SONACAST
Hanki se Google PlaystaLataa App Storesta

Tarina

Piia Piimä ja Hupaisat Hyllykaverit

60 min7-9-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Kuuntele koko tarina sovelluksessa
Lataa App Storesta

Tarina

Introduction

Tiesittekö, että supermarketin tuotteilla on oma salainen elämä yöllä? Kyllä vain! Kun viimeinenkin asiakas on lähtenyt, alkaa todellinen hulina. Piia Piimä, ujo mutta utelias piimätölkki, on juuri saanut kutsun supermarketin suuriin yöjuhliin! Hän on vähän hermostunut, mutta myös innoissaan. Sokeripossu tanssii pähkinävoin kanssa, ja maitopurkit kertovat vitsejä. Tule mukaan nauramaan ja nauttimaan, kun Piia Piimä löytää ilon ja ystävyyden hyllykavereidensa kanssa.

Piia Piimä Herää Yöllä

Yö oli syvä ja hiljainen supermarketin hyllyillä. Kaikki asiakkaat olivat jo kauan sitten menneet nukkumaan koteihinsa, ja myymälä vaipui pimeyteen. Vain hyllyjen heikko valo pilkisti sieltä täältä, ja pienet pölyhiukkaset tanssivat ilmassa kuin salaiset keijut. Piia Piimä, joka oli juuri saanut jännittävän kutsun yöjuhliin, yritti kovasti nukkua. Hän sulki silmänsä – tai siis, hänen mielessään hän sulki silmänsä – ja toivoi unen saapuvan. Mutta ei! Hänen sisällään kupli uteliaisuus, ja pieni iloinen kupla pomppi ympäriinsä hänen maitomaisessa olossaan. Miltä yöjuhlat mahtaisivat näyttää? Olisiko siellä diskopalloja, jotka oli tehty paistinpannuista? Kenties herkullisia karkkeja, jotka laulaisivat hassuja lauluja? Piia kääntyi kyljelleen, mutta edes pehmeä maitopurkkityyny ei auttanut. Vaikka hän oli ujo, ajatus tanssivista jugurttipurkeista ja vitsikkäistä leipäpaloista kutkutti hänen mielikuvitustaan. Hän kuunteli tarkkaan. Kuului vain pientä surinaa kylmälaitteista ja jotain, joka kuulosti hiiren rapistelulta kaukana perunalastuhyllyllä. Mutta sitten, aivan yhtäkkiä, hän kuuli pienen klops! äänen. Ja sitten toisen! Se oli kuin joku olisi hyppäämässä hyllyltä toiselle. Piian sydän tykytti pientä piimätahtia. Mitä ihmettä täällä tapahtui? Olivatko juhlat jo alkaneet ilman häntä? Hän päätti, ettei voinut enää vain maata siinä. Se oli mahdotonta! Uteliaisuus oli vahvempi kuin pieni jännitys. Piia keräsi kaiken rohkeutensa ja heilautti itsensä varovasti hyllyn reunalle. Alas pudotessaan hän tunsi pienen ilmavirran ja miedon hups! tunteen, kun hän laskeutui pehmeästi lattialle. Lattia oli yllättävän viileä ja sileä. Siinä seisoi nyt pieni, valkoinen piimätölkki keskellä valtavaa, pimeää supermarketia. Se oli kuin toinen maailma päivällä nähtyyn myymälään verrattuna. Päivällä niin kiireiset käytävät olivat nyt tyhjät ja odottavat, täynnä salaisuuksia. Piia katsoi ympärilleen. Valo oli heikompaa, mutta riittävää, jotta hän saattoi nähdä muutkin tuotteet hyllyillä. Ja uskokaa tai älkää, jotkut niistä eivät todellakaan nukkuneet! Siellä täällä näkyi pientä liikehdintää. Yksi appelsiinimehupullo tärähti kevyesti, ja kaurajuomapakkaus pyörähti ympäri. Piia tunsi pientä kutkuttelua sisällään. Hän ei ollut yksin! Tämä oli vasta alkua. Hän oli valmis seikkailuun. Piia alkoi varovasti rullata eteenpäin, kohti sitä suuntaa, josta oli kuullut nuo kummalliset klops! äänet. Juhlat odottivat, ja Piia Piimä oli valmis löytämään ne.

Mister Makkara ja Tanssivat Tölkit

Piia Piimä rullasi eteenpäin uteliaana. Klops! Klops! Ääni kuului nyt lähempää, ja Piian pikkuruiset maitohelmet kilisivät jännityksestä. Hän ohitti kasan värikkäitä jogurttipurkkeja, jotka torkkuivat unissaan, ja pujotteli ohi majoneesipurkkien, jotka näyttivät olevan syvässä mietiskelyssä. Sitten, aivan yhtäkkiä, hän näki sen. Siinä se oli! Makkarahyllyllä, ei suinkaan nukkumassa, vaan hyppimässä ja pomppimassa! Se oli Mister Makkara, iso ja iloinen lenkkimakkara. Hän oli pukeutunut pieniin paksuihin tossuihin, jotka olivat todennäköisesti olleet jonkun kadonneet purkkaosaston pehmotuotteet. Mister Makkara oli pyöreä ja ruskea, ja hänellä oli leveä, nauravainen suu, joka näytti aina olevan hymyssä. Hänen silmänsä olivat kaksi pientä, kiiltävää mustaa nappia, jotka tuikkivat ilkikurisesti. Klops! Klops! Kuului, kun Mister Makkara teki hassuja hyppyjä. Mutta Mister Makkara ei ollut yksin. Hänen ympärillään oli joukko tölkkejä! Ne olivat erivärisiä ja -kokoisia. Siellä oli kirkkaanpunainen tomaattimurskatölkki, joka yritti pyörähtää. Sen vieressä oli kiiltävä hopeinen tonnikalatölkki, joka heilui edestakaisin kuin jojo. Ja takana möllötti suuri vihreä hernetölkki, joka kolisutti itseään lattiaa vasten. Ne kaikki yrittivät tanssia! "Yksi! Kaksi! Kolme ja neljä!" huusi Mister Makkara iloisesti. "Nyt oikea jalka eteen, ja sitten vasen käsi ylös! Tai siis, tölkin kylki oikealle ja tölkin yläosa kohti kattoa!" hän korjasi itseään nauraen. Piia Piimä ei ollut koskaan nähnyt mitään tällaista. Makkara tanssi ja tölkit seurasivat perässä, kolisten ja kilisten. Se oli melkoinen konsertti. Piia rullasi lähemmäs. "Hei! Mitä te täällä teette?" hän kysyi iloisesti. Mister Makkara pysähtyi yllättäen, jolloin vihreä hernetölkki törmäsi häneen. Kolina! "Oho! Anteeksi, Mister Makkara!" hernetölkki sanoi ujosti. "Ei se mitään, Pikku-Herne!" Mister Makkara nauroi ja kääntyi Piiaan päin. "Tervetuloa juhliin, pikkuinen Piimä! Me harjoittelemme tanssia! Aamulla kauppa on täynnä ihmisiä, mutta yöllä... yöllä meillä on oma tanssistudio!" "Tanssistudio?" Piia kysyi uteliaana. "Aivan! Nämä tölkit ovat päättäneet oppia tanssimaan, mutta he ovat hieman... no, jäykkiä!" Mister Makkara sanoi ja vinkkasi silmää. "Minä olen Mister Makkara, ja nämä ovat Tanssivat Tölkit!" Piia nauroi. "Minä olen Piia Piimä! Saanko minä katsoa?" "Totta kai! Tai jopa osallistua!" Mister Makkara sanoi ja alkoi taas heilua puolelta toiselle. "Nyt kaikki! Yksi askel eteenpäin, sitten pyörähdys! Muistakaa, tölkit, sisällön pitää heilua mukana, niin tanssi näyttää elävämmältä!" Punainen tomaattimurskatölkki yritti pyörähtää, mutta se pyörähti liian nopeasti ja kaatui kyljelleen. Plumps! Sen pyöreä kylki osui lattiaan. "Voi ei! Olenpa minä kömpelö!" se huokasi. Hopeinen tonnikalatölkki kiemurteli ja yritti matkia Mister Makkaran askeleita, mutta se vain heilui holtittomasti ja melkein kaatoi vihreän hernetölkin. "Varokaa, varokaa!" huusi Pikku-Herne, joka yritti pitää tasapainonsa. Mister Makkara nauroi iloisesti. "Ei haittaa, ei haittaa! Harjoitus tekee mestarin! Tärkeintä on pitää hauskaa!" Hän alkoi laulaa hassua laulua ja wigglailla ympäriinsä: "Makkara wigglaa, tölkit kolisee! Kaupan lattialla tanssi soi! Herneet pomppii, tomaatit pyörii, Iloinen on tämä yö!" Piia Piimä tunsi pienen hymyn leviävän kasvoilleen. Hän alkoi myös keinua hieman edestakaisin, tunsi ilon ja musiikin rytmin. Ei ollut helppoa tanssia neliskulmaisena maitopurkkina, mutta Piia yritti parhaansa. Hän rullasi pienen ympyrän, sitten toisen. "Vau, Piia Piimä!" Mister Makkara huudahti. "Sinulla on rytmiä! Ehkä sinusta tulee meidän tanssikuningattaremme!" Piia punastui ilosta. Hän tunsi itsensä todella tervetulleeksi tähän hassuun joukkoon. Tanssivat Tölkit yrittivät yhä parhaansa. Vihreä hernetölkki yritti hypätä, mutta se vain ponnahti paikaltaan ja putosi takaisin alas kolisten. Hopeinen tonnikalatölkki keinui niin voimakkaasti, että sen etiketti oli irtoamaisillaan. "Mistä te opitte tanssimaan?" Piia kysyi uteliaana. "No, me katsoimme kerran yhden videon, jonka joku jätti hyllylle. Siinä oli tanssiohjeita!" Mister Makkara selitti. "Ja sitten me päätimme, että meidänkin pitää oppia! On niin tylsää vain seistä hyllyllä ja odottaa, että joku ostaa meidät. Haluamme elää seikkailuja!" "Niin minäkin!" Piia huudahti. "Minäkin haluan seikkailuja!" "Siksi sinä olet täällä!" Mister Makkara hymyili. "Tämä on vasta alkua. Tässä supermarketissa tapahtuu paljon jännittäviä asioita yön pimeydessä." Punainen tomaattimurskatölkki oli vihdoin onnistunut pyörähtämään kerran ilman kaatumista. "Katso! Minä osasin!" se huusi riemukkaasti. "Hienoa, Punainen Tomaatti!" Mister Makkara kehui. "Pienin askelin, pienin askelin! Pian olemme kaikki tanssimestareita!" Yhtäkkiä, aivan kun Mister Makkara oli sanomassa sen, he kuulivat uuden äänen. Se ei ollut klops! eikä kolisemaan. Se oli sssshhh... ja sitten pieni, iloinen vinkuna. Ääni kuului jostain kauempaa, juustohyllyn suunnasta. "Kuulitteko?" Piia kysyi silmät pyöreinä. Mister Makkara pysähtyi. Tanssivat Tölkitkin lopettivat kolinansa. Kaikki kuuntelivat tarkasti. Sssshhh... vinkuna... ja sitten pieni hihitys. "Mitä ihmettä tuo oli?" hopeinen tonnikalatölkki kysyi varovasti. Mister Makkara virnisti. "Ah, se kuulostaa aivan... juustojuhlilta! Olen kuullut huhuja, että juustohyllyllä on tänä yönä jotain aivan erityistä tekeillä. Jotkut juustot ovat kuulemma suunnitelleet salaisen tanssin, jossa ne hyppivät ja pomppivat iloisesti." "Juustot tanssivat?" Piia ihmetteli. "Se kuulostaa vielä hassummalta kuin tanssivat tölkit!" "Usko minua, Piia Piimä," Mister Makkara sanoi salaperäisesti. "Tässä kaupassa mikään ei ole liian hassua. Tule, seikkailu kutsuu meitä eteenpäin! Meidän on mentävä katsomaan, mitä juustohyllyllä oikein tapahtuu." Mister Makkara nyökkäsi Tanssiville Tölkeille. "Te jatkatte harjoituksia! Me palaamme pian ja kerromme teille kaiken!" Tölkit nyökkäsivät innokkaasti. "Hyvä on! Me yritämme oppia uuden askeleen ennen kuin tulette takaisin!" Punainen tomaattimurskatölkki lupasi. Piia Piimä tunsi vatsassaan pienen iloisen kutituksen. Uusi seikkailu oli jo nurkan takana. Hän rullasi Mister Makkaroiden perässä, kohti outoa sssshhh-ääntä ja iloista vinkunaa. Mitä ihmettä he löytäisivätkään juustohyllyltä? Tämä yö oli vasta alussa, ja Piia Piimä tiesi, että se oli täynnä taikaa ja hassuja yllätyksiä.

Juustohyllyn Jännittävä Seikkailu

Piia Piimä rullasi viimeisten Mister Makkaroiden ohi, ja hänen silmänsä pyöristyivät ilosta ja ihmetyksestä. Edessä avautui kokonainen valtakunta! Se oli juustohylly, mutta ei mikä tahansa tylsä rivi tuotteita, vaan seikkailujen täyttämä maisema, joka tuoksui miedosti pähkinäiseltä, suolaiselta ja jopa hieman makealta. Keltaisen, oranssin ja valkoisen sävyissä kylpevä hylly oli täynnä elämää. Siellä oli pyöreitä, kiiltäviä Edam-kiekkoja, rosoisia, tiiliskiven muotoisia Cheddareita ja pieniä, kuutioituja juustopaloja, jotka olivat pinottuina kuin pienet vuoret. Kaiken kruunasi iloinen, toistuva vinkuna ja hassu, mureneva sssshhh-ääni, jotka tuntuivat tulevan aivan läheltä, kuin joku olisi järjestämässä pieniä piilojaisia.

Pikku-Pulla Karkaa Pakarista

Piia Piimä, Mister Makkara ja tanssivat tölkit olivat juuri nauraneet juustohyllyn hassuille piilojaisille. Mutta sitten, aivan yhtäkkiä, heidän nenäänsä leijaili jotain vielä ihanampaa. Se ei ollutkaan juuston tuoksu, ei. Se oli paljon makeampaa, pehmeämpää ja vastustamatonta. Se oli vastaleivotun pullan tuoksu, joka kietoutui heidän ympärilleen kuin lämmin, sokerinen pilvi.He kurkistivat hyllykön kulman taakse, ja siellä se oli: supermarketin leipomo-osasto! Voi hyvänen aika, mikä näky! Kultaisen ruskeita leipiä pinottuina kuin pienet vuoret. Herkullisia croissanteja, joiden päällä kimalteli sokerikuorrute. Tiikerikakkuja, joiden raidat kutsuivat maistamaan. Mutta kaikkein ihanimpia olivat pullat. Ne olivat pyöreitä, pehmeitä ja tuoksuivat kanelilta ja vaniljalta. Jotkut olivat pienen pieniä, kuin nallekarhun korvat, ja toiset taas suuria ja täynnä kermaista täytettä.Yhden pienen, kanelilla ja sokerilla kuorrutetun korvapuustin luona tapahtui jotain kummallista. Se hyppeli hyllyllä, pieniä sokerikiteitä sinkoili sen ympäriltä joka hypyllä. Se oli Pikku-Pulla, ja se oli aivan valmis seikkailuun. Pikku-Pulla oli kyllästynyt odottamaan hyllyllä ja haaveili näkevänsä koko supermarketin. Se halusi rullata ja tutkia, hypellä ja pomppia. Minä karkaan! Pikku-Pulla kuiskasi niin hiljaa, että vain sen viereinen suklaamuffinssi kuuli. Suklaamuffinssi vain huokaisi ja pudotti pari suklaahippua hyllylle.Pikku-Pulla otti syvän henkäyksen, niin syvän kuin pieni pulla voi ottaa, ja sitten se alkoi rullata. Ensin hitaasti, sitten nopeammin ja nopeammin! Se pyöri hyllyn reunalle, heilautti itseään ilmaan ja teki pienen voltin. Plops! Se laskeutui pehmeästi suuren, ruskean ruisleivän päälle. Anteeksi, herra Ruisleipä! Pikku-Pulla sanoi, kun se pomppasi ruisleivän päältä alas. Herra Ruisleipä vain murahti unisesti, tottuneena leipomon öisiin temppuihin.Piia Piimä ja Mister Makkara katsoivat toisiaan silmät pyöreinä. Voi veljet, mikä pulla! Mister Makkara hihkaisi. Piia nauroi makeasti. Se on Pikku-Pulla, ja se on selvästi lähdössä retkelle! Tanssivat tölkit kolisivat innoissaan, ja yksi niistä jopa hypähti ilmaan. He päättivät seurata Pikku-Pullaa. Eihän pientä pullaa voinut jättää yksin seikkailemaan supermarketin yöhön.Pikku-Pulla jatkoi matkaansa. Se rullasi ohi pullien ja kakkujen, vältellen tahmeita hillomunkkeja ja kohoavia kakkutelineitä. Yhtäkkiä se näki edessään valtavan esteen: pitkän rivin uunituoreita patonkeja! Ne olivat pitkiä ja kovia kuin pienet sillat, mutta niissä oli niin paljon koloja ja reikiä. Miten pieni pulla pääsisi niiden yli?Pikku-Pulla mietti hetken. Sitten se sai nerokkaan idean. Se huomasi yhden patongin, joka oli hieman raollaan muihin nähden. Pikku-Pulla otti vauhtia ja sujahti patonkien välistä kuin pieni luikero. Sitä nauratti niin paljon, että sen pieni sokerikuorrute meinasi pudota sen päältä. Huh huh, se oli tiukka paikka! se huokaisi päästyään toiselle puolelle.Mutta seikkailu ei loppunut tähän. Seuraavaksi Pikku-Pulla törmäsi yllättävään uhkaan: kuorrute-joelle! Se oli suuri, tahmea ja kiiltävä suklaakuorrute, joka oli valunut erään suklaakakun päältä suoraan hyllylle. Se näytti ihanalta, mutta oli aivan liian tahmeaa pienen pullan ylittää. Apua, minä jään jumiin! Pikku-Pulla pelästyi.Onneksi Piia Piimä ja hänen ystävänsä olivat aivan sen takana. Älä huoli, Pikku-Pulla! Piia huusi. Me autamme sinua! Mister Makkara, joka oli aina valmis toimintaan, keksi oitis ratkaisun. Hän kurkisti ympärilleen ja näki pienen, tyhjän, ruskean paperipussin, joka oli pudonnut hyllyn reunalle. Tässä, Pikku-Pulla! Hyppää tänne sisään! Mister Makkara sanoi.Pikku-Pulla hyppäsi nopeasti paperipussiin. Sitten Mister Makkara tarttui pussin reunoista kiinni ja nosti sen varovasti ylös. Yksi, kaksi, kolme ja yli! Mister Makkara sanoi, ja hän heilautti pussin suklaakuorrute-joen yli. Plumps! Pikku-Pulla laskeutui turvallisesti toiselle puolelle, paperipussin sisällä. Kiitos, kiitos paljon! Pikku-Pulla huusi riemukkaasti.Pikku-Pulla oli onnellinen, että sillä oli niin avuliaita ystäviä. He jatkoivat matkaansa yhdessä. Leipomo-osasto oli täynnä hauskoja tuoksuja ja yllättäviä esteitä. He ohittivat pörröisiä munkkeja, jotka nukkuivat sokeripuuterin alla, ja pitkiä reikäleipiä, jotka näyttivät jättiläisen renkkukoruilta. Pikku-Pulla ei ollut koskaan aiemmin ollut näin vapaa ja onnellinen.He kulkivat ohi donitsien, jotka näyttivät pieniltä värikkäiltä renkaanmuotoisilta laatoilta. Yhdessä donitsien kanssa tanssi pieni pakettikakku, joka oli päättänyt pitää omat juhlat. Hei, tulkaa mukaan! pakettikakku huusi, mutta Pikku-Pulla oli niin innoissaan omasta seikkailustaan, ettei se ehtinyt pysähtyä. Se halusi nähdä vielä enemmän.Yhtäkkiä, Pikku-Pullan eteen ilmestyi suuri, kiiltävä metalliritilä. Se oli uunin ritilä, ja sen alta hehkui vielä heikkoa lämpöä. Ritilä oli liian korkea hypättäväksi ja liian tiheä rullattavaksi läpi. Mitä nyt? Pikku-Pulla kysyi huolestuneena. Mutta sitten se huomasi jotain. Ritilän reunassa oli pieni, unohdettu korppujauhopussi. Se oli avonainen.Pikku-Pulla sai uuden idean. Tässä! Voimme käyttää tätä ponnahduslautana! Pikku-Pulla sanoi. Piia Piimä ja Mister Makkara katsoivat toisiaan ja hymyilivät. Nerokasta! He asettivat korppujauhopussin ritilän reunaan niin, että se muodosti pienen rampin. Pikku-Pulla otti vauhtia ja juoksi ylös pussin reunaa pitkin. Whoosh! Se lensi ritilän yli ja laskeutui pehmeästi toiselle puolelle.Pikku-Pulla oli selviytynyt leipomon haasteista! Se katseli ympärilleen ja näki jotain aivan uutta. Edessäpäin, hyllyjen välissä, kimalteli jotain kirkasta ja värikästä. Se näytti houkuttelevalta ja salaperäiseltä. Mitä tuo on? Pikku-Pulla kuiskasi uteliaana, sen pieni sydän tykytti innostuksesta. Ja Piia Piimä ja hänen ystävänsä tiesivät, että heidän seikkailunsa oli vasta alussa.

Hedelmäkorin Hassut Hahmot

Piia Piimä, Pikku-Pulla ja Juusto-Jaska hiipivät varovasti lähemmäs. Heidän silmänsä pyöristyivät, kun he näkivät, mikä se oli. Ei! Se ei ollutkaan jättiläislelu, eikä myöskään satumainen aarrekammio. Se oli… hedelmäkori! Mutta ei mikä tahansa hedelmäkori. Tämä kori oli täynnä mitä hassuimpia hahmoja, jotka näyttivät heränneen eloon yön pimeydessä.Ensimmäisenä heidän katseensa kiinnittyi pitkään, keltaiseen Banaani-Bennyyn. Banaani-Benny heilui edestakaisin, kuin valmiina tanssiin. Sen kuori oli hieman ruskeapilkkuinen, mikä sai sen näyttämään entistäkin elävämmältä. Benny näytti niin hyväntuuliselta, että Piia alkoi hymyillä.Hei kaikki! Tulkaa tänne! Meillä on täällä meneillään oma pikkujuhla, Banaani-Benny huusi iloisesti ja teki pienen piruetin. Olen Banaani-Benny, ja tämä on meidän hedelmäkorimme! Olemme täällä odottamassa, että joku valitsisi meidät herkulliseen välipalaan!Piia Piimä astui esiin. Hei Benny! Minä olen Piia Piimä, ja nämä ovat ystäväni Pikku-Pulla ja Juusto-Jaska. Emme tienneet, että hedelmäkorissakin voi olla näin hauskaa!Samassa korin pohjalta kuului hieman murahtava ääni. Se oli Omena-Olli, pyöreä ja kiiltävä punainen omena, jolla oli kaksi pientä hammasta suun tilalla. Olli oli tunnettu siitä, että se oli aina hieman nälkäinen, tai ainakin se valitti, että ei ollut saanut tarpeeksi aurinkoa.Juhla? Juhlaa pitelemässä, kun voisi syödä omenapiirakkaa, Omena-Olli mutisi. Tämä on aivan liian meluisaa minun makuuni. Miksi ette vain lepääisi ja odottaisi aamua kuten kunnon hedelmät?Banaani-Benny naurahti. Olli-parka! Sinä olet aina niin... omenamainen! Eikö sinusta ole hauskaa, että saamme uusia vieraita?Olli-Omena vain pyöräytti silmiään, mutta ei voinut olla vilkaisematta Piiaa ja hänen ystäviään uteliaana.Sitten heidän eteensä pomppasi pieni, oranssi ja yllättävän viisas Appelsiini-Anna. Annalla oli pienet, kiiltävät silmät ja se näytti aina pohtivan jotain suurta. Tervetuloa, ystävät! Olen Appelsiini-Anna. Älkää välittäkö Ollista. Hän on vain hieman hapan aamuisin. Tai no, hän on usein hapan. Mutta sisimmässään hän on oikein makea. Kuten me kaikki appelsiinit, eikö totta?Appelsiini-Anna vilkutti iloisesti ja hyppäsi takaisin korin muiden hedelmien luo. Siellä, aivan korin reunalla, olivat Mansikka-Maija ja Mansikka-Matti. Nämä kaksi pientä, punaista ja siemenpintaista marjaa olivat tunnettuja hihittelyistään ja pienten keppostensa tekemisestä. Ne olivat juuri heitelleet toisilleen pieniä vesipisaroita, jotka olivat jääneet niiden lehtiin.Hee hee! Piia Piimä! Tervetuloa! Mansikka-Maija sanoi ja hyppäsi toisensa yli. Me olemme Mansikka-Maija ja Mansikka-Matti! Haluatteko leikkiä meidän kanssa piilosta?Mansikka-Matti nyökkäsi innokkaasti. Me olemme parhaita piilosta-leikissä! Kukaan ei löydä meitä, kun piiloudumme muiden hedelmien alle!Pikku-Pulla innostui heti. Piilosta! Minä rakastan piilosta! Mutta meidän pitää olla hiljaa, ettei kaupan myyjä herää!Juusto-Jaska, joka oli yleensä rauhallisempi, katseli hedelmiä huvittuneena. Täällä on kyllä paljon enemmän elämää kuin luulin. Minä voisin olla etsijä, koska minulla on niin hyvä hajuaisti.Banaani-Benny taputti kuortaansa. Loistavaa! Piilosta se olla pitää! Mutta ensin, minulla on ehdotus. Meidän hedelmäkorissamme on pikkuruinen ongelma. Ne mustikat tuolla nurkassa ovat olleet vähän ujossa kunnossa. Eivätkä uskalla leikkiä meidän kanssa.Oh, mustikat, Appelsiini-Anna huokaisi. Ne ovat niin pieniä ja arkoja. Ne pelkäävät, että ne murskaantuvat, jos joku astuu vahingossa niiden päälle. Olli-Omena on kerran pyörinyt niiden päältä, ja siitä lähtien ne ovat olleet erityisen varovaisia.Omena-Olli murahti taas. En minä tahallani pyörinyt! Olin vain etsimässä parempaa paikkaa nukkua!Piia Piimä tiesi, että heidän täytyi auttaa mustikoita. Ei hätää! Me autamme mustikoita! Mikä saisi ne rohkaistumaan?Mansikka-Maija ja Mansikka-Matti katselivat toisiaan ja kuiskasivat. Laulu! Mustikat tykkäävät laulusta! Mansikka-Maija sanoi.Tai tanssi! Mansikka-Matti lisäsi ja alkoi heilua edestakaisin.Banaani-Benny taputti kuorta ja alkoi hyräillä iloisesti. Hyvä idea! Me voimme järjestää pienen hedelmä-diskoteekin! Sitten mustikatkin rohkaistuvat ja tulevat mukaan tanssimaan!Omena-Olli näytti hieman hämmentyneeltä. Diskoteekki? Eikö olisi parempi lukea kirjaa?Mutta kukaan ei kuunnellut Olli-Omenaa. Kaikki muut hedelmät olivat jo innoissaan ajatuksesta. Appelsiini-Anna alkoi keksiä sanoituksia lauluun. Mansikka-Maija ja Mansikka-Matti pomppivat ympäriinsä etsien parasta tanssipaikkaa.Piia Piimä nauroi. Tämä on mahtavaa! Me voimme kaikki laulaa yhdessä! Ja Juusto-Jaska, sinä voit pitää rytmiä!Juusto-Jaska nyökkäsi. Minä voin naputtaa tassujani. Se on hyvä rytmi, eikö vain?Pikku-Pulla hyppelehti innoissaan. Ja minä voin pyörähdellä! Minä olen paras pyörähtelijä!Niin hedelmäkorissa alkoi kuhina. Banaani-Benny ohjeisti kaikkia. Okei, kaikki! Musiikki alkaa kohta! Muistakaa, että tämän täytyy olla iloinen ja rohkaiseva laulu mustikoille!Appelsiini-Anna lauloi ensimmäisen säkeen: Pienet mustikat, älkää urelko nyt, tulkaa kanssamme tanssimaan, ilon tanssiin syöksykää nyt!Mansikka-Maija ja Mansikka-Matti hyppäsivät mukaan: Hii-hoo, hei-hei, keinu keinu vaan, kaupan lattialla, meillä on hauskaa!Jopa Omena-Olli mutisi hiljaa mukana, vaikka yritti näyttää siltä, ettei se välittäisi. Sen pienet hampaat heiluvat tahdissa.Pikku-Pulla pyörähti ympäri ja ympäri, kuin pieni karamelli. Juusto-Jaska naputti tassujaan tasaisella rytmillä, ja Piia Piimä taputti käsiään.Yhtäkkiä, mustikkalokerosta kuului pieniä ääniä. Ja sitten, yksi pieni mustikka, ujosti kurkisti esiin. Sen perässä tuli toinen, ja kolmas, kunnes koko mustikkaperhe oli kurkistelemassa korin reunojen yli. Ne katselivat ihmeissään tanssivia hedelmiä ja laulavia ystäviä.He...hei, yksi mustikka kuiskasi. Tuo näyttää... hauskalta.Tulkaa mukaan! Banaani-Benny huusi ja ojensi kätensä mustikoita kohti. Ei tarvitse ujoilla! Me pidämme teistä, juuri sellaisina kuin olette!Mustikat katselivat toisiaan ja sitten, yllättäen, pieni mustikka hyppäsi korin pohjalle ja alkoi pomppia rytmikkäästi. Pian kaikki mustikat olivat mukana! Hedelmäkori oli täynnä iloista laulua ja tanssia.Piia Piimä tunsi sydämensä täyttyvän ilosta. Oli niin ihanaa nähdä, kuinka ystävällisyydellä ja ilolla voi auttaa muita.Mutta sitten, Omena-Olli, joka oli yhä hieman nälkäinen ja aina vähän valittava, kuuli jotain. Kuulkaa! Mikä tuo ääni on? Se tulee tuolta pakasteosastolta!Kaikki pysähtyivät tanssista ja hiljenivät kuuntelemaan. Kaukaisuudesta kuului kummallista huminaa ja pientä kolinaa, ikään kuin joku olisi pystyttämässä jotain suurta ja jännittävää.Banaani-Benny vilkaisi Olli-Omenaa. Mitä ihmettä siellä tapahtuu? Eikö meidän pitänyt olla ainoita, jotka pitävät hauskaa yöllä?Appelsiini-Anna loi katseen Piiaan. Piia Piimä, taitaa olla aika lähteä tutkimaan. Tämä kuulostaa siltä, että siellä on meneillään jotain suurta, ehkä jopa yökerhon yllätysjuhlat!Pikku-Pulla ja Juusto-Jaska olivat jo valmiina. Heidän seikkailunsa oli saanut uuden käänteen, ja he olivat valmiina mihin tahansa, mitä kaupan yö heille tarjoaisikaan. Mustikat vilkuttivat heille hyvästiksi ja jatkoivat omaa iloista pientä tanssiaan korin pohjalla. Piia Piimä, Pikku-Pulla ja Juusto-Jaska vilkuttivat takaisin ja lähtivät kohti pakasteosastolta kuuluvaa kummallista ääntä. Mitä mahtoivatkaan löytää sieltä? Se selviäisi pian.

Yökerhon Yllätysjuhlat

Piia Piimä, Pikku-Pulla ja Juusto-Jaska seurasivat ääntä pitkin käytäviä. Ääni voimistui askel askeleelta, muuttuen vaimeasta mörähdyksestä iloiseksi jumputukseksi ja kilinäksi. Se kuulosti aivan kuin monta pientä jalkaa tanssisi jäällä samanaikaisesti. Kun he kääntyivät viimeisestä hyllyvälistä, näkymä oli suorastaan hämmästyttävä! Pakasteosasto ei ollutkaan enää vain pakasteosasto. Se oli muuttunut kimaltelevaksi yökerhoksi! Jääkaappien ovet olivat hieman raollaan, ja niiden välistä välkehtivät pienet, siniset ja violetit valot, jotka heijastuivat hyllyjen pakastepusseista ja -rasioista. Ilmassa leijui raikas, viileä tuoksu, ja lattia oli aivan kuin sileä tanssilattia. Keskellä lattiaa, jonnekin herne-maissi-paprika-pussien ja pakasteleipien väliin, oli rakennettu pieni DJ-koppi. Sen takana seisoi pönäkästi Jäätelö-Jemina, vaniljajäätelötötterö, joka ohjaili nuppineulankärjellä pientä gramofonia. Hänellä oli päässään pieni, kimalteleva diskopanta, ja hän hymyili leveästi. Kaikkialla ympärillä tanssivat pakastetuotteet! Pakaste-Pekka, joka oli herkullinen pizza, pyöri omalla paikallaan kuin taitoluistelija, mutta hieman kankeasti. Hänen reunoillaan olevat pepperonit hytkyivät iloisesti tahdissa. Vieressä Jääpalikka-Janne, suloisen pieni jääkuutio, liukui ympäriinsä kuin pieni luistinratailija, jättäen jälkeensä pikkuisia vesijälkiä, jotka kuitenkin jäätyivät heti uudelleen. Kalanugetti-Kalle ja hänen ystävänsä Kalanugetti-Kaisa pomppivat ylös ja alas kuin trampoliinilla, vaikka heidän olikin pysyttävä paikoillaan omilla hyllyillään. Heidän panerointinsa rapisi iloisesti jokaisella hypyllä. ”Tervetuloa Jäädiscoon!” huusi Jäätelö-Jemina iloisesti, kun hän huomasi uudet tulijat. ”Eikö olekin mahtava paikka? Täällä on aina kylmää ja hauskaa!” Piia Piimä hytisi hieman, mutta hänen hyllykaverinsa olivat selvästi ihastuneita. Juusto-Jaska napitti vaistomaisesti oman takkinsa ja hieroi käsiään yhteen. ”Huh, onpa täällä vilpoisaa! Mutta millaisia tanssiliikkeitä heillä onkaan! Tuo Pakaste-Pekka on todellinen mestari!” Juusto-Jaska kikatti iloisesti. Pikku-Pulla sen sijaan veti itsensä tiukasti kerälle. ”Minä taidan jäätyä kokonaan! Minun pitäisi pysyä kaukana tällaisista paikoista, etten muutu kivikovaksi pullakivaksi!” hän mutisi, mutta silti hänen pienet silmänsä tuikkivat innostuksesta. ”Älä murehdi, Pikku-Pulla!” sanoi Jäätelö-Jemina ystävällisesti. ”Täällä tanssi pitää lämpimänä! Tule mukaan! Laitetaan teidänkin liikkeenne vähän hyrräämään!” Piia Piimä katsoi ystäviään. Hän oli maito-osaston asukki, joten kylmyys ei haitannut häntä niin paljon. Itse asiassa, se tuntui suorastaan virkistävältä. Hän hymyili ja nyökkäsi. ”Miksi emme! Eihän sitä joka yö löydä tällaista yökerhoa supermarketista!” Niin Piia Piimä, Juusto-Jaska ja jopa hieman vastahakoinen Pikku-Pulla liittyivät mukaan tanssiin. Piia pyörähteli kevyesti, melkein kelluen kylmässä ilmassa. Juusto-Jaska tanssi innokkaasti, heiluttaen pieniä reunojaan tahdissa, ja Pikku-Pulla yritti parhaansa, vaikka hänen olikin hieman vaikea taipua. Hän teki pieniä nyökkäyksiä ja pomppuja, joiden aikana hänen rusinansa hytkyivät hauskasti. Jäätelö-Jemina soitti iloisia sävelmiä, ja pakasteosasto humisi riemusta. Kalanugetit kikattivat, pakastevihannekset hytkyivät ja jäätelöpaketit keinuivat. Pian Pikku-Pullan pienet tanssimuuvit alkoivat näyttää hauskemmilta ja hänkin unohti kylmyyden iloisen musiikin ja ystävien naurun keskellä. Hän jopa keksi oman tanssiliikkeen, nimeltään ”jäätynyt pullahyrrä”, jossa hän pyörähti nopeasti ympäri ja pysähtyi sitten yhtä nopeasti, jähmettyen paikoilleen hetkeksi. Se sai kaikki nauramaan ja taputtamaan. Kaikki olivat niin onnellisia, tanssien ja nauraen yhdessä. Oli ihanaa olla ystävien kanssa ja kokea jotain niin odottamatonta. Pakasteosaston yökerho oli täynnä iloa ja energiaa. Piia Piimä tunsi sydämessään lämpimän tunteen, vaikka ympärillä olikin hyytävän kylmä. Ystävyys todella lämmitti! Mutta yö oli vielä nuori, ja supermarketissa odotti varmasti vielä monta muutakin yllätystä. Juuri kun musiikki alkoi hidastua ja Jäätelö-Jemina ilmoitti pitävänsä pienen tauon, Piia Piimä kuuli jostain kauempaa, hyllyjen takaa, eräänlaista rapinaa ja pientä suhinaa. Se kuulosti aivan kuin joku yrittäisi kätkeä jotain suurta ja makeaa. Mitä se voisi olla? Ehkä jopa kokonainen suklaavuori? Piia tiesi, että se oli pakko selvittää. Hän vilkutti hyvästiksi Jäätelö-Jeminalle ja muille pakastekavereille. Oli aika jatkaa matkaa kohti seuraavaa seikkailua.

Salaperäinen Suklaavuori

Piia Piimä jatkoi matkaansa supermarketin käytäviä pitkin. Hänen sydämensä löi innostuneesti. Suklaavuori! Se kuulosti aivan uskomattomalta. Piia kuvitteli edessään kohoavan valtavan ruskean vuoren, joka oli täynnä suloisia, herkullisia makuja. Voisiko sellainen olla totta? Hän kurkisti jokaisen hyllyn taakse, ojenteli kaulaansa ja hypähteli varpailleen. "Missä sinä olet, suklaavuori?" hän kuiskasi ilmaan.Yhtäkkiä, aivan mutkan takana, Piian eteen avautui näky, joka sai hänen silmänsä pyöreiksi kuin maitopisarat. Se ei ollut aivan vuori, mutta melkein! Se oli jättimäinen, kiiltävä suklaahyllykkö, joka oli rakennettu niin korkeaksi, että se näytti kohoavan pilviin asti. Ja se oli täynnä suklaata! Tummaa suklaata, maitosuklaata, valkosuklaata, pähkinäsuklaata, nougatsuklaata ja jopa mansikanmakuista vaaleanpunaista suklaata. Jokainen pala, jokainen patukka ja jokainen konvehti kimalteli houkuttelevasti hyllyillä."Vau!" Piia henkäisi. "Tämä on vielä parempi kuin unelmissani!"Hän asteli lähemmäs ja huomasi, että tämä suklaavuori ei ollutkaan hiljainen. Siellä täällä näkyi pieniä silmiä vilkkumassa ja kuului hentoa puheensorinaa. Suklaat eivät olleetkaan vain suklaata! Ne olivatkin suklaakavereita!Ensimmäisenä Piian luokse pyörähti pieni, neliönmuotoinen suklaapala, joka kimalteli foliopaperissaan. Se oli Pipsa Palasokeri. "Tervetuloa suklaavuorelle!" Pipsa kikatti ja pyörähti ympäri. Pipsa oli tehty maitosuklaasta ja hänen jokainen nurkkansa oli täydellisen terävä. Hän näytti aina olevan valmis seikkailuun. "Minä olen Piia Piimä", Piia esitteli itsensä iloisesti. "En ole koskaan nähnyt tällaista paikkaa. Onko tämä teidän kotinne?""Aivan oikein!" vastasi syvemmällä äänellä Kalle Konvehti, joka ilmestyi esiin suklaapatukkatornin takaa. Kalle oli pyöreä ja täytetty pehmeällä toffeella, ja hänellä oli pieni rusetti päässään. Hän oli hyllyn herrasmies. "Asumme täällä, keskellä tätä ihanaa suklaista valtakuntaa."Pipsa hyppeli Piian ympärillä. "Meillä on täällä kaikenlaista hauskaa! Haluan näyttää sinulle suklaaputouksen ja kinuskitunneleita!""Suklaaputouksen?" Piia kysyi hämmästyneenä. "No, se on pientä liioittelua", Kalle selitti ystävällisesti. "Pipsa tarkoittaa kauniisti valuvia tummia suklaaruskeita levyjä, jotka laskeutuvat hyllyltä toiselle. Ne näyttävät aivan putouksilta."Piia hymyili. Hän ymmärsi Pipsan innostuksen. Kuka tahansa haluaisi suklaaputouksen!"Mutta mikä on parasta täällä?" Piia kysyi uteliaana. Pipsa ja Kalle katsoivat toisiinsa ja kikattele. "Parasta on ehdottomasti suklaavuoren huippu", Pipsa sanoi salaperäisesti. "Huippu? Voiko sinne kiivetä?" Piia kysyi, sydän pamppaillen jännityksestä. "Vain, jos uskaltaa!" Kalle vastasi ja heilautti pientä rusettiaan. "Huippu on täynnä kaikkein herkullisimpia suklaakolikkoja, jotka kimaltelevat kuin kulta. Mutta sinne pääsee vain erityistä suklaaluiskaa pitkin."Pipsa tarttui Piian kädestä ja veti tätä kohti vuoren jyrkintä kohtaa. "Tule, Piia! Näytän sinulle! Se on vähän jännittävä, mutta täysin turvallinen!"Piia seurasi Pipsaa ja Kallea syvemmälle suklaametsään. Ympärillä oli suklaalevyjä kuin taloja, suklaakonvehteja kuin puutarhapatsaita ja suklaamunia kuin valtavia kiviä. Piia tunsi olonsa pieneksi tässä valtavassa, makeassa maailmassa.He saapuivat leveän, kiiltävän suklaalevyn eteen, joka näytti toimivan luiskana ylöspäin. "Tässä on suklaaluiska", Pipsa ilmoitti ylpeänä. "Se vie meidät melkein huipulle asti. Sitten pitää vain hypätä!""Hypätä?" Piia kysyi hieman epäröiden. Hän oli rohkea, mutta suklaavuoren huipulle hyppääminen kuulosti aika suurelta asialta. "Ei korkealta, älä pelkää!" Kalle vakuutti. "Vain pieni loikka, sitten olet perillä. Ja matka alaspäin on vielä hauskempi!"Pipsa näytti mallia. Hän asettui luiskalle ja liukui alas nopeasti, nauraen kovaa. "Nyt sinä, Piia!"Piia otti syvään henkeä. Hän asettui luiskalle. Se oli sileä ja viileä. Pipsa ja Kalle kannustivat häntä. "Ylös nyt, Piia!" Kalle huusi. Piia työnsi itsensä varovasti liikkeelle. Vroom! Hän liukui alas luiskaa pitkin, tuntien ilmavirran kasvoillaan. Hän naurahti iloisesti, kun luiska päättyi pehmeästi suklaakonvehtityynyyn. "Se oli hauskaa!" Piia huudahti. "Mutta meidän pitää päästä huipulle!""Ei hätää, minä näytän lyhyemmän tien", Kalle sanoi. Hän johdatti Piian ja Pipsan pienen, tumman suklaalevyn taakse, josta avautui salainen käytävä. "Tämä on Suklaasydämen tunneli", Kalle selitti. "Se vie suoraan huipulle. Mutta sinne päästäkseen pitää olla todella rehellinen.""Rehellinen?" Piia kysyi. "Miten niin?""No, tunnelissa on pieni peili", Pipsa selitti jännittyneenä. "Jos olet ollut päivän aikana ilkeä tai tehnyt jotain tuhmaa, tunneli muuttuu tahmeaksi ja et pääse eteenpäin! Mutta jos olet ollut kiltti ja rehellinen, se vie sinut perille!"Piia mietti päiväänsä. Hän oli ollut kiltti ja auttanut Mister Makkaraa ja Juusto-Jussia. Hän oli ollut ystävällinen kaikille. "Olen ollut rehellinen ja kiltti", Piia sanoi ylpeänä. "Sitten ei muuta kuin menoksi!" Kalle kannusti.Piia asteli Suklaasydämen tunneliin. Se oli pimeä, mutta ympärillä leijaili ihana makea tuoksu. Piia tunsi olonsa hieman jännittyneeksi, mutta myös uteliaaksi. Pian hän näki pienen, kiiltävän peilin tunnelin seinällä. Hän katsoi siihen. Peilistä tuijotti takaisin iloinen Piia Piimä, ja tunneli pysyi sileänä ja miellyttävänä. "Jes!" Piia huudahti. "Se toimi!"Hän jatkoi matkaa ja pian tunneli avautui aivan suklaavuoren huipulle. Siellä oli todellakin kultaisia suklaakolikkoja! Ne kimaltelivat kauniisti kuunvalossa, joka siivilöityi supermarketin kattoikkunasta sisään. Kolikot olivat aseteltu kauniisti pieneen kasakasaan, ja ne tuntuivat viileiltä ja sileiltä Piian kosketuksessa.Pipsa ja Kalle ilmestyivät perässä, kumpikin hieman hengästyneenä. "Katsokaa!" Piia näytti kolikoita. "Ne ovat upeita!""Ne ovat suklaavuoren aarteita", Kalle sanoi ylpeänä. "Ne odottavat sitä, joka on tarpeeksi rohkea ja rehellinen löytääkseen ne."Pipsa tarttui yhteen kolikkoon ja pyöräytti sitä sormiensa välissä. "Nämä ovat todella herkullisia! Mutta niitä ei saa syödä kaikkia kerralla!" hän muistutti.Piia istuutui hetkeksi suklaavuoren huipulle, ihastellen maisemaa. Täältä ylhäältä näki koko karkkihyllyn ja jopa vilauksen viereisestä välipalahyllystä. Se oli todella mahtava paikka. Mutta hänellä oli vielä paljon nähtävää ennen aamunkoittoa. Supermarket oli täynnä salaisuuksia. "Kiitos, Pipsa ja Kalle, että näytitte minulle tämän upean suklaavuoren", Piia sanoi. "Tämä oli unohtumaton seikkailu!""Eipä kestä!" Pipsa kikatti. "Tule toistekin!""Supermarketin ovet ovat aina auki kaltaisillesi seikkailijoille", Kalle lisäsi kohteliaasti.Piia nousi ylös ja vilkutti hyvästiksi suklaakavereille. Hän oli löytänyt suklaavuoren ja kokenut jännittävän hetken sen huipulla. Mutta nyt oli aika jatkaa matkaa. Mitä muuta tämä suuri supermarket kätkikään sisälleen? Piian seuraava kohde oli jo mielessä. Voisiko siellä olla jotain leipomoon liittyvää? Hän oli kuullut huhuja jostain herra Leivästä. Se kuulosti hauskalta.

Herra Leipä ja Pulmallinen Pako

Piia Piimä jatkoi matkaansa. Hän hiipi hyllyjen välissä, ja hänen korvissaan kaikui herra Leivästä kuullut huhu. Leivän tuoksu alkoi vahvistua, se oli lämmin ja lohdullinen, aivan kuin äidin uunista. Piia nuuhkaisi ilmaa ja seurasi tuoksua. Tuoksu johti hänet isojen leipähyllyjen luokse, missä kaikenlaisia leipiä nukkui vieri vieressä. Siellä oli tummia ruisleipiä, vaaleita hiivaleipiä, pitkiä patonkeja ja pyöreitä sämpylöitä. Mutta kuka näistä oli se kuuluisa Herra Leipä? Piian oli pakko selvittää se.

Karkkihyllyn Kimallusta

Piia oli utelias. Kaikki leivät näyttivät niin samalta, mutta samalla niin erilaisilta. Kuinka hän löytäisi Herra Leivän tästä suuresta leipämerestä? Hän asteli hyllyjen välissä, nuuhki ilmassa leivän tuoksua.

Aamun Koitto ja Hyvästit

Piia kulki leipähyllyn käytävällä, nenä pystyssä kuin pieni etsivä. Tuoksui ruisleivältä, vehnäleivältä, siemennäkkileivältä ja ties miltä! Miten hän voisi löytää yhden tietyn leivän tästä tuoksumerestä? Sitten hän kuuli pienen, iloisen huudahduksen.

Outro

Ja siinäpä kaikki Piia Piimän ja hänen hupaisien hyllykavereidensa jännittävästä matkasta tällä kertaa! Kiitos todella paljon, että olit mukana tässä hauskassa seikkailussa. Nyt voit itse miettiä, millaisia omia hupaisia kavereita sinun kotoasi löytyy! Voitko piirtää heistä kuvan tai keksiä heille uuden tarinan? Pyydä aikuista kertomaan Sonacastsille palautetta tai seikkailuideoita. Toivottavasti kuulemme pian uusien tarinoiden parissa! Hei hei!

Lisää tarinoita