SONACAST
Hanki se Google PlaystaLataa App Storesta

Tarina

Nukkumatti

15 min7-9-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Kuuntele koko tarina sovelluksessa
Lataa App Storesta

Tarina

Johdanto

Tiedättekö, mitä tapahtuu, kun ilta pimenee ja pienet silmät alkavat painua kiinni? Silloin saattaa hiipiä paikalle aivan erityinen vieras. Hänellä on kaksi sateenvarjoa kainalossaan: toinen täynnä iloisia kuvia ja toinen ihan tavallinen. Kuka hän on? Nukkumatti tietenkin! Hän osaa kertoa kauneimpia tarinoita ja loihtia upeimpia unia. Tänään kuulemme, mitä Nukkumatti teki pienen Hjalmar-pojan unissa koko viikon ajan. Oletteko valmiita sukeltamaan unien maailmaan?

Nukkumatin taikasateenvarjot

Oletteko valmiita sukeltamaan unien maailmaan? Hyvä! Sillä juuri sinne Nukkumatti meidät vie. Hänellä on mukanaan kaksi aivan erilaista sateenvarjoa. Kuvitelkaa, yksi on täynnä kauniita kuvia, kirkkaita värejä ja kimaltelevia tähtiä! Se on tarkoitettu lapsille, jotka ovat olleet kilttejä koko päivän ja ansaitsevat nähdä maailman kauneimpia unia. Toinen sateenvarjo on taas ihan tavallinen, musta ja hieman tylsä. Sen Nukkumatti avaa niiden lasten ylle, jotka eivät ole olleet niin kilttejä – heidän yönsä on sitten ilman unia, vain tyhjä ja pimeä. Mutta älkää huoliko, Hjalmar oli kiltti poika! Niinpä Nukkumatti valitsi hänelle sen ihanan värikkään sateenvarjon.

Hjalmarin ensimmäiset unet

Nukkumatti avasi sen kauniin sateenvarjon aivan Hjalmarin yläpuolelle. Voi miten se kimmelsi! Jokainen väri oli kuin pieni toive ja jokainen pieni pisara kuin unelma. Sitten, aivan huomaamatta, Nukkumatti sujautti kätensä taskuunsa ja otti esiin pienen, kimaltelevan hiekkapussin. Se oli unen hiekkaa! Hiekka oli niin pientä ja kevyttä, että se leijaili ilmassa kuin kultapöly. Nukkumatti ripottelee sitä varovasti Hjalmarin silmien päälle. Heti kun pieni hiekanjyvänen kosketti Hjalmarin silmäluomia, Hjalmar alkoi haukotella. Yksi haukotus, kaksi haukotusta, ja sitten hänen silmänsä sulkeutuivat, ja hän nukahti ihanasti. Nyt olikin aika, että Nukkumatti loihti hänelle ensimmäiset unet! Hjalmar uneksi olevansa suuressa puutarhassa. Siellä oli jättiläiskokoisia kukkia, jotka lauloivat hiljaisia lauluja, ja perhosia, joiden siivet olivat kuin sateenkaaria. Puutarhan keskellä asui hauska, puhuva orava, joka kutsui Hjalmarin teekutsuille. Orava tarjoili pähkinäkahvia ja makeita marjoja. Hjalmar nauroi oravan hassuille jutuille. Aurinko paistoi lämpimästi, ja kaikki oli kaunista ja rauhallista. Nukkumatti hymyili tyytyväisenä, kun Hjalmar nukkui niin makeasti. Tämä oli vasta alku hänen uniseikkailuilleen. Yhtäkkiä, orava hyppäsi teepöydältä ja vinkkasi Hjalmaria seuraamaan. He juoksivat pitkin sammalpolkuja, kunnes saapuivat lammen rantaan. Lammen pinnalla uiskenteli kultaisia kaloja, jotka katselivat heitä uteliaasti. Orava hyppäsi valtavaan pähkinänkuoriveneeseen ja kutsui Hjalmarin mukaan.

Viikon puolivälin ihmeunet

Hjalmar kiipesi varovasti pähkinänkuoriveneeseen. Se keikkui hieman, mutta orava piti lujasti kiinni Hjalmarin kädestä. Kultaiset kalat tekoivat iloisesti pyrstöillään ja tuntuivat toivottavan heille hyvää matkaa. Vene lipui pehmeästi lammen tyynellä pinnalla. Vesi oli niin kirkasta, että Hjalmar näki pohjaan asti, missä pienet kivet ja vesikasvit tanssivat hitaasti virran mukana. He purjehtivat suurten lumpeenlehtien ohi, jotka olivat kuin pieniä vihreitä saaria. Yhtäkkiä, aivan kuin taikuudesta, edessäpäin avautui salaperäinen aukko. Se oli piilossa vesiputouksen takana, joka kimmelsi sateenkaaren väreissä. Vene liukui putouksen läpi, ja Hjalmar tunsi kasvoillaan viileän vesihunnun. He saapuivat pimeään, mutta uskomattoman kauniiseen luolaan. Luolan seinät olivat täynnä tuikkivia timantteja, jotka heijastivat valoa sadoiksi pieniksi pisteiksi. Ja mikä ihmeellisintä, luolan katosta roikkui tuhansia, tuhansia pienenpieniä tulikärpäsiä! Ne tanssivat ilmassa, luoden lempeän, elävän valomeren. Hjalmar ei ollut koskaan nähnyt mitään niin ihanaa! Hjalmar kiipesi varovasti pähkinänkuoriveneeseen. Se keikkui hieman, mutta orava piti lujasti kiinni Hjalmarin kädestä. Kultaiset kalat tekoivat iloisesti pyrstöillään ja tuntuivat toivottavan heille hyvää matkaa. Vene lipui pehmeästi lammen tyynellä pinnalla. Vesi oli niin kirkasta, että Hjalmar näki pohjaan asti, missä pienet kivet ja vesikasvit tanssivat hitaasti virran mukana. He purjehtivat suurten lumpeenlehtien ohi, jotka olivat kuin pieniä vihreitä saaria. Yhtäkkiä, aivan kuin taikuudesta, edessäpäin avautui salaperäinen aukko. Se oli piilossa vesiputouksen takana, joka kimmelsi sateenkaaren väreissä. Vene liukui putouksen läpi, ja Hjalmar tunsi kasvoillaan viileän vesihunnun. He saapuivat pimeään, mutta uskomattoman kauniiseen luolaan. Luolan seinät olivat täynnä tuikkivia timantteja, jotka heijastivat valoa sadoiksi pieniksi pisteiksi. Ja mikä ihmeellisintä, luolan katosta roikkui tuhansia, tuhansia pienenpieniä tulikärpäsiä! Ne tanssivat ilmassa, luoden lempeän, elävän valomeren. Hjalmar ei ollut koskaan nähnyt mitään niin ihanaa! Hän siristi silmiään, yrittäen ymmärtää kaikkea tätä kauneutta. Pienenpienet tulikärpäset leijuivat hänen ympärillään kuin tuhannet pienet tähdet, jotka olivat karanneet yötaivaalta. Yksi niistä laskeutui hetkeksi Hjalmarin nenänpäähän, kutitti kevyesti ja lensi sitten takaisin tanssiin muiden joukkoon. Hjalmar kikatti. Orava pörrötti turkkiaan tyytyväisenä ja nyökkäsi sitten kohti luolan syvyyksiä, ikään kuin sanoen: ”Seuraa minua, täällä on vielä paljon nähtävää!” Hjalmar seurasi oravaa, joka hypähti kevyesti kiveltä toiselle. Heidän askeleensa kaikuivat hiljaa luolan uumenissa. Tulikärpäset valaisivat tietä heidän edellään ja perässään, luoden liikkuvia varjoja seinille. Ne maalaisivat seiniin välillä hassuja kuvia, välillä taas kauniita, kimmeltäviä polkuja. Hjalmar tunsi olonsa täysin turvalliseksi tässä taianomaisessa paikassa. He saapuivat suureen, avoimeen tilaan, jossa luolan keskellä kuplasi ja kimmelsi smaragdinvihreä lampi. Lampi hohti lempeää valoa, ja sen pinnalta nousi hento, hopeinen usva. Usvassa leijaili unien tuoksu, makea ja rauhoittava. Orava istahti lammen reunalle, ison, sammaleisen kiven päälle. Se katsoi syvälle veteen. ”Tämä on Toiveiden Lampi”, orava sanoi, sen ääni oli yllättävän syvä ja viisas. ”Sen vedessä asuvat unet, kaikki ne ihanat asiat, joita ihmiset ja eläimet toivovat näkevänsä nukkuessaan.” Hjalmar kumartui lähemmäs ja kurkisti lammen pintaan. Hän näki vedessä kaukaisia tähtiä, lentäviä lintuja ja jopa vanhan pörröisen nallen, joka näytti nukkuvan syvää unta. ”Voinko toivoa jotain?” Hjalmar kysyi, hänen sydämensä pamppaillen jännityksestä. ”Toki”, orava vastasi. ”Mutta muista, että Toiveiden Lammen unet ovat aina hyviä ja ystävällisiä. Ja niiden täytyy olla totta sinulle itsellesi, ei kenellekään muulle.” Hjalmar mietti hetken. Mitä hän toivoisi? Hän sulki silmänsä ja kuvitteli. Hän toivoi näkevänsä unen, jossa hän lentää kuin lintu, korkealla pilvien yläpuolella, ja näkee koko maailman alapuolellaan. Hän avasi silmänsä, ja juuri silloin, aivan kuin vastaus hänen toiveeseensa, lammen pinnasta nousi pieni, kimmeltävä kupla. Kupla leijaili hetken Hjalmarin edessä, ja sen sisällä hän näki heikon kuvan itsestään lentämässä! Sitten kupla puhkesi hiljaa, jättäen jälkeensä vienon kimaltelevan sateenkaaren. Hjalmar hymyili. ”Se oli ihanaa!” hän kuiskasi. Orava nyökkäsi. ”Mutta meidän matkamme ei ole vielä päättynyt. Meillä on vielä yksi tärkeä pysähdyspaikka, ennen kuin aamun valo kutsuu sinut takaisin omaan sänkyysi.” Orava nousi ja alkoi taas johdattaa Hjalmaria syvemmälle luolaan, kohti paikkaa, josta kuului hyvin kaunista, kaukaisen kellon kilinää. Mistäköhän se ääni mahtoi tulla? Hjalmar oli aivan innoissaan!

Kauas kantavat unet ja hyvänyön toivotukset

Orava hyppeli kevyesti edellä, sen tuuhea häntä viuhahti iloisesti. Hjalmar seurasi uteliaana, ja kaukainen kilinä muuttui yhä selvemmäksi. Kohta he saapuivat valtavaan luolastoon, joka oli aivan erilainen kuin mikään, mitä Hjalmar oli koskaan nähnyt. Tämä paikka ei ollut pimeä eikä kylmä. Sen sijaan se kylpi tuhansien pienten, tanssivien valonhippusten loisteessa. Ne leijailivat ilmassa kuin pikkuruiset tähdet, ja niiden valo antoi luolalle lämpimän, kultaisen hehkun. Kilinän lähde oli jännittävä! Luolan keskellä oli valtava, mutta silti kevyen näköinen tuulikello, joka oli tehty hohtavista unikuplista ja ohuista hopealangoista. Aina kun uusi, kaunis uni oli valmis lähetettäväksi, pieni, näkymätön tuulenvire osui tuulikelloon, ja se kilisi suloisesti ja kauas kantavasti. Se oli unien lähtöasema! Pieniä, siivekkäitä keijuja, joiden asut kimaltelivat kuin kastepisarat auringossa, liihotteli ympäriinsä kiireisenä. Jotkut niistä keräsivät pehmeitä, pörröisiä pilvenpaloja ja muotoilivat niistä ihania, värikkäitä unia. Toiset keijut puolestaan pakkasivat unet pieniin, läpinäkyviin kupliin, jotka näyttivät saippuakuplilta, mutta olivat täynnä mielikuvitusta ja ihmeitä. Hjalmar näki yhdessä kuplassa leikkivän kissanpennun, toisessa seikkailun avaruudessa ja kolmannessa herkullisen jäätelövuoren! ”Täällä syntyvät kaikki maailman ihanimmat unet,” Orava kuiskasi Hjalmarille, sen ääni oli täynnä kunnioitusta. ”Ja kun ne ovat valmiita, Nukkumatti tai joku meistä lähettää ne matkaan, että ne löytävät tiensä juuri oikeaan sänkyyn.” Hjalmar oli aivan lumoutunut. Hän näki, kuinka yksi keijuista tarttui kultaiseen trumpettiin ja puhalsi siihen. Ei kuulunut ääntä, mutta jostain syystä Hjalmar tunsi, että se oli kuin hyvänyön toivotus. Sitten kupla singahti ylös luolan katosta löytyvästä aukosta, kohti yötaivasta, matkalla kohti jotain uneliasta lasta. Nukkumatti itse oli luolan perällä, istuen suuren, kimaltelevan hämähäkinverkon kaltaisen rakennelman keskellä. Hän ei tehnyt paljonkaan, mutta hänen silmänsä olivat täynnä lämmintä lempeyttä, ja hän hymyili jokaiselle lähtevälle unelle. Nukkumatti silitti silloin tällöin verkkoa, ja jokainen kosketus sai verkon langat helähtämään ja sytytti niihin uusia, pieniä unelmia. Hän oli kuin suuri taikuri, joka johti orkesteria ilman sauvaa, vain olemassaolollaan. Hjalmar katsoi Nukkumattia, ja ymmärsi, että kaikki Nukkumatin taika ei ollutkaan vain sateenvarjoissa. Oikea taika oli siinä, kuinka hän sai jokaisen lapsen tuntemaan itsensä tärkeäksi, unelmoimaan kauniita unia ja heräämään seuraavana aamuna levänneenä ja iloisena. ”Katso!” Orava sanoi ja tökkäsi Hjalmaria tassullaan. ”Siinä on sinun oma unesi, Hjalmar!” Hjalmar katsoi, ja totta vie! Yhdessä kuplassa oli pieni, kirkkaanpunainen lentävä auto, joka kiisi pilvien läpi, ja Hjalmar istui sen ratissa! Hän nauroi. Se oli juuri sellainen uni, jonka hän oli toivonut näkevänsä! Kuplan alta kurkisti pieni Nukkumatin keiju, joka kuiski jotakin kuplan sisään. Hjalmar tiesi, että se oli hyvänyön toivotus, joka kulkisi hänen mukanaan. Kaikkialla luolassa oli sama touhukas rauha. Keijut työskentelivät ahkerasti, unikuplat leijuivat valmiina, ja tuulikello kilisi tasaisin väliajoin, kertoen, että yhä useampi uni oli matkalla. Hjalmar tunsi sydämessään lämpimän tunteen. Hän tiesi, että Nukkumatti ja hänen auttajansa huolehtivat siitä, että jokainen lapsi saisi oman, täydellisen unensa. ”Mutta nyt on aika herätä, pikku Hjalmar,” Orava sanoi lempeästi. ”Aurinko on jo kurkistamassa puiden latvojen takaa. Kohta on uuden päivän aika, täynnä uusia seikkailuja ja uusia unelmia – niitä, jotka odottavat sinua hereillä ollessasi.” Hjalmar nyökkäsi. Hän ei ollut väsynyt, vaan täynnä energiaa ja onnellisuutta. Hän vilkutti Nukkumatille ja keijuille. Hän tiesi, että hän muistaisi tämän unen, vaikka ei muistaisikaan kaikkia sen yksityiskohtia. Sen lämpö jäisi sydämeen. Hjalmar kääntyi ja seurasi Oravaa takaisin ulos luolasta. Valo alkoi jo kajastaa taivaanrannasta, ja Hjalmar tunsi lempeän tuulen kasvoillaan. Hän sulki silmänsä hetkeksi, ja kun hän avasi ne uudelleen, hän oli... aivan omassa sängyssään. Auringonvalo pilkisti verhojen raosta, ja hän tiesi, että oli ollut aivan uskomaton yö. Hän venytteli ja mietti, mitä kaikkea uusi päivä toisikaan tullessaan. Hänen mielessään kuului vielä heikko, kaukainen tuulikellon kilinä.

Lopetus

Ja niin Nukkumatti jatkoi matkaansa, levittäen unihiekkaa uusiin koteihin. Kiitos, että olit kanssamme tässä unien ja seikkailujen maailmassa! Toivottavasti sinun oma mielikuvituksesi leijailee nyt korkealla, valmiina luomaan uusia, jännittäviä tarinoita. Kerro Sonacastsille, mitä pidit tästä Nukkumatin retkestä, tai jos sinulla on omia, ihania unihiekkatarinoita! Muista, että jokainen ilta on uusi mahdollisuus nähdä maailma täynnä ihmeitä. Suloisia unia kaikille pikku seikkailijoille!

Lisää tarinoita