SONACAST
Hanki se Google PlaystaLataa App Storesta

Tarina

Ali Baba ja neljäkymmentä rosvoa

15 min7-9-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Kuuntele koko tarina sovelluksessa
Lataa App Storesta

Tarina

Johdanto

Kuvittele löytäväsi kätketyn luolan, täynnä kultaa ja jalokiviä. Yhden salaisen sanan voimalla ovet avautuvat. Mutta entä jos tuo salaisuus kuuluukin neljällekymmenelle vaaralliselle rosvolle? Tervetuloa seikkailuun, jossa köyhä puunhakkaaja Ali Baba kohtaa uskomattoman onnen ja kohtalokkaan vaaran. Miten hän selviää tästä uhasta ja pitääkö hän salaisuuden? Kuuntele ja selvitä, kun kerromme tarinan Ali Babasta ja neljästäkymmenestä rosvosta.

Ali Baba ja Rosvojen Luola

No niin, lähdetään seuraamaan Ali Babaa, tuota ahkeraa puunhakkaajaa. Eräänä kauniina päivänä, kun aurinko paistoi lämpimästi ja linnut lauloivat iloisesti, Ali Baba oli metsässä työskentelemässä. Hän hakkasi puita, jotta hänen perheellään olisi lämmintä ja ruokaa. Yhtäkkiä hän kuuli outoja ääniä. Kaukana kuului kavioiden kopsetta ja miesten puhetta. Ali Baba oli hyvin yllättynyt, sillä metsässä ei yleensä liikkunut paljon ihmisiä. Hän tiesi olevansa piilossa, joten hän pujahti nopeasti ison pensaan taakse ja kurkisteli varovasti. Ja mitä hän näkikään! Neljäkymmentä miestä, kaikki suurilla hevosilla ja raskaat säkit selässään, ratsasti suoraan kohti valtavaa kallioseinämää. Nämä olivat rosvoja! Ali Baba pidätti hengitystään, kun he pysähtyivät kallioseinämän eteen. Heidän johtajansa astui esiin ja huusi kovaan ääneen: 'Seesami, avaudu!' Ja kas vain! Kallion kylkeen ilmestyi suuri ovi, joka avautui hitaasti kuin jokin elävä olento. Rosvot ratsastivat kaikki sisään, ja johtaja huusi taas: 'Seesami, sulkeudu!' Ovi sulkeutui, ja kallioseinämä näytti taas ihan tavalliselta. Ali Baba jäi miettimään: Mitä ihmettä sen oven takana oli? Ja voisiko hän itsekin avata sen?

Cassim ja Salaisuus

Ali Baba mietti pitkään kallioseinämän takana. Hänen sydämensä löi kuin rumpu! Oliko se totta, mitä hän oli juuri nähnyt? Kaikki ne rosvot ja se taikaovi? Hän odotti ja odotti, kunnes aurinko alkoi laskea ja varjot pitenivät. Oli aivan hiljaista. Ei kuulunut enää askeliakaan. Ali Baba otti syvään henkeä ja hiippaili sitten varovasti lähemmäs. Hän kosketti kiveä. Se tuntui ihan tavalliselta, kylmältä ja kovalta. Mutta hän tiesi paremmin. Tuolla sisällä oli jotain ihmeellistä! Hän muisti rosvopäällikön sanat. Hän sulki silmänsä ja sanoi sitten kovalla, mutta vähän vapisevalla äänellä: ”Seesami, avaudu!” Ja mitä tapahtui? Kallioseinämä alkoi hitaasti, hitaasti liikkua syrjään, paljastaen suuren, pimeän aukon! Se toimi! Ali Baba astui sisään, sydän jyskyttäen. Luola oli valtava! Se ei ollutkaan pimeä, sillä jostain heijastui tuhansia pikkuruisia valonpilkahduksia. Ne tulivat kultakolikoista, jotka olivat pinottuina korkeiksi kekoiksi. Siellä oli myös hopeaa, timantteja, rubiineja – kaikki kimaltelivat ja välkehtivät sateenkaaren väreissä! Ali Baba ei ollut koskaan nähnyt mitään niin kaunista ja ihmeellistä. Luolan lattialla lojui silkkimattoja, jotka olivat pehmeitä kuin pilvet, ja pöydillä oli maljakoita täynnä hedelmiä, jotka näyttivät tehtyä puhtaasta kullasta. Jokainen nurkka oli täynnä aarteita, joita rosvot olivat keränneet vuosien ajan. Hän käveli hitaasti, ihmetellen ja ihaillen. Hän oli vain tavallinen puunhakkaaja, eikä hänellä ollut koskaan ollut edes yhtä kultakolikkoa. Hän tiesi, ettei hän saanut olla siellä liian kauaa. Rosvot voisivat palata. Ali Baba otti muutaman pienen kangaspussillisen kultakolikoita, juuri sen verran, että ne mahtuivat hänen reppunsa pohjalle. Hän ei ollut ahne. Hän halusi vain auttaa perhettään. Sitten hän kääntyi ja sanoi lujasti: ”Seesami, sulkeudu!” Ovi liukui takaisin paikoilleen, ja luola katosi taas kallioseinämän taakse. Ali Baba piilotti aarteensa ja palasi kotiin, hymyillen salaperäisesti. Hän kertoi vaimolleen kaiken, ja vaimo ei ollut uskoa korviaan. He olivat niin onnellisia! Mutta Ali Baba tiesi, että heidän oli oltava varovaisia. Tämä oli suuri salaisuus. Ali Baballa oli vanhempi veli nimeltä Cassim. Cassim oli rikas kauppias, mutta hän oli myös hyvin, hyvin ahne. Hänellä oli paljon enemmän rahaa kuin Ali Baballa, mutta hän halusi aina lisää. Kun Ali Baba ja hänen vaimonsa alkoivat ostaa uusia vaatteita ja parempaa ruokaa, Cassim ja hänen vaimonsa ihmettelivät. Mistä heille oli tullut yhtäkkiä niin paljon rahaa? Cassimin vaimo, joka oli yhtä utelias kuin miehensä, vakoili Ali Baban vaimoa. Eräänä päivänä hän näki tämän kuivattamassa kultakolikoita pihallaan! Hän ryntäsi heti kertomaan Cassimille. Cassim oli vihoissaan. Miksi Ali Baba ei ollut kertonut hänelle? Cassim ryntäsi Ali Baballe ja vaati saada tietää totuuden. ”Mistä teillä on kaikki tämä kulta?” hän karjui. Ali Baba, joka oli hyväsydäminen, ei halunnut salata asiaa veljeltään. Niinpä hän kertoi Cassimille kaiken: tarinan rosvoista, taikasanat ”Seesami, avaudu” ja ”Seesami, sulkeudu”, ja salaisen luolan täynnä aarteita. Cassim kuunteli, hänen silmänsä loistivat ahneudesta. Hän ei malttanut odottaa! Hän näki jo mielessään itsensä rikkaampana kuin kukaan muu maailmassa. Hän ei edes kiittänyt Ali Babaa, vaan suunnitteli jo omaa retkeään luolaan. Seuraavana aamuna, jo ennen auringonnousua, Cassim lähti liikkeelle. Hänellä oli mukanaan kymmenen isoa muulia ja monta tyhjää säkkiä. Hän löysi kallioseinämän, jonka Ali Baba oli kuvannut. Cassim seisoi sen edessä, tunsi itsensä tärkeäksi ja toisti sitten Ali Babalta kuulemansa taikasanat: ”Seesami, avaudu!” Ovi avautui, aivan kuten Ali Baba oli kertonut! Cassim astui sisään ja henkäisi syvään. Luola oli täynnä loistavia aarteita, juuri niin kuin Ali Baba oli sanonut – ehkä jopa enemmän! Cassim unohti kaiken muun. Hän alkoi täyttää säkkejään kullalla ja jalokivillä, heittäen ne muulien selkään. Hän oli niin kiireinen ja niin onnellinen kaikesta rikkaudesta, että hän unohti jotain todella, todella tärkeää. Kun Cassim oli täyttänyt kaikki kymmenen säkkiä, hän kääntyi lähteäkseen. Mutta sitten hän pysähtyi. Mitkä ne sanat nyt olivatkaan? Hän oli niin tohkeissaan, että oli unohtanut! ”Vehnä, avaudu!” hän kokeili. Ei mitään. ”Ohra, avaudu!” Ei edelleenkään mitään. Cassim alkoi hikoilla. Luolan ovi pysyi tiukasti kiinni. Hän kokeili kaikkia viljojen nimiä, joita hän vain keksi: ”Maissi, avaudu!”, ”Ruis, avaudu!”, ”Kaura, avaudu!” Mutta mikään ei auttanut. Ovi ei liikkunut. Cassim oli loukussa! Hän alkoi huutaa ja potkia ovea, mutta kallio oli liian paksu. Hän oli jäänyt yksin, pimeään ja pelottavaan luolaan, täynnä varkaan aarteita. Hän oli niin ahne, että oli unohtanut tärkeimmän – uloskäynnin. Yhtäkkiä Cassim kuuli kaukaisuudesta ääniä. Se oli kavioiden kopsetta! Rosvot olivat palaamassa! Cassim piiloutui nopeasti ison kultakasan taakse, sydän hakaten. Hän toivoi, ettei kukaan löytäisi häntä. Mutta rosvopäällikkö astui sisään, ja heti perässä neljäkymmentä rosvoa. He huomasivat heti, että jotain oli vialla. Joku oli käynyt luolassa! He etsivät joka nurkan, ja pian he löysivät pelokkaan Cassimin. Rosvopäällikön kasvot olivat synkät. Kuka oli tämä mies, ja mitä hän teki heidän salaisessa aarreluolassaan? Cassim oli nyt todella pulassa. Mitä hänelle tapahtuisi?

Rosvojen Kosto

Rosvopäällikkö astui lähemmäs, ja hänen kasvoillaan oli niin vihainen ilme, että jopa luolan kivet tuntuivat vapisevan. Cassim yritti uudelleen sanoa taikasanat, mutta pelosta hän unohti ne kokonaan. Hän mumisi vain "seesami, ovi, aarre" – kaikki väärin. Luolan ovi pysyi kiinni, tiukasti kuin vanha pähkinänkuori. Rosvot tarttuivat Cassimiin, ja heidän silmänsä loistivat pahaenteisesti pimeässä luolassa. "Sinä olet tunkeutunut meidän pyhään paikkaamme!" ärjähti rosvopäällikkö, niin että hänen äänensä kaikui. "Miten uskalsit?" Cassim vapisi kuin haavanlehti myrskyssä eikä pystynyt vastaamaan. Hän vain nyykähti ja sulki silmänsä. Rosvot veivät hänet syvemmälle luolaan, ja sen jälkeen Cassimista ei enää kuulunut. Hänen kohtalonsa oli sinetöity. Kun rosvot olivat "käsitelleet" Cassimin ja palanneet luolan aarreosastolle, he alkoivat tutkia paikkoja tarkemmin. Rosvopäällikön silmät kaventuivat kapeiksi viiruiksi, kun hän huomasi, että jotkin arkkujen kannet olivat auki. Kultakolikoita puuttui! Ei vain muutama, vaan kokonaisia kourallisia! Jalokivien pinot, jotka olivat ennen olleet korkeita vuoria, olivat nyt hieman matalampia kuin ennen. Ne kimaltelivat silti kauniisti, mutta "Joku on käynyt täällä aikaisemminkin!" päällikkö jyrähti, ja hänen äänensä kaikui pelottavasti luolan syvyyksistä. "Ei vain tämä yksi hölmö, vaan joku toinenkin! Joku, joka tiesi taikasanat ja rohkeni varastaa meiltä!" Kaikki kolmekymmentäyhdeksän rosvoa tuijottivat toisiaan, sitten päällikköään. He ymmärsivät, että heidän salaisuutensa oli vaarassa. "Me emme voi antaa kenenkään tietää meidän salaisuuttamme ja varastaa aarteitamme!" päällikkö julisti, hänen nyrkkinsä puristuen. "Meidän on löydettävä tämä toinen henkilö, joka tiesi luolasta, ja annettava hänelle opetus, jota hän ei unohda eläessään!" Rosvopäällikkö oli ovela ja kekseliäs mies, ja hän osasi suunnitella paholaismaisia juonia. Hän tiesi, että kaupungissa oli varmasti joku, joka oli nähnyt heidän liikkuvan alueella, ja joka olisi voinut kertoa Cassimille luolasta. Tai sitten Cassim oli itse kertonut salaisuuden jollekin läheiselleen. Päällikkö päätti lähettää yhden ovelimmista ja parhaista rosvoistaan kaupunkiin. "Mene kaupunkiin", päällikkö sanoi tälle rosvolle, jonka nimi oli Mustafa. "Tutki tarkkaan kaikki talot, jokainen kujanne ja jokainen piha. Etsi merkkejä uusista rikkauksista. Kuka on yhtäkkiä hankkinut uusia vaatteita tai kalliita esineitä? Jos näet jonkun, joka vaikuttaa yhtäkkiä rikastuneelta, merkitse hänen talonsa ovi salaisella merkillä. Sitten tulet takaisin ja kerrot minulle heti kaiken." Rosvo Mustafa nyökkäsi päättäväisesti ja lähti matkaan. Hän pukeutui tavalliseksi, vaatimattomaksi kauppiaaksi, jotta kukaan ei epäilisi mitään. Hän käveli hitaasti kaupungin katuja, katsellen taloja ja ihmisiä tarkasti kuin saalistava kissa. Kului monta tuntia. Aurinko alkoi jo laskea. Sitten hän näki sen! Erään talon oven edustalla oli juuri sellaista merkillistä, hienoa pölyä, jota löytyi luolan aarteista. Ja talon ikkunasta pilkisti uudenveroinen, kimalteleva silkkipeitto, sellainen, jota köyhällä ei olisi varaa hankkia. "Aha!" rosvo kuiskasi itsekseen, hänen sydämensä pamppaillen. "Tämä on varmasti se talo! Täällä on se toinen tunkeilija!" Hän otti taskustaan pienen, salaisen merkin, joka oli tehty mustasta hiilestä, ja piirsi sen nopeasti ovenkarmiin. Sitten hän kiirehti takaisin rosvopäällikön luo, kieli pitkällä intoa. Sillä välin, Ali Baba oli kotonaan. Hän oli ollut monta päivää syvästi huolissaan veljestään Cassimista. Cassim ei ollut palannut kaupungista, eikä kukaan ollut nähnyt häntä sen jälkeen, kun hän oli mennyt kohti luolaa. Ali Baba päätti mennä itse luolalle katsomaan, olisiko Cassim siellä vai oliko hänelle tapahtunut jotain pahaa. Hän tunsi pientä syyllisyyttä, koska oli kertonut salaisuuden Cassimille. Kun Ali Baba saapui luolalle ja sanoi "Seesami, avaudu!", ovi avautui raskaasti ja hitaasti. Ali Baba astui sisään. Luola oli melkein entisellään, mutta jotain oli erilaista. Hän näki heti maassa Cassimin tutun hatun! Ja sen vieressä pienen pussin, joka oli ollut täynnä kultakolikoita, mutta joka oli revennyt ja nyt täysin tyhjä. "Voi ei", Ali Baba huokaisi. "Cassim on joutunut todella pahaan pulaan." Hän ymmärsi heti, että rosvot olivat löytäneet Cassimin ja että veli oli menettänyt henkensä. Ali Baba otti hatun ja tyhjän pussin mukaansa, sulki luolan huolellisesti ja palasi kotiin surullisena ja sydän raskaana. Hän tiesi, että nyt hänellä oli velvollisuus huolehtia Cassimin perheestä, joka oli jäänyt ilman isää ja miestä. Seuraavana päivänä Ali Baba kertoi tapahtuneesta vaimolleen ja uskolliselle palvelijalleen Marjanalle, joka oli aina ollut perheen tuki ja turva. Marjana oli viisas ja nokkela nuori nainen, jolla oli terävä mieli ja joka huomasi asioita, joita muut eivät nähneet. Hän kuunteli Ali Babaa tarkkaavaisesti, kun tämä kertoi Cassimin kohtalosta ja rosvoista. "Rosvot eivät tiedä, kuka Cassim oli", Marjana sanoi rauhallisesti. "He tietävät vain, että joku tiesi heidän salaisuutensa ja ryösti heiltä. Heidän on pakko löytää Cassimin talo ja se toinen, joka tiesi luolasta." Ali Baba nyökkäsi surullisena. Hän tiesi, että rosvot olivat vaarallisia ja heidän kostonsa olisi hirveä. Rosvo Mustafa, joka oli merkinnyt Ali Baban talon oven, palasi päällikön luo. "Päällikkö!" hän huusi. "Löysin sen talon! Se on siinä kadun päässä, siinä missä on iso sininen ovi. Merkitsin sen hiilellä niin kuin käskitte!" Rosvopäällikkö hymyili ilkeästi ja hieroi käsiään. "Hyvä! Nyt me tiedämme, minne mennä! Me kostamme!" Hän keräsi kolmekymmentäyhdeksän rosvoa mukaansa ja lähti kohti kaupunkia. Heidän tarkoituksensa oli kostaa ja ryöstää talo, josta heidän aarteensa oli viety. Kun he saapuivat kadulle, he pysähtyivät. "Mutta..." sanoi rosvo Mustafa, joka oli talon merkinnyt. "Tässä on monta sinistä ovea! Ja jokaisessa ovessa on täsmälleen samanlainen hiilimerkki! Mitä tämä tarkoittaa?" Rosvopäällikkö vilkuili hämmentyneenä. Hän näki tosiaan, että jokaisessa kadun sinisessä ovessa oli täsmälleen samanlainen musta merkki, kuin joku olisi piirrellyt niitä leikkiäkseen. "Mitä tämä on?" hän ärjähti, ääni täynnä raivoa. "Oletko sinä merkinnyt väärin, vai onko joku pelleillyt kanssamme? Joku on ollut meitä ovelampi!" Rosvo Mustafa vannoi, ettei ollut erehtynyt, ja päällikkö ymmärsi. Joku oli huomannut merkin ja tehnyt saman tempun kaikkiin naapuritaloihin. Hän ymmärsi, että heidät oli narutettu. "Emme voi hyökätä jokaiseen taloon", päällikkö sanoi. "Se herättäisi liikaa huomiota ja saattaisi paikalle sotilaat. Meidän on palattava takaisin ja keksittävä uusi, parempi suunnitelma. Mutta tämä on varmaa: kosto tulee olemaan makea! Tämä ei ole ohi!" Rosvot palasivat luolaan raivoissaan ja nolostuneina. He olivat noloja ja pettyneitä, koska heidän suunnitelmansa oli mennyt pieleen. Marjana oli pelastanut Ali Baban ja hänen perheensä ensimmäiseltä hyökkäykseltä! Mutta Ali Baba tiesi, että tämä ei ollut ohi. Rosvopäällikkö ei antaisi periksi niin helposti. Hän oli päättänyt löytää Ali Baban ja kostaa. Mitä päällikkö keksisi seuraavaksi? Ja miten Marjana voisi auttaa uudelleen, kun vaara lähestyi taas? Ali Baba ja hänen perheensä joutuisivat olemaan todella varovaisia. Vaara väijyi heitä joka nurkan takana ja heidän yläpuolellaan.

Marjanan Sankaruus

Niinpä, rosvojen päällikkö oli todellakin vihainen. Hän oli menettänyt kaikki miehensä Cassimin takia, ja nyt kaksi heistä oli jäänyt kiinni Ali Baban talossa! Hän vannoi kostavansa. Mutta ensin hänen piti löytää Ali Baban talo. Hän muisti, missä talo sijaitsi, joten hän meni sinne, piirsi ovenpieleen pienen liidulla tehdyn merkin ja ajatteli, että 'Nyt tiedän, mihin taloon iskeä!' Mutta mitä Marjana teki? Hän oli niin tarkkaavainen, niin nopea ajattelemaan! Hän huomasi merkin ja tajusi heti, että se oli rosvojen temppu. Niinpä Marjana haki oman liidunsa ja piirsi samanlaisen merkin kaikkiin saman kadun taloihin! Kuvitelkaa sitä! Kun rosvojen päällikkö palasi miestensä kanssa illalla, he eivät osanneet päättää, mikä talo oli Ali Baban. Kaikissa oli sama merkki! Päällikkö joutui pakenemaan takaisin luolaansa, kiukkuisena ja hämmentyneenä.

Lopetus

Niinpä rosvopäällikkö joutui pakenemaan takaisin luolaansa, kiukkuisena ja hämmentyneenä. Ja näin päättyy tarinamme Ali Babasta ja neljästäkymmenestä rosvosta. Kiitos kun seikkailitte kanssamme! Toivottavasti piditte tästä jännittävästä matkasta. Sonacasts kuulee mielellään palautetta. Ehkä teidän mielikuvituksessanne Ali Baban seikkailut jatkuvat, tai sitten luotte omia upeita kertomuksia. Muistakaa unelmoida ja leikkiä. Palataan pian uusien seikkailujen pariin! Hei hei!

Lisää tarinoita