SONACAST
Hanki se Google PlaystaLataa App Storesta

Tarina

Keisarin uudet vaatteet - satu turhamaisuudesta

13 min5-7-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Kuuntele koko tarina sovelluksessa
Lataa App Storesta

Tarina

Johdanto

Hyvät lapset, tänään sukellamme taianomaiseen tarinaan, joka sijoittuu kauas, kauas menneeseen aikaan. Siellä, missä linnat olivat korkeita ja kuningattaret kauniita, asui eräs keisari. Mutta tämä keisari oli aivan erityinen. Hän ei ollut kiinnostunut metsästämisestä tai suuren valtakuntansa hallitsemisesta. Ei, ei. Keisarin suurin ilo oli pukeutuminen! Hänellä oli vaatteita joka päivälle ja joka tilaisuuteen. Uudet vaatteet olivat hänelle kaikki kaikessa, ja hän käytti kaiken aikansa ja rahansa niiden hankkimiseen. Hän vaihtoi asua jopa kymmenen kertaa päivässä! Kuulostaa aika hauskalta, eikö vain? Mutta tämä innostus uusista vaatteista johti hänet lopulta aika erikoiseen tilanteeseen. Kuunnelkaapa tarkkaan.

Keisarin turhamaisuus ja huijarien saapuminen

Keisari rakasti vaatteitaan enemmän kuin mitään muuta. Hän ei välittänyt sotaleikeistä tai siitä, mitä kuningaskunnassa tapahtui. Ei, ei todellakaan! Hän välitti vain siitä, miltä hän näytti. Hänen jokainen aamunsa alkoi suurella vaate-esityksellä. Ajatelkaa, kuinka monta pukua hänellä olikaan! Siellä oli samettipukuja, joissa oli kultaisia nappeja, silkkipukuja, jotka kimaltelivat sateenkaaren väreissä, ja jopa pukuja, joissa oli pieniä, pehmeitä höyheniä, jotka heiluivat, kun hän käveli. Hän halusi aina, että hänellä oli kaunein, erikoisin ja upein asu, mitä kukaan oli koskaan nähnyt. Hänen vaatehuoneensa olivat täynnä toinen toistaan ihmeellisempää kangasta. Oli kankaita, jotka tuntuivat pilvenhattaralta, ja kankaita, jotka kiiltelivät kuin tuhannet tähdet. Keisari käveli vaatehuoneissaan hymyillen ja taputtaen käsiään. 'Ah, miten upeaa! Miten loistavaa! Eniten pidän kuitenkin siitä, mitä en vielä ole nähnyt!', hän tapasi sanoa. Ja siksi hän etsi aina uutta ja vieläkin upeampaa. Hän oli valmis maksamaan mitä tahansa saadakseen kaikkein erityisimmät vaatteet. No niin, kuulostaa aika hauskalta, eikö vain? Mutta tämä innostus uusista vaatteista johti hänet lopulta aika erikoiseen tilanteeseen. Kuunnelkaapa tarkkaan. Eräänä kauniina, aurinkoisena päivänä kaupunkiin saapui kaksi outoa kulkijaa. Heillä oli yllään kuluneet, mutta silti tavallaan hienot vaatteet, ja heidän silmänsä kiilsivät ovelasti. He esittelivät itsensä suurina mestarikutojina, jotka olivat matkustaneet kauas, kaukaisista maista, jonne vain harvat olivat uskaltautuneet. He väittivät osaavansa kutoa maailman kauneinta ja ihmeellisintä kangasta. Mutta ei siinä vielä kaikki! Tällä kankaalla oli aivan uskomaton, aivan taianomainen ominaisuus. He kertoivat, että heidän kutomansa kangas oli niin erityistä, että sitä saattoi nähdä vain sellainen ihminen, joka oli todella älykäs, rehellinen ja kelvollinen virkaansa. Voi kamala! Mutta sellaiset ihmiset, jotka olivat tyhmiä, epärehellisiä tai kelvottomia paikkaansa, eivät nähneet kangasta ollenkaan! Heille se olisi aivan näkymätön. Kuin ilma! Voisitteko kuvitella sellaista? Kangasta, jota jotkut näkevät ja toiset eivät! Kun nämä puheet saavuttivat keisarin korvat, hän lehahti heti innostuksesta. 'Voi juku!' hän huudahti. 'Tuo on täydellistä! Juuri sitä minä tarvitsen! Jos minulla olisi vaatteet, jotka paljastaisivat, kuka minun hovissani on tyhmä ja kelvoton, voisin heti karkottaa kaikki ne, jotka eivät ole riittävän hyviä! Ja mikä parasta, minulla olisi maailman upeimmat ja erikoisimmat vaatteet!' Hän oli niin innoissaan, että alkoi jo suunnitella uusia asuja mielessään. Ehkä hän tilaisi itselleen puvun, hatun ja jopa kengät tästä taianomaisesta kankaasta! Keisari kutsui huijarit heti palatsiinsa. Hän tarjosi heille parhaat huoneet ja lupasi heille valtavan paljon kultaa ja hopeaa, jos he vain suostuisivat kutomaan hänelle tällaisen puvun. Hän lupasi myös hienoja herkkuja ja mukavan lämpimän paikan, missä asua. Huijarit, joilla oli tietenkin vain mielessään keisarin rahat, hymyilivät ovelasti ja sanoivat heti suostuvansa. 'Totta kai, ylhäinen keisari! Me aloitamme heti! Me teemme teille maailman kauneimmat ja paljastavimmat vaatteet!', he vakuuttivat. Niin he pystyttivät kangaspuunsa palatsin suurimpaan ja valoisimpaan huoneeseen. He pyysivät keisarilta silkkiä, kultalankaa ja kauniita jalokiviä, muka kutomista varten. Keisari antoi heille kaiken, mitä he pyysivät – parasta silkkiä, kirkkainta kultaa ja hohtavimpia jalokiviä. Huijarit ottivat vastaan kaikki nämä aarteet ja piilottivat ne nopeasti omiin laukkuihinsa. Sitten he alkoivat teeskennellä kutovansa. Heidän kätensä liikkuivat kuin he olisivat hyvin kiireisiä, mutta heidän kangaspuillaan ei ollut mitään. Aivan, ei yhtään mitään! He vain työskentelivät tyhjän päällä, edestakaisin, edestakaisin, aivan kuin he olisivat luoneet jotain uskomattoman kaunista. He esittivät tekevänsä monimutkaisia kuvioita ja kutovansa lankoja, jotka olivat niin ohuita, että ne melkein katosivat silmien edessä. Ja katsokaa, eikö kukaan huomannut mitään? Ei, kukaan ei vielä huomannut. He olivat niin taitavia teeskentelijöitä. He puhuivat kankaan kauneudesta ja sen ihmeellisistä väreistä, vaikka kukaan ei nähnyt mitään. 'Voi, miten kaunis tämä sininen onkaan!' sanoi toinen huijari. 'Ja katsokaa, kuinka kultalanka kimaltelee tässä punaisessa raidassa!', vastasi toinen. He kuvailivat kangasta niin elävästi, että melkein uskoisi, että se oli siinä. Keisari oli niin innoissaan, että hän lähetti palvelijansa tarkistamaan heidän työtään usein. Hän halusi tietää, kuinka pitkällä he olivat. Ja tietenkin, palvelijat joutuivat pian todella hankalaan tilanteeseen. Mitä heidän pitäisi sanoa? Että he eivät nähneet mitään? Sitä emme selvitä vielä tässä osassa. Mutta olipa jännittävää, eikö vain? Miettikää, mitä seuraavaksi tapahtuu!

Näkymätön kangas ja hovin teeskentely

Ja mitä sitten tapahtuu? No, ne kaksi veikeää huijaria, jotka olivat saapuneet kaupunkiin, alkoivat heti ja melkein saman tien töihin. He pyysivät keisarilta suuren huoneen, jossa oli paljon valoa ja tilaa, ja sinne he pystyttivät suuret, kauniit kangaspuut. Ne näyttivät aivan tavallisilta kangaspuilta, mutta tiedättekö mitä? Niissä ei ollut yhtäkään lankaa! Ei yhtäkään pientä sinistä, punaista tai kultaista lankaa. Kangaspuut olivat aivan tyhjät! Mutta huijarit esittivät työskentelevänsä ahkerasti, kutoen ja veivaten, aivan kuin heillä olisi ollut siellä maailman kaunein ja erikoisin kangas. Heidän kädet liikkuivat ilmassa edestakaisin, ja he nyökyttelivät toisilleen vakavina, muka suunnitellen ja punomassa mitä upeimpia kuvioita.

Suuri kulkue ja lapsen totuus

Lopulta huijarit ilmoittivat, että kankaat olivat valmiit. Ja ei mitkä tahansa kankaat, vaan ne olivat nyt ommeltu maailman hienoimmiksi vaatteiksi! Ne olivat kuulemma niin kevyet, että keisari tuskin tuntisi niitä yllään. Keisari oli aivan innoissaan. Hän kutsui huijarit luokseen kokeilemaan uusia asuja. Kun huijarit astuivat keisarin eteen, he pitelivät kädessään... tyhjää ilmaa. Mutta he esittivät hyvin vakavia ja tärkeitä, ojennellen vaatteita ilman halki. 'Tässä on housut, Teidän Majesteettinne!' toinen sanoi. 'Ne ovat kuin toinen iho, niin mukavat ja tyylikkäät.' 'Ja tässä on takki, joka hohtaa aivan kuin aamuauringon ensisäteet!' toinen huijari ylpeili. 'Ja katsokaa tätä viittaa! Sen laahus on niin pitkä ja juhlallinen.' Keisari seisoi peilin edessä ja huijarit esittivät pukevansa häntä. He nostelivat 'housuja' keisarin jalkojen ylle, 'vetivät takkia' hänen käsivarsiensa läpi ja 'asettivat viitan' hänen harteilleen. Keisari käänteli ja väänteli itseään, tuijottaen tyhjää peiliä. 'Voi miten upeaa!' keisari huudahti. 'Nämä ovat todella uskomattomat! Ja miten kevyet!' Hänen hovimiehensä seisoivat vieressä ja nyökyttelivät kilpaa. 'Oi, aivan loistavat!' sanoi yksi. 'Värimaailma on häikäisevä!' 'Ja leikkaus on niin moderni, niin ainutlaatuinen!' lisäsi toinen. Kukaan ei tietenkään nähnyt mitään, mutta kukaan ei halunnut vaikuttaa tyhmältä tai kelvottomalta virkaansa. Joten kaikki kehuivat ja ylistivät vaatteita, jotka eivät olleet olemassakaan. Keisari oli niin ylpeä, niin iloinen, että hän päätti esitellä uudet vaatteensa koko kaupungille suuressa kulkueessa. Ja niin tuli suuri päivä. Aurinko paistoi kirkkaana taivaalla, ja linnunlaulu täytti ilman. Kadut olivat täynnä ihmisiä. Kaikki olivat tulleet katsomaan keisarin uusia, ihmeellisiä vaatteita. Ihmiset olivat pukeutuneet parhaimpiinsa, ja lapsilla oli kädessään pieniä viirejä. He kuiskuttelivat toisilleen: 'Mitäköhän vaatteet mahtavat olla?' ja 'Olen kuullut, että ne ovat uskomattoman kauniit!' Jännitys oli käsin kosketeltavissa. Kaikki odottivat keisaria. Lopulta kulkue alkoi liikkua. Fanfaarit soivat ja rumpujen pärinä kaikui. Ensin kulkivat hovimiehet, sitten orkesteri, ja sitten... sitten tuli Keisari! Hän käveli ylpeänä, ryhdikkäänä, suorana ja korkealla päällä, aivan kuin hänellä olisi ollut maailman hienoimmat vaatteet. Hänen edessään huijarit kantoivat kuvitteellisen laahuksen päitä. Keisari asteli hitaasti, hymyillen ihmisille ja heilautellen kättään. Katselijat taputtivat ja huusivat: 'Eläköön Keisari! Mitkä ihanat vaatteet!' 'Voi miten hienot!', huusi joku. 'En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa!', kehui toinen. 'Väriloisto on mieletön!', sanoi kolmas. Jokainen halusi osoittaa, ettei hän ollut tyhmä eikä kelvoton. Kukaan ei sanonut, mitä hän todella ajatteli tai näki. He kaikki ylistivät vaatteita, jotka olivat vain heidän mielikuvituksessaan. Mutta sitten, ihan yhtäkkiä, pienen ihmisjoukon keskeltä kuului pieni, kirkas ääni. Se oli pienen pienen lapsen ääni, joka oli tullut äitinsä ja isänsä kanssa katsomaan kulkuetta. Lapsi oli niin viaton ja rehellinen, ettei hän ymmärtänyt, miksi kaikki teeskentelivät. Hän osoitti sormellaan suoraan keisaria kohti ja huudahti isoon ääneen: 'Mutta Keisarihan on alasti! Hänellä ei ole vaatteita ollenkaan!' Ensiksi kuului vaimea kohahdus. Sitten pientä kuiskuttelua. Ihmiset katsoivat toisiaan ja sitten keisaria. Lapsen sanat olivat kuin taikapölyä, joka puhalsi pois kaiken sen teeskentelyn. Yksi kerrallaan ihmiset alkoivat nähdä sen, mitä olivat koko ajan nähneet, mutta eivät olleet uskaltaneet sanoa. 'Hän on oikeassa!' joku vanha mies mumisi. 'Keisari on alasti!' Sitten useampi alkoi sanoa samaa. 'Todella, hänellä ei ole vaatteita!' Ja pian koko ihmisjoukko huusi kuin yhdestä suusta: 'Keisari on alasti! Keisari on alasti!' Keisari kuuli lasten äänen ja sitten koko kansan. Hän punastui korviaan myöten. Hän tiesi, että lapset puhuivat totta. Hän tiesi, että hänellä ei ollut vaatteita. Mutta hän ei voinut lopettaa kulkuetta, ei nyt, kun kaikki olivat nähneet. Joten hän käveli eteenpäin, yhä ylpeänä ja ryhdikkäänä, vaikka jokainen tiesi, että hän oli alasti. Huijarit sen sijaan, kun he kuulivat lapsen huudon ja ihmisten kuiskuttelun, olivat jo keränneet keisarilta saamansa rahat ja kadonneet väkijoukkoon. He olivat jo kaukana. Keisari jatkoi matkaansa, pitäen yllä ulkokuorta. Se oli vaikeaa, sillä hän tunsi kylmän tuulen ihollaan ja vielä pahemmin, hän tunsi häpeän pistävän sydämessään. Kaikki se teeskentely oli murtunut yhden pienen, rehellisen lapsen ansiosta. Jokainen näki totuuden nyt. Ja keisari oli edelleen alasti, mutta nyt kaikkien silmien edessä.

Lopetus

Niin kävi keisarille, joka luuli olevansa kaikkein hienoin. Mutta niin kuin kuulimme, totuus löytyy usein lasten suusta! Kiitos paljon, kun olit mukana tässä tarinassa. Toivottavasti se sai mielikuvituksesi lentoon! Muista, että maailma on täynnä ihmeitä, ja sinäkin voit keksiä omia seikkailuja. Jos sinulla on ideoita tai palautetta, anna ihmeessä Sonacastsille tiedoksi. Kuulemisiin taas seuraavan kerran, kun lähdemme uuteen tarinaan! Iloista mieltä!

Lisää tarinoita