SONACAST
Hanki se Google PlaystaLataa App Storesta

Tarina

Aladdinin taikalamppu

15 min7-9-vuotiaille

Kuuntele alku

Tämä on tarinan alku. Koko tarina soi Sonacast-sovelluksessa.

Kuuntele koko tarina sovelluksessa
Lataa App Storesta

Tarina

Johdanto

Mitä jos yksi ainut esine voisi toteuttaa kaikki salaiset toiveesi? Kuvittele lamppu, josta hankauksen jälkeen ilmestyy uskomaton henki, valmiina antamaan sinulle kaiken, mitä sydämesi halajaa. Tervetuloa tarinaan Aladdinin taikalampusta, ikivanhasta seikkailusta täynnä salaisuuksia, uhkarohkeutta ja suurta magiaa. Kuinka köyhä poika löysi tämän uskomattoman voiman, ja mitä hän sillä teki? Liity mukaamme, kun sukellamme Itämaiden lumoavaan maailmaan. Valmistaudu kuulemaan tarina, joka on lumonnut sukupolvia.

Aladdinin vaatimaton alku ja salaperäinen velho

Kaukaisessa maassa, täynnä värikkäitä basaareja ja korkeita minareetteja, asui nuori poika nimeltä Aladdin. Hän oli iloinen ja vähän veitikka, mutta hyvin köyhä. Aladdinin äiti teki parhaansa, mutta heillä oli harvoin tarpeeksi ruokaa tai kauniita vaatteita. Aladdin vietti päivänsä leikkien ystäviensä kanssa kaupungin vilkkailla kujilla, tietämättä, että hänen elämänsä oli muuttumassa ikiajoiksi. Eräänä aamuna, kun Aladdin oli juuri menossa pelaamaan, häntä lähestyi pitkä, tumma mies. Hänellä oli outo myssy ja salaperäinen hymy. Mies esitteli itsensä Aladdinin kauan kadoksissa olleeksi sedäksi – mutta Aladdin ei muistanut koskaan nähneensä häntä! Tämä salaperäinen velho, joka oli todellisuudessa kotoisin kaukaisesta maasta, oli etsinyt Aladdinia kauan. Hän tarjosi Aladdinille upeita lahjoja ja lupasi auttaa häntä ja hänen äitiään, mutta vain jos Aladdin tekisi yhden pienen tehtävän hänelle. Mikä se tehtävä mahtoi olla?

Taikaluolan aarteet ja lampun henki

Mies, tuo salaperäinen setä, hymyili ja sanoi: 'Rakas Aladdin, tehtävä on hyvin yksinkertainen. Tule kanssani.' He kävelivät pitkän matkan, ohittaen basaarin vilinän ja kaupungin portit, kunnes saapuivat autiolle paikalle vuorten keskellä. Siellä velho nyökkäsi Aladdinille ja alkoi kaivaa maata vanhalla lapiollaan. Yhtäkkiä, aivan kuin taikuudella, maa edessään aukeni! Paljastaen syvän, pimeän aukon, joka johti alas maahan. 'Tässä on sisäänkäynti,' velho sanoi. 'Tämä on taikaluola, ja vain sinä, viaton poika, voit astua sisään. Minä en voi.' Aladdin oli vähän peloissaan, mutta velhon sanat olivat vakuuttavia. 'Älä pelkää, poikani. Sinun täytyy vain hakea sieltä vanha, pölyinen öljylamppu. Mitään muuta et saa koskea!' Velho antoi Aladdinille sormuksen ja sanoi: 'Tämä sormus suojelee sinua. Kun olet ottanut lampun, tuo se minulle tänne, niin pääset takaisin äitisi luo.' Aladdin astui sisään, syvemmälle ja syvemmälle pimeään käytävään. Mutta sitten, käytävän päässä avautui valtava luola, joka kimalteli ja loisti! Se oli täynnä kultaa ja hopeaa, jalokiviä ja kauniita koruja, jotka säihkyivät kaikkialla. Oksat kultapuissa notkuivat rubiineista ja smaragdeista. Joet virtasivat timantteja ja safiireja. Aladdin ei ollut koskaan nähnyt mitään niin kaunista ja rikkaudessaan ylitsevuotavaa. Hän katseli ympärilleen, silmät pyöreinä ihastuksesta. Hän muisti kuitenkin velhon sanat: 'Mitään muuta et saa koskea!' Hän käveli varoen ohi kaikkien näiden aarteiden, jotka houkuttelivat häntä niin kovasti. Hän tiesi, että hänen piti olla kuuliainen ja keskittyä tehtäväänsä. Lopulta hän löysi vanhan, ruosteisen lampun, joka makasi kivellä muiden aarteiden joukossa. Se ei ollut kaunis, eikä se loistanut. Se näytti ihan tavalliselta, jopa vähän likaiselta. 'Tämäkö se on?' Aladdin ajatteli. Hän poimi lampun käteensä, ja juuri silloin, kun hän kääntyi palatakseen takaisin, koko luola alkoi täristä! Velho huusi ulkoa: 'Anna minulle lamppu! Anna se heti!' Mutta Aladdin oli liian kaukana ja pelkäsi, että jos hän antaisi lampun, hän ei pääsisi koskaan ulos. Hän vastasi: 'En, ensin minä tulen ulos, sitten annan lampun!' Velho raivostui. 'Etkö tottele minua?' Hän huusi ja alkoi murista outoja sanoja. Yhtäkkiä luolan suu sulkeutui valtavalla kivellä! Aladdin oli loukussa! Pimeys ympäröi häntä. Aladdin tunsi pelon hiipivän sisimpäänsä. Hän oli yksin, pimeässä, kaukana äidistään. Hän yritti huutaa apua, mutta kukaan ei kuullut. Hän yritti työntää kiveä, mutta se oli liian suuri. Hän istui alas, pitäen tiukasti kiinni siitä vanhasta lampusta, joka oli ollut koko tämän sotkun syy. Hän oli niin hermostunut, että alkoi hieroa lampun kylkeä, yrittäen puhdistaa siitä pölyä ja likaa. Hän ei edes ajatellut mitä teki, hän vain halusi jonkin pienen asian, johon keskittyä. Ja silloin... tapahtui jotain aivan uskomatonta! Lampusta alkoi nousta paksua, sinistä savua. Savu kiertyi ja pyöri, muuttuen yhä suuremmaksi ja suuremmaksi, kunnes se otti valtavan hahmon! Se oli jättiläinen, suuri ja mahtava henki, lampun henki! Se näytti ystävälliseltä, mutta sen koko oli niin valtava, että se melkein kosketti luolan kattoa. Sen silmät olivat kuin tähtien valo ja sen ääni kuin ukkosen jyrinä, mutta se kuulosti lempeältä. 'Kuka tahansa sinä oletkin, joka herätit minut pitkästä unestani,' henki sanoi, 'minä olen sinun palvelijasi. Mikä on toiveesi?' Aladdin tuijotti henkeä, suu auki ihmetyksestä ja pienestä pelosta. Hän ei voinut uskoa silmiään. Taikalamppu! Ja siinä henki! 'Minä... minä toivon...' Aladdin änkytti, hänen sydämensä tykytti nopeasti. Hän tiesi heti, mitä toivoisi. 'Minä toivon, että pääsen pois täältä! Minä haluan kotiin, äitini luo!' Heti kun Aladdin oli sanonut nuo sanat, henki nyökkäsi. Koko luola pyörähti, ja seuraavalla hetkellä Aladdin seisoi omassa huoneessaan, äidin sängyn vieressä! Lamppu edelleen tiukasti kädessään. Hän oli kotona! Turvassa!

Prinsessa Badroulbour ja uusi elämä

Aladdin oli kotona! Hän puristi lamppua tiukasti kädessään. Aivan kuin taikaluola ja kaikki ne aarteet olisivat olleet vain unta. Mutta lamppu oli totta. Se oli raskas ja vanha, täynnä pölyä ja nokea. Aladdinin äiti istui sängyn reunalla, silmät pyöreinä. Hän ei ollut uskoa poikansa selvinneen takaisin. Aladdin näytti hänelle lamppua. 'Äiti, tämä on ihmeellinen lamppu! Velho halusi sen niin kovasti! Se on täynnä salaisuuksia!' Aladdinin äiti otti lampun käteensä. 'Oi, poikani, se on vain vanha ja likainen lamppu. Meidän pitää puhdistaa se kunnolla, niin näemme, onko se ehjä.' Hän alkoi hangata lamppua vanhalla rätillä, joka oli heidän keittiössään. Yhtäkkiä, aivan kuin taikaiskusta, lampusta nousi paksu savupilvi! *Puff!* Ja savusta ilmestyi jättiläismäinen hahmo! Se oli valtava, mutta ystävällisen näköinen. Sen silmät olivat kuin tähtien laaksot ja sen ääni kuin ukkosen jylinä, mutta pehmeästi, kuin kaukainen rumpu. 'Olen lampun henki,' hahmo julisti, 'ja olen sinun palvelijasi, lampun omistaja! Mitä tahansa toivot, minä toteutan sen! Sinun toiveesi on minun käskyni!'

Velhon kosto ja palatsin katoaminen

Aladdin oli aivan suunnattoman iloinen tavatessaan lampun hengen! Hänen sydämensä pomppi riemusta, kun hän tajusi, että kaikki unelmat voisivatkin toteutua. Ensimmäiseksi hän toivoi pääsevänsä pois pimeästä luolasta, kotiin, äitinsä luo, ja kaikki kulta- ja hopea-aarteet seurasivat mukana kuin taikaa. Sitten, mielessään lempeä prinsessa Badroulbour, hän toivoi vielä jotain aivan uskomatonta: upean palatsin, joka olisi kauniimpi kuin mikään, mitä kukaan oli koskaan nähnyt! Palatsi, täynnä pehmeitä mattoja, jotka tuntuivat pilviltä jalkojen alla, kiiltäviä patsaita, jotka kertoivat tarinoita, ja puutarhoja, joissa kukat tuoksuivat makeilta kuin karkit ja perhoset tanssivat. Lampun henki, suuri ja mahtava, mutta ystävällinen, nyökkäsi ja hymyili. Yhdessä silmänräpäyksessä, kuin olisi napsauttanut sormiaan, maahan kohosi valtava, loistava palatsi. Sen tornit kurottivat kohti taivasta, sen seinät kimaltelivat auringonvalossa ja sen suihkulähteet lauloivat iloisia lauluja. Aladdin ja prinsessa Badroulbour muuttivat sinne ja elivät onnellisina. He viettivät päiviä tutkien palatsin piilotettuja käytäviä ja leikkisivät puutarhassa Kiki-apinan ja Pipsa-papukaijan kanssa. Kiki rakasti kepposia ja Pipsa osasi sanoa hauskoja asioita, jotka saivat kaikki nauramaan. Joka ilta he istuivat parvekkeella katsellen tähtiä ja kuunnellen öisiä tuulen tarinoita. Aladdin rakasti prinsessaansa yli kaiken, ja prinsessa Badroulbour rakasti Aladdin-prinssiään yhtä paljon. Heillä oli kaikki, mitä he olivat koskaan toivoneet. Mutta eihän mikään ilo kestä ikuisesti, jos joku ilkeä taikuri on päättänyt olla ilkeä, eihän? Kaukaisessa maassa, missä pimeät metsät humisivat ja vuoret olivat teräviä kuin veitset, asui edelleen se sama ilkeä velho, joka oli huijannut Aladdinin ja yrittänyt jättää hänet kuolemaan taikaluolaan. Hän oli vanha ja hänen sydämensä oli täynnä kateutta. Hän oli kuullut huhuja ja tarinoita tuulesta: jostakin nuoresta miehestä nimeltä Aladdin, joka oli yhtäkkiä tullut prinssiksi ja rakentanut upean palatsin. Velho rypisti kulmiaan ja hänen silmänsä muuttuivat kapeiksi raoiksi.

Lopetus

Ja niin päättyi Aladdinin ja taikalampun jännittävä seikkailu. Mutta muista, tarinat eivät koskaan lopu – voit aina kuvitella, mitä seuraavaksi tapahtui! Ehkä Aladdin ja prinsessa löysivät uusia ystäviä, tai ehkä velholle kävi vielä jotain hauskaa. Kiitos, että olit mukana tällä matkalla. Jos sinulla on ajatuksia tai haluaisit kuulla lisää seikkailuja, kerro siitä Sonacastille. Muista pitää mielikuvituksesi valloillaan ja unelmoi suuria! Kuulemisiin!

Lisää tarinoita