SONACAST
Hanki se Google PlaystaLataa App Storesta

Tarina

Miten kameli sai kyttyränsä

15 min7-9-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Kuuntele koko tarina sovelluksessa
Lataa App Storesta

Tarina

Johdanto

Oletko koskaan miettinyt, miksi kamelilla on kyttyrä? Maailman alussa, kun kaikki oli uutta ja eläimet vasta opettelivat tekemään töitä, oli yksi, joka kieltäytyi. Se asui laiskasti Erämaan keskellä, sanoen vain "Humph!". Kun Koira, Härkä ja Hevonen uurastivat, kameli vain katseli. Mutta mitä tapahtuu, kun laiskuus kohtaa taianomaisen Djinnin? Liity seuraamme tälle matkalle ja selvitä, miten kameli sai kyttyränsä. Se on tarina ahkeruudesta ja siitä, että jokaisella teolla on seurauksensa.

Maailma ilman kyttyrää

Aivan, ihan alussa, kun maailma oli vielä kovin uusi ja eläimet vasta opettelivat tekemään töitä ihmisten kanssa, oli yksi eläin, joka ei pitänyt minkäänlaisesta puuhastelusta. Se oli kameli. Kameli asui keskellä melkein tyhjää aavikkoa, eikä tehnyt yhtään mitään. Kun Hevonen, Härkä tai Koira pyysivät sitä töihin – juoksemaan, kyntämään tai tavaroita hakemaan – kameli vastasi aina samalla tavalla: 'Huh!' Se ei tehnyt mitään, paitsi söi piikkejä ja oksia, ja sanoi 'Huh!' päivästä toiseen. Hevonen, Härkä ja Koira tekivät ahkerasti töitä ihmiselle, mutta kamelin takia heidänkin täytyi tehdä kolmen eläimen työt! Tämä ei tietenkään ollut reilua, eikä lainkaan kivaa! He olivat niin väsyneitä ja vihaisia. Niinpä he päättivät kertoa asiasta suoraan Aavikoiden Kuninkaalle, kaikkivoipaiselle Djinnille. Hän oli se, joka vastasi kaikista aavikon asioista!

Djinnin saapuminen

Minne he sitten menivät? No, Hevonen, Koira ja Härkä etsivät Djinniä, joka oli juuri heräämässä pitkiltä päivätorkuiltaan. Aavikon Djinn oli vähän laiskuri itsekin, mutta vain silloin kun ei ollut töitä. Hän oli levittäytynyt pitkälleen keskelle aavikkoa, hiekan keltaiseen syleilyyn, ja hänen yllään leijui lämpöinen, utuinen verho – sellainen, joka syntyy, kun aurinko paistaa kuumasti hiekkaan ja saa ilman väreilemään. Djinn oli niin valtavan suuri, että hänen kätensä olivat kuin kokonaisia hiekkadyynejä ja hänen jalkansa ylettyivät melkein horisonttiin asti! Hän katseli aavikon ylle, ja hänen silmänsä olivat kuin kaksi pientä, tuikkivaa tähteä, jotka näkivät kaiken. Hänellä oli tapana miettiä asioita ja ratkaista ongelmia. Mutta vain jos hänellä oli siihen jokin hyvä syy. Nyt hänellä näytti olevan.

Kyttyrän ilmestyminen

Djinn mietti syvällisesti, kuinka hän auttaisi aavikon eläimiä. Hän oli nähnyt hevosen, koiran ja härän murheet, ja tiesi, että kaikki johtui yhdestä ainoasta laiskurista. Kamelista. Hän ei pitänyt laiskuudesta yhtään, sillä työn tekeminen oli tärkeää, jotta kaikki sujuisi. Djinnin mielestä jokaisella oli oma paikkansa ja tehtävänsä tässä suuressa maailmassa. Niinpä Djinn matkusti salamannopeasti aavikon halki. Hänen viittansa hulmusi tuulessa, ja hiekanjyvät tanssivat hänen jalkojensa alla. Hän ylitti dyynit kuin kuplivan lähteen keijukainen, kunnes saapui paikkaan, jossa Kameli makasi. Se oli siellä, missä kaikki aavikon hyönteiset ja käärmeet ja skorpionit ja muut eläimet viettävät aikaansa – mutta tämä Kameli ei todellakaan ollut tekemässä mitään. Se makoili vain aurinkoisella hiekkaharjulla, pureskeli pensaita ja tuijotti tyhjyyteen, jolla ei ollut mitään päätä eikä häntää. "Hyvää huomenta, uusi ystäväni," Djinn sanoi, "miksi et tee mitään työtä? Oletko nähnyt Hevosta, Koiraa ja Härkä? He tekevät kolmelle teistä neljässä päivässä töitä, ja sinä et tee mitään! Eikö se ole vähän epäreilua?" Kameli vain mutisi: "Hmph." Djinn huokaisi. "Tämä 'hmph' ei auta sinua ollenkaan, Kameli. Sinun täytyy alkaa tehdä töitä, muuten joudumme miettimään jotain todella erikoista sinulle." Hän yritti puhua Kamelille järkeä, mutta Kameli vain katsoi häntä lasittunein silmin ja jatkoi mutisemistaan: "Hmph." Djinnin sydämessä alkoi nousta pieni suuttumuksen kipinä. Hän oli yrittänyt olla ystävällinen, mutta Kamelin laiskuus oli jo ajanut kolme muuta eläintä epätoivoon. "Okei, Kameli," Djinn sanoi, "kuuntele nyt tarkasti. Tänään on perjantai, ja olet laiskotellut maanantaista asti. Nyt sinun täytyy maksaa takaisin ne kolme päivää, jolloin et ole tehnyt mitään." Mutta Kameli vain sanoi: "Hmph!" "Älä enää sano 'hmph'!" Djinn varoitti. "Varoitan sinua, Kameli. Jos sanot sen vielä kerran, sinulle tapahtuu jotain todella outoa. Jokin, joka muuttaa sinua ikuisesti." Kameli, joka ei ollut koskaan ollut mistään huolissaan, tuijotti Djinniä hetken. Sitten se käänsi päänsä takaisin pensaiden pariin ja sanoi: "Hmph!" Ja juuri sillä samalla hetkellä, kun Kameli sanoi "Hmph!", se tunsi jotain todella outoa tapahtuvan selässään. Se tunsi, kuinka sen selkä alkoi turvota ja kasvaa, kasvaa ja kasvaa. Se ei ollut kipeää, mutta se oli todella, todella outoa. Kamelin selkään nousi suuri, pyöreä ja tärisevä mönjäkasa. Se kasvoi ja kasvoi, kunnes siitä tuli… suuri, komea kyttyrä! Kameli yritti nähdä selkänsä taakse, ja sen suuret silmät pyörivät kauhusta. "Mitä tämä on?" se mumisi, ääni hieman tukehtunut. Se ei ollut koskaan nähnyt sellaista aikaisemmin. Sen selässä oli nyt valtava kyttyrä, joka näytti aivan kukkulalta. Se oli pehmeä ja tärisevä, ja Kameli tunsi sen jokaisessa liikkeessään. Djinn nyökkäsi. "Tämä on sinun 'Hmph!'", hän sanoi. "Koska sinä sanoit 'Hmph!' niin monta kertaa, ja koska et tehnyt mitään työtä kolmeen päivään, sinun täytyy nyt kantaa se mukanasi." "Mutta... mutta mitä minä teen sen kanssa?" Kameli kysyi. "En minä voi tehdä töitä tämän kanssa! Se on niin suuri ja... epämukava!" "Voi, kyllä sinä voit!" Djinn vastasi. "Sinä voit tehdä töitä juuri tämän kyttyrän kanssa. Itse asiassa, se on suunniteltu auttamaan sinua. Olet jättänyt kolme työpäivää väliin, ja tämä kyttyrä pitää sisällään kaiken sen energian, jota tarvitset näiden päivien korvaamiseen." "Nyt sinä voit työskennellä ilman ruokaa ja juomaa kolme päivää, koska sinun kyttyräsi kantaa kaiken sen puolestasi. Se on kuin suuri, henkilökohtainen eväspussi ja vesipullo!" Djinn selitti. "Nyt sinun ei tarvitse enää valittaa siitä, ettet voi tehdä töitä. Tämä kyttyrä on sinun lahjasi – ja myös sinun muistutuksesi siitä, että kaikkien on tehtävä osuutensa. Jos et olisi sanonut 'Hmph!' niin monta kertaa, sinulla ei olisi tätä." Kameli katsoi uutta kyttyräänsä. Se ei ollutkaan niin paha, kuin se oli aluksi luullut. Se oli itse asiassa aika... erityinen. Ja jotenkin, se antoi sille tunteen, että se oli paljon vahvempi kuin ennen. Se pystyisi kantamaan enemmän, kulkemaan pidemmälle. Ja ehkä se ei enää valittaisikaan niin paljon. Se oli saanut kyttyränsä, koska se oli ollut laiska, mutta Djinn oli kääntänyt sen hyväksi asiaksi. Kameli nousi ylös, ja sen uusi kyttyrä keikkui hieman sen selässä. Se tuntui oudolta, mutta samalla… voimakkaalta. Kameli tunsi, että nyt oli aika alkaa tehdä töitä. Sen täytyisi korjata menneet laiskottelupäivät. Ja Djinn katsoi Kamelia, kun tämä lähti kohti paikkaa, jossa Hevonen, Koira ja Härkä odottivat. Maailma oli saanut uuden työntekijän, ja se oli saanut sen aivan erityisellä tavalla. Kameli oli saanut kyttyränsä.

Kamelin oppi ja elämä kyttyrän kanssa

Ja siinä se nyt oli! Juuri niin kuin Djinn oli sanonut. Kamelin selässä keikkui suuri, pehmeä kyttyrä. Se oli kummallisen näköinen, aivan uusi asia. Kameli heilutti häntäänsä ja yritti kurkistaa selkäänsä, mutta ei oikein nähnyt kunnolla. Se tuntui oudolta, vähän painavalta, mutta myös... jotenkin tärkeältä. Se ravisteli päätään ja tunsi kyttyrän liikahtelevan mukanaan. Kameli ei ollut koskaan ollut näin erilainen, näin... kyttyräinen! Se asteli eteenpäin, hiekan pöllytessä pehmeästi sen jalkojen alla, kohti paikkaa, jossa Hevonen, Koira ja Härkä edelleen odottivat. Kun Kameli saapui heidän luokseen, Hevonen, Koira ja Härkä olivat jo valmiina töihinsä. He olivat nähneet Kamelin tulevan kaukaa ja huomanneet heti, että siinä oli jotain uutta. Hevonen hirnui pitkään ja kääntyi katsomaan Kamelia. "Mikä se tuo on, ystävä hyvä?" Hevonen kysyi, osoittaen turvallaan Kamelin selkää. Koira haukahti ja kiersi Kamelin ympäri, nuuhkien uteliaana. Se ei ollut koskaan nähnyt Kamelin selässä mitään tuollaista. Härkä taas mutisi syvällä äänellään: "No johan on kumma!" Kameli seisoi siinä, hieman hämmentyneenä ja nolostuneena, mutta samalla ylpeänä uudesta ominaisuudestaan. Se tiesi, että kyttyrä oli tullut rangaistukseksi, mutta se myös aavisti, että sillä oli jokin tarkoitus. Silloin Djinn ilmestyi jälleen, ilmassa väreillen ja hymyillen lempeästi. "Älkääpä ihmetelkö, ystäväni", Djinn sanoi, ääni kantautui kauniisti aavikon yli. "Kameli on saanut kyttyränsä, ja se on erittäin hyvä asia. Se on hänen kyttyränsä, koska hän sanoi 'Humph!' eikä tehnyt töitä kolmeen päivään. Nyt hän voi työskennellä kolme päivää ilman, että hänen tarvitsee syödä tai juoda, koska hänellä on tuo maaginen kyttyränsä!" Kameli kuunteli tarkasti, ja sen suuret silmät kirkastuivat. Ahaa! Se oli siis syy. Kyttyrä ei ollutkaan vain rangaistus, vaan se oli myös apu. Kameli tajusi, että jokaisella valinnalla on seurauksensa, ja sen laiskottelu oli tuonut mukanaan tämän erikoisen mutta hyödyllisen kyttyrän. Se oli oppinut tärkeän läksyn. Se oppi, että jos ei tee töitä silloin kun pitäisi, niin jonkin ajan kuluttua täytyy tehdä entistä enemmän töitä. Kyttyrä oli muistutus siitä, että vastuu ja työnteko ovat tärkeitä. Siitä päivästä lähtien Kameli alkoi tehdä töitä. Se lastattiin täyteen tavaroita, ja se käveli pitkiä matkoja aavikolla, päivästä toiseen. Se ei valittanut, ei mutissut, eikä se enää sanonut "Humph!" – ainakaan kovin usein. Se tiesi, että sen kyttyrä oli sen pieni salaisuus, sen voimavara. Kun muut eläimet tarvitsivat lepoa ja ruokaa, Kameli saattoi jatkaa matkaa. Kyttyränsä ansiosta se pystyi varastoimaan ruokaa ja vettä pitkiä aikoja varten, aivan kuin se olisi kantanut pientä ruokakomeroa selässään. Se oli kuin oma reppu, täynnä energiaa! Kameli oli oppinut sopeutumaan uuteen kehoonsa ja uuteen tapaansa elää. Kyttyränsä avulla Kameli tuli aavikon ahkerimmaksi ja kestävimmäksi työntekijäksi. Se pystyi kuljettamaan raskaita kuormia pitkien hiekkadyynien yli, polttavassa auringonpaisteessa, ilman että sen tarvitsee pysähtyä syömään tai juomaan. Se oli uskomatonta! Hevonen, Koira ja Härkä katsoivat sitä ja ymmärsivät, että Kamelin kyttyrä ei ollut naurun aihe, vaan se oli sen erityinen lahja. Kameli muisti aina Djinnin sanat. Vaikka se joskus väsyi tai sen teki mieli valittaa, se vain muisti, että kyttyränsä oli muistutus sen menneistä "Humph!"-päivistä. Se oli oppi, joka oli muuttanut sen ikuisesti. Ja niin Kameli eli elämäänsä aavikolla, työskennellen ahkerasti ja kantaen ylpeänä kyttyräänsä. Se oli yhä vähän laiska, syvällä sisimmässään, mutta se ei enää antanut sen näkyä ulospäin. Kyttyränsä ansiosta se oli ainutlaatuinen ja korvaamaton. Se oli aavikon toivo ja voima, ja kaikki tiesivät sen. Kamelin kyttyrästä oli tullut sen tunnusmerkki, sen oma erikoisuus. Ja se oli ollut siinä siitä lähtien, ja on siinä vielä tänäkin päivänä. Mutta Kameli ei ole vieläkään oppinut kunnolla käyttäytymään. Ei ihan vielä. Tai ehkä se on vain meidän mielipiteemme?

Lopetus

Tai ehkä se on vain meidän mielipiteemme? Toivottavasti sinäkin pidit tästä tarinasta kamelista ja sen kyttyrästä! Kiitos, että olit mukana seikkailussamme. Muista, että tarinoita voi keksiä ihan mistä vain, vaikka omasta lelulaatikosta tai pilvenmuodoista! Jos sinulla on ajatuksia tai palautetta, voit kertoa niistä Sonacastsille. Me Sonacastissa kuulemme mielellämme, mitä mieltä olit. Ja kuka tietää, ehkä löydät pian uuden tarinan kuunneltavaksi tai kerrottavaksi. Mukavaa päivää ja satumaisia hetkiä!

Lisää tarinoita