SONACAST
Hanki se Google PlaystaLataa App Storesta

Tarina

Onnellinen prinssi

15 min7-9-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Kuuntele koko tarina sovelluksessa
Lataa App Storesta

Tarina

Johdanto

Korkealla kaupungin yllä, kauniina ja kullalla päällystettynä, seisoi Onnellisen prinssin patsas. Kaikki luulivat hänen olevan onnellinen, mutta kuka olisi uskonut, että patsas voi itkeä? Eräänä iltana pieni pääskynen, joka oli jäänyt jälkeen laumastaan, löysi turvapaikan prinssin jalkojen juuresta. Silloin sen päälle putosi vesipisara – ja toinen, ja kolmas. Se ei ollut sadetta. Nämä olivat Onnellisen prinssin kyyneleitä. Tervetuloa kuulemaan koskettavaa tarinaa prinssistä, joka oppi näkemään maailman todellisen kauneuden ja kärsimyksen, ja pääskysestä, joka auttoi häntä.

Prinssin patsas ja Pääskynen

Pieni pääskynen, joka oli jäänyt jälkijunaan matkallaan lämpimään Egyptiin, tunsi omituiset pisarat putoavan päällensä. Mikä ihme tämä oli? Se kohotti katseensa ja näki korkealla seisovan Prinssin patsaan, jonka silmistä valui kyyneliä. 'Miksi sinä itket?' pääskynen kysyi hämmästyneenä, sillä sen oli tarkoitus nukkua Prinssin jalkojen juuressa vain yhden yön ennen jatkamistaan. Prinssi vastasi: 'Kun elin, en tiennyt surusta mitään. Elin palatsissa, jossa kaikki oli kaunista ja iloista. Kutsuin sitä onnellisuudeksi. Mutta nyt, patsaana täällä korkealla, näen kaiken kurjuuden ja surun, joka kaupungissa on.' Pääskynen oli utelias. 'Näetkö sinä todella kaiken?' se kysyi. Prinssi nyökkäsi ja kertoi pääskyselle, kuinka hänen rintaansa oli istutettu suuri punainen rubiini, silminä kaksi kirkasta safiiria ja miekan kahvassa kimalteleva jalokivi. 'Ne olivat kauniita silloin, mutta nyt ne tuntuvat turhilta, kun näen niin paljon kärsimystä.' Pääskynen tunsi pienen pistoksen sydämessään. Se oli luullut prinssiä tavalliseksi patsaaksi, mutta tämä olikin erikoinen. Prinssi pyysi pääskystä jäämään ja auttamaan häntä.

Ensimmäinen uhraus – Köyhä ompelijatar

“Ah, prinssi! Minun ystäväni odottavat minua Egyptissä! Kohta on jo liian kylmä minulle täällä,” pääskynen vastasi, mutta sen äänessä oli jo hieman epäröintiä. Prinssi katsoi alas kohti pientä lintua, jonka silmät tuikkivat. “Pieni pääskynen,” prinssi sanoi, “eikö sinulla olisi sydäntä jäädä vain yhdeksi yöksi? Näetkö tuolla kaukana, tuon pienen, pimenevän talon? Siellä asuu köyhä ompelijatar. Hänellä on niin paljon töitä, eikä hänellä ole rahaa edes ruokaan. Hänen pieni poikansa on sairaana, kuumeessa, ja pyytää mandariinia, mutta äidillä ei ole mitään annettavaa.” Pääskynen katsoi siihen suuntaan, minne prinssi osoitti. Se näki pienen, ränsistyneen talon, jonka ikkunasta kajasti heikko valo. Sen oli tarkoitus lentää etelään, missä aurinko paistoi ja ystävät odottivat. Mutta prinssin äänessä oli niin paljon surua, ja pääskysen sydän oli alkanut pehmetä. “Hyvä on,” pääskynen sanoi lopulta, “jään yhdeksi yöksi auttamaan sinua, prinssi. Olenhan sinun ystäväsi.” Prinssi hymyili kiitollisena. “Sitten, pieni pääskynen, ota toinen silmäni. Se on tehty kauniista safiirista. Lennä ja anna se tuolle ompelijattarelle. Hän voi myydä sen ja ostaa ruokaa ja lääkkeitä sairaalle pojalleen.” Pääskynen oli hämmästynyt. “Mutta, prinssi! Silloinhan sinä olisit sokea toisesta silmästäsi!” Prinssi nyökkäsi. “Se on parempi, että minä näen hieman huonommin, jos se voi tuoda iloa jollekin toiselle. Anna mennä, ystäväni, ja palaa sitten kertomaan minulle, mitä tapahtui.” Pääskynen tunsi pienen jännityksen vatsassaan. Se ei ollut koskaan aiemmin tehnyt tällaista! Se nyökkäsi ja lensi prinssin patsaan olkapäälle. Sitten se varovasti nokallaan irrotti prinssin toisen silmän, sen säihkyvän sinisen safiirin. Se oli melkoinen paino pienelle linnulle, mutta pääskynen oli vahva. Se puristi kiveä tiukasti nokassaan ja lähti lentoon. Yön pimeydessä pääskynen liiti kaupungin yllä. Se näki suuria, valaistuja taloja, missä ihmiset nauroivat ja tanssivat. Mutta se näki myös pieniä, hiljaisia katuja ja pimeitä kujia, missä lapset nukkivat ilman peittoja ja aikuiset palelivat. Maailma oli täynnä kaikenlaisia ihmisiä. Lopulta pääskynen löysi ompelijattaren talon. Se oli pieni mökki, jonka sisällä oli vain yksi huone. Ikkunasta pääskynen näki nuoren naisen istuvan pöydän ääressä, neula kädessään. Hän ompeli kaunista paitaa, mutta hänen kasvonsa olivat väsyneet ja surulliset. Pöydällä oli vain yksi litteä leivänpala. Nurkassa makasi pieni poika sängyssä, hytisten kuumeessa ja mutisten unissaan mandariinia. Pääskynen liukui äänettömästi avoimesta ikkunasta sisään. Ompelijatar oli niin syventynyt työhönsä, ettei hän edes huomannut pientä vierailijaa. Pääskynen lennähti pöydän ylle ja pudotti safiirin suoraan ompelijattaren käsitöiden viereen. Sitten se lensi takaisin ulos yhtä äänettömästi kuin oli tullutkin. Ompelijatar lakkasi ompelemasta hetkeksi ja venytti niskaansa. Hän katsoi alas ja huomasi jotain kimaltavaa kankaalla. “Mikä ihme tämä on?” hän kuiskasi itselleen. Hän poimi safiirin sormiensa väliin. Se oli suuri, sininen jalokivi, joka hehkui kauniisti. “Voi, miten kaunis! Eikö tämä ole unta? Mistä tämä on tullut?” Hän katsoi ylös, mutta ei nähnyt ketään. Hän hieraisi silmiään, mutta jalokivi oli yhä siinä, totta kyllä. Hän tiesi, että se oli arvokas kivi. “Tällä voin ostaa pojalleni ruokaa ja lääkkeitä! Ja ehkä jopa sen mandariinin, jota hän niin kovasti haluaa!” Hänen kasvonsa valaistuivat hymyyn ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Hän suuteli safiiria ja kiitti salaperäistä lahjoittajaa. Pääskynen lensi takaisin prinssin luo. “Tehty!” se huikkasi, istahtaen prinssin olkapäälle. “Ompelijatar löysi safiirin, ja hän oli niin onnellinen, prinssi! Hänen kasvonsa valaistuivat aivan, ja hän hymyili! Ja hänen poikansa, hän saa nyt ruokaa ja lääkettä.” Prinssi hymyili. “Hyvä, pieni pääskynen. Nyt minun toinen silmäni on poissa, mutta sydämeni tuntuu kevyemmältä. Eikö sinulla ollut kylmä lennellessäsi?” “Yllättävää kyllä, ei,” pääskynen vastasi. “Minulla oli itse asiassa melkein lämmin, vaikka yö on kylmä. Miksi, prinssi?” Prinssi hymyili. “Se johtuu siitä, että olet tehnyt hyvän teon, pieni ystävä. Hyvä teko tuo aina lämpimän tunteen sydämeen.” Pääskynen painoi päänsä prinssin olkapäätä vasten. Se ei ollut koskaan tuntenut sellaista tunnetta aiemmin. Se oli lämmin ja pehmeä tunne, aivan kuin aurinko olisi paistanut sen rintaan. Ehkä Egyptiin ehtisi myöhemminkin. Nyt oli tärkeämpää olla täällä.

Toinen ja kolmas uhraus – Kirjailija ja tulitikkutyttö

Pieni Pääskynen vietti yön Onnellisen Prinssin jalkojen juuressa. Aamulla, kun aurinko alkoi nousta ja maalata taivaanrannan kauniilla väreillä, Pääskynen oli valmis auttamaan jälleen. "Pääskynen, pieni Pääskyseni," Prinssi sanoi, "näen toisenkin murheellisen sielun tuolla alhaalla." Pääskynen kurkisti alas. Se näki nuoren miehen, joka istui pienessä, kylmässä huoneessa pöydän ääressä. Mies oli kirjailija. Hänellä oli nenä kiinni paperissa, ja hän yritti kovasti kirjoittaa tarinaa, mutta hänen kätensä tärisivät kylmästä. Pöydällä oli tyhjä mustepullo ja kuivahtanut leipäpala. Takassa ei palanut tuli, ja huone oli hyytävän kylmä. "Hän yrittää kirjoittaa näytelmää, mutta hän on niin nälkäinen ja viluinen," Prinssi selitti. "Hänellä ei ole rahaa puun ostamiseen takkaan eikä ruokaan. Ota toinen silmäni, se on safiiri, ja vie se hänelle. Silloin hän voi myydä sen ja ostaa itselleen lämpöä ja ruokaa, ja jatkaa tarinansa kirjoittamista." Pääskynen ei halunnut tehdä sitä. "Rakas Prinssi," se sanoi, "ethän voi antaa toistakin silmääsi pois! Silloin olisit kokonaan sokea! Miten näkisit sitten, mitä kaupungissa tapahtuu?" "Pieni Pääskynen," Prinssi vastasi lempeästi, "tee, mitä pyydän. Sydämeni näkee paremmin kuin silmäni." Pääskynen oli surullinen, mutta se luotti Prinssiin. Se nokkaisi varovasti Prinssin toisen silmän, kauniin, sinisen safiirin, ja lensi sen kanssa kohti kirjailijan pientä ullakkohuonetta. Se livahti sisään avoimesta ikkunasta. Kirjailija oli niin uppoutunut kirjoittamiseen, ettei hän edes huomannut Pääskysen tuloa. Pääskynen asetti safiirin suoraan miehen pöydälle, papereiden viereen, ja lensi sitten takaisin Prinssin luo. Kirjailija hieroi kylmiä käsiään ja huokaisi. Sitten hänen katseensa osui pöydällä kimaltelevaan, siniseen kiveen. "Miten tämä on tullut tänne?" hän ihmetteli ääneen. "Tämä on kaunis safiiri! Nyt voin myydä tämän ja ostaa polttopuita takkaan ja ruokaa! Ehkä joku ystäväni on jättänyt tämän yllätykseksi. Nyt voin vihdoinkin saada näytelmäni valmiiksi!" Kirjailija hymyili leveästi ja hänen sydämensä täyttyi toivosta. Pääskynen kertoi Prinssille, että kirjailija oli onnellinen. "Olen niin iloinen, että pystyin auttamaan," Pääskynen sanoi. Prinssi hymyili. "Se on hyvä, pieni ystäväni." Seuraavana päivänä Pääskynen istui Prinssin olkapäällä ja katseli kaupunkia. Prinssi oli nyt sokea, mutta Pääskynen kuvaili hänelle kaiken, mitä näki. "Prinssi, Prinssi!" Pääskynen huudahti yhtäkkiä. "Näen pienen tytön tuolla alhaalla! Hän myy tulitikkuja, mutta kaikki hänen tulitikkunsa ovat pudonneet lätäkköön ja menneet pilalle!" Prinssi kuunteli tarkasti. Pääskynen kertoi, kuinka tyttö itki lohduttomasti. Hänen pienet, paljaat jalkansa olivat märät ja kylmät. Hän oli aivan yksin. "Hänen isänsä lyö häntä, jos hän ei tuo kotiin rahaa," Pääskynen selitti, "ja nyt hänen tulitikkunsa ovat pilalla. Hänellä ei ole mitään myytävää." "Pieni Pääskynen," Prinssi sanoi. "Ota toinen silmäni, viimeinen safiirini, ja vie se hänelle. Silloin hän voi ostaa uusia tulitikkuja ja lämpimän takin, ja hänen isänsä ei lyö häntä." Pääskynen oli kauhuissaan. "Mutta Prinssi! Jos otan toisenkin silmäsi, olet kokonaan sokea! Et näe enää mitään! En voi jättää sinua sellaiseksi!" Pääskynen itki, ja sen pienet linnun kyynelhelmet putosivat Prinssin poskelle. "Pieni Pääskynen, rakas ystäväni," Prinssi sanoi, "tee, mitä pyydän. Sinun on pakko. Olen jo sokea silmilläni, mutta sydämeni näkee edelleen maailman surun. En voi katsoa sivusta, kun pieni tyttö kärsii." Pääskynen suostui vastahakoisesti. Se nokkaisi varovasti Prinssin viimeisen safiirisilmän ja lensi sen kanssa kohti tulitikkutyttöä. Tyttö istui maassa, kädet kasvoillaan, ja nyyhkytti. Pääskynen pudotti sinisen kiven suoraan tytön käteen. Tyttö nosti katseensa ja näki kimaltelevan safiirin. "Voi, mikä ihana kivi!" hän huudahti, unohtaen heti surunsa. "Nyt voin ostaa uusia tulitikkuja ja ehkä vähän ruokaakin! Isä ei ole enää vihainen!" Hän juoksi iloisena kotiin, pitäen tiukasti kiinni sinisestä aarteestaan. Pääskynen lensi takaisin Prinssin luo. "Nyt olet täysin sokea, rakas Prinssi," se sanoi. "Mutta tyttö oli niin onnellinen. Hän juoksi kotiin hymyillen." "Se on hyvä, pieni Pääskynen," Prinssi vastasi. "Olen iloinen, että pystyin auttamaan." Pääskynen päätti, ettei se enää koskaan lähtisi Prinssin luota. "Minä en lähde Egyptiin, Prinssi. Minä jään luoksesi ja olen sinun silmäsi." Prinssi hymyili kauniisti, vaikka hänen silmänsä olivat nyt tyhjät. "Kiitos, pieni ystäväni," hän sanoi. "Olet antanut minulle suurimman lahjan." Pääskynen istui Prinssin olkapäällä ja kertoi hänelle tarinoita kaupungista, jotta Prinssi ei tuntisi itseään yksinäiseksi. Se kuvaili hänelle katuja, ihmisiä, ja taivaalla leijuvia pilviä. Se oli uskollinen ystävä, joka pysyi Prinssin rinnalla, vaikka tämä oli menettänyt kaikki kimaltelevat koristeensa.

Kultalehdet ja kuolema

Pääskynen vietti päivänsä Prinssin luona, jutellen ja laulellen. Se kertoi tarinoita siitä, mitä se oli nähnyt lentäessään korkealla kaupungin yllä – lasten leikeistä puistoissa, kauppiaiden kiireestä toreilla ja taivaalla leijuvista pilvistä, jotka näyttivät välillä lampailta, välillä jättiläismäisiltä puuvillapalloilta. Mutta päivät lyhenivät ja ilma kylmeni. Syksyn viimeisetkin ruskanlehdet putosivat puista, ja tuuli alkoi puhallella hyytävästi. Pääskynen tunsi pienen, pörröisen kehonsa vapisevan yhä enemmän. Sen pieni sydän hakkasi nopeammin yrittäessään pitää sitä lämpimänä. Se oli tottunut lämpöön, auringonpaisteeseen ja kukkiviin puihin kaukana etelässä, mutta nyt puut olivat kaljuja ja taivas usein harmaa, uhkaavan näköinen. Sen oli jo vaikea lentää nopeasti, ja sen oli pakko etsiä yhä useammin suojaa kylmältä tuulelta. Mutta se pysyi Prinssin luona, koska se rakasti häntä. Se oli luvannut olla hänen ystävänsä. Eräänä aamuna, kun Pääskynen koetti lämmitellä Prinssin kylmää poskea vasten, Prinssi puhui.

Lopetus

Kiitos kun olit mukana Onnellisen Prinssin tarinassa. Toivottavasti nautit tästä seikkailusta ja Prinssin sekä Pääskysen ystävyydestä. Kerro Sonacastsille, jos sinulla on ajatuksia tai palautetta – haluaisimme kuulla sinusta! Voit keksiä uusia seikkailuja mielikuvituksessasi. Kuka tietää, minne Prinssi ja Pääskynen seuraavaksi lentävät? Jokainen päivä voi olla uusi tarina, täynnä yllätyksiä ja taikaa. Nähdään taas pian!

Lisää tarinoita