SONACAST
Hanki se Google PlaystaLataa App Storesta

Tarina

Kultainen tyttö ja kolme karhua

15 min7-9-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Kuuntele koko tarina sovelluksessa
Lataa App Storesta

Tarina

Johdanto

Hei lapset! Oletteko valmiina unohtumattomaan seikkailuun? Kuvitelkaa tiheä metsä, jossa asuu kolme pörröistä karhua – isäkarhu, äitikarhu ja pikkukarhu. Ja sitten on Kultainen tyttö, utelias tyttönen, jolla on vaaleat hiukset. Mitä tapahtuukaan, kun tämä tyttö löytää karhujen kodin, kun he ovat kävelyllä? Liity mukaan kuulemaan tarinaa puurosta, tuoleista ja kolmesta karhusta, jotka saivat yllätysvieraan! Tänään kerromme klassisen sadun Kultainen tyttö ja kolme karhua.

Karhujen koti ja aamupuuro

Kaukana, syvällä metsässä, keskellä suurten puiden piilossa, oli viehättävä pieni mökki. Se ei ollut mikä tahansa mökki, vaan se oli kolmen karhun koti! Siellä asui Isoisä Karhu, jonka ääni oli syvä kuin ukkonen, ja Äiti Karhu, joka oli aina lempeä ja huolehtiva. Ja tietenkin, siellä asui Pieni Karhu, joka rakasti leikkiä ja hassuttelua. Eräänä kauniina aamuna Äiti Karhu oli keittänyt heille herkullista puuroa aamiaiseksi. Se tuoksui aivan ihanalta! Mutta voi ei, puuro oli aivan liian kuumaa syötäväksi! Isoisä Karhu mumisi, ”Tämä on aivan liian kuumaa! Ei kai kukaan halua polttaa kieltään!” Niinpä karhut päättivät lähteä pienelle kävelylle metsään, jotta puuro ehtisi jäähtyä. He sulkivat oven ja astelivat ulos, jättäen puurolautaset pöydälle odottamaan.

Kultaisen tytön saapuminen

Karhujen lähdettyä metsään kävelylle, pieni mökki jäi hiljaiseksi, aivan yksin odottamaan uusia seikkailuja. Mutta ei kaukana, metsän puiden kätköissä, kulki pieni tyttö. Hänellä oli niin upeat kultaiset hiukset, jotka kimaltelivat kuin auringon säteet, että niistä häntä kutsuttiin Kultainen tyttö. Hän oli lähtenyt etsimään kypsiä, maukkaita metsämarjoja, mutta jotenkin oli eksynyt ja polku oli kadonnut hänen jalkojensa alta. "Minne olenkaan joutunut?" hän mietti itsekseen, kun metsä tuntui yhä tiheämmältä ja vatsa kurni nälästä. Yhtäkkiä, puiden lomasta, hän näki jotakin aivan ihanaa. Se oli pieni, sievä mökki, jonka savupiipusta nousi iloisesti kiharaista, valkoista savua taivaalle. "Voi, miten kutsuva mökki!" hän huudahti hiljaa, hänen pieni sydämensä tykyttäen jännityksestä. Hän käveli varovasti mökin luo ja kurkisti uteliaana ikkunasta sisään. Ei ketään näkynyt! Sitten hän koputti oveen, nap, nap, nap. Ei vastausta. Ovi ei ollut edes lukossa, vaan se oli jäänyt hieman raolleen, aivan kuin se olisi kutsunut häntä sisään. Kultainen tyttö, joka oli utelias kuin pieni, leikkisä orava ja vähän liiankin rohkea, työnsi oven varovasti auki. Hän astui sisään, ja ensimmäisenä hänen nenäänsä tulvi ihanan lämpimän puuron tuoksu, joka leijui koko mökin ilmassa.

Tuolit ja torkut

Oi, mikä ihana tuoksu! Kultainen tyttö sanoi itsekseen, ja hänen vatsansa kurni nälästä. Hän kurkisti keittiöön, mutta sieltä löytyi vain puuroa, jota hän oli jo maistanut. "Ehkä täällä on jotain muuta?" hän mietti ja käveli eteenpäin. Hän päätyi olohuoneeseen, ja siellä oli jotain todella jännittävää! Keskellä huonetta seisoi kolme tuolia, jotka olivat aivan erikokoisia. Siellä oli yksi valtavan suuri tuoli, yksi keskikokoinen tuoli ja sitten aivan pikkuinen, söpö tuoli. Kultainen tyttö oli juuri syönyt kulhollisen puuroa ja oli vähän väsynyt, joten tuolissa istuminen kuulosti täydelliseltä idealta. Ensin hän istahti siihen jättimäiseen tuoliin. Se oli Karhu-isän tuoli, vaikka Kultainen tyttö ei sitä tiennyt. "Voi apua!" hän hihkaisi, kun hänen pienet jalkansa eivät edes yltäneet maahan. Tuoli oli kova kuin kivi ja niin suuri, että Kultainen tyttö näytti siinä melkein nukelta. "Tämä on aivan liian iso ja epämukava!" hän mutisi ja nousi ylös. Seuraavaksi hän päätti kokeilla keskikokoista tuolia. Tämä oli Karhu-äidin tuoli. Se näytti paljon mukavammalta ja pehmeämmältä. Kultainen tyttö hypähti siihen, mutta voi ei! Se oli aivan liian pehmeä ja leveä. Hän upposi tuolin syvyyksiin niin, että hän tuskin näki yli käsinojien. "Tämä on aivan liian upottava ja lörppö!" hän nauroi, yrittäen kiivetä ylös tuolin halauksesta. "Ei tässä pystyisi istumaan kunnolla!" Lopulta hän näki sen kolmannen tuolin, sen ihan pienen. Se oli kuin tehty lapselle! Kultainen tyttö istahti siihen varovasti. "Ah, tämä on juuri sopiva!" hän huokaisi tyytyväisenä. Tuoli oli juuri oikean kokoinen, juuri oikean korkuinen ja juuri sopivan pehmeä – ei liian kova eikä liian pehmeä. Hän keinui siinä hetken iloisena, mutta sitten tapahtui jotain. Kultainen tyttö oli vähän painavampi kuin Karhu-vauva, ja yhtäkkiä rits-rats! Tuoli hajosi kappaleiksi hänen altaan! Kultainen tyttö putosi lattialle pieneksi mytyksi. "Voi ei!" hän huudahti, katsellen rikkinäistä tuolia. Hänestä tuli vähän surullinen, koska hän oli rikkonut jotain. Lisäksi kaikki se puuro ja tuolien kokeilu olivat saaneet hänet todella väsyneeksi. Hänen silmänsä alkoivat lupsahdella, ja hän tunsi tarvitsevansa päiväunet. "Ehkä täällä on joku paikka, missä voisi vähän levätä?" hän mietti ja lähti etsimään. Hän nousi varovasti portaat ylös. Ylhäällä oli käytävä ja siellä oli kolme ovea. Hän kurkisti ensimmäisestä ovesta, ja siellä oli valtavan suuri sänky! Se oli Karhu-isän sänky. Kultainen tyttö kiipesi siihen, mutta se oli aivan liian korkea ja kova. Hän tunsi itsensä pieneksi herneeksi valtavalla laudalla. "Ei, tämä ei todellakaan kelpaa!" hän mumisi. Seuraavaksi hän meni toiseen huoneeseen. Siellä oli Karhu-äidin sänky, keskikokoinen ja houkuttelevan näköinen. Kultainen tyttö sukelsi pehmeiden peittojen alle. Mutta voi, se oli aivan liian pehmeä ja epätasainen! Tuntui kuin olisi nukkunut pilven päällä, jossa oli kuhmuroita. "Tässäkään ei saa unta!" hän totesipa, hyppäsi pois sängystä ja jatkoi matkaansa. Sitten hän löysi kolmannen oven. Kun hän avasi sen, hän näki pienen, suloisen sängyn. Se oli juuri oikean kokoinen! "Voi, tämä on täydellinen!" hän sanoi, ja sukelsi peittojen alle. Sänky oli juuri sopivan pehmeä, juuri sopivan kokoinen ja juuri niin mukava kuin vain sänky voi olla. Väsyneenä kaikista seikkailuistaan, Kultainen tyttö nukahti siihen sänkyyn samassa hetkessä. Hän nukkui sikeästi ja uneksi kultaisista puurokulhoista ja mukavista tuoleista.

Karhujen paluu ja yllätys

Aika kului eteenpäin, ja aurinko alkoi laskea puiden taakse. Kauniin metsäkävelyn jälkeen Iso Karhu, Keskikokoinen Karhu ja Pikku Karhu tunsivat vatsansa kurnivan iloisesti. He olivat valmiita lämpimälle puurolle ja levolle. "Ah, oma koti kullan kallis!" Iso Karhu murahti tyytyväisenä, kun he astuivat sisään pieneen metsämökkiinsä. Keskikokoinen Karhu nyökkäsi hyväksyvästi, ja Pikku Karhu hyppeli eteisessä. He olivat iloisia palatessaan, mutta heti kotiin astuttuaan he huomasivat jotain outoa. Jotain oli muuttunut. Pikku Karhu pysähtyi ja kallisti päätään. "Isi, äiti", hän sanoi, "eikö täällä näytäkin vähän erilaiselta?" Iso Karhu katsoi ympärilleen. "Hmm, niinpä taitaa", hän vastasi. Keskikokoinen Karhu rypisti kulmiaan. "Puuromme! Minun puurolautanen ei olekaan siinä, mihin sen jätin." He kävelivät keittiöön. Siellä heidän kolme puurolautastaan olivat pöydällä, mutta ne eivät olleet ihan niin kuin he olivat ne jättäneet. Iso Karhu meni oman suuren puurolautasensa luo. Hän katsoi sitä ja murahti: "Joku on maistanut minun puuroani!" Keskikokoinen Karhu katsoi omaa lautasensa. "Joku on maistanut minun puuroani", hän sanoi, "ja se on mennyt sekaisin!" Sitten Pikku Karhu meni oman pienen puurolautasensa luo. Hän katsoi sitä ja huudahti: "Joku on maistanut minun puuroani ja syönyt sen ihan kokonaan!" Puurolautanen oli tyhjä! Pikku Karhu oli niin surullinen, että hänen silmänsä kostuivat. Nyt karhut alkoivat ymmärtää, että jotain oli todella tapahtunut heidän poissa ollessaan. He katsoivat toisiaan. Kuka ihmeessä oli tullut heidän kotiinsa? He menivät olohuoneeseen, missä heidän tuolinsa olivat. Iso Karhu meni omalle suurelle tuolilleen. Hän katsoi sitä ja murahti: "Joku on istunut minun tuolissani!" Keskikokoinen Karhu meni omalle keskikokoiselle tuolilleen. "Joku on istunut minun tuolissani", hän sanoi, "ja siirtänyt sen paikaltaan!" Sitten Pikku Karhu meni omalle pienelle tuolilleen. Hän katsoi sitä ja huudahti: "Joku on istunut minun tuolissani ja rikkonut sen ihan kokonaan!" Pikku Karhun pikku tuoli oli rikki, palasina lattialla! Tämä oli liikaa! Ensin puuro, nyt tuoli! Karhut olivat jo hieman vihaisia, mutta eniten he olivat huolissaan. He päättivät mennä katsomaan makuuhuoneeseen. Ehkäpä se tuhma vieras oli vielä siellä! He nousivat portaat ylös ja kurkistivat makuuhuoneen oveen. Siellä oli kolme sänkyä, aivan kuten he olivat ne jättäneet. Iso Karhu meni oman suuren sänkynsä luo. Hän katsoi sitä tarkasti ja murahti: "Joku on maannut minun sängyssäni!" Keskikokoinen Karhu meni omalle keskikokoiselle sängylleen. "Joku on maannut minun sängyssäni", hän sanoi, "ja jättänyt sen sotkuiseksi!" Sitten Pikku Karhu meni omalle pienelle sängylleen. Hän kurkisti peiton alle ja huudahti: "Joku on maannut minun sängyssäni ja TÄSSÄ HÄN ON VIELÄKIN!" Kultainen tyttö nukkui sikeästi, niin sikeästi, ettei ollut kuullut karhujen mölinää. Mutta Pikku Karhun viimeinen huuto oli niin kova, että se herätti hänet. Hän avasi silmänsä hitaasti, haukotteli, ja sitten näki heidät. Kolme karhua! Iso Karhu, Keskikokoinen Karhu ja Pikku Karhu! He seisoivat hänen sänkynsä vieressä ja katsoivat häntä. Heidän silmänsä olivat suuret ja karvansa pörröiset. Kultainen tyttö nousi istumaan. Hän ei ollut koskaan nähnyt karhuja niin läheltä, ja hän oli todella peloissaan. Hän katsoi karhuja, ja karhut katsoivat häntä. Hetken aikaa kukaan ei sanonut mitään. Vain Pikku Karhun sängyn narina ja Kultaisen tytön sydämen hakkaaminen rikkoivat hiljaisuuden. Kultainen tyttö ei tiennyt mitä tehdä. Hänen sydämensä hakkasi niin lujaa, että tuntui kuin se hyppäisi ulos rinnasta. Hän oli tunkeutunut karhujen kotiin, syönyt heidän puuronsa, rikkonut Pikku Karhun tuolin ja nukkunut hänen sängyssään! Hänen täytyi päästä pois! Hän hyppäsi ylös sängystä, niin nopeasti kuin vain pystyi. Karhut olivat niin yllättyneitä, että he vain tuijottivat, kun Kultainen tyttö syöksyi makuuhuoneen ovesta ulos. Hän juoksi portaita alas, olohuoneen poikki ja sitten suoraan ulos ovesta. Hän ei katsonut taakseen, ei kertaakaan. Hän juoksi niin lujaa kuin pienet jalat kantoivat, syvemmälle metsään, kohti turvallista paikkaa ja takaisin sinne, mistä oli tullutkin. Karhut jäivät seisomaan makuuhuoneen ovelle, katsellen toisiaan. He olivat hämmästyneitä ja hieman hämmentyneitä siitä, mitä juuri oli tapahtunut. "No jo oli vieras", Iso Karhu murahti lopulta. Keskikokoinen Karhu nyökkäsi. "Todella vilkas vieras", hän lisäsi. Pikku Karhu katsoi rikkinäistä tuoliaan ja tyhjää puurolautastaan, ja sitten omaa sänkyään. Hän huokaisi. "Minun puuroni, minun tuolini ja minun sänkyni", hän sanoi. Mutta lopulta hänkin oli vain helpottunut, että heidän kotinsa oli taas heidän oma. Ja niin, Kolme Karhua alkoivat siivota ja laittaa asioita takaisin paikoilleen, pohtien yllättävää aamupäiväänsä.

Lopetus

Ja niin, Kultaisen tytön ja Kolmen Karhun seikkailu päättyy tähän. Toivottavasti sinulla oli hauskaa heidän kanssaan ja nautit tästä tarinasta! Muista, että mielikuvituksesi on ihmeellinen! Voit itsekin keksiä omia jännittäviä tarinoita, täynnä hassuja hahmoja ja yllättäviä käänteitä. Kiitos, että kuuntelit meitä tänään. Kerro Sonacastsille, mitä pidit tästä sadusta. Toivottavasti tapaamme pian uusien seikkailujen parissa! Hei hei!

Lisää tarinoita