SONACAST
Hanki se Google PlaystaLataa App Storesta

Tarina

Kiki ja Karkkikaupan Hullunkuriset Hölmöilyt

60 min7-9-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Kuuntele koko tarina sovelluksessa
Lataa App Storesta

Tarina

Introduction

Tiesitkö, että karkkikaupan suklaapato saattaa joskus kuorsata niin kovaa, että sen kuoret putoilevat? Näin kävi eräänä iltana, kun Kiki-karkki oli tutustumassa kauppaan. Yhtäkkiä pato yskäisi valtavan suklaapilven, ja Kiki päätyi liukkaan lakritsimaton kyytiin, kohti vaahtokarkkivuorta! Miten ihmeessä Kiki selviäisi tästä tahmeasta sotkusta? Ja kuka olikaan jättänyt banaaninkuoret kuorrutushyllylle?

Kiki löytää salaisen karkkikaupan oven

Kiki tunsi, kuinka lakritsimatto kiidätti häntä yhä nopeammin kohti valtavaa, valkoista vaahtokarkkivuorta! Se näytti niin pehmeältä ja kutsuvalta, melkein kuin jättimäinen pilvi, mutta silti se oli vähän pelottavaa. Minne ihmeeseen tämä matto oikein veisi? Päätyisikö Kiki syvälle vaahtokarkkien uumeniin? Yhtäkkiä matto teki iloisen pompun ja Kiki singahti suoraan vuoren kylkeen. Hän kimposi siitä takaisin kuin pieni pomppupallo, laskeutuen pehmeästi makeislaatikoiden väliin, missä oli valtava kasa karkkipapereita. Huh, se oli läheltä piti! Kiki pyyhki tahmean suklaahippusen poskestaan ja katseli ympärilleen. Tässä osassa kauppaa hän ei ollut koskaan aiemmin käynyt. Se näytti vanhalta ja pölyiseltä, ihan kuin joku olisi unohtanut tämän nurkan kokonaan. Hyllyillä oli purkkeja, joissa oli hassun näköisiä, vähän haalistuneita karkkeja, joita Kiki ei ollut koskaan nähnyt. Oliko täällä jopa vanhoja nallekarkkeja, joilla oli hauskat silmälasit? Kiki kurkisti tarkemmin. Kyllä vain! Ne näyttivät lukevan pieniä karkkikirjoja! Kiki hihitti ja jatkoi matkaansa, varovaisesti astellen ohi pörröisten pölypalleroiden. Yhtäkkiä hänen silmänsä tarttuivat johonkin aivan erikoiseen. Seinässä, hyllyjen ja laatikoiden takana, oli pieni, pyöreä ovi. Se ei ollut tavallinen puinen ovi, vaan se oli tehty värikkäistä, pyöristetyistä piparkakuista! Ja sen nuppi näytti ihan valtavalta tikkukaramellilta, joka kiilteli sateenkaaren väreissä. Tuo oli varmaan salainen ovi, Kiki ajatteli. Miksi muuten se olisi niin piilossa ja tehty piparkakuista? Kiki venytteli pientä kättään ja tarttui tikkukaramellinupista. Se oli tahmea ja tuoksui mansikalta. Kiki väänsi nuppia varovasti. Ovi ei liikahtanut. Hän väänsi lujempaa. Ei mitään. Kiki mietti. Ehkä se oli liian vanha avautuakseen? Sitten Kiki huomasi jotain. Piparkakkuoven kulmassa oli pieni, pyöreä reikä, juuri sopivan kokoinen pienen tikkukaramellin varrelle. Eihän Kiki ollut tikkukaramelli, mutta hänellä oli aina mukanaan pieni, oranssi pähkinäsuklaakolikko, jonka hän oli saanut syntymäpäivälahjaksi. Hän kokeili sujauttaa kolikon reikään. Se loksahti täydellisesti paikalleen! Ja sitten… kuului hiljainen, hauska napsahdus, kuin pienet karkit olisivat heränneet unestaan! Ovi aukesi raollaan, paljastaen pimeän, mutta iloisen näköisen käytävän, josta levisi toffeekaramellin tuoksu. Mitä ihmettä siellä odotti?

Herra Pörröhäntä ja leijailevat lakritsit

Kiki kurkisti oven raosta. Pimeä käytävä ei ollutkaan pelottava, vaan tuoksui ihanasti toffeekaramellilta ja vähän vaniljalta ja mansikalta. Kiki otti varovaisen askeleen sisään. Lattia tuntui pehmeältä ja vähän tahmealta hänen kenkiensä alla, aivan kuin se olisi tehty valtavista vaahtokarkeista! Käytävän seinät kimaltelivat sateenkaaren väreissä, ja niistä roikkui pieniä, syötävän näköisiä helmiä. Kiki maistoi yhtä. Se oli pienen pieni mansikkalakritsipallo! Nam! Hän asteli eteenpäin, ja jokaisella askeleella käytävä muuttui yhä valoisammaksi ja värikkäämmäksi.Yhtäkkiä käytävä avautui valtavaan huoneeseen. Kiki haukkoi henkeään ihastuksesta! Tämä ei ollut mikä tahansa karkkikauppa, tämä oli Karkkikaupan Hullunkuriset Hölmöilyt! Kaikkialla oli karkkeja, mutta ei tavallisesti hyllyillä, vaan ne leijuivat ilmassa, tanssivat ilmavirrassa ja kimaltelivat kuin pienet tähdet. Suklaalähteet pulppusivat paksua, suloista suklaata, ja jättimäiset tikkarienpuut kasvoivat kattoon asti. Jopa kaupan seinät olivat tehty valtavista piparkakuista, jotka tuoksuivat kanelilta ja inkivääriltä. Kaiken keskellä, suuren hattaravuoren huipulla, Kiki näki jotain... pörröistä.Pörröinen otus oli Herra Pörröhäntä, orava, jolla oli uskomattoman pitkä ja tuuhea häntä, joka oli täynnä värikkäitä karamellinpalasia. Häntä oli niin pörröinen, että näytti siltä kuin Herra Pörröhäntä olisi istunut suoraan karkkivatiaan! Hänellä oli yllään pieni esiliina, joka oli tahriintunut suklaaseen ja tomusokeriin, ja päässään hassunhauska tikkarihattu. Herra Pörröhäntä hyppeli hattaravuorella ja yritti napata jotain, mikä leijui hänen yläpuolellaan. Hän näytti olevan pulassa. Hän huokaili ja mutisi itsekseen, ja hänen pörröinen häntänsä heilui edestakaisin kuin villiintynyt nuppineula.

Miten suklaalähde muuttui kuplapalloksi?

Kiki katseli Herra Pörröhäntää, joka hyppeli edestakaisin kuin jousipallo hattaravuoren pehmeällä laella. Herra Pörröhännän pörröinen häntä vispasi ilmaa, ja hänen silmänsä olivat suuret ja pyöreät kuin kaksi rusinaa. Hän yritti kurkotella jotain, mikä leijui hänen yläpuolellaan, mutta se oli aivan liian korkealla. Kiki asteli lähemmäs hattaravuorta, jonka juurelta levisi makea, sokerinen tuoksu.Hänellä oli yllään pieni esiliina, joka oli tahriintunut suklaaseen ja tomusokeriin, ja päässään hassunhauska tikkarihattu. Herra Pörröhäntä hyppeli hattaravuorella ja yritti napata jotain, mikä leijui hänen yläpuolellaan. Hän näytti olevan pulassa. Hän huokaili ja mutisi itsekseen, ja hänen pörröinen häntänsä heilui edestakaisin kuin villiintynyt nuppineula.Kiki asteli lähemmäs hattaravuorta. Se oli suuri, valkoinen ja pörröinen vuori, joka tuoksui mansikalle ja vaniljalle. Kun Kiki asteli lähemmäs, hän tunsi makean tuoksun leijailevan nenäänsä. Hän näki Herra Pörröhännän, joka näytti todella huolestuneelta.Herra Pörröhäntä huokaili niin syvään, että hänen pieni esiliinansa lepatti. Hän ei edes huomannut Kikiä ensin, vaan jatkoi murisemista itsekseen.

Kiki ja pörisevät piparminttukärpäset

Kiki mietti, pitäisikö hänen yskäistä vai odottaa. Herra Pörröhäntä mutisi edelleen itsekseen, nyt jostain hirveistä pörisijöistä ja piparminttua rakastavista siivekkäistä hirviöistä. Kiki rohkaistui ja astui askeleen lähemmäs. Anteeksi, Herra Pörröhäntä? hän kysyi hiljaa, ettei säikäyttäisi tätä. Herra Pörröhäntä hypähti ilmaan kuin jousella ja pyörähti ympäri. Hänen pörröinen turkkinsa heilahti ja pieni paperikassi, jota hän oli pitänyt piilossa selkänsä takana, kopsahti lattialle. Kassin sisältä levisi voimakas, raikas piparmintun tuoksu. Voi sentään! Kiki! En huomannut sinua ollenkaan! Olen niin syvällä murheissani, että en edes näe omaa nenääni pidemmälle, Herra Pörröhäntä huudahti. Hän kumartui poimimaan paperikassin, mutta juuri silloin pieniä, vihreitä olentoja alkoi pörrätä kassin ympärillä. Ne olivat nopeita ja vilkkaita, ja niillä oli hohtavat, läpikuultavat siivet. Ne olivat kuin pieniä jalokiviä, jotka vain pörisivät. Mitä nuo ovat? Kiki kysyi silmät pyöreinä. Hän ei ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Nämä eivät olleet tavallisia kärpäsiä. Nämä olivat pieniä, mintunvihreitä ja niillä oli vaaleanpunaisia raitoja! Ja niiden pörinä kuulosti hieman kuin pieneltä kellopeliltä. Herra Pörröhäntä huokaisi jälleen syvään, niin että hänen viiksensäkin vähän väpättivät. Ah, Kiki, nuo ovat juuri ne hirveät pörisijät, joista murisin! Nämä ovat niitä… piparminttukärpäsiä! Ne ovat tulleet takaisin! Ne rakastavat piparminttua yli kaiken, ja niitä on nyt kaikkialla! Herra Pörröhäntä heilautti tassuaan kohti kaupan kattoa, missä Kiki näki nyt kymmeniä, ehkä satoja pieniä mintunvihreitä pörisijöitä lentelemässä, aivan kuin ne olisivat pieniä piparminttipalleroita, joille oli kasvanut siivet. Piparminttukärpäsiä? Kiki toisti ihmeissään. Hän ei voinut olla nauramatta. Ne näyttivät hauskoilta! Ne lensivät edestakaisin, tekivät pieniä silmukoita ilmassa ja pörisivät iloisesti. Vaikka Herra Pörröhäntä oli huolissaan, Kiki näki niiden olevan vain hieman hassuja. Kyllä! Piparminttukärpäsiä! Ja ne ovat TODELLA ahneita! Herra Pörröhäntä sanoi ja yritti haukata kiinni yhdestä, joka oli laskeutunut hänen nenänsä päähän. Kärpänen pörähti pois nopeasti, ja Herra Pörröhäntä nyrpisteli nenäänsä. Ne ovat vallanneet piparminttuhyllyn! Ne ovat syöneet piparminttukaramelleistani jo puolet! Ja ne ovat niin nopeita, etten saa niitä kiinni! Kiki katsoi kohti piparminttuhyllyä. Se oli todellakin täynnä pieniä, pöriseviä olentoja. Ne lentelivät karamellien päällä, nuolivat niitä ja jotkut jopa yrittivät kantaa pieniä piparminttupaloja pois. Yksi kärpänen oli niin ahne, että se yritti kantaa mukanaan melkein itseään suurempaa piparminttukarkkia. Se pörisi ja veti, mutta karkki oli liian painava, ja kärpänen pyörähti ympäri ilman mukanaan. Se oli todella huvittavaa katsottavaa. Mutta miksi ne ovat niin suuri ongelma? Kiki kysyi. Eiväthän ne tee mitään pahaa. Ne ovat vain nälkäisiä. Herra Pörröhäntä puisti päätään. Kiki, Kiki, Kiki! Jos ne syövät kaikki piparminttukaramellit, mitä minä myyn asiakkailleni? Ja ne jättävät pienen tahmean jäljen jokaisen karkin pintaan, kun ne ovat nuolleet sitä. Kukaan ei halua sellaista! Hän näytti todella kurjalta. Hänen pörröiset korvansa olivat painuneet alaspäin. Kiki mietti hetken. Pieniä, mintunvihreitä kärpäsiä, jotka rakastavat piparminttua. Ne eivät olleet ilkeitä, vain vähän tuhmia ja todella, todella ahneita. Tarvitsemme siis tavan saada ne pois sieltä vahingoittamatta niitä, Kiki sanoi mietteliäänä. Mutta miten? Herra Pörröhäntä kohautti olkapäitään. Olen yrittänyt kaikkea! Olen yrittänyt houkutella niitä pois hattaroilla, mutta ne eivät välitä sokerista yhtä paljon kuin piparmintusta. Olen yrittänyt heiluttaa niitä pois isolla lakritsipölyhuiskuisella, mutta ne vain pörisevät nauraen takaisin! Ne ovat pirullisen sitkeitä! Kiki katseli kärpästen pörinää. Yksi kärpänen oli juuri lentänyt suoraan Herra Pörröhännän nenän eteen, pörissyt siinä hetken ja sitten pyörähtänyt ympäri ja lentänyt pois. Kiki sai idean. Miten olisi, jos rakentaisimme niille oman piparminttupuiston? hän ehdotti. Herra Pörröhännän suu loksahti auki. Piparminttupuiston? Mihin? No, ei tänne kauppaan. Mutta ehkä tuonne takahuoneeseen, missä on vanhoja laatikkoja ja tavaraa, Kiki selitti. Voisimme rakentaa sinne jotain, mikä olisi vielä herkullisempaa kuin nuo kaupan piparmintut, jotta ne haluaisivat mennä sinne itse! Herra Pörröhäntä rapsutti päätään. Vielä herkullisempaa kuin nämä? Ne ovat maailman parhaita piparminttukaramelleja! Ne ovat minun salaisella reseptilläni tehtyjä, sellaisia, joita isoisäni jo valmisti! Hän pullisti rintaansa ylpeänä, mutta sitten hänen katseensa harhaili takaisin pöriseviin kärpäsiin ja hänen rintansa painui taas. Mutta… miten? Tarvitsemme jotain todella, todella piparminttuista. Ja todella suurta, Kiki sanoi. Ja jotain, mikä on hauskaa. Herra Pörröhäntä alkoi miettiä. Hän oli mestari karkkien tekemisessä. Hän oli varmasti keksinyt kaikenlaisia hassuja ja herkullisia reseptejä. No, minulla on itse asiassa muutama ylijäänyt jättikokoinen piparminttukarkki, joita ei voi myydä, koska ne ovat liian suuria pakattavaksi, hän sanoi. Ja sitten minulla on tämä pieni minttukaramellien valmiskone, joka on ollut käyttämättömänä vuosikymmeniä. Se tekee pieniä, pyöriviä minttupalloja. Erinomasta! Kiki huudahti. Ja tarvitsemme jotain, mikä tuoksuu niin voimakkaasti piparmintulta, että se houkuttelee ne sinne kuin magneetti! Herra Pörröhäntä vilkaisi Kikiä ja alkoi hymyillä hitaasti. Minulla on idea! Mitä jos tekisimme jättimäisen piparminttusuola-aavikon? Kiki nauroi. Piparminttusuola-aavikon? Herra Pörröhäntä, sehän on nerokasta! Mutta meidän pitää kutsua sitä piparminttupuistoksi, ettei kukaan erehdy luulemaan sitä oikeaksi aavikoksi. Voisimme tehdä sinne pieniä kukkuloita ja puroja, kaikki piparminttua! He riensivät kaupan takahuoneeseen. Se oli täynnä pölyisiä laatikoita ja outoja karkkienvalmistuskoneita, joita Herra Pörröhäntä oli säilyttänyt jos vaikka joskus tarvitaan -periaatteella. Siellä oli myös iso, tyhjä puulaatikko, joka sopisi täydellisesti heidän piparminttupuistolleen. Ensin he ottivat esiin Herra Pörröhännän jättikokoiset piparminttukarkit. Ne olivat niin suuria, että Kiki sai juuri ja juuri nostettua yhden. Ne kiilsivät ja tuoksuivat niin raikkaasti, että Kiki tunsi jo suunsa vetistyvän. He asettivat ne puiston keskelle suuriksi vuoriksi. Seuraavaksi oli vuorossa minttukaramellien valmiskone. Herra Pörröhäntä sai sen käyntiin yskäisyn ja muutaman pienen kolahduksen jälkeen. Kone alkoi sylkeä ulos pieniä, pyöriviä minttupalloja. Ne olivat kuin pieniä lumipalloja, mutta ne tuoksuivat herkulliselta piparmintulta. Kiki ja Herra Pörröhäntä levittivät niitä puiston pohjalle, tehden niistä pieniä teitä ja polkuja. Nyt tarvitsemme sen maagisen tuoksun, Kiki sanoi. Herra Pörröhäntä kaivoi esiin pienen lasipullon, jossa oli kirkasta nestettä. Tämä on puhdasta piparminttu-uutetta! Muutama pisara riittää herättämään jopa nukkuneet karamellit! Hän avasi pullon, ja heti huone täyttyi niin voimakkaalla piparmintun tuoksulla, että Kiki tunsi sen kutittelevan nenäänsä. He tiputtelivat uutetta puistoon, ja piparmintun tuoksu levisi entisestään. Nyt oli aika kutsua piparminttukärpäset. Herra Pörröhäntä avasi takahuoneen oven varovasti ja kurkisti kaupan puolelle. Piparminttukärpäset pörisivät edelleen onnellisina piparminttuhyllyn ympärillä, eivätkä olleet huomanneet mitään. Miten me saamme ne tulemaan tänne? Kiki kysyi. Meidän pitää vähän houkutella, Herra Pörröhäntä sanoi ja otti käteensä pienen purkin, joka oli täynnä piparminttupölyä. Hän avasi sen ja alkoi puhaltaa varovasti piparminttupölyä ilmavirtaan kohti kauppaa. Pieniä, valkoisia pölypilviä leijaili ilmassa. Heti kun ensimmäinen pölypilvi saavutti kärpäset, ne pysähtyivät pörisemästä. Ne tuntuivat haistavan jotain. Sitten yksi niistä, sitten toinen, ja pian kaikki alkoivat liikkua. Ne pörisivät nopeammin, ja niiden siivet värisivät innostuksesta. Ne seurasivat tuoksua, lentäen kohti takahuoneen ovea. Kiki ja Herra Pörröhäntä piiloutuivat oven taakse ja katselivat. Yksi toisensa jälkeen piparminttukärpäset pörisivät sisään takahuoneeseen. Ne näkivät valtavan piparminttupuiston, täynnä jättikarkkeja, pyöriviä minttupalloja ja voimakasta piparmintun tuoksua. Vau! Herra Pörröhäntä kuiskasi. Ne näyttävät olevan innoissaan! Kärpäset alkoivat heti tutkia puistoa. Ne lensivät vuorten yli, laskeutuivat pyöriville teille ja maistelivat kaikkea. Ne pörisivät iloisemmin kuin koskaan, ja niiden pienet raitaiset ruumiit tärisivät jännityksestä. Yksi kärpänen jopa yritti keinua pienellä minttupallolla, mutta se putosi ja rullasi nauraen pitkin maata. Kiki ja Herra Pörröhäntä sulkivat oven hiljaa, kun kaikki kärpäset olivat sisällä. Nyt kauppa oli taas hiljainen ja siisti. Piparminttuhylly näytti paljon paremmalta, vaikka siinä olikin muutamia koloja, joista kärpäset olivat syöneet karamelleja. Me teimme sen! Kiki huudahti iloisena. Piparminttukärpäset ovat nyt omassa piparminttupuistossaan! Herra Pörröhäntä pyyhki otsaansa. Olen sinulle ikuisesti kiitollinen, Kiki. Olet todellinen ongelmanratkaisija! Nyt minun ei tarvitse olla huolissani, että kaikki piparminttukaramellini katoavat! Hän näytti todella helpottuneelta, ja hänen pörröiset korvansa nousivat takaisin ylös iloisesti. Kiki ja Herra Pörröhäntä seisoivat tyytyväisinä karkkikaupan keskellä. Uusi, hassu seikkailu oli ratkaistu, ja piparminttukärpäset olivat löytäneet oman paratiisinsa. Mutta Herra Pörröhännän silmät harhailivat jo kohti karkkikaupan toista puolta. Olen pahoillani, Kiki, mutta täällä on toinenkin mysteeri, joka tarvitsee pienen etsivän apua. Täältä on nimittäin kadonnut eräs todella tärkeä tikkari!

Karkkikaupan arvoitus: Kadonnut tikkari!

Kiki nyökkäsi päättäväisesti. "Kadonnut tikkari? Voi ei! Sellainenhan kuulostaa todella, todella vakavalta asialta! Millainen tikkari se oli, Herra Pörröhäntä?" Herra Pörröhäntä huokaisi syvään, niin syvään, että hänen partansa heilahti kuin hattuhattarapilvi tuulessa. "Se oli Karkkikaupan Kruununjalokivi! Maailman Suurin Sateenkaaripyrähdys-tikkari! Se oli niin valtava, että sen sai juuri ja juuri mahtumaan oviaukosta, ja sen maku vaihtui joka sekunti sateenkaaren jokaisen värin ja maun mukaan. Yhden hetken se maistui mansikalta, sitten omenalta, sitten mustikalta, sitten lakritsilta ja taas uudelleen! Se oli karkkikaupan ylpeys ja ilo." Kiki pyöritti silmiään innostuksesta. "Wow! Sateenkaaripyrähdys-tikkari! Sen täytyy löytyä! Olen Kiki, etsivä Kiki, ja minä autan sen etsimisessä!" Herra Pörröhäntä rypisti kulmiaan. "Mutta mistä me aloitamme? Täällä on niin paljon karkkeja, että tikkarin on helppo kadota niiden sekaan. Se on kuin neula hattarapilvipahnoissa!" "Ei hätää!" Kiki sanoi reippaasti. "Etsivä Kiki aloittaa aina kysymällä. Kuka viimeksi näki tikkarin? Oliko sillä kavereita, jotka tietävät jotain?" "Hyvä kysymys!" Herra Pörröhäntä sanoi ja taputti rintaa pörröisellä tassullaan. "Viimeksi sen näki Pupu Pomppunen, kun hän oli aikeissa järjestää Karkkikaupan Kevätjuhlat. Tikkari oli tarkoitus olla juhlien pääkoriste ja yllätysvieras!" "Pupu Pomppunen, sanoitko?" Kiki kysyi. "Missä Pupu Pomppunen yleensä asuu tai hyppelee?" "Aivan!" Herra Pörröhäntä osoitti kaupan takaosassa olevaa valtavaa karkkikakkualuetta. "Pupu Pomppunen asustaa siellä, missä ovat kaikki Karkkikaupan Kakunkoristeet. Ne pörröiset pallerot ja kuorrutetut sokerikuviot ovat hänen vastuullaan." Kiki ja Herra Pörröhäntä astelivat hitaasti, mutta päättäväisesti kohti kakkualuetta. Matkalla heidän ohitseen kiiti kaksi pörisevää piparminttukärpästä. "Bzzzzzz! Tikkari! Bzzzzzz! Suuri! Bzzzzzz! Näimme sen! Bzzzzzz!" ne pörisivät, mutta jatkoivat matkaansa kohti suklaalähdettä, sukeltaen sinne kuin pienet sukellusveneet. "Hmm, piparminttukärpäset näkivät sen", Kiki mutisi. "Mutta minne ne meidät ohjasivat? Suklaalähteellekö?" "Ne ovat usein vähän sekaisin", Herra Pörröhäntä naurahti. "Mutta aina ystävällisiä. Ehkä niiden vihje oli, että tikkari on jättänyt jäljen? Suklaata on kaikkialla, ehkä tikkarissa on suklaata, tai se on ollut suklaan lähellä." He saapuivat karkkikakkualueelle. Siellä oli kymmeniä, ellei satoja, erilaisia kakunkoristeita. Pieniä sokerista tehtyjä autoja, syötäviä kukkia, kimaltelevia sokeritähtiä ja kokonaisia piparkakkutaloja. Kaiken keskellä Pupu Pomppunen juoksi ympyrää pienen, karamellivärillisen pallon perässä. Pallo pomppasi sokerikuorrutekukkien yli ja vieri pienten piparkakkumiesten jalkojen välistä. "Pupu Pomppunen!" Herra Pörröhäntä huudahti. Pupu Pomppunen pysähtyi, sen korvat heilahtelivat. "Voi Herra Pörröhäntä! Ja Kiki! Tervetuloa kakkumetsään! Täällä on vähän sotkua, olen harjoitellut Karkkikaupan Kevätjuhlien palloleikkejä. Oletteko nähneet Sateenkaaripyrähdys-tikkaria? Sen piti olla täällä auttamassa koristeluissa!" "Siitä juuri on kyse", Kiki sanoi. "Tikkari on kadonnut! Näitkö sinä sen viimeksi?" Pupu Pomppunen pysähtyi ja sen nenä vipatti nopeasti. "Kyllä! Näin sen eilen illalla. Se oli täällä, ihan tuossa, sokeripalmutornin vieressä. Minä yritin pukea sille pienen hattaranutturan, jotta se näyttäisi juhlavammalta. Mutta sitten minun piti mennä tarkistamaan vaahtokarkkisuon, ja kun tulin takaisin, tikkari oli poissa!" "Hmm", Kiki mietti. "Oliko tikkari kävellyt itse pois? Oliko sillä jalat?" Pupu Pomppunen hyppäsi ylös. "No, ei ollut! Tikkari ei kävele! Mutta se oli kyllä tosi, tosi painava. Ei sitä ihan helposti kukaan vain vienyt mukanaan. Ellei sitten joku todella vahva!" Herra Pörröhäntä hieroi partaansa. "Vahva... Kuka karkkikaupassa voisi olla niin vahva?" "Mitä jos etsimme jälkiä?" Kiki ehdotti. "Sateenkaaripyrähdys-tikkari on niin suuri, että sen täytyi jättää jonkinlainen jälki. Kenties sateenkaarisiltaa tai tahmeaa makeisjälkeä?" "Loistava idea!" Pupu Pomppunen huudahti ja alkoi hypellä ympäriinsä etsien. "Täällä on kyllä paljon tahmeaa. Tämä on karkkikauppa! Kaikki on tahmeaa!" Se osoitti tahmaisia sokerikristalleja, hyytelöistä lattiaa ja melkein liimautui itse kiinni valtavaan toffeepötköön. Kiki tarkasteli lattiaa. "Totta, kaikki on tahmeaa. Mutta Sateenkaaripyrähdys-tikkarissa oli niitä sateenkaaren värejä. Ehkä etsimme värikkäitä tahroja tai kimalletta?" Yhtäkkiä heidän vierestään pörisi pieni suklaahiiri, joka kantoi poskionteloissaan valtavia suklaapisaroita. "Tikkari? Näin! Pieni vilahdus! Suklaalähde! Pörinä!" hiiri sirkutti ja katosi sitten pienestä reiästä sokerikuorrutetun seinän sisään. "Suklaahiiri mainitsi taas suklaalähteen", Kiki totesi. "Ja pörinän. Pörisevät piparminttukärpäsetkin menivät sinne. Ollaanko me nyt taas suklaalähteen luona?" "Taitaa olla niin, Kiki", Herra Pörröhäntä sanoi. "Mutta suklaalähde on valtava. Miten löydämme tikkarin sieltä?" He palasivat suklaalähteen luo. Suklaa virtasi edelleen pehmeästi ja lempeästi, mutta nyt pinnalla kellui muutama pörisevä piparminttukärpänen, jotka iloisesti polskivat suklaassa. "Eihän täällä ole tikkaria!" Kiki huudahti. "Täällä on vain suklaata ja kärpäsiä!" "Bzzzzzz!" kärpäset pörisivät. "Tikkari! Bzzzzzz! Kelluu! Bzzzzzz! Mutta ei täällä! Bzzzzzz! Tuolla!" Ne osoittivat antenneillaan kohti karkkikaupan perimmäistä nurkkaa, jossa oli valtava pino vaahtokarkkeja. "Vaahtokarkkipino!" Herra Pörröhäntä sanoi. "Pupu Pomppunen mainitsi vaahtokarkkisuon! Onko tikkari mennyt sinne lepäämään?" He lähtivät vaeltamaan kohti vaahtokarkkipinoa. Pupu Pomppunen juoksi edeltä, sen korvat iloisesti hytkyen. "Minä tarkistan ensin!" Pupu Pomppunen huudahti ja hyppäsi suoraan pehmeään vaahtokarkkipinoon. Se upposi siihen melkein kokonaan, vain sen korvat ja nenä pistivät esiin. "Täällä on pehmeää!" Pupu Pomppunen huusi, sen ääni vaimeni vaahtokarkkimassaan. "Mutta tikkaria ei näy! Vain paljon, paljon vaahtokarkkeja!" Kiki ja Herra Pörröhäntä yrittivät kurkistaa vaahtokarkkipinoon. Siellä oli todella paljon vaahtokarkkeja. Niitä oli kaikenkokoisia ja -muotoisia, pienistä vaahtokarkkimuruista valtaviin vaahtokarkkikuutioihin. Kiki mietti, että jos tikkari olisi täällä, se olisi aivan varmasti uppoutunut vaahtokarkkien sisään. "Mitä jos se ei olekaan piilossa, vaan se on... syöty?" Kiki kysyi ja tunsi pienen kylmän väreen selässään. Herra Pörröhäntä ja Pupu Pomppunen haukkoivat henkeä. "Syöty? Maailman Suurin Sateenkaaripyrähdys-tikkari? Ei ikinä!" Pupu Pomppunen huudahti, sen korvat painuivat alas surusta. "Se olisi valtava ateria, jopa jollekin todella isolle eläimelle", Herra Pörröhäntä mietti. "Ei, ei se voi olla syöty. Sen täytyy olla vain eksyksissä. Mutta missä?" Kiki huomasi jotain. Vaahtokarkkipinon vieressä oli pieni, kimalteleva, sateenkaaren värinen pätkä. Se näytti ihan pieneltä tikkarin palaselta. "Katsokaa!" Kiki huudahti. "Täällä on tikkarin palanen! Se on pudonnut!" Herra Pörröhäntä ja Pupu Pomppunen kiirehtivät katsomaan. "Voi ei!" Pupu Pomppunen sanoi. "Tikkari on rikkoutunut! Onko se törmännyt johonkin?" Kiki nosti tikkarin palasen ylös. Se oli tahmea ja kimaltava. "Tämä palanen on märkää", Kiki sanoi. "Ja se tuoksuu... vähän sitruunalta, mutta myös sellaiselta raikkaalta, miltä vaahtokarkit tuoksuvat." Herra Pörröhäntä nuuhkaisi palasta. "Aivan! Sitruuna! Sateenkaaripyrähdys-tikkarissa oli useita makuja, ja yksi niistä oli kirkas keltainen sitruuna!" "Mutta miksi se olisi märkä?" Kiki mietti. "Ja mihin se olisi törmännyt?" Pupu Pomppunen hyppäsi ylös ja alas. "Minä tiedän! Minä tiedän! Meidän karkkikaupassamme on Karkkisuihkulähde! Se on siinä sokeripalmun alla! Se suihkuttaa kaikkia herkullisia karkkimehuja ilmaan! Ehkä tikkari pyörähti sinne ja sitten se murtui!" "Karkkisuihkulähde!" Kiki toisti. "Näyttäkää minulle!" He lähtivät seuraamaan Kikin löytämää kimaltelevaa polkua, joka johti vaahtokarkkipinoa pitkin kohti sokeripalmua. Sokeripalmu oli valtava, sen runko oli tehty purukumista ja sen lehdet olivat sokerikuorrutettuja banaaninlehtiä. Sen alla tosiaan oli pieni suihkulähde, joka suihkutti ilmaan eri värisiä ja makuisia karkkimehuja. Yksi suihkuista oli kirkkaan keltainen, juuri sitruunan värinen. Suihkulähteen vieressä, hieman piilossa, oli valtava, mutta surullisen näköinen tikkari. Se oli Sateenkaaripyrähdys-tikkari, mutta sen kauniista sateenkaarenvärisestä pinnasta puuttui pala, ja se oli kastunut keltaisesta karkkimehusta. "Voi ei!" Kiki huudahti. "Tässä se on!" "Oi, rakas Sateenkaaripyrähdys-tikkari!" Herra Pörröhäntä suri. "Mitä sinulle on tapahtunut?" Pupu Pomppunen tuli nopeasti paikalle. "Karkkisuihkulähde! Tiesin sen! Se on aina niin leikkisä!" Kiki tarkasteli tikkaria. "Näyttää siltä, että tikkari on yrittänyt ottaa Karkkisuihkulähteestä juomaa, ehkä se halusi maistaa niitä ihania mehuja. Ja sitten se liukastui ja osui reunaan!" Kiki näytti pientä kolhua tikkarin pohjassa. "Se ei ole kadonnut, se on vain satuttanut itsensä!" "Satuttanut?" Herra Pörröhäntä kysyi huolestuneena. "Voiko tikkarin korjata?" "Toki!" Kiki sanoi iloisesti. "Tarvitsemme vain pienen Karkkikipsin ja vähän Sokerilimaa! Ja ehkä pari Sateenkaarikimalletta, jotta sen sateenkaariväri palautuu entiseen loistoonsa!" Kiki ja Herra Pörröhäntä kantoivat tikkarin varovasti korjauspisteelle. Pupu Pomppunen toi nopeasti pienen, valkoisen vaahtokarkkikipsin, joka oli täynnä pörröistä sokerilimaa. Kiki taputteli kipsin varovasti tikkarin rikkoutuneeseen kohtaan ja sirotteli päälle kimaltavia sateenkaarisokereita. "Siinäpä se!" Kiki sanoi. "Nyt sen pitää vain kuivua. Ja seuraavalla kerralla, Sateenkaaripyrähdys-tikkari, muista olla varovaisempi Karkkisuihkulähteen kanssa!" Tikkari näytti heti paljon iloisemmalta. Sen värit alkoivat taas kirkastua, ja se näytti kiitolliselta kaikille, jotka olivat auttaneet. Arvoitus oli ratkaistu! Kadonnut tikkari oli löytynyt, ja vaikka se oli hieman loukkaantunut, se oli taas kunnossa Karkkikaupan Kevätjuhlia varten. Herra Pörröhäntä hymyili leveästi. "Kiitos, Kiki, sinä olet todellinen etsivä! Ja niin taitava korjaaja! Nyt kun tikkari on taas turvassa, minulla onkin mielessäni jotain aivan muuta. Jokin asia, joka liittyy Pupu Pomppusen rakentamaan karkkirakettiin!"

Pupu Pomppunen ja karkkiraketin lento

Karkkiraketti? VAU! Kiki huudahti silmät pyöreinä, niin innoissaan, että hän melkein unohti edellisen jännityksen kadonneesta tikkarista. Onko täällä oikeasti sellainen? Herra Pörröhäntä nyökkäsi virnistäen. Hänen pörröinen häntänsä heilui edestakaisin kuin pieni vispilä. Toki on! Pupu Pomppunen on meidän karkkikaupan suurin keksijä, ja hän rakastaa rakentamista. Erityisesti rakettien rakentamista! Juuri silloin Kiki kuuli kevyitä töminöitä ja pientä piippausta, ja nurkan takaa pomppi esiin kaikkein iloisin pupu, jonka Kiki oli koskaan nähnyt. Tämä ei ollut mikään tavallinen pupu. Pupu Pomppunen oli pitkäkorvainen, valkoinen pupu, jolla oli yllään vaaleanpunainen esiliina täynnä makeisjauhetta ja hattaranpaloja. Hänen toisessa tassussaan oli valtava tikkarinuija ja toisessa kynä, jolla hän näytti piirtäneen suunnitelmia ilmaan. Hei kaikki! Oletteko valmiit suureen seikkailuun? Pupu Pomppunen hyppelehti iloisesti, hänen korvansa heiluivat joka suuntaan. Karkkiraketti on valmis, aivan valmis! Olen lisännyt siihen uuden suklaamoottorin ja purukumiautomaatin, joka antaa virtaa koko lennon ajaksi! Kiki oli hämmästynyt. Karkkiraketti? Se kuulosti uskomattomalta. Hän seurasi Pupua ja Herra Pörröhäntää karkkikaupan perälle, paikkaan, jota hän ei ollut ennen nähnyt. Siellä, keskellä avaraa tilaa, seisoi jotain aivan ennennäkemätöntä. Se oli todellakin raketti, mutta ei sellainen, jollaisia Kiki oli kirjoista nähnyt. Tämä raketti oli rakennettu pelkästään karkeista! Sen rungon muodostivat valtavat, kiiltävät sateenkaarikarkkirullat, jotka oli liimattu yhteen hattaranpehmeällä vaahtokarkkitahnalla. Ikkunat olivat kirkkaista minttusuklaalevyistä, jotka päästivät valon kauniisti sisään. Raketin nokka oli jättimäinen, pyöreä ja kirkkaanpunainen omenanmakuinen purukumi, joka kiilsi houkuttelevasti. Raketin pohjalla oli neljä paksua lakritsitukijalkaa, jotka olivat kuin jättimäiset mustat spiraalit. Vau! Kiki huokaisi. Se on upea! Eikö olekin? Pupu Pomppunen hihkaisi. Ja katso sisälle! Olen sisustanut sen erityisen mukavaksi matkaa varten. Kiki kurkisti raketin oveen, joka oli valmistettu rapeista vohvelikekseistä ja jossa oli kahvana kierretty karkkitanko. Sisällä oli vieläkin uskomattomampaa. Istuimet olivat pehmeitä, pörröisiä vaahtokarkkeja, jotka näyttivät niin mukavilta, että Kiki olisi halunnut heti istahtaa niille. Ohjauspaneeli oli täynnä värikkäitä nappeja, jotka olivat karkkeja nekin: sinisiä mustikkapastilleja, punaisia mansikkalakritseja ja vihreitä omenahyytelöitä. Vipu oli jättimäinen, keltainen banaani-tikkaritanko. Tämä on täysin hullu! Kiki nauroi, hänen sydämensä täynnä iloa ja odotusta. Mihin me lennämme? Pupu Pomppunen hypähti ja osoitti ylös kattoon, jossa oli valtava läpinäkyvä kupla. Kuplan läpi Kiki näki taivaan. Ei tavallista taivasta, vaan karkkikaupan yläpuolella leijuvan, hattaranvärisen pilven. Se näytti niin pehmeältä ja kutsuvalta, että Kiki olisi voinut kuvitella hyppäävänsä siihen. Lennämme tuonne! Pupu sanoi, hänen nenänsä nyki innostuksesta. Tuonne Hattarapilveen! Siellä asuu Hattarahaltioita, jotka tarvitsevat uusia sateenkaarisuihkulähteitään varten sokerikiteitä, ja minulla on niitä täällä raketin lastiruumassa! Herra Pörröhäntä oli jo kiivennyt raketin sisään ja asettunut yhden vaahtokarkki-istuimen kyytiin. Meidän on parasta auttaa Pupua, Kiki. Hattarahaltiat ovat aina niin ystävällisiä, ja heidän sateenkaarisuihkulähteensä ovat todella upeita. Niiden avulla he kasvattavat uusia sateenkaarikarkkikukkia! Kiki kipusi sisään. Vaahtokarkki-istuin oli juuri niin pehmeä kuin hän oli kuvitellutkin. Hän tunsi olonsa heti kotoisaksi tässä hassussa karkkiraketissa. Pupu Pomppunen istahti ohjauspaneelin eteen ja alkoi painella nappeja. Jokaisesta napin painalluksesta kuului hauska piippaus tai narina, ja raketti tuntui heräävän eloon. Valmiina lähtöön? Pupu kysyi, kääntyen Kikin ja Herra Pörröhännän puoleen. Tämä on aivan uusi malli, Karkkimallisto 2000! Siinä on turboahdettu suklaamoottori ja hyytelö-ohjausjärjestelmä! Kiki ja Herra Pörröhäntä nyökkäsivät innoissaan. Lasken kolmeen, Pupu sanoi, nostaen kolme sormea ylös. Kolme... kaksi... yksi... Nolla! Karkkiraketti, lähde! Samassa raketti alkoi täristä kevyesti. Pupu painoi isoa banaani-tikkarivipua eteenpäin. Raketin pohjasta alkoi kuulua hurinaa, ja Kiki tunsi pienen sysäyksen. Sitten, pienen pörähdyksen saattelemana, raketti nousi ilmaan. Ei räjähtäen tai kovalla paukolla, vaan pehmeästi ja kevyesti, kuin ilmassa leijuva hattarapallo. Minttusuklaa-ikkunoista Kiki näki karkkikaupan lattian etääntyvän. Hyllyt täynnä värikkäitä makeisia näyttivät pienemmiltä ja pienemmiltä. Herra Pörröhäntä osoitti alas. Katso, Kiki! Siinä on se paikka, missä me löysimme sen kadonneen tikkarin! Kiki kurkisti alas ja näki pienen, kiiltävän kohdan, joka oli aiemmin ollut suuri tikkarihylly. Kaikki näytti niin erilaiselta ylhäältä. Karkkikauppa oli paljon suurempi kuin miltä se oli alhaalta näyttänyt. Raketti nousi yhä korkeammalle. Kiki pystyi nyt näkemään useita karkkikaupan salaisia osia, joita hän ei ollut vielä tutkinut. Oli siellä piparkakkulinnoja ja hyytelöjärviä, kaikkea mitä hän oli vain kuvitellut. Hän tunsi vatsassaan pienen kutituksen, kun raketti kiihdytti vauhtiaan. Pidä tiukasti kiinni! Pupu Pomppunen huudahti iloisesti. Nyt lennämme sokeritähden ohi! Muista toivoa jotain! Kiki kurkisti ulos ja näki jotain uskomatonta. Valtava, kimalteleva, hopeinen tähti leijui heidän ohitseen. Se oli kuin tuhansista sokerikiteistä tehty jättiläiskoriste. Tähti kimalteli ja heijasti sateenkaaren värejä. Kiki sulki silmänsä ja toivoi, että tämä seikkailu ei koskaan päättyisi. He lensivät sokeritähden ohi ja jatkoivat matkaansa kohti Hattarapilveä. Pilvi kasvoi suuremmaksi ja pehmeämmäksi heidän lähestyessään sitä. Se näytti ihan oikealta pilveltä, mutta Kiki tiesi, että se oli paljon herkullisempi. Se oli pumpulinpehmeä ja tuoksui makealle. Olemme melkein perillä! Pupu huudahti, ohjaten rakettia tarkasti eteenpäin. Muistakaa, Hattarahaltiat ovat hyvin ujoja. Meidän pitää laskeutua pehmeästi, ettemme pelästytä heitä. Raketti alkoi hidastaa vauhtiaan. Suklaamoottori pörisi hiljaa, ja Kiki tunsi kevyen paineen istuimessaan, kun Pupu veti banaani-tikkarivipua taaksepäin. He lähestyivät Hattarapilven reunaa. Se oli kuin laskeutuisi valtavaan, vaaleanpunaiseen ja siniseen hattarapalloon. Raketin lakritsitukijalat osuivat pehmeästi pilven pintaan. Ei ollut mitään kolahdusta tai tärähdystä, vain pehmeä uppoaminen. Kiki tunsi, kuinka raketti vajosi hieman hattaran sisään, kuin se olisi laskeutunut jättimäiseen, sokeriseen tyynyyn. Me olemme perillä! Pupu Pomppunen huudahti, syvä huokaus helpotuksesta ja innostuksesta. Tervetuloa Hattarapilveen! Kiki ja Herra Pörröhäntä katselivat ympärilleen. He olivat keskellä valtavaa hattarapilveä! Kaikki oli pehmeää ja pumpulimaista. Maaperä oli vaaleanpunaista, sinistä ja keltaista hattaraa, joka kimalsi kuin se olisi tehty pienistä, syötävistä timanteista. Ilmassa leijui pieniä, kimaltelevia sokerikiteitä, jotka saivat kaiken näyttämään taianomaiselta. Vau! Kiki kuiskasi. Hän otti pienen palan hattaraa maasta ja maistoi sitä. Se oli täydellisen makeaa ja suli suussa. Nyt meidän täytyy löytää Hattarahaltiat, Herra Pörröhäntä sanoi, hypäten alas raketista. Hän upotti tassunsa hattaraan ja nauroi, kun se tuntui niin pehmeältä. Pupu Pomppunen aukaisi raketin lastiruuman, joka oli täynnä pussillisia kimaltelevia sokerikiteitä. Hän otti yhden pussin ja alkoi etsiä ympärilleen. Hattarahaltiat piileskelevät usein täällä Hattarapilven syvissä hattarapusikossa. He ovat hieman arkoja, mutta todella ystävällisiä, kun heidät oppii tuntemaan.

Sateenkaarisiltojen yli hattarapilveen

Kiki katseli ympärilleen Hattarapilvessä. Kaikki näytti niin pehmeältä ja makealta. Ilma tuoksui mansikalle ja vaniljalle. Pilven reunoilta pilkistivät monenlaiset sateenkaaren värit, ihan kuin joku olisi piirtänyt ne sinne jättimäisellä värikynällä. Hattarapilven yläpuolella näkyi jättimäisiä hattarapuita, joiden oksilla kasvoi hattaranukkia, jotka olivat kuin pieniä vaaleanpunaisia palloja. Maassa kasvoi hattarapensaita, ja juuri näiden pensaiden takaa Pupu Pomppunen arveli hattarahaltioiden löytyvän. Mutta miten he löytäisivät heidät kaiken tämän hattaran keskeltä? Kiki mietti ääneen: "Pupu, miten me löydämme ne? Täällä on niin paljon hattaraa!" Pupu Pomppunen virnisti ja heilautti korviaan, jotka olivat koristeltu pienillä, kimaltavilla karkinpalasilla. "Ei hätää, Kiki! Meillä on salainen ase!" Pupu heilautti sokerikidepussia. "Hattarahaltiat rakastavat kimaltelevia sokerikiteitä enemmän kuin mitään muuta. Ne ovat heidän herkkuaan! Me vain sirottelemme niitä hieman, ja he tulevat esiin uteliaisuuttaan." Pupu Pomppunen avasi pussin ja kaatoi varovasti kimaltelevia sokerikiteitä hattaramaahan, aivan erään suuren, pörröisen hattarapensaan juurelle. Kiteet kimaltelivat auringonvalossa kuin pienet timantit. "Nyt meidän täytyy olla hiljaa ja odottaa", Pupu kuiskasi. Kiki nyökkäsi ja yritti olla liikkumatta. Hattarapilvessä oli niin hiljaista, että Kiki kuuli oman sydämensä pamppailevan jännityksestä. Hetken kuluttua pörröisen pensaan takaa alkoi kuulua pientä rapinaa. Sitten toista. Ja sitten vielä kolmatta. Kiki kurkisti varovasti. Pensaan takaa pilkisti pienenpieni silmä, joka oli kuin kiiltävä karamelli. Sitten toinen. Ja kolmas! Ja sitten, aivan yhtäkkiä, pörröisen pensaan takaa hypähti esiin kolme hattarahaltiaa! Ne olivat todella pieniä, ehkä Kikin pikkurillin kokoisia. Ne olivat pyöreitä ja pörröisiä, kuin pieniä hattarapalloja, joilla oli ohuet, läpinäkyvät siivet, jotka kimaltelivat sateenkaaren väreissä. Niiden kädet ja jalat olivat kuin ohuita, makeita lakritsinauhoja, ja niiden päässä oli kaksi pientä, kierteistä tuntosarvea, jotka heiluivat iloisesti. Yksi haltiasta oli vaaleanpunainen, toinen sininen ja kolmas keltainen. Ne katsoivat Kikiä ja Pupua suurilla, uteliailla silmillään, jotka olivat samanvärisiä kuin niiden oma hattarakeho. Ne leijuivat ilmassa pienten siipiensä avulla ja lähestyivät varovasti sokerikiteitä. Ne olivat niin söpöjä! "Katso Kiki! Ne ovat täällä!" Pupu kuiskasi innoissaan. Hattarahaltiat sirisivät hiljaa ja alkoivat napata sokerikiteitä pienillä lakritsikäpälillään. Ne rouskuttivat niitä iloisesti ja niiden silmät tuikkivat tyytyväisyydestä. Kiki hymyili lämpimästi. Hän ojensi varovasti kätensä. "Hei", Kiki sanoi pehmeällä äänellä. "Minä olen Kiki." Hattarahaltiat pysähtyivät rouskuttamisesta ja katsoivat Kikiä. Yksi niistä, se vaaleanpunainen, leijui lähemmäksi. Se pyöri Kikin käden ympärillä ja kosketti sitä varovasti tuntosarvillaan. Ne tuntuivat uskomattoman pehmeiltä ja hieman tahmeilta. Sitten se sirisi uudelleen, ääni oli kuin pienten kellojen kilinää. Pupu Pomppunen sanoi: "Ne sanovat 'Hei Kiki! Tervetuloa Hattarapilveen!' Ne ovat iloisia, että tulit!" Kiki oli hämmästynyt. "Osaatko sinä puhua hattarahaltioiden kanssa?" Pupu nauroi. "Toki! Meillä pupuilla on omat salaiset kielemme kaikkien hattarakaupan asukkaiden kanssa. Hattarahaltiat rakastavat vieraita, varsinkin jos he tuovat herkullisia sokerikiteitä!" Keltainen haltia leijui Kikin olkapäälle ja alkoi kutoa pienellä lakritsikäpälällään Kikin hiuksiin kimaltelevaa sokerikuitua. Se näytti todella kauniilta! Kiki kikatti. "Kiitos! Se on ihanaa!" Sininen haltia leijui puolestaan Pupu Pomppusen nenän päälle ja kutitti sitä kevyesti tuntosarvillaan. Pupu niiskutti iloisesti. "Ne ovat niin leikkisiä!" Pupu sanoi. "Mutta meillä on myös tehtävä, eikö niin, Kiki? Muistatko sen kadonneen tikkapuuron?" Kiki nyökkäsi. "Kyllä! Se Herra Pörröhännän tikkari! Hattarahaltiat, oletteko te nähneet suurta, pyöreää tikkaria, joka on kadonnut? Se on aivan erityinen tikkari, joka kimaltelee ja tuoksuu kaikille maailman makeimmille asioille!" Hattarahaltiat sirisivät ja leijuivat ympyrää Kikin ja Pupun ympärillä. Ne näyttivät keskustelevan keskenään, pyörien ja hypellen ilmassa. Sitten vaaleanpunainen haltia pysähtyi Kikin eteen. Se osoitti pienen lakritsikäpälänsä kohti Hattarapilven toista reunaa, missä kimaltelivat kauniit sateenkaarisillat. Nämä sillat olivat kuin valosta kudottuja, ja ne yhdistivät pilven eri osia toisiinsa. Ne olivat niin kauniita, että ne melkein sattuivat silmiin. "Ne sanovat, että se kadonnut tikkari on ehkä mennyt Sateenkaarisiltojen yli. Joskus seikkailevat asiat eksyvät sinne", Pupu käänsi. "Sateenkaarisiltojen yli?" Kiki toisti. "Ne ovat todella kauniita! Onko niillä turvallista kulkea?" Hattarahaltiat sirisivät uudelleen ja leijuivat eteenpäin, ikään kuin kutsuen Kikiä ja Pupua seuraamaan. Ne leijuivat ensin yhdelle sateenkaarisillalle, joka oli punainen ja oranssi. Silta tuntui pehmeältä ja joustavalta Kikin jalkojen alla, ihan kuin se olisi tehty valtavista hattaranauhoista. Pupu Pomppunen hyppäsi ketterästi sillalle. "Tottakai niillä on turvallista! Nämä sillat ovat Hattarapilven vanhimpia ja vahvimpia rakennelmia. Ne johtavat meidät Pilven toiselle puolelle, jonne hattarahaltiat harvoin uskaltautuvat. Sinne, missä pörisevät hyytelöpuput tanssivat kuunvalossa!" Kiki seurasi Pupua sillalle. Hattarahaltiat leijuivat edellä, ja niiden siivet kimaltelivat kauniisti sateenkaaren väreissä. Kun he kävelivät punaisen sillan yli, Kiki tunsi pienen lämpimän tuulen puhaltavan kasvoilleen. Tuuli toi mukanaan uudenlaisen makean tuoksun, joka oli kuin tuoreen mansikkahillon ja vadelmien sekoitus. Sillan toisella puolella he saapuivat alueelle, jossa hattarapensaat olivat vieläkin pörröisempiä ja hatarammat puut kurottuivat vieläkin korkeammalle kohti taivasta. Siellä täällä näkyi pieniä, kimaltelevia lampia, jotka olivat täynnä sateenkaarenväristä nestettä. "Nämä ovat hattarahaltioiden puutarhoja", Pupu kuiskasi. "Täällä ne kasvattavat erikoisia hattarakasveja ja keräävät kimaltelevia sokerikasteita." Hattarahaltiat johdattivat Kikiä ja Pupua toiselle sateenkaarisillalle. Tämä silta oli keltainen ja vihreä, ja se tuntui hieman pomppuisemmalta kuin edellinen. Kiki astui sillalle varovasti. Jokaisella askeleella silta jousti hieman, kuin trampoliini, ja Kiki tunsi pientä ilon purkausta vatsassaan. Pupu Pomppunen alkoi jopa hyppiä sillalla innoissaan. "Tämä on hauskaa!" Pupu hihkaisi. "Tämä on iloisten hyppyjen silta!" Kiki nauroi ja alkoi myös pompahdella kevyesti sillalla. Hattarahaltiat leijuivat heidän ympärillään ja sirisivät iloisesti, ikään kuin nekin nauttisivat pomppimisesta. Sillan toisessa päässä odotti uusi näkymä. Siellä näkyi vieläkin enemmän sateenkaarisiltoja, jotka risteilivät toistensa yli ja ali, luoden monimutkaisen ja kauniin verkon. Ja kaukana, ihan pilven reunalla, näkyi jotain todella jännittävää. Se oli kuin pieni, kimalteleva tanssilattia, jonne kokoontui monenlaisia karkkimaailman asukkeja. "Vau! Mikä tuo on?" Kiki kysyi silmät pyöreinä. Pupu Pomppunen virnisti leveästi. "Se, Kiki, on hyytelötanssiaiset! Ja hattarahaltiat kertovat, että kadonnut tikkari on saattanut päätyä juuri sinne. Hyytelötanssiaisissa käy usein hassuja asioita." Hattarahaltiat nyökkäsivät ja sirisivät vahvistukseksi. Ne leijuivat Kikin ja Pupun ympärillä ja näyttivät innostuneilta. Ne osoittivat uudelleen kohti tanssiaisia. "Eli meidän pitää mennä hyytelötanssiaisiin?" Kiki kysyi. "Mutta miksi tikkari menisi tanssiaisiin?" Pupu nauroi. "No, tikkari oli todella energinen ja tykkäsi seikkailla. Ehkä se halusi tanssia? Tai sitten joku tanssiaisissa kävijä on nähnyt sen. Meidän on pakko mennä kysymään!" Hattarahaltiat leijuivat Kikin ja Pupun edellä ja osoittivat kohti pisintä sateenkaarisiltaa, joka johti suoraan hyytelötanssiaisiin. Tämä silta oli kaikkien värien sekoitus ja tuntui olevan täynnä pienenpieniä kimaltelevia timanttipölyhiukkasia. Kiki ja Pupu aloittivat matkansa tätä viimeistä siltaa pitkin. Ilma alkoi tuntua entistäkin makeammalta ja siinä oli jo pienenpieniä musiikin kaikuja. Hattarahaltiat leijuivat iloisesti heidän ympärillään, kuin pienet värikkäät perhoset, johtaen heidät kohti seuraavaa seikkailua. He olivat nyt todella lähellä hyytelötanssiaisia, ja Kiki tunsi vatsassaan pienen iloisen kutituksen. Kuka tiesi, mitä hassuja asioita he siellä tapaisivat ja kuinka kadonnut tikkari lopulta löytyisi! Mutta nyt heidän piti vain ylittää tämä viimeinen, kimalteleva sateenkaarisilta. Se näytti ihan kuin se olisi tehty unelmista. Tämä matka Hattarapilven läpi oli ollut täynnä ihmeitä, ja Kiki tiesi, että seikkailu oli vasta alussa. Hattarahaltiat sirisivät hyvästiksi, kun Kiki ja Pupu saapuivat sillan toiselle puolelle, lähelle tanssiaisten sisäänkäyntiä. Ne leijailivat takaisin omiin hattarapusikoihinsa, mutta Kiki tiesi, että he olisivat aina ystäviä. "Nyt Kiki, olemme perillä!" Pupu sanoi innoissaan. "Täällä tapaamme varmasti uusia ystäviä ja ehkä löydämme vihjeitä tikkapuuron kohtalosta. Oletko valmis?" Kiki hymyili. "Olen valmis, Pupu! Mennään katsomaan, mitä hyytelötanssiaiset meille tarjoavat!"

Hassunhauskat hyytelötanssiaiset

Kiki ja Pupu Pomppunen kiiruhtivat eteenpäin. Heidän edessään aukesi valtava oviaukko, joka oli tehty kiiltävistä, läpikuultavista sokerilangoista. Jokainen lanka välkehti sateenkaaren väreissä ja tuoksui makealle mansikalle. Oviaukon takaa kuului iloista hyminää ja pehmeää, vaimeaa kolinaa, ikään kuin jokin suuri ja joustava asia olisi liikkeessä. Vau! Kiki huudahti, hänen silmänsä pyöreinä ihastuksesta. Tämä näyttää... hyytelöiseltä! Pupu Pomppunen nyökkäsi tarmokkaasti, sen korvat heiluivat iloisesti. Niin onkin, Kiki! Tervetuloa Karkkikaupan Hullunkurisiin Hyytelötanssiaisiin! Täällä kaikki on tehty hyytelöstä, ja tanssiminen on erityisen hauskaa, koska kukaan ei tiedä, minne seuraavaksi putoaa! He astuivat sisään, ja Kiki tunsi saman tien jalkojensa alla oudon, mutta miellyttävän tunteen. Lattia ei ollutkaan kova, vaan se notkui ja hytkyi jokaisella askeleella, kuin kävelisi valtavalla, pehmeällä karkkimatolla. Se oli todellakin tehty hyytelöstä, ja se oli niin jättimäinen, että Kiki tuskin näki sen reunoja! Hyytelö oli paksua ja kiiltävää, ja siinä oli kaikki maailman värit: punaista, keltaista, vihreää, sinistä, violettia ja jopa hohtavan oranssia. Jokainen väri tuoksui erilaiselta hedelmältä: oli mansikkaa, päärynää, mustikkaa ja ananasta. Ilmassa leijui makea ja hedelmäinen tuoksu, joka sai Kikin vatsan kurnimaan iloisesti. Kaikkialla ympärillä tanssi ja hytkyi jos jonkinlaisia karkkiolentoja. Oli pieniä, vaaleanpunaisia vaahtokarkkipupuja, jotka pomppivat kevyesti hyytelön päällä, ja suuria, sinisiä lakritsikäärmeitä, jotka luikertelivat aaltoilevasti. Myös jättimäiset karamellinallet hytkyivät nauraen, ja heidän pehmeät tassunsa jättivät hyytelöön hassuja kuoppia, jotka täyttyivät heti uudelleen. Ja jopa muutama sokerinen tonttu, joilla oli kiiltävät sokerilakit, tanssi innoissaan pyörien ja keikkuen. Keskellä tanssilattiaa, jättimäisen karkkitornin juurella, seisoi DJ Piparminttu-Pörriäinen. Hän oli pörröinen mehiläinen, jonka siivet olivat läpikuultavia piparminttukarkkeja, ja hänellä oli pienet, kiiltävät kuulokkeet korvillaan. Hän pyöritti kahta valtavaa lollipoppia levysoittimina, ja jokainen pyöräytys sai aikaan erilaisen äänen. Välillä kuului iloista kurlutusta, välillä kuplivaa napsahtelua ja välillä taas hauskaa räsähtelyä, aivan kuin iso kasa karkkeja olisi kaatunut. Musiikki oli niin tarttuvaa ja hauskaa, että Kiki tunsi jalkojensa alkavan heilua aivan itsestään. Tule Kiki, tanssimaan! Pupu Pomppunen kiljaisi riemukkaasti ja hyppäsi suoraan vihreän, omenalta tuoksuvan hyytelöpaikan päälle. Kiki naurahti ja seurasi Pupua. Heti kun hän astui hyytelölle, se hytkähti ja notkahti hänen painonsa alla. Kiki horjahti hieman, mutta sai tasapainonsa takaisin ja alkoi nauraa. Tämä oli paljon hauskempaa kuin tavallinen tanssilattia! Kiki alkoi ottaa varovaisia askelia, mutta pian hän huomasi, että hyytelö kannusti häntä rohkeampiin liikkeisiin. Se vastasi jokaiselle askeleelle ja jokaiselle pienelle hypylle kuin pehmeä trampoliini. Pupu Pomppunen pyöri jo villisti, sen korvat lepattivat tuulessa, ja sen pieni, pumpulihäntä hytkyi iloisesti. Kiki yritti matkia Pupua, mutta heti kun hän pyörähti, hyytelö hurahti mukaan ja Kiki päätyi pyörimään paljon nopeammin kuin oli tarkoitus! Hän törmäsi melkein pieneen vaahtokarkkipupuun, joka onneksi vain hytkähti ja pomppasi takaisin pystyyn. Varo, Kiki! Pupu Pomppunen huusi nauraen. Hyytelö on ovela tanssikaveri! Se tykkää yllättää! Kiki jatkoi tanssimista ja kokeilemista. Hän hyppi ja pomppi, ja jokainen hyppy lähetti värikkäät aallot leviämään ympäri lattiaa. Vihreä hyytelö muuttui hetkeksi keltaiseksi, sitten punaisiksi, kun Kiki liikkui sen päällä. Se oli kuin tanssisi värikkäällä, elävällä maalauksella. Hän tunsi itsensä kevyeksi ja vapaaksi, ja nauru purskahti hänen suustaan kerta toisensa jälkeen. Yhtäkkiä Kiki näki jotain todella hassua. Muutama jättimäinen tikkari, joilla oli kädet ja jalat, yritti tanssia cha-chata. Heidän pitkät, ohuet vartalonsa hytkyivät ja heiluivat joka suuntaan, ja heidän sokeriset päänsä olivat heilahtaa irti. Yksi tikkarista horjahti liikaa ja kaatui suoraan pehmeälle, siniselle hyytelöalueelle. Se upposi siihen vähän, ja vain sen tikku jäi pystyyn, heilumaan hassusti. Toiset tikkarit purskahtivat nauruun ja auttoivat ystävänsä ylös, samalla kun hyytelö nielaisi sen jättämän kuopan kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. Katso, Kiki! Pupu Pomppunen osoitti. Hyytelötanssiaisten mestaruuskilpailut alkavat kohta! Kuka osaa pyörähtää eniten putoamatta? Kiki oli heti innoissaan. Minä haluan osallistua! Miltä se näyttää? Pupu selitti: Ideana on pyöriä mahdollisimman monta kertaa paikallaan, hyytelön päällä, pitäen samalla tasapainon. Se, joka pyörähtää eniten tai tekee hassuimmat pyörähdykset kaatumatta, voittaa! Dj Piparminttu-Pörriäinen laittoi soimaan nopean ja kuplivan musiikin. Karkkiolennat kerääntyivät ympyrään seuraamaan kisaa. Ensimmäisenä vuorossa oli Pörisevä Piparminttukärpänen, joka oli tuttu jo aiemmista seikkailuista. Se surrasi innokkaasti ja yritti pyöriä mahdollisimman nopeasti. Sen pienet siivet saivat aikaan pienen tuulenpuuskan, ja se pyörähti viisi kertaa ennen kuin menetti tasapainonsa ja laskeutui pehmeästi hyytelöön, tassut ylöspäin. Kaikki nauroivat iloisesti, myös Piparminttukärpänen itse. Seuraavana oli vuorossa Herra Pörröhäntä, leijaileva lakritsikissa. Hän oli tavallisesti niin arvokas, mutta nyt hänkin antoi periksi tanssin riemulle. Herra Pörröhäntä nousi pystyyn ja yritti pyörähtää hitaasti ja tyylikkäästi. Hän pyörähti kerran, sitten toisen, pitäen häntänsä suorana tasapainottelua varten. Mutta kun hän yritti kolmatta pyörähdystä, hyytelö hytkähti yllättäen, ja Herra Pörröhäntä pyörähti kaksi kertaa nopeammin ja päätyi istumaan suoraan siniseen mustikkahyytelöön. Hänen pörröinen häntänsä kastui hieman, mutta hän vain kehräsi ja nauroi mukana. Sitten oli Kikin vuoro. Hän astui keskelle hyytelötanssilattiaa ja otti syvän henkäyksen. Pupu Pomppunen kannusti häntä vierestä. Kiki muisti Pupun sanat: Hyytelö on ovela tanssikaveri! Se tykkää yllättää! Niinpä Kiki päätti olla itsekin ovela. Hän alkoi pyöriä hitaasti ja tasaisesti, mutta sen sijaan, että olisi yrittänyt pitää itsensä jäykkänä, hän antoi hyytelön liikuttaa itseään. Hän antoi vartalonsa aaltoilla ja notkua hyytelön mukana, kuin olisi ollut osa sitä. Yksi pyörähdys, kaksi pyörähdystä, kolme pyörähdystä... Kiki pyöri yhä nopeammin, ja hyytelö alkoi hytkyä ja väristä hänen ympärillään. Se oli kuin tanssisi jättimäisessä, värikkäässä hyytelöpilvessä. Hän pyörähti kymmenen kertaa, kaksikymmentä kertaa, ja jatkoi vain! Kiki tunsi itsensä kevyeksi kuin höyhen. Lopulta, kun hän oli pyörähtänyt kolmekymmentä kertaa, hän pysähtyi pehmeästi, hieman huimausta tuntien, mutta täysin tasapainossa. Kaikki karkkiolennat puhkesivat valtaviin aplodeihin ja riemunkiljahduksiin! Dj Piparminttu-Pörriäinen surrasi hyväksyvästi ja antoi Kikin kunniaksi kolme nopeaa lollipoppi-pyöräytystä, jotka saivat koko hyytelölattian kuplimaan ja hohtamaan. Upeaa, Kiki! Pupu Pomppunen hyppeli ilosta. Sinä olit kuin hyytelön mestari! Miten teit sen? Kiki hymyili leveästi. Annoin vain hyytelön auttaa! En yrittänyt taistella sitä vastaan, vaan menin sen mukana. Dj Piparminttu-Pörriäinen ilmoitti voittajaksi Kikin, ja palkinnoksi Kiki sai valtavan, hohtavan hyytelötikkulakritsin, joka tuoksui samanaikaisesti sitruunalle ja mansikalle. Se oli niin joustava, että sitä saattoi taivutella vaikka solmuun! Kiki kiitti Piparminttu-Pörriäistä ja muita ystäviä, ja hän otti ison haukun lakritsista. Se maistui ihanasti, ja se oli samalla sekä makeaa että hieman kirpeää, aivan kuin se olisi tehty naurusta ja ilosta. Karkkitanssiaiset jatkuivat, ja Kiki ja Pupu Pomppunen tanssivat ja nauroivat monien muiden karkkiystävien kanssa. He kokeilivat uusia tanssiliikkeitä, kuten hyytelövalssia, jossa tanssittiin hitaasti ja aaltoilevasti, tai kuplahytkyn, jossa hypittiin niin korkealle, että tuntui kuin leijuisi ilmassa. Yhdessä vaiheessa Kiki huomasi jotain, mikä sai hänet mietteliääksi. Kauempana, hyytelötanssilattian reunalla, istui yksinäinen, pieni piparkakkumies. Hän näytti hieman surulliselta ja katsoi muita karkkiolentoja, jotka tanssivat iloisesti. Hänellä oli kädessään pieni, murennettu pähkinä, ja hän näytti pureskelevan sitä mietteliäänä. Hän ei osallistunut tanssiin, vaan vain katseli. Kuka tuo on? Kiki kysyi Pupulta, osoittaen piparkakkumiestä. Pupu Pomppunen katsoi siihen suuntaan. Ai, se on Piparkakkumies Pippuri. Hän ei yleensä tanssi. Hän on vähän... varautunut. Hän tykkää enemmän ratkaista pulmia ja pähkinöitä. Kiki katsoi Piparkakkumiestä Pippuria. Hän näytti niin yksinäiseltä. Kiki tunsi pienen pistoksen sydämessään. Ehkä Piparkakkumies ei vain tiennyt, miten hauskaa tanssiminen voisi olla. Tai ehkä hänellä oli jokin muu pulma mielessään. Ehkä meidän pitäisi mennä juttelemaan hänelle, Kiki ehdotti. Hän näyttää siltä, että hänellä on jotain mielessä. Pupu Pomppunen nyökkäsi. Hyvä idea, Kiki. Pippurilla on aina jokin pähkinä purtavana. Kiki ja Pupu Pomppunen lähtivät hitaasti kävelemään kohti Piparkakkumiestä Pippuria, hyytelön notkuessa heidän jalkojensa alla. Vaikka tanssiaiset olivat vielä täydessä vauhdissa, Kiki tunsi, että uusi seikkailu odotti heitä jo kulman takana. Tai ehkä pikemminkin uusi pulma, joka tarvitsi ratkaisijaa. Olisi hauskaa kuulla, mikä Piparkakkumiehen mieltä painoi. Ja ehkäpä he voisivat saada hänetkin hymyilemään ja jopa tanssimaan. Se olisi todella hauskaa. Mutta ensin heidän täytyisi selvittää, mikä oli Piparkakkumiehen pippurinen pähkinä.

Piparkakkumiehen pippuriset pähkinät

Kiki, Herra Pörröhäntä, Pupu Pomppunen ja Sateenkaarikissa lähestyivät Piparkakkumiestä varovasti. Piparkakkumies seisoi siinä, ryppy otsallaan ja suupielet alaspäin. Hän näytti niin murjottavalta, että Kiki melkein tunsi pienen ikävän pistoksen sydämessään. Kuka tahtoisi olla niin surullinen? Ei kukaan!

Kikin karkkikaupan kotiintulo

Kiki kysyi pehmeällä äänellä: "Piparkakkumies, miksi olet niin surullinen? Onko joku pörisevä piparminttukärpänen puraissut sinua nenään?" Piparkakkumies huokaisi syvään, ja hänen pähkinäsilmänsä kiilsivät vähän. "Ei, pikku Kiki", hän sanoi. "Ei ole piparminttukärpänen. Olen vain... niin paljon etsinyt sitä oikeaa makua. Niitä minun ihania, hassunhauskoja, vähän pippurisia pähkinöitä, jotka saavat minut hymyilemään!" Kiki rypisti otsaansa. "Pippurisia pähkinöitä? Mutta eikö pippuri ole vähän liian tulista herkkupaloihin?" "Ei, ei, ei!" Piparkakkumies sanoi ja heilutti pieniä, rapeita käsiään. "Ei sitä tavallista pippuria! Vaan sellaista taikapähkinäpippuria, joka saa suun kutisemaan ilosta ja naurun purskahtamaan! Ne ovat minun salaisuuteni, minun onnellisuuspähkinäni!" Kiki ymmärsi. Piparkakkumies ei ollut vihainen, hän oli vain kadottanut jotain, mikä teki hänet iloiseksi. "Minä voin auttaa sinua etsimään niitä!" Kiki ilmoitti innostuneena. Hän katseli ympärilleen. Karkkikaupassa oli niin paljon kaikkea. Leijuvia lakritseja, kuplivia suklaalähteitä, ja hattarapilviä. Missä ihmeessä voisi olla pippurisia pähkinöitä? Herra Pörröhäntä, joka oli loikkaloikkinut paikalle Pupu Pomppusen kanssa, tuhahti. "Pippurisia pähkinöitä? Olen nähnyt monenlaisia pähkinöitä, mutta en koskaan sellaisia, jotka saisivat naurun purskahtamaan!" "Ne eivät ole tavallisia pähkinöitä", Piparkakkumies selitti surullisesti. "Ne ovat... ne ovat olleet täällä kaupassa niin kauan, että ne ovat ehkä piiloutuneet johonkin hassunhauskaan paikkaan." Pupu Pomppunen taputti Kikiä olkapäälle. "Kiki on hyvä etsivä! Hän löysi jo kadonneen tikkarin! Ehkä hän löytää piparkakkumiehen onnellisuuspähkinätkin!" Kiki hymyili. Hän piti etsimisestä. Hän alkoi kävellä hyllyjen välissä, kurkistella isojen karkkipurkkien taakse ja katsella hattaravuorten alle. "Hmm, ei täällä näy mitään pippurista", hän mutisi. Sitten hänen silmiinsä osui jotain. Pienen, pienen purkin, joka oli piilossa jättimäisen suklaalevyn takana. Purkissa oli pieni tarra, jossa luki hassulla, kiemuraisella käsialalla: "Naura-Namsupähkinät". Kiki otti purkin käteensä. Purkissa oli pieniä, pienenpieniä pähkinöitä, jotka olivat kirkkaan oranssinvärisiä ja niissä oli pieniä kimaltelevia pisteitä. Ne eivät näyttäneet pippurisilta, mutta ne näyttivät... hauskoilta. "Piparkakkumies!" Kiki huusi ja juoksi hänen luokseen. "Löysin jotain! Voivatko nämä olla sinun pippuripähkinäsi?" Piparkakkumies katsoi purkkia, ja sitten hänen silmänsä laajenivat. "Naura-Namsupähkinät! Voi jukra! Ne ovat ne! Ne ovat olleet piilossa niin kauan! Olin unohtanut, että niillä oli tuollainen hassu nimi!" Hän avasi purkin varovasti ja otti yhden pienen oranssin pähkinän. Hän laittoi sen suuhunsa, ja hetken kuluttua... Ensiksi hänen suupielensä alkoivat nykiä ylöspäin. Sitten hänen olkapäänsä alkoivat hytkyä. Ja sitten... "HIHIHIHII!" Piparkakkumies nauroi! Niin makeaa, iloista naurua! Hän nauroi ja nauroi, niin että koko hänen piparkakkurunsa hytkyi ja hänen silmistään valui pieniä sokerikyyneleitä. "Ne ovat täydellisiä! Ne kutittavat ihanasti!" Herra Pörröhäntä ja Pupu Pomppunenkin alkoivat nauraa, kun Piparkakkumies nauroi niin riemukkaasti. Koko karkkikauppa täyttyi iloisesta kikattelusta ja hassunhauskoista äänistä. Piparkakkumies halasi Kikiä varovasti, ettei murustuisi. "Kiitos, Kiki! Pelastit päiväni! Olen taas iloinen piparkakkumies!" Kiki tunsi lämpimän tunteen sydämessään. Oli niin kivaa auttaa ystävää. Mutta sitten Kiki muisti jotain. Aurinko alkoi jo laskea karkkikaupan lasikattojen takana, ja taivas muuttui vaaleanpunaiseksi ja oranssiksi. Äiti oli varmaan jo kotona ja odotti häntä. "Voi ei!" Kiki huudahti. "Minun täytyy mennä kotiin! Äiti odottaa!" Herra Pörröhäntä nyökkäsi ymmärtäväisesti. "Aika lentää, kun on hauskaa, eikö vain?" Pupu Pomppunen sanoi surullisena: "Jääkö Kiki pois? Tulemme ikävöimään sinua!" Piparkakkumies, joka oli nyt täynnä iloa, sanoi: "Älä huoli, Kiki! Minä näytän sinulle tien. Minä tiedän salaisen reitin karkkikaupan takaosasta, josta pääsee suoraan kotiovellesi! Se on paljon nopeampi kuin mennä takaisin sateenkaarisiltojen yli." Kiki ilahtui. "Todellako?" "Toki!" Piparkakkumies sanoi ja otti Kikin kädestä kiinni. "Tule, niin näytän." Kiki halasi Herra Pörröhäntää ja Pupu Pomppusta. "Kiitos ihanasta päivästä! Minulla oli niin hauskaa!" "Tule takaisin pian!" Herra Pörröhäntä sanoi. "Tuomme sinulle lisää Naura-Namsupähkinöitä!" Pupu Pomppunen lisäsi. Kiki nauroi ja lähti Piparkakkumiehen kanssa. He kävelivät karkkihyllyjen ohi, suklaalähteen vierestä ja ohittivat hattarapilvet, jotka edelleen tanssivat hieman hassusti. Piparkakkumies johdatti Kikin pienen, tumman käytävän luo. Käytävä näytti aluksi vähän pelottavalta, mutta sen päässä kimalteli pienenpieni valo. "Tässä se on", Piparkakkumies kuiskasi. "Tämä on taikakäytävä. Sulje silmäsi, Kiki, ja ajattele kotiasi. Kävele vain suoraan eteenpäin." Kiki sulki silmänsä tiukasti. Hän ajatteli omaa pehmeää sänkyään, äidin iloista hymyä ja oman huoneensa värejä. Hän otti askeleen pimeyteen. Hän tunsi pienen tuulenpuuskan ja kuuli hassun pörisevän äänen, ikään kuin tuhat piparminttukärpästä olisi tanssinut hänen ympärillään. Sitten hän tunsi pienen tömähdyksen, aivan kuin olisi laskeutunut pehmeälle matolle. Kiki avasi silmänsä. Ja siinä hän oli! Oman kotinsa eteisessä! Ovi oli hieman raollaan, ja sisältä kuului äidin laulua. Kiki oli todella kotona! Kiki katsahti taakseen. Salainen käytävä oli kadonnut. Sen sijaan siinä oli vain seinä, jossa roikkui perhekuvia ja Kikin piirustuksia. Ei ollut mitään jälkeä karkkikaupasta. Paitsi... Kikin taskussa oli jotain. Hän tunsi pienen, pyöreän esineen. Hän otti sen esiin. Se oli pieni, oranssi Naura-Namsupähkinä, aivan samanlainen kuin Piparkakkumiehen purkissa. Pieni muisto hänen uskomattomasta päivästään. Kiki hymyili. Hän oli ollut karkkikaupassa, nähnyt leijuvia lakritseja, tanssinut hyytelöiden kanssa ja auttanut Piparkakkumiestä löytämään ilonsa. Se oli ollut paras päivä ikinä! "Kiki, oletko jo kotona?" äidin ääni kuului keittiöstä. "Olen, äiti!" Kiki huusi takaisin ja juoksi äidin luo. Hän antoi äidille ison halauksen. "Miten päiväsi meni, kultaseni?" äiti kysyi ja silitti Kikin hiuksia. Kiki virnisti. "Se oli... hyvin, hyvin makea päivä, äiti! Ja vähän pörisevä ja vähän pomppiva ja vähän hassu!" Äiti nauroi. "Kuulostaa siltä, että sinulla oli hauskaa!" Kiki nyökkäsi. Hän tiesi, että vaikka karkkikauppa oli salainen ja taikakäytävä oli vienyt hänet takaisin, hän ei unohtaisi ystäviään tai niitä hassuja seikkailuja. Hän säilyttäisi Naura-Namsupähkinän muistona ja toivoisi, että ehkä jonain päivänä hän löytäisi sen salaisen oven uudelleen. Ja kuka tietää? Ehkä sinäkin löydät joskus salaisen oven, joka johtaa uskomattomiin seikkailuihin. Muista vain pitää silmäsi auki ja sydämesi täynnä iloa ja uteliaisuutta. Silloin maailma on täynnä taikaa, aivan kuten Kikin päivä karkkikaupassa. Kiki sujautti Naura-Namsupähkinän varovasti yöpöydän laatikkoon. Se kimalteli siellä kuin pieni salaisuus, odottaen seuraavaa kertaa. Kiki tiesi, että unissaankin hän voisi ehkä vierailla karkkikaupassa ja tanssia hyytelöiden kanssa. Äiti kutsui Kikiä syömään iltapalaa. Kiki juoksi keittiöön, maha jo kurnien. Mutta hänellä oli vähän toisenlaisia herkkuja mielessään, sellaisia, jotka eivät olleet vain makeita, vaan täynnä seikkailua ja taikaa. Ja se oli paras mahdollinen herkku. Hänen mielessään soi Piparkakkumiehen iloinen nauru ja Herra Pörröhännän tuhahtelu. Hän ei ollut koskaan aiemmin nauranut niin paljon yhden päivän aikana. Ja se oli hyvä asia. Nauru teki sydämestä kevyen ja mielen iloiseksi. Aivan kuin taikapähkinät! Kiki istuutui pöytään ja alkoi kertoa äidilleen päivästään, mutta hän kertoi sen vähän eri tavalla. Hän kertoi nähneensä kauniita värejä ja maistaneensa ihania makuja. Hän kertoi, kuinka hän oli auttanut ystävää, joka oli kadottanut ilonsa. Hän ei maininnut puhuvia eläimiä tai taikakarkkeja, koska tiesi, että ne olivat hänen oma salaisuutensa. Mutta äiti kuunteli tarkasti ja hymyili. Hän tiesi, että Kiki oli kokenut jotain erityistä. Ja se riitti. Kiki tunsi olonsa onnelliseksi ja väsyneeksi, mutta onnellisesti väsyneeksi. Hänen päivänsä oli ollut täynnä hassunhauskoja hölmöilyjä, ja hän oli valmis nukkumaan ja ehkä uneksimaan uudesta seikkailusta.

Outro

Kiitos kun olit mukana Kikin ja Karkkikaupan hullunkurisissa hölmöilyissä! Toivottavasti sinulla oli yhtä hauskaa kuin Kikillä oli karkkikaupassa. Jos sinulla on ideoita tai toiveita, kerro Sonacastsille! Voit myös itse miettiä, mitä hassua Kiki seuraavaksi keksisi. Ehkä sinäkin pääset oman mielikuvituksesi avulla uusiin seikkailuihin. Muista, että maailma on täynnä ihmeitä! Kiitos vielä kerran kuuntelusta. Nähdään pian!

Lisää tarinoita