SONACAST
Hanki se Google PlaystaLataa App Storesta

Tarina

Pippuri ja viileä puhallus

15 min5-7-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Kuuntele koko tarina sovelluksessa
Lataa App Storesta

Tarina

Johdanto

Tervetuloa suureen ja ihmeelliseen vuoreen, missä asuu lohikäärmeitä, jotka osaavat puhaltaa suuria ja kuumia tulenlieskoja. Tässä tarinassa tapaamme pienen Pippurin, joka on aivan erilainen kuin muut lohikäärmeet. Pippuri ei pidä kuumuudesta, ja hän pelkää jopa pientä kynttilän liekkiä enemmän kuin mitään muuta. Seuraavaksi saamme kuulla, miten pieni ja arka lohikäärme löytää oman tapansa olla todella rohkea.

Pippuri ja viileä puhallus (1/3)

Kaukana suurten vuorten takana asui pieni lohikäärme, jonka nimi oli Pippuri. Hänellä oli hienot turkoosit suomut ja keltaisia pilkkuja pitkin hänen pitkää häntäänsä. Pippuri oli kuitenkin erilainen kuin muut lohikäärmeet, sillä hän todella pelkäsi tulta. Kun muut harjoittelivat suurten roihujen puhaltamista, Pippuri piiloutui mieluummin suuren kiven taakse. Hänen kotinsa sijaitsi syvällä vuoren sisällä, suuressa ja kimaltelevassa Hohtavassa Holvissa. Lattia oli tehty sileästä obsidiaanista, joka tuntui mukavan viileältä hänen pienten varpaidensa alla. Hänen isoveljensä Isoliekki oli koko vuoren paras ja koväänisin tulenpuhallusta harrastava lohikäärme. Isoliekki rakasti pröystäilyä ja hän puhalsi valtavia tulipalloja heti kun hän vain ehti. Eräänä aamuna Isoliekki lensi Pippurin luo ja nauroi niin, että luolan seinät tärisevät. Tulehan nyt kokeilemaan, pikkuinen, huomenna on suuri tulenpuhalluskilpailu meidän kaikkien iloksi, hän huusi. Pippuri katsoi veljeään ja tunsi itsensä todella pieneksi ja hieman huolestuneeksi. Hän ei halunnut mennä kilpailuun, koska hän ei osannut puhaltaa edes kipinää. Pippuri meni istumaan Mummu-Lohikäärmeen viereen, joka tuoksui aina vanhalta savulta ja kanelilta. Mummu oli hyvin vanha ja viisas, ja hänen silmänsä loistivat kuin kirkkaat tähdet. Pippuri, miksi lohikäärmeet oikeastaan puhaltavat tulta joka päivä, pieni lohikäärme kysyi hiljaa. Me teemme niin, jotta vuori pysyisi lämpimänä ja pimeys pysyisi poissa meidän luolastamme. Pippuri huokaisi, sillä hänestä tuntui, ettei hän koskaan pystyisi auttamaan muita lohikäärmeitä. Hän yritti ajatella jotain muuta, mutta ajatus huomisesta kilpailusta sai hänen vatsansa kipeäksi. Hän katseli, kuinka muut lohikäärmeet lensivät ympäriinsä ja tekivät hienoja temppuja kuumalla tulella. Pippuri sen sijaan hiipi luolan perälle, missä vesi tippui katosta ja teki pieniä lammikoita. Hän piti enemmän veden solinasta kuin tulen rätinästä, joka muistutti häntä vaarasta. Pippuri oli hyvin arka, mikä tarkoittaa, että hän pelkäsi helposti ja liikkui hyvin varovasti. Hän katseli heijastustaan vedestä ja toivoi, että hänellä olisi edes vähän enemmän rohkeutta. Ehkä minä voin vain kadota vuoren syvyyksiin, Pippuri mietti ja nuuhkaisi hieman. Hän ei halunnut tuottaa pettymystä Mummulle, joka aina jaksoi kuunnella hänen pieniä huoliaan. Luolassa oli kuitenkin jotain, mikä sai Pippurin unohtamaan pelkonsa edes pienen hetken ajaksi. Seinillä kasvoi hohtavia sieniä, jotka valaisivat pimeitä käytäviä pehmeällä ja viileällä sinisellä valolla. Pippuri kosketti yhtä sientä varovasti tassullaan ja tunsi sen pinnan olevan pehmeä kuin sammal. Se oli paljon parempaa kuin tuli, joka poltti ja teki kaiken mustaksi ja kuivaksi. Hän päätti lähteä kävelylle kauemmas luolastoon, missä kukaan ei pakottaisi häntä puhaltamaan tulta. Pippuri kulki pitkiä käytäviä, kunnes hän saapui paikkaan, jota kutsuttiin kuiskaavien tuulten onkaloksi. Siellä ilma liikkui nopeasti ja piti jännittävää ääntä, joka kuulosti aivan kuin joku kuiskailla. Hän istahti alas ja sulki silmänsä, nauttien viileästä ilmavirrasta, joka kutitti hänen suomujaan. Ehkä minun ei tarvitse olla samanlainen kuin Isoliekki, hän ajatteli aivan hiljaa itsekseen. Mutta sitten hän muisti taas kilpailun ja se teki hänet uudestaan hyvin levottomaksi.

Pippuri ja viileä puhallus (2/3)

Seuraavana aamuna aurinko paistoi kirkkaasti vuoren huipulle, ja kaikki lohikäärmeet alkoivat valmistautua suureen päivään. Pippuri seisoi harjoituskentän reunalla ja katsoi, kun suuret lohikäärmeet asettivat pystyyn maalitauluja. Ne olivat tehty kuivista männynoksista, jotka syttyivät helposti palamaan, kun niihin osui pienikin liekki. Isoliekki astui esiin ja veti syvään henkeä niin, että hänen rintansa paisui todella suureksi. Hän puhalsi valtavan tulisen suihkun, joka poltti koko maalitaulun poroksi vain yhdessä silmänräpäyksessä. Katsokaa minua, minä olen maailman vahvin ja taitavin tulenpuhaltaja, Isoliekki huusi riemuissaan. Nyt on sinun vuorosi, Pippuri, tulehan tänne ja näytä meille kaikille mitä sinä osaat. Pippuri asteli hitaasti maalitaulun eteen ja tunsi, kuinka kaikki muut lohikäärmeet katsoivat häntä. Hän veti syvään henkeä ja yritti ajatella tulta, mutta hänen mielessään oli vain vesi. Hän avasi suunsa ja puhalsi niin kovaa kuin hän vain suinkin pystyi kaikilla voimillaan. Tulen sijasta hänen suustaan lensi vain pieniä, kirkkaita saippuakuplia, jotka leijuivat ilmassa kauniisti. Kaikki muut lohikäärmeet alkoivat nauraa, ja Pippuri tunsi itsensä todella noloksi ja hyvin surulliseksi. Pippuri juoksi pois kentältä niin kovaa kuin hänen pienet jalkansa vain suinkin häntä kantoivat. Mitä sinä luulet, että Pippuri aikoo tehdä seuraavaksi tässä todella jännittävässä ja kurjassa tilanteessa? Hän päätyi syvälle vuoren uumeniin, missä sijaitsi salainen ja hyvin kylmä Kristalliluola, jonne kukaan ei mennyt. Siellä hän näki jotain hämmästyttävää, eli jotain sellaista, mikä sai hänet todella suuresti yllättymään. Katossa oli suuri ja paksu hämähäkinverkko, johon oli tarttunut kymmeniä pieniä ja kirkkaita tulikärpäsiä. Tulikärpäset yrittivät räpyttää siipiään, mutta ne olivat juuttuneet tiukasti kiinni tahmeisiin ja vahvoihin lankoihin. Pippuri mietti hetken, miten pienet tulikärpäset oikein pystyvät loistamaan niin kirkkaasti ilman kuumaa tulta. Ne syövät taikapölyä, joka muuttuu niiden vatsassa pehmeäksi valoksi ilman yhtään polttavaa kuumuutta. Tulikärpäset olivat vaarassa, sillä suuri luolahämähäkki oli jo matkalla niitä kohti pitkin katon reunaa. Pippuri tiesi, että hänen täytyi auttaa noita pieniä ja kirkkaita olentoja heti paikalla. Hän kutsui paikalle Isoliekki-veljensä, joka lensi paikalle ja yritti heti puhaltaa tulta verkkoa kohti. Pysähdy heti, sillä sinun tulesi polttaa myös kaikki nuo pienet tulikärpäset, Pippuri huusi kovaa. Isoliekki pysähtyi ja huomasi, että hän ei voinut käyttää voimaansa rikkomatta jotain hyvin kaunista. Hän yritti ottaa verkkoa pois kynsillään, mutta se oli aivan liian tahmeaa ja sotkuista. Verkko vain tarttui hänen kynsiinsä ja hän alkoi hätääntyä, koska hän ei osannut auttaa. Pippuri katsoi tarkasti verkkoa ja huomasi, että se oli herkkää juuri sille viileydelle. Hän muisti saippuakuplat ja sen viileän tunteen, jota hän kantoi syvällä oman vatsansa sisällä. Hän tiesi, että hänen täytyi kokeilla jotain aivan uutta, mitä kukaan muu ei ollut tehnyt. Pippuri otti askeleen eteenpäin ja keskittyi viileään tuuleen, jota hän oli tuntenut luolassa aiemmin.

Pippuri ja viileä puhallus (3/3)

Pippuri sulki silmänsä ja ajatteli jääkylmää vuoristopuroa, joka virtaa alas talvisen ja lumisen vuoren rinnettä. Hän tunsi vatsassaan kutitusta, mutta tällä kertaa se ei ollut pelkoa, vaan jotain uutta. Hän avasi suunsa ja puhalsi ulos pehmeän ja hyvin kylmän sumupilven, joka peitti koko suuren verkon. Sumu oli niin kylmää, että tahmea hämähäkinverkko muuttui hetkessä kovaksi ja hauraaksi kuin ohut jää. Pippuri napautti verkkoa varovasti kynnellään, ja se mureni pieniksi palasiksi pudoten hiljaa luolan lattialle. Kaikki pienet tulikärpäset olivat vapaita, ja ne alkoivat tanssia Pippurin ympärillä kiitollisina ja iloisesti loistaen. Isoliekki katsoi pikkuveljeään suu auki ja hän oli kerrankin aivan täysin hiljaa ja todella ihmeissään. Sinä pelastit heidät kaikki, ja teit sen ilman yhtään liekkiä, Isoliekki sanoi hyvin hiljaisella äänellä. Pippuri tunsi itsensä ensimmäistä kertaa elämässään todella ylpeäksi, ja hänen rintansa tuntui lämpimältä ilman tultakin. Mitä sinä tekisit, jos sinua pelottaisi yhtä paljon kuin pientä ja ujoa Pippuria tässä tarinassa? He palasivat yhdessä takaisin muiden lohikäärmeiden luo, ja Isoliekki kertoi kaikille, mitä Kristalliluolassa oli oikein tapahtunut. Mummu-Lohikäärme tuli Pippurin luo ja silitti hänen päätään hellästi omalla suurella ja lämpimällä tassullaan. Minä tiesin aina, että sinun sisälläsi on jotain erityistä, joka voi auttaa muita aivan uudella tavalla. Kilpailu jatkui, mutta Pippuri ei enää yrittänyt puhaltaa tulta muiden lohikäärmeiden lailla maalitauluihin. Hänestä tuli vuoren virallinen Viilentäjä, joka auttoi pitämään arvokkaat ja harvinaiset kristallit sopivan kylminä ja kirkkaina. Kun kesä tuli ja aurinko alkoi paahtaa liian kuumasti, Pippuri puhalsi virkistävää sumua kaikille ystävilleen. Hän ei enää pelännyt muiden naurua, koska hän tiesi olevansa tarpeellinen juuri sellaisena kuin hän oli. Pippuri oppi, että rohkeus ei aina tarkoita tulta ja suurta melua, vaan se voi olla hiljaista. Hän leikki usein tulikärpästen kanssa Kristalliluolassa, ja ne valaisivat hänen polkunsa aina kun oli pimeää. Isoliekki ei enää koskaan nauranut Pippurille, vaan pyysi joskus tätä viilentämään hänenkin kuumia ja polttavia varpaitaan. Vuoren sisällä vallitsi nyt hyvä tasapaino, kun siellä oli sekä kuumaa tulta että ihanaa ja viileää sumua. Pippuri katseli obsidiaanilattiaa ja näki siitä oman kuvansa, joka näytti nyt paljon vahvemmalta ja onnelliselta. Hän ei ollut enää vain se lohikäärme, joka pelkäsi tulta, vaan hän oli jotain paljon enemmän. Hänen suomunsa kimaltelivat kirkkaammin kuin koskaan ennen, ja hänen keltaiset pilkkunsa hehkuivat ilosta ja riemusta. Mummu istui Pippurin vieressä ja he katselivat yhdessä, kuinka vuoren huipulla tähdet alkoivat syttyä yksi kerrallaan. Pippuri puhalsi pienen, viileän henkäyksen ilmaan ja katsoi, kuinka se muuttui kauniiksi ja kimmeltäväksi lumipölyksi yössä. Se oli kaunein asia, mitä kukaan lohikäärme oli koskaan vuoren sisällä saanut aikaan omilla voimillaan. Kaikki lohikäärmeet nukkuivat sinä yönä sikeästi, sillä he tiesivät olevansa turvassa ja hyvässä hoidossa vuoren uumenissa.

Lopetus

Pieni Pippuri lepää nyt viileällä ja mustalla obsidiaanilattialla, ja hänen ympärillään tuoksuu raikas vuoristoilma. Kristallit luolan seinillä välkehtivät pehmeästi, kun tulikärpäset leikkivät piilosta pimeissä nurkissa. Maailmassa on monia muitakin vuoria, joissa asuu erilaisia ystäviä omine erityisine taitoineen. Ja tälläkin hetkellä jossain toisessa luolassa uudet tarinat odottavat hiljaa kertojaansa, valmiina heräämään eloon pienten korvien kuultavaksi.

Lisää tarinoita