SONACAST
Hanki se Google PlaystaLataa App Storesta

Tarina

Pehmeät tassut ja suuri seikkailu

15 min5-7-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Kuuntele koko tarina sovelluksessa
Lataa App Storesta

Tarina

Johdanto

Tervetuloa mukaan matkalle, jossa pieni kaupunkijänis nimeltään Nuusku päättää seurata suurta ja salaista unelmaansa. Kaupunki on täynnä kovia katuja ja kiireisiä autoja, mutta kaukana siintää jotain vihreää ja ihmeellistä. Tänään kuulemme, miten Nuusku kerää kaiken rohkeutensa ja lähtee etsimään tietä paikkaan, jota kutsutaan metsäksi. Seikkailu alkaa pienestä pensaikosta suuren kivipatsaan juurelta, missä tuuli kuiskailee tarinoita kaukaisista puista.

Pehmeät tassut ja suuri seikkailu (1/3)

Nuusku oli pieni ja ruskea kani, jolla oli hyvin pitkät ja uskomattoman pehmeät korvat. Hän asui kaupungin keskellä olevassa puistossa suuren ja harmaan kivipatsaan juurella olevassa kolossa. Joka aamu hän heräsi kovaan ääneen, kun suuret keltaiset bussit ajoivat puiston ohi kovaa. Puisto oli täynnä kovia asfalttiteitä, mutta Nuusku kaipasi jotain aivan muuta kuin harmaata kiveä. Hän oli kuullut vanhalta korpilta tarinoita paikasta, jossa puut olivat kymmenen kertaa häntä korkeampia. Tuo paikka oli metsä, ja se sijaitsi kaukana kaupungin vilkkaiden ja hyvin meluisten katujen takana. Nuusku tunsi itsensä usein hyvin hämmentyneeksi, mikä tarkoittaa, ettei hän tiennyt mitä pitäisi oikein tehdä. Hän katseli puiston rauta-aitaa ja mietti, mitä kaikkea sen toisella puolella voisi oikein olla. Eräänä päivänä puiston nurmikolle putosi pieni ja pyöreä mustikka erään pienen tytön eväsrasiasta nopeasti. Nuusku loikki marjan luo ja maistoi sitä, ja se maistui aivan raikkaalta ja villiltä metsältä. Sillä hetkellä Nuusku päätti, että hänen oli pakko löytää tie tuohon suureen ja vihreään maailmaan. Vanha Krun-korppi laskeutui patsaan päähän ja katseli pientä kania hyvin tarkasti ja hieman huvittuneena. Krun oli nähnyt maailmaa ja tiesi, että kaupungin kadut olivat pienelle jänikselle hyvin vaarallisia. Nuusku oli kuitenkin hyvin sinnikäs, mikä tarkoittaa, että hän ei halunnut luovuttaa unelmansa suhteen ikinä. Krun selitti Nuuskulle, että metsään päästäkseen hänen täytyisi kulkea läpi monen mutkikkaan ja kovan kadun. Nuusku nuuhki ilmaa ja yritti erottaa metsän tuoksun kaiken sen autojen savun ja pölyn keskeltä. Hän yritti ensin hypätä korkean rauta-aidan yli, mutta aita oli aivan liian korkea pienelle kanille. Nuusku putosi pehmeälle nurmikolle ja tunsi pienen pistoksen tassussaan, mikä sai hänet tuntemaan olonsa surulliseksi. Hän oli pettynyt itseensä, koska hän luuli, ettei hän ikinä pääsisi pois tästä pienestä puistosta. Krun-korppi kuitenkin raakkui ja kehotti Nuuskua etsimään reittiä aidan alta, eikä yrittämään sen yli. Nuusku alkoi kaivaa maata suuren pensaan juurelta ja löysikin pienen ja kapean kolon aidan alta. Hän ryömi kolon läpi ja huomasi seisovansa ensimmäistä kertaa elämässään oikealla ja kovalta tuntuvalla jalkakäytävällä. Hänen sydämensä löi nopeasti, kun hän katseli ympärilleen ja näki valtavia rakennuksia ja valoja kaikkialla. Nyt hän oli todella matkalla kohti tuntematonta, ja se tuntui sekä jännittävältä että vähän pelottavalta. Nuusku tiesi, että hänen oli oltava hyvin varovainen ja pidettävä silmänsä ja korvansa auki koko ajan. Hän otti ensimmäisen loikan kohti suurta kaupunkia ja jätti turvallisen puistonsa taakseen yhdellä suurella hypyllä.

Pehmeät tassut ja suuri seikkailu (2/3)

Nuusku seisoi suuren ja vilkkaan tien reunassa ja katseli outoja ja pelottavan näköisiä autoja läheltä. Hänen pienet tassunsa tärisivät hieman, sillä hän ei ollut koskaan lähtenyt oman puistonsa ulkopuolelle aiemmin. Miten minä voin löytää tien perille, kun kaikki näyttää täällä niin kovin samalta ja vieraalta? Nuusku kysyi itseltään hiljaa ja katsoi ylös suuriin ja pimeisiin taloihin, jotka ympäröivät häntä joka puolelta. Vanha Krun-korppi lensi hänen yläpuolellaan ja laskeutui läheisen ja kirkkaan lyhtypylvään päähän tarkkailemaan kaniystäväänsä. Sinun täytyy haistaa tuuli, sillä se tuo metsän tuoksun suoraan sinun pieneen nenääsi, Krun vastasi. Nuusku veti syvään henkeä ja tunsi ilmassa jotain hyvin raikasta, joka tuli jostain kaukaisesta suunnasta. Kuvittele, että olet nyt Nuuskun tilalla tässä suuressa kaupungissa, niin mitä sinä tekisit juuri nyt? Nuusku päätti seurata tuota heikkoa tuoksua ja loikki varovasti pitkin seinien vierustoja, jotta kukaan ei näkisi. Hän saapui suuren sillan luo, jonka alla virtasi leveä joki ja vesi loisti katuvalojen loisteessa. Sillan ylittäminen oli vaikeaa, sillä tuuli puhalsi siellä paljon kovempaa kuin puiston puiden suojassa aiemmin. Nuusku näki punaisen auton pysähtyvän lähelle ja hän piiloutui nopeasti suuren ja roskaisen laatikon taakse suojaan. Miksi nuo ihmiset liikkuvat noilla metallisilla laatikoilla, kun heillä on omat jalat kävelemistä varten, Nuusku mietti. Krun selitti hänelle, että ihmisillä on kiire ja he haluavat päästä paikkoihin hyvin nopeasti ja helposti. Nuusku jatkoi matkaansa ja huomasi, että rakennukset alkoivat muuttua matalammiksi ja puita alkoi näkyä hieman enemmän. Hän tunsi itsensä ylpeäksi, koska hän oli selvinnyt jo näin pitkälle tässä suuressa ja meluisassa maailmassa. Yhtäkkiä hän kohtasi suuren esteen, joka oli leveä tie, jota pitkin kulki kirkkaita ja pitkiä junia. Nuusku pysähtyi ja katsoi, miten juna kiisi ohi ja maa tärisi hänen pienten tassujensa alla kovasti. Hän tiesi, että metsä oli aivan tuon radan toisella puolella, mutta rata näytti todella pelottavalta. Nuusku muisti Krunin neuvon ja odotti, kunnes junan ääni vaimeni ja kaikki muuttui taas hetkeksi hiljaiseksi. Miten luulet Nuuskun pääsevän tuon suuren ja pelottavan radan yli, kun junat kulkevat niin kovaa vauhtia? Hän katseli radan vartta ja etsi turvallista kohtaa, josta hän voisi loikata yli mahdollisimman nopeasti. Hän huomasi pienen tunnelin, josta virtasi vettä ja joka näytti menevän suoraan radan alitse toiselle puolelle. Se oli hämärä ja märkä paikka, mutta se tuntui paljon turvallisemmalta kuin ylittää kiskot päältä. Nuusku otti rohkean askeleen tunnelin suulle ja tunsi viileän ilman puhaltavan häntä vastaan sieltä sisältä. Hän tiesi, että tämän tunnelin päässä odottaisi jotain sellaista, mistä hän oli unelmoinut koko ikänsä.

Pehmeät tassut ja suuri seikkailu (3/3)

Nuusku hiipi hitaasti läpi pimeän ja märän tunnelin, ja hänen korvansa olivat painuneet tiukasti selkää vasten. Hän kuuli veden tippumisen ja omien tassujensa hiljaisen äänen, kun hän liikkui syvemmälle tunnelin sisään varovasti. Kun hän viimein näki valoa tunnelin päässä, hän alkoi juosta niin kovaa kuin hänen jalkansa kantoivat. Hän loikkasi ulos tunnelista ja huomasi seisovansa pehmeällä ja vihreällä sammalpedillä, joka tuntui aivan ihanalta tassuissa. Nuusku katsoi ylös ja näki valtavia mäntyjä, joiden latvat ylettyivät melkein pilviin asti tässä suuressa metsässä. Nyt on sinun vuorosi pohtia, miltä Nuuskusta tuntuu seistä viimeinkin keskellä tätä valtavaa ja vihreää metsää. Hän veti keuhkonsa täyteen puhdasta ilmaa, joka tuoksui neulasilta, mullalta ja aivan uudenlaiselta ja jännittävältä vapaudelta. Krun-korppi laskeutui matalalle oksalle ja päästi tyytyväisen raakkumisen, sillä se oli ylpeä pienestä ja rohkeasta ystävästään. Nuusku kokeili etuhampaillaan pienen pensaan oksaa ja huomasi, että se maistui paljon paremmalta kuin kaupungin puistoheinä. Hän näki pienen oravan hyppäävän puusta toiseen ja hän tiesi, että täällä oli paljon uusia ystäviä. Nuusku ei ollut enää se pieni kaupunkijänis, joka vain katseli rauta-aitaa ja unelmoi kaukaisista ja vieraista paikoista. Hän oli jänis, joka oli ylittänyt suuren kaupungin ja löytänyt oman tiensä tähän upeaan ja vihreään kotiin. Nuusku löysi itselleen suuren ja vanhan kuusen alta kolon, joka oli täynnä pehmeitä neulasia ja sammalta. Hän asettui makuulle ja katseli, miten aurinko siivilöityi puiden oksien läpi ja teki maahan kauniita kuvioita. Metsän äänet olivat erilaisia kuin kaupungissa, sillä täällä kuului vain lintujen laulua ja tuulen hiljaista suhinaa. Nuusku tunsi olonsa turvalliseksi ja onnelliseksi, sillä hän oli viimeinkin löytänyt paikan, jonne hän todella kuului. Hän tiesi, että kaupunki oli edelleen siellä jossain kaukana, mutta se ei enää pelottanut häntä lainkaan. Nuusku oli oppinut, että pienikin voi olla hyvin uskalias ja saavuttaa suuria asioita, jos vain uskaltaa yrittää. Hän sulki silmänsä ja alkoi nähdä unta uusista seikkailuista, joita hän tulisi kokemaan tässä valtavassa metsässä. Krun-korppi jäi vartioimaan ystäväänsä puun oksalle ja piti huolen siitä, että kani saisi nukkua rauhassa. Nuusku oli vihdoin kotona, ja koko suuri metsä oli nyt hänen uusi ja ihmeellinen leikkikenttänsä joka päivä. Hän tiesi, että jokainen uusi aamu toisi mukanaan jotain uutta ja jännittävää löydettävää tässä vihreässä maailmassa. Nuusku nukahti tyytyväisenä, ja hänen pitkät korvansa nytkähtivät vain hieman, kun metsän hiljaiset äänet tuudittivat hänet uneen.

Lopetus

Nuusku nukahti pehmeän kuusen alla, ja metsän sammal tuntui viileältä ja mukavalta hänen pienten tassujensa alla. Kaukana kaupungin valot loistivat vielä, mutta täällä vain tähdet tuikkivat puiden oksien välissä hiljaa. Seikkailu kaupungin halki oli ohi, ja Nuusku oli löytänyt oman vihreän kotinsa. Mutta maailma on suuri, ja jokaisen pensaan ja kiven takana odottaa uusi ja mielenkiintoinen tarina, joka odottaa löytäjäänsä.

Lisää tarinoita