Tarina

Kipinä sydämessä

15 min5-7-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Tarina

Johdanto

Kaukana, missä vuorenhuiput koskettivat pilviä, sijaitsi mystinen laakso. Siellä asui suuria, upeita lohikäärmeitä. Nuoret lohikäärmeet opettelivat lentämään ja puhaltamaan tulta. Mutta yksi pieni lohikäärme oli hieman erilainen kuin muut. Hänen tarinansa alkaa tuosta laaksosta. Se on tarina rohkeudesta, ystävyydestä ja omannäköisen voiman löytämisestä.

Kipinä sydämessä (1/3)

Lohikäärmelaakso oli täynnä vihreitä kukkuloita ja savupiippuja. Niistä nousi ilmaan ystävällistä savua. Pieni lohikäärme Eero asui siellä perheensä kanssa. Hän oli utelias ja ystävällinen, mutta hänellä oli salaisuus. Eero pelkäsi tulta, mikä oli aika erikoista lohikäärmeelle. Hän vältteli aina tulileikkejä muiden lohikäärmeiden kanssa. Kun muut puhalsivat iloisesti pienenpieniä liekkejä, Eero livahti kiven taakse. Hänen vatsansa kouristeli pelosta ja epävarmuudesta. Eeron äiti, Äiti Lohikäärme, oli ymmärtäväinen ja lempeä. Hän yritti kannustaa Eeroa lempeästi. ”Jokaisella lohikäärmeellä on oma erityinen taito”, hän usein sanoi. ”Sinäkin löydät varmasti omasi, Eero. Sinun ei tarvitse olla aivan muiden kaltainen.” Eero nyökkäsi, mutta hänen sisällään asui edelleen huoli. Miten hän voisi olla oikea lohikäärme ilman tulta? Tämä kysymys pyöri hänen mielessään usein. Hän tunsi itsensä aika surulliseksi, kun ajatteli sitä asiaa. Kerran Eero istui yksin laakson reunalla. Hän katseli muiden leikkivien lohikäärmeiden savupilviä. Silloin pieni, kimalteleva valopiste ilmestyi hänen eteensä. Se oli Kipinä, lintukylkiäinen, joka oli tunnettu laakson nopeimpana lentäjänä. Kipinä tanssi ilmassa uteliaana. ”Miksi olet niin allapäin, Eero?” Kipinä kysyi pienen, korkean äänen painolla. ”Lohikäärmeet ovat yleensä niin iloisia.” Eero huokaisi syvään ennen vastaamista. Hän ei ollut koskaan puhunut kenellekään pelostaan. ”Minä pelkään tulta, Kipinä”, Eero vastasi hiljaa. ”Miten minusta voi tulla oikea lohikäärme, jos en osaa puhaltaa tulta?” Kipinä kuunteli tarkkaavaisesti pienen suunsa avoinna. Kipinä istahti Eeron nenän päähän. Sen pieni valo välkehti kirkkaana. ”Minä en osaa puhaltaa tulta, mutta minä loistan!” Kipinä sanoi iloisesti. ”Ehkä sinunkin voimasi on jossakin muussa asiassa. Lohikäärmeet ovat niin suuria ja vahvoja muutenkin.” Eeron mielessä syttyi pieni toivon kipinä Kipinän sanoista. Ehkä Kipinä oli sittenkin oikeassa. Kipinä oli aina täynnä hyviä ideoita. Lohikäärmelaaksossa oli perinteenä Suuri Tulitanssi. Siinä nuoret lohikäärmeet esittelivät taitojaan. Se oli aina upea ja odotettu tapahtuma. Tulitanssi oli lähestymässä nopeasti. Eero tunsi vatsassaan ikävän möllykän. Hän pelkäsi mitä muut sanoisivat. Miten hän selviäisi siitä tilanteesta? Hän ei halunnut hävetä kaikkien edessä. Hän halusi olla ylpeä lohikäärme.

Kipinä sydämessä (2/3)

Eero yritti erilaisia tapoja ratkaista ongelmansa. Hän harjoitteli yksin kaukana muista. Ensin hän yritti puhaltaa pelkkää savua. Se onnistui ihan hyvin, mutta se ei näyttänyt tulelta. Sitten hän yritti piiloutua harjoitusten ajaksi puiden taakse. Mutta silloin hän ei oppinut mitään uutta. Nämä temput eivät auttaneet häntä yhtään. ”En minä voi huijata kaikkia”, Eero mutisi Kipinälle. ”Minun täytyy löytää jotain muuta.” Hän tunsi olonsa todella turhautuneeksi. Miksi tämä oli hänelle niin vaikeaa? Kipinä pyrähti lentoon Eeron ympärillä. ”Laaksossa on paljon salaisuuksia, joita emme tiedä”, Kipinä ehdotti. ”Ehkä löydämme jotain, mikä auttaa sinua. Voisimme tutkia laakson syrjäisempää osaa. Sitä, missä kukaan ei käy.” Syrjäinen tarkoittaa paikkaa, joka on kaukana ja piilossa muiden katseilta. Eero mietti hetken Kipinän ehdotusta. Se kuulosti jännittävältä ja vähän pelottavaltakin. Mutta hänellä ei ollut mitään menetettävää. He lähtivät yhdessä matkaan. Valoisa, mutta syrjäinen polku johdatti Kipinän ja Eeron syvemmälle metsään. Ilma muuttui viileämmäksi ja haisi sammalelle. He löysivät vanhan, pimeän luolan suuaukon. Eero epäröi mennä sisään. Hän ei nähnyt luolassa mitään. ”Mitä luulet, mitä tuolla pimeässä luolassa voi olla?” Eero kysyi Kipinältä. Kipinä vilkkui kirkkaasti. ”Minun valoni auttaa meitä näkemään!” Kipinä vastasi innokkaasti. ”Eiköhän mennä, Eero!” He astuivat varovasti luolaan. Kipinän valo paljasti upean näyn. Luolan seinillä kasvoi hohtavaa sammalta. Se loisti pehmeällä vihreällä valolla. ”Mitä tämä on?” Eero kysyi ihmeissään. ”En ole koskaan nähnyt tällaista.” Kipinä tutki sammalta tarkkaan. ”Tämä on valosammalta”, Kipinä selitti. ”Se kasvaa vain täällä. Se tarvitsee pimeyttä ja kosteutta. Se on todella herkkää.” Eero ymmärsi, että tämä sammal oli todella erikoista. Se oli kaunis ja ainutlaatuinen. He jatkoivat matkaansa luolan perälle. Siellä he löysivät pienen lohikäärmeenpoikasen. Se oli jäänyt loukkuun kaatuneiden kivien alle. Poikanen itki hiljaa. Sen pienet siivet olivat jumissa. Eero yritti nostaa kiviä, mutta ne olivat liian painavia. Hän ymmärsi, ettei hänen tulensa olisi auttanut tässä. Se olisi saattanut vahingoittaa poikasta. Mitä luulet, miten Eero ja Kipinä voisivat auttaa pientä lohikäärmeenpoikasta? Heidän piti keksiä jokin keino nopeasti. Eero tunsi pientä toivoa, että hän voisi tehdä jotain.

Kipinä sydämessä (3/3)

Suuren Tulitanssin päivä koitti vihdoin. Eero tunsi sydämensä jyskyttävän. Hän seurasi muita nuoria lohikäärmeitä. He valmistautuivat esityksiinsä iloisesti. Eero mietti valosammalta luolassa ja loukussa ollutta poikasta. Hän muisti Kipinän sanat. Ne kertoivat muista tavoista olla vahva. Eero tiesi, että hänen piti olla rohkea. Sitten tapahtui jotain odottamatonta. Yksi nuori lohikäärme puhalsi vahingossa liian suuren liekin. Laakson vanha ja arvokas onnenkivi alkoi kuumentua vaarallisesti. Onnenkivi oli lahja esi-isiltä. Se oli todella tärkeä koko laaksolle. Jos se särkyisi, se olisi suuri tragedia. Lohikäärmeet säikähtivät. Kukkaan ei uskaltanut mennä lähelle kiveä. Suuri liekki hehkui sen ympärillä. Eero katsoi Kipinää. Kipinä nyökkäsi pienellä päällään. Eero tiesi, mitä tehdä. Hän muisti valosammalen ja sen pehmeän valon. Valosammal oli herkkä ja se ei kestänyt kuumuutta. Mutta se voisi silti auttaa. Eero juoksi onnenkiven luo nopeasti. Hän ei puhaltanut tulta, mutta hän teki jotain muuta. Eero levitti suuret siipensä. Hän suojasi onnenkiveä kuumuudelta ja liekeiltä. Hänen siipensä olivat vahvat. Ne kestivät kuumuutta hetken. Sitten Eero huusi kovalla äänellä: ”Kipinä, valoa!” Kipinä lensi nopeasti hänen eteensä. Se alkoi pyöriä ympäri. Kipinä loisti kirkkaasti. Se näytti muille lohikäärmeille, mihin heidän pitäisi kohdistaa pienet vesisuihkut. Lohikäärmeet ymmärsivät. He puhalsivat varovasti vettä kuumuutta kohti. Vesi sammutti liekin hitaasti. Onnenkivi oli pelastettu. Se hehkui hieman, mutta oli ehjä. Kaikki lohikäärmeet tuijottivat Eeroa. He olivat todella yllättyneitä. Eero tunsi lämpimän tunteen rinnassaan. Se ei ollut tulta, vaan ylpeyttä. Hän oli auttanut ilman tulta. Hän oli käyttänyt omia voimiaan. Lohikäärmeet hurrasivat Eerolle iloisesti. He tajusivat, että Eero oli todella rohkea. Mitä sinä tekisit, jos olisit Eero ja sinun täytyisi auttaa käyttämättä suurinta voimaasi? Eero oli todistanut kaikille. Hän oli lohikäärme, aivan omalla tavallaan. Hän oli laakson vartija. Hänellä oli oma, ainutlaatuinen liekkinsä, joka hehkui hänen sydämessään. Se oli paljon tärkeämpi kuin tuli.

Lopetus

Eero ja Kipinä palasivat usein siihen sammalen täyttämään luolaan. Valosammal hohti siellä edelleen pehmeästi. Se oli kaunis ja rauhallinen paikka. Ja jossakin kaukana, muiden vuorten takana, uudet tarinat odottavat kerrottaessa. Ehkä tapaamme jonkun niistä ystävistä taas pian.

Tarina

Johdanto

Kipinä sydämessä (1/3)

Kipinä sydämessä (2/3)

Kipinä sydämessä (3/3)

Lopetus

Lisää tarinoita