa. Kaukana siintivät hänen linnansa tutut tornit. Matka takaisin oli hiljainen. Hevonenkin tuntui ymmärtävän prinssin surua ja käveli hitaasti, pää alhaalla. Prinssi ajatteli kaikkia niitä prinsessoja, jotka hän oli tavannut. He olivat kauniita, ja he olivat rikkaita, ja heillä oli hienot linnat ja upeat vaatteet. Mutta he eivät olleet *oikeita*. Kun prinssi saapui linnaansa, hän oli niin surullinen, ettei hänellä ollut edes halua syödä herkullista iltapalaa. Hän meni suoraan huoneeseensa ja istuutui ikkunan ääreen katsomaan ulos pimenevään iltaan. 'Ehkä en koskaan löydä sitä oikeaa', hän mutisi hiljaa. Mutta juuri silloin tapahtui jotain. Jotain aivan odottamatonta! Yhtäkkiä linnaan koputettiin, ja se ei ollut mikä tahansa koputus. Se oli *voimakas* koputus, aivan kuin joku olisi ollut hirveässä hädässä!

Kuningattaren ovela testi

Ja kuka olikaan ovella? Siellä seisoi nuori nainen, täysin läpimärkä sateesta! Vesi valui hänen hiuksistaan, vaatteistaan ja jopa kengistään. Ukkonen jylisi vielä kauempana, ja sade piiskasi linnaa vasten. Tyttö väitti olevansa oikea prinsessa. Hän oli eksynyt, ja myrsky oli yllättänyt hänet matkalla. Köyhä prinsessa! Hänen poskensa olivat punaiset ja silmänsä suuret, mutta hän näytti silti kovin kauniilta, vaikka oli aivan kurainen ja märkä. Prinssi oli heti haltioissaan. ”Äiti, äiti!” hän huudahti, ”Tässä on ehkä se oikea prinsessa! Kukaan muu ei tulisi tällaiseen myrskyyn, ellei olisi todella epätoivoinen!” Vanha kuningatar oli kuitenkin paljon viisaampi. Hän oli nähnyt monia ”prinsessoja” elämänsä aikana. ”Hmm,” hän mietti itsekseen, ”Prinsessa kyllä, mutta onko hän oikeasti oikea prinsessa? Sitä pitää testata.” Hän hymyili salaperäisesti. Kuningatar tiesi, että oikealla prinsessalla oli todella herkkä iho ja hienotunteiset aistit. Hän ei voinut sietää pienintäkään epämukavuutta. Niinpä kuningatar päätti keksiä ovelan testin. Hän ei kertonut siitä kenellekään, ei edes hätääntyneelle prinssille tai murehtivalle kuningasparille. Ei, tämä oli hänen salaisuutensa. Kuningatar kutsui palvelijattaret luokseen ja antoi heille erikoiset ohjeet. ”Haen teille jotain,” kuningatar sanoi salaperäisesti. Hän meni vanhaan komeroon, jonka pohjalla oli pieni, pölyinen laatikko. Laatikossa oli jotain aivan erityistä. Se oli pieni, kuivunut herne. Vihreä ja pyöreä, aivan tavallisen näköinen herne. Mutta se ei ollut mikä tahansa herne. Se oli ollut suvussa jo sukupolvien ajan, ja tarinat kertoivat sen omaavan erityisiä voimia. Kenties se auttaisi löytämään oikean prinsessan. Kuningatar otti varovasti herneen laatikosta. Hän vei sen prinsessan huoneeseen. Siellä palvelijattaret olivat jo valmiina. ”Tehkää sänky valmiiksi,” kuningatar ohjeisti, ”mutta tehkää se aivan tarkasti, niin kuin minä sanon.” Ensin, he ottivat kaikki pehmeät patjat pois sängystä. Sitten kuningatar asetti sen pienen herneen aivan keskelle sängyn pohjaa. Juuri sinne, minne prinsessan selkä tulisi, jos hän nukkuisi vatsallaan, tai minne hänen takapuolensa tulisi, jos hän nukkuisi selällään. Aivan keskelle. Sen jälkeen he alkoivat pinota patjoja herneen päälle. Ei yhtä patjaa. Ei kahta. Ei edes viittä! He pinoivat kaksikymmentä patjaa! Yksi toisensa jälkeen, yhä korkeammaksi ja korkeammaksi. Pehmeitä, muhkeita patjoja, täynnä untuvaa ja höyheniä. Prinsessan sänky alkoi näyttää valtavalta vuorelta! Mutta ei siinä vielä kaikki! Kuningatar sanoi: ”Nyt, näiden kahdenkymmenen patjan päälle, laittakaa vielä kaksikymmentä untuvapeittoa!” Ja niin he tekivät. Kaksikymmentä pehmeää, ilmavaa, lämmintä untuvapeittoa aseteltiin huolellisesti patjojen päälle. Se oli korkea kuin torni! Kuka tahansa olisi luullut, että tällaisessa sängyssä nukkuisi aivan kuin pilven päällä. Pehmeämpi sänky ei voisi olla! ”Näin!” kuningatar sanoi tyytyväisenä. ”Nyt se on valmis.” Sitten hän meni tapaamaan märkää prinsessaa. ”Hyvä on, rakas tyttö,” kuningatar sanoi ystävällisesti, ”olet varmasti väsynyt tämän myrskyn jälkeen. Olen teettänyt sinulle mukavan sängyn. Lepää rauhassa yö.” Prinsessa oli iloinen ja kiitollinen. Hän kiitti kuningatarta ja prinssiä. Vihdoin hän pääsisi lepäämään! Hän kapusi ylös tähän valtavaan vuorimäiseen sänkyyn. Se oli niin korkea, että hänen piti melkein hypätä sinne! Kuningatar sulki oven perässään ja hymyili edelleen salaperäisesti. Nyt oli vain odotettava. Oikea prinsessa tietäisi, jos jokin olisi vialla, vaikka se olisi kuinka pieni. Jos tämä tyttö olisi todellinen prinsessa, hän varmasti tuntisi jotakin. Ja jos hän ei tuntisi niin silloin hän ei voisi olla oikea. Kuningatar toivoi kovasti, että prinssi saisi vihdoin sen oikean prinsessan. Mutta testi oli testi. Sitä ei voinut huijata. Ja niin, koko linna asettui yöpuulle. Myrsky alkoi laantua, ja vain hiljainen tuulen humina kuului enää ikkunan takaa. Mutta prinsessan huoneessa herne odotti. Pieni, mutta voimallinen herne.

Herneen paljastama totuus

Aamu koitti, ja auringon ensisäteet hiipivät varovasti prinsessan huoneeseen. Linnunlaulu alkoi kuulua ikkunan takaa, ja myrskyn ääni oli tyystin vaiennut. Prinsessa heräsi, venytteli, ja yritti nousta sängystä. Mutta voi sentään! Hän oli aivan mustelmilla, ja joka paikkaa särki! ”Voi, miten kamalaa!” hän ajatteli. ”Kuin olisin nukkunut kivien päällä!” Hän hieroi silmiään, ja kurkisti peittojen alle. Siellä oli paljon pehmeitä patjoja, ja ne näyttivät niin mukavilta. Miksi hän sitten oli niin kipeä? Hän ei ymmärtänyt. Hän oli tottunut nukkumaan hienoimmissa ja pehmeimmissä sängyissä, mutta tämä yö oli ollut kaikkein pahin. Hänestä tuntui, että jokin oli puristanut häntä koko yön. Hänellä oli aivan kipeä selkä ja jalat. Hän ei tiennyt, että kaiken syynä oli pieni, vihreä herne, joka oli piilotettu syvälle kaikkien patjojen alle. Kuningatar oli ollut todella ovela, eikö totta? Hän oli keksinyt kokeen, jolla varmasti selvisi, oliko tyttö todellinen prinsessa. Vain oikea prinsessa olisi niin herkkä, että tuntisi pienen herneen läpi kahdenkymmenen patjan ja kahdenkymmenen untuvapeiton. Se oli todella, todella monta patjaa ja peittoa! Ajatelkaa sitä! Kuinka uskomattoman herkkä pitää olla, että tuntee niin pienen asian läpi niin monen pehmeän kerroksen? Kuningatar tuli aamulla prinsessan huoneeseen. Hän oli ystävällisen näköinen, mutta silmissä oli pieni pilke, ikään kuin hän tietäisi jotain salaista. ”Hyvää huomenta, rakas tyttö”, kuningatar sanoi. ”Miten nukuit?” Prinsessa yritti hymyillä, mutta se oli vaikeaa, koska hän oli niin väsynyt ja kipeä. ”Voi, kiitos kysymästä, Teidän Majesteettinne”, prinsessa vastasi. ”Nukuin todella, todella huonosti. Minulla oli hirveä yö. En ole koskaan nukkunut niin kehnosti.” Hän hieroi olkapäitään ja ähkäisi. ”En tiedä mikä oli vialla, mutta sängyssä oli jokin kova. Tuntui, kuin olisin nukkunut jonkin pienen, mutta terävän esineen päällä. Koko kehoni on aivan mustelmilla ja kipeä. En saanut silmääni umpeen melkein ollenkaan.” Kuningatar kuunteli tarkkaan ja nyökkäsi. Hän tiesi nyt vastauksen! Tämä tyttö oli todellinen prinsessa! Vain oikea prinsessa voisi tuntea niin pienen herneen läpi niin monen patjan ja peiton. Se oli täysin varmaa! Hän oli iloinen, ja hänen sydämensä hyppelehti. Kuningatar kääntyi poikansa, prinssin, puoleen, joka oli tullut sisään myös. ”Poikani”, hän sanoi, ”olet vihdoinkin löytänyt oikean prinsessan!” Prinssi katsoi prinsessaa, joka oli yhä hieman nukkavieru, mutta hymyili jo hieman. Hän oli onnellinen. Hän oli matkustanut niin kauas, etsinyt niin kauan, ja nyt hän oli löytänyt sen, mitä oli aina toivonut! Oikean prinsessan, joka oli niin herkkä ja ainutlaatuinen. Kuningatar selitti prinsessalle kaiken herneestä, ja prinsessa oli ensin yllättynyt, sitten huvittunut. Voi sitä pientä hernettä! Se oli ollut syynä hänen huonoon yöhonsa, mutta myös syynä siihen, että hänen todellinen identiteettinsä oli paljastunut. Nyt prinssi ja prinsessa saivat vihdoin olla yhdessä. He olivat molemmat todella onnellisia. Prinssi oli etsinyt niin kauan, ja prinsessa oli löytänyt uuden kodin ja rakkauden. Koko linna oli täynnä iloa ja juhlatunnelmaa. Kaikki tiesivät, että nyt oli edessä jotain todella ihanaa. Pian olisi aika suunnitella isot häät! Ja tiedättekö mitä? Sen pienen herneen, joka oli paljastanut prinsessan todellisen luonteen, kuningatar laittoi museoon! Aivan oikein, museoon! Jotta kaikki saisivat nähdä ja muistaa sen tarinan, kuinka pieni herne voi muuttaa kaiken. Se on siellä yhä tänäkin päivänä, jos vain uskaltaa etsiä! Kenties se on piilossa jossain muiden vanhojen ja arvokkaiden esineiden joukossa. Kukapa tietää! Mutta sen tarinaa kerrotaan yhä lapsille ympäri maailmaa.

Lopetus

Kiitos, että kuuntelit Prinsessan ja herneen tarinan kanssamme. Toivottavasti seikkailu ilahdutti sinua ja sytytti mielikuvituksesi lentoon! Me Sonacastilla rakastamme tarinoita ja haluaisimme kuulla myös sinun ajatuksiasi. Kerro meille palautetta tai ehdota, millaisia tarinoita haluaisit kuulla seuraavaksi. Muista, että jokainen voi olla tarinankertoja! Ehkä sinäkin keksit oman sadun, jossa on puhuvia eläimiä tai taikaesineitä? Meillä on paljon muitakin jännittäviä seikkailuja varastossa. Nähdään taas pian, kun sukelamme yhdessä uusiin ihmeellisiin maailmoihin!

Lisää tarinoita