SONACAST
Hanki se Google PlaystaLataa App Storesta

Tarina

Kaksitoista tanssivaa prinsessaa

15 min7-9-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Kuuntele koko tarina sovelluksessa
Lataa App Storesta

Tarina

Johdanto

Oletko koskaan miettinyt, mihin prinsessat katoavat öisin? Tässä tarinassa kaksitoista kaunista prinsessaa herää joka aamu kengät puhki tanssittuna! Kukaan ei tiedä, minne he menevät tai kenen kanssa he tanssivat. Kuningas on aivan ymmällään ja on luvannut suuren palkinnon sille, joka ratkaisee tämän salaisuuden. Uskallatko lähteä mukaan selvittämään tätä mysteeriä? Valmistaudu, sillä seikkailu on alkamassa!

Salaperäiset kengät

Seikkailu alkaa nyt, ja me kurkistamme ensin suuren mysteerin ytimeen. Kuningas, joka rakasti prinsessojaan yli kaiken, oli tosi huolissaan. Joka aamu hänen kahdentoista tyttärensä makuuhuoneista löytyi aina sama jännittävä arvoitus: heidän kaikki tanssikenkänsä – ne kauniit, uudet kengät – olivat kuluneet puhki! Ne olivat täynnä pieniä reikiä ja aivan lörpöttimiksi kuluneet, aivan kuin niillä olisi tanssittu koko, koko yön! Mutta minne he olivat menneet ja kenen kanssa? Prinsessat vain hymyilivät salaperäisesti eivätkä hiiskuneet sanaakaan. Heidän salaisuutensa oli syvällä, ja kuningas halusi kiihkeästi tietää, missä ja miten nämä salaperäiset kengät kuluivat rikki joka ikinen yö.

Sotilas ja vanha nainen

Kuningas oli todella huolissaan ja kovin, kovin surullinen. Hän lupasi suuren palkinnon sille, joka selvittäisi prinsessojen salaisuuden. Jos joku onnistuisi, saisi hän valita yhden prinsessoista vaimokseen ja perisi valtakunnan. Mutta varoitus! Jos epäonnistuisi, joutuisi hän maksamaan sen hengellään! Monet prinssit ja urheat miehet yrittivät, mutta kukaan ei onnistunut. He nukkuivat yön prinsessojen oven ulkopuolella, mutta aamulla he eivät muistaneet mitään. He heräsivät vain väsyneinä ja hämmentyneinä. Eräänä päivänä vanha sotilas, joka oli palannut pitkiltä matkoilta, kuuli tästä arvoituksesta. Hän oli kokenut ja rohkea, eikä pelännyt haasteita. Sotilas päätti kokeilla onneaan. Matkalla kuninkaan linnaan hän kohtasi vanhan eukon tiellä, joka näytti melko väsyneeltä ja hieman alakuloiselta. "Hyvää päivää, sotamies", sanoi eukko. "Minne olet matkalla noin päättäväisenä?" Sotilas kertoi hänelle kuninkaan suuresta arvoituksesta. "Minäpä tiedän jotain siitä", sanoi vanha nainen, "ja voin auttaa sinua, mutta sinun täytyy luvata minulle yksi asia." "Kun menet illalla prinsessojen huoneen eteen, älä juo mitään, mitä he tarjoavat sinulle. Teeskentele vain, että olet nukahtanut syvään uneen." Lisäksi hän antoi sotilaalle taianomaisen viitan. "Kun puet tämän yllesi", "sinusta tulee täysin näkymätön. Silloin voit seurata prinsessoja minne he menevätkään, ja kukaan ei huomaa sinua!" Sotilas lupasi tehdä niin ja kiitti vanhaa naista lämpimästi. Hän tunsi jo jännityksen vatsassaan – seikkailu oli alkamassa!

Ensimmäinen yö ja hopeametsä

Pian ilta pimeni, ja linnan tornit piirtyivät tummina tähtitaivasta vasten. Sotilas oli odottanut tätä hetkeä. Hän puki ylleen vanhan naisen antaman viitan. Ja totta tosiaan, hänestä tuli täysin näkymätön! Hän tunsi vain viitan pehmeän kankaan ihollaan, mutta kukaan ei enää nähnyt häntä. Hänestä oli tullut kuin yöllinen varjo, joka saattoi liikkua vapaasti. Hän oli valmis seikkailuun! Oliko jo nukkumaanmenoaika? Ei suinkaan! Kun kaikki muut linnassa nukkuivat sikeästi, kahdentoista prinsessan huoneen ovi avautui. Prinsessat olivat pukeutuneet kauneimpiin tanssimekkoihinsa. Heidän kenkänsä olivat jo valmiina, asetetut siististi sängyn viereen, vaikka kukaan ei ollut niitä sinne laittanut. Kenkien pohjat olivat kuluneet puhki joka aamu! Miten tämä oli mahdollista? Sotilas hiipi heidän perässään. Hän pysytteli niin lähellä, että kuuli heidän iloisen kuiskailunsa. Nuorin prinsessa, suloinen pieni tyttö nimeltään Lilja, astui ensimmäisenä ovesta ulos. Vanhemmat prinsessat seurasivat perässä, yksi toisensa jälkeen. He laskeutuivat alas salaisia portaita, joista kukaan muu ei tiennyt. Ne tuntuivat johtavan syvälle maan alle, jonne vain prinsessat tuntuivat osaavan. Linnan ulkopuolella oli pimeä yö, mutta prinsessat eivät näyttäneet pelkäävän. He kävelivät reipasta vauhtia eteenpäin, ja sotilas seurasi heitä tiukasti. He saapuivat suurelle metsälle, jonka puut olivat normaalisti vihreitä ja täynnä lehtiä. Mutta nyt kaikki näytti erilaiselta! Prinsessat pysähtyivät pienen metsikön reunalle. Sotilas katsoi heitä uteliaana. Ja sitten tapahtui jotain aivan uskomatonta! Puut heidän edessään alkoivat hohtaa! Ei tavallisella vihreällä valolla, vaan hopeisella hehkulla. Ne eivät olleet tavallisia puita, vaan taianomaisia hopeapuita, joiden lehdet kimmelsivät kuin miljoonat pienet timantit kuunvalossa. Hopeiset oksat tuntuivat laulavan hiljaista tuutulaulua, ja puunrungot olivat niin sileitä, että ne tuntuivat viileältä ja pehmeältä koskettaa. Hopeametsä oli kuin satukirjasta, täynnä kimaltavia hämähäkinseittejä, joissa kastepisarat hohtivat kuin pienet helmet. Ilma tuoksui raikkaalta ja puhtaalta, kuin vasta sataneen hopeapölyn jälkeen. Prinsessat olivat aivan lumoutuneita. He hypähtelivät ja pyörähtelivät puiden välissä, ja heidän mekkonsa kimaltelivat hopeanhohteessa. He tuntuivat olevan täysin omassa taianomaisessa maailmassaan, kaukana linnan säännöistä ja kuninkaan tiukasta katseesta. Sotilas seurasi aivan heidän takanaan, ja hänkin tunsi metsän lumon. Hän ei ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Mutta hän muisti todisteen tärkeyden. Hän sieppasi pienen hopeisen oksan, joka napsahti melkein äänettömästi poikki. Se oli ohut kuin neula, mutta hohti kirkkaasti hänen kädessään. Pieni napsahdus! Mutta prinsessat kuulivat sen! 'Mitä se oli?' kysyi vanhin prinsessa, Aurora. 'Ehkä se oli vain tuuli', vastasi toinen, Kaarina. 'Tai pieni metsäneläin', sanoi kolmas, Helmi. Mutta nuorin prinsessa, pieni Lilja, ravisti päätään. 'Minä tunsin jonkun olevan täällä. Ihan kuin joku olisi hengittänyt aivan takanamme!' Vanhemmat prinsessat vain nauroivat ja jatkoivat matkaansa. He olivat niin tottuneita metsän taikuuteen, etteivät he enää pelänneet pieniä ääniä. Sotilas pidätti hengitystään. Hän oli onneksi näkymätön! Hän piilotti hopeisen oksan syvälle taskuunsa. Se oli hänen salaisuutensa ja todisteensa. Kohta he saapuivat hopeametsän toiselle puolelle. Mitä mahtoikaan olla seuraavana? Prinsessat jatkoivat matkaansa iloisesti jutellen. He olivat aivan haltioissaan tästä yöllisestä seikkailusta. He astuivat ulos hopeametsästä, ja heidän edessään avautui jälleen uusi näky. Mikä metsä se mahtoikaan olla?

Kultametsä, timanttimetsä ja suuri paljastus

Heidän edessään avautui nyt jotain aivan uudenlaista! Se oli Kultametsä! Kaikki puut kimaltelivat kullanhohtoisina, niiden lehdet olivat puhdasta kultaa ja oksat vinkuivat kevyesti tuulessa kuin tuhannet pienet kultakellot. Maa oli peittynyt kultaiseen sammaleeseen, ja jokainen kukka hohti kuin olisi ollut tehty pienistä kultahippusista. Prinsessat huokaisivat ihastuksesta. ”Voi, miten kaunista!” he kuiskasivat toisilleen. Sotilas seurasi aivan kannoilla, näkymättömissä. Hän näki, kuinka prinsessat kirmasivat kultaisten puiden lomassa, heidän askeleensa kevyinä ja iloisina. Hän katkaisi varovasti yhden kultaisen oksan, pienenpienen kultaisen oksan, ja kätki sen taskuunsa. Se oli hänen todisteensa. Prinsessat jatkoivat matkaansa Kultametsän läpi. Heidän kengänpohjansa alkoivat jo tuntua hieman ohuilta. Sitten he astuivat vieläkin ihmeellisempään paikkaan! Se oli Timanttimetsä! Täällä jokainen puu oli tehty tuhansista ja tuhansista kimaltavista timanteista. Ne tuikkivat ja säihkyivät kaikkien sateenkaaren väreissä, ja jokainen tuulenhenkäys sai ne leikkimään valon kanssa. Ilma oli täynnä pienten timanttien kilinää, kuin tuhannet pienet tähdet olisivat pudonneet maahan. Prinsessat olivat aivan haltioissaan! Heidän silmänsä loistivat kilpaa timanttipuiden kanssa. Sotilas katkaisi jälleen yhden pienen oksan, tällä kertaa timanttipuusta. Se oli niin kaunis, että se melkein sokaiseisi silmät. Hän sujautti senkin huolellisesti taskuunsa hopeisen ja kultaisen oksan viereen. Lopulta he tulivat suuren, kauniin järven rantaan. Järven toisella puolella näkyi valaistu linna. Linna oli aivan kuin sadusta, täynnä torneja ja kauniita ikkunoita, joista kajasti lämmin valo. Prinsessat riensivät rantaan, missä odotti kaksitoista pientä venettä. Ja jokaisessa veneessä oli komea prinssi, joka odotti omaa prinsessaansa! Prinsessat hyppäsivät innokkaasti veneisiin, ja jokainen prinssi alkoi soutaa omaa prinsessaansa kohti linnaa. Sotilas näki kaiken tämän. Hän hiipi nopeasti yhden veneen perään, otti kiinni sen köydestä ja antoi veneen vetää häntä perässään huomaamattomasti järven yli. Kukaan ei huomannut häntä. He saapuivat linnaan. Sisällä soi iloinen musiikki, ja valssi kutsui tanssimaan. Prinsessat ja prinssit tanssivat koko yön, kevyesti pyörähdellen ja nauraen. He olivat niin iloisia, niin onnellisia! Sotilas istui piilossa nurkassa, juoden tarjoilijan tuomaa viiniä, mutta hän oli tarkkana. Hän näki, kuinka prinsessojen kengät vähitellen kuluivat puhki tanssin pyörteissä. Ne vain kuluivat ja kuluivat, kunnes olivat täynnä reikiä. Aivan kuten kuningas oli joka aamu nähnyt! Sotilas hymyili itsekseen. Nyt hän tiesi salaisuuden. Aamun koittaessa prinsessat olivat väsyneitä, mutta onnellisia. He hyvästelivät prinssit ja nousivat veneisiin. Sotilas hiipi jälleen yhden veneen perään ja palasi järven yli. He kulkivat takaisin Timanttimetsän läpi, jonka timantit olivat nyt aamun sarastuksessa vaaleanpunaisia ja sinisiä. Sitten he palasivat Kultametsään, jonka kullansävyt olivat aamuauringossa vieläkin lämpimämpiä. Ja lopuksi he kävelivät Hopeametsän läpi, jonka hopeiset lehdet kimmelsivät hellästi. Prinsessat olivat hiljaisia, heidän ilonsa oli muuttunut väsymykseksi, mutta heidän kasvoillaan oli hymy. He palasivat takaisin omaan linnaansa juuri ennen auringonnousua. Sotilas hiipi nopeasti takaisin omaan huoneeseensa. Hän asetti hopeisen, kultaisen ja timanttisen oksan varovasti pöydälle. Hän tiesi, että oli aika kertoa totuus. Kuninkaan oli pakko saada tietää. Aamulla, kun kuningas heräsi, hän kutsui taas prinsessat luokseen. ”No niin, rakkaat tyttäreni,” kuningas sanoi väsyneenä, ”missä olitte viime yönä? Ja miksi teidän tanssikengissänne on jälleen uudet reiät?” Prinsessat yrittivät keksiä tekosyitä, mutta heidän kasvonsa punoittivat. He eivät tienneet, mitä sanoa. Silloin sotilas astui esiin. ”Teidän Majesteettinne,” hän sanoi selkeällä äänellä, ”minä tiedän, missä prinsessat tanssivat.” Prinsessat katsoivat häneen kauhistuneina. Sotilas nosti kolme oksaa pöydälle: yhden hopeisen, yhden kultaisen ja yhden timanttisen. ”Prinsessat tanssivat joka yö maanalaisessa linnassa, prinssien kanssa, kunnes heidän kenkänsä kuluivat puhki,” hän julisti.

Lopetus

Kiitos, että kuuntelit tämän lumoavan tarinan Kaksitoista tanssivaa prinsessaa! Toivottavasti nautit salaperäisestä tanssimatkasta. Jos sinulla on ajatuksia tai palautetta, kerro niistä Sonacastsille – kuulemme mielellämme! Tämä tarina saakoon sinut unelmoimaan ja keksimään omia taianomaisia seikkailujasi. Maailma on täynnä ihmeitä, jotka odottavat löytäjäänsä! Muista, että mielikuvituksesi voi viedä sinut minne vain. Nähdään taas seuraavan jännittävän tarinan parissa! Hyvää yötä tai mukavaa päivää, pieni kuuntelija!

Lisää tarinoita