SONACAST
Hanki se Google PlaystaLataa App Storesta

Tarina

Pörröhännän vihreä haave

15 min5-7-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Kuuntele koko tarina sovelluksessa
Lataa App Storesta

Tarina

Johdanto

Kaukana, suuressa kaupungissa, jossa talot olivat korkeita kuin vuoret, eli pieni jänis. Hänen nimensä oli Pupu Pörröhäntä. Pupu Pörröhäntä asui puiston laidalla. Hän katseli usein ympärilleen suurilla silmillään. Kaupungin vilinä, eli jatkuva kiire ja melu, ympäröi häntä. Vaikka puisto oli kaunis, Pupu Pörröhäntä haaveili jostakin muusta. Hänellä oli salainen toive syvällä sydämessään. Hän toivoi näkevänsä jotain paljon laajempaa. Hän toivoi löytävänsä kauniin metsän.

Pörröhännän vihreä haave (1/3)

Pupu Pörröhäntä asui kaupungin suuremman puiston laitamilla. Hänen kotinsa oli paksun pensaan alla. Pensas suojasi häntä kadun melulta. Aamuisin hän söi herkullisia lehtiä. Hän mutusteli niitä tyytyväisenä. Päivisin Pupu Pörröhäntä kurkisteli pensaan raoista. Hän katseli kaupungin kiireistä elämää. Autot suhahtelivat ohi jatkuvasti. Ihmiset kävelivät edestakaisin puiston kujilla. Kaikkialla oli jotakin tapahtumassa. Pupu Pörröhäntä oli usein haaveissaan. Hän mietti, mitä olisi kauempana. Yhtenä iltapäivänä Pupu Pörröhäntä näki jotain uutta. Pieni, ruskea lintu lensi puiston yli. Se katosi kaukaisuuteen nopeasti. Lintu näytti niin vapaalta silloin. Pupu Pörröhäntä tunsi pienen kutkutuksen mahanpohjassaan. Se oli sellainen ihana jännitys. Tämän tuntemuksen hän tunnisti heti. Hän tunsi haluavansa seurata lintua. Minne se mahtoi mennä? Oliko siellä jotain muuta? Hän mietti. Pupu Pörröhäntä oli toisinaan huolissaan. Hän tunsi pientä ahdistusta kaupungin keskellä. Miksi? Koska hän ei nähnyt tarpeeksi vihreää. Hän kaipasi laajoja, pehmeitä sammalmättäitä. Hän kaipasi isoja puita. Hän kaipasi tuulen huminaa oksissa. Kaupungissa oli vain korkeita rakennuksia. Ne olivat kuin harmaita pilareita. Ne tuntuivat nousevan taivasta vasten. Siellä oli myös paljon asfalttia. Se oli kovaa Pupu Pörröhännän tassuille. Eräänä päivänä Pupu Pörröhäntä tapasi vanhan kyyhkyn. Kyyhky Kyyhkynen istui puistonpenkin selkänojalla. Kyyhky Kyyhkynen oli nähnyt maailmaa paljon. Hänen höyhenensä olivat hieman harmaantuneet. Pupu Pörröhäntä hiipi lähemmäs ujosti. "Anteeksi, Kyyhky Kyyhkynen", Pupu Pörröhäntä mutisi. "Minulla on yksi kysymys sinulle." Kyyhky Kyyhkynen käänsi päätään hitaasti. Hän katsoi Pupua toisella silmällään. "Kysy pois, pieni ystävä", Kyyhky Kyyhkynen sanoi rauhallisesti. Hänen äänensä oli lempeä. "Minne kaikki linnut lentävät illalla?" Pupu Pörröhäntä kysyi. "Ne lentävät aina johonkin. Ne katoavat taivaanrantaan nopeasti." Kyyhky Kyyhkynen nyökkäsi hitaasti. "Ne lentävät metsään", hän vastasi sitten. "Metsä on täältä kaupungista katsottuna kaukana." "Miksi metsään?" Pupu Pörröhäntä kysyi uteliaana. "Mitä siellä on?" "Metsässä on paljon tilaa", Kyyhky Kyyhkynen selitti. "Siellä on korkeita puita. Siellä on tiheitä pensaita. Siellä on pehmeää maata hyppimiseen. Siellä on myös hiljaisempaa. Siellä voi kuulla tuulen suhisevan." Hän kuvaili metsää kauniisti. Pupu Pörröhäntä kiitti Kyyhky Kyyhkystä. Hän tunsi nyt toivoa. Pieni jännitys velloi hänen mielessään. Hän päätti aloittaa matkansa huomenna. Hän etsisi metsän. Hän etsisi sen vaikka se olisi kaukana. Yön pimeydessä Pupu Pörröhäntä mietti Kyyhkyn sanoja. "Seuraa vihreää. Seuraa myös hiljaisuutta." Hän päätti tarkkailla tarkemmin. Aamun valjetessa Pupu Pörröhäntä söi aamiaistaan. Hän vilkuili ympärilleen uusin silmin. Hän huomasi pienet ruohotupot asfaltin halkeamissa. Hän näki myös pensasaidat. Ne olivat korkeita ja vihreitä. Ne reunustivat puiston reunaa. Hän huomasi myös puiden lehdet. Ne olivat niin monen sävyisiä. Hän oli katsellut niitä ennenkin. Nyt ne tuntuivat kutsuvan häntä. Hän päätti lähteä liikkeelle. Hän aloitti matkan puiston laitaa pitkin. Pupu Pörröhäntä seurasi ensin vihreää pensasaitaa. Se näytti vievän kauemmas. Pensasaidan päässä oli vilkas risteys. Autot ajoivat ohi kovaa vauhtia. Niiden ääni oli korviahuumaava. Se oli Pupu Pörröhännälle pelottava melu. Hän tunsi pienen pelon. Hän tunsi sen mahassaan asti. Tämä ei ollut hiljaisuutta. Tämä ei ollut sitä metsää. Hän mietti. Hän peruutti takaisin pensasaidan turvaan nopeasti. Hän oli pettynyt. Hän oli myös vähän surullinen. Hän istui hetken hiljaa. Hän ajatteli Kyyhky Kyyhkysen sanoja. "Tarvitset siihen tarkkoja silmiä. Tarvitset myös rohkeaa sydäntä." Hän ei ollut käyttänyt silmiään hyvin. Hän oli vain seurannut vihreää. Hän ei ollut kuunnellut hiljaisuutta. Hän päätti yrittää uudelleen. Tällä kertaa hän etsisi hiljaisempaa reittiä. Hän etsisi paikkaa, jossa melu vaimenisi. Hän nousi tassuilleen päättäväisesti. Hän nuuhki ilmaa toiveikkaana. Hän katsoi ympärilleen taas. Pieni puisten talojen rajaama kuja näkyi sitten. Se näytti kutsuvan häntä. Se oli paljon hiljaisempi. Hän lähti sitä kohti varovaisesti.

Pörröhännän vihreä haave (2/3)

Pupu Pörröhäntä käveli pientä kujaa pitkin. Kujan molemmin puolin oli pieniä puutaloja. Niiden pihoilla kasvoi kukkia kauniisti. Ilma oli täällä raikkaampi. Kaupungin melu oli hieman vaimeampi. Se oli paljon mukavampaa. Hän näki myös pieniä puita. Ne kasvoivat tiukasti toisiaan vasten. Ne muodostivat pienen kujanteen. Kujan päässä Pupu Pörröhäntä näki jotain jännittävää. Se oli pieni puisto. Tämä puisto oli paljon pienempi. Se oli myös paljon vanhempi. Sen keskellä oli vanha tammi. Tammi oli valtavan kokoinen. Vanhan tammen oksistossa asui Orava Oikukas. Orava Oikukas oli vähän äreä. Hän oli nähnyt paljon maailmaa. Hän oli tottunut kaupungin elämään. Pupu Pörröhäntä hiipi tammen juurelle. "Huomenta, Orava Oikukas", Pupu Pörröhäntä sanoi hiljaa. Orava Oikukas kurkisti alas puusta. "No, hei vain", hän vastasi napakasti. "Minne sinulla on niin kova kiire?" "Olen etsimässä metsää", Pupu Pörröhäntä kertoi. "Kyyhky Kyyhkynen sanoi, että täältä löytyy paljon vihreää. Sieltä löytyy myös hiljaisuutta." Pupu Pörröhäntä selitti innokkaasti. Orava Oikukas pudisti päätään. "Metsä?" hän sanoi hieman epäuskoisena. "Se on niin kaukana. Täällä on kaikki tarvittava. Täällä on pähkinöitä. Täällä on myös turvalliset oksat." Hän pudisti pähkinää käpälissään. "Mutta minä kaipaan metsän tuoksua", Pupu Pörröhäntä sanoi. "Kaipaan myös pehmeää sammalta. Haluan hypellä vapaasti." Pupu Pörröhäntä katseli Oravaa toiveikkaana. "Tässä kaupungissa on liian paljon melua", Orava Oikukas huokaisi. "Miksi täällä on aina niin kova ääni?" hän kysyi. Sitten hän vastasi itse. "Koska ihmiset liikkuvat paljon", Orava Oikukas selitti. "Heillä on autoja. Heillä on myös kovaäänisiä koneita. Ne kaikki tekevät meteliä." Hän katsoi Pupua ymmärtäväisesti. "Sen takia täällä on aina melua. Vain metsässä on kunnolla hiljaista." Orava täsmensi. Pupu Pörröhäntä tunsi turhautumista. Hän oli jo yrittänyt löytää hiljaisuutta. Kaikki näytti johtavan takaisin meluun. Hän melkein luovutti silloin. Mutta sitten hän muisti Kyyhky Kyyhkysen sanat. "Rohkeaa sydäntä." Mitä hän tekisi nyt? Mitä sinä tekisit, jos olisit Pupu Pörröhännän paikalla? Etsiikö hän takaisin puistoon? Vai jatkaako hän matkaansa? Hän katseli ympärilleen ajatuksissaan. Hän huomasi suuren tiiliseinän. Sen takana näkyi jotain suurta ja vihreää. Vihreä näytti jatkuvan pitkälle. Se oli kuin jättimäinen vihreä meri. Ehkä se oli metsä! Mutta miten hän pääsisi sinne? Tiiliseinän edessä oli toinen vilkas katu. Se oli vielä leveämpi kuin edellinen. Autot huristelivat ohi todella nopeasti. Se oli suuri este. Pupu Pörröhäntä tiesi, ettei hän voinut ylittää tietä heti. Hän oli liian pieni. Vaara oli liian suuri. Hän piiloutui pensaan alle. Hän odotti ja tarkkaili. Hän näki, että autot ajoivat tietä pitkin. Ne ajoivat taukoamatta. Mutta sitten hän huomasi jotain. Ihmiset käyttivät ylityspaikkoja. Niissä oli liikennevalot. Vihreä valo tarkoitti turvallista ylitystä. Hän odotti pitkän tovin. Sitten hän näki pienen raon aidassa. Se oli tiiliseinän juurella. Raosta pääsi juuri ja juuri pujahtamaan. Mutta rako oli aivan kadun vieressä. Hän ei uskaltanut heti. Hän odotti vielä. Hän mietti, mitä tehdä. Lopulta hän päätti. Hän käyttäisi rakoa. Hän odottaisi vihreää valoa. Sitten hän pinkaisisi tien yli nopeasti. Hän toivoi, että vihreä valo olisi tarpeeksi kauan päällä. Se antaisi hänelle aikaa ylittää tie. Tämä oli hänen ainoa mahdollisuutensa.

Pörröhännän vihreä haave (3/3)

Pupu Pörröhäntä keräsi kaiken rohkeutensa. Hän odotti, että ihmiset alkoivat ylittää tietä. Vihreä valo syttyi sitten. Hän pinkaisi raosta ulos nopeasti. Hän juoksi niin lujaa kuin vain pääsi. Hänen pienet tassunsa tömistelivät asfalttia. Se tuntui kylmältä ja kovalta. Hän ehti juuri ja juuri toiselle puolelle. Juuri kun valo vaihtui. Hän oli hengästynyt. Hän oli myös helpottunut. Hän oli ylittänyt sen suuren tien. Se oli suuri voitto. Hän oli nyt tiiliseinän toisella puolella. Hän huomasi heti eron. Ilma oli viileämpää. Se tuoksui mullalta. Se tuoksui myös puilta. Kaupungin melu oli poissa. Kuului vain tuulen humina. Kuului myös lintujen laulu. Hän oli päässyt paikkaan, jossa hiljaisuus hallitsi. Tämä oli juuri se, mitä hän oli etsinyt. Hän pujahti ison pensaan alle. Hän nousi sieltä ylös. Edessä avautui laaja metsä. Korkeat puut ulottuivat ylös taivaaseen. Niiden latvat heiluivat tuulessa kauniisti. Maassa oli pehmeää sammalta. Siellä oli myös karisseita lehtiä. Hän näki polkuja. Ne mutkittelivat puiden lomassa. Ne tuntuivat kutsuvan häntä syvemmälle metsään. Auringonsäteet siivilöityivät puiden läpi. Ne muodostivat kauniita kuvioita maahan. Ilma tuntui puhdammalta. Se oli täynnä elämää. Pupu Pörröhäntä hyppeli iloisesti. Hän tutki uutta ympäristöä innokkaasti. Hän nuuhki jokaisen kukan. Hän tunnusteli jokaisen sammalmättään. Hän teki sen varovasti. Hän maisteli tuoreita ruohoja. Hän tutki pienen puron vettä. Se virtasi kirkkaana kivien yli. Hän ei ollut koskaan nähnyt tällaista. Tämä oli paljon enemmän. Se oli enemmän kuin hän oli kuvitellut. Tämä oli hänen unelmiensa paikka. Hän tapasi metsässä uusia ystäviä. Hän tapasi pieniä hiiriä. Hän tapasi myös puupoliiseja. He olivat kaikki ystävällisiä. He olivat onnellisia nähdessään hänet. Hän tunsi iloa ja onnea. Hän tunsi ne syvällä sydämessään. Hän oli löytänyt kotinsa. Hän oli löytänyt paikan, josta hän haaveili. Hän oli löytänyt sen itse. Kyyhky Kyyhkysen sanat olivat totta. Hän oli tarvinnut siihen tarkkoja silmiä. Hän oli tarvinnut myös rohkeaa sydäntä. Hän istui sammaleella rauhassa. Hän katseli puiden latvoja. Ne heiluivat tuulessa hiljaa. Hän oli vihdoin perillä. Hän oli kotonaan. Tuuli suhisi puissa. Se lauloi kaunista laulua. Pupu Pörröhäntä kuunteli sitä. Hän nukahti sitten onnellisena unelmien metsäänsä. Hän hymyili unissaan. Tämä oli paras seikkailu ikinä. Hän oli löytänyt sen. Hän oli todella onnellinen. Tämä oli hänen uusi elämänsä. Hän oli kiitollinen. Hän oli niin iloinen. Hän oli vihdoin kotona. Hän oli turvassa. Hän oli löytänyt unelmansa. Hän oli niin tyytyväinen. Hän oli onnellinen jänis. Hän oli Pupu Pörröhäntä. Hän oli metsässä. Hän oli kotona. Hän oli juuri siinä, missä hänen piti olla. Hän oli löytänyt paikkansa. Se oli hieno tunne. Se oli paras tunne. Hän oli niin kiitollinen. Hän oli todella onnellinen. Hän oli kotona metsässä. Hän oli löytänyt sen. Se oli hänen oma metsänsä. Hän oli perillä.

Lopetus

Pupu Pörröhännän metsä oli täynnä tuoretta ilmaa. Se oli täynnä tuoksuvaa sammalta. Hän kuuli siellä lintujen laulua. Nyt hän tiesi, miten löytää metsään. Hän tiesi, miten löytää kotinsa. Hän oli rohkea jänis. Tuuli suhisi puiden latvoissa. Se lauloi kaunista laulua. Se kertoi tarinoita. Kaukana odottaa vielä monta muuta tarinaa. Ne ovat valmiina löydettäviksi. Kuka tietää, mihin ne vievät meidät.

Lisää tarinoita