Tarina

Lätäkköjen salaisuus

15 min5-7-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Tarina

Johdanto

Eräässä pienessä, lämpimässä mökissä asui Musti-niminen kissa. Musti rakasti auringonpaistetta ja pehmeitä vilttejä yli kaiken. Hän vietti päivät leppoisasti kehräten ikkunalaudalla. Mustin lempiharrastus oli katsella ulos puutarhaan. Siellä kimalteli kesäaamuisin kastepisaroita nurmikolla kauniisti. Musti haaveili usein perhosten jahtaamisesta. Hän myös nautti pörröisten pilvien katselusta taivaalla. Mutta yksi asia sai Mustin aina murjottamaan ja piiloutumaan. Se oli yllättävästi, sade. Sade sai Mustin mielen surulliseksi.

Lätäkköjen salaisuus (1/3)

Musti oli juuri asettunut aurinkoiselle ikkunalaudalle. Hän venytteli nautinnollisesti kaikki neljä tassuaan pitkiksi ja leveiksi. Hän oli niin tyytyväinen. Auringon lämpö tuntui ihanalta hänen paksussa mustassa turkissaan. Musti sulki silmänsä hetkeksi. Hän kuuli iloisen linnun laulavan pihapuussa. Yhtäkkiä tumma pilvi liukui taivaalle peittäen auringon. Aurinko piiloutui nopeasti sen taakse. Mustin korvat kääntyivät varovasti. Hän kuuli pienen tip, tip, tap -äänen ikkunaa vasten. Se oli sade. Mustin iloinen kehräys lakkasi heti. Hän hypähti alas ikkunalaudalta. Hänen musta häntänsä painui alas surullisesti. Musti tunsi pienen **harmistuksen** nousevan sisällään. Se tarkoitti ärsyttävää pahaa mieltä. Hän ei pitänyt sateesta lainkaan koskaan. Se oli hänen mielestään vain ikävää. Musti käveli hitaasti keittiön nurkkaan. Hän kellahti siellä mukavaan koriinsa. Kori oli täynnä pehmeitä huopia ja tyynyjä. ”Nyt se alkaa”, Musti ajatteli mielessään. ”Koko päivä on pilalla taas kokonaan.” Hän kurkisti varovasti ikkunasta. Suuret sadepisarat putoilivat puutarhan vihreälle nurmikolle. Ne muuttuivat nopeasti pieniksi vesilätäköiksi. Tuuli alkoi yltyä hiljaa. Se ravisteli omenapuun oksia sinne tänne. Musti tunsi pienen väristyksen turkissaan. Hän kuvitteli kuinka kylmää vesi olisi. Hän ei halunnut kastua ikinä missään. Punarinta-niminen punarintainen lintu istahti mökin ikkunalaudalle. Se oli ollut Mustin ystävä jo kauan. Punarinta hyppeli iloisesti. Sen laulu kuulosti pirteältä sateessakin. ”Musti”, Punarinta lauloi iloisesti. ”Tule ulos kanssani! Sade on niin virkistävää!” Musti vain mutisi peittonsa alta. ”Ei kiitos, Punarinta. Sade tekee turkkini märäksi. Minusta tulee niin kylmä heti.” Punarinta kallisti päätään. Sen pienet mustat silmät katsoivat Mustia uteliaasti. ”Mutta Musti, oletko koskaan oikeasti kokeillut? Sade on täynnä elämää ja iloa. Se on todellinen **virkistys** luonnolle. Se tekee kaiken niin raikkaaksi ja puhtaaksi.” Musti ei halunnut kuunnella Punarintaa. Hän painoi päänsä syvemmälle koriin. Hän ei ymmärtänyt Punarintaa ollenkaan. Kuinka kukaan voisi nauttia sateesta? Se oli vain märkää ja kylmää kaikkialla. Musti haaveili auringonpaisteesta takaisin. Hän toivoi lämpimien päivien palaavan pian. Hän kuuli Punarinnan laulavan edelleen ulkona. Laulu oli täynnä iloa. Mutta Mustin mielestä se oli vain tyhmää ja kummallista. Hän halusi vain nukkua sateen ohi kokonaan. Hän toivoi, että aurinko paistaisi taas pian. Musti tunsi pienen kummallisen tunteen rinnassaan. Hän ei ollut koskaan kokenut sateesta iloa. Hän oli aina vältellyt sitä tarkasti ja kaukaa. Hän oli mielestään liian tärkeä kastuakseen. ”Miksi sinä oikein pelkäät sadetta niin kovasti?” Punarinta kysyi. Sen ääni oli hellä ja huolehtiva. ”Se on vain vettä, Musti. Se puhdistaa kaiken kauniiksi. Se saa kukkaset kasvamaan isommiksi.” Musti kurkisti koristaan uudelleen. ”Se tuntuu inhottavalta turkissani”, Musti vastasi. Hänen äänensä oli vaimea ja murjottava. ”Se tekee minusta tahmean. Minä en pidä siitä yhtään.” Musti kääntyi selin ikkunaan pois. Hän ajatteli kaikkia kertoja, kun oli kastunut. Se ei ollut mukavaa koskaan. Musti toivoi Punarinnan lähtevän pian pois. Hän halusi olla yksin korissaan. Sade vain jatkui ja jatkui. Se ropisi ikkunalautaan hiljaa. Musti sulki silmänsä tiukasti. Hän yritti nukkua sateen unohtaen. Mutta uni ei tullut. Hän kuuli veden äänen. Se kutsui häntä ulos.

Lätäkköjen salaisuus (2/3)

Sade lakkasi vihdoin. Musti nousi koristaan haukotellen syvästi. Koko maa tuoksui raikkaalta ja puhtaalta. Maa hohti kosteana ikkunasta katsottuna. Punarinta istui edelleen ikkunalaudalla. Sen höyhenet olivat hieman kosteat. ”Katso, Musti! Kaikki on niin puhdasta ja kimaltelevaa nyt”, Punarinta sanoi iloisesti. Musti asteli ikkunan luo varovaisesti. Hän katseli ulos uteliaasti. Puutarha näytti todella erilaiselta. Jokainen lehti ja kukka kimalteli. Ne olivat täynnä pieniä vesipisaroita. Ne olivat kuin tuhansia pieniä timantteja. Ilmassa leijui mullan ja tuoreen ruohon tuoksu. Pieni kastemato kiemurteli polulla. Se etsi uusia seikkailuja. Musti mietti, miksi sade muutti kaiken niin paljon. Hän ei ollut koskaan ajatellut asiaa näin ennen. Hän ei ollut koskaan nähnyt sateen jälkeen niin kaunista näkymää. Vesi oli kuin peili kaikkialla. Punarinta lensi maahan. Se sukelsi pienen lätäkön reunaan. Se alkoi roiskia vettä iloisesti. ”Tule tänne, Musti!” Punarinta huusi. ”Vesi on lämmintä ja hauskaa! Se on täydellinen tanssia varten!” Musti epäröi. Hänen tassunsa olivat jo oven kynnyksellä. Hän halusi mennä ulos. Mutta vanha pelko piti häntä tiukasti kiinni. ”En voi”, Musti sanoi hiljaa. ”Minä en osaa tanssia lätäköissä.” Punarinta nauroi iloisesti. ”Ei sitä tarvitse osata! Voi vain roiskia vettä! Voi hypellä ja pyörähdellä kevyesti!” Musti kuvitteli itsensä märkänä. Hän näki itsensä liukkaalla nurmikolla. Hän näki mielessään itsensä sotkuisena. Se ajatus tuntui yhä pelottavalta hänestä. ”Mitä luulet, Musti?” Punarinta kysyi. ”Mitä tapahtuu, jos kokeilet vain pientä roisketta? Ehkä vain yhdellä tassulla ensin?” Musti katsoi alas tassuihinsa. Ne olivat niin pehmeät ja kuivat. Hän todella nautti niiden kuivuudesta. Miltä märkä nurmikko tuntuisi? Miltä viileä vesi tuntuisi hänen anturoissaan? Musti otti yhden askeleen ulos. Hänen etutassunsa laskeutui kostealle nurmikolle. Se tuntui oudolta. Mutta ei niin pahalta kuin hän oli ajatellut. Vesi oli viileää, mutta ei kylmää. Se oli kuin pieni yllätys tassua vasten. Musti nosti tassunsa nopeasti ylös. Hän tarkasteli sitä. Siinä oli muutama pisara vettä. Ne kimaltelivat mustassa turkissa. Punarinta katsoi Mustia odottavasti. Musti oli edelleen **epäileväinen**. Se tarkoitti, että hän ei ollut ihan varma asiasta. Hän ei luottanut täysin siihen, että tämä olisi hyvä idea. Mutta Punarinnan innostus tarttui häneen hieman. Mitä pahaa voisi tapahtua? Musti mietti. Hän voi aina palata sisälle, jos hän ei pitäisi siitä. Mutta entä jos hän pitäisi? Se olisi uusi löytö hänelle. Hän oli mielessään hieman levoton. Hän oli myös salaa utelias. Hän halusi nähdä, mitä Punarinta tarkoitti. Hän halusi ymmärtää lätäköiden iloa. Hän oli valmis ottamaan pienen riskin. Hän oli valmis kokeilemaan. Hän oli todella epävarma, mutta utelias. Hän oli miettinyt tätä asiaa jo kauan.

Lätäkköjen salaisuus (3/3)

Musti katsoi Punarintaa. Sitten hän katsoi pientä lätäkköä. Se oli kuin pieni kirkas peili maassa. Lätäkkö heijasti pilviä ja puiden oksia. Musti otti toisen askeleen. Sitten kolmannen. Hän oli nyt ulkona kokonaan. Hän oli keskellä kosteaa pihaa. Hän asteli varovasti lätäkön reunaan. Hän ojensi varovasti yhden etutassunsa. Tassu kosketti veden pintaa hiljaa. Splash! Pieni vesipisara lennähti ilmaan. Musti nykäisi tassunsa takaisin nopeasti. Hän ravisti sitä energisesti. Se oli outo tunne. Se ei kuitenkaan tuntunut pahalta. Se oli vain uudenlainen kokemus hänelle. Punarinta nauroi iloisesti. ”Hienoa, Musti! Yritä uudelleen!” Musti otti syvään henkeä. Hän palautti tassunsa lätäkköön. Tällä kertaa hän antoi sen olla siellä hetken. Vesi tuntui viileältä ja pehmeältä. Se oli kuin pieni matto hänen tassujensa alla. Musti liikutti tassuaan edestakaisin. Vesi liikkui tassun ympärillä. Hän hymyili hieman. Hän alkoi tuntea pientä iloa. ”Katso, Musti! Heijastut vedestä!” Punarinta sanoi. Musti kumartui katsomaan. Hän näki oman kuvansa lätäkön pinnassa. Hän näki oman hymynsä sieltä. Hän näki myös pilvet ja puut. Se oli taianomaista. Hän oli hämmästynyt ja ihastunut. Hän ei ollut koskaan nähnyt itseään niin hauskalla tavalla. Musti alkoi ymmärtää. Sade ei ollutkaan vain märkää ja kylmää. Se oli myös peili. Se oli myös leikkipaikka. Musti otti toisen tassun lätäkköön. Sitten molemmat etutassut. Hän alkoi tassutella vedessä kevyesti. Vesi roiskui pieninä pisaroina ympärille. Hän tunsi ilon nousevan sisältään. Hän tunsi olonsa vapaaksi. Hän hyppeli pienten lätäköiden yli. Hän astui suuriin lätäköihin varomattomasti. Mustin häntä alkoi heilua iloisesti. Musti pyörähti ympäri lätäkön keskellä. Hän heitti vettä ilmaan hauskasti. Vesipisarat kimaltelivat auringossa. Aurinko oli tullut esiin pilvien takaa. Se paistoi jälleen kirkkaasti. Sade oli todellakin loppunut kokonaan. Musti tanssi ja hyppi. Hän oli kuin pieni musta balettitanssija. Hän nautti jokaisesta vesipisarasta. Hän nautti jokaisesta loiskauksesta. Hän oli unohtanut pelkonsa. Hän oli löytänyt uuden ilon. Punarinta lensi puun oksalle. Se katseli Mustia hymyillen. ”Musti, sinä osaat tanssia!” se visersi. Musti katseli lätäköitä. Hän astui yhden lätäkön keskelle. Hän nosti tassunsa ilmaan. Se oli upea tunne. Hän oli iloinen ja ylpeä itsestään. Hän oli voittanut pelkonsa itse. Hän oli kokeillut uutta asiaa rohkeasti. ”Mitä sinä tekisit, jos lätäkkö kutsuisi sinua tanssimaan?” Musti ajatteli. Hän hymyili leveästi. Hänen turkkinsa oli märkä. Se oli täynnä pieniä vesipisaroita. Mutta hän ei välittänyt siitä lainkaan. Hän oli onnellinen. Hän oli löytänyt sateesta uuden ystävän. Hän oli löytänyt itsestään uuden puolen. Hän oli se kissa, joka rakasti auringonpaistetta. Mutta nyt hän rakasti myös sateen jälkeisiä lätäköitä. Hän tiesi, että jokaisessa sateessa oli piilossa tanssi. Hän tiesi, että jokaisessa lätäkössä oli iloa. Hän tiesi, että hänen ei tarvinnut pelätä sadetta enää. Hän voisi tanssia vaikka koko päivän. Hän oli todella iloinen ja onnellinen kissa. Hän oli löytänyt jotain aivan uutta itsestään. Hän oli oivaltanut, että uudet asiat voivat olla hauskoja. Hän oppi, että joskus pitää vain kokeilla uusia asioita. Musti kehräsi tyytyväisenä. Hän oli todella onnellinen kissa. Hän oli valmis uusiin seikkailuihin. Hän oli valmis seuraavaan sateeseen.

Lopetus

Musti kehräsi äänekkäästi. Hän tunsi veden viileän tunteen tassujensa alla. Aurinko paistoi lämpimästi hänen märälle turkilleen. Pieniä lätäköitä oli kaikkialla. Ne kimaltelivat kuin pienet peilit. Musti muisti oman kuvansa lätäkön pinnasta. Se oli iloinen ja vapaa kuva. Ja jossain, mökkien ja puiden kätköissä, odottaa aina uusi tarina. Se odottaa sinua löydettäväksi.

Tarina

Johdanto

Lätäkköjen salaisuus (1/3)

Lätäkköjen salaisuus (2/3)

Lätäkköjen salaisuus (3/3)

Lopetus

Lisää tarinoita