SONACAST
Hanki se Google PlaystaLataa App Storesta

Tarina

Heikki hiiren keittiöseikkailu

40 min7-9-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Kuuntele koko tarina sovelluksessa
Lataa App Storesta

Tarina

Johdanto

Ravintola Kultaisen Kauhan keittiössä leijui paahdetun voin ja makean vaniljan lämmin tuoksu. Pieni Heikki-hiiri kurkisti ilmanvaihtoventtiilin raosta alas kohti kimaltelevia kuparikattiloita. Hän tiesi tarkalleen, milloin pääkokki Anselmi käänsi selkänsä sekoittaakseen illan tärkeintä kastiketta. Silloin alkoi Heikin oma, salainen makuretki höyryävien patojen ja mausteisten kukkuloiden keskellä.

Ensimmäinen hiivintä

Heikki liu'utti pikkuruiset tassunsa viileää kuparista vesiputkea pitkin ja laskeutui äänettömästi alas työtason hämäriin varjoihin. Keittiön kostea laattalattia heijasti rivissä riippuvien kuparipannujen loistetta kuin sulaa kultavirtaa. Liedon äärellä pääkokki Anselmi hyöri kiivaana ja mumisi itsekseen hämmentäessään illan tärkeää juhla-ateriaa. Valkoinen kokkihattu keikkui villisti jokaisen hätäisen liikkeen tahdissa. Heikki nypytti tarkkaa nenäänsä ja eteni varovasti puisen leikkuulaudan reunan taakse. Siinä, vain muutaman askeleen päässä, lepäsi unohtunut pala kovaa, kullanruskeaa parmesaania. Juusto tuoksui suolaiselta ja houkuttelevalta iltavalon loisteessa. Pieni herkkusuu siristi silmiään ja mittaili katseellaan matkaa leikkuulaudalle. Jokainen hento viiksikarva värisi jännityksestä, kun Anselmin selkä pysyi yhä tiukasti kohti kääntyneenä. Tuo kimmeltävä juustonpala suorastaan huusi Heikin nimeä.

Kielletty maistajainen

Heikki otti kaksi ripeää loikkaa ja kurotti kuononsa suoraan kullanruskeaan juustonpalaan. Hän haukkasi pienen, varovaisen murusen ja sulki silmänsä nautinnosta. Maku levisi kielelle täyteläisenä ja syvänä, kuin tiivistettynä auringonpaisteena kylmän talvipäivän keskellä. Tämä juusto ei ollut pelkästään hyvää, vaan se oli suorastaan mestarillista. Äkkiä raskaat askelet kirskahtivat laattalattiaa vasten. Pääkokki Anselmi kääntyi ympäri niin vauhdikkaasti, että hänen valkoinen takkinsa lehahti ilmaan. "Missä se hiton korianteri oikein piileskelee!" Anselmi tiuskaisi ja haravoi työtasoa tuimalla katseellaan. Heikin sydän jyskytti rinnassa kuin pikkuruinen rumpu. Ensimmäinen reitti putkelle oli tukossa kokin jättimäisen käsivarren vuoksi. Heikki kääntyi salamannopeasti toiseen suuntaan ja sukelsi matalana kapean leipäkorin tiheän rottinkipunoksen taakse. Hän veti hännänpäänsä visusti suojaan ja pidätti hengitystään aivan litteänä. Anselmi asteli leikkuulaudan viereen ja kurotti kätensä kohti maustepurkkien riviä. Silloin hänen katseensa pysähtyi keltaiseen parmesaanikimpaleeseen. Kokki siristi silmiään, kumartui alemmas ja nosti juuston aivan nenänsä eteen tutkiakseen sitä. "Mitä ihmettä tämä on?" Anselmi murisi ja rypisti tuuheat kulmakarvansa syvään kurttuun. Juuston sileässä reunassa näkyi kaksi sahalaitaista, naurettavan pientä hampaanjälkeä. Anselmi tuhahti niin kiukkuisesti, että hänen muhkeat viiksensä värähtivät ja leikkuulaudalle pöllähti valkoinen jauhopilvi. Kokki pyöritteli parmesaania sormissaan ja mulkoili varjoja epäluuloisena kuin kettu kanatarhan aidalla. "Minun keittiössäni ei kummittelijoita suvaita, saati luvattomia maistelijoita", hän murahti itsekseen ja laski juuston takaisin kopsahtaen. Heikki painautui leipäkorin säleitä vasten ja toivoi tulevansa näkymättömäksi.

Kattiloiden varjossa

Heikki kyyristeli leipäkorin takana ja laski hengityksiään. Anselmi seisoi aivan vieressä, ja kokin raskaat puukengät kolisivat lattiaan kuin ukkosenjyrähdykset. Hiiren oli pakko päästä korkeammalle, pois suoralta vaaravyöhykkeeltä. Työtason takana kohosi maustehyllykkö, jonka puiset kannattimet tarjosivat houkuttelevan pakotien. Heikki ponkaisi liikkeelle pehmeästi ja tarrasi kiinni hyllyn karheaan reunaan. Ensimmäinen ponnistus liukui kuitenkin jauhoisella puulla, ja hiiren takakäpälät suttasivat tyhjää ilmaa. Hän joutui vetämään itsensä ylös pelkkien etutassujensa varassa ennen kuin sai kunnollisen otteen. Ylähyllyllä tuoksui kuivatuilta yrteiltä, pippureilta ja kaukaisilta mausteilta. Etsiessään parempaa piilopaikkaa Heikki pujotteli lasipurkkien kapeissa väleissä. Hänen hännänkärkensä hipaisi vahingossa hyllyn reunalla keikkuvaa nippua. Pieni rosmariininoksa irtosi ja leijaili äänettömästi suoraan työtasolle, suoraan Anselmin valkoisen leikkuulaudan viereen. Anselmi kääntyi kannoillaan salamannopeasti. Hänen terävä katseensa osui heti pudonneeseen vihreään oksaan. Kokki nappasi vyöltään ruudullisen puhdistusliinan ja rullasi sen tiukaksi pamppumaiseksi viuhkaksi. "Joku täällä hiippailee minun valtakunnassani", Anselmi sihahti ja alkoi haravoida hyllyjen alustoja tuimalla katseellaan. Heikki tiesi tulleensa huomatuksi. Hän livahti hyllyltä alas toivoen saavuttavansa työtason takana kulkevan ilmanvaihtokanavan. Matkalla hänen jalkansa kuitenkin törmäsivät kumollaan olevaan, raskaaseen teräskulhoon. Kulho heilahti, keikahti ja romahti Heikin päälle metallisella kolahduksella. Heikki oli loukussa. Kaikki ympärillä muuttui pilkkopimeäksi, ja ainoa yhteys ulkomaailmaan oli kulhon reunassa oleva millimetrin levyinen valoviiru. Kulhon sisällä leijui viileä, hapan sitruunan tuoksu, joka pisteli Heikin herkkää nenää. Teräspinta heijasti Anselmin lähestyvät askeleet mahtavana, kumisevana jyminänä. Kokki oli vain muutaman askeleen päässä kulhosta, ja puhdistusliina viuhui ilmassa. "Kyllä minä tämän leikin lopetan tähän paikkaan", Anselmi mutisi itsekseen ja ojensi kätensä tarttuakseen kulhon kahvaan. Silloin tiskialtaan suunnalta kuului valtava räsähdys. Porsliinilautasten pino huojui ja kolisi metallista tiskipöytää vasten kuin kaatuva kivimuuri. "Voi hyvät hyssykät sentään, nämä ovat liukkaita kuin saippuakuplat!" tiskari Martta huudahti toiselta puolelta keittiötä. Martta kolisteli tiskikoria tahallisen kuuluvasti ja loihti ympärilleen oikean saippuavaahtoisen kattilakonsertin. Hän tiesi tarkalleen, miten äkkipikainen kokki reagoisi astioiden vaarantumiseen. Anselmi pysähtyi kuin seinään. Hänen kasvonsa lehahtivat tomaatinpunaisiksi, ja katse kääntyi välittömästi pois maustehyllyltä kohti tiskipistettä. "Martta, varo niitä keisarillisia lautasia!" Anselmi karjaisi ja kääntyi kiireesti tiskipöytää kohti puhdistusliina kädessään viuhuen. "Yksikin särö, ja koko illallinen on pilalla!" Heikki kuunteli teräskulhon kumeassa pimeydessä, kuinka raskaat askelet loittonivat. Hänen sydämensä löi edelleen tiheästi, mutta vaara oli hetkeksi siirtynyt toisaalle. Pääkokin kiivaat askeleet tömisivät kauemmas tiskipisteelle, missä vesi kohisi ja saippuavaahto loiski teräksiseen altaaseen. "Ota rauhallisesti, Anselmi hyvä", Martan tyyni ja lempeä ääni kantautui höyryn läpi. "Pysyvät nämä hyppysissä, kunhan kukaan ei hätiköi liikaa." Anselmin matala mörinä vaimeni lopulta kuumana sihisevän tiskikoneen huminaan. Keittiön valtava kuparipannujen rivi kimmelsi katonrajassa kuin hiljainen vartijoiden ketju, mutta täällä alhaalla, työtason tasaisella pinnalla, vallitsi jännittynyt hiljaisuus. Heikki kyyristeli teräskulhon kätköissä liikkumatta lainkaan. Pimeys oli niin syvää, että vain tuo pienen pieni valojuova paljasti teräksen reunan ja puisen tason välisen raon. Kulhon sisäpinta toimi kuin pikkuruinen peilisali, heijastaen Heikin omaa nopeaa tuhinaa takaisin viileänä kaikuna. Hän haistoi metallisen pinnan läpi tutun, mausteisen vivahteen. Juuri siinä, aivan kulhon kapean raon ulkopuolella, lepäsi tuo pudonnut rosmariininoksa. Sen neulasista huokui metsäinen ja raikas tuoksu, joka leikkasi sitruunan happamuuden läpi. Se oli sama tuoksu, jota Heikki oli lähtenyt tavoittelemaan ennen kuin Anselmin valppaat silmät ja viuhuva liina olivat ajaneet hänet ansaan. Pieni hiiri veti henkeä ja painoi käpälänsä kylmää peltiä vasten. Tiskari Martan huomaavainen metelöinti oli ostanut hänelle pienen hengähdystauon, mutta pimeässä vankilassa ei voinut viipyä ikuisuutta. Keittiön elämä jatkui ympärillä kiihkeänä, ja jokainen sekunti toi Anselmin askeleet vääjäämättä lähemmäs takaisin kohti maustepistettä.

Pielessä oleva keitos

Heikki otti tukea työtason puupinnasta ja kokeili kulhon painoa hartioillaan. Kulho oli tehty raskaasta, paksusta teräksestä, eikä se hievahtanutkaan pelkällä pään puskuvoimalla. Pieni hiiri kokeili ensin nostaa reunaa selkälihaksillaan, mutta käpälät vain liukuivat jauhoisella puulla. Toisella yrittämällä Heikki huomasi pienen leivänmurusen lattialla. Hän kiilasi sen käpälällään metallireunan alle ja sai kulhon keikahtamaan juuri tarpeeksi. Heikki pujahti sujuvasti kapeasta aukosta vapauteen ja sieppasi samalla hetkellä viereen pudonneen rosmariininoksan napakasti hampaidensa väliin. Samaan aikaan Anselmi harppoi takaisin liedon luokse tuhahdellen ärtyneesti. Pääkokin takinliepeet heiluivat ja valkoinen hattu keikkui uhkaavasti toiselle korvalle valahtaneena. "Kukaan ei ymmärrä täällä hienostuneen ruoanlaiton päälle, ei sitten kukaan", Anselmi jupisi puolittain viiksiinsä. Kokki tarttui suureen, kiiltävään hopealusikkaan ja kumartui massiivisen keittopadan ylle. Liedeltä kohoava höyry kietoutui hänen kasvojensa ympärille kuin paksu, lämmin sumuvaippa. Anselmi kauhoi lusikkaansa tilkan tummaa, poreilevaa keitosta ja puhalsi siihen varovasti. Sitten hän maistoi, maiskutteli kieltään kitalakea vasten ja jähmettyi paikoilleen. Hänen ilmeensä vääntyi äkisti niin happamaksi, että koko naama näytti kutistuvan ruttuun. "Karmeaa kuraa!" Anselmi parahti ja heitti lusikan kolahtaen leikkuulaudan viereen. "Pohja on kitkerää kuin myrkyllinen tammenterho, aivan liian raskasta ja tunkkaista!" Heikki kyyristeli työtason varjoisassa kulmassa maustepurkkien katveessa. Hän nuuhkaisi ilmaa ja veti syvään keitosta nousevaa sakeaa höyryä pikkuruisiin keuhkoihinsa. Hänen tarkka kuononsa analysoi jokaisen pisaran ja mausteen osasen salamannopeasti. Höyry tuoksui kyllä paahteiselta sipulilta ja makealta juurekselta, mutta jotain oleellista puuttui kokonaan. Keitoksen maku oli vähän kuin orpo laulu ilman säestystä, sillä siitä puuttui raikas vastapaino. Heikki katseli hampaissaan pitämäänsä rosmariininoksaa ja nyökytteli itsekseen. Pelkkä metsäinen rosmariini toisi raikkautta, mutta se ei vielä riittäisi peittämään kitkeryyttä kokonaan. Tarvittiin jotain lämpimämpää ja eksoottisempaa, jotain joka sitoisi maut yhteen. Silloin Heikin terävä katse osui keittopisteen reunalle, aivan höyryävän padan viereen. Siinä törrötti keraaminen maustepurkki, jonka kannen Anselmi oli kiireessään jättänyt puolitiehen auki. Purkin kyljessä luki siistillä kaunokirjoituksella kardemummaa, ja sen kätköistä leijaili huumaavan mausteinen, aavistuksen sitruunainen lehmuksenkukan tuoksu. Se oli juuri oikea vastapari. Purkki oli kuitenkin sijoitettu aivan lieden kuumalle vaaravyöhykkeelle, missä Anselmi harppoi edestakaisin tuskastuneena. Pääkokki pyöritteli käsiään ja etsi kuumeisesti suola-astiaa, jolla yrittäisi pelastaa illallisen. "Pilaan maineeni tällaisella liemellä", Anselmi voivotteli ja kääntyi penkomaan alakaappeja. Heikki tiesi, että suola vain pahentaisi tilannetta ja tekisi keitoksesta täysin syömäkelvotonta. Oli toimittava heti, ennen kuin Anselmi ehtisi ripotella vääriä aineksia pataan. Pieni hiiri laski rosmariininoksan hetkeksi tassujensa viereen ja mittaili silmillään matkaa maustepurkille. Hänellä oli valmiina suunnitelma, mutta se vaatisi täydellistä ajoitusta ja rohkeutta astua suoraan keittiön kuumimpaan keskipisteeseen. Lattianrajassa Anselmi kolisteli peltisiä purkkeja niin että kaapin ovet paukkuivat. Pääkokin huomio oli kerrankin täysin poissa työtason tapahtumista. "Missä se karkea merisuola luuraa, kun sitä kerrankin tarvitaan?" kokki tuskaili pimeästä kaapista. Heikki vilkaisi ylös kohti hyllyä, josta avautui esteetön reitti kohti lieden reunaa. Suunnitelma oli uhkarohkea, mutta keittiön kunnia oli vaakalaudalla. Jos hän onnistuisi yhdistämään rosmariinin havuisen voiman ja kardemumman makean lämmön, keitos heräisi eloon. Hän painoi viiksensä matalaksi ja valmistautui elämänsä ratkaisevimpaan loikkaan.

Suuri makuratkaisu

Heikki otti tiukan otteen rosmariininoksasta ja syöksyi esiin suojaavan hyllyn reunalta. Anselmi kähmi yhä alakaapin syövereissä pää vadissa, joten hetki oli täydellinen. Työtasolla nökötti raskas, keraaminen kardemummapurkki, jonka kansi retkotti houkuttelevasti raollaan. Heikki yritti ensin tuuppia purkkia paljain tassuin kohti lieden reunaa, mutta posliini oli aivan liian painavaa. Purkki vain liukui millimetrin ja pysähtyi tahmeaan pisaraan siirappia. Pieni hiiri ei kuitenkaan lannistunut. Hän huomasi leikkuulaudalle unohtuneen pitkävartisen puukauhan, jonka lapa lepäsi jauhojen keskellä. Heikki kiilasi kauhan varren terävän pään purkin pohjan alle kuin mahtavan vipuvarren. Hän ponkaisi koko pikkuruisella ruumiinpainollaan kauhan pyöreän pesän päälle. Napsahdus kajahti ilmaan, ja purkki nytkähti ripeästi eteenpäin suoraan kohti työtason reunaa. Heikki kipusi salamannopeasti purkin posliiniselle kaulalle ja heivasi itsensä ylös lieden yläpuolella riippuvalle maustehyllylle. Sieltä oli suora näkymä jättimäiseen, mustaan keittopataan. Keitos pulppusi laiskasti kuin kuuma, tumma mutalähde, päästäen ilmoille raskaita kuplia. Heikki seisoi hyllyn laidalla ja mittaili etäisyyttä lieden kuumuudesta huolimatta. Hän kohotti rosmariininoksan hampaistaan ja kiepsautti sen ilmaan taiturimaisella hännänheilautuksella. Vihreä oksa teki kaksi täyttä volttia ja putosi sihahtaen suoraan kuplivan padan keskipisteeseen. Mutta keitos vaati vielä vastaparinsa. Heikki kurotti etukäpälänsä kardemummapurkkiin, jonka hän oli saanut siirretyksi aivan padan vierelle. Hän kauhoi kynsillään reilun hyppysellisen hienoa, kullanruskeaa maustejauhetta. Pudotus vaati täydellistä tarkkuutta. Ensimmäinen heitto lehahti lieden ohi pelkkänä tuulenhenkenä kuumalle teräspinnalle ja kärähti heti. Heikki otti uuden hyppysellisen, nojasi kauemmas ja laski heittokulmansa uudestaan. Tällä kertaa jauhe leijaili sakeana, tuoksuvana pilvenä suoraan keitoksen sydämeen. Mauste laskeutui liemeen kuin kultainen tähtipöly mustalle samettikankaalle. Samaan aikaan tiskipöydän luona tapahtui kummia. Martta oli seissyt hiljaa vaahtoisten lautasten äärellä ja katsellut Heikin akrobatiaa henkeään pidätellen. Tiskarin lempeät silmät loistivat huvittuneina, ja hänen huulilleen kohosi leveä, lämmin hymy. Martta ei huudahtanut eikä kutsunut kokkia, vaan loihti saippuavedestä uuden, peittävän roiskeen pitääkseen keittiön huomion poissa työtasolta. Hän iski Heikille varkain silmää ja jatkoi lautasten kuivaamista aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Salaisuus oli turvassa heidän välillään. Alakaapin ovi pamahti äkisti kiinni. "Ei täällä ole suolaa nimeksikään!" Anselmi puuskahti ja kömpi ähkien pystyyn. Kokki tarttui puhtaan liinan kulmaan, pyyhki hikeä otsaltaan ja marssi päättäväisesti takaisin hellan luokse. Keittiön ilma oli yhtäkkiä muuttunut. Raskas ja kitkerä käry oli tiessään, ja sen tilalle oli noussut pehmeä, metsäinen ja kaukaisia maita muistuttava mausteinen huuma. Anselmi pysähtyi ja nuuhkaisi ilmaa niin voimakkaasti, että hänen muhkeat viiksensä kohosivat pystyyn. "Mitä ihmettä täällä tapahtuu?" hän jupisi itsekseen ja tarttui hitaasti hopeiseen maistelulusikkaansa. Kokki kumartui padan ylle ja nosti pienen tilkan tummaa keitosta. Heikki katseli piilostaan maustehyllyltä, kuinka Anselmi puhalsi lusikkaan ja maistoi. Kokin silmät laajenivat hämmästyksestä. Hän maiskutti suutaan, nielaisi ja seisoi täysin liikkumatta usean sekunnin ajan. Äreä ruttu hänen kulmakarvojensa välistä suli pois kuin voi kuumalla pannulla. "Täydellistä", Anselmi kuiskasi melkein hartaasti. "Tämä ei ole pelkkää keittoa, tämä on silkkaa runoutta! Miten minä tämän edes tein?" Pääkokki laski lusikan pöydälle ja huokaisi syvään helpotuksesta, uskoen oman neroutensa pelastaneen koko illallisen. Mikä salainen maustepari sinun mielestäsi pelastaisi keitoksen kaikkein parhaiten? <long pause>

Lopetus

Kun keittiön kiire vihdoin laantui, Martta laski leikkuulaudan viereen pikkuruisen, kullankeltaisen juustopalan hymyillen hiljaa itsekseen. Kirkkaat kattovalot sammuivat yksi kerrallaan, ja suuri ravintolasali nukahti rauhaan. Hämärässä kolossaan Heikki tuhisi tyytyväisenä, oma juustoaarre tukevasti käpäliensä suojassa, valmiina näkemään makeita unia seuraavista huikeista makuretkistään.

Lisää tarinoita