SONACAST
Hanki se Google PlaystaLataa App Storesta

Tarina

Maailman ympäri 80 päivässä

30 min7-9-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Kuuntele koko tarina sovelluksessa
Lataa App Storesta

Tarina

Johdanto

Kuvittele herrasmies, joka on niin täsmällinen, että hänen elämänsä on kuin kellopeli. Mutta entä jos yksi uhkarohkea veto voisi singota hänet pois Lontoon mukavuudesta ja maailman ympäri kahdeksassakymmenessä päivässä? Tervetuloa matkalle, jossa aika on vihollinen ja jokainen minuutti merkitsee. Tänään sukellamme Jules Vernen klassikon, Maailman ympäri 80 päivässä, huimaan seikkailuun. Lähde mukaan Phileas Foggin ja hänen uskollisen palvelijansa, Passepartout'n, uskomattomaan kilpajuoksuun aikaa ja kohtaloa vastaan.

Lontoon salaperäinen herrasmies ja uskomaton veto

Meidän seikkailumme alkaa Lontoosta, kaupungista täynnä salaisuuksia ja hienoja herrasmiehiä. Yksi heistä oli Phileas Fogg, mies, joka piti tiukasti kiinni aikatauluistaan. Hän söi aina aamiaisen tasan kello kahdeksan, luki sanomalehtensä kello yhdeksän, ja pelasi korttia ystäviensä kanssa Reform Clubilla joka iltapäivä. Hänen elämänsä oli niin tarkkaa, kuin hyvin viritetty kello. Eräänä iltapäivänä, kun iltapäivä kääntyi illaksi, Phileas Fogg istui ystäviensä kanssa Reform Clubilla. He juttelivat maailmasta ja pohtivat, kuinka nopeasti sen voisi kiertää. "Maailma on valtavan suuri!" huudahti yksi herrasmiehistä. "Ei niin suuri kuin luullaan," vastasi Fogg rauhallisella äänellä. "Sen voi kiertää jopa kahdeksassakymmenessä päivässä!" Ystävät katsoivat toisiaan ja nauroivat. "Mahdotonta!" he huudahtivat. Mutta Phileas Fogg ei ollut mies, joka perääntyi sanastaan. "Minäpä lyön vetoa, että pystyn siihen!" hän julisti rohkeasti. Ja niin he löivät vetoa todella suuresta rahasummasta. Phileas Fogg päätti todistaa, että maailman voi kiertää juuri kahdeksassakymmenessä päivässä. Ja juuri tästä alkoi hänen huikea matkansa!

Matka Suezin ja Intian halki

Phileas Fogg ja hänen uskollinen palvelijansa Passepartout eivät aikaa haaskanneet. Heti vedon jälkeen he pakkasivat laukkunsa – tai oikeammin, Fogg otti mukaansa vain pienen matkalaukun, ja Passepartout sai pakata oman, paljon suuremman laukkunsa. He hyppäsivät höyryjunaan, joka suhahti Lontoosta kohti Ranskaa. Maisemat vilisivät ikkunoista kuin taianomaiset kuvat, ja Passepartout, joka ei ollut koskaan matkustanut niin kauas, katseli kaikkea suurin silmin. Juna vei heidät sitten Ranskan halki ja edelleen Italian läpi, aina Välimeren rannalle asti. Siellä he nousivat valtavan, höyrylaivan kyytiin, joka oli kuin kelluva kaupunki merellä. Tämä laiva vei heidät pitkän matkan yli sinisen, aaltoilevan meren. Passepartout istui kannella ja katseli kuinka delfiinit hyppivät iloisesti laivan vierellä, kilpaa sen kanssa. Ne näyttivät nauravan ja nauttivan matkasta yhtä paljon kuin Passepartout itse. Aurinko paistoi lämpimästi, ja tuuli hyväili kasvoja. Muutaman päivän päästä he saapuivat paikkaan nimeltä Suez, joka oli aivan kuin portti uuteen, ihmeelliseen maailmaan. Suezissa heidän laivansa kulki kapean kanavan läpi, joka yhdisti kaksi merta toisiinsa – Välimeren ja Punaisenmeren. Tämä kanava oli kuin pitkä, käärmemäinen joki, jonka ansiosta laivojen ei tarvinnut kiertää koko Afrikan mannerta. Se säästi paljon aikaa! Mutta heillä oli kiire, ja heidän oli noustava seuraavaan laivaan, joka odotti jo heitä Punaisenmeren toisella puolella. Tämä laiva oli nimeltään Mongolia, ja se oli vielä suurempi ja nopeampi! Phileas Fogg ei tuhlannut hetkeäkään. Hän käveli nopeasti laivalle, joka heilahteli aaltojen sylissä. Passepartout seurasi perässä, pitäen tiukasti kiinni laukustaan, jotta se ei vain lentäisi mereen. Punaisellamerellä vesi oli uskomattoman sinistä ja syvää. Laiva kiisi eteenpäin vauhdilla, ja pian he ohittivat paikkoja, joissa näkyi hiekkaa ja palmupuita – aivan kuin sadun kuvakirjasta! Matka jatkui päivä toisensa jälkeen, ja Fogg istui yleensä rauhallisena, luki kirjaa tai tarkisti matkasuunnitelmiaan. Passepartout sen sijaan tutustui laivan jokaiseen nurkkaan ja kolkkaan. Hän tapasi kokin, joka teki herkullisia ruokia, ja kannella hän jutteli miehistön kanssa, jotka kertoivat tarinoita kaukaisista maista. Hän oli iloinen ja utelias, aivan kuin pieni apina, joka haluaa tietää kaiken. Hän jopa ystävystyi laivan maskotin, pienen, nokkelan papukaijan kanssa, joka osasi sanoa

Tiikerin selässä ja kohti Hong Kongia

Passepartout oli tosiaan kuin pieni apina, joka kurkisteli joka nurkkaan. Mutta pian laiva saapui Intian rannikolle! Mikä ihmeellinen paikka! Siellä oli palmuja, jotka huojuivat tuulessa, ja värikkäitä kukkia, jotka tuoksuivat aivan taianomaisilta. Ihmiset pukeutuivat kauniisiin, kirkkaisiin vaatteisiin, ja kaikkialla kuului iloisia ääniä ja outoja, mutta kauniita musiikkeja. Aivan kuin koko maa olisi laulanut! Phileas Fogg, hän ei hämmentynyt mistään. Hän tarkisti aikataulunsa ja sanoi: 'Meillä on hieman ongelma, Passepartout. Rautatie on kesken. Emme pääse Bombaysta eteenpäin junalla.' Passepartoutin suu loksahti auki. 'Mitä me nyt teemme, herra Fogg? Jäämmekö tänne?' Fogg mietti hetken ja sitten hänen silmissään välähti. 'Ei suinkaan! Me etsimme toisen kulkuvälineen!' Ja arvatkaapa mitä he löysivät? Ei, ei norsua. Paljon jännittävämpää! He tapasivat vanhan miehen, joka istui ison, oranssin ja mustaraidallisen tiikerin vieressä. Tiikeri nimeltä Raja. Raja ei ollut mikä tahansa tiikeri. Se oli puhuva tiikeri, joka rakasti auttaa ihmisiä! 'Miau! Tarvitsetteko kyytiä?' Raja kysyi syvällä, pörisevällä äänellä. Passepartout oli niin innoissaan, että alkoi hyppiä. 'Kyllä! Kyllä, herra Tiikeri!' Niinpä Phileas Fogg, Passepartout ja heidän uusi ystävänsä, puhuva tiikeri Raja, lähtivät matkaan. Fogg istui selällään aivan rauhallisena, ikään kuin hän olisi istunut taksissa Lontoossa. Passepartout taas piti tiukasti kiinni Rajan turkista ja nauroi, kun Raja loikkasi kevyesti pensaiden yli. 'Vau! Tämä on paljon hauskempaa kuin juna!' hän huudahti. Raja kehräsi tyytyväisenä. 'Minä tiedän kaikki oikopolut metsän läpi!' Matka tiikerin selässä oli täynnä yllätyksiä. He näkivät apinoita, jotka keikkuivat puissa ja heittivät hedelmiä. He kuuntelivat värikkäiden lintujen laulua, ja kerran he jopa näkivät krokotiilin uivan joessa. Mutta Raja oli niin nopea ja ketterä, ettei mikään pelottanut heitä. Yhtenä iltana he kuulivat metsästä outoa itkua. 'Mitä tuo on?' Passepartout kysyi, hieman huolestuneena. Raja pysähtyi ja sen korvat kääntyivät. 'Se on nuori nainen, joka on pulassa. Hänet aiotaan jättää yksin vaaralliseen paikkaan.' Phileas Fogg, vaikka hän oli yleensä niin rauhallinen, sanoi heti: 'Meidän on autettava häntä!' He hiipivät lähemmäs ja näkivät kauniin nuoren naisen, joka istui surullisena. Hän oli kuin nukkuva prinsessa. Hänen nimensä oli Aouda. Raja ja Passepartout keksivät ovelan suunnitelman. Raja pörisi ja Passepartout keksi naamioitua yhdeksi puunrungoksi, kun taas Raja loikkasi hiljaa prinsessan viereen. Phileas Fogg taas esitti olevansa vanha viisas puu, joka katseli kaikkea. Kun kukaan ei katsonut, Raja nappasi Aoudan varovasti selkäänsä, ja Passepartout juoksi nopeasti perässä. He hiipivät pimeyden turvin takaisin Foggin luo. Aouda oli aluksi hieman hämmentynyt, mutta kun hän näki Phileas Foggin ystävälliset silmät ja Passepartoutin hymyilevät kasvot, hän ymmärsi, että he olivat auttaneet häntä. Hän oli niin kiitollinen. 'Kiitos, kiitos teille kaikille!' hän sanoi. Nyt heidän seurassaan oli siis kolmas matkustaja, prinsessa Aouda. Hän oli vähän pelokas, mutta pian hänkin alkoi nauttia tiikerin selässä matkustamisesta. Raja kertoi hänelle hauskoja tarinoita metsästä, ja Passepartout teki hassuja kasvoja, mikä sai Aoudan nauramaan. Hän oli iloinen, että oli löytänyt niin mukavia ystäviä. Matka jatkui Rajan vauhdikkaalla kyydillä, kunnes he saapuivat paikkaan, josta he pääsivät taas laivaan. Intian seikkailu oli ollut jännittävä, mutta aika kului nopeasti, ja Fogg muisti aina sen vedon! He eivät voineet tuhlata aikaa. Laiva odotti, suuri ja valkoinen, ja se oli menossa kohti Hongkongia. Hongkong! Mikä sekin oli mahtava nimi! Fogg auttoi Aoudan ystävällisesti laivaan, ja Passepartout kantoi heidän pientä matkalaukkuansa. Raja-tiikeri hyvästeli heidät pörisevällä 'Miau, hauskaa matkaa!' -tervehdyksellä ja lupasi tavata heidät taas, jos he joskus eksyisivät takaisin Intiaan. Laiva lähti liikkeelle, ja Intian rannikko alkoi pienentyä. Meri oli sininen ja täynnä aaltoja, jotka lauloivat 'hiss-huss, hiss-huss' laivan kylkeä vasten. Phileas Fogg istui kannella ja tarkisti karttaansa. Hän näytti yhtä rauhalliselta kuin aina. Passepartout sen sijaan juoksi ympäri kantta Aoudan kanssa, joka oli innoissaan nähdessään niin paljon merta. Hän ei ollut koskaan aiemmin matkustanut laivalla. He näkivät lentäviä kaloja, jotka hyppivät ylös vedestä, ja delfiinejä, jotka kilpailivat laivan kanssa. 'Katso, Aouda! Ne tanssivat!' Passepartout huudahti. Aouda nauroi iloisesti. Hän oli unohtanut kaiken surunsa ja nautti nyt täysin rinnoin uudesta seikkailusta. Päivät kuluivat laivalla nopeasti. Fogg suunnitteli seuraavia matkoja, ja Passepartout ja Aouda leikkivät laivan kannella. He pelasivat piilosta pelastusveneiden takana ja keksivät tarinoita meren syvyyksissä asuvista otuksista. Eräänä iltapäivänä Fogg sanoi: 'Olemme pian perillä Hongkongissa.' Passepartout ja Aouda juoksivat laivan keulaan katsomaan. Edessäpäin näkyi suuri kaupunki, jossa oli valtavia rakennuksia ja paljon valoja, jotka tuikkivat kuin tähdet. Se oli Hongkong, uusi jännittävä paikka, joka odotti heitä. Mitä seikkailuja he kokisivatkaan siellä? Kenet he tapaisivat? Voisivatko he pysyä aikataulussa? Kysymykset pyörivät Passepartoutin mielessä, kun laiva hiljalleen lipui satamaan. Mutta yksi asia oli varma: matka oli vasta alussa, ja jokainen päivä toi mukanaan uusia ihmeitä. Ja nyt oli aika astua maihin Hongkongissa!

Japanin ja Amerikan halki

Hongkongin vilinä oli toista luokkaa kuin mikään, mitä Passepartout oli ennen nähnyt. Korkeita rakennuksia, värikkäitä lyhtyjä ja ihmisiä joka puolella! Mutta heidän matkansa jatkui nopeasti. Pian he olivat jo laivan kyydissä, kohti uutta maata: Japania! "Japaniin", sanoi herra Fogg, "siellä odottaa uusi seikkailu." Passepartoutin silmät pyöristyivät ihastuksesta. Laiva keinui lempeästi aaltojen päällä, ja päivät kuluivat nopeasti merellä. Aurinko nousi ja laski, värjäten taivaan kauniilla väreillä. Kun he vihdoin saapuivat Jokohamaan, Japaniin, Passepartout haukkoi henkeään. Kaikkialla oli kirsikankukkia, jotka leijuivat ilmassa kuin vaaleanpunainen lumi. Naiset kävelivät kauniissa kimonopuvuissa, ja lapset leikkivät hymyillen. Kaupunki oli täynnä yllätyksiä! Eräänä päivänä, kun herra Fogg ja neiti Aouda tutkivat vanhaa temppeliä, Passepartout päätti lähteä omille teilleen. Hän näki kadulla sirkuksen mainoksen! Siellä luki: "Maailman paras tempputaiteilija etsii apuria!" Passepartout, joka oli aina ollut taitava akrobaatti, ei voinut vastustaa. Hän sujautti itsensä sirkustelttaan ja löysi pian itsensä jonglööraamasta appelsiineilla! Yleisö hurrasi! Passepartout tunsi olevansa kuin kotonaan. Sillä välin herra Fogg ja neiti Aouda olivat huolissaan. "Missä Passepartout on?" kysyi Aouda. Herra Fogg tutki karttaa ja kyseli paikallisilta, mutta kukaan ei ollut nähnyt heidän iloista apuriaan. He etsivät häntä kaikkialta, temppeleistä, puistoista ja teekaupoista. Yhtäkkiä he kuulivat kaukaisuudesta iloista musiikkia ja hurraahuutoja. "Tuolta suunnalta!" sanoi Aouda. He seurasivat ääntä, ja mitä he näkivätkään? Siellähän Passepartout oli, keskellä sirkuslavaa, heittelemässä keiloja ilmaan! Herra Fogg ei yleensä näyttänyt tunteitaan, mutta nyt hänen suunsa kääntyi pieneksi hymyyn. "Passepartout, sinä olet täälläkin esiintymässä?" hän kysyi. Passepartout punastui. "Anteeksi, herra Fogg! Mutta minä en voinut vastustaa! He tarvitsivat apurin!" He saivat Passepartoutin mukaansa ja jatkoivat matkaa. Oli jo aika nousta seuraavaan laivaan, joka veisi heidät Tyynenmeren yli, aina Amerikkaan saakka! Laivamatka Tyynenmeren yli oli pitkä. Päiväkausia he näkivät vain sinistä merta ja loputonta taivasta. Yöllä tähdet tuikkivat kirkkaammin kuin missään muualla, kuin pienet timantit mustalla sametilla. Passepartout rakasti katsella delfiinejä, jotka hyppivät laivan vieressä kilpaa. Ne olivat kuin veden omia sirkustaiteilijoita! Ja sitten, eräänä kauniina aamuna, he näkivät maata! Amerikka! Laiva lipui San Franciscon satamaan, ja kaupungin siluetti kohosi heidän edessään, täynnä korkeita taloja ja kiireisiä ihmisiä. San Francisco oli täynnä elämää! Siellä oli kultaryntäyksen jälkeistä vilskettä, ja kaduilla kulki vaunuja ja hevosia. Herra Fogg ei tuhlannut aikaa. He nousivat junaan, joka veisi heidät halki koko Amerikan mantereen, kohti New Yorkia! Tämä ei ollut mikä tahansa juna, vaan juna, joka matkusti läpi valtavien tasankojen ja mahtavien vuorien. Passepartout oli innoissaan. Junan ikkunasta hän näki puhveleita, jotka juoksivat vapaina preerialla, ja intiaaneja hevosillaan, jotka tervehtivät heitä iloisesti. Koko matka oli kuin suuri elokuva! Mutta matka ei ollut pelkkää juhlaa. Eräänä päivänä juna joutui pysähtymään äkillisesti! "Mitä tapahtuu?" kysyi Aouda huolissaan. Konduktööri juoksi ohi ja huusi: "Biisonilauma! Satoja biisoneita raiteilla!" Passepartout kurkisti ikkunasta ja näki valtavan määrän biisoneita, jotka olivat päättäneet pitää tauon juuri junaradan päällä. Ne olivat niin suuria ja karvaisia! He odottivat tuntikausia, kunnes biisonit lopulta päättivät jatkaa matkaansa. Toisen kerran heidän junansa oli ylittämässä syvää rotkoa, kun yhtäkkiä jarrut vinkuivat! Sillan ylitys oli vaarassa! Osa sillasta oli vaurioitunut edellisen myrskyn takia. Miten he pääsisivät yli? Herra Fogg oli rauhallinen. "Emme voi palata takaisin", hän sanoi. "Meidän on keksittävä jotain." Silloin junan insinööri keksi rohkean idean. "Jos juna ajetaan tarpeeksi lujaa, se saattaa hyppää sen yli!" Passepartout haukkoi henkeään. Hyppää? Junalla? Kaikki matkustajat pidättivät hengitystään, kun juna alkoi kiihdyttää vauhtiaan. Tuut tuut! Juna meni niin lujaa, että se melkein lensi rotkon yli! Se oli hurja kokemus, mutta he pääsivät turvallisesti toiselle puolelle. Heidän matkansa jatkui läpi Kalliovuorten, joissa oli lumihuippuisia vuoria ja syviä kanjoneita. Passepartout kuvitteli olevansa suuri tutkimusmatkailija! Ja koko tämän ajan, salaperäinen herra Fix oli myös samassa junassa, aina askeleen perässä, yrittäen ymmärtää, miksi herra Fogg matkusti niin kiireesti. Mutta Fix oli niin kömpelö, että hän aina eksyi tai joutui naurettaviin tilanteisiin, eikä saanut koskaan kiinni herra Foggin tarkoituksesta. Hän oli melko huvittava. Vihdoin, pitkän ja jännittävän matkan jälkeen, he saapuivat New Yorkiin! Valtava kaupunki odotti heitä, täynnä korkeita rakennuksia, jotka hipoivat pilviä. New Yorkin satamassa oli valtavia laivoja, jotka olisivat valmiina ylittämään Atlantin. Passepartout katsoi herra Foggia. "Olemme melkein perillä, eikö vain, herra Fogg?" Herra Fogg nyökkäsi. "Melkein, Passepartout. Nyt on edessämme Atlantin ylitys, viimeinen suuri etappi kotiin." Mutta oliko kaikki todella niin yksinkertaista? Aikaa oli kulunut paljon, ja jokainen myöhästyminen painoi mieltä. Heillä oli enää muutama päivä jäljellä vetoa varten. Selviäisivätkö he tästäkin haasteesta? Tämä oli ollut uskomaton matka Japanista Amerikkaan, ja edessä oli vielä yksi suuri seikkailu – Atlantin valtameren ylitys.

Passepartout pelastuu ja Atlantin ylitys

Aikaa oli kulunut paljon, ja jokainen myöhästyminen painoi mieltä. Heillä oli enää muutama päivä jäljellä vetoa varten. Selviäisivätkö he tästäkin haasteesta? Tämä oli ollut uskomaton matka Japanista Amerikkaan, ja edessä oli vielä yksi suuri seikkailu – Atlantin valtameren ylitys. Kun herra Fogg, kaunis Aouda ja pieni elefantti Koti olivat saapuneet Amerikkaan, tarkemmin sanottuna New Yorkin vilkkaaseen satamakaupunkiin, heillä oli enää yksi iso askel jäljellä. Heidän piti löytää laiva, joka veisi heidät nopeasti takaisin Englantiin, Lontooseen. Mutta juuri kun kaikki tuntui sujuvan, tapahtui jotain odottamatonta. Passepartout, utelias ja eloisa palvelija, oli lähtenyt tutkimaan sataman jännittäviä nähtävyyksiä sillä aikaa, kun herra Fogg ja Aouda järjestelivät laivamatkaa. Satama oli valtava paikka, täynnä korkeita mastoja, vilkkaita kauppiaita ja kaikenlaisia laivoja, jotka tuntuivat puhuvan eri kielillä. Passepartout ihmetteli suuria rahtilaivoja ja pieniä kalastusaluksia. Hän näki eksoottisia hedelmiä, kuuli outoja huutoja ja haistoi suolaisen merituulen tuomia tuoksuja. Hän oli niin uppoutunut seikkailuunsa, että yhtäkkiä tajusi olevansa aivan yksin. Herra Fogg ja Aouda olivat kadonneet väkijoukkoon! Passepartout’n sydän pomppasi kuin pieni pallo. Miten hän löytäisi heidät tästä valtavasta ihmisvilinästä? Hän juoksi sinne tänne, kyseli ihmisiltä, mutta kukaan ei tuntunut ymmärtävän häntä. Silloin hän näki tutun hahmon. Se oli salaperäinen etsivä Fix, joka oli seurannut heitä alusta asti. Fix virnisti. "Aha, nuori ystävä, eksyksissäkö?" Fix tiesi, että jos Passepartout myöhästyisi laivasta, koko matka viivästyisi. Hän päätti yrittää huijata Passepartout'ta. "Sinun laivasi on tuolla, aivan toisella puolella satamaa," Fix sanoi ja osoitti aivan väärään suuntaan. Passepartout, joka oli aina hieman hyväuskoinen, lähti kiirehtimään Fixin osoittamaan suuntaan. Mutta sitten, aivan kuin taika olisi puuttunut peliin, hän näki jotain! Pieni, nokkela lokki lensi hänen ylitseen ja pudotti suoraan hänen jalkoihinsa pienen paperinpalasen. Siinä luki laivan nimi, jonka herra Fogg oli maininnut! Lokki pyrähti sitten takaisin ilmaan ja lensi suoraan kohti isoa, savua puksuttavaa höyrylaivaa. "Oho!" Passepartout huudahti. Lokki oli näyttänyt hänelle oikean suunnan, eikä Fixin osoittaman väärän. Hän tajusi, että etsivä Fix oli yrittänyt jallittaa häntä! Nyt hänellä oli kiire, sillä laivan savupiipusta nousi jo paksua savua – se oli lähdössä! Passepartout juoksi niin lujaa kuin jaloistaan pääsi, oikaisi kujien läpi ja hyppäsi yli muutamien laatikoiden. Laivan lankku oli jo nostamassa, mutta Passepartout ei antanut periksi. Hän otti vauhtia, hyppäsi ja tarttui viime hetkellä kiinni laivan reelingiin. Hän veti itsensä ylös, ja siinä he olivat – herra Fogg ja Aouda – seisomassa kannella helpottuneina ja iloisina nähdessään hänet. He olivat jo huolissaan, että olivat menettäneet hänet. Passepartout oli pelastunut ja päässyt viimeiseen kyytiin! Niin alkoi heidän viimeinen ja ehkä jännittävin osuutensa matkasta: Atlantin ylitys! Laiva nimeltä "Henrietta" oli valtava ja voimakas. Se halkoi aaltoja kuin suuri, ystävällinen merihirviö. Päivät kuluivat, ja meri oli milloin tyyni ja sininen kuin taivas, milloin taas kuohuva ja villi. Eräänä päivänä herra Fogg, Aouda ja Passepartout seisoivat kannella ja katselivat merta. Yhtäkkiä he näkivät valtavan varjon veden alla. Se nousi lähemmäs ja lähemmäs, kunnes suuri, ystävällinen valas pärskähti veden pintaan aivan laivan vieressä! Se leikki hetken aikaa laivan kanssa, sukelsi ja nousi, ja sen pyrstön heilahdus sai laivan keinumaan kevyesti. Passepartout ja Aouda nauroivat ilosta. Mutta kaikki ei ollut pelkkää auringonpaistetta ja valaita. Eräänä iltana taivas tummeni uhkaavasti, ja tuuli alkoi ulvoa. Laiva joutui keskelle pientä, mutta pelottavaa myrskyä. Aallot löivät laivan kylkiin, ja tuntuivat nousevan yhä korkeammalle. Laiva keikkui ja natisi. Aouda pelästyi hieman, mutta herra Fogg pysyi tyynenä, kuten aina. Passepartout puolestaan päätti piristää tunnelmaa. Hän muisti vanhat sirkustemppunsa. Hän otti esiin muutaman omenan ja alkoi jongleerata niillä laivan keikkuessa, niin että omenat tuntuivat tanssivan ilmassa! Hän teki hassuja kasvoja ja horjui kuin klovni. Pian koko laivan miehistö ja matkustajat nauroivat, ja myrsky ei enää tuntunutkaan niin pahalta. Passepartout oli todellinen piristysruiske! Laivan kapteeni oli kuitenkin huolissaan. Myrsky oli vahingoittanut laivan konetta, ja heidän vauhtinsa hidastui merkittävästi. Aikaa oli kulunut jo liikaa, ja Lontooseen pääsy alkoi näyttää mahdottomalta. Herra Fogg asteli kannelle kapteenin luo. Hän tiesi, että oli tehtävä jotain radikaalia. Herra Fogg teki uskomattoman ehdotuksen. Hän osti laivan kapteenilta! "Minä ostan tämän laivan," hän sanoi rauhallisesti, "ja sitten me käytämme kaiken puun, mitä laivassa on, polttoaineena." Kapteeni oli ällistynyt, mutta herra Fogg tarjosi niin paljon rahaa, että kapteeni suostui. Niinpä miehistö alkoi purkaa laivan sisäosia: lautoja, ovia, jopa huonekaluja! Kaikki laitettiin laivan valtavaan uuniin, jotta se saisi lisää vauhtia. Henrietta, joka oli ollut niin majesteettinen, alkoi muuttua hiljalleen irvokkaaksi, puu paloi nopeasti. Se oli uskomaton näky, kun laivan osat katosivat liekkeihin, mutta nopeus kasvoi. Lopulta he saapuivat Irlannin rannikolle, ja sieltä heidän oli vielä päästävä Englantiin ja sitten Lontooseen. Laivasta ei ollut jäljellä enää paljon, mutta se oli täyttänyt tehtävänsä. Sieltä he nousivat junaan ja kiisivät kohti päämääräänsä. Aikaa oli enää muutama tunti jäljellä. Veto oli päättymässä tänään kello kahdeksan illalla. Jokainen sekunti oli tärkeä. Pääsisivätkö he perille ajoissa? Lontoon sumu tuntui jo odottavan heitä.

Vankeus ja uskomaton käänne

Veto oli päättymässä tänään kello kahdeksan illalla. Jokainen sekunti oli tärkeä. Pääsisivätkö he perille ajoissa? Lontoon sumu tuntui jo odottavan heitä, kietoutuen tiukasti kaupungin rakennusten ympärille. Herra Fogg, Aouda-neito ja Passepartout juoksivat Lontoon kivikaduilla, heidän askeleensa kaikuvat pimeässä illassa. Sydämet pamppaillen kuin pikkulinnut he vilkuilivat kelloa, joka näytti jo seitsemää illalla. Heidän hengityksensä höyrysi kylmässä ilmassa, ja heidän toiveensa olivat kirkkaammat kuin yksikään Lontoon lyhty. He näkivät jo tutun Reformiklubin korkean katon kohoavan sumun läpi. Vain muutama askel enää! Vain muutama minuutti! Herra Fogg vilkaisi kelloaan, ja Passepartout hymyili leveästi. He olivat onnistumassa! He olivat tehneet sen! Lähes kahdeksankymmenen päivän matka ympäri maailmaa oli päättymässä tähän hetkeen, voittoon!

Viimeinen hetki ja voitto

Ja niin, viimein, juuri kun Lontoon suurkaupungin valot alkoivat tuikkia ilta-auringossa, herra Fogg ja hänen uskollinen seurueensa saapuivat takaisin kotiin. Lontoo! Se oli siinä! He olivat kiertäneet koko maailman! Mutta hetkinen. Herra Fogg ei hymyillyt. Hän katsoi kelloaan, ja hänen huulensa painuivat yhteen. Passepartoutin iloinen hyppy hyytyi kesken kaiken. Olihan heidän määrä saapua Reformiklubille ennen iltayhdeksää, lauantaina. Mutta kello näytti jo yli kahdeksaa sunnuntai-iltana! He olivat myöhässä! Voi, mikä pettymys! Herra Fogg, joka oli aina niin rauhallinen ja tyyni, tunsi nyt rinnassaan raskaan kivun. Hän oli menettänyt vedon. Koko matka, kaikki se vaiva ja seikkailut, olivat valuneet hukkaan. Kaksikymmentätuhatta puntaa oli menetetty, mutta mikä pahempaa, hän tunsi epäonnistuneensa. Miten se oli mahdollista? He olivat seuranneet aikataulua niin tarkasti! Kaunis Aouda tuli herra Foggin luo ja tarttui hänen kädestään. ”Herra Fogg”, hän sanoi, ”ethän sure. Te teitte ihmeen. Kukaan ei ole matkustanut niin nopeasti ympäri maailmaa. Rahalla ei ole väliä, kun teitte niin upean matkan.” Herra Fogg nyökkäsi. Aoudan sanat lohduttivat häntä vähän. Mutta pettymys oli yhä suuri. Hän oli luvannut voittaa vedon, ja nyt se näytti mahdottomalta. Sillä välin Passepartout oli aivan tolaltaan! Voi, hän syytti itseään! Oliko hän tehnyt jotain väärin? Oliko se hänen vikansa, että he olivat myöhässä? Hän mietti kaikkia niitä kertoja, kun oli ollut hidas, tai kun oli sekaantunut johonkin kommellukseen. Hän oli niin surullinen ja hämmentynyt. Hän ryntäsi ulos, pää painuksissa, miettien, missä oli mennyt vikaan. Hän käveli pitkin Lontoon katuja, jotka olivat täynnä ihmisiä ja hevosvaunuja. Yhtäkkiä hän huomasi kadun toisella puolella pienen kellokaupan. Sen ikkunassa oli monta kelloa, jotka näyttivät kaikki eri aikoja! Paitsi että... ne eivät näyttäneet eri aikoja! Ne kaikki näyttivät saman ajan, mutta se oli lauantai-ilta, ei sunnuntai! Passepartout hieraisi silmiään. Mitä ihmettä? Hän katsoi omaa kelloaan. Se näytti sunnuntaita. Mutta kellokaupan kello näytti lauantaita. Ja sitten välähti! ”Aikaero!” hän huudahti, niin kovalla äänellä, että pari ohi kulkevaa lintua säpsähti. ”Me matkustimme itään! Matkustimme aurinkoa vastaan! Me ansaitsimme yhden päivän!” Se oli totta! Kun matkustaa itäänpäin, ohittaa aikavyöhykkeitä, ja jokaisesta aikavyöhykkeestä saa vähän aikaa takaisin. Ympäri maailman matkustaessa siitä kertyy kokonainen päivä! He olivat saapuneet Lontooseen lauantaina, mutta oman laskunsa mukaan he luulivat saapuneensa sunnuntaina! He olivat itse asiassa ehtineet! Passepartout ei hukannut hetkeäkään! Hän juoksi niin nopeasti kuin vain jalat kantoivat, takaisin herra Foggin majapaikkaan. Hän puhalsi oven auki ja huusi: ”Herra Fogg! Herra Fogg! Me emme ole myöhässä! Me olemme ajoissa! Me olemme voittaneet!” Herra Fogg, joka istui nojatuolissa Aoudan vieressä, nosti katseensa. ”Mitä tarkoitat, Passepartout?” hän kysyi, mutta hänen silmissään oli pienen pieni toivon kipinä. ”Aikaero, herra!” Passepartout selitti. ”Kun matkustimme maailman ympäri itään, saimme yhden päivän lisää! Tänään on LAUANTAI! Meillä on vielä muutama minuutti aikaa ennen yhdeksää!” Herra Foggin silmät laajenivat. Hän nousi ylös. ”Oletko varma, Passepartout?” ”Aivan varma, herra!” Passepartout vakuutti. ”Kellokaupat näyttävät lauantaita! Meidän on juostava! Nyt heti!” Herra Fogg, joka oli tottunut kaikenlaisiin tilanteisiin, ei tuhlannut aikaa. Hän ja Aouda, sekä Passepartout, ryntäsivät ulos ja matkaan. He ottivat ensimmäisen vapaan vaunun, joka sattui kohdalle. ”Reformiklubille! Niin nopeasti kuin suinkin!” herra Fogg huusi vaununajajalle. Vaunu kiiti pitkin Lontoon katuja. Kello tikitti. Sydämet hakkasivat. Jokainen sekunti tuntui ikuisuudelta. Reformiklubin seinäkello näytti jo lähes yhdeksää. Herrat, jotka olivat lyöneet vetoa herra Foggin kanssa, odottivat jännittyneinä klubin suuressa salissa. He olivat varmoja, että herra Fogg oli myöhässä. Vedon päättymiseen oli enää vain muutama hetki. Vaunu pysähtyi nykäyksellä klubin edessä. Herra Fogg, Aouda ja Passepartout hyppäsivät ulos ja ryntäsivät sisään. Klubin ovimies katsoi heitä hämmästyneenä. Herra Fogg syöksyi saliin. Juuri sillä hetkellä klubin suuri seinäkello löi yhdeksän! Mutta! Kello ei ollut vielä lyönyt yhdeksää! Vain viisari oli hipaissut yhdeksää. Tasan kymmenen sekuntia ennen kuin kello löi täyden yhdeksän, herra Phileas Fogg astui Reformiklubin kynnyksen yli! Hän oli onnistunut! Hän oli kiertänyt maailman ympäri tasan kahdeksassakymmenessä päivässä! Hän oli voittanut vedon! Klubin herrat olivat mykistyneitä. Heidän suunsa loksahtivat auki. Sitten alkoi iloinen puheensorina ja onnentoivotukset. Herra Fogg, aina yhtä tyyni ja rauhallinen, otti vastaan voitto-onnittelut. Hän oli voittanut vedon ja saanut takaisin rahansa, ja paljon lisääkin. Mutta se ei ollut enää tärkeintä. Tärkeintä oli seikkailu, ystävyys, ja se, että hän oli löytänyt kauniin Aoudan. Hän oli lähtenyt maailmanympärimatkalle todistaakseen jotakin itselleen ja muille. Hän oli palannut paljon rikkaampana kuin osasi kuvitellakaan. Passepartout hyppeli iloisena ympäriinsä. Hän oli niin ylpeä herra Foggiin ja siitä, että oli ollut mukana tässä uskomattomassa seikkailussa. Hän oli oppinut niin paljon, nähnyt niin paljon ja ymmärtänyt, että maailma on täynnä ihmeitä. Ja niin, kaikki päättyi onnellisesti. Herra Fogg oli voittanut. Mutta hän oli voittanut paljon enemmän kuin vain rahaa ja mainetta. Hän oli löytänyt rakkauden ja ystävyyden. Ja se oli kaikista suurin voitto. Eikö olekin?

Lopetus

Ja niin päättyy meidän uskomaton matkamme maailman ympäri – tällä kertaa! Kiitos, että olit mukana tässä suuressa seikkailussa, täynnä jännittäviä hetkiä ja uusia ystäviä. Toivottavasti sinäkin innostuit tutkimaan ja unelmoimaan uusista paikoista. Ehkä keksit ihan oman, taianomaisen matkatarinasi! Kerro Sonacastsille, jos sinulla on palautetta tai omia ideoita. Muista, että maailma on täynnä ihmeitä! Seikkailut odottavat. Nähdään seuraavassa tarinassa.

Lisää tarinoita