SONACAST
Hanki se Google PlaystaLataa App Storesta

Tarina

Lätäkköjen salaisuus

15 min5-7-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Kuuntele koko tarina sovelluksessa
Lataa App Storesta

Tarina

Johdanto

Kaukana täältä, vanhassa puutarhassa, asui Pörrö-niminen kissa. Hän oli pehmeä, oranssinpunainen ja rakasti lämpimiä päiviä. Aurinko oli Pörrön paras ystävä. Se lämmitti hänen turkkiaan ja kutsui hänet leikkimään. Mutta Pörröllä oli yksi suuri salaisuus. Hän pelkäsi sadetta enemmän kuin mitään muuta. Sadepäivät tuntuivat hänestä synkiltä ja ikäviltä. Tänään taivas alkoi kuitenkin tummua aivan yllättäen.

Lätäkköjen salaisuus (1/3)

Pörrö, pörröinen punainen kissa, rakasti auringonpaistetta yli kaiken. Hän venytteli laiskasti lämpimillä kivillä, antaen auringonsäteiden lämmittää turkkiaan. Pörrö naukui tyytyväisenä, kun pienet perhoset tanssivat hänen ympärillään. Kukkien tuoksu leijaili ilmassa, ja kaikki tuntui rauhalliselta ja iloiselta. Se oli Pörrön mielestä täydellinen päivä ulkona. Hän tunsi olonsa todella onnelliseksi, aivan kuten kaikki kissat rakastavat. Pörrö mietti, kuinka ihanaa oli elää juuri tässä hetkessä. Hän saattoi maistaa ilman ja tuntea lämpimän maan tassujensa alla. Yhtäkkiä taivas tummui nopeasti ja ensimmäiset isot pisarat tippuivat maahan. Pörrö oli heti jähmettynyt paikoilleen. Hänen korvansa painuivat alas, ja hänen häntänsä painui matalaksi. Hän tunsi pienen, **kaihoisan** tunteen, joka tarkoitti surua. Pörrö alkoi toivoa, että aurinko palaisi heti. Hän ei halunnut kastua ollenkaan. Pörrö pinkaisi salamana sisälle, suoraan turvalliseen ja kuivaan piilopaikkaansa. Hän kurkisti ikkunasta ulos, turvallisesti sisällä. Samaan aikaan pieni lintu lauloi iloisesti sateen ropinan keskellä. Sade muuttui nopeasti rankkasateeksi, ja pian pisarat löivät ikkunaan. Pörrö näki, kuinka hänen kaunis puutarhansa muuttui märäksi ja harmaaksi. Pieniä lätäköitä alkoi ilmestyä nurmikolle. Ne olivat kuin kiiltäviä pikkujärviä. Hän tuoksui märän maan tuoksun, joka yleensä muistutti häntä mukavista asioista. Nyt se vain korosti sateen synkkyyttä. Puutarhan keskellä olevassa vanhassa tammessa istui professori Pöllö. Hän oli viisas ja vanha pöllö, jonka silmät olivat kuin kaksi suurta helmeä. Professori Pöllö katseli sadetta tyynesti. Hän näytti jopa nauttivan ropinasta. Pörrö ei voinut ymmärtää, miten joku saattoi pitää sateesta. Hän tunsi pienen murheen vatsassaan. Pörrön mielestä sade oli vain kylmää ja märkää. Se teki hänen turkistaan takkuisen. Se sai hänet myös tuntemaan olonsa todella alakuloiseksi. Professori Pöllö nyökkäsi Pörröä kohti. Hänellä oli ymmärtäväinen ilme kasvoillaan. Pörrö piiloutui verhon taakse. Hän toivoi, että sade loppuisi pian. Hän halusi takaisin aurinkoon ja lämpöön. Pörrö odotti, että taivas kirkastuisi uudelleen. Hän tunsi olonsa yksinäiseksi ja melko surulliseksi. Hänen mielessään oli vain toiveita lämpimästä ja kuivasta päivästä. Lätäköt kasvoivat pihalla, ja niiden pinnalla tanssivat sadepisarat. Pörrö tuijotti niitä pitkään. Hän halusi leikkiä ulkona taas. Mutta sade oli esteenä hänen iloilleen. Hän mietti, mitä professori Pöllö ehkä ajatteli. Pöllö näytti niin rauhalliselta sateessa. Pörrö toivoi, että hänkin voisi tuntea niin. Mutta hän ei osannut. Se tuntui mahdottomalta ajatukselta.

Lätäkköjen salaisuus (2/3)

Päivät kuluivat hitaasti, ja sade jatkui. Se tuli ja meni, mutta aurinko ei näyttäytynyt. Pörrö alkoi kyllästyä. Hän oli jo leikkinyt kaikilla leluillaan sisällä. Hän oli nukkunut kaikilla mukavilla nukkumispaikoillaan. Hän oli katsellut ikkunasta ulos niin monta kertaa, että tiesi jokaisen sadepisaran paikan. Pörrö tunsi olonsa todella levottomaksi. Hän näki pienten lintujen pulikoivan lätäköissä. Oravat juoksivat puissa, vaikka niiden turkit kastuivat. Ne eivät näyttäneet välittävän ollenkaan. Pörrö haukotteli pitkästi. Sitten hän tunsi pienen nälän. Hän mietti, miksi kaikki muut eläimet nauttivat. Eräänä iltapäivänä professori Pöllö lensi Pörrön ikkunan reunalle. Hän istui siinä rauhallisesti ja katsoi Pörröä. "Miksi piilottelet aina sateelta, Pörrö?" professori Pöllö kysyi lempeästi. Pörrö huokaisi syvään. "Minua kastuu ja minua paleltaa", Pörrö vastasi. "Ja turkkini tuntuu niin raskaalta. Se on niin epämukavaa ja kylmää." Professori Pöllö nyökkäsi hitaasti. Hän ymmärsi Pörrön tunteen. "Sade voi olla myös hauskaa, jos osaa tanssia sen kanssa", professori Pöllö sanoi. "Me kutsumme sitä vesitanssiksi. Se on kuin leikkiä vedellä." Pörrö oli **epäileväinen**, hän ei oikein uskonut. Hän ei voinut kuvitella tanssivansa vedessä. Miten vesi voisi olla hauskaa? Se oli vain märkää. "Mitä sinä luulet, miten Pörrö voisi oppia pitämään sateesta?" professori Pöllö kysyi. Hän katsoi Pörröä odottavasti. Pörrö mietti hetken. Ehkä hän voisi kokeilla. "Yritä vain pieni askel", professori Pöllö kannusti. "Aivan pieni tassun kosketus lätäkköön." Pörrö astui varovasti ikkunalaudalle. Hän venytti yhden tassunsa ulos. Hän kosketti kevyesti lätäkön reunaa. Vesi tuntui kylmältä ja oudolta. Pörrö veti tassunsa nopeasti takaisin. Hän ravisti sitä villisti. Hän tunsi pienen värinän koko kehossaan. "Se on liian kylmää ja märkää!" Pörrö naukui. Hän tunsi pienen pettymyksen. Professori Pöllö katsoi Pörröä lempeästi. Hän ei ollut vihainen ollenkaan. "Se on aivan normaalia tuntea niin alussa", professori Pöllö sanoi. "Mutta ehkä voit yrittää uudelleen. Voit tehdä sen hitaasti." Pörrö epäröi. Hän katsoi lätäkköä. Se näytti edelleen pelottavalta. Mitä sinä tekisit, jos sinua pelottaisi uusi asia? Ottaisitko toisen askeleen? Pörrö tunsi itsensä aika pieneksi. Hän mietti, että ehkä hän ei koskaan oppisi pitämään sateesta. Professori Pöllö hymyili lempeästi. "Ei haittaa, jos ei onnistu heti", hän sanoi. "Tärkeintä on yrittää ja olla rohkea." Pörrö tunsi pienen toivon kipinän. Ehkä professori Pöllö oli oikeassa. Ehkä hän voisi yrittää vielä kerran. Hän mietti, miltä se vesitanssi tuntui. Hän halusi selvittää sen itse.

Lätäkköjen salaisuus (3/3)

Professori Pöllö ei antanut periksi. Hän hyppäsi ikkunalaudalta suuren lätäkön viereen. Se oli lätäkkö täynnä kirkasta vettä. Hän astui varovasti sisään. Professori Pöllö alkoi naputella kynsiään kevyesti. Pieniä aaltoja levisi lätäkön pinnalla. "Katso, Pörrö, ei se ole paha", professori Pöllö sanoi. "Se on kuin pieniä askelia. Vain vähän vettä kerrallaan." Pörrö katseli professori Pöllöä tarkasti. Hänen silmänsä olivat suuret ja pyöreät. Hän näki kauniit pilvien heijastukset lätäkössä. Ne olivat kuin toinen taivas maan päällä. Pörrö muisti professori Pöllön sanat "vesitanssista". Hän otti syvään henkeä. Hän mietti, mitä hän todella halusi. Halusiko hän pysyä ikuisesti sisällä? Vai halusiko hän kokea jotain uutta? Pörrö päätti olla rohkea. Hän astui ulos, hitaasti ja varovaisesti. Yksi tassu, sitten toinen. Vesi tuntui viileältä, mutta ei enää jääkylmältä. Hän tunsi pienen jännityksen. Pörrö otti pienen hypyn. Pliskis! Pieni vesipisara lennähti hänen nenälleen. Hän giglasi ääneen. Se ei ollutkaan niin pahaa! Hän kokeili toista hyppyä, sitten pienen pyörähdyksen. Hän ei vain kävellyt lätäkössä. Hän liikkui veden kanssa. Hän tunsi olonsa kevyeksi, melkein kuin hän lentäisi. Pörrö löysi sateen rytmin. Sadepisarat osuivat maahan pehmeästi. Hän läiskytti ja hyppeli iloisesti. Hän oli unohtanut koko pelkonsa. Pörrö oli tanssimassa! Hänen oranssinpunainen turkkinsa kastui, mutta se tuntui vapauttavalta. Hän oli niin iloinen, että unohti olevansa märkä. Professori Pöllö katseli hymyillen. Pörrö oli löytänyt jotain ihanaa. Sade alkoi hidastua. Sitten se loppui kokonaan. Aurinko pilkisti esiin pilvien takaa. Kaunis sateenkaari kaartui puutarhan yli. Pörrö, hieman märkä mutta täynnä iloa, katsoi professori Pöllöä. Hän oli oppinut upean salaisuuden. Puutarha tuoksui nyt raikkaalta. Siinä oli märkää multaa ja kuusamapensaan makeaa tuoksua. Pörrö tiesi, että sade ei ollut enää pelottavaa. Se oli mahdollisuus iloiseen vesitanssiin. Hän oli onnellinen. Hän oli löytänyt uuden tavan nauttia maailmasta. Pörrö kehräsi tyytyväisenä. Hän oli nyt vesitanssin mestari. Hän tiesi, että jokainen sadepäivä oli uusi seikkailu. Se oli mahdollisuus leikkiä ja nauttia. Pörrö ei enää piiloutunut. Hän odotti seuraavaa sadetta innolla. Hän oli valmis tanssimaan taas.

Lopetus

Pörrö kehrää tyytyväisenä, pieni vesipisara roikkuu vielä hänen viiksessään. Lätäköt kimmeltävät ja heijastavat taivaan viimeisiä säteitä. Se oli päivä täynnä iloisia roiskeita. Ja jossain tuolla, lisää tarinoita odottaa tanssittavaksi.

Lisää tarinoita