SONACAST
Hanki se Google PlaystaLataa App Storesta

Tarina

Maltti Mustikka ja Suuri Aurinkokivi

15 min5-7-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Kuuntele koko tarina sovelluksessa
Lataa App Storesta

Tarina

Johdanto

Tervetuloa Mustikkamaan pehmeään maailmaan, missä ilma tuoksuu tuoreelle männynneulaselle ja kastehelmet kimaltavat. Täällä asuu pieni mustikkapoika Maltti, jolla on suuri ja jännittävä unelma. Maltti haluaa kiivetä korkealle Aurinkokivelle katsomaan, miltä koko suuri metsä näyttää. Hän seisoo saniasten vihreässä varjossa ja katsoo ylös kohti kirkasta valoa. Maltti on hyvin päättäväinen, eli hän ei aio luovuttaa ennen kuin on huipulla. Vedä syvään hengitystä ja lähde Maltin mukaan seikkailuun.

Eksyksissä neulasviidakossa

Maltti ottaa ensimmäiset askeleet pehmeältä sammalelta kohti kuivaa ja jännittävää neulasviidakkoa. Hänen pienet jalkansa narskuvat, kun hän kiipeää suuren ja ruskean männynkävyn ylitse. Aurinko paistaa korkealla ja tekee saniasten luomista vihreistä varjoista pitkiä ja kapeita. Pian Maltti huomaa olevansa keskellä valtavaa kasaa kuivia ja keltaisia männynneulasia. Neulaset risteilevät ristiin rastiin kuin suuri labyrintti, eli sekava ja monimutkainen polkujen verkosto. Maltti yrittää astua yhden neulasen yli, mutta hänen jalkansa lipeää sileällä pinnalla. Hän mätkähtää peffalleen ja katsoo ympärilleen hieman hämmentyneenä ja eksyneenä. Kaikkialla on vain ruskeita piikkejä, jotka nousevat korkealle hänen pyöreän päänsä yläpuolelle. Ilmassa tuoksuu voimakkaasti kuiva puu ja aurinko lämmittää Maltin tummansinistä ja pyöreää kylkeä. Hän nousee ylös ja yrittää uudelleen, mutta jokainen polku tuntuu päättyvän umpikujaan. Maltti huokaisee syvään ja tuntee pienen surun piston, koska hän ei tiedä reittiä. Yhtäkkiä jostain ylhäältä kuuluu kovaa surinaa ja ilmavirta lennättää pölyä Maltin silmiin. Pieni ja pörröinen metsämehiläinen Pörri laskeutuu keltaisen neulasen päähän keikkuen ja heiluen. Pörri on niin täynnä virtaa, että hänen siipensä tärisevät vielä laskeutumisen jälkeenkin. Pörri katsoo Malttia suurilla silmillään ja heilauttaa tuntosarviaan tervehdykseksi ystävällisellä tavalla. Miksi sinä istut täällä keskellä kuivaa neulasviidakkoa, pieni mustikkapoika, Pörri kysyy ihmetellen. Maltti selittää hiljaa, että hän haluaa päästä Aurinkokivelle, mutta on aivan eksyksissä. Minä olen yrittänyt monta kertaa, mutta nämä neulaset ovat liian korkeita, Maltti sanoo. Pörri nauraa iloisesti ja nousee ilmaan, jotta hän näkee paremmin labyrintin yli. Sinä olet todella sinnikäs, Pörri huudahtaa ja katsoo ystäväänsä ihailu silmissään. Maltti rypistää otsaansa ja miettii hetken, mitä tuo kummallinen ja hieno sana tarkoittaa. Pörri selittää, että sinnikäs tarkoittaa sellaista, joka jatkaa yrittämistä, vaikka se olisi vaikeaa. Sinä et antanut periksi, vaikka kaaduit, joten olet oikea sankari, Pörri jatkaa. Maltti tuntee itsensä heti hieman suuremmaksi ja rinta rottingilla hän nousee taas ylös. Miten ihmeessä me pääsemme tästä neulaskasasta läpi, kun en näe polun päätä ollenkaan. Pörri selittää, että ylhäältä päin katsottuna jokainen labyrintti näyttää vain tavalliselta ja helpolta tieltä. Seuraa minun keltaista takkiasi ja surinaani, niin löydämme reitin yhdessä ulos tästä viidakosta. Maltti nyökkää ja päättää luottaa uuteen ystäväänsä, joka pörrää jo seuraavan neulasen luona. He kulkevat eteenpäin, ja Maltti joutuu välillä ryömimään matalasti neulasten ali päästäkseen eteenpäin. Matka on hidas, mutta Maltin mieli on korkealla, koska hän on nyt sinnikäs seikkailija. Pörri johdattaa häntä taitavasti ohi terävien piikkien ja kohti saniasten viileää ja vihreää varjoa. Pian neulasten määrä vähenee ja alta alkaa näkyä taas tuttua ja pehmeää sammalta. Maltti on ylpeä itsestään, sillä hän selvisi ensimmäisestä suuresta haasteestaan tässä suuressa metsässä. Pörri istahtaa kastehelmen viereen ja pyyhkii pienellä jalallaan hieman hienoa pölyä pois siivistään. Me teimme sen, Maltti hihkaisee ja hyppää iloisesti tasajalkaa pehmeälle ja joustavalle maalle. Nyt olemme taas lähempänä suurta ja kirkasta Aurinkokiveä, joka häämöttää kaukana puiden välissä. Aurinko siivilöityy kauniisti korkeiden saniasten läpi ja luo maahan upeita ja kimmeltäviä valoläiskiä. Maltti tietää, että matka on vielä kesken, mutta uuden ystävän kanssa kaikki tuntuu mahdolliselta. Pörri pöräyttää siipiään ja valmistautuu jatkamaan matkaa kohti seuraavaa suurta ja jännittävää seikkailua.

Lätäkkömatka ja suuri epäilys

Maltti ja Pörri jättävät neulasviidakon taakseen ja astuvat takaisin pehmeälle sammaleelle, joka tuntuu viileältä Maltin jalkojen alla. Yhtäkkiä metsän äänet vaimenevat ja puiden välistä aukeaa avara tila, jossa maa on tummaa ja märkää. Edessä leviää valtava ja kimmeltävä sadevesilätäkkö, joka näyttää Maltin silmiin suurelta ja syvältä mereltä. Vesi on aivan tyyntä ja sen pinnasta heijastuvat saniasten luomat vihreät varjot ja yläpuolella kaartuva taivas. Maltti pysähtyy lätäkön reunalle ja katsoo vettä hieman huolissaan, sillä hänen lyhyet jalkansa eivät riitä harppaamaan yli. Pörri pörrää Maltin ympärillä ja laskeutuu keltaiselle voikukanlehdelle, joka kelluu aivan lätäkön rannassa mutaisessa maassa. Mitä me nyt teemme, kun tässä on näin valtava ja märkä este edessämme, Maltti kysyy. Pörri heiluttaa tuntosarviaan ja ehdottaa, että he voisivat rakentaa lehtiveneen ja purjehtia koko lätäkön ylitse. Maltti innostuu ajatuksesta ja etsii maasta suuren ja tukevan koivunlehden, joka on tippunut suoraan rannalle. Hän asettaa lehden varovasti veden pinnalle ja kiipeää sen päälle, mutta lehti alkaa heti keinua. Maltti huojuu puolelta toiselle ja yrittää pitää tasapainonsa, mutta lehti on aivan liian kiikkerä. Yhtäkkiä lehti kääntyy ympäri ja Maltti mätkähtää matalaan rantaveteen niin, että sininen kylki kastuu kokonaan. Maltti kömpii takaisin rannalle ja tärisee hieman, sillä vesi tuntuu kylmältä ja hänen mielensä on pahoitettu. Hän oli varma, että lehtivene toimisi, ja nyt hän tuntee itsensä hieman epäonnistuneeksi ja surulliseksi. Pörri lentää Maltin viereen ja yrittää lohduttaa ystäväänsä pörisyttämällä siipiään mahdollisimman pehmeästi ja rauhallisesti. Maltti istuu sammaleelle ja katsoo lätäkköä, joka näyttää nyt entistäkin suuremmalta ja vaarallisemmalta kuin hetki sitten. Hän on hyvin dubioiva, eli hän epäilee kovasti, voivatko he koskaan päästä tämän veden yli. Pörri kysyy Maltilta, miksi hän haluaa antaa periksi juuri nyt, kun he ovat jo näin lähellä. Maltti selittää, että hän pelkää kastelevansa itsensä uudestaan ja että vesi on liian syvää pienelle mustikalle. Hän katsoo ympärilleen ja huomaa pitkän ja paksun männynoksan, joka makaa puoleksi sammaleen sisällä rannalla. Oksa on ruskea ja karhea, ja sen päässä on vielä muutama vihreä neulaskimppu kiinni säästymässä. Maltti saa idean ja kysyy Pörriltä, miten he voisivat siirtää tuon painavan oksan lätäkön ylitse. Pörri vastaa, että jos he työntävät yhdessä, he saattavat saada sen liikahtamaan tarpeeksi lähelle veden rajaa. Maltti nousee ylös ja tarttuu oksan paksuun tyveen, kun taas Pörri yrittää työntää oksaa ilmasta käsin. Oksa on hyvin raskas ja se liikkuu vain pienen matkan kerrallaan, mikä saa Maltin kasvot punottamaan ponnistuksesta. He yrittävät monta kertaa, mutta oksa tuntuu tarttuvan kiinni jokaiseen pieneenkin kiveen ja sammalkumpuun matkalla. Maltti pysähtyy vetämään henkeä ja pyyhkii otsaansa, mutta hän ei halua luovuttaa, koska hän on sinnikäs. Hän hakee pienen ja litteän kiven ja asettaa sen oksan alle, jotta se liukuisi helpommin maata pitkin. Tämä keksintö toimii, ja oksa liikahtaa suurella rykäisyllä eteenpäin ja kellahtaa lopulta lätäkön ylitse vastarannalle. Nyt heillä on hieno ja tukeva silta, jota pitkin voi kävellä kastamatta edes varpaitaan kylmään veteen. Maltti ottaa ensimmäisen askeleen oksan päälle ja tuntee, kuinka karhea kaarna antaa hyvän pidon hänen jaloilleen. Hän kävelee hitaasti ja varovasti pitkin runkoa, ja Pörri lentää hänen vierellään kannustaen jokaista pientä askelta. Keskellä lätäkköä Maltti pysähtyy katsomaan alas ja näkee oman kuvajaisensa vedessä kimmeltävien kastehelmien rinnalla. Hän tuntee suurta ylpeyttä itsestään, koska hän keksi ratkaisun vaikeaan ongelmaan ja uskalsi yrittää uudelleen. Pörri nauraa iloisesti Maltin perässä ja he saavuttavat vastarannan, missä maa on taas kuivaa ja aurinkoista. Maltti hyppää alas oksalta ja tunteet tuoreen männynneulasen tuoksun, joka leijuu ilmassa lätäkön tällä puolella. Nyt tie on taas auki ja he voivat jatkaa matkaansa kohti suurta ja mahtavaa Aurinkokiveä. Aurinko paistaa nyt lämpimämmin ja lätäkkö jää heidän taakseen vain muistona jännittävästä ja onnistuneesta ylityksestä. Maltti katsoo ystäväänsä Pörriä ja kiittää tätä siitä, ettei hän antanut Maltin luovuttaa kesken kaiken. He jatkavat matkaansa syvemmälle Mustikkamaan syleilyyn, missä uudet seikkailut odottavat heitä saniasten alla.

Aurinkokiven vartija

Maltti ja Pörri saapuvat vihdoin suuren ja mahtavan Aurinkokiven juurelle, missä harmaa kallio kohoaa korkealle. Kiven pinta on lämmin ja sileä, ja sen ympärillä kasvaa tiheästi saniasia, jotka luovat syviä vihreitä varjoja. Maltti katsoo ylös ja nielaisee, sillä kivi näyttää läheltä katsottuna paljon suuremmalta kuin hän oli koskaan kuvitellut. Hän laskee pienen ja pyöreän kätensä kallion pintaa vasten ja tuntee auringon siihen varaaman lempeän lämmön. Pörri pörrää Maltin pään yläpuolella ja tutkii tarkasti kiven jyrkkää kylkeä löytääkseen hyvän ja turvallisen reitin. Yhtäkkiä he huomaavat jotain kimmeltävää aivan kiven alareunassa sijaitsevan pienen ja pimeän luolan suulla. Siellä seisoo suuri ja musta kuoriainen, jonka kilpi loistaa metallisen sateenkaaren väreissä jokaisen pienen valonsäteen osuessa siihen. Kuoriainen on hyvin reviiritietoinen, eli se haluaa suojella omaa pientä kotiaan muilta metsän kulkijoilta. Maltti yrittää ottaa askeleen eteenpäin, mutta kuoriainen nousee takajaloilleen ja levittää suuret ja pelottavat leukansa auki. Maltti pelästyy ja perääntyy nopeasti saniasen taakse, sillä hän ei halua suututtaa tätä kiiltävää vartijaa. Pörri laskeutuu Maltin olkapäälle ja kuiskaa, että kuoriainen taitaa pelätä heitä aivan yhtä paljon kuin he sitä. Maltti miettii hetken ja katsoo ympärilleen, kunnes hänen silmänsä osuvat saniasen lehdellä lepäävään kastehelmeen. Se on kirkas kuin hienoin kristalli ja se heijastaa metsän valoa kuin pieni ja pyöreä peili. Maltti kysyy Pörriltä, miten he voisivat näyttää kuoriaiselle, etteivät he ole tulleet tekemään mitään pahaa. Pörri ehdottaa, että he voisivat käyttää valoa viestimiseen, koska kaikki metsän asukkaat rakastavat auringon kirkkautta. Maltti ojentaa kätensä ja poimii varovasti tuon suuren kastehelmen, joka tuntuu viileältä ja liukkaalta hänen sormiensa välissä. Hän pitää helmeä varovasti kämmenellään ja kääntää sitä niin, että auringonvalo osuu suoraan sen kirkkaaseen keskustaan. Kastehelmi nappaa valon ja heijastaa sen kimmeltävänä ja tanssivana pisteenä suoraan pimeään luolaan kuoriaisen eteen. Kuoriainen hämmentyy ja laskee leukansa alas nähdessään kauniin valopisteen leikkivän hiekkaisella maalla omien jalkojensa juuressa. Se alkaa liikuttaa tuntosarviaan uteliaana ja seuraa valon liikettä, joka muistuttaa pientä ja kirkasta perhosta seinällä. Maltti tuntee olonsa helpottuneeksi ja hän huomaa, ettei kuoriainen näytäkään enää lainkaan niin pelottavalta kuin äsken. Kuoriainen astuu syrjään ja tekee tilaa, aivan kuin se kutsuisi Maltin kulkemaan luolan vierestä ylös. Maltti kiittää kuoriaista hiljaisella äänellä ja alkaa kiivetä kiven kylkeä pitkin käyttäen pieniä halkeamia askelmina. Kiipeäminen on raskasta, ja Maltti joutuu puristamaan sormillaan lujasti karheasta kivestä pysyäkseen kiinni pinnassa. Pörri lentää vieressä ja näyttää, mihin kohtaan on paras asettaa jalka, jotta ote ei lipeäisi kesken kaiken. Ylhäällä aurinko paistaa suoraan heidän kasvoilleen ja tuuli puhaltaa pehmeästi heiluttaen Maltin tummansinistä ja pyöreää vartaloa. He saavuttavat Aurinkokiven huipun, joka on tasainen ja tuntuu jalkojen alla melkein samalta kuin lämmin leivinuuni. Maltti nousee seisomaan ja katsoo ensimmäistä kertaa elämässään koko Mustikkamaan yli aina kaukaiselle metsänrajalle saakka. Kaikkialla näkyy vain pehmeää vihreää sammalta, heiluvia saniasia ja kimmeltäviä pieniä lätäkköjä, jotka näyttävät timanteilta. Ilmassa tuoksuu voimakkaasti tuore männynneulanen ja pihka, ja Maltti tuntee olevansa maailman onnellisin pieni mustikka. Hän katsoo ystäväänsä Pörriä, joka istahtaa kiven reunalle nauttimaan upeasta ja laajasta näköalasta heidän alapuolellaan. Me teimme sen, me todella kiipesimme tänne asti, Maltti sanoo ja hänen äänensä on täynnä suurta ihmetystä. Maltti istuu lämpimälle kivelle ja antaa auringon lämmittää kylkiään samalla, kun hän katselee kaukaisuudessa lentäviä lintuja. Kaikki neulasten seassa eksymiset ja lätäköiden ylitykset tuntuvat nyt vain pieniltä ja tärkeiltä askelilta tällä suurella matkalla. Maltti sulkee silmänsä hetkeksi ja kuuntelee tuulen suhinaa saniasten lehdissä, tuntien olevansa osa tätä suurta metsää. Hän silittää kämmenellään kovaa ja turvallista kallion pintaa, joka on kantanut hänet ylös katsomaan maailmaa.

Lopetus

Aurinko laskee hitaasti ja värjää koko Mustikkamaan oranssilla ja kullalla. Maltti ja Pörri laskeutuvat alas kalliolta ja palaavat takaisin pehmeälle kotimättäälle. Ilmassa tuoksuu nyt vahvasti pihka, joka kimaltaa puiden rungoilla kuin pienet meripihkahelmet. Maltti tuntee olonsa väsyneeksi ja hyvin tyytyväiseksi seikkailun jälkeen. Hän asettuu makuulle pehmeälle vihreälle sammaleelle, joka tuntuu kuin syleilyltä. Pörri istahtaa viereiselle saniasen lehden kärjelle ja taittelee pienet siipensä suppuun. Metsä hiljenee, ja vain vaimea tuuli suhisee korkealla puiden latvoissa. Kastehelmet alkavat jälleen muodostua saniasten lehdille vihreiden varjojen keskelle. Maltti sulkee silmänsä ja tuntee alla olevan maan lämmön. Kaikki on hiljaista ja turvallista tässä suuressa, sinisessä maailmassa. Hyvää yötä, pieni Mustikkamaa.

Lisää tarinoita