SONACAST
Hanki se Google PlaystaLataa App Storesta

Tarina

Kettu ja viinirypäleet

5 min3-5-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Kuuntele koko tarina sovelluksessa
Lataa App Storesta

Tarina

Johdanto

Oletko koskaan halunnut jotain niin kovasti, mutta et saanut sitä? Ja teeskentelitkö sitten, ettet edes halunnut sitä? Tänään sukellamme vanhaan, viisaaseen tarinaan, joka kertoo juuri tästä! Kettu nimeltään Kuje on nälkäinen ja löytää jotain todella houkuttelevaa. Mitä tapahtuu, kun hän yrittää saada herkkua, joka on aivan ulottumattomissa? Miksi me ihmiset ja eläimetkin, käyttäydymme joskus niin omituisesti? Kuuntele ja selvitä, mitä ovela kettu oppi viinirypäleistä.

Nälkäinen Kettu ja Kypsät Rypäleet

Kuje-kettu tassutteli metsäpolkua pitkin, vatsa kurisi tyhjyyttään. Hän oli todella, todella nälkäinen. Aurinko paistoi lämpimästi puiden latvojen läpi, kunnes yhtäkkiä Kuje pysähtyi kuin seinään! Edessäpäin, korkealla vihreässä köynnöksessä roikkui jotain aivan uskomatonta ja ihanaa. Siellä oli valtava, mehevä terttu kypsiä, violetinpunaisia viinirypäleitä! Jokainen yksittäinen rypäle näytti pyöreältä ja täynnä makeaa mehua. Ne kiilsivät auringonpaisteessa kuin pienet, herkulliset jalokivet, jotka kutsuivat häntä. Kuje nuoli huuliaan. "Voi miten herkullista!" hän huudahti itsekseen. "Nyt saan vatsani täyteen näistä ihanista, makeista marjoista." Hän kuvitteli jo maistavansa niiden sokerista makeutta ja virkistävää, viileää mehua kielellään. Rypäleet olivat niin houkuttelevia, että Kujen sydän alkoi pompata villisti ilosta hänen rinnassaan. Nälkä kasvoi entisestään. Mutta sitten hän huomasi yhden pienen, mutta sitäkin suuremman ongelman. Rypäleet roikkuivat aivan liian korkealla, paljon hänen pienten käpäläjensä ulottumattomissa.

Turhautuneet Hypyt ja Mielen Muutos

Kuju katsoi ylöspäin rypäleitä ja sitten alas pieniä käpäliään. Hän ei aikonut antaa periksi. Ei tietenkään! Hän oli Kuju Kettu, metsän kekseliäin ja taitavin kettu, ja hän saisi nuo rypäleet, maksoi mitä maksoi! Hän otti muutaman askeleen taaksepäin, veti syvään henkeä ja sitten ponnisti! Whups! Hän hyppäsi niin korkealle kuin vain pystyi, ojensi etutassujaan kaikin voimin kohti pulleita rypäleitä, mutta ei aivan ylettynyt. Hänen sormenpäänsä, tai no, käpälänpäänsä, juuri ja juuri nipistivät ilmaa rypäletertun alta. Hän laskeutui maahan, pöly pilvenä ympärillään. Nälkäinen Kuju ei kuitenkaan luovuttanut. Hän oli päättänyt saada ne rypäleet! Hän nuoli huuliaan ja mutisi itsekseen, ”Ei haittaa! Pitää vain yrittää kovemmin!” Hän otti pidemmän vauhdin, juoksi kohti pensasta ja hyppäsi vielä korkeammalle! Hän venytti, venytti ja venytti kaulaansa, niin pitkäksi kuin se vain meni! Melkein! Hän melkein sai napattua yhden rypäleen, mutta sitten putosi taas maahan. Kuju pöristeli nenäänsä. Tämä oli paljon vaikeampaa kuin hän oli kuvitellut. Hän yritti uudelleen ja uudelleen. Hyppy numero yksi! Ei onnistunut. Hyppy numero kaksi! Ei vieläkään. Hyppy numero kolme! Ei, ei, EI! Kujun jalat alkoivat tuntua raskaammilta ja raskaammilta, ja hänen vatsansa kurni yhä kovempaa. Jokaisella hypyllä hän väsyi enemmän, ja jokainen epäonnistuminen sai hänet mutristamaan suutaan entisestään. Rypäleet tuntuivat pilkkaavan häntä ylhäältä käsin, aivan kuin ne tanssisivat ja heiluisivat vain kiusatakseen häntä. ”Tämä on mahdotonta!” Kuju huudahti. Hän hyppi ja hyppi, kunnes hänen turkkinsa oli pörröinen ja hikinen ja hänen kielensä roikkui suusta. Hän oli aivan puhki. Kuju istahti maahan ja tuijotti ylös rypäleisiin. Ne olivat yhä siinä, houkuttelevan pulleina ja violetinpunaisina. Mutta nyt hän ei enää tuntenut iloa niiden näkemisestä. Hän tunsi vain turhautumista. Yrittikö hän kuinka kovasti tahansa, hän ei vain ylettynyt niihin. Hän huokaisi syvään. Silloin Kujun pään sisällä syttyi pieni ajatus. Hän rypisti otsaansa ja mietti. Miksi hän edes haluaisi noita rypäleitä? Ehkä ne eivät olleetkaan niin hyviä. Hän nousi hitaasti ylös, ravisti turkkiaan ja kääntyi poispäin. ”Mitä minä täällä teenkään?” Kuju sanoi itselleen, aivan kuin rypäleet olisivat olleet hänen mielestään täysin merkityksettömiä. ”Nuo rypäleet näyttävätkin oikeastaan aika rumilta! Ja ne ovat varmasti aivan liian happamia syötäviksi!” Hän nyökkäsi omalle ajatukselleen. ”En minä edes pidä happamista rypäleistä. Ne saavat suuni rypistymään ja vatsani kipeäksi! Ihan varmasti ne ovat ihan kamalia!” Kuju käänsi selkänsä rypäleille ja käveli kiireesti pois, teeskennellen, ettei häntä kiinnostanut pätkääkään. Mutta syvällä sisimmässään hän tunsi yhä pienen kurnivan nälän ja pienen harmituksen siitä, ettei ollut saanut niitä ihania rypäleitä. Hän vain päätti uskotella itselleen, että ne olivat joka tapauksessa huonoja. Paljon helpompaa niin, eikö totta?

Lopetus

Niin se todellakin oli! Kiitos, että olit mukana tässä Ketun ja viinirypäleiden tarinassa. Oli ihanaa jakaa tämä seikkailu kanssasi. Toivottavasti sinäkin opit jotain uutta Ketun kanssa. Muista, että voit aina luoda omia ihmeellisiä tarinoitasi – mielikuvitus on täynnä taikaa! Jos haluat antaa palautetta tai kertoa, mistä pidit, Sonacasts kuulee mielellään sinusta. Nähdään taas seuraavalla kerralla, kun lähdemme yhdessä kohti uusia seikkailuja! Mukavaa päivää sinulle!

Lisää tarinoita