SONACAST
Hanki se Google PlaystaLataa App Storesta

Tarina

Pieni kivi ja puutarhan suuri salaisuus

15 min5-7-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Kuuntele koko tarina sovelluksessa
Lataa App Storesta

Tarina

Johdanto

Tervetuloa seikkailuun, joka alkaa isoäidin villistä puutarhasta, jossa kaikki on mahdollista. Aurinko paistaa lämpimästi ja ilmassa tuoksuu juuri satanut kesäsade ja makeat vadelmat. Leo-poika astuu sisään portista, ja tuntee pehmeän, vihreän ruohon paljaiden varpaidensa alla. Joka puolella kohoaa valtavia saniaisia, jotka näyttävät melkein vihreiltä jättiläisiltä tai sateenvarjoilta. Leo on hyvin utelias, mikä tarkoittaa, että hän haluaa tutkia kaikkea tarkasti. Hän pysähtyy kuuntelemaan kaukaisista puista kuuluvaa lintujen iloista ja korkeaa sirkutusta. Puutarha tuntuu tänään salaperäiseltä, aivan kuin jokainen lehti odottaisi jotain jännittävää. Mitä sinä tekisit, jos löytäisit tiesi näin ihmeelliseen ja vehreään paikkaan? Leo hymyilee itsekseen ja ottaa käteensä vanhan hopeisen puutarhalapion, joka kiiltää kirkkaasti. Hän on valmis ottamaan selvää, mitä kaikkea sammalpeitteen alta oikein voikaan löytyä. Jokin pieni ja harmaa pilkistää jo saniaisten juurella ja odottaa hiljaa löytäjäänsä.

Sammalpeitteen salaisuus

Leo astuu syvemmälle saniaisten muodostamaan vihreään tunneliin, jossa ilma tuntuu viileältä ja kostealta. Hän kyykistyy ja huomaa, että maa on täällä paksun ja pehmeän sammalen peitossa. Tämä sammal on kuin luonnon oma, nukkainen matto, joka vaimentaa jokaisen pienen askeleen äänen. Leo ojentaa kätensä ja silittää varovasti tuota vihreää peittoa, joka tuntuu sormissa melkein samettiselta. Hän etsii katseellaan jotain erikoista, ja silloin hänen silmänsä osuvat pyöreään mättääseen. Se ei näytä tavalliselta mättäältä, vaan se on hieman koholla muusta maasta. Leo kallistaa päätään ja miettii, voisiko tuon paksun sammalen alla piileskellä jotain jännittävää. Hän tarttuu tiukasti hopeiseen puutarhalapioonsa, mutta päättääkin käyttää ensin vain omia pieniä sormiaan. Mitä sinä luulet, että Leo löytää tuon pehmeän ja vihreän kerroksen alta? Leo alkaa rapsuttaa sammalta sivuun hyvin hitaasti, jotta hän ei vahingoittaisi mitään. Samassa koko mätäs alkaa täristä aivan yllättäen, mikä saa Leon vetämään kätensä nopeasti takaisin. Äkkiä mättäästä kuuluu kova ja märkä aivastus, joka lennättää ilmaan pieniä sammalen palasia. Kivi aivastaa uudelleen niin voimakkaasti, että se heilahtaa paikoillaan puolelta toiselle. Leo tuijottaa kiveä silmät pyöreinä, sillä hän ei ole koskaan kuullut kivien harrastavan aivastelua. Kivi on hämmentynyt, mikä tarkoittaa, että se on hieman sekaisin ja ihmeissään kaikesta tapahtuneesta. Anteeksi vain, mutta sammal kutitti nenääni aivan valtavasti, kuuluu pieni ja kimeä ääni. Leo hypähtää taaksepäin ja melkein istahtaa pehmeään maahan, sillä ääni tuli suoraan kivestä. Hän hieroo silmiään ja katsoo tarkasti kiveä, joka näyttää nyt melkein heränneen pitkiltä uniltaan. Leo miettii hetken, pitäisikö hänen juosta karkuun vai jäädä katsomaan tätä puhuvaa ihmettä. Mitä sinä tekisit, jos löytäisit puutarhasta kiven, joka osaa puhua ja jopa aivastaa? Leo päättää olla rohkea, koska hän on aina halunnut löytää jotain todella taianomaista. Hei, kuka sinä oikein olet ja miten sinä voit puhua, Leo kysyy varovasti. Kivi pyörähtää hieman ympäri ja paljastaa kaksi pientä, ystävällistä halkeamaa, jotka näyttävät aivan tuikkivilta silmiltä. Minun nimeni on Muru, ja olen asunut tässä puutarhassa jo todella kauan, kivi vastaa. Muru kertoo, että kivet puhuvat kyllä, mutta vain harvat ihmiset osaavat pysähtyä kuuntelemaan. Leo kysyy Murulta, miksi se on piiloutunut niin paksun ja kutittavan sammalen alle. Muru selittää, että sammal on lämmin peitto, mutta joskus se saa kivet tuntemaan olonsa uneliaiksi. Leo tuntee suurta ylpeyttä siitä, että juuri hän löysi tämän erikoisen ja hienon ystävän. Hän ojentaa kätensä ja silittää Murun sileää pintaa, joka tuntuu nyt lämpimältä auringon paisteessa. Kulta-Sini, kirkkaan sininen sudenkorento, pörrää heidän yläpuolellaan ja näyttää aivan siltä kuin se tanssisi ilmassa. Muru nauraa hiljaista, kolisevaa naurua, joka kuulostaa aivan siltä kuin pienet kivihelmet osuisivat toisiinsa. Onpa mukavaa kerrankin puhua jonkun kanssa, joka ei ole pelkkä saniaisen lehti, Muru sanoo. Leo hymyilee leveästi ja tajuaa, että tästä päivästä on tulossa paljon ihmeellisempi kuin hän arvasi. Hän katsoo pientä ystäväänsä ja miettii, millaisia muita salaisuuksia tämä vanha puutarha mahtaa kätkeä.

Kiven suuri toive

Muru huokaa hiljaa, ja se saa kiven pienen pinnan tuntumaan hieman viileältä Leon sormien alla. Leo istahtaa alas pehmeälle ja joustavalle mättäälle katsellen uutta ystäväänsä, joka näyttää nyt hieman tavallista harmaammalta. Tiedätkö Leo, olen katsellut vain näitä samoja tummia varjoja jo satoja pitkiä vuosia, Muru sanoo. Leo huomaa kiven äänessä pienen värinän, joka saa hänen oman sydämensä tuntumaan hieman painavalta ja kummalliselta. Muru on melankolinen, mikä tarkoittaa sitä, että kivi tuntee itsensä juuri nyt kovin surulliseksi ja kaipaa jotain uutta. Saniaiset ovat kauniita, mutta ne kasvavat niin tiheässä, ettei niiden läpi näe melkein mitään muuta. Leo silittää kiven rosoista kylkeä ja miettii, miltä mahtaisi tuntua olla paikoillaan satoja vuosia. Mitä sinä luulet, olisiko sinun vaikeaa pysyä aivan hiljaa paikallasi edes yhden kokonaisen päivän ajan? Muru kertoo hiljaa, että se on aina haaveillut näkevänsä puutarhan suuren ja kirkkaan lammikon. Olen kuullut sudenkorennoilta, että siellä vesi kimaltaa auringossa aivan kuin tuhannet pienet tähdet, Muru kuiskaa. Se haluaa tietää, miksi vesi kimaltaa, ja Leo selittää, että auringon säteet leikkivät veden pinnalla. Leo miettii hetken ja katsoo ympärilleen, missä suuret saniaiset heiluvat hiljaa leudossa ja tuoksuvassa kesätuulessa. Hän haluaa todella auttaa ystäväänsä, koska hänestä tuntuu pahalta, että toinen on joutunut olemaan yksin pimeässä. Mitä sinä tekisit, jos paras ystäväsi kertoisi sinulle tällaisen suuren ja salaisen toiveen? Leo päättää siinä samassa, että hän aikoo viedä Murun katsomaan tuota kimaltelevaa ja hienoa vettä. Hän yrittää nostaa Murun ylös maasta, mutta huomaa heti, että kivi on paljon painavampi kuin miltä se näyttää. Leo tarttuu kiveen molemmin käsin, mutta kivi ei hievahdakaan, vaan pysyy tiukasti paikoillaan sammalen keskellä. Miksi sinä olet näin tiukasti kiinni maassa, vaikka olet näin pieni ja pyöreä, Leo kysyy. Muru naurahtaa kolisevasti ja selittää, että vanhat ja vahvat puiden juuret ovat kasvaneet sen ympärille. Leo kokeilee vetää kiveä uudelleen ja ponnistaa niin, että hänen kasvonsa muuttuvat aivan punaisiksi ponnistuksesta. Hän ei kuitenkaan luovuta, sillä hän on päättänyt näyttää Murulle jotain muuta kuin pelkkiä tummia varjoja. Kulta-Sini pörrää taas lähemmäs ja laskeutuu Leon olkapäälle, aivan kuin se haluaisi rohkaista poikaa jatkamaan. Leo katsoo hopeista puutarhalapiotaan ja miettii, voisiko se olla avuksi tässä vaikeassa ja jännittävässä tehtävässä.

Keksintö ja kova yritys

Leo kumartuu uudelleen ja tarttuu Murun sileisiin kylkiin niin tiukasti kuin vain suinkin voi. Hän vetää ja kiskaisee kiveä ylöspäin, mutta tuntuu kuin maa pitäisi siitä kiinni tuhannella näkymättömällä sormella. Muru on juuttunut, mikä tarkoittaa, että se on jäänyt jumiin eikä pääse liikkumaan lainkaan omasta paikastaan. Leo huomaa, että paksut ja kiemuraiset puunjuuret ovat kietoutuneet kiven ympärille kuin vahvat ja ruskeat köydet. Nuo juuret tuoksuvat mullalta ja märältä puulta, ja ne tuntuvat sormien alla kovilta ja sitkeiltä. Leo huokaisee ja istahtaa hetkeksi miettimään, sillä hän ei halua satuttaa ystäväänsä tai rikkoa puun juuria. Mitä sinä luulet, että Leo keksii seuraavaksi voidakseen vapauttaa pienen kiven tästä lujasta otteesta? Leo muistaa yhtäkkiä puutarhalapion, jonka hän jätti vain pienen matkan päähän suuren ja lehtevän saniaisen alle. Hän juoksee nopeasti hakemaan tuon vanhan ja hopeisen työkalun, joka kiiltää kirkkaasti auringon kurkistaessa lehtien välistä. Hopeinen lapio tuntuu Leon kädessä tutulta ja hieman viileältä, ja sen puinen varsi on sileäksi kulunut. Mitä sinä tekisit, jos edessäsi olisi näin vaikea tehtävä ja tarvitsisit oikeat työkalut avuksesi? Leo palaa takaisin Murun luokse ja polvistuu pehmeään, vihreään sammaleen, joka on edelleen kosteaa aamun jäljiltä. Kulta-Sini pörrää aivan Leon nenän edessä ja laskeutuu sitten läheiselle oksalle seuraamaan pojan tarkkaa työtä. Olethan sinä varovainen, ettei tuo kiiltävä kapine osu minua kylkeen, Muru kysyy hieman hiljaisella äänellä. Leo lupaa olla hyvin tarkka ja alkaa varovasti työntää lapion kärkeä kiven ja juuren väliin. Hän huomaa, että työpöydän ääressä askarrellessakin pitää olla rauhallinen, ja nyt hän tuntee itsensä hyvin taitavaksi. Leo vääntää lapiota hieman ja kuulee, kuinka maa ja pienet kivet rouskuvat lapion terän alla. Se on jännittävä ääni, joka kertoo, että kohta jotain suurta ja hienoa saattaa viimein tapahtua. Leo tuntee pientä jännitystä vatsanpohjassaan, koska hän haluaa onnistua tässä tehtävässä ja ilahduttaa ystäväänsä. Hän kokeilee vielä kerran kääntää lapiota ja ponnistaa koko pienen kehonsa voimalla ja tarmolla. Miksi luulet, että Leo haluaa auttaa Murua niin kovasti, vaikka he ovat vasta juuri tavanneet? Hän haluaa nähdä Murun iloiset kivisilmät, kun se pääsee vihdoin katsomaan kimaltelevaa vettä kauempana puutarhassa. Leo pyyhkii hien otsaltaan ja valmistautuu tekemään vielä yhden suuren ja todella voimakkaan kiskaisun lapiollaan.

Matka kimaltelevalle vedelle

Leo puristaa hopeisen lapion vartta niin kovaa, että hänen sormenpäänsä muuttuvat aivan valkoisiksi. Hän asettaa lapion kärjen syvälle ruskean mullan ja sitkeän juuren väliin ja vetää taas kerran. Nyt kuuluu vaimea poksahdus, kun maata pitelevä ote antaa periksi ja juuri luistaa syrjään. Muru heilahtaa lapiota vasten ja Leo tuntee, kuinka kivi irtoaa viimein satoja vuosia kestäneestä syleilystään. Leo nostaa Murun varovasti syliinsä ja tuntee kiven olevan viileä, mutta samalla yllättävän eläväinen. Hän kantaa kiveä kuin suurta aarretta, ja sen pinta tuntuu pientä vatsaa vasten sileältä ja vankalta. Kulta-Sini lentää heidän edellään ja johdattaa heitä pitkin kapeaa polkua, joka mutkittelee suurten vadelmapensaiden välissä. Leo astuu varovasti, jotta hän ei kompastuisi piilossa oleviin puunjuuriin tai liukastuisi mättäiden välissä. Pian ilman tuoksu muuttuu, ja vadelmien makeus vaihtuu raikkaaseen ja puhtaaseen veden tuoksuun. Saniaisten takaa avautuu näkymä, jossa lammikko makaa tyynenä ja kirkkaana kuin suuri hopeinen peili. Aurinko paistaa suoraan veden pintaan, ja se saa veden kimaltamaan aivan kuin miljoonat pienet timantit tanssisivat siellä. Kulta-Sini tekee pienen voltin ilmassa ja laskeutuu sitten kukkivan lumpeen lehden päälle lepäämään. Leo kyykistyy rannalle, missä vesi huuhtoo hitaasti rannan pieniä ja sileitä pikkukiviä. Hän laskee Murun varovasti pehmeälle ja hiekkaiselle maalle juuri siihen kohtaan, mistä näkee suoraan lammikolle. Muru on aivan hiljaa, ja Leo huomaa kiven pienten halkeamasilmien räpyttelevän hitaasti hämmästyksestä. Tämä näky on lumoava, mikä tarkoittaa, että se on niin kaunis ja ihmeellinen, ettei siitä saa silmiään irti. Oi Leo, se on vielä kauniimpaa kuin olin koskaan uskaltanut edes kuvitella, Muru kuiskaa. Kivi näyttää nauttivan jokaisesta valonpilkkeestä, joka heijastuu veden pinnalta sen harmaaseen ja rosoiseen kylkeen. Mitä sinä luulet Murun ajattelevan juuri nyt, kun se näkee kaiken tämän valon pimeän sammalen jälkeen? Leo istuu ystävänsä viereen ja antaa omien jalkojensa levätä viileässä ja kosteassa rantahiekassa. Äkkiä ilmassa alkaa kuulua matalaa ja pehmeää huminaa, joka voimistuu pikkuhiljaa kauniiksi säveleksi. Muru on alkanut laulaa kivilaulua, joka kuulostaa aivan siltä kuin tuuli puhaltaisi onton luolan suulla. Se on hidas ja rauhoittava laulu, joka kertoo maasta, ajasta ja nyt myös tästä kirkkaasta vedestä. Leo sulkee silmänsä ja kuuntelee, kuinka laulu sekoittuu lammikon pieneen ja säännölliseen liplatukseen. Jos sinä olisit siellä Leon vieressä, miltä luulet tuon vanhan kiven laulun tuntuvan sinun korvissasi? Leo tuntee itsensä hyvin onnelliseksi, koska hän tietää onnistuneensa auttamaan ystäväänsä saavuttamaan suuren unelman. Miksi luulet, että kiven laulu kuulostaa niin erilaiselta kuin mikään muu laulu, jonka Leo on aiemmin kuullut? Ehkä se johtuu siitä, että kivillä on paljon enemmän tarinoita kerrottavanaan kuin meillä ihmisillä. Leo ojentaa kätensä ja silittää Murua vielä kerran, ja kivi tuntuu nyt lämpimältä auringon paahteessa. Hän katsoo, kuinka Kulta-Sini nousee taas ilmaan ja tekee nopean syöksyn veden pintaa hipoen. Puutarha on täynnä ihmeitä, ja Leo on iloinen, ettei hän jättänyt sitä pientä harmaata kiveä yksin sammalen alle. Hän nojaa taaksepäin ja katsoo, kuinka pilvet lipuvat hitaasti taivaalla, heijastuen lammikon tyyneen ja kimaltelevaan pintaan.

Päätös

Leo nousee varovasti ylös hiekkaiselta rannalta ja pyyhkii kämmenensä housunlahkeisiin. Aurinko laskee hitaasti puiden taakse ja värjää puutarhan keltaisella valolla. Hän jättää pienen ystävänsä katsomaan lammikkoa, jonka pinnalla tuhannet tähdet kimaltavat. Kulta-Sini tekee vielä yhden nopean lenkin ja laskeutuu sitten Murun päälle. Jossain kaukana saniaisten seassa tuuli humisee taas pehmeästi ja lempeästi. Puutarha on täynnä salaisia polkuja ja tarinoita, jotka odottavat kuulijaansa. On monta uutta seikkailua, joihin voi joskus lähteä mukaan.

Lisää tarinoita