SONACAST
Hanki se Google PlaystaLataa App Storesta

Tarina

Brachiosaurus – dinosaurus joka näki pilviin asti

15 min7-9-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Kuuntele koko tarina sovelluksessa
Lataa App Storesta

Tarina

Johdanto

Oletko nähnyt koskaan mitään niin isoa, että se hipoo melkein pilviä? Tänään tapaamme Brachiosauruksen, dinosaurusjättiläisen, joka teki juuri niin! Sen kaula oli uskomattoman pitkä. Tervetuloa podcastiin 'Brachiosaurus – dinosaurus joka näki pilviin asti'! Opi, miten tämä lempeä jätti eli, mitä se söi ja kuinka valtava se todella oli. Lähde mukaan seikkailuun!

Brachiosaurus, lempeä jättiläinen

Ja mikä olisikaan parempi tapa aloittaa seikkailumme, kuin tutustumalla yhteen kaikkien aikojen suurimmista ja ehkäpä lempeimmistä dinosauruksista? Sen nimi oli Brachiosaurus! Kuvittelepa mielessäsi juna, joka kävelee neljällä valtavalla jalalla. Tai sitten kaksi isoa koulubussia peräkkäin, joilla on jalat ja tosi pitkä kaula! Brachiosaurus oli juuri sellainen – todellinen maa-asukas, joka oli niin valtava, että se sai puutkin näyttämään pieniltä pensaiden vieressä. Se oli korkeampi kuin talo ja sen kaula nousi niin ylös, että se näki melkein pilvien läpi! Se oli kuitenkin hyvin, hyvin kiltti. Ei mikään pelottava lihansyöjä, vaan oikea kasvissyöjä, joka nautiskeli mielellään puiden korkeimpien oksien lehdistä. Se eli rauhallisesti muiden kasvissyöjädinosaurusten kanssa ja tallusteli hitaasti paikasta toiseen. Brachiosaurus oli lempeä jättiläinen, joka vain halusi syödä ja nauttia auringosta. Sen valtavat etujalat olivat pidemmät kuin takajalat, mikä antoi sille ihan omanlaisen asennon. Ihan kuin se olisi aina pienellä kukkulalla. Se oli todella mahtava näky!

Taivaanrantaa kohti: Kaulan salaisuus

Ja kuvitelkaa, mikä siinä Brachiosauruksessa oli kaikkein hämmästyttävintä! Sen pitkä, pitkä kaula! Ihan kuin valtava, elävä nosturi, joka ylsi kohti taivaanrantaa. Se oli niin uskomattoman pitkä, että voisitte kuvitella sen olevan kuin kolme koulubussia päällekkäin, tai jopa vähän enemmän! Miettikääpä sitä. Kolme koulubussia! Se on tosi paljon! Kuka muu dinosauruksista olisi voinut kilpailla tuollaisella pituudella? Ei kukaan! Tiesittekö, että Brachiosauruksen kaula oli yksi dinosaurusten maailman pisimmistä? Se ei ollut mikään heikko, hontelo putki, vaan se oli täynnä vahvoja lihaksia ja erityisiä luita, jotka auttoivat sitä kannattelemaan jättimäistä päätään niin korkealla. Ne luut olivat vähän kuin lego-palikoita, mutta paljon, paljon isompia ja vahvempia. Jokainen nikama oli valtava ja ontto sisältäpäin, mikä teki kaulasta sekä kevyemmän että silti uskomattoman vahvan. Nämä luut olivat liitetty toisiinsa niin, että kaula pystyi liikkumaan notkeasti moneen suuntaan. Vaikka se saattoi näyttää jäykältä ja hitaalta, se oli itse asiassa aika ketterä, kun Brachiosaurus halusi poimia herkullisen lehden. Vähän kuin meidän oma kaulamme, mutta satoja kertoja suurempi ja paljon voimakkaampi! Mutta miksi Brachiosauruksella oli niin mielettömän pitkä kaula? No, se ei ollut vain siksi, että se olisi halunnut nähdä pilviin asti – vaikka se varmasti näkikin! Kaulan todellinen salaisuus ja sen suurin lahja oli sen ruoassa. Ajatelkaa sitä valtavana ruokailuvälineenä, joka auttoi Brachiosaurusta saamaan parhaat herkut puista. Se oli kuin oma henkilökohtainen haarukkansa, joka ylsi korkealle! Maan pinnalla kasvoi paljon kasveja, joita muut dinosaurukset, ne pienemmät ja lyhytkaulaisemmat, söivät. He joutuivat kilpailemaan keskenään jokaisesta herkullisesta ruohonkoresta tai pienestä pensaasta. Mutta korkealla, puiden latvoissa, odottivat ne kaikkein herkullisimmat, mehukkaimmat lehdet, joihin kukaan muu ei yltänyt. Siellä oli koskemattomia aarteita, täynnä ravintoa! Brachiosaurus saattoi vain nostaa kaulansa ylös, ojentaa sitä yhä korkeammalle ja korkeammalle, ja napata suuhunsa ihanan vihreitä lehtiä, jotka muut olisivat voineet vain uneksia. Se oli kuin sillä olisi ollut oma salainen puutarha, joka oli kätketty taivaalle, vain sitä varten! Ajatelkaa sitä etuoikeutta! Kuvitelkaa Brachiosaurus aamuauringossa, kun se venytti kaulaansa kohti taivaanrantaa. Sen valtava pää nousi puiden latvojen yläpuolelle, ehkä se jopa näki kauas, kauas horisonttiin. Se saattoi poimia raikkaita saniaisia, käpyjä ja muuta herkullista kasvillisuutta suoraan korkeimpien puiden oksilta. Sen ei tarvinnut kumartua syömään maasta, eikä sen tarvinnut kisailla nälkäisten pienten dinosaurusten kanssa. Se söi omassa rauhassaan, korkealla ilmassa, nauttien aamun raikkaudesta, auringonpaisteesta ja ehkäpä aamukasteesta, joka kimmelsi lehdillä. Mikä upea näköala sillä olikaan maailmaan sieltä ylhäältä! Mitä ihmeen lehtiä ja kasveja se sitten söi? No, Brachiosauruksen aikaan ei ollut sellaisia hedelmäpuita tai kukkia kuin meillä nykyään. Sen sijaan oli paljon havupuita, kuten jättimäisiä käpypuita, ja myös sellaisia kasveja kuin ginkgopuita sekä saniaisia. Nämä olivat sen herkkuja! Se saattoi seistä samassa paikassa pitkän aikaa, ja pyörittää kaulaansa ympäriinsä, syöden ensin yhden puun latvasta, sitten toisen, ihan kuin jättiläismäinen imuri, joka putsaa metsän yläosia lehdistä. Se oli todella tehokas syöjä, sillä sen ei tarvinnut liikkua paikasta toiseen koko ajan. Se säästi valtavasti energiaa ja sai syödäkseen paljon, paljon ruokaa – kaiken sen, mitä niin suuri dinosaurus tarvitsi kasvaakseen ja pysyäkseen vahvana. Brachiosauruksen pitkä kaula oli siis sen supervoima. Se oli avain sen menestykseen ja selviytymiseen dinosaurusten täyttämässä maailmassa. Se oli avain sen ruokavalioon ja sen ainutlaatuiseen elämäntapaan. Ilman sitä, se olisi ollut ihan erilainen dinosaurus, ja ehkä sen olisi ollut paljon vaikeampi löytää tarpeeksi ruokaa niin valtavalle vartalolle. Se oli täydellinen sopeutuminen ympäristöönsä! Ajatelkaapa, jos teillä olisi Brachiosauruksen kaula! Mihin kaikkeen te yltäisitte? Voisitteko poimia omenan suoraan korkeimman puun latvasta, ilman tikkaita? Tai kurkistaa talon katon yli, ihan helposti? Ehkä jopa taputtaa pilviä? Se olisi aika mahtavaa! Mutta Brachiosaurukselle se oli arkipäivää, osa sen upeaa ja jännittävää elämää. Se ei ollut vain pitkä kaula, se oli elämän edellytys, ja samalla se teki siitä yhden kaikkein tunnistettavimmista ja vaikuttavimmista dinosauruksista, jotka ovat koskaan eläneet. Sen kaula oli kuin silta maan ja taivaan välillä, kurottuen kohti unelmien lehtiä. Se oli todella, todella ihmeellinen luomus.

Päivä Brachiosauruksen elämässä

Se oli todella, todella ihmeellinen luomus. Ja tiedättekö, miten sellainen ihmeellinen, valtava dinosaurus vietti tavallista päiväänsä? Kuvitellaanpa yhdessä, millainen päivä Brachiosauruksella saattoi olla, kauan, kauan sitten, kun dinosaurukset hallitsivat maapalloa. Herätkäämme aamunkoittoon, kun aurinko vasta nousee esihistoriallisen metsän ylle. Brachiosaurus, jota voimme kutsua vaikka Vanhaksi Tammijalaksi, avaa silmänsä. Ne ovat isot, kiltit silmät, jotka ovat nähneet monia aamuja. Se venyttelee hitaasti, niin hitaasti, että voi melkein kuulla sen nivelten narskuvan, jos olisi tarpeeksi lähellä. Mutta ei huolta, se ei ole kipeää narskumista, vain suurten luiden liikettä. Ensimmäisenä on tietysti vuorossa aamiainen! Ja mikä olisikaan parempaa kuin aivan puiden latvojen tuoreimmat, vihreimmät lehdet? Vanha Tammijalka nostaa pitkän, pitkän kaulansa korkealle, korkealle, melkein kuin hän haluaisi koskettaa taivasta. Hänen pieni päänsä, joka saattaa näyttää pieneltä verrattuna hänen suureen vartaloonsa, on täydellinen työväline. Se kurottuu ylös, ohittaen keskikorkeat puut, ohittaen korkeammat puut, aina sinne asti, missä kukaan muu ei yletä. Aivan, sinne ylös! Hänen hampaansa ovat litteät, kuin pienet lusikat tai harjat, eivät terävät kuten lihansyöjillä. Ne on luotu repimään ja pureskelemaan suuria määriä lehtiä ja kasveja. Brachiosaurus popsii lehtiä suuhunsa hitaasti ja rauhallisesti, yksi oksa kerrallaan. Raps, rouskis! Vihreät lehdet katoavat sen suuhun. Se syö ja syö, tuntikausia, sillä niin suuren eläimen vatsan täyttäminen vaatii paljon, paljon ruokaa. Ajatelkaa vaikka itse, kuinka monta salaatinlehteä mahtuu teidän vatsaanne? No, Brachiosauruksen vatsaan mahtui tuhat kertaa enemmän! Aamiaisen jälkeen on aika liikkua. Brachiosaurus ei juokse. Se ei ole mikään pikakiituri. Sen jaloissa on neljä paksua pilaria, kuin valtavat puunrungot, ja jokainen askel on harkittu ja hidas. Kum, kum, kum! Maa tärähtää hieman jokaisen askeleen myötä. Sen jalanjälki olisi niin suuri, että siihen mahtuisi kokonainen keinuhevoslauma! Ja kun Brachiosaurus kävelee metsän läpi, se on kuin liikkuva metsä itse. Sen pitkä kaula heiluu varovasti puiden oksien välissä, ja pitkä häntä tasapainottaa sitä takaapäin. Pienemmät dinosaurusystävät saattavat piiloutua puskien taakse katsomaan, kun tämä lempeä jättiläinen kävelee ohi. He tietävät, että Brachiosaurus ei tekisi kärpäsellekään pahaa. Kun aurinko on korkeimmillaan taivaalla, on aika etsiä vettä. Joki tai suuri järvi on Brachiosauruksen paras ystävä kuumana päivänä. Miten niin korkea eläin sitten juo? Se onkin mielenkiintoinen kysymys! Brachiosaurus levittää etujalkojaan hieman sivuille, jotta sen pää pääsisi lähemmäs maata. Sitten se taivuttaa kaulaansa varovasti, ja laskee pienen, mutta vahvan päänsä alas, aina veteen asti. Lups, lups, lups! Se hörppii vettä valtaviin kurkkuihinsa, jotka ovat täynnä vettä kuin isot ämpärit. Vesi vilvoittaa sen suurta vartaloa ja antaa sille uutta energiaa jatkaa päivän seikkailuja. Se saattaa seistä vedessä pitkään, nauttien viileydestä, ehkä jopa lilluen matalassa vedessä. Se onkin sille kuin kylpy! Iltapäivällä Vanha Tammijalka jatkaa syömistä, etsien uusia, herkullisia lehtipuita. Se kulkee laumansa kanssa, muiden brachiosaurusten seurassa. Lauma tarjoaa turvaa ja seuraa, vaikka Brachiosauruksella ei ollutkaan monia luonnollisia vihollisia sen valtavan koon takia. Kuka uskaltaisi hyökätä niin valtavan eläimen kimppuun? Ei kukaan, paitsi ehkä aivan pieni poikanen, mutta aikuiset pitivät huolta pienistä. Ne olivat kuin liikkuvia torneja, jotka vartioivat maata. Kun aurinko alkaa laskea ja värjää taivaan oranssin ja violetin sävyihin, Vanha Tammijalka ja sen lauma valmistautuvat yöhön. Ne etsivät suojaisan paikan korkeiden puiden katveesta. Ne eivät nuku pitkään kerrallaan, vaan torkkuvat seisaaltaan, välillä silmät auki, valppaina. Aivan kuten norsut tekevät nykyään. Yö on viileämpi ja rauhallisempi. Kuuluu vain sirkat ja muiden eläinten äänet kaukaa. Brachiosaurus hengittää syvään, sen valtavat keuhkot täyttyvät yön raikkaasta ilmasta. Se on valmis uuteen päivään, täynnä uusia lehtiä ja uusia matkoja metsän halki. Ja niin, päivä Brachiosauruksen elämässä päättyy. Se oli täynnä syömistä, kävelyä ja rauhallista olemista. Ne olivat lempeitä jättiläisiä, jotka elivät rauhassa ja söivät kasveja. Ne olivat kuin eläviä puita, jotka liikkuivat hitaasti maisemassa, jättäen jälkeensä vain suuria jalanjälkiä ja ihmettelyn tunteen siitä, miten valtava ja upea luonto voi olla. Heidän olemuksensa oli itsessään todiste elämän monimuotoisuudesta ja siitä, että vaikka me olemme nyt täällä, maapallolla on ollut monia, monia muitakin upeita asukkaita ennen meitä.

Kuinka valtava se oikeasti oli?

No niin, puhuttiin paljon siitä, kuinka suuria jalanjälkiä Brachiosaurukset jättivät. Mutta kuinka *valtava* se oikeasti oli? Kuvittelepa mielessäsi… Se oli ihan käsittämättömän suuri! Jos Brachiosaurus olisi ollut täällä tänään, ja se olisi kävellyt talosi ohi, sen pää olisi luultavasti kurkistanut viidennen kerroksen ikkunasta sisään! Kyllä, ihan totta! Se olisi ollut korkeampi kuin monet asuintalot, joita näet joka päivä. Sen kaula yksin oli niin pitkä, että se olisi voinut ulottua katukiviltä kerrostalon katolle asti! Aivan uskomatonta, eikö vain? Jos ajattelet koulubussia, tiedätkö sen ison keltaisen tai sinisen bussin, jolla lapset menevät kouluun? Brachiosaurus oli melkein kahden sellaisen bussin mittainen, kun ne laitetaan peräkkäin! Se oli kuin kaksi suurta, kolisevaa bussia, jotka olivat kasvaneet yhteen ja saaneet jalat. Ja sen paino! Tiedätkö, kuinka painava elefantti on? Brachiosaurus painoi jopa kymmenen elefantin verran! Kyllä, kymmenen norsua yhdessä! Se oli todella, todella painava, niin painava, että maa tärähteli hieman, kun se käveli. Kuvittele myös sen jalat. Ne olivat niin paksut kuin isoimmat puunrungot, mitä olet metsässä nähnyt. Jokainen sen neljästä jalasta oli kuin pylväs, joka kannatteli liikkuvaa vuorta. Ja sen häntä! Vaikka se ei ollutkaan yhtä pitkä kuin joidenkin muiden dinosaurusten, se oli silti valtava ja paksu. Se tasapainotti sen pitkää kaulaa ja vartaloa, kun se kulki hitaasti ja vakaasti eteenpäin. Sen valtava koko tarkoitti myös sitä, että se ei pelännyt monia muita dinosauruksia. Kuka uskaltaisi kiusata sellaista jättiläistä? Ne saivat kävellä rauhassa omia polkujaan, syöden ja nauttien päivistä. Mietitäänpäs, kuinka paljon se söi! Jos sinä syöt aamupalan, lounaan ja illallisen, ja ehkä pari välipalaa, se on aika paljon, eikö? Brachiosaurus tarvitsi niin paljon kasveja joka päivä, että jos se olisi elänyt nykyajan metsässä, se olisi syönyt pienen metsikön lehdet ja oksat pelkän aamupalaksi! Sen valtavan vatsan täyttäminen vaati jatkuvaa syömistä, lähes koko päivän. Se oli kuin iso, kävelevä puutarhuri, joka aina vaan popsii parhaimpia lehtiä korkealta puiden latvoista. Ja entäs sen sydän? Sinun sydämesi on nyrkkisi kokoinen, ja se pumppaa verta joka puolelle kehoasi. Mutta kuvittelepa Brachiosauruksen sydäntä! Se oli varmaan kuin pieni auto! Niin suuri sydän tarvittiin, jotta veri nousi kaikkialle sen valtavaan kehoon, aina ylös pään pieniin aivoihin asti. Se oli todellinen insinöörin taidonnäyte luonnolta. Kaikki sen sisällä oli sopeutunut siihen, että se oli niin hirmuisen suuri. Miltä tuntuisi olla niin suuri? Koko maailma näyttäisi erilaiselta, eikö? Voisit katsoa puiden yli, nähdä kaukaisiin maisemiin. Pienet eläimet näyttäisivät pikkuisina pisteinä maassa. Voisit kurottaa syömään korkeimpia hedelmiä, ja kukaan ei voisi estää sinua. Mutta Brachiosaurus ei käyttänyt kokoaan muiden pelotteluun. Se oli lempeä jättiläinen, joka nautti rauhallisesta elämästä, täynnä syömistä ja auringonpaistetta. Sen valtava koko ei ollut vain numeroita ja vertailuja. Se oli osa sitä, kuka Brachiosaurus oli. Se antoi sille mahdollisuuden elää ja syödä tavalla, jolla kukaan muu dinosaurus ei voinut. Se oli sopeutunut täydellisesti omaan maailmaansa, ja sen suuri koko oli sen suurin etu. Se oli todellinen luonnon ihme, ja vaikka emme voi enää nähdä niitä elossa, voimme yhä kuvitella niitä, ja ihmetellä, kuinka upeita ne olivatkaan. Joten kun seuraavan kerran näet korkean rakennuksen tai pitkän bussin, muista Brachiosaurus. Muista sen valtava koko ja mieti, kuinka se kurotti taivasta kohti, tuhat ja miljoona vuotta sitten. Se oli todellinen taivaanrantaan kurkottava dinosaurus, jollaista emme ole nähneet sen jälkeen.

Lopetus

Olipa hauskaa kurkotella pilviin Brachiosauruksen kanssa, eikö totta? Kiitos, että olit mukana tässä korkealle kohoavassa tarinassa ja kuuntelit meitä. Toivottavasti nautit! Jos sinulla on toiveita tai palautetta, muistathan kertoa niistä Sonacastsille. Ehkä sinulla on jo mielessäsi ihan oma dinosaurusseikkailu? Voit piirtää sen, keksiä sille nimen tai kertoa sen tarinan. Kuka tietää, millaisia uusia ystäviä löydät! Nähdään taas pian uudessa, jännittävässä tarinassa. Hei hei!

Lisää tarinoita