SONACAST
Hanki se Google PlaystaLataa App Storesta

Tarina

Maailman ympäri 80 päivässä

30 min7-9-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Kuuntele koko tarina sovelluksessa
Lataa App Storesta

Tarina

Johdanto

Kuvittele herrasmies, joka lyö vetoa uskomattomasta tempusta: matkustaa maailman ympäri vain kahdeksassakymmenessä päivässä. Vuonna 1872 Jules Verne lumosi maailman tarinallaan Phileas Foggista ja hänen uskaliaasta matkastaan. Tänään sukellamme tähän ajattomaan seikkailuun, jossa aika on kaikki kaikessa ja jokainen hetki voi muuttaa kohtalon. Valmistaudu jännittävään kilpajuoksuun aikaa vastaan, täynnä odottamattomia käänteitä ja uskomattomia koitoksia. Lähdemme matkaan heti.

Veto alkaa

Aloitetaan Lontoosta, Englannista. Siellä asui herra nimeltä Phileas Fogg. Hän oli hyvin tarkka mies. Kaikki hänen elämässään oli aina järjestyksessä, aivan kuin taianomaisesti! Hän ei koskaan myöhästynyt, ei edes sekuntia. Eräänä päivänä Phileas Fogg sai uuden apulaisen, jonka nimi oli Passepartout. Passepartout oli ranskalainen ja aivan uudenlainen kokemus herra Foggin hiljaiseen elämään. Hän oli seikkailunhaluinen ja utelias! Fogg vietti iltapäivänsä herrasmiesklubillaan, jota kutsuttiin Reformiklubiksi. Siellä hän luki lehtiä ja jutteli ystäviensä kanssa. Eräänä päivänä he puhuivat siitä, kuinka nopeasti maailmaa voikaan kiertää. Joku sanoi, että maailman kiertäminen kestää kauan. Mutta Phileas Fogg sanoi: "Ei, maailman voi kiertää kahdeksassakymmenessä päivässä!" Ystävät nauroivat, mutta Fogg oli tosissaan. Hän löi vetoa, että hän tekisi sen! Niinpä samana iltana, ilman hetkenkään viivytystä, Phileas Fogg ja yllättynyt Passepartout pakkaavat pienen laukun ja lähtevät kohti tuntematonta. Heillä oli edessään suuri seikkailu, kilpajuoksu aikaa vastaan! Miten he onnistuvat?

Lontoosta Sueziin

Phileas Fogg ja Passepartout astuivat Lontoossa junan kyytiin. Se ei ollut mikä tahansa juna, vaan suuri, savuava höyryjuna, joka puhisi ja tupsutti kuin valtava uni-lohikäärme! Passepartout tuijotti suuria pyöriä, jotka alkoivat pyöriä, ensin hitaasti, sitten yhä nopeammin. Lontoon kattojen yllä lentävät savurenkaat näyttivät hyvästelevän heille, kun juna kiihdytti vauhtiaan. He matkasivat Ranskan halki, maan, joka tuoksui tuoreelle leivälle ja kukkiville pelloille. Vihreät niityt vilisivät ohi ikkunan takana, ja pienet kylät näyttivät tanssivan ohi. Passepartout oli aivan innoissaan! Hän näki lampaita, jotka näyttivät pieniltä puuvillapalloilta, ja taloja, joissa oli värikkäät ovet. Herra Fogg sen sijaan istui tyynenä, kuten aina, ja tarkisti kelloaan. Hänelle matka oli vain numeroita ja aikatauluja. Mutta Passepartoutille se oli suuri seikkailu! Junasta he vaihtoivat laivaan. Kuvittele, valtava laiva, joka kellui veden päällä kuin jättimäinen valkoinen lintu! Meri kimalteli sinisenä ja kutsuvana. Tuuli leikki Passepartoutin hiuksilla, kun hän seisoi kannella ja katseli, kuinka maa katosi horisonttiin. Laiva keinui lempeästi, ja joku saattaa jopa nukkua sikeästi aaltojen kehdossa. Mutta ei herra Fogg! Hän luki kirjaa ja odotti seuraavaa pysähdystä. Hän ei halunnut tuhlata hetkeäkään. Matkan aikana Passepartout huomasi jotain kummallista. Eräs mies, jolla oli isot silmälasit ja joka näytti aina hieman uneliaalta, tuntui seuraavan heitä. Minne he menivätkin, siellä oli tämä mies. Kun Fogg ja Passepartout söivät, mies istui viereisessä pöydässä. Kun he kävelivät kannella, mies oli aina heidän takanaan. Kuka hän oli? Passepartout yritti olla ajattelematta sitä liikaa, mutta se oli vähän pelottavaa. Hän tiesi, että hänen herransa, herra Fogg, oli hyvin tärkeä herrasmies, eikä hän halunnut kenenkään häiritsevän tätä jännittävää matkaa. He saapuivat Suezin kanavalle. Se oli paikka, jossa kaksi merta yhdistyi, kuin taianomainen käytävä, jonka ihmiset olivat rakentaneet! Laiva lipui hitaasti kapeaa vesiväylää pitkin, ja molemmin puolin oli aavikkoa – hiekkadyynejä, jotka näyttivät pehmeiltä, kultaisilta kukkuloilta. Miten kaunista! Passepartout halusi hypätä maihin ja juosta hiekkadyyneillä, mutta herra Foggilla oli muut suunnitelmat. Heidän oli kiirehdittävä! Aika oli rahaa, kuten tiedämme, ja heillä oli vain 80 päivää. Suezin vilkkaassa satamassa oli valtavasti ihmisiä ja ääniä. Kauppiaat huusivat, lokit kirkuivat, ja laivat tööttäilivät. Täällä heidän oli tarkoitus vaihtaa laivaa ja jatkaa matkaa kohti Intiaa. Mutta odotas! Siinä se taas oli! Se sama mies isoine silmälaseineen! Hän tuijotti heitä satamalaiturilta. Hän oli nimeltään herra Fix, ja hän oli salainen etsivä. Hän luuli, että Phileas Fogg oli varastanut paljon rahaa Lontoosta ja oli nyt pakenemassa ympäri maailmaa! Voi hyvänen aika! Miten hän muka voi matkustaa, jos joku luulee hänen olevan varas? Se oli kauhea erehdys! Mutta herra Fix ei tiennyt sitä. Hän vain halusi napata herra Foggin ja viedä hänet takaisin Lontooseen. Mutta miten hän tekisi sen? Ehtisikö hän ennen kuin herra Fogg ehtisi taas laivaan? Ja mitä Passepartout tekisi, jos hän saisi tietää tästä?

Intia ja pelastus

Sillä välin herra Fogg ja Passepartout olivat jo saapuneet Intiaan, Bombayn vilkkaaseen kaupunkiin. Kuvitelkaa, pikkuruiset matkaajat! Intia on maa, jossa tuoksut ovat erilaisia: mausteiden ja kukkien tuoksua täynnä ilmaa. Kadut ovat täynnä värejä ja ääniä: ihmisiä kauniissa, värikkäissä sari-asuissa, kankaiden loistetta, markkinahumua ja suuria, jopa mahtipontisesti koristeltuja norsuja, jotka kävelivät rauhallisesti kaduilla! Passepartoutin silmät pyörivät päässä kuin karuselli, niin paljon uutta ja ihmeellistä nähtävää! Hän melkein unohti koko Fix-herran ja tämän kummallisen vakoilun, kun hän sukelsi Intian vilinään. Herra Foggilla oli kuitenkin vain yksi asia mielessään: päästä Calcuttan kaupunkiin mahdollisimman nopeasti. Heidän oli tarkoitus hypätä junaan, joka kulki halki Intian maaseudun. Niin he tekivät. Juna puksutti eteenpäin: tuut, tuut, tuut! Se kiiti ohitse loputtomien riisipeltojen, pienten kylien, joissa lapset vilkuttivat, ja vehreiden viidakoiden, joissa apinat kiipesivät puihin ja värikkäät papukaijat lauloivat iloisesti. Ilma oli lämmin ja aurinko paistoi kirkkaasti. Mutta sitten, juna pysähtyi! Ei vain vähän, vaan kokonaan, keskelle ei-mitään. Konduktööri tuli pahoittelemaan ja kertomaan ikäviä uutisia: rautatie loppui kesken! Se ei ollut vielä valmis, vaan muutaman kymmenen kilometrin pätkä puuttui, ennen kuin rata jatkui taas toiselta puolelta. Kuinka noloa ja hidastavaa! Mitä nyt tekisivät? Herra Fogg ei kuitenkaan ollut huolissaan. Hän ei koskaan huolehtinut, ainakaan ulospäin. ”Ei hätää, Passepartout”, hän sanoi rauhallisesti. ”Me löydämme täältä varmasti jonkin kulkuneuvon, joka vie meidät matkamme yli.” Ja niin he etsivät. Mitä he löysivätkään? Suuren, ystävällisen norsun, jolla oli isot korvat ja pitkä kärsä! Sen nimi oli Kiouni, ja se oli vahva ja viisas eläin! Norsun omistaja, nuori intialainen mies, suostui vuokraamaan norsun herra Foggille ja viemään heidät perille. Ja niin he jatkoivat matkaa tällä upealla ja hieman hitaalla kulkuneuvolla, norsun selässä! Kuvitelkaa sitä, lapset! He istuivat norsun selässä, joka käveli hitaasti ja tasaisesti, heiluen edestakaisin kuin lempeä keinu. Norsu kuljetti heitä läpi tiheän ja salaperäisen viidakon, jossa oli kaikenlaista kasvillisuutta: suuria puita, paksuja liaaneja, joissa saattoi nähdä käärmeitä lepäämässä, ja paljon eksoottisia kukkia, jotka tuoksuivat makealta. Viidakossa kuului kaikenlaisia ääniä: lintujen iloista viserrystä, hyönteisten siritystä, apinoiden huutoja ja ehkäpä jopa jonkun leopardin hiljainen tassunisku, kun se hiipi puskien suojassa. Se oli todellinen seikkailu! He matkasivat koko päivän ja yön, kunnes aamun sarastaessa he näkivät jotakin outoa. Viidakon keskellä, kaukana heistä, näkyi outo kulkue. Siellä oli ihmisiä, jotka kantoivat soihtuja ja lauloivat surullista laulua. Hän hyppäsi norsun selästä ja juoksi tarkastelemaan lähemmin. Norsunajaja selitti heille surullisen tarinan: kyseessä oli uskonnollinen seremonia. Hän kertoi, että nuori nainen, kaunis prinssi Aouda, oli menossa uhriksi. Hänen miehensä oli kuollut, ja vanhan tavan mukaan hänen olisi pakko polttaa itsensä miehensä hautaroviolla. Tämä oli todella surullista ja väärin, eikö totta? Passepartout oli kauhuissaan. ”Meidän on tehtävä jotain! Emme voi jättää häntä kuolemaan!” hän huudahti, hänen sydämensä tykytti. Mutta herra Fogg, vaikka hän olikin aina niin rauhallinen, oli samaa mieltä. ”Kyllä, Passepartout, meidän on pelastettava hänet. Emme voi jättää häntä yksin.” Aika oli vähissä. Kulkue oli menossa kohti paikkaa, jossa suuri nuotio jo paloi. Miten he voisivat pelastaa Aoudan? He olivat vain kolme, herra Fogg, Passepartout ja norsunajaja, vastassa isoa joukkoa ihmisiä. He miettivät ja miettivät kiihkeästi. Sitten Passepartout sai loistavan idean! ”Minä tiedän!” hän kuiskasi. ”Minä voin mennä sinne huomaamatta! Olen ovela kuin kettu!” Passepartout oli hyvin kekseliäs ja peloton. Hän puki ylleen intialaiset vaatteet, jotka näyttivät ihan oikeilta. Sitten, kun kaikki olivat nukkumassa tai väsyneitä seremonian jälkeen, Passepartout hiipi hiljaa kuin kissa kohti leirinuotiota. Hän näki prinsessa Aoudan makaavan siellä, kauniina mutta surullisena ja tiedottomana. Hän oli unessa, luultavasti juonut jotain juomaa, jotta ei tuntisi kipua. Passepartout oli rohkea! Hän hiipi lähemmäs ja lähemmäs. Hän tiesi, että hänen piti olla hyvin nopea. Yksi virhe, ja kaikki olisi pilalla. Hetki oli jännittävä! Hän nappasi prinsessa Aoudan syliinsä ja lähti juoksemaan niin lujaa kuin vain jaloistaan pääsi! Hän juoksi takaisin herra Foggin ja norsunajajan luo, jotka odottivat jännittyneinä viidakon reunalla. Onnistui! He olivat pelastaneet Aoudan! Kiouni-norsu oli valmiina, ja he hyppäsivät sen selkään. He lähtivät nopeasti pakoon, jättäen hämmentyneen kulkueen taakseen. Aamulla, kun ihmiset heräsivät, he löysivät vain tyhjän paikan ja ihmettelivät, minne prinsessa oli kadonnut. He luulivat, että joku jumala oli vienyt hänet pois. Herra Fogg, Passepartout ja nyt myös prinsessa Aouda jatkoivat matkaa norsun selässä. Heidän oli kiire päästä Calcuttan junaan, jotta he ehtisivät jatkaa matkaansa ympäri maailman. Ja mitä Fix teki sillä välin? Hän oli totta kai myöskin junassa, joka oli pysähtynyt. Hän odotti kärsivällisesti, mutta samalla hänen sydämensä täytti yhä suurempi epäilys ja raivo. Hän oli aivan varma, että herra Fogg oli pankkiryöstäjä. Hän vain tarvitsi lisää todisteita ja oikean hetken napata hänet. Hän ei tiennyt mitään prinsessa Aoudasta ja tästä jännittävästä seikkailusta viidakossa. Mutta nyt heitä oli kolme matkaajaa yhden sijaan, ja se teki matkasta vieläkin jännittävämmän ja arvaamattomamman, eikö totta?

Hong Kongista Yokohamaan

Jännittävä seikkailu jatkui, kun kolme matkaajaa – herra Fogg, uskollinen Passepartout ja kaunis prinsessa Aouda – nousivat laivaan matkallaan kohti Hong Kongia. Laiva keinui lempeästi aaltojen päällä, ja suolainen merituuli hyväili heidän kasvojaan. Passepartout katseli uteliaana merta ja kuvitteli merten syvyyksissä eläviä ihmeellisiä olentoja. Herra Fogg sen sijaan tutki tarkkaan karttojaan ja kelloaan, sillä jokainen minuutti oli tärkeä hänen suuren vetonsa kannalta. Prinsessa Aouda puolestaan oli yhä hieman ujo, mutta herra Foggin ja Passepartout'n ystävällisyys sai hänet tuntemaan olonsa turvalliseksi. Hän tiesi olevansa hyvissä käsissä. Matka Hong Kongiin oli täynnä uusia kokemuksia. He näkivät lentäviä kaloja, jotka hyppivät aalloista hopeisina välähdyksinä, ja kaukana horisontissa purjehti suuria, vanhoja laivoja, jotka näyttivät aivan seikkailukirjojen kuvista. Kun he saapuivat Hong Kongiin, kaupunki oli uskomaton näky! Satama oli täynnä värikkäitä veneitä, joissa asui kokonaisia perheitä, ja kaupungin kaduilla vilisi ihmisiä jos jonkinlaisia – kauppiaita, matkustajia, ja pienten lasten ääniä kantautui joka puolelta. Ilmassa leijaili mausteiden ja eksoottisten kukkien tuoksu, ja suuret kiinalaiset lyhdyt valaisivat iltaa pehmeällä hehkullaan. Herra Foggilla oli, kuten aina, tarkka suunnitelma. Hänen piti löytää laiva, joka veisi heidät seuraavaksi Japaniin, Yokohamaan. Sen laivan nimi oli *Carnatic*, ja sen oli määrä lähteä pian. Herra Fogg lähetti Passepartout'n satamaan ostamaan heille kaikille liput. ”Olethan nopea, Passepartout,” Fogg sanoi. ”Emme voi tuhlata yhtään aikaa.” Passepartout nyökkäsi reippaasti ja juoksi innokkaana kohti vilkasta satamaa. Hän halusi auttaa herra Foggia parhaansa mukaan. Mutta voi, juuri kun Passepartout oli ostamassa lippuja, joku törmäsi häneen! Se oli tietenkin salapoliisi Fix, joka oli seurannut heitä kaikkialle. Fix oli aivan varma, että herra Fogg oli edelleen se pankkiryöstäjä, vaikka hänellä ei ollut mitään todisteita. Fixillä oli salakavala suunnitelma. Hän halusi estää Foggin matkan, jotta Fogg ei pääsisi pakoon. Hän teeskenteli olevansa vanha ystävä ja kutsui Passepartout'n lasilliselle. ”Tulkaahan, ystävä hyvä,” Fix sanoi, ”juodaan malja tälle jännittävälle matkalle!” Passepartout oli hyväuskoinen ja iloinen nähdessään tutun kasvon kaukaisessa maassa. Hän joi vähän liikaa ja Fixin kanssa jutellessaan nukahti syvään uneen. Hän heräsi vasta auringon noustessa, kun laivan torvi oli jo soittanut ja *Carnatic* oli purjehtinut tiehensä! ”Voi ei!” Passepartout huudahti. ”Olen missannut laivamme! Miten saatan herra Foggin luo?” Hänen sydämensä löi raskaasti, ja hän tunsi itsensä todella kurjaksi. Hän oli pettänyt isäntänsä. Sillä välin herra Fogg ja prinsessa Aouda olivat jo nousseet toiseen laivaan, *Rangooniin*, joka oli nopeampi ja lähti aiemmin. He luulivat, että Passepartout oli jo *Carnaticin* kyydissä, ja olivat iloisia, että he pääsivät jatkamaan matkaa nopeammin. He eivät tienneet, että Passepartout oli jäänyt yksin Hong Kongiin, ilman lippua ja ilman herra Foggia. Passepartout tunsi itsensä hyvin yksinäiseksi ja surulliseksi. Hänellä ei ollut paljon rahaa, ja hän oli kaukana kotoa. Mutta Passepartout oli kekseliäs poika! Hän ei antanut periksi. Hän käveli ympäri satamaa ja kyseli, oliko muita laivoja matkalla Japaniin. Lopulta hän löysi pienen rahtialuksen nimeltä *Tankadere*, joka oli juuri lähdössä Yokohamaan. Se oli pieni purjevene, joka kuljetti tavaroita saarelta toiselle. Veneen kapteeni oli ystävällinen ja suostui ottamaan Passepartout'n kyytiin, jos tämä auttaisi laivan töissä. Passepartout oli iloinen ja suostui heti. Hän auttoi nostamaan purjeita ja kantamaan laatikoita. Hän työskenteli kovasti, toivoen saavansa herra Foggin ja Aoudan kiinni mahdollisimman pian. Niinpä Passepartout purjehti pienellä *Tankadere*-veneellä Tyynenmeren poikki kohti Japania, kun taas herra Fogg ja prinsessa Aouda olivat nopeammalla *Rangoon*-laivalla. Kumpikaan ei tiennyt, että he matkasivat eri aluksilla, mutta molemmat olivat matkalla samaan paikkaan – jännittävään Japaniin. Miten he mahtoivat tavata toisensa uudelleen? Se onkin toisen tarinan paikka!

Tyynenmeren yli

Niinpä meidän tarinamme jatkuu jännittävän Tyynenmeren yllä! Kuvittele suuri, suuri meri, niin laaja, että sen yli matkaaminen kestää kauan, kauan. Passepartout oli siellä, pienellä, mutta urhealla Tankadere-veneellänsä, joka keinui aalloilla kuin pieni lehti tuulessa. Hänellä oli mielessään vain yksi asia: löytää herra Fogg ja prinsessa Aouda! Tankadere oli pieni, mutta sillä oli suuri sydän. Se lipui eteenpäin päivästä toiseen, ja Passepartout katseli merelle, toivoen näkevänsä tuttuja kasvoja. Merellä oli kaikenlaista nähtävää! Välillä Tankaderen ohitti jättimäisiä valaita, jotka puhalsivat vettä ylös ilmaan kuin pienet suihkulähteet. Passepartout huusi niille 'Hei, näittekö herra Foggin?' Mutta valaat vain vilkuttivat pyrstöjään ja sukelsivat syvemmälle. Välillä hän näki lentäviä kaloja, jotka hyppivät aaltojen yllä kuin pienet hopeiset tähdet. Mutta aina kun aurinko laski ja meri pimeni, Passepartout mietti: 'Missä he ovat? Löydämmekö me toisemme tässä valtavassa maailmassa?' Hänestä tuntui yksinäiseltä ilman ystäviään. Yhtenä päivänä alkoi tuulla! Ei mikään pieni tuulenvire, vaan oikea puhuri! Tankadere-vene alkoi keinua hurjasti ylös ja alas, ylös ja alas! Aallot olivat kuin suuria, jättimäisiä vuoria, jotka yrittivät nielaista pienen veneen. Passepartout piti hatustaan kiinni ja nauroi vähän, vaikka olikin hieman peloissaan. 'Vau!' hän ajatteli. 'Tämä on seikkailu!' Mutta hän toivoi olevansa pian perillä, turvallisesti maalla, yhdessä ystäviensä kanssa. Hän tiesi, että hänen oli oltava rohkea ja päästävä perille Yokohamaan. Sillä välin, jossain toisaalla Tyynenmerellä, herra Fogg ja prinsessa Aouda matkasivat toisella laivalla, joka oli paljon nopeampi! Rangoon-niminen laiva oli suuri ja hienostunut, ja se lipui aaltojen ylitse kuin iso lintu. Herra Fogg istui aina paikoillaan, tarkkaillen kelloaan ja karttaa, aivan kuten aina. Hän oli niin tarkka ajoituksistaan! Prinsessa Aouda sen sijaan katseli usein merelle, hieman huolissaan Passepartoutista. 'Toivottavasti hän on turvassa', hän mietti. 'Toivottavasti hän löytää meidät.' He näkivät myös kauniita asioita merimatkallaan: delfiinejä, jotka hyppivät laivan edessä, ja auringonnousuja, jotka maalasivat taivaan oranssin ja pinkin väreillä. Herra Fogg ei ehkä sanonut sitä ääneen, mutta hänkin varmasti nautti näistä hetkistä. Hän tiesi, että heidän oli matkattava nopeasti, sillä maailman ympäri pääseminen 80 päivässä oli suuri haaste! Ja aika kului, kului, kului... Lopulta, monien päivien ja öiden jälkeen, molemmat laivat saapuivat Japaniin, Yokohamaan! Tämä oli paikka, jonne heidän piti tulla. Yokohama oli aivan erilainen kuin Lontoo tai Intia! Täällä oli värikkäitä lyhtyjä, puutarhoja, joissa kukki kauniita kukkia, ja ihmisiä, jotka pukeutuivat upeisiin kimonomekkoihin. Kaikkialla tuoksui vihreä tee ja jännittävät mausteet. Mutta miten he löytäisivät toisensa tässä uudessa, vilkkaassa kaupungissa? Passepartout oli hyppinyt maihin ja katsoi ympärilleen. 'Herra Fogg! Prinsessa Aouda!' hän huusi. Mutta kukaan ei vastannut. Hän oli nälkäinen ja väsynyt, ja hänellä oli vain vähän rahaa. Niinpä hän päätti etsiä työtä, jotta voisi odottaa ystäviään. Hän löysi pienen sirkuksen, jossa hän sai tehtäväkseen auttaa jonglöörejä ja temppuilijoita. Hän oli niin hyvä siinä, että monet lapset tulivat katsomaan häntä! Sillä välin herra Fogg ja prinsessa Aouda kävelivät Yokohaman kaduilla. He olivat nähneet kauniita temppeleitä ja maistaneet herkullista riisiä. Mutta Passepartoutia ei näkynyt missään. Herra Fogg ei näyttänyt huoltaan, mutta prinsessa Aouda oli todella surullinen. 'Mitä jos hän ei löydäkään meitä?' hän kysyi. Herra Fogg sanoi rauhallisesti: 'Hän on nokkela poika, Aouda. Hän löytää tiensä.' Ja niinhän hän tekikin! Yhtenä iltana, kun herra Fogg ja Aouda kävelivät ohi sirkuksen, he kuulivat tutun äänen! Se oli Passepartout! Hän oli juuri pyörimässä ja hyppimässä yhdellä jalalla, pitäen samalla neljää lautasta ilmassa! 'Passepartout!' huusi Aouda ilosta. Herra Fogg hymyili, mikä oli hyvin harvinaista. Passepartout melkein pudotti kaikki lautaset, kun hän näki ystävänsä! 'Herra Fogg! Prinsessa Aouda!' hän huusi takaisin. Se oli iloinen jälleennäkeminen, suukkoja ja halauksia! Mutta joku toinenkin näki tämän iloisen jälleennäkemisen. Se oli salapoliisi Fix! Hän piilotteli nurkan takana, aina seuraamassa herra Foggia. 'He ovat taas yhdessä', hän mumisi. 'Mutta minä en luovuta!' Herra Fogg, Aouda ja Passepartout olivat kuitenkin niin onnellisia, että he eivät huomanneet Fixiä. Heidän oli kiire! Heidän piti löytää seuraava laiva, joka veisi heidät Tyynenmeren toiselle puolelle, kohti Amerikkaa! Seikkailu jatkui hurjaa vauhtia! Mitähän jännittävää he mahtoivat kohdata siellä? Se onkin taas toisen tarinan paikka!

Amerikan seikkailut

Ja niin, pitkän, pitkän merimatkan jälkeen Phileas Fogg, Passepartout ja kaunis Aouda saapuivat vihdoin uuteen maahan, Amerikkaan! He astuivat maihin vilkkaassa San Franciscon kaupungissa, jossa oli paljon korkeita taloja ja vielä enemmän iloisia ihmisiä! Kaupunki tuntui aivan erilaiselta kuin Lontoo tai Intia. Täällä oli paljon hevoskärryjä, jotka viilettivät katuja pitkin, ja kaupoissa oli kaikenlaisia jännittäviä tavaroita. Passepartoutin silmät pyörivät päässä kuin karuselli! "Oh là là, Monsieur Fogg!" Passepartout huudahti, "Tämä on todella... valtava paikka!" Phileas Fogg nyökkäsi rauhallisesti. "Aika on rahaa, Passepartout. Meidän on löydettävä seuraava kulkuneuvo kohti itää." Ja se kulkuneuvo oli juna! Ei mikä tahansa juna, vaan juna, joka matkusti aivan Amerikan mantereen läpi, metsien, preerioiden ja vuorten yli! Se oli valtava veturi, jonka kyljessä luki "Union Pacific". Se puksutti eteenpäin kuin jättiläismäinen matelija, vetäen perässään pitkää jonoa vaunuja. He astuivat sisään mukavaan vaunuun, jossa oli pehmeät istuimet. Ikkunasta näki, kuinka maisema vaihtui. Ensin oli vihreitä kukkuloita ja sitten avaria, tasaisia preerioita, joilla laidunsi villihevosia ja puhveleita. Passepartout rakasti katsella ulos ikkunasta. Hän näki pikkuoravia juoksemassa puita pitkin ja suuria kotkia liitelemässä korkealla taivaalla. Aouda hymyili ja osoitti sormellaan. "Katso, Monsieur Fogg! Tuolla on pupuperhe!" Fogg, vaikka oli yleensä hyvin vakava, myhäili nähdessään heidän ilonsa. Juna kulki ja kulki päivän ja yön. Konduktööri, joka oli ystävällinen mies pitkässä takissa, kertoi heille jännittäviä tarinoita Amerikan historiasta. Eräänä aamuna, kun aurinko nousi punaisena taivaanrantaan, juna pysähtyi yllättäen! "Mitä nyt tapahtuu?" Passepartout kysyi, kurkistaen ulos ikkunasta. Kaikki matkustajat katselivat ulos uteliaina. Juna oli pysähtynyt keskelle ei-mitään, siellä missä oli vain hiekkaa ja muutamia pensaita. Konduktööri tuli vaunuun ja sanoi, "Hyvät matkustajat, meillä on pieni... haaste. Puhvelilauma on pysähtynyt raiteillemme." Puhvelilauma! Valtavia, karvaisia eläimiä, joilla oli suuret sarvet, olivat levittäytyneet raiteille. Ne olivat tulleet juomaan läheisestä lammikosta ja nyt ne vain makasivat siinä, aivan junan edessä, eivätkä ne halunneet liikkua mihinkään! Phileas Fogg katsoi kelloaan. Aikaa ei ollut hukattavaksi! "Emme voi odottaa, että he heräävät päiväuniltaan!" Fogg totesi. Konduktööri pudisti päätään. "Ne ovat itsepäisiä eläimiä. Joskus ne odottavat tuntikausia." Passepartout sai idean. Hän oli rohkea ja kekseliäs! "Minä tiedän mitä tehdä!" hän ilmoitti ja juoksi ulos junasta, ennen kuin kukaan ehti estää häntä. Hänellä oli taskussaan pieni, kiiltävä pilli, jonka hän oli saanut lahjaksi Intiassa eräältä ystävälliseltä velhohärältä. Pilli osasi soittaa aivan ihanaa musiikkia, joka sai eläimet tanssimaan! Passepartout seisoi junan edessä, katsoi suoraan suurimpaan puhveliin silmiin ja puhalsi pilliinsä. Puhveli kohotti päätään. Sitten se nosti toisen etujalkansa ja alkoi hytkyä! Seuraavaksi koko lauma alkoi liikutella päitään ja jalkojaan, tanssia edestakaisin raiteilla! Se oli aivan uskomatonta! Puhvelit tanssivat niin innokkaasti, että ne unohtivat olevansa raiteilla ja siirtyivät vähitellen syrjään, antamaan tilaa junalle. "Hurraa!" lapset ja aikuiset huusivat junassa. "Bravo, Passepartout!" Konduktööri oli ihmeissään. "En ole ikinä nähnyt moista!" Passepartout, hieman punastellen, juoksi takaisin junaan. "Se oli vain pieni temppu, Monsieur Fogg." Fogg nyökkäsi. "Hyvin tehty, Passepartout. Nyt meidän täytyykin kiiruhtaa!" Juna jatkoi matkaansa vielä nopeammin, jotta he saisivat menetetyn ajan takaisin. Maisemat vaihtuivat jälleen. Preerioiden jälkeen he näkivät korkeita, lumihuippuisia vuoria, jotka kurkottivat taivaaseen. Juna kiemurteli vuorten rinteitä pitkin, ja joskus tuntui, että se kulki aivan pilvien läpi. Aouda ja Passepartout katsoivat ulos suuren kunnioituksen vallassa. Fogg luki sanomalehteä, mutta hänen silmäkulmassaan näkyi pieni hymynkare. Matka oli jännittävä, mutta myös täynnä haasteita. Eräänä iltana, kun he olivat jo lähellä New Yorkia, juna joutui pienen lumimyrskyn keskelle! Lumi alkoi sataa niin sankasti, että näkyvyys oli melkein nolla. Juna joutui taas pysähtymään. "Voi ei!" Passepartout huokaisi. "Emme ehdi New Yorkiin ajoissa!" Fogg katsoi ulos. "Meidän on löydettävä toinen tapa." Ja niin he tekivätkin! Juna ei päässyt eteenpäin, mutta onneksi lähellä oli vanha rekitehdas! Siellä oli suuria hevosia ja tukevia rekiä, jotka olivat tottuneet kulkemaan lumen läpi. Fogg vuokrasi nopeasti rekeä ja hevosia, ja he jatkoivat matkaansa kohti New Yorkia reellä, lumen halki! Reki kiiti eteenpäin kuin tuulenhenkäys. Lumi pöllysi heidän ympärillään, ja heidän takkinsa lepattivat. Passepartout nauroi iloisesti, kun lumi tarttui hänen viiksiinsä. Aouda kietoi huivin tiukemmin kaulansa ympärille ja katseli ympärilleen tätä valkoista, taianomaista maisemaa. Phileas Fogg istui suorana, katse tiukasti edessäpäin, puristaen pientä matkalaukkuansa. Heidän täytyi ehtiä! Laiva New Yorkista Eurooppaan odotti! He saapuivat New Yorkiin juuri ja juuri ajoissa. Kaupunki oli valtava ja täynnä elämää. Satamassa odotti jo höyrylaiva, joka oli heidän viimeinen toivonsa päästä takaisin Lontooseen. Mutta juuri kun he olivat astumassa laivaan, heidän tiensä tukki... Se onkin taas toisen tarinan paikka!

Viimeinen purjehdus

heidän tiensä tukki... Yllätys, yllätys! Se olikin herra Fix, se sama pikkuruinen, mutta itsepäinen etsivä, joka oli seurannut heitä kaikkialle! Hänen pienet silmänsä tuikkivat kuin kaksi pientä taskulamppua, ja hän sanoi, "Phileas Fogg, sinut on pidätetty! Olet pankkiryöstöstä epäilty!" Oi, miten kamalaa! Passepartout pudotti hattunsa maahan ja rouva Aouda katseli hämmentyneenä. Phileas Fogg pysyi kuitenkin tyynenä. Hän vain nyökkäsi, ikään kuin olisi odottanut tätä. Häntä vietiin heti pimeään toimistoon, ja kello tikitti taukoamatta. Jokainen sekunti oli tärkeä! Olivatko he todella myöhästyneet? Passepartout ja rouva Aouda odottivat jännittyneinä ulkona, sydämet hakaten kuin rumpu. Minuutti toisensa jälkeen kului, ja heidän toivonsa hiipui. Sitten, yhtäkkiä, kuului iloinen huuto! Ovesta astui ulos hymyilevä Phileas Fogg! Ja hänen perässään tuli pieni, nopea postikyyhky, joka kantoi nokassaan tärkeää viestiä. Se viesti kertoi, että oikea pankkiryöstäjä oli juuri saatu kiinni! Se ei ollutkaan herra Fogg! Herra Fix oli tehnyt virheen ja oli nyt pahoillaan. Voi mikä helpotus! Mutta samassa hetkessä heidän kasvoilleen ilmestyi uusi huoli. Laiva Lontooseen oli jo lähtenyt! Juuri niin, he olivat myöhästyneet viimeiseltä Atlantin ylittävältä alukselta. Kello tikitti, ja heillä oli enää vain vähän aikaa jäljellä. Mitä he nyt tekisivät? Phileas Fogg ei kuitenkaan antanut periksi. Hän oli mies, joka löysi aina ratkaisun. Hän käveli kiireisesti pitkin satamaa, Passepartout ja Aouda kannoillaan. Fogg katseli kaikkia aluksia: suuria, pieniä, kalastajaveneitä, rahtilaivoja. Sitten hänen katseensa pysähtyi eräänlaiseen pieneen hinaaja-alukseen. Se ei ollut mikään hieno matkustajalaiva, ei, ei ollenkaan. Se oli vanha ja rähjäinen, mutta sen moottori näytti vahvalta. "Tämä kelpaa", Fogg sanoi. "Me ostamme tämän aluksen!" Passepartout oli ihmeissään. "Ostammeko? Mutta meidän pitäisi mennä matkustajalaivalla!" Fogg vain hymyili. "Meillä ei ole aikaa odottaa. Meidän on mentävä nyt." Hän etsi kapteenin käsiinsä. Kapteeni oli nimeltään Kapteeni Hurja, ja hänellä oli iso, pörröinen parta ja silmät, jotka olivat nähneet monta myrskyä. Fogg tarjosi hänelle paljon, paljon kultakolikoita, jos hän veisi heidät Liverpooliin. Kapteeni Hurja raapi partaansa, mietti hetken, mutta sitten hän nyökkäsi! "Kyllä, minä vien teidät!" hän jyrähti. Niin he astuivat laivaan, jonka nimi oli 'Myrskynlintu'. Se oli tosiaan pieni, mutta sillä oli suuri sydän ja vahva moottori. Ja niin alkoi heidän viimeinen, hurja purjehduksensa Atlantin poikki. Meri oli valtava ja sininen, ja välillä se kuohui ja nousi suuriksi aalloiksi kuin vuoriksi. Laiva keinui ja keikkui, mutta he pitivät kiinni ja toivoivat parasta. Phileas Fogg tarkisti kelloaan jatkuvasti. Hänellä oli mielessään vain yksi ajatus: Lontoo! Passepartout yritti piristää rouva Aoudaa laulamalla hauskoja merimieslauluja, joita hän oli oppinut matkan varrella. Rouva Aouda nauroi ja osoitteli lentäviä kaloja, jotka hyppivät aaltojen yllä. Mutta sitten, tuli suuri huoli. Polttoaine oli loppumassa! Laivan moottori yski ja yski, ja Kapteeni Hurja ilmoitti, ettei heillä ollut enää tarpeeksi hiiltä jäljellä. Heidän vauhtinsa hidastui, ja aika kului armottomasti. Passepartout mietti ja mietti. Sitten hänen silmänsä välähtivät! Hän muisti vanhan tarinan. "Kapteeni!" hän huusi. "Mitä jos polttaisimme laivan puuosia? Tuolit, pöydät, vaikka laivan kannenkin! Kaiken, mikä palaa!" Kapteeni Hurja katsoi Passepartout'ta hämmentyneenä. "Polttaisimme oman laivani?" hän murisi. Mutta Phileas Fogg sanoi: "Loistava idea, Passepartout! Tehkäämme se! Meidän on päästävä perille!" Niin he alkoivat. Ei tietenkään koko laivaa, mutta he purkivat vanhoja puulaatikoita, varastokomeron hyllyjä ja jopa yhden pienen mastonkin. He sytyttivät ne varovasti ja heittivät palat höyrykoneen uuniin. Tuulettaja puhalsi, ja moottori alkoi taas jyskyttää voimakkaammin! Laiva kiiti eteenpäin, ja jokainen puunpala, joka paloi, toi heidät lähemmäksi Liverpoolia. He olivat kaikki väsyneitä, mutta sydämet täynnä toivoa. Laiva näytti nyt hieman hauskalta, kun siitä puuttui osia sieltä täältä, mutta se kulki! Ja vihdoin, he näkivät horisontissa... Englannin rannikon! He olivat päässeet Liverpooliin! Mutta oliko se tarpeeksi ajoissa? Kello näytti...

Käänne ja voitto

Kello näytti... aivan liian myöhäistä! Veto oli hävitty, eikö? Fogg-herra oli surullinen. Mutta sitten, juuri kun he luulivat kaiken olevan ohi, tapahtui jotain yllättävää! Poliisi Fix, joka oli seurannut heitä koko matkan, astui esiin ja sanoi: "Te olette pidätetty, Fogg-herra!" Voi ei! Mitä nyt tapahtui? Mitä Fix tarkoitti? Ja miksi juuri nyt? Se oli kurjaa! Passepartout ja Aouda olivat hämmentyneitä ja pelästyneitä. Fogg-herra vietiin hetkeksi poliisiasemalle. Siellä selvisi, että oikea varas, jota Fix oli etsinyt, oli jo saatu kiinni! Fix oli tehnyt virheen! Fogg-herra oli syytön! Hän pääsi heti vapaaksi. Mutta se pieni viivästys... oliko se liikaa? Olivatko he myöhässä? He kiirehtivät takaisin junaan, sydämet pampattaen. Junamatka Lontooseen tuntui ikuisuudelta. Jokainen minuutti oli tärkeä. Kun he vihdoin saapuivat Lontooseen, kello näytti jo yli kahdeksaa illalla. Fogg-herran piti olla kerholla yhdeksältä lauantaina, mutta nyt oli jo sunnuntai, he ajattelivat! He olivat myöhässä. Veto oli hävitty. Fogg-herra meni kotiin, mietteliäänä ja hiljaisena. Aouda yritti lohduttaa häntä. Passepartout oli niin surullinen, ettei hän edes halunnut syödä! Mutta sitten, yhtäkkiä, Passepartout juoksi Fogg-herran luo silmät pyöreinä ja huusi: "Fogg-herra! Fogg-herra! Olen tehnyt uskomattoman löydön!" "Mitä se on, Passepartout?" kysyi Fogg-herra rauhallisesti. Passepartout huomasi jotain aivan uskomatonta! Koska he olivat matkustaneet aina aurinkoa kohti, idästä länteen, koko maailman ympäri, he olivat saaneet yhden kokonaisen päivän lahjaksi! He olivat luulleet, että oli jo sunnuntai-ilta, ja veto oli hävitty. Mutta ei! Kalenteri näytti, että oli vasta lauantai-ilta! Heillä oli vielä tunti aikaa kerholle! "Vain tunti!" huusi Fogg-herra. Hän hyppäsi ylös, tarttui Passepartout'hon ja Aoudaan ja he ryntäsivät ulos! Taksi! He tarvitsivat taksin nopeasti! He pääsivät kerholle juuri ja juuri ajoissa. Kello oli tikittänyt viimeisiä sekunteja, kun Fogg-herra astui sisään. "Olen täällä!" hän sanoi rauhallisesti, vaikka sydän hakkasi. Kerhon jäsenet katsoivat häntä suurin silmin. He eivät voineet uskoa sitä! Fogg-herra oli palannut! Ja hän oli palannut ajoissa! Veto oli voitettu! Fogg-herra oli matkustanut maailman ympäri kahdeksassakymmenessä päivässä! Kaikki hurrasivat ja onnittelivat häntä. Se oli uskomatonta! Ja mitä palkintorahalla tapahtui? Fogg-herra antoi osan Passepartout'lle ja osan Fixille, joka oli auttanut heitä tahattomasti ja toivotti heille onnea. Ja mikä parasta, Fogg-herra ja kaunis Aouda menivät naimisiin. He elivät onnellisina elämänsä loppuun asti, muistaen aina sen suuren seikkailun, joka vei heidät maailman ympäri!

Lopetus

Ja niin päättyi meidänkin uskomaton matkamme maailman ympäri! Kiitos tuhannesti, kun olit mukana tässä jännittävässä seikkailussa. Toivottavasti sinäkin innostuit keksimään omia upeita matkoja ja tarinoita mielikuvituksessasi. Kenties voit pyytää vanhempaasi kertomaan Sonacastsille, mitä pidit tästä kuuntelutuokiosta ja mitä seikkailuja sinä haluaisit kuulla seuraavaksi. Muista aina, että maailma on täynnä ihmeitä, jotka odottavat juuri sinua löytäjäänsä. Nähdään taas seuraavan kerran jännittävän tarinan parissa! Hei hei!

Lisää tarinoita