SONACAST
Hanki se Google PlaystaLataa App Storesta

Tarina

Kaunotar ja hirviö

15 min7-9-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Kuuntele koko tarina sovelluksessa
Lataa App Storesta

Tarina

Johdanto: Oven takana odottaa taikaa

Hei pikku kuuntelija! Oletko valmis matkalle paikkaan, missä vanhat linnat kätkevät mysteereitä ja taika odottaa aivan nurkan takana? Missä ruusun terälehti voi muuttaa kohtaloita ja ystävällisyys on voimakkaampaa kuin mikään loitsu? Tänään kerromme sinulle lumoavan tarinan Kaunottaresta ja hirviöstä. Se on kertomus rohkeasta tytöstä ja salaperäisestä hirviöstä, joka opettaa meille, että todellinen kauneus on paljon syvemmällä kuin miltä näyttää. Valmistaudu kuuntelemaan! Tervetuloa mukaan!

Kauppias ja hänen tyttärensä

Olipa kerran, hyvin kauan sitten, eräässä kauniissa kaupungissa asui rikas kauppias. Hänellä oli valtava talo, täynnä kaikkea ihanaa, ja kolme tytärtä. Kaksi vanhinta tytärtä rakastivat hienoja vaatteita ja juhlia, mutta nuorin tytär, Kaunotar, oli erilainen. Hän oli kiltti, lempeä ja auttoi aina kaikkia. Kaunotar ei kaivannut kalliita lahjoja, vaan viihtyi parhaiten puutarhassa kukkien kanssa tai lukien kirjaa. Hän oli todella kaunis, mutta vielä kauniimpi oli hänen sydämensä. Eräänä päivänä, kauppias menetti kaikki rahansa. Niinpä heidän täytyi muuttaa pois isosta talosta maalle, pieneen mökkiin. Vain Kaunotar ei valittanut, vaan pyrki ilahduttamaan isäänsä.

Salaperäinen linna ja kielletty ruusu

Eräänä päivänä, kauppias kuuli iloisen uutisen: yksi hänen laivoistaan oli päässyt takaisin satamaan! Ehkä hän saisi takaisin osan menettämistään rikkauksista! Hän lähti heti matkaan, luvaten tytöilleen lahjoja. Kaunotar pyysi vain yhtä ruusua. Matka oli pitkä ja vaarallinen. Yhtäkkiä, pimeä myrsky nousi ja satoi lunta niin paljon, ettei kauppias nähnyt eteensä. Hän eksyi syvälle metsään. Kylmä ja nälkä piinasivat, kunnes hän näki kaukaisuudessa kimaltelevan valon. Se johti hänet suuren, salaperäisen linnan portille. Portit avautuivat itsestään. Linna oli hiljainen, mutta lämmin. Takassa paloi tuli ja pöydällä oli herkullista ruokaa. Kauppias söi ja lepäsi, ihmetellen kuka omisti tämän paikan. Aamulla, kun hän oli lähdössä, hän huomasi puutarhassa kauneimpia ruusuja. Kaunotar oli pyytänyt ruusua... Hän muisti Kaunottaren toiveen ja poimi yhden upean, punaisen ruusun. Mutta juuri silloin, valtava, pelottava hirviö ilmestyi hänen eteensä. Hirviö mörehti vihaisesti: 'Kuinka kehtaat varastaa minun ruusuni?! Olen antanut sinulle majoituksen ja ruokaa, ja tämä on kiitoksesi!' Kauppias oli kauhuissaan. Hirviö jatkoi: 'Jos haluat säästää henkesi, sinun on tuotava tyttäresi tänne, tai kuolet!' Eräänä päivänä, kauppias kuuli iloisen uutisen: yksi hänen laivoistaan oli päässyt takaisin satamaan! Ehkä hän saisi takaisin osan menettämistään rikkauksista! Hän lähti heti matkaan, luvaten tytöilleen lahjoja. Kaunotar pyysi vain yhtä ruusua. Matka oli pitkä ja vaarallinen. Yhtäkkiä, pimeä myrsky nousi ja satoi lunta niin paljon, ettei kauppias nähnyt eteensä. Hän eksyi syvälle metsään. Kylmä ja nälkä piinasivat, kunnes hän näki kaukaisuudessa kimaltelevan valon. Se johti hänet suuren, salaperäisen linnan portille. Portit avautuivat itsestään. Linna oli hiljainen, mutta lämmin. Takassa paloi tuli ja pöydällä oli herkullista ruokaa. Kauppias söi ja lepäsi, ihmetellen kuka omisti tämän paikan. Aamulla, kun hän oli lähdössä, hän huomasi puutarhassa kauneimpia ruusuja. Kaunotar oli pyytänyt ruusua... Hän muisti Kaunottaren toiveen ja poimi yhden upean, punaisen ruusun. Mutta juuri silloin, valtava, pelottava hirviö ilmestyi hänen eteensä. Hirviö mörehti vihaisesti: 'Kuinka kehtaat varastaa minun ruusuni?! Olen antanut sinulle majoituksen ja ruokaa, ja tämä on kiitoksesi!' Kauppias oli kauhuissaan. Hirviö jatkoi: 'Jos haluat säästää henkesi, sinun on tuotava tyttäresi tänne, tai kuolet!' Kauppias vapisi ja aneli armoa, luvaten tehdä mitä vain. Hirviö antoi hänelle viikon aikaa palata tyttärensä kanssa, tai uhata kuolemalla. Sydän raskaana ja mieli täynnä epätoivoa, kauppias lähti takaisin kohti kotiaan, tietäen, että hänen oli kerrottava tytöilleen kaikki.

Kaunotar linnassa: Ystävyyden alku

Kauppias palasi kotiin sydän raskaana. Hänen tyttärensä juoksivat häntä vastaan, mutta kauppiaan kasvoilta he näkivät heti, että jotain kauheaa oli tapahtunut. Hän istuutui pöydän ääreen ja kertoi kaiken, ruususta ja hirviöstä ja uhkauksesta. Vanhemmat sisaret itkivät ja valittivat, että Kaunotar oli syypää kaikkeen, koska hän oli halunnut sen ruusun. Mutta Kaunotar astui esiin ja sanoi: "Isä, älä huoli. Minä menen. Minä olen pyytänyt sitä ruusua, ja minun on vastattava teoistani. Minä pelastan sinut." Kauppias yritti kieltää, mutta Kaunottaren päätös oli vankkumaton. Hän ei halunnut antaa isänsä kuolla. Seuraavana aamuna Kaunotar ja kauppias ajoivat takaisin kohti synkkää linnaa. Matka oli pitkä ja hiljainen. Kauppiaan silmät olivat täynnä kyyneliä, ja Kaunotar yritti olla rohkea, vaikka hänen sydämensä tykytti pelosta. Kun he saapuivat linnan portille, ne avautuivat itsestään. Linna oli edelleen yhtä jylhä ja mystinen kuin ennenkin. He astuivat sisään, ja tällä kertaa kukaan ei ollut heitä vastassa. Käveltyään pitkin pitkiä käytäviä he löysivät suuren ruokasalin. Siellä pöytä oli katettu kahdelle, täynnä herkullisia ruokia ja juomia. He istuivat alas ja söivät, mutta heidän mielensä olivat niin täynnä pelkoa, että ruoka maistui mitättömältä. Yhtäkkiä, ruokasalin ovi avautui, ja hirviö astui sisään. Se katsoi Kaunotarta synkällä katseella. Hirviö sanoi karhealla äänellä: "Olet tullut. Hyvä. Mutta sinun isäsi... hänen on lähdettävä heti." Kaunotar puristi isänsä kättä ja kuiskasi: "Mene, isä. Minä pärjään." Kauppias suuteli Kaunotarta otsalle, ja lähti linnasta hirviön katseen alla. Kaunotar jäi yksin hirviön kanssa. Hirviö kääntyi Kaunottaren puoleen ja sanoi: "Tämä on nyt kotisi. Voit mennä minne tahansa, paitsi siihen yhteen huoneeseen, jonne on kielletty pääsy. Kysy mitä tahansa, ja se annetaan sinulle. Sinä olet linnan emäntä." Ja sitten, yhtä nopeasti kuin se oli ilmestynyt, hirviö katosi. Kaunotar oli ymmällään. Hän ei ollut koskaan nähnyt sellaista ystävällisyyttä hirviöltä. Hän meni hänelle osoitettuun huoneeseen, joka oli suuri ja ylellinen, täynnä kauniita huonekaluja ja pehmeitä mattoja. Siellä oli myös valtava kirjasto, täynnä kirjoja kaikenlaisista aiheista! Kaunotar rakasti lukea. Linnan esineet tuntuivat heräävän eloon, pienet kynttilänjalat vilkuttelivat, ja teekannu höyrysi kutsuvasti. Päivät kuluivat. Kaunotar tutustui linnaan ja sen puutarhoihin. Hän vietti aikaa kirjastossa lukien, ja joskus hän näki hirviön tarkkailevan häntä etäältä, mutta se ei koskaan tullut lähelle. Joka ilta illallisella hirviö ilmestyi. Se kysyi Kaunottarelta: "Kaunotar, haluatko naida minut?" Ja joka ilta Kaunotar vastasi: "Ei, Hirviö." Hirviö huokaisi ja katosi. Vaikka se oli iso ja pelottava, Kaunotar huomasi, että hirviön silmissä oli surua, kun hän kieltäytyi. Eräänä iltana Kaunotar kysyi: "Hirviö, miksi olet niin yksinäinen?" Hirviö katsoi häntä. "Olen ollut yksin kauan. Kukaan ei pidä minusta. Olen niin ruma." Kaunotar tunsi sääliä hirviötä kohtaan. Hän alkoi ymmärtää, että ulkokuori ei kertonut kaikkea. Hän alkoi puhua hirviölle enemmän. He keskustelivat kirjoista, puutarhasta ja maailmasta linnan ulkopuolella. Hirviö paljasti olevansa hyvin älykäs ja hauska, ja Kaunotar yllättyi. He alkoivat viettää aikaa yhdessä joka päivä. He kävelivät puutarhassa, Hirviö osoitti Kaunottarelle kauneimpia kukkia ja kertoi niiden tarinoita. He pelasivat pelejä ja jopa lukivat toisilleen. Kaunotar huomasi, että hirviön karhea ääni muuttui pehmeämmäksi, kun se puhui hänelle. Se hymyili useammin, ja sen silmät eivät olleet enää niin surulliset. Kaunotar tajusi, että hirviön ulkokuoren alla piili ystävällinen ja hyvä sydän. Heidän välilleen alkoi kasvaa jotain uutta, jotain kaunista. Se oli ystävyyttä, joka oli alkanut kukoistaa synkässä linnassa, kahden hyvin erilaisen olennon välillä.

Lupaus ja sydämen valinta

Vaikka Kaunotar viihtyikin hirviön linnassa ja heidän ystävyytensä syveni päivä päivältä, hänen sydämessään kasvoi myös toisenlainen tunne. Hän alkoi kaivata. Kaivata isäänsä, siskojaan ja vanhaa kotiaan. Illalla takkatulen ääressä, kun hirviö luki hänelle tarinoita tai he pelasivat shakkia, Kaunotar saattoi tuijottaa kaukaisuuteen ja miettiä, mitä heille kuului. Hän muisti isänsä iloiset naurut ja siskojensa vilkkaat puheensorinat. Hänellä oli ikävä tuttuja tuoksuja ja kotinsa lämpöä. Tämä kaipuu kasvoi päivä päivältä suuremmaksi. Hirviö, joka oli nykyään hyvin tarkkaavainen Kaunotarta kohtaan, huomasi hänen mietteliäisyytensä. ”Kaunotar”, se kysyi eräänä iltana, sen ääni oli pehmeä, ”mikä mieltäsi painaa? Näytät surulliselta, eikä se sovi iloisiin kasvoihisi.” Kaunotar huokaisi. ”Kaikki täällä on kaunista, ja sinä olet ollut minulle hyvin ystävällinen, hirviö. Olen jopa oppinut pitämään seurastasi. Mutta minä… minä ikävöin isääni niin kovasti. Pelkään, että hän on sairas, ja siskojani myös. Haluaisin niin kovasti nähdä heidät edes hetkeksi, vain varmistaakseni, että he ovat kunnossa.” Hirviön kasvot synkkenivät. Se ei todellakaan halunnut päästää Kaunotarta pois, mutta se näki hänen silmistään vilpittömän kaipuun, joka syvimmällä sydämessään tunsi samanlaista yksinäisyyttä. ”Minä ymmärrän tunteesi”, se sanoi lopulta, äänessään ripaus surua. ”Mutta kuinka voisit nähdä heidät, jos et voi lähteä?” Hirviö johdatti Kaunottaren pieneen, pyöreään huoneeseen, jossa oli suuri, vanha peili. Sen reunat olivat koristeelliset ja kultaiset. ”Tämä on taikapeili”, hirviö selitti. ”Se näyttää sinulle, mitä vain haluat nähdä, missä tahansa maailmassa.” Kaunotar katsoi peiliin ja pyysi nähdä isänsä. Yhtäkkiä peilin pinnalla näkyi hänen kotinsa ja hänen isänsä, joka näytti hyvin heikolta, hauraalta ja surulliselta. Kaunottaren sydän puristui kivusta. ”Hän on sairas! Minun on mentävä hänen luokseen! Minun on huolehdittava hänestä!” Hirviö katseli Kaunotarta pitkään, sen suuret silmät täynnä epäröintiä ja syvää rakkautta. ”Minä päästän sinut menemään”, se sanoi, sen ääni oli matala ja vakava, ”mutta vain yhdellä ehdolla. Sinun on luvattava, että palaat tänne viikon kuluttua. Jos et palaa, minä… minä kuolen surusta. Minun elämäni riippuu nyt sinusta, Kaunotar.” Kaunotar, joka oli nähnyt hirviön ystävällisyyden, sen lempeät eleet ja tuntenut sen sydämen, tiesi, että se puhui täyttä totta. ”Lupaan”, hän sanoi, hänen äänensä oli vakaa. ”Lupaan palata täsmälleen viikon kuluttua.” Hirviö antoi Kaunottarelle kauniin, kiiltävän sormuksen. ”Kun haluat palata, käännä tätä sormusta kolme kertaa sormessasi ja sano 'tänne takaisin'. Sinä olet heti täällä linnassa, minun luonani.” Kaunotar hyvästeli hirviön raskaalla sydämellä, mutta ilo nähdä isä taas oli suurempi kuin mikään muu. Yhtäkkiä hän oli kotinsa pihalla, keskellä tuttua puutarhaa. ”Isä!” hän huudahti ja juoksi isänsä syliin. Isä oli niin iloinen nähdessään tyttärensä, että hänen kasvonsa alkoivat heti kirkastua, ja hänen voimansa palasivat melkein silmänräpäyksessä. Siskotkin olivat yllättyneitä ja esittivät iloisia, vaikka heidän sisimmässään kyti kateus Kaunottaren onnesta ja kauniista uusista vaatteista. Viikko kului nopeasti, aivan liian nopeasti. Kaunotar nautti isänsä ja siskojensa seurasta, mutta samalla hän tunsi outoa, kasvavaa levottomuutta. Hän muisti lupauksensa hirviölle ja sen surulliset silmät. Hänen siskonsa, jotka olivat toivoneet Kaunottaren jäävän linnan vangiksi, yrittivät taivutella häntä jäämään pidemmäksi aikaa. ”Miksi menisit takaisin sen hirviön luo?” he kyselivät toisilleen kuultavasti. ”Onpa tyhmää ja julmaa! Pysy meidän kanssamme, isäkin on nyt paljon terveempi ja tarvitsee sinua.” Kaunotar katsoi ulos ikkunasta, jossa täysikuu paistoi kirkkaana. Hän ajatteli hirviötä, yksin suuressa, hiljaisessa linnassa, odottamassa. Muistiko se, että viikko oli pian ohi? Oliko se jo surullinen? Yhtäkkiä Kaunotar tajusi, että hän ei halunnut hirviön olevan surullinen. Hän välitti siitä. Hän välitti sen ystävällisyydestä, sen lempeistä silmistä ja siitä, miten se oli kohdellut häntä. Se ei ollutkaan pelkkä pelottava hirviö, vaan ystävä, jonka hän oli oppinut tuntemaan ja rakastamaan omalla tavallaan, syvältä sydämestään. Hänen oli palattava. Hänen oli pidettävä lupauksensa. Ei vain lupauksen takia, vaan koska hänen sydämensä veti häntä vastustamattomasti takaisin hirviön luo.

Loppu: Ystävällisyyden taika

Kiitos, että olit mukana Kaunottaren ja hirviön tarinassa! Muistathan, että maailma on täynnä ihmeitä ja uusia seikkailuja – ehkä sinäkin keksit pian oman jännittävän kertomuksesi? Jos sinulla on palautetta tai haluat kertoa lempikohdastasi, anna Sonacastsin tietää. Toivottavasti kuulemme sinusta ja nähdään pian taas, uusien taikojen ja tarinoiden parissa! Heippa!

Lisää tarinoita