SONACAST
Hanki se Google PlaystaLataa App Storesta

Tarina

Lätäköiden lumo

15 min5-7-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Kuuntele koko tarina sovelluksessa
Lataa App Storesta

Tarina

Johdanto

Kaukana täältä, kodikkaassa talossa, asui kissa nimeltä Lumi. Lumi oli pörröinen ja valkoinen kuin vastasatanut ensilumi. Hän rakasti pehmeitä vilttipeittoja ja lämpimiä auringonsäteitä. Lumilla oli kuitenkin yksi asia, jota hän ei pitänyt lainkaan. Se oli juttu, joka sai hänen viiksensä vapisemaan ja korvansa painumaan alas. Se oli sade, joka ropisi taivaalta alas maahan.

Lätäköiden lumo (1/3)

Lumi oli maailman pehmein kissa, jonka jokainen karva tuntui unelmalta. Hän nukkui usein auringonpaisteessa lämpimällä ikkunalaudalla. Lumi rakasti lämpöä ja hiljaisuutta yli kaiken muun. Päiväunien jälkeen hän nautti perhosten jahtaamisesta rehevässä puutarhassa. Jokainen hyppy perhosen perään oli täynnä iloa ja leikkimielisyyttä. Yhtäkkiä taivas kuitenkin synkkeni tummaksi harmaaksi matoksi. Lumi tunsi oudon kutituksen viiksissään ja nosti päätään. Tuulen kuiskaus kuulosti varoittavalta viestiltä puiden lehvästöissä. Lumi tiesi heti, mitä tämä muutos tarkoitti. Pian sade alkaisi valua alas maahan. Hänestä se oli vain kylmää ja märkää kurjuutta. Lumi ryntäsi nopeasti sisälle taloon, etsimään turvaa ja kuivuutta. Hän pujahti vanhan nojatuolin alle, joka oli hänen turvapaikkansa. Se oli hänen piilopaikkansa aina, kun taivas avasi hanansa. Ruiskuvat pisarat napsivat ikkunaan kuin pienet rummut. Lumi katseli maailmaa varoen lasin takaa. Siellä näkyi ankka, joka tuntui nauttivan jokaisesta vesipisarasta. Se heilutti pyrstöään ja sukelsi onnellisena vesilätäkköön. Lapset juoksivat pihalla nauraen ja iloisesti kiljuen. He hyppivät ja loiskivat vedessä ilman huolen häivää. Lumi tunsi syvää ja **vastustamatonta** (vastustamatonta tarkoittaa sellaista, jota ei voi vastustaa tai jota vastaan on vaikea taistella) surua. Hän ei ymmärtänyt, miksi kukaan haluaisi olla sateessa. Hän mietti, miksi sade ylipäätään joutui putoamaan taivaalta. Miksi sen piti tehdä kaikki paikat märäksi ja kylmäksi? Lumi katseli Elinaa, hänen ihmisystäväänsä, mietteliäästi. Elina huomasi Lumin kysyvän katseen. Hän sanoi: "Sade kastelee kukkaset ja antaa juomaa puille. Siksi sitä tarvitaan maailmassa, Lumi." Lumi nyökkäsi ja ymmärsi Elinan sanat. Hän silti toivoi, ettei sade koskaan tulisi. Hän ei halunnut tuntea sitä märkää ja kylmää tunnetta. Lumi näki lasten leikkivän pihalla värikkäissä sadetakeissa. He loiskivat vesilätäköissä kuin pikkuruiset delfiinit. Heidän iloiset kiljahduksensa kantautuivat sisälle asti. Lumi katseli heitä pitkään ja syvälle ajatuksiinsa vaipuneena. Miksi he olivat niin onnellisia, vaikka olivat märkiä? Tämä oli suuri kysymys Lumin mielessä. Hän ei saanut siihen vastausta heti paikalla. Lumi halusi palata puutarhaan ja jahtaamaan perhosia. Hän kaipasi lämmintä aurinkoa ja kuivaa maata tassujensa alla. Mutta sade vain jatkui ja jatkui ulkona. Se näytti olevan pysyvä osa maisemaa. Hänen suosikkipaikkansa olivat nyt kaikki märkiä ja kylmiä. Lumi tuhahti pienesti ja sulki silmänsä. Hän toivoi, että kun hän avaisi ne, aurinko paistaisi jälleen. Ehkä sitten kaikki olisi taas entisellään ja kuivaa.

Lätäköiden lumo (2/3)

Sade jatkui useita päiviä ilman taukoa taivaalta. Lumi vietti suurimman osan ajastaan sisällä. Hän katseli ulos ikkunasta ikävöiden vanhoja päiviä. Lapset tulivat ulos taas seuraavana päivänä sateen jälkeen. Heillä oli jalassaan värikkäitä saappaita, jotka suojasivat heidän jalkojaan. Lapset hyppivät suuriin vesilätäköihin iloisesti kikattaen. Jokainen hyppy nostatti suuren vesipilven ympärilleen. Lumi ihmetteli heidän rajatonta energiaansa. Eräs todella suuri ja kimalteleva lätäkkö ilmestyi Lumin ikkunan eteen. Se näytti houkuttelevalta pieneltä järveltä. Lätäkkö heijasti taivaan kauniita pilviä. Lumi tunsi pienen, vieraan uteliaisuuden nykäyksen sisällään. Se oli tunne, jota hän ei ollut ennen kokenut. Hän näki pienen linnun ottavan nopean kylvyn samassa lätäkössä. Lintu visersi iloisesti ja ravisteli sulkiaan. Se näytti onnelliselta ja virkistyneeltä kastumisesta. Eräänä päivänä sade lakkasi kokonaan. Aurinko ilmestyi esiin pilvien takaa hymyillen. Se sai vesilätäköt kimaltelemaan kuin pienet timantit maassa. Lumi hiipi varovasti ulko-ovelle katsomaan tilannetta. Hän nuuhki kosteaa ilmaa, joka tuoksui raikkaalta. Ilmassa oli mullan ja vihreiden lehtien tuoksua. Se oli miellyttävämpi tuoksu kuin hän oli odottanut. Hän näki lapsen, Leon, asettavan pienen leluveneen lätäkköön. Vene seilasi lätäkön poikki kuin oikea laiva. Mitä sinä luulet, että Lumi mahtaa tuntea juuri nyt? Hän on varmasti ristiriitaisissa tunnelmissa. Lumi halusi päästä ulos leikkimään ja tutkimaan. Hän halusi kokeilla vesileikkejä, mutta pelko oli yhä läsnä. Hän otti yhden varovaisen askeleen ulos ovesta. Hänen tassunsa kosketti märkää ruohoa. Ruoho tuntui viileältä ja pehmeältä, ei yhtään pahalta. Leo huomasi Lumin ja hymyili ystävällisesti. "Tule Lumi, lätäköt ovat hauskoja!" Leo sanoi matalalla äänellä. Lumi epäröi. Mitä sinä tekisit, jos olisit Lumi? Haluaisitko leikkiä, mutta pelkäisit hiukan samalla? Lumi katsoi leluvenettä, joka kellui lätäkössä rauhallisesti. Se näytti kutsuvan häntä luokseen leikkiin. Ehkä märkä ei ollutkaan niin paha asia kuin hän oli aina kuvitellut. Hän tunsi pienen toiveen kasvan puhtaasti sisällään. Se oli toive, että hän voisi kokea samaa iloa kuin lapset.

Lätäköiden lumo (3/3)

Lumi otti toisen pienen askeleen ulos talosta. Hän katseli, kuinka Leo loiski leikkisästi pienemmässä lätäkössä. Leo näytti Lumin, kuinka vesi suihkusi ylös. Se muodosti pieniä sateenkaaria auringonvalossa. Ne olivat värikkäitä ja kauniita näkyjä. Lumi tunsi äkillisen **rohkeuden** aallon sisällään. Se oli uusi tunne, joka kupli iloisesti. Hän muisti Elinan sanat sateen tärkeydestä. Elina oli sanonut, että sade auttaa kukkasia kasvamaan vahvoiksi. Ehkä lätäköt auttoivat kissojakin eri tavalla. Lumi nosti yhden tassunsa varovaisesti ilmaan. Sitten hän kastaa sen lätäkön reunaan pehmeästi. Vesi oli viileää ja pehmeää, ei lainkaan pelottavaa. Hän heilutteli varpaitaan pienen hetken. Leo taputti käsiään hiljaa ja hymyili leveästi. Lumi otti pienen, leikkisän hypyn lätäkköön. Roiske! Vettä lensi joka puolelle. Lumi oli yllättynyt, mutta sitten hän naurahti. Hän kehräsi iloisesti ja heilutti häntäänsä. Hän alkoi tanssia! Lumi hyppi, pyöri ja loiski vettä innokkaasti. Hän nautti viileästä vedestä tassujensa alla. Lasten iloiset äänet ja kannustukset kaikuivat. Lumi tunsi olonsa todella onnelliseksi ja vapaaksi. Hän löysi, että kastuminen ei ollutkaan niin paha asia. Se oli itse asiassa todella hauskaa, kunhan vain antoi mennä. Hän näki nyt lätäköt täysin uusin silmin. Ne eivät olleet uhkia, vaan uusia mahdollisuuksia. Niitä oli täynnä hauskoja seikkailuja. Siitä päivästä lähtien Lumi rakasti sateisia päiviä kovasti. Hän tiesi vesilätäköissä tanssimisen salaisuuden. Lumi tiesi, että joskus uudet asiat voivat olla hieman pelottavia. Mutta ne voivat olla myös kaikkein parhaita asioita. Joskus kannattaa hypätä rohkeasti tuntemattomaan mukaan. Lumi hyppäsi lätäkköön, ja se oli paras päätös. Hän oli oppinut jotain tärkeää elämästä. Hän tiesi, että jokainen sateinen päivä oli uusi kutsu leikkiin. Se oli uusi kutsu seikkailuun ja iloon. Lumi näytti lapsille, että kaikki voivat oppia uusia asioita. Lumi oli nyt todellinen lätäkkötanssija. Hän odotti seuraavaa sateista päivää innokkaasti. Hän odotti, että pääsisi taas loiskimaan ja leikkimään. Hänen valkoinen turkkinsa oli usein märkä. Mutta hänen sydämensä oli täynnä lämpöä ja iloa. Lumi oli onnellinen kissa, joka rakasti jokaista päivää. Hän rakasti myös vesilätäköitä. Hän oli löytänyt täysin uuden tavan nauttia elämästään. Ja se oli todella ihana tunne. Hän oli nyt valmis uusiin seikkailuihin. Mitä ikinä elämä toikaan eteen, Lumi oli valmis siihen. Hän tiesi, että jokainen päivä oli uusi mahdollisuus. Se oli mahdollisuus löytää iloa ja hauskaa. Hän oli oppinut sen sateen ja lätäköiden avulla.

Lopetus

Ja niin Lumi-kissa löysi uuden ilon, joka oli kätkettynä vesilätäköiden kimmallukseen. Hänen tassujensa alla tuntuva viileä vesi oli nyt kutsu leikkiin. Se ei ollut enää pelottava. Siellä jossain odottaa aina uusia tarinoita ja seikkailuja. Ehkä nekin odottavat löytäjäänsä.

Lisää tarinoita