SONACAST
Hanki se Google PlaystaLataa App Storesta

Tarina

Betoniviidakon kätketty vihreä polku

15 min5-7-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Kuuntele koko tarina sovelluksessa
Lataa App Storesta

Tarina

Johdanto

Keskellä suurta ja meluisaa kaupunkia asui pieni jänis, joka unelmoi jostakin aivan toisenlaisesta paikasta. Hän tunsi vain harmaan asvaltin ja korkeat kivitalot, mutta jossakin kaukana odotti vihreä ja hiljainen maailma. Tänään me lähdemme mukaan seikkailulle, jossa pienet tassut löytävät tiensä sinne, missä sammal on pehmeää ja ilma tuoksuu puhtaalta metsältä. Valmistaudu kuulemaan, miten rohkeus ja tarkat korvat voivat muuttaa kaiken.

Betoniviidakon kätketty vihreä polku (1/3)

Pieni Pörrö-jänis istui hiljaa suuren ja harmaan kivitalon varjossa puiston reunalla sijaitsevassa kolossa. Hän katseli miten suuret ja kovaääniset autot ajoivat nopeasti ohi kadulla, joka oli pölyinen. Kaupungin ilma tuoksui vanhalta asvaltilta ja se tuntui usein hyvin kuumalta pienen jäniksen tassuissa. Pörrö toivoi löytävänsä paikan, jossa olisi enemmän vihreää ja pehmeää ruohoa jota voisi syödä. Hän tunsi itsensä hieman surulliseksi, koska kaupunki oli niin täynnä kovaa melua ja kiirettä. Hänen pitkät korvansa nykivät jatkuvasti, kun raitiovaunut kolisivat ohi ja ihmiset huusivat toisilleen kadulla. Puiston keskellä oli vanha suihkulähde, joka ei enää jaksanut suihkuttaa vettä kovin korkealle ilmaan. Sen reunalla istui usein vanha pulu nimeltä Harmaa, joka oli nähnyt paljon eri paikkoja. Harmaa lensi Pörrön viereen ja ravisteli höyheniään, joista lensi hieman harmaata katujen pölyä pois. Pulu kertoi Pörrölle ihmeellisestä paikasta nimeltä Metsä, jossa puut olivat korkeampia kuin suuret kerrostalot. Siellä maassa kasvoi kuulemma pehmeää ja vihreää sammalta, joka tuntui upealta pienten tassujen alla. Tämä puhe sai Pörrön tuntemaan suurta intoa ja hän halusi heti löytää tuon metsän. Matka kaupungin läpi oli kuitenkin vaarallinen ja täynnä monia outoja ja pelottavia asioita jänikselle. Pörrö kysyi Harmaalta, miten hän voisi ikinä löytää tien tuohon ihanaan ja vihreään paikkaan. Harmaa sanoi, että jäniksen pitäisi seurata tuulta, joka kantaa mukanaan metsän raikasta ja puhdasta tuoksua. Tuuli puhalsi usein kaupungin korkeiden rakennusten välistä ja se tuntui silloin hyvin viileältä nenässä. Pörrö päätti, että hän ei voisi enää jäädä tähän pieneen ja meluisaan puistoon asumaan. Hän pakkasi mielessään kaiken rohkeutensa ja valmistautui jättämään tutun ja turvallisen pensaan puiston laidalla. Pörrö tunsi itsensä hieman pelokkaaksi, mutta hänen kaipuunsa metsään oli paljon suurempi kuin pelko. Hän katsoi vielä kerran pientä koloaan ja päätti aloittaa suuren matkansa kohti tuntematonta metsää. Matka tulisi olemaan uuvuttava, eli se tulisi väsyttämään pienen jäniksen voimat aivan kokonaan ja täysin. Pörrö otti ensimmäisen loikan kohti suurta katua ja tunsi, kuinka sydän hakkasi nopeasti rinnassa. Hän tiesi, että hänen elämänsä tulisi muuttumaan tästä päivästä alkaen aivan toisenlaiseksi ja jännittäväksi. Harmaa-pulu huiskutti siivillään hyvästiksi ja nousi korkealle ilmaan katsomaan pienen ystävänsä ensimmäisiä tärkeitä askelia. Aurinko paistoi kirkkaasti kerrostalojen katoilta ja heijastui ikkunoista, jotka näyttivät jättimäisiltä ja kiiltäviltä silmiltä. Pörrö tiesi, että hänen oli oltava hyvin varovainen ja käytettävä kaikkia aistejaan matkan aikana. Hän nuuhki ilmaa ja yritti löytää sen pienen vihjeen vihreydestä, josta Harmaa oli puhunut. Kaikki tuntui aluksi hyvin sekavalta, mutta hän muisti ystävänsä neuvot ja jatkoi matkaansa eteenpäin.

Betoniviidakon kätketty vihreä polku (2/3)

Pörrö loikki varovasti asvalttia pitkin ja yritti pysyä mahdollisimman lähellä rakennusten seinien tuomaa varjoa. Hän näki edessään suuren tien, jossa autot kulkivat kuin pitkä ja kiiltävä metallinen joki. Pörrö pelästyi kovaa auton torven ääntä ja loikkasi nopeasti suuren sinisen roska-astian taakse piiloon. Roska-astian kyljessä oli tarra, jossa oli keltainen aurinko ja se näytti jollakin tavalla ystävälliselta. Mitä sinä tekisit, jos olisit pieni jänis keskellä tätä suurta ja pelottavaa kaupunkia juuri nyt? Pörrö tapasi pian Viiru-nimisen kissan, joka istui korkean ja punaisen tiilimuurin päällä leväten auringossa. Viiru kysyi hitaasti, miksi pieni jänis vaelsi täällä, missä vaarat odottivat joka puolella katuja. Pörrö kertoi etsivänsä metsää ja se teki Viirun hyvin ihmetteleväksi ja ehkä hieman huvittuneeksi. Kissa sanoi, että metsä oli vain vanha satu ja kaupunki oli maailman paras paikka asua. Pörrö ei kuitenkaan uskonut kissaa, sillä hän tunsi nenässään metsän raikkaan ja kostean tuoksun. Hän yritti kiivetä korkean aidan yli, mutta hänen tassunsa lipsuivat kerta toisensa jälkeen kovaa pintaa. Pörrö yritti uudestaan ja tällä kertaa hän käytti voimakkaita takajalkojaan loikatakseen todella korkealle ilmaan. Hän pääsi aidan päälle ja näki edessään pitkän kadun, joka johti poispäin kaupungin vilkkaasta keskustasta. Mitä sinä luulet, että Pörrö löytää tuon seuraavan suuren ja harmaan kulman takaa matkallaan? Kaupungin rakennukset muuttuivat hieman matalammiksi ja niiden väleissä oli joitakin pieniä ja hiekkaisia pihoja. Eräällä pihalla kasvoi yksinäinen ja vanha vaahtera, jonka lehdet olivat jo muuttuneet keltaisiksi ja punaisiksi. Pörrö istahti hetkeksi puun alle ja kuunteli, miten lehdet havaisivat hiljaa tuulessa, joka puhalsi. Hän mietti, oliko hän jo lähellä metsää, mutta Harmaa oli sanonut sen olevan kaukana. Pörrö tunsi itsensä väsyneeksi ja hänen pienet tassunsa olivat hieman kipeät kovasta ja kuumasta asvaltista. Hän muisti kuitenkin pulun kertomuksen pehmeästä sammalesta ja se antoi hänelle uutta ja tarvittavaa voimaa. Viiru-kissa katseli jänistä muurin päältä ja päätti kertoa pienen salaisuuden jänikselle, joka oli urhea. Kissa sanoi, että kaupungin reuna oli lähellä sitä paikkaa, missä aurinko laskee suuren tornin taakse. Pörrö kiitti kissaa ja jatkoi matkaansa, vaikka hänen vatsansa kurni nälästä ja jano vaivasi häntä. Hän löysi pienen lammikon, josta hän joi hieman vettä, vaikka se maistui hieman raudalta ja pölyltä. Pörrö tiesi, että jokainen askel vei häntä lähemmäksi paikkaa, josta hän oli aina uneksinut kovasti. Hän näki kaukana siintävän vihreän viivan, joka näytti aivan oikealta ja suurelta metsältä horisontissa. Se antoi hänelle toivoa ja hän alkoi loikkia hieman nopeammin pitkin tyhjentyvää ja hiljaista katua.

Betoniviidakon kätketty vihreä polku (3/3)

Aurinko alkoi laskea ja taivas muuttui kauniin oranssiksi ja pehmeän vaaleanpunaiseksi suuren kaupungin yllä. Pörrö huomasi vihreää sammalta, joka kasvoi vanhan kiviseinän varjoisalla ja viileällä puolella olevassa raossa. Hän muisti Harmaan sanat ja tiesi, että sammal viihtyi aina siellä, missä oli kosteaa ja varjoisaa. Miksi sammal kasvaa juuri tässä paikassa, eikä keskellä kuumaa ja aurinkoista katua tai toria? Se tarvitsee paljon varjoa ja puhdasta vettä, jotta se voi pysyä vihreänä ja kasvaa hyvin. Pörrö seurasi näitä pieniä sammalen jälkiä ja ne johtivat hänet kohti suurta ja pimeää tunnelia. Tunneli meni suuren tien ali ja sen toisella puolella alkoivat viimein suuret ja tukevat puut. Pörrö jännitti koko pientä kehoaan ja juoksi tunnelin läpi niin nopeasti kuin hänen jalkansa kantoivat. Viimein hän tunsi pehmeän mullan ja neulasten tuoksun, joka oli aivan erilainen kuin meluisassa kaupungissa. Pörrö oli viimein saapunut metsään ja hän näki, kuinka puut huojuivat hiljaa iltatuulen mukana. Hän löysi pienen ja kirkkaan puron ja joi sen kylmää vettä todella pitkän matkan jälkeen. Pörrö teki itselleen mukavan pesän pehmeän sammalen päälle ja nukahti onnellisena metsän hiljaiseen ja turvalliseen syliin. Hän tiesi, että tämä oli se paikka, josta hän oli aina nähnyt kauniita unia. Metsässä ei ollut autoja eikä kovia ääniä, vaan vain lintujen laulua ja puiden hiljaista huminaa. Pörrö tunsi olevansa kotona, ja hänen tassunsa eivät enää olleet lainkaan kipeät tai kuumat. Hän katseli nousevaa kuuta, joka loisti puiden oksien välistä kuin suuri ja pyöreä hopeinen kolikko. Pieni jänis tiesi, että hän oli löytänyt oman tiensä ja ollut todella rohkea suuren haasteen edessä. Hän oli oppinut kuuntelemaan luonnon omia pieniä merkkejä ja luottamaan omaan tarkkaan ja herkkään nenäänsä. Metsä otti hänet vastaan ystävällisesti ja tarjosi hänelle kaiken sen vihreyden, jota hän oli kaivannut. Pörrö nukahti syvään uneen ja hän näki unta uusista seikkailuista, joita metsä tulisi hänelle tarjoamaan. Hän ei enää koskaan palaisi takaisin meluisaan ja harmaaseen kaupunkiin, vaan pysyisi täällä ikuisesti. Kaukana takana kaupungin valot loistivat yhä, mutta täällä metsässä vallitsi syvä ja rauhallinen yöllinen hiljaisuus. Pörrö oli vihdoin vapaa ja onnellinen omassa uudessa kodissaan, jossa jokainen puu oli hänen ystävänsä. Hän tiesi, että maailma oli täynnä ihmeitä niille, jotka uskalsivat lähteä etsimään omaa unelmaansa.

Lopetus

Nyt Pörrö nukkuu kerällä pehmeän sammalmättään päällä, ja hänen nenänsä värisee vieläkin unessa metsän tuoksuista. Puron vesi solisee hiljaa hänen vieressään, ja metsän puut seisovat vartijoina pienen matkalaisen ympärillä. Tässä rauhallisessa paikassa on hyvä levätä suuren seikkailun jälkeen. Maailma on täynnä salaisia polkuja, jotka odottavat kulkijoitaan, ja kuka tietää, minne ne meidät vielä vievät. Muita tarinoita ja uusia ystäviä odottaa vielä jossakin kaukana.

Lisää tarinoita