SONACAST
Hanki se Google PlaystaLataa App Storesta

Tarina

Bremenin soittoniekat

15 min7-9-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Kuuntele koko tarina sovelluksessa
Lataa App Storesta

Tarina

Johdanto

Oletko koskaan miettinyt mitä tapahtuu eläimille, kun ne vanhenevat ja tuntevat itsensä tarpeettomiksi? Tänään sukellamme vanhaan satumaailmaan, jossa neljä ystävystä – aasi, koira, kissa ja kukko – päättävät jättää vanhan elämänsä taakseen ja etsiä uuden onnen Bremenin kaupungista. Mutta matkalla he kohtaavat yllättäviä seikkailuja ja saavat huomata että ystävyyden voima on kaikkein suurin. Lähde mukaan Bremenin soittoniekkain tarinaan!

Vanhat ystävät pakomatkalla

Niinpä eräänä kauniina aamuna, vanha aasi, joka oli palvellut isäntäänsä uskollisesti vuosia, päätti pakata tavaransa – jos aasi nyt tavaroita pakkaa – ja lähteä. Sen mielessä oli vain yksi ajatus: Bremen! Siellä aasi aikoi ryhtyä soittoniekaksi. Se käveli ja käveli, harmaat korvat keinuivat tahdissa, kunnes tiellä tuli vastaan vanha koira. Koira istui surullisena tienposkessa, nenä maassa. 'Miksi olet niin apeana, ystävä?' kysyi aasi. Koira huokaisi syvään. 'Isäntäni ei enää halua minua, koska olen liian vanha ja hidas metsästykseen. En tiedä minne menisin.' Aasi väläytti hymyn. 'Tule kanssani Bremeniin! Meistä voi tulla hyviä soittoniekkoja. Minä soitan luuttua ja sinä voit rummuttaa!' Koira innostui heti ja hypähti ylös, häntä heiluen. Niin ne kaksi ystävystä jatkoivat matkaansa yhdessä, kohti suurta seikkailua ja uusia unelmia. He tiesivät, että matka olisi pitkä, mutta yhdessä se olisi paljon hauskempaa.

Matkan vaarat ja uudet tuttavuudet

Aasi ja koira jatkoivat matkaansa iloisina, vaikkakin heidän jalkansa alkoivat jo vähitellen väsyä. Aurinko nousi ja laski monta kertaa, ja heidän tiensä vei heitä metsien läpi, peltojen poikki ja pienten purojen yli. Maailma oli täynnä uusia hajuja ja ääniä, ja jokainen päivä toi mukanaan jotain uutta ihmeteltävää. Koira juoksi usein aasin edellä, haistellen polun reunoja ja nuuhkien jokaista pensasta. Aasi puolestaan käveli rauhallisesti, nauttien puiden varjosta ja pureskellen mehevää ruohoa aina, kun tilaisuus tarjoutui.

Rosvojen majatalo

Niin he kulkivat eteenpäin, päivästä toiseen. Mutta sitten, kun aurinko alkoi taas laskea taivaanrannan taakse ja varjot pitenivät kuin venyvät jättiläiset, alkoi ystäviä väsyttää. Olihan heillä ollut pitkä päivä, ja heidän vatsansa kurnivat jo tyhjyyttään. Missäköhän he voisivat levätä ja syödä jotain? Aasi huokaisi syvään. Hän uneksi jo pehmeästä heinäpedistä ja tuoreesta vedestä. Yhtäkkiä, puiden lomasta, pilkisti pieni valopilkku! 'Katsokaa!' haukahti koira, heiluttaen häntäänsä niin innokkaasti, että se melkein irtosi. 'Valo! Ehkä siellä on talo, jossa voimme yöpyä!' Kiskin kissa hypähti aasin selkään ja kurkotti tassullaan. 'Miau! Toivottavasti siellä on lämmin takka ja jotain herkkua syötäväksi', hän kehräsi. Kukko levitti siipiään ja kohensi asentoaan aasin selässä. 'Kukkokiekuu! Ehkä siellä on vaikka kanojen jyviä!' hän haaveili. He lähestyivät valoa varovaisesti, askel kerrallaan. Mitä lähemmäs he pääsivät, sitä suuremmaksi valo kasvoi, ja pian he näkivätkin pienen mökin metsän siimeksessä. Mökistä kuului kummallisia ääniä: naurua, kolinaa ja kovaa puhetta. Se ei näyttänyt lainkaan tavalliselta maatalolta tai majatalolta. Aasi astui ikkunan eteen ja kurkisti sisään. Hän olihan pitkä, ja hänen päänsä ylettyi juuri ja juuri ikkunalautaan. Aasin silmät pyöristyivät. 'Voi hyvänen aika!' hän hirnui hiljaa. 'Siellä on... rosvoja! Paljon rosvoja! Ja he syövät ja juovat parhaita herkkuja, mitä olen koskaan nähnyt! Siellä on paistia ja leipää ja kaikenlaisia hyviä juttuja!' Kissa, koira ja kukko olivat aivan haltioissaan. 'Rosvoja?' sähähti kissa. 'Tarkoitatko sellaisia, jotka ottavat toisten tavaroita?' 'Aivan!' sanoi aasi. 'Ja heillä on pöytä täynnä ruokaa!' Hetken he miettivät. Kuinka he saisivat rosvot ulos talosta ja itselleen kaiken sen ihanan ruoan? Koiralla välähti! 'Minulla on idea!' hän haukahti. 'Meidän pitää tehdä niin kova meteli, että he luulevat jonkun hirviön hyökkäävän kimppuun!' Kissa kähisi: 'Hyvä idea, koira! Mutta miten me sen teemme?' Silloin Aasi, joka oli joukon vanhin ja viisain, keksi suunnitelman. 'Kuunnelkaa tarkasti!' hän sanoi. 'Minä seison ikkunan alla. Koira hyppää minun selkääni. Kissa kiipeää koiran päälle, ja kukko lentää kaikkein ylimmäksi, kissan selkään!' 'Sitten me kaikki huudamme ja laulamme ja haukumme ja naukumme ja kiekuimme niin lujaa kuin vain jaksamme!' Ja niin he tekivät. Aasi asettui ikkunan alle, juuri niin, että hänen päänsä ylettyi ikkunalautaan. Sitten koira ponnisti ja hyppäsi aasin selkään. Kissa tassutteli varovasti koiran päälle, ja lopuksi kukko lehahti kissan olkapäälle, aivan talon katonrajaan asti. Siinä he seisoivat, neljä ystävystä, päällekkäin kuin elävä torni. Aasi antoi merkin. Ja sitten... alkoi uskomaton konsertti! Aasi HIRNUI niin kovaa kuin keuhkoistaan lähti! 'II-AA, II-AA, II-AA!' Koira HAUkkui täyttä kurkkua! 'HAU HAU HAU HAU!' Kissa MAUKUI ja sähisi kimeästi! 'MIAUUUUU, SSSSHHHH!' Ja kukko KIEKUI kaikkein ylimpänä, kirkkaalla äänellään! 'KUKKOKIEKUUUUUUUU!' Mökin sisällä rosvot olivat juuri nauttimassa juhla-ateriaansa, kun yhtäkkiä se kauhea ääni tunkeutui sisään. Se oli kuin sadan eläimen hirvittävä kuoro! Rosvot pomppasivat ylös tuoleiltaan, silmät pyöreinä kauhusta. He eivät olleet koskaan kuulleet mitään niin pelottavaa! He luulivat, että joku hirviö tai noita oli tullut hakemaan heidät! Yksi rosvoista kaatui pöydän yli, toinen kompastui ja kolmas huusi paniikissa: 'Apua! Jättiläinen on tullut syömään meidät!' He eivät katsoneet taakseen, vaan ryntäsivät ulos ovesta ja pakenivat metsään niin lujaa kuin jaloistaan pääsivät. He juoksivat ja juoksivat, eivätkä pysähtyneet, ennen kuin olivat kaukana, kaukana poissa Rosvojen majatalosta. Ja niin, mökki oli tyhjä. Aasi, koira, kissa ja kukko katselivat toisiaan, hieman hengästyneinä, mutta valtavan ylpeinä. He olivat onnistuneet! He olivat pelottaneet rosvot pakoon! Edessäpäin odotti kutsuvasti lämmin tupa ja pöytä täynnä herkullisia ruokia. He olivat löytäneet uuden kodin, ainakin siksi yöksi. Ja mikä ilo olikin syödä pöydän ääressä, kaikessa rauhassa, tietäen, että pahat rosvot olivat poissa.

Rosvojen karkotus ja uusi koti

Aurinko alkoi kurkistella puiden lomasta, ja uusi päivä heräsi. Meidän neljä soittoniekkaa olivat nukkuneet sikeästi ja uneksineet mitä ihmeellisimmistä asioista. Kukko oli nähnyt unta kultaisista jyvistä, kissa mukavista paikoista nukkua, koira pitkistä kävelylenkeistä ja aasi suuresta porkkanapellosta. Nyt he heräsivät ja venyttelivät. Oliko kaikki sittenkin ollut unta? Ei! Tuvan nurkassa pöytä oli vielä täynnä leivänmuruja ja muutamia omenankotia. Rosvot olivat todella paenneet, ja he olivat todellakin syöneet itsensä kylläisiksi. Mutta olivatko rosvot todella poissa lopullisesti? Sitä he eivät vielä tienneet. Ulmassa metsässä, piilossa puiden takana, rosvot olivat viettäneet kylmän ja nälkäisen yön. He olivat täysin hämmentyneitä siitä, mitä oli tapahtunut. Yksikään heistä ei ollut uskaltanut mennä takaisin taloon. He olivat liian pelokkaita. Suurin ja rohkein rosvoista, jolla oli iso musta parta ja karski ilme, päätti lopulta, että jonkun oli mentävä tarkistamaan tilanne. "Minä menen!" hän julisti, "Minä otan selvää, mikä siellä tuvan sisällä oikein lymyää!" Rosvopäällikkö pelästyi, mutta uskoi, että ehkä joku heistä oli nähnyt unta, tai sitten joku eläin oli vain eksynyt heidän majataloonsa. Hän halusi tarkistaa, olisiko siellä vielä jotain arvokasta, mitä he voisivat ottaa mukaansa. He olivat kuitenkin jättäneet kaikki tavaransa sinne pakomatkallaan. Mustapartainen rosvo hiipi varovasti takaisin taloa kohti. Hän oli varjoissa, puiden suojissa, ja hänen sydämensä tykytti kuin rumpu. Hän lähestyi ovea ja kurkisti sisään. Kaikki näytti olevan hiljaista ja pimeää. "Ehkä siellä ei olekaan ketään", hän mutisi itsekseen, yrittäen rauhoitella itseään. Hän astui sisään, sytytti pienen kynttilän, ja katsoi ympärilleen. Talo näytti tyhjältä. Mutta sitten, kun hän meni takaisin takan luo sytyttämään tulen, hän näki kaksi suurta, hehkuvaa silmää pimeydessä. Ne olivat kissan silmät, jotka loistivat hiilloksen hehkusta! Kissa oli piiloutunut nurkkaan ja odotti. Rosvo luuli, että ne olivat hehkuvia hiiliä, ja yritti sytyttää niillä kynttiläänsä. Sillä hetkellä, kun rosvo kurkotti kättään, kissa hyppäsi esiin, sähähti ja raapaisi rosvon kasvoja terävillä kynsillään! "Aaaaah!" rosvo huusi, putosi maahan ja yritti paeta pimeässä. Mutta hän ei ollut vielä nähnyt kaikkea. Kun rosvo juoksi kohti ovea, koira, joka oli nukkunut oven takana, hyppäsi esiin ja puri rosvon jalkaa! "Ouch! Auttakaa!" rosvo kiljui kivusta ja horjahti ulos ovesta. Ulkona, heti oven edessä, aasi potkaisi rosvoa takaapäin voimakkaasti! "Iii-aa! Hii-oo!" aasi huusi, ja rosvo lensi kaaressa pensaikkoon. Ja ikään kuin se ei olisi ollut tarpeeksi, kukko, joka oli istunut orrella talon katolla, alkoi kiekua niin kovaa kuin vain jaksoi: "Kukko-kiekuu! Rosvot pois! Kukko-kiekuu!" Se oli niin yllättävä ja kova ääni pimeässä yössä, että rosvo luuli sen olevan jonkinlainen varoitus tai merkki, että apua oli tulossa. Hän ei tiennyt, että se oli vain kukko, joka oli innostunut. Mustapartainen rosvo juoksi niin lujaa kuin jalat kantoivat, takaisin ystäviensä luo metsään. Hän oli täysin kauhuissaan, hiukset pystyssä ja sydän rinnassa hakaten. Kun hän saapui takaisin toisten rosvojen luo, hän oli kalpea kuin lakana ja hengästynyt. "Minä… minä... en voi uskoa sitä! Se... se paikka on täynnä hirviöitä!" hän sopersi. Toiset rosvot ympäröivät hänet, heidän silmänsä pyöreänä jännityksestä ja pelosta. "Kerro! Mitä tapahtui?" he kysyivät yhdestä suusta. Rosvo alkoi kertoa tarinaansa, mutta hän liioitteli sitä jokaisella lauseella. "Siellä on kauhea noita, joka asuu talossa!" hän aloitti. "Kun menin sisään, hän puhalsi tulta silmistään ja raapaisi minua naamaan pitkillä, terävillä kynsillään!" Hän tarkoitti tietenkin kissaa. "Sitten, kun yritin paeta, oven takana oli piilossa jalkapuu, joka puri minua jalkaan!" Tällä hän tarkoitti koiraa. "Ja kun pääsin ulos, siellä oli jättiläismäinen hirviö, joka löi minua vasaralla selkään ja paiskasi minut pensaaseen!" Tämä oli tietenkin aasi. "Ja lopuksi, katolla istui tuomari, joka huusi 'Tuo rosvo tänne! Oikeus vaatii!'" Tämä oli kukko, joka oli vain ilmoittanut uuden päivän koitosta. Rosvot kuuntelivat, ja mitä enemmän he kuulivat, sitä enemmän he pelkäsivät. He eivät voineet uskoa korviaan. He eivät halunneet koskaan enää palata siihen taloon. Ei ikinä! "Meidän on lähdettävä täältä heti!" rosvopäällikkö julisti. "Se paikka on kirottu! Emme voi jäädä tänne!" Niinpä rosvot keräsivät vähät tavaransa, jotka heillä vielä oli, ja pakenivat metsästä niin nopeasti kuin vain pystyivät. He juoksivat pois, eivätkä koskaan enää palanneet siihen taloon tai siihen metsään. He olivat niin peloissaan, että juoksivat varmaan toiselle puolelle maapalloa. Talon sisällä meidän neljä ystäväämme kuulivat rosvojen pakenevan äänet ja ymmärsivät mitä oli tapahtunut. He olivat voittaneet! He olivat pelottaneet rosvot pois lopullisesti! Nyt heidän ei tarvinnut pelätä enää. Talo oli heidän. He olivat löytäneet uuden kodin. Kukko hyppäsi iloisesti orreltaan, kissa kehräsi tyytyväisenä, koira heilutti häntäänsä ja aasi hirnui onnellisena. He olivat kulkeneet pitkän matkan, kokeneet monia seikkailuja, ja etsineet paikkaa, jossa he voisivat olla turvassa ja onnellisia. Ja nyt, täällä, keskellä metsää, he olivat löytäneet sen. Talo oli ehkä pieni ja hieman vanha, mutta se oli lämmin ja turvallinen. Siellä oli mukava takka, jossa tuli rätisi iltaisin, ja suuri pöytä, jonka ääressä he saivat syödä yhdessä. He päättivät, että tästä lähtien tämä olisi heidän kotinsa. He eivät ehkä koskaan päässeet Bremeniin soittoniekoiksi, mutta heistä oli tullut jotain paljon parempaa: ystäviä, jotka pitivät toisistaan huolta, ja jotka olivat yhdessä löytäneet paikan, jota kutsua kodiksi. He elivät tuossa talossa onnellisina pitkään, pitkään. He oppivat laulamaan ja soittamaan yhdessä, joskin ehkä hieman omalla tavallaan. Ja silloin tällöin, metsän reunasta saattoi kuulua iloinen konsertti: kissan kehräystä, koiran haukuntaa, aasin hirnuntaa ja kukon iloista kiekuntaa. He olivat Bremenin soittoniekkoja, mutta heidän kotinsa oli täällä, metsän sydämessä. He olivat löytäneet oman onnensa.

Lopetus

Ja niin Bremenin soittoniekat olivat löytäneet oman onnensa. Toivottavasti sinäkin nautit tästä seikkailusta heidän kanssaan! Muistathan, että maailma on pullollaan ihmeellisiä tarinoita ja uusia ystäviä, aivan kuten tämä. Voit kuunnella lisää jännittäviä juttuja tai lähteä itse keksimään ihan omia, mielikuvitusrikkaita seikkailuja! Kiitos, kun olit meidän kanssamme. Ja jos sinulla on toiveita tai palautetta, kerro se Sonacastsille. Nähdään taas pian, seikkailun merkeissä!

Lisää tarinoita